Talvijuoksu ja kiertopalkinto

Pidin viimeviikolla harjoittelun kevyenä. Kestävyysharjoittelussa tulisi olla vaihtelua ja nousujohteisuutta. Harjoitellaan kahdesta kolmeen viikkoon ja kevennetään harjoittelua muutamasta päivästä kokonaiseen viikkoon. Elimistö palautuu harjoittelusta lähtötasoa korkeammalle tasolle, ainakin valmennusopin yleisen konsensuksen mukaan.

Kevyemmän viikon jälkeen oli aika lähteä haastamaan itseään Talvijuoksuun. Maassa oli lunta ja jätin pitkät päälle ensimmäisen kerran sitten helmikuun. Juoksu lähti hyvin liikkeelle ja yhteisestä päätöksestä oikaisimme tiukimman mutkan, johon viime liukkailla kaaduin. Annoin kärjen mennä, mutta viittilöin Antti Saikolle, jotta tulisi mukaan. Antti spurttasi peesiin ja pidimme mukavaa vauhtia kääntöpaikalle.

Takaisin tullessa Antti tuli välillä rinnalle ja yritti ohi. Jalat tuntuivat kuitenkin poikkeuksellisesti hyvälle, aloin päästä oikean kilpailemisen makuun. Viimeiseen ylämäkeen kummallakaan ei ollut voimia iskeä, mutta alas tultiin sitäkin vauhdikkaammin. Mäen päältä on vielä n. 500m maaliin ja aletaan tehdä ratkaisuja. Alamäki loppuu tiukkaan S-mutkaan, jossa alitetaan päätie tunnelin kautta. Olin edellä enkä luopunut asemastani ennen viimeistä kaarretta.

Tiukasta kaarteesta kiihdytetään ylämäkeen loppusuoralle. Kaikki pelissä tein muutaman sekunnin eron, ja voitin loppukirikamppailun. Matkavauhti oli ollut vielä auttamatta liian hidasta. Voittaja juoksi reittiennätyksen, ja oli jo vetänyt verkkarit jalkaan meidän pysäyttäessä kellot. Suunta on kuitenkin taas oikea, vaikka syksy on ollut tarpeettoman vaikea. Joulukuun voin pyhittää pelkästään juoksemiselle.

Tänään keskiviikkona seuran puheenjohtaja herätteli soittamalla. Syyskokoukseen, pullakahvit ja palkitsemisia. Vastasin tottakai tulevani. Sain nimeni kiertopalkintoon olympiaedustajien, maajoukkueurheilijoiden ja -valmentajien, sekä muiden tärkeiden seuratoimijoiden joukkoon. Puheenjohtaja esitti perusteluiksi esimerkillisyyden urheilukoulutoiminnassa ja yleisurheilutoimitsijana, hyvät urheilutulokset ja vielä Blogin! Kyllä olin otettu. Blogin on nimenomaan ollut tarkoitus kuvata urheilijoiden arkea ja levittää positiivisella tavalla tietoa harjoittelusta, urheilun sosiaalisuudesta, tapahtumista, onnistumisista ja innoittaa lukijoita!

Kiertopalkinto ja 34 kovaa nimeä

E-urheilu, Counter Strikeä Ruotsista

Edellisestä kirjoituksesta on ehtinyt kulua jo liian pitkään. Blogin kirjoittaisessa tärkeintä on säännöllinen julkaisutahti, tässä Blogissa noin kolme kertaa viikossa. Medioissa liikkuu monenlaisia ajankohtaisia aiheita. Urheilublogiin sopii kuitenkin elektroninen urheilu, vaikka se ei ole iltapäivälehtien sivuja vallannutkaan.

Perjantai iltana urheilu esittäytyi suurelle yleisölle täysin uudessa valossa. Ruotsin Jönköpingistä lähetettiin suorana maailman suurimman tietokonetapahtuman Counter Strike: Global Offensive -turnauksen finaali. Asetuimme television ääreen, kuten mitä tahansa urheilua katsoessa. Finaalissa vastakkain asettuivat viisihenkiset joukkueet, ruotsalainen Ninjas in Pyjamas ja ranskalaiden LDLC.

Finaali imaisi katsojan sisäänsä ensimmäisistä kierroksista lähtien. Asiantunteva selostajakaksikko avasi peliä ja sen strategioita niin, että pelistä ei tarvinnut etukäteen tietää. Valveutumattomalle katsojalle tuli varmasti yllätyksenä kuinka vaikeaa pelaaminen on. Tietokonepelaamista ei pidä sekoittaa puhelimella pelattaviin Angry Birdseihin, jotka ovat kevyttä hupia.

Ennen turnausta joukkueet tutustuvat pelattaviin karttoihin, jokaiselle haetaan oma rooli joukkueen yhteistyössä ja pelaamista harjoitellaan säännöllisesti. Otteluissa joukkueen jäsenet kommunikoivat mikrofonien välityksellä toisilleen vastustajan liikkeistä ja omista suunnitelmistaan. Vaihtoehtoja on paljon ja tilanteisiin on sopeuduttava salamannopeasti.

Ylen HD -kanavalla peliä seurattiin monipuolisesti aina mielenkiintoisen pelaajan näkökulmasta. Televisiossa vastustajan pelaajat näkyivät seinien läpi, joten kotisohvalla eli mukana ja suunnitteli omaa strategiaa, mitä tekisin seuraavaksi. Toisinaan ruudun kuvapinnalle otettiin kartta, johon piirrettiin huomioita - kuka liikkuisi minnekin ja mistä ollaan tulossa.

Pelaajille, joista puhutaan nimimerkeillä, on jokaiselle kehittynyt omanlaisensa karisma. Hetken seurattuaan ei enää tiedosta katsovansa vain tietokonepeliä, on kysymys jostain suuremmasta. Jännitys oli käsinkosketeltavaa. Perjantai-illan lähetystä katsoi televisiossa parhaimmillaan yli satatuhatta katsojaa. Mahtavaa, suosittelen katsomaan avoimin mielin! Suosittelen kokeilemaan myös itse peliä, tietokonepelien maailman voi avartua hämmästyttäväksi.

Kuinka Counter Strike pelaaja näkee maailman?

Epätoivoa ja esterataa

Taas on usko koko urheilua kohtaan koetuksella. Treenaamisesta ei vaan yksinkertaisesti tule mitään, jos ei pysy edes terveenä. Jälleen olen kalastellut itselleni pöpön, jonka ansiosta olen viikonlopun ajan vetänyt jalkoihin lenkkareitten sijaan villasukkia. Turhauttaa. Kova halu olisi harjoitella ja päästä edes jonkinlaiseen kuntoon, mutta jos ei pysty niin sitten ei vaan pysty.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä kurkku alkoi tuntua kipeältä. Olo alkoi kurjistua yö edetessä. Kahden aikaan painajaiset repivät minut valveille. Loppu yön pyörin nukkumatta tuskissani kuumeisena ja hikisenä. Unta koko yölle kertyi arviolta 1,5h. Kuudelta nousin aamukahville ja odottamaan töihin lähtöä. Olin lupautunut pitämään lapsille temppurataa Liikuntalauantaihin ja enkä halunnut pienen flunssan takia jättää sitä väliin.

Liikuntalauantai oli kaikille Siilinjärveläisille avoin ja maksuton liikuntatapahtuma. Kymmenestä kolmeen oli tarjolla ryhmäliikuntatunteja eri tasoisille liikkujille. Koko tapahtuman ajan perheen pienimmät pystyivät temppuilemaan temppuradalla. Käytännössä homma toimi niin, että kun vanhemmat osallistuivat ryhmäliikuntaan, lapset jätettiin radalle meidän vahdittaviksi.

Pakko myöntää, että etukäteen vähän pelkäsin ettei tapahtuma vetäsisi väkeä. Olin onneksi väärässä. Laskin päivän mittaan lapsia olleen viitisenkymmentä. Radalla riitti vipinää läpi päivän. Osa porukasta jaksoi touhuta useamman tunnin, ja harva suostui lähtemään kotiin maanittelematta. Buranan voimalla jaksoin koko päivän hymyssä suin katsella, kuinka kaikkein pienimmät konttailivat onnessaan jännittävissä tunneleissa ja vähän isommat temppuilivat trampoliinilla. Tosi hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään!

Hiihtokausi avattu!

Viikonloppu meni huonosti. Surkeasti. Juokseminen ehti mennä hyvin kokonaiset kaksi viikkoa, aina viime perjantaihin asti. Perjantaina olo oli vetämätön. Lepäsin, lauantaina pitäisi pystyä juoksemaan viikon kovin harjoitus. Ei pystynyt. Vk jäi kesken alkuverryttelyn kohdalla. En ymmärrä, mikä oli ongelmana. Jalat painoivat, sykkeet eivät nousseet, jalkapohja kipuili eikä kyllä yhtään edes huvittanut juosta. Aivain kuin koko elimistö olisi ollut harjoitusta vastaan. Äkkiä takaisin kotiin ja makuuasentoon.

Sunnuntaiaamuna lähdin kuitenkin tekemään kevyttä aamuharjoitusta. Kyllä minä sen sain tehtyä, mutta en voi sanoa, että olisi mitään varsinaista lentoa ollut. Lenkin jälkeen olo jatkui vetämättömänä ja ehkä vähän sairaana. Illan pitkä lenkki alkoi tuntua pelottavalta ajatukselta. Aikani murehdittua jätin päivän toisen harjoituksen väliin. Olenko tulossa kipeäksi vai olenko vain väsynyt erinäisistä syistä, saa nähdä.

Tänään tuntui jo vähän paremmalta. Säästin viime aikoina oikutellutta jalkapohjaa ja lähdin hiihtämään. Puijon ensilumen latu on ollut jo jonkin aikaa hiihtokunnossa. Hyvässä kunnossa olikin, harvoin talven parhaimmilla hiihtokeleilläkään pääsee noin tasaisille ja liukkaