maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevättä ja koeviikkoa

Avasin äsken englannin kirjan. Käytännössä ensimmäistä kertaa koko kuusiviikkoisella kurssilla. Huomenna on koe. En osaa sanoja, en osaa kielioppia enkä oikeastaan mitään muutakaan. Olisi pitänyt opiskella aiemmin. Koulunkäynnin ja urheilin väliltä voi löytää yhteyden. Jos meinaa pärjätä, on tehtävä töitä jatkuvasti. Koetta edeltävänä iltana paniikissa lukeminen on käytännössä sama asia kuin jos huilisi treeneistä kuuden viikon ajan, ja koittaisi korvata kaikki rästiinjääneet harjoitukset kisaa edeltävänä iltana. Ei toimi. Onneksi koeviikko on vain koeviikko, ja yksittäisillä kurssiarvosanoilla ei ole mitään merkitystä. Kokeita enemmän päänvaivaa tuottaa tänään tehty ensi vuoden lukujärjestys. Muut rakensivat lukkarinsa onnessaan ja ongelmitta, mutta minulle jäi käteen lähinnä nippu kysymysmerkkejä sekä paha ja hämmentynyt mieli. Käydäkkö lukio kolmeen, kolmeen ja puoleen vai neljään vuoteen? Miksi yritän turhaan lukea espanjaa? Miksi minulla on ensi vuonna 29 kurssia kun muilla on 15?? Lisäksi esiin nousi ikuisuuskysymys: mitä ihmettä teen lukion jälkeen?

Toisaalta minulle on tällä hetkellä aivan sama mitä koulunkäynnille kuuluu. Mikään pikkujuttu ei pysty minua nyt masentamaan, sillä olen pystynyt treenaamaan yli odotusten jo lähes kahden viikon ajan! Juoksu on pitkästä aikaa oikeasti kivaa. Lenkille on kivaa lähteä, lenkillä on kivaa ja lenkin jälkeen on kivaa. Muistan taas, minkä takia tätä hommaa tekee. Viikon ylivoimaisesti parhaat hetket vietin maatessani maassa vk:n jälkeen ilman suurempaa syytä sekä saadessani ruokaa pitkän lenkin jälkeen. Nämä ovat niitä asioita, joita ei-juoksijat eivät tule koskaan ymmärtämään! Nyt vain toivon, ja teen kaikkeni, että tämä olotila kestää.


Kahta hauskemmiksi treenit tekee kevät. Aurinko paistaa, tiet ja polut on sulat eikä tarvitse käyttää takkia. Treenimahdollisuudet ovat ihan loistavat. Minun puolesta lumet saisivat aina lähteä tähän aikaan vuodesta, vaikka vähän aiemminkin. Ongelmaksi vaan meinaa koitua liian helposti kiihtyvät vauhdit ja pitenevät lenkit. Eilistä pitkää lenkkiä en olisi malttanut lopettaa millää, ja vähän se venyikin ylipitkäksi. Tosin hyvät olosuhteet eivät olleet ainut syy lenkin venähtämiseen. Eksyin taas, ja harhailin parin kilometrin verran umpimetsässä ja soramontun pohjalla. Kyllä, on ihan mahdollista eksyä reitillä, jota on juossut 8-vuotiaasta asti!

Tänään ohjelmassa oli ainoastaan kevyt lenkki hieronnalla höystettynä. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna olisi tarkoitus päästä tekemään kovempi harjoitus, en malta odottaa! On kyllä oikeastaan vähän pelottavaa, miten pahasti oma mieliala on sidoksissa juoksun kulkevuuteen, mutta näin se vain taitaa olla :D.

Siilinjärvi huikeassa kokonaisuudessaan lenkiltä bongattuna.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Äärimmäistä urheilua

Yritimme pohtia mikä tekee urheilusta urheilua. Emme päässeet yksimielisyyteen. Juoksu on lajina prototyyppiesimerkki klassisesta urheilusta. Matkasta riippumatta on määrä olla maalissa ennen kanssakilpailijoita. Lisäksi ratamatkoilla olosuhteet ovat vakioidut ja voidaan tilastoida maailmanennätyksiä. Tulokset ovat aina mustaa valkoisella ja vertailukelpoisia.

Myös hiihdossa kilpaillaan paremmuudesta yhteislähtökilpailuissa tai kelloa vastaan. Lajin luonteesta johtuen aina ei olekaan selvää kuka kilpailijoista on paras. On vain kilpailun voittajia, yksittäisen osakilpailun parhaita. Pitkänmatkan kilpailut ovat hiihdon parasta antia. Teoriassa kuka tahansa saa haastaa huippuammattilaiset samassa kilpailussa. Erot ovat kuitenkin järkyttävän isoja. Vain kovimmat miehet tulevat maaliin ennen naisten kärkeä.

Pallopelit kuten jääkiekko, koripallo ja jalkapallo ovat joukkuelajeja. Jokaisella joukkueen jäsenellä on oma roolinsa. Lajit ovat nykyisellään kuitenkin puhdasta ammattiurheilua. Pelaajien tarkoituksena on viihdyttää maksavaa yleisöä. Huipputasolla pelit ja pelaajat ovat äärimmäisen kovia. Tietyltä kantilta tarkasteltuna kuitenkin urheilua, vaikka paremmuutta on mahdollista mitata vain joukkuetasolla.

Keskustelu pysähtyi, kun esitin äärimmäisen urheilun vaativan välittömän kuolemanvaaran. Maantiepyöräily yhdistää parhaat puolet kaikista em. urheilulajeista ja täyttää annetun kriteerin. Joukkuelaji, jossa kilpaillaan kuitenkin yksilöinä rintarinnan kanssakilpailjoita vastaan. Jokaiselle löytyy myös erilaisia kilpailuja. On päivän kestäviä monumentteja, viikon etappikilpailuja ja kolmenviikon Grand Toureja hirmuisine mäkimaaleineen. Pyöräilyssä on myös joukon hienoimmat ja kunnioitetuimmat perinteet, ja yhä havaittavissa rippeitä herrasmiessäännöistä.

Lopulta tulin kuitenkin ajatelleeksi Mansaaren TT- ajoja. Osallistujat riskeeraavat kaiken vain kunnian vuoksi, palkintorahat ovat olemattomia. Jokainen kierros ajetaan täysillä ja voi olla viimeinen. Yhä kovempaa ja kovempaa urheilun perusajatuksen mukaisesti. Kilpailu ja koko ura on ohi samalla hetkellä kun pelko ottaa vallan.

Samalla huippunopeudet nousevat 60km pitkällä radalla yli kahdensadan mailin tunnissa. Turva-alueita ei ole. Virheen seurauksena liukuu hyvällä tuurilla asfaltilla, huonolla liuku päättyy kivimuuriin tai pudotukseen rotkoon.



Oheinen video on äärettömän hyvä kuvaus puhtaimmasta ja raadollisimmasta urheilusta maailmassamme. Kilpailussa yhdityvät nopeus ja kestävyys. Keskittymisen on oltava täydellistä koko kilpailupäivän ajan. Väsymys yrittää herpaannuttaa ajajia, mutta on taisteltava kaikin mahdollisin tavoin säilyttääkseen keskittymisen hetkeen. Videolla todettiin: "You know that you are alive when you almost aren't."

Samaa voi ja pitää soveltaan kaikeen urheiluun. Vain tällöin voi voittaa itsensä ja kanssakilpailijansa. Ennemmin tai myöhemmin sinut saavutetaan. Ennen sitä on nautittava ja annettava kaikkensa. Lajissa kuin lajissa pelko on urheilijan pahin vihollinen. Faster and faster.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vuorostaan Kallen haastattelu

Kevät on jo pitkällä. Miten harjoituskausi on sujunut, ja ovatko tavoitteet jo korkealla kesää ajatellen?

Vältyin talvella suuremmilta vaivoilta, ja sekä määrää että tehoa on tullut selvästi aiempaa enemmän. Harjoitusvauhdit ovat parantuneet jokaisella osa-alueella selvästi. Lähden siis kesään luottavaisin mielin. Harjoitussuunnitelman ylälaitaan 800m tavoitteeksi on kirjattu 1.57,50, mutta lähtökohtaisesti pitäisi pystyä juoksemaan liukuhihnalta alle kahden minuutin aikoja.

Olet ilmeisesti saanut juuri viimeisetkin kirjoitukset kirjoiteltua, ja kesään mennessä pitäisi olla lukion päättötodistus käsissä. Menivätkö kirjoitukset toivotulla tavalla?

Suoritin tiistaina viimeisen pakollisen liikunnan kurssin. Lukio on siis ylioppilastutkintolautakunnan Stetson & Harrison- menetelmällä saatavia arvosanoja vaille valmis. Alustavavien pisteiden valossa sarja 2xE, 2xM ja 2xC on todennäköisin vaihtoehto ylioppilastodistukseen. Olin siis hyvää keskitasoa ja sen pitäis riittää opiskelupaikan saamiseen. Ei tarvitse olla kovin pettynyt. 

Mikä saa sinut harrastamaan kestävyysjuoksua? Jos et harrastaisi, mitä ajattelisit tekeväsi?

Sattumalta katsoimme juuri kuvaa P9-sarjan Pm-maastojuoksuista, jotka olivat ensimmäiset kilpailuni. Harrastin jo lapsena paljon liikuntaa, ja satuin voittamaan. Siitä se lähti ja tässä ollaan. Tärkeitä olivat myös Säästöpankin Rolle- maastojuoksut, joihin kaikki osallistuivat ja numeroa vastaan sai hillomunkin palkinnoksi.

Pelasin jääkiekkoa aina B-junioreihin asti. Päätin panostavani täysillä Pohjola-leiriin asti. En kuitenkaan tullut valituksi leirille. Selityksenä voisin kertoa murtaneeni kylkiluuni turnauksen ensimmäisessä vaihdossa ja pelanneeni viikonlopun kipeällä kyljellä. Sisuuntuneena keskityin juoksuun. Jos en juoksisi, pelaisin todennäköisesti vielä jääkiekkoa.

Mainitse tähän mennessä a) paras saavutuksesi/tuloksesi b) mieleenpainunen kisa c) tavalla tai toisella pieleenmennein kisa


Paras kilpailuni on ollut Espoon M17 SM-kisojen 800m. Juoksin alkueräni neljänneksi ajalla 2.00,35 ja selvitin tieni finaaliin kahdeksan parhaan joukkoon ollen lopulta finaalin 7. 

Mieleenpainuneimmaksi kilpailuksi on pakko nostaa kaikki kolme Itä-Suomi, Pietari ja Karjala- alueottelua. Urheilullisesti kilpailut eivät ole olleet menestyksekkäitä, mutta ryhmähenki on ollut uskomatonta. Nuorille urheilijoille voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa; harjoitelkaa päästäksenne alueotteluun!

Olen epäonnistunut usein. Viimeisimpänä muistissa on viimekesän kotikisat suomenmestaruuksista taisteltaessa. Muutama kuukausi kilpailujen jälkeen selvisi, että olin ollut 19. Viimekesän pettymyksiin on vaikea löytää syytä, mutta toisaalta olen sanonut ettei urheilussa olekaan kuin kaksi sarjaa; MYL ja NYL. Tärkeimmät kilpailut ovat vasta tulossa. 

Miten kulutat vapaa-aikaasi?

Joskus illalla kotiin tullessa esitän vastakysymyksen. "Minkä vapaa-aikani?" Vuodessa on hieman vajaat 9000 tuntia. Viimeisen vuoden aikana koulu on vienyt 1500 tuntia, töihin matkoineen 800 tuntia ja varustehuoltoineen urheiluun lähes yhtäpaljon. Kun vähennetään yhdeksäntunnin yöunet päästään tilanteeseen, jossa "pakollisten menojen" jälkeen olen ollut menossa lähes puolet hereilläoloajastani. 

Nyt vapaa-aikaa on jäänyt koulun loputtua huomattavasti enemmän. Kuuntelen paljon musiikkia ja katson elokuvia. Kevään kynnyksellä myös pyöräilykausi on päässyt alkuun ja on ilo seurata omien suosikkien edesottamuksia Eurosportilta kestävyysurheilun kuningaslajissa. Menevän elämän vastapainoksi ei tarvitse ihmeellisempää äksöniä. Riittää kun saa rentoutua rauhassa.

Kiitos ja menestystä tulevalle kisakaudelle

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Satun haastattelu

Kun sinulta kysytään harrastuksistasi, mitä vastaat?

-Yleensä vastaan, että juoksemista, sillä tavallisesti kysyjä mieltää sen harrastukseksi. Itse en koe harrastavani juoksua vaan olevani juoksija, siinä on iso ero! Varsinaisia harrastuksia, mitä teen kun on aikaa urheilun ja koulun lomassa, ovat lukeminen, musiikin kuuntelu, blogin kirjoittaminen sekä kavereiden kanssa hölömöily.

Kirjoitit aiemmin vanhojentansseista. olet siis ilmeisesti lukiossa. Kuinka koulu on sujunut?

-Kyllä olen. Koulu on sujunut kaikin puolin hyvin. Käyn Kuopion Klassillista lukiota, joka on urheilulukio. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen on siis toiminut hyvin. Itse koulunkäyminenkään ei ole tuottanut ongelmia. Opinnot ovat jo ylittäneet puolenvälin, vaikka suunnitelmissa onkin kuluttaa koulunpenkkejä puolivuotta normilukiolaista kauemmin.

Siirrytään urheilublogissa itse aiheeseen. Miten talven harjoituskausi on onnistunut omasta mielestäsi?

-Huonosti. Lähes päivittäin kysytty kysymys on ollut "treenatakko vai eikö treenata?". Takana on paha ylikunto. Ajoittain olen joutunut epäilemään, onko se nyt todellakin ohi. On talveen toki mahtunut onnistuneitakin treenejä. Pari viikkoa sitten kotiuduin hyvältä etelänleiriltä ja osa Suomessakin tehdyistä treeneistä on lupaillut ihan hyvää.

Onnistuneet harjoitukset ovat kestävyysjuoksun suola, ja ne ovat vain ja ainoastaan omaa ansiota. Saat kuitenkin jatkaa hyvillä mielin kevääseen. Millaisia suunnitelmia sinulla on lähitulevaisuuden varalle?

-Vaikee kysymys! Lähitulevaisuuden aion viettää kestävyysjuoksun ehdoilla. Siinä sivussa olisi ensinnäkin takoitus kirjoittaa ylioppilaaksi. Valmistumisen jälkeen minulla on puolikas välivuosi. Sillon olisi tarkoitus päästä joksikin aikaa töihin, tai sitten toteutan yhden unelmani lähtemällä Amerikkoihin juoksemaan. Seuraavaksi pitäisi miettiä jatko-opiskelupaikkaa. Näillä näkymin suuntaan yliopistoon, mutta vielä en uskalla yhtään sanoa, mitä sitten siellä. Todennäköisesti edessä on kuitenkin omilleen muuttaminen.

Entä urheilulliset tavoitteet?

-Urheilun puolella tärkeintä olisi saada aikaan ehjiä harjoituskausia. Ensinnäkin haluan saavuttaa tason, jossa olen ennen ollut, ja palata takaisin lähellä oman ikäluokkani Suomen kärkeä. Muutaman vuoden sisällä pitäisi pystyä pärjäämään jollain tavalla myös aikuisten sarjoissa. Ensi kesänä tähtäin on Kuopion Kalevan kisojen 3000m estejuoksussa.

Haluatko lähettää lopuksi omia terveisiä?

-Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat koittaneet potkia minua eteenpäin sillon, kun homma on tuntunut ihan epätoivoiselta! Ja iso kiitos myös kaikille lukijoille, jotka jaksavat blogia seurata! :)

Kiitoksia

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Täysillä seinään!

Olemme naureskelleet treeniporukan kanssa hallittuja aivotärähdyksiä. Urheilutalon 67m juoksusuoralla nopeusvedot päättyvät seinään yhdeksän metrin jarrutusmatkan jälkeen. Jätin eilen pitkän lenkin välistä, sillä lauantaina tulin kävellen pois vauhtikestävyyslenkiltä. En jaksanut ollenkaan.

Tänään hetkellisestä väsymyksestä ei ollut enää muistoakaan. Juoksin vielä tossut jalassa 2x5x50m paikaltaan puolentoista minuutin palautuksella. Tavoitteena kiihdyttää sarjan sisällä rennosta vauhdista maksimiin. Sarjojen ensimmäisissä vedoissa kennojen väli otti n. 6.85s ja parhaimmillaan kello pysähtyi 6.50s kohdalla.

Seisovan 50m ennätys, ja vielä lenkkarit jalassa,  keskellä parasta peruskuntokautta lupaa hyvää. Vetojen päälle hypin aitoja ja loikin. Aitahypyt 2x5x 84cm korkeilla aidoilla sujuivat mallikkaasti. Aitakinkat tuottivat aluksi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, ja harjoituskierroksia tuli luvattoman monta.

Lopulta kinkkasin sujuvasti kuusi 60cm aitaa kuuden metrin välein. Ideana on siis kinkata aita aina vuorojaloin, tulla samalla jalalla alas aidalta, ja väliloikassa vaihtaa aidalle ponnistavaa jalkaa. Erittäin hyvä harjoitus, suosittelen vahvasti. Kuulemma entiset mailerit ovat selvittäneet 84cm aidat pidemmillä väleillä. Tosin kyseiset mailerit ovat voittaneet SM-mitaleja viesteissä.

Imatran seurathan pärjäsivät aina. Imatran Urheilijat yleensä 4x800m viestissä ja Vuoksenniskan Vesa vastaavasti 4x1500m viestissä. Kovat perinteet. Tänävuonna miesten viestijoukkue jää valitettavasti haaveeksi. Viimevuonna Joensuun SM-viesteissä yhdeksänneksi 4x800m viestissä sijoittunut joukkue on tälle kaudelle valitettavasti hajonnut täysin.

Takaiskuista huolimatta kovalla yrityksellä vielä junioripainotteisella joukkueella M19- sarjaan Lahteen. Majoitukset on jo varattu. Vaikka mitaleista ei tarvitse puhua tulee Imatralta iskukykyinen joukkue kovalla yrityksellä! Viestit ovat aina hienoja kilpailuja.

Keväällä lähdetään puolustamaan Savonlinnan katuviestin voittoa. Allekirjoittanut nousee joukkueen kapteeniksi ja lupaa tarjota ankkuriosuudella kovan vastuksen. Tähän mennessä talven harjoitukset ovat sujuneet odotusten mukaisesti hyvin.

Tästä lähdettiin kolme vuotta sitten. Juoksua on takana vajaa kymppitonni enemmän kuin kuvassa. Ensimmäistä kertaa 7.5km Vuoksen lenkki vei aikaa 30.40. Nyt vauhtikestävyyslenkitkin ovat järjestään alle 29min. Kehitystä on siis tapahtunut. Maantiejuoksut ovat kuitenkin taas tosiasia jo viikon kuluttua. Ohjelmassa tiukasti kolme kilpailua; 5km, 7.5km ja 10km.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Paistaa se päivä joskus risukasaankin!

Minä luovutan. En enää edes yritä ymmärtää, miksi joskus vaan jaksaa ja joskus ei. Joskus, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja odotukset ovat korkealla, voi kaikki mennä päin mäntyä. Joskus, kun olettaa kaikkien lähtökohtien olevan pielessä ja on jo periaatteessa luovuttanut, saattaa treeni tai kisa olla kauden paras. En ymmärrä! Viime aikoina tämä jaksaminen on ollut tavallistakin vaihtelevampaa.

Ennen etelän leiriä en oikein jaksanut, etelässä meni paremmin kuin hyvin. Nyt olen taas keikkunut noin viikon verran pahasti epätoivon partaalla. Mistään ei ole vaan tullut mitään ja kaikki on ollut huonosti. Tai ei tietenkään ihan kaikki, mutta urheilun saralla, ja se kyllä riittää paremmin kuin hyvin aiheuttamaan minulle pahan mielen. Ja kun sen pahan mielen kanssa on saanut taistella kohta lähes kaksi vuotta tauotta, pariin kertaan on käynyt mielessä, että onko tässä enää yhtään mitään järkeä. Kuluvalla viikolla uhkasin heittää hanskat tiskiin, ainakin tämän kevään osalta. Mutta en suostu, enkä voi, luovuttaa, en antaisi ikinä itselleni anteeksi!

