tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuvien kautta

Urheilullisista edesottamuksista ei Eliittikisaraportin jälkeen ole ollut merkittävää kerrottavaa. Viikko takaperin kävin muistelemassa legendaarista Haapasaaren tunnelmaa seuran perinteikkään kesäleirin ohjaajana. Yhtä hauskaa oli kuin aina ennenkin. Leiriläisillä varmasti vielä hauskempaa, ainakin leirin edetessä!

Mikään muu urheilutapahtuma ei yllä vastaavaan - Leiristä liikkuu yhä hurjempia tarinoita aina vuoden ympäri. Viikon aikana oppii lähes kaiken elämässä tarvittavan, ainakin kun takana on riittävän monta leiriviikkoa. Päiväohjelmaan kuuluu mm. jalka- ja lentopalloa, viestejä, tietokilpailuja, vihjesuunnistus, kädentaitojen harjoittamista, saunan lämmitys ja leiriolympialaiset ratkaisevat onki-, räiskäleenpaisto- ja saarenympärisoutukilpailu.

Virallisen ohjelman lisäksi keksitään vielä omaa ohjelmaa. Huolestuneet vanhemmat raportoivat lasten heränneen vasta lauantaiaamuna 15h unien jälkeen. Nykyajan trendin vastaisesti kukaan ei edes muista puhelimen olemassaoloa, ei muuten kun tulee aika soittaa tarvitsevansa lisää karkkia. Viimeiset täysin omakohtaisesta kokemuksesta ja tarinoita riittää edelleen kerrottavaksi.

Haapasaaren jalkapallokenttä

Nuotio tulille ja makkaraa tikun nokkaan!

My Heart Will Go On on aina ollut discon "viimeinen hidas"
Pohjois-Karjalan ja Savon reissusta on kotiuduttu. Täytyy taas antaa kehuja Raxin lounaalle. Nälkäinen kestävyysurheilija aloittaa tietysti alkukeitolla, siirtyy kukkurallisen salaattilautasen kimppuun ja mikäli ei ole vieläkään täynnä jatkaa itse lämpimien ruokien pariin.

Heti kotia päästyäni aloin suunnitella Huittisten SM-kilpailureissua. Majoitus on nyt varattu Tampereelta ja mies ilmoittautunut tulikuumaan kahden ratakierroksen kilpailuun!


Tänään jouduimme antamaa olosuhteille periksi ensimmäistä kertaa ikinä. Kentän päällä salamoi, satoi aivan kaatamalla ja tuuli parhaimmillaan yli 10 m/s. Jatkoimme pilkkopimeään halliin ja saimme treenit tehtyä. Näyttää siltä, että seuraavalla kerralla pitäisi olla jo paremmin kirjoitettavaa.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Joensuun Eliittikisat

Eilen torstaina kisattiin Joensuussa kauden toiseksi viimeinen Eliittikisasarjan osakilpailu. Blogin porukka saapui kisakaupunkiin hyvissä ajoin, Kalle Imatralta ja Satu suoraan Tallinnasta.

Kisat olivat ehdottomasti yhdet kauden parhaista. Tulostaso nousi korkeaksi, ja moni urheilija piti Zurichin EM-rajaa pilkkanaan. Uusiksi kotimaisiksi rajanylittäjiksi saatiin kovatasoisesta naisten aitajuoksusta Eliisa Leinonen, keihäsvalinnat yli 84m heitollaan sotkenut Lassi Etelätalo sekä estejuoksun puolelta kokeneet juoksijamme Jukka Keskisalo ja Johanna Lehtinen.

Olennainen syy kovaan tulostasoon löytyi oitis säätä tarkkailemalla. Lämpöä riitti, muttei missään nimessä urheilijoita häiritsevästi. Alkuillan pikajuoksut kisattiin takasuoralla noin 1m/s myötätuulen puhallellessa. Illan vanhetessa ja rataa kiertävien juoksujen alkaessa tuuli kuitenkin tapansa mukaan tyyntyi. Olosuhteet lähentelivät täydellisyyttä.

Hyvää säätä voi varmasti osittain kiittää runsaasta katsojajoukosta. Yleisöä riitti levittäytymään ympäri stadionia, ja loppuillan kuulutus kertoikin katsojia olleen 4400. Joensuulaisyleisö oli hyvin kisoissa mukana, ja varsinkin paikalliset urheilijat saivat nauttia railakkaasta kannustuksesta.

Blogi oli hyvin edustettuna tällä kertaa vähän suuremmissa kilpailuissa Kallen debytoidessa Eliittikisoissa ja Satun marssiessa huoltajana sisään. Kallen nimi löytyi lähtölistasta hänen paraatimatkaltaan kasilta, kuitenkin vielä B-erästä.



Kellon tullessa puoli kahdeksan, kasin kisaajat kyyristyivät lähtövalmiiksi edessään kaksi tuskaista kierrosta. Kovaa lähdettiin heti paukusta Willyn hoidellessa illan ensimmäistä jäniksenpestiään. Ensimmäinen kierros kierrettiin nätissä jonossa, kärjen kellottaessa väliajaksi 55,85s. Kello soitti Kallen viimeiselle kierrokselle ajassa 56,5s.


Letka kesti kasassa aina kuudensadan metrin kohdalle asti. Kalle kellotti väliajan 1.26, joka on samalla hänen ennätyksensä. Mahdollisuudet pankin räjäyttämiseen olivat olemassa, mutta pian eroja alkoi syntyä, vaikka juoksu näytti edelleen asialliselta ja kasassapysyvältä. Kalle itse pohti kilpailun jälkeen, että olisi vaatinut vielä yhden kilpailun alle, jotta huippujuoksu olisi kantanut aivan maaliviivalle asti. Kellot pysähtyivät kärjen, Samu Mikkosen, osalta aikaan 1.54,17. Perässä tuli hienosti Blogin haastattelema mailerilupaus, Jiri Karjalainen ajallaan 1.54,95.


Kalle saapui maaliin kellon näyttäessä 1.58,48. Aika jää ennätyksestä ainoastaan kymmenyksen. Hyvä Eliittikisadebyytti. Juoksija oli suoritukseensa tyytyväinen. "Raastokalle" makasi katukivetyksellä juoksunsa jälkeen puolitajuttomana kipeä jalka vahvasti teipattuna. Tällaista on kestävyysurheilun todellisuus. Eliittikisoissa makkara maksoi 1.5e, mutta Kalle ei kilpailun jälkeen kyennyt heti syömään.


Yksi illan monista huipennuksista oli miesten 3000m esteet, joissa Joensuun oma Euroopanmestari Jukka Keskisalo lähti jahtaamaan EM-rajaa määrätietoinen hullunkiilto silmissään. Ensimmäisten väliaikojen jälkeen asiantunteva urheiluyleisö kannusti Jukkaa seisaaltaan. Viimeistään 2000m kohdalla tuttu kenttäkuuluttajakin villiintyi. "Jukka pistää vinkkarin päälle, yleisö reagoikaa aina, kun Jukka ohittaa juoksijan!" 

Koko stadion oli hurmoksessa kilpailun ajan ja osoitti suosiotaan pitkänlinjan kestävyysjuoksijalle Jukka Keskisalolle. Viimeisellä kilometrillä mestari paljasti kuntonsa poimien juoksijoita yksi kerralleen. Kenttäkuuluttaja huusi suoraa huutoa: "Jukka juoksee EM-rajan, Jukka voittaa tämän kilpailun!" Ilta ei ollu kuitenkaan vielä ohi...


Matka Joensuun stadionilta jatkui Siilinjärvelle. Seuraavana päivänä palauteltiin pyöritellen maantiepyörien kampia, ja ketju hyväili aina vaan suurempaa välitystä. Pyöräilyryhmä nautiskeli auringonpaisteesta. Kilpailulta ei taaskaan voitu välttyä, ja viimeisiin mäkiin iskettiin vuorotellen.

Kuvista näkee, että hauskaa oli, ja lenkin jälkeen ilta jatkui grillauksena Kallen toimiessa grillimestarina.
Pyöräilyryhmä saapui Kuopioon.
... ja vahvistui vielä yhdellä pyörilijällä, josta tullaa kuulemaan myös Blogissa.
Mölkkymestaruuskilpailut, eli mm-kilpailut.
Kalle voitti.
Grillimestari-Kalle.- makkaraa ja herkkusieniä.
Blogi syntyy hyvän DJ:n soittaessa.
Raportoivat Satu ja Kalle Siilinjärven yöstä.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Haastattelu - Ihana kävelijä Taika Nummi


1) Hei Taika, odotettu haastatteluvuorosi koittaa. Tiedämme sinut hyvänä tarinankertoja, joten aloitamme vapaamuotoisilla kuulumisilla.

Hellurei Satu ja Kalle! Morjesta kaikki te urheilijat! Toivottavasti kesäsi on sujunut leppoisasti, hyvin tuloksin ja auringon paisteesta nauttien. Itse istuskelen tällä hetkellä aamiaispöydän äärellä Sveitsissä. Tietokone laiskottelee mukavasti uunituoreen briejuusto patongin, hedelmäsalaatin ja hunajalla maustetun minttuteen vieressä. Auringon säteet heijastuvat näytöstä kasvoilleni ja häikäisevät ehkä hieman. Kello on vasta puoli kuusi täällä, puoli seitsemän siellä, enkä näe parvekkeella toista aamiaistelijaa. Muut nukkuvat vielä, ainakin niin kuvittelisin. En ole kuitenkaan aivan yksin, sillä minulla on ystävänäni haastattelu. Se kuinka oikein haastatelluksi tulin on minullekin hieman arvoitus, mutta kivaa on päästä kirjoittelemaan blogiin. Haluan jo näin aluksi kiittää Kallea ja Satua, sillä luettuani kysymykset läpi, hymy nousi huulilleni, eikä ole sieltä vieläkään kadonnut. Ihan huippu kysymyksiä! Mutta mitäs muuta oikein voi odottaakaan noin huippu tyypeiltä . Haluan myös pyytää yli-innostuneisuuttani anteeksi. Koitan pitää vastaukset niin lyhyinä, kuin vain mahdollista, ettei teidän tarvitse tylsistyä. (Noh, ei kauhean hyvin ole lähtenyt käyntiin, tuo minimaalisuuden tavoittelu. ) 


Suurin osa teistä ei varmaankaan tunne minua, joten selitän vielä lyhyesti kuka olen. Haastattelua on sitten helpompi seurata, jos edes vähän tietää kenestä on kyse. Ehkä olet nähnyt minut radalla: Olen se tyttö, jolla on hullunkuriset hiukset, jotka ei pysy mitenkään muuten kasassa, ellei ne sido nutturaan, sekä naamalla erittäin suuri hymy, joka paljastaa sekä ylä- että alahampaat. Olen siis Taika. Olen kuusitoistavuotias tyttö ja kuulun Espoolaisten klaaniin, seurana Espoon Tapiot. Olen aamuvirkku. Olen lukutoukka. Olen sosiaalinen introvertti. Kestävyysurheilija. Unelmoija. Lukiolainen. Hullun hupsu. Mutta, eniten olen kuitenkin minä, eli Taika Emilia Nummi. Enkä oikein tiedä mitä muutakaan voisin kertoa vastaamatta valmiiksi jo haastattelu kysymyksiin, eli ehkä on parasta aloittaa. Hauskoja lukuhetkiä.

2) Olet varsinainen monitoimityttö ja ikiliikkuja. Paljasta, mitä kaikkea urheilullista, tai ihan mitä tahansa muuta harrastat tai olet harrastanut.

Tuota. Lista on aika pitkä, sillä olen kokeillut vaikka mitä: baletista jalkapalloon ja jalkapallosta lasketteluun, laskettelusta kuvataiteeseen ja kuvataiteesta purjehdukseen. Nämä ”kokeilut” kestivät aina ehkä vuoden taikka kaksi, mutta kokeilu on eri asia kuin harrastus ja harrastus on eri asia kuin elämäntyyli. Tällä hetkellä en koe ”harrastavani” mitään. Harrastukset ovat miltei muuttuneet automaattisiksi toimenpiteiksi, kuten hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Joten, vaikka lista saattaa tuntua pitkältä, niin ei se oikeastaan ole. Juuri nyt urheilulajeihini kuuluvat kestävyysjuoksu, triathlon, kilpakävely, hiihto ja silloin tällöin melonta, vaikka se onkin tänä kesänä jäänyt vähiin. 


Musiikki puolella käyn laulutunneilla, kuorossa, teatterissa ja minulla on myös bändi. Musiikin ja urheilun yhdistelmä on ollut minun pelastukseni, sillä vaikka minua välillä ärsyttääkin etten ehdi panostamaan kumpaankaan niin paljon kuin ehkä haluaisin, niin molemmat jarruttavat, mutta myös inspiroivat kehittymään. Uskon myös, että musiikki on pelastanut minut jo monelta rasitusvammalta, sillä en ole ehtinyt treenaamaan niin paljon, että ylikuormitusta olisi ehtinyt kertyä. Totta se kuitenkin on, ettei minua paljon kotona taikka kavereitten luona näy, mutta minusta tuntuu, etten ole ainoa urheilija, jolla tuollainen ongelma on. Ja ajatelkaa nyt positiivisesti: Jos kotona ei koskaan ehdi olemaan, paitsi nukkuessa ja syödessä, niin ei myöskään ehdi siivomaan.

3) Pienestä asti juoksu ja kävely ovat ainakin tulosten perusteella kulkeneet rinnakkain. SM-viesteissä sinua jännitti lähteä juoksemaa, ja selitit olevasi kävelijä. Kuinka hyvin juoksu ja kävely tukevat toisiaan?

Juoksu ja kävely: haluaisin sanoa, että tuo yhdistelmä on ”match made in heaven”. Sitä se ei valitettavasti kuitenkaan ole, vaikka kuinka mieli tekisi niin sanoa. Ne, jotka ovat nähneet minut juoksevan, ymmärtävät varmaankin mistä on kyse, sillä kun Taika juoksee polvi ei nouse, eikä askel rullaa. Toisaalta tuo tyyli on osa minua ja sen takia en pidä itteäni juoksijana taikka kävelijänäkään. Kestävyys urheilija on sopivampi termi. En olisi hyvä kävelemään ilman juoksua, en juoksemaan ilman pyöräilyä, en pyöräilemään ilman hiihtoa, en hiihtämään ilman uintia. Kaikki tukee kaikkea. Vähän niin kuin hedelmäsalaatti, jota juuri nyt suuhuni tungen. Sitä enemmän eri hedelmiä, sitä makoisampi salaatti. Niin kauan kuin osaa yhdistellä oikeita makuja yhteen. Osaanko minä yhdistellä? Se on taas aivan toinen kysymys.

4) Entä miksi kaikista urheilulajeista juuri kävely on laji johon ihastuit?

Hieman kömpelönä ja hupsuna lapsena kävelyyn oli helppo ihastua. Oudon näköinen laji kiehtoi ja on pakko myöntää, että aluksi matkin kävelyä vain sen hullunkurisuuden vuoksi. Vähitellen minunkin polvet ojentuivat, eikä koukkupolvi merkkejä tullut enää niin moneen otteeseen, vaikka lajiin koukkuun jäinkin. En ole kuitenkaan kauhean lojaali ihastukselleni, sillä sydämeni sykkii monelle lajille. Ei ihmiseltä voi vaatia liikaa sitoutumista.

5) Toimitus arvostaa iloisuuttasi ja rehellisyyttäsi. Oletko saanut muiltakin palautetta erinomaisesta asenteestasi?
 

On ihana kun ympärillä on ihania ihmisiä, jotka saavat hymyilemään ja iloitsemaan. En usko kuitenkaan, että asennoitumiseni johtuu minusta, vaan enemmänkin teistä kaikista, joita näen ja joille puhun. Ja ei ole myöskään aivan totta, että olisin aina iloinen. Hehe. Kyllä niitäkin päiviä on kun kuuluu vain itkua ja ovien paiskeita. Silloin kannattaakin pysyä kaukana.

6) Olet viimeisen vuoden aikana kärsinyt erinäisistä ongelmista. Miltä tuntuu, kun on pakotettu pitämään taukoa omasta lajistaan, onko vaikeaa seurata sivusta, kun muut urheilevat? 

Se riippuu aivan siitä millä asenteella lähtee liikkeelle. Joillekin tulee suuri motivaatio ja he tekevät paljon töitä päästäkseen takaisin jaloilleen. Sitten on sellaisia, jotka masentuvat aivan täysin. Itse olin aluksi todella stressaantunut. Oli pakko korvata kaikkea ja kaikin tavoin. Oli pakko, pakko, pakko. Pakko sitä ja pakko tätä. Vähitellen mahdollisuuksia ei ollutkaan enää niin paljon, enkä oikein pystynyt tekemään niin paljon kuin mitä olisin halunnut. Onneksi kuitenkin tajusin, vaikka vasta loppuvaiheessa, että jos yksi portti sulkeutuu niin toiset avautuvat. Ehdin hetken elämässäni tehdä paljon kaikkea muuta jota en olisi muuten ehtinyt tekemään. Aloitin teatterin ja musisoin paljon enemmän. Pienen tauon jälkeen olinkin sitten paljon motivoituneempi ja valmiimpi taas lähteä treenaamaan. Kaikkein eniten ikävöinkin treenikavereitani. Onneksi vammoista ja ongelmista on nyt jo aikaa, enkä toivo niitä uudelleen. Jos ne kuitenkin tulevat, osaan asennoitua paremmin ja lopetan turhan hätäilyn. Kaikilla on ylämäkiä ja alamäkiä, sellaista tämä urheilu on. Pitää nauttia siitä kun voi urheilla täysillä, mutta myös siitä kun on aikaa tehdä muita asioita.

7) Ilmoitat Facebook-profiilissa käyväsi Tylypahkan taikakoulua. Onko sinulla kuitenkin ”perinteisempiä” suunnitelmia tulevaisuuden suhteen?

Tylypahka on vieläkin lähellä sydäntäni ja elämäni suunnitelmatkin muuttuvat taikasauvan heilautuksessa. Hetki sitten sitä ja seuraavaksi taas jotain aivan muuta mielen mukaan, päivän mukaan. Luovaa hulluutta päiväpäivältä. Jos ”perinteisemmällä suunnitelmalla” kuitenkin tarkoitat haavettani ryhtyä näyttelijäksi, joka opettaa filosofiaa yliopistossa professorina, käy aina välillä astronauttina avaruudessa tutustumassa elämään universumin toisella puollella, harrastaa diplomaatin ammattia, ajaa bussikusikina bussia, joka tietenkin kulkee laulun ja pyöräilyn voimalla, sekä keksii maailman ongelmille ratkaisuja vapaa-ajallaan, niin sitten tuossa vastaus varmaan onkin. Taisin kuitenkin unohtaa mainita, että haluan pyöräillä maailman ympäri suurperheeni kanssa ainakin kolmesti ja tietenkin voittaa miesten 50km kävelyn Olympialaisissa. Ehkä yllätän vielä kaikki ja juoksen 100m maailman ennätyksen näillä jaloilla. Eihän se enää tuntuisi missään. Kuuluisa en kuitenkaan halua olla, eli joutuisin tekemään vähän ”under cover –töitä” saavuttaakseni kaiken. Eli toisin sanoen ja lyhyesti vastaten: Ei, ei ole perinteisempää suunnitelmaa.

8) On Taika tullut vuorosi lähettää terveisiä meille ja lukijoillemme. Viimeistään syksyllä tulemme vierailemaan.

Koittakaa vielä kestää hetken. En tainnut onnistua pitämään alussa antamaani lupausta siitä, etten kirjoittaisi liian paljon. Kiitos kuitenkin, että olet jaksanut pysyä mukana tällä pitkällä lenkillä. On aina mukava kun ei tarvitse yksi juosta ja toivottavasti nähdäänkin kentällä. En oikeastaan malta odottaa, että pääsisin näkemään taas sinut! Erityiset kiitokset ja terveiset myös ihanille blogin pitäjille ja haastattelijoilleni Satulle ja Kallelle, joita haluaisin nähdä vähän useammin. Huhua on kuitenkin tullut minunkin korviin, että olisitte tulossa pyörillä Espooseen päin syksyllä. Jos suunnitelmat eivät muutu, niin käykääpä meillä tupsahtamassa. Nyt tänne aamiaisellekin kerääntyy vähitellen ihmisiä ja meitä taitaa ollakin jo kymmenkunta. En olekaan enää aivan yksin. Taidanpa siirtää tietokoneen pois edestäni, etten vie muilta tilaa. Toisin sanoen on nyt koittanut aika sanoa moi moi. Katsotaanpa mitä päivän treeni minulle tänään tuo ja mitä se sinulle tuo. Toivon kaikille paljon menestystä ja ihanaa kesää!


Kiitos Taika!


Taika lähetti terveisensä Sveitsistä harjoitusleiriltä ja Kalle editoi haastattelun kesäleiriltä Haapasaaresta. 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Koneen viritys

Kesä etenee, ja illat alkavat jo pimentyä. Välittömänä seurauksena urheilun saralla tämä tarkoittaa viimeisten sekuntien ja kymmenyksien viilaamista alkukesän kilpailullisista suoritteista. Käytönnössä alkukesänä kilpaillaan kaikki matkat, aina niin kauvan kunnes tulos ei enää parane. Heinäkuun alussa haetaan uutta vauhtia lenkkipoluilta.

Entiset piirinmestaruus- nykyiset aluemestaruuskilpailut kutsuvat takaisin radoille ja kilpailukunnon viilaus aloitetaan. Nyt viikkoon juoksin kolme 400m kilpailua, joiden välissä tein vielä peruslenkkiä. Alle olen koostanut viimeaikaisia lenkkimaisemia.

Mellonlahti auringonlaskun aikaan
Vuoksen valli - täällä teen raastavimmat harjoitukset

Pietarintietä reunustaa pelto molemmin puolin

Ratapiha oikaisee pahimmat nousut
Imatra on kaunis kaupunki hienoine lenkkimaisemineen ja -polkuineen. Säännöllisesti ihmetellään miksen ole halukas lähtemään etelään harjoittelemaan, viimeeksi tänään. Kaikki auringon alla on kuulemma niin hienoa. Blogin seuraajien pitäisi jo ymmärtää. Täällä on kaikki mitä kestävyysjuoksija yksinäisyydessään tarvitsee, kun hän rakentaa kuntoaan, jonka virittää kuukausien päästä äärimmilleen.

Urheilullinen matka jatkui lenkkipoluilta takaisin urheilukentälle

Torstain ratakierroksen ennätysjuoksu osoitti puutteen maksimaalisessa nopeudessa. Väliajat olivat lähes tasoissa. Launtaina juostiin kovalla rytmillä, haettiin rentoutta kovaan juoksuun nopeuden kautta. Tänään pyhänä virittelin itse mailerikonetta. Yksinkertainen ja nopea harjoitus; 1000m - 300m - 200m. Pitkä veto eurooppalaisen mailin rytmillä ja lyhyemmät kahden ratakierroksen fiilistä tapaillen. Ao. kuvan virneestä voi päätellä harjoituksen onnistumisen.

Kuvaajakin ikuisteettiin lopulta

Kilpailukalenteri selatessa paljastui ongelma. Joensuun jälkeen, ja ennen omia SM-kilpailuja ei innokas juoksija pääse lähtölaukauksesta vapauttamaan itseään radalle. Kilpailuja ei ole. Tarkistin harjoituspäiväkirjaa, selasin 2012 elokuuhun ja tähän asti parhaaseen SM-kilpailuuni.

Puolitoista viikkoa ennen kisaviikonloppua olin juossut testijuoksun 2x600m/10min. Ensimmäinen rennosti ja toinen aivan täysillä omalla vedolla; 1.37 ja 1.27. Terävääkin terävämpi kuntohuippu osui juuri oikeaan. Paransin ennätystäni vielä kolme sekuntia juosten itseni finaaliin M17 sarjassa.

Kun taas palattiin vanhoihin, niin mennään samalla juoksu-uran alkuun. Samat kuussataset juoksin P9 sarjassa kun jahtasin silloinkin kahdenminuutin alitusta. Molemmat vedot pysäyttivät kellon 2.15 aikaan. Onnistuin harjoituksella herättämään pahennusta, mutten enää loppukaudesta alle kahdenminuutin.

Huomenna hyvät lukijat saatte mitä todennäköisimmin lukea odotettua Taika Nummen haastattelua.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ei tän taas ihan näi pitäny mennä!


Elämä on arvaamatonta.  Joskus menee hyvin, joskus huonosti, ja aina tulee yllättäviä käänteitä. Viime lauantaina vielä onnistuneesta treenistä onnessani sain huomata tien muuttuneen yllättäen kiviseksi, onneksi vain hyvin väliaikaisesti.

Lauantaina lenkin jälkeen pää tuntui tokkuraiselta ja vähän huimasi. Ajattelin tämän johtuvan lenkistä. Vaiva ei kuitenkaan mennyt ohi, ja illalla saunaan mennessäni tekstasinkin pelkääväni tajun lähtevän. Blogiakaan en meinannut saada kirjoitettua käsien vapistessa rajusti.

Sunnuntai-aamun sarastaessa olin vielä vahvasti uskossa, että kyllä se siitä. Lähdin Iso-Kuruun vaeltamaan. Olossa ei ollut kehumista, mutta pahasti se alkoi heikentyä vasta illan lähestyessä .Päässä heitti niin rankasti, että kävelin kirjaimellisesti pitkin seiniä. Illalla tuli ensimmäisen kerran mieleen kuumeen mittaaminen. Kyseisellä toimenpiteellä löytyi saman tien syy huimaukseen ja höpöön oloon. Lukemat olivat liki 38 astetta, mikä on minulle tosi paljon.  Yö meni täysin valvoessa ja miettiessä aamulla alkavaa 600km mittaista kotimatkaa.

Vaellusfiilis huipussaan!
Aamulla mittarissa oli ennätykselliset 39 astetta. Ei auttanut kuin pakkautua autoon. Buranan voimalla matka oli kuitenkin liki siedettävä, ja pian pääsin kotia sairastamaan. Sairastinkin sitten kerralla kunnolla. Kaikki alkuviikon suunnitelmat saivat vaihtua kotona makaamiseen. Väliin jäivät niin seuran treenien ja kisojen pito, autokoulu kuin kauan odotetut Lapinlahden Tonnit. Kuumetta oli yhteensä viitenä päivänä, ja useaan otteeseen pelottavan paljon. Huimaus oli kuitenkin edelleen kuumetta ilkeämpi vaiva.

Oikeastaan vasta tänä aamuna alkoi tuntua, että elämä voittaa. Nyt kuume on poissa samoin kuin huimaus. Ehkäpä tämä tästä, parin päivän sisään uskaltaa varmasti jo taas lenkille lähteä.

Vaikka itselläni ei nyt ihan halutulla tavalla menekään, onneksi toisaalta kuuluu hyviä uutisia. Kuluvana iltana Kalle on ollut tositoimissa starttipistoolin vapauttaessa juoksijat tällä kertaa aitaamattomalle ratakierrokselle. 

Toisin kuin kahdessa aiemmassa tällä kaudella Imatralla järjestetyssä kilpailussa, tämänpäiväisessä koitoksessa sää suosi urheilijoita. Kaakkoisen alueen aluemestaruuksista kamppailtiin täysin tyynessä illassa auringon laskiessa kauniilla Karhumäen urheilupyhätöllä. 

400m kilpailu alkoi sisempien ratojen puhtaiden sprinttereiden ajaessa Kallen kiinni. Loppuveto oli kuitenkin Blogin juoksijalla ollut paras ikinä. Treenijakson jälkeen loppuaika 52,65 lohkaisee edellisestä ennätyksestä lähes sekunnin, ja lupaa hyvää tuleviin kahden ratakierroksen koitoksiin. Onnea Kalle!




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Aidattu ratakierros - uusi elämys

Lappeenrannassa taisteltiin Etelä-Karjala - Kymeenlaakso - Lahti aluemestaruuksista yleisissä sarjoissa. Koskaan aikaisemmin kilpailut eivät ole omalla suorituksellani alkaneet, ennemmin kun stadion on jo tyhjentynyt. Tänään kuitenkin miehestä otettiin mittaa aidatulla ratakierroksella.

Kuvaan ei ole muokattu puhekuplia, mutta tilanne on helppo kuvitella; "eikö sinua Kalle pelota?" ja vastaan "kyllä pelottaa..." Pelon edessä ei kuitenkaan kannata nöyrtyä, vaan antaa kaikkensa.


Ensimmäinen aita on vaikein. Lähtökiihdytys kovaan vauhtiin, katse aidalle ja toive ilmoille askeleen sattumisesta. Jouduin lyhentämään askelta ensimmäiselle aidalla, mutta pääsin rytmiin kiinni. Takasuora eteni, ja jopa kaadoin aidan. Kahdensadanmetrin väliaika oli todella kova 28,5s.


Harjoituksissa (kolme kertaa ennen kilpailua) en ollut aitonut koskaan neljättä aitaa pidemmälle. Kuvittelin kasin pohjilla kestävyyden riittävän. Vesiesteellä hapot iskivät. Vähäisinkin tekniikka unohtui ja juoksu muuttui selviytymistaisteluksi. Kilpakumppani kiritti vieressä, ja oli pakko jaksaa.Neljänkymmenen metrin loppusileä tuntui ikuisuudelta. Pidemmältä kuin kertaakaan aikaisemmin, vaikka kasilla on tunnetusti hitsannut liian usein.

Maalissa puhaltelin, ja vähäiset ajatukset tiivistyivät yhteen sanaan - uudestaan! Aika painui lukemiin 62,02, joka jää harmillisesti kaksi sadasosaa omasta A-luokasta. Ensikerralla kovempaa ja toivottavasti tyynemmissä olosuhteissa. Kunnialla maaliin selvittyäni kenttäkuuluttaja huomio blogin ja suositteli meitä urheiluyleisölle!



Takana on nyt harjoittelua kunnon ylläpitämiseen. Edessä ylihuomenna sileä tulikuuma ratakierros kotikentällä vastaavissa kilpailuissa. Viikon perästä matka jatkuu isoihin ympyröihin Joensuun stadionille. Ensimmäisistä miesten eliittikisoista tulee tosiasia ahkeran nuorten kisasarjan kiertämisen jälkeen.

Ehdottomasti paras nuorten eliittikisamuisto on Janakkalasta 2011. Suomen kärki oli kokoontunut kasille. Lähdin roikkumaan porukan mukana, ja ensimmäisen kierroksen väliajaksi huudettiin uskomaton 59s. Jatkoin täysillä painamista pimentyneessä illassa.

Vielä moukarihäkin kohdalla askel toi eteenpäin, vaikka hyytyminen oli väistämätöntä. Tulin otatuksessa neljänneksi, harmittavasti en saanut Mentos-pastilleja palkinnoksi. Palkinnoksi sen sijaan juoksin ennätykseni 2.05,39. Olin saanut itsestäni kaiken irti, oksensin vielä puolituntia kilpailun jälkeen.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Terkut vuorostaan Pyhältä!

Tiedotus toimii, hetki sitten Pyhän rinteille kaikui tieto hurjasta suomalaissuorituksesta. Suoritus ansaitsee erityismaininnan heti tämän tekstin alkuun. Eli tänäiltana tapahtui kummia Glasgow’ssa Timanttiliigan osakilpailun merkeissä. Kauden selkeästi kovatasoisimmassa 3000m estejuoksussa oli liekeissä myös Suomen Sandra Erikson. Sandra pisti romukoppaan vanhan Suomenennätyksen lohkaisten edellisestä, jo omissa nimissään olleesta, ajasta yli 10s. Samalla Sandra kiilasi itsensä toiseksi Euroopan tilastoissa ajallaan 9.24,70. Tietää epäilemättä hyvää ajatellen loppukesästä kisattavia Zurichin EM-kisoja. Hienoa nähdä, että suomalainenkin kestävyysjuoksija voi juosta oikeasti lujaa! Hyvä Sandra!

Itse huitelen tällä hetkellä Pyhällä. Ruka ja rastiviikot jäivät taakse tänään puolenpäivän aikoihin. Huomiseen päättyvä viikko on ollut jälleen liikunnan- ja välillä jopa urheiluntäyteinen. Tuntureita on tullut valloiteltua ihan urakalla, Pieni Karhunkierros kierretty ja jokunen juoksutreeni treenailtu. Lepääminen huikeissa treeniolosuhteissa on tosiaan osoittautunut hiukan hankalaksi, mutta saan olla ylpeä itsestäni onnistuttuani pitämään yhden kokonaisen lepopäivän!

Pieni Karhunkierros, 12km, läpäistiin tavallisuudesta poiketen juoksujalkaa. Useat rappuset sekä koskia ylittävät riippusillat sekä pakollinen valokuvaus hidastivat kulkua, mutta silti reissu oli suoritettu reiluun puoleentoista tuntiin. Vaikka Karhunkierros onkin Suomen suosituin vaellusreitti, mielestäni se osoittautui pettymykseksi. Muutamaa kallioista koskinäkymää lukuun ottamatta olisin voinut kuvitella olevani ihan tavallisella lenkillä Siilinjärven metsissä. Ihan kivaa kuitenkin oli, ja retki osoitti ainakin kilpailuviettini olevan tallella. Vaellus päättyi rajuun loppukiriin, joka päättyi voittooni! Matkalla kypsyi suunnitelmia myös Ison Karhunkierroksen varalle, mutta ne olkoot ajankohtaisempia joskus tulevaisuudessa.


Mitä varsinaiseen juoksuun tulee, lenkillä on tullut käytyä lähes päivittäin. Tiistaina olin jänistämässä suunnistusporukan leikkimielistä Cooperin-testiä, torstaina tein tuttavuutta Kuusamon urheilukenttään ja tänään juoksin tyhmyyksissäni ihan turhan kovaa. On vaikea malttaa, kun taon jälkeen epähuomiossa koittaa itselleen todistaa olevansa edes jonkinlaisessa kunnossa.

Kuusamon urheilukenttä oli yksi hienoimmista näkemistäni kentistä. Vaikka jaloista huomasi edeltävänä päivänä tarponeensa mäkisen karhunkierroksen sekä kavunneensa Ruka-tunturin huipulle, oli piikkareiden jalkaan sovittaminen kivaa. Sataset saivat seurakseen muutaman aidan, jotka ylittyivät edelleen kohtuu nätisti.

Tänä iltana kävin valloittamassa Pyhä-tunturin. Huipulle kulki vähän tylsästi autollakin selvitettävä hiekkatie. Näkymissä ei kuitenkaan ollut moittimista. Ennen kuin lähdin ”vuorelta” hurjaa syöksylaskurinnettä laskeutumaan pääsin ottamaan juoksukisan poron kanssa. Ikävä kyllä poro vei voiton, tällä kertaa.