Pari viimeisintä treeniä ovat onneksi taas antaneet vähän uskoa, ja olen laittanut aiemman jaksamattomuuden leirin jälkeisen väsymyksen piikkiin. Tänään juoksin tonneja maantiellä. Kevään ensimmäinen lenkki ilman takkia! Meni oikeastaan paremmin kuin koskaan ennen, ja suurin vaikeus oli pysyä tavoiteajassa eikä alittaa sitä selkeästi. Treenistä jäi tosi hyvä ja toiveikas mieli. Kuitenkaan en uskalla vielä liikoja toivoa. Kun toiveet ja tavoitteet ovat korkealla, liian korkealla, joutuu pettymään jatkuvasti. Nyt ei auta kuin mennä treeni kerrallaan, ja olla onnellinen jokaisesta onnistumisesta, ilman liian korkeita odotuksia. Pessimisti ei pety, vai? Kesään on kuitenkin onneksi vielä aikaa, ja sitten näkee miten tässä hommassa käy, mikään ei ainakaan parane jatkuvalla murehtimisella.

Päivään paistetta tuoneen treenin lisäksi aamu alkoi ihan kirjaimellisella auringon paisteella mennessäni laavulle makkaranpaistoon. Sää oli ihan huippu, ja auringossa oli välillä liiankin kuuma. Tuli syötyä makkaraakin pitkästä pitkästä aikaa, eikä tuo edelleenkään hirveän hyvältä maistunut, vaikka pyörittelin sen kahteen kertaan nuotiossa ja kertaalleen kuralammikossa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Yksinkertaista ja hyvää treeniä

Nyt on treenilöistäkin kirjoitettavaa. Siis suoraan asiaan. Tiistaina juoksin tutut 5x1000m 2-3min palautuksella. Lopullinen sarja hyvin menneen treenin jälkeen kirjattiin aikoihin;
3.20 - 3.15 - 3.13 - 3.12 - 3.12. Viimeinen tonni ei valitettavasti ollut nopein, mutta toisaalta sanottavaakaan hyytymistä ei ollut havaittavissa. Kolmen kovan viikon harjoitusrupeamasta on nyt ilmeisen onnistuneesti palauduttu.

Tiistai oli muutenkin niin kutsuttu superpäivä. Äidinkielen alustavat yo-pisteet antavat odottaa keväällä jopa Laudaturia. Toivottavasti naisten tunteiden erittely ja tulkinta olisi ollut muillekin haastavaa, ja kerrankin hyvä onni pyöristelisi numerot oikeaan järjestykseen. Hyvät Lukijat, toivottavasti blogistakin on ollut Teille iloa. Kirjoitukset on nyt ainakin toisaalla huomioitu.

Tänään torstaina kävin jo käsitteeksi muodostuneella "aamupäivälenkillä" ja pelasin viimeisillä liikuntatunneilla koripalloa, luonnollisesti voittavassa joukkueessa. Tärkeimpänä kuitenkin 3x4x300m/2'/4' vedot hallissa. Toinen toisensa jälkeen vauhti kiihtyi ja lopulta keskiarvo asettui selvästi alle 51s paikkeille.

Reipasta juoksua oli kuulemma jo ilo katsella. Treenit ovat herättäneet jalkapalloilijoiden vanhemmissa selvästi tunteita laajalla skaalalla. Yksi pitää hulluna, toinen kauhistelee ja kolmas ihailee. Tekeminen alkaa siis oletettavasti vaikuttaa urheilulta, sillä juuri noita tunteita urheilun kuuluukin herättää. Kyllä olisin itsekin välillä ulkopuolisena huolissani. Yrittänyttä ei kuitenkaan (yleensä) laiteta. Ei ainakaan pahalla.

Loppuun on pakko tarjota taiteellisempaa puolta esille. Löysin entisiä piirroksia ja komeudessaan varmasti ansaitsevat tulla nähdyksi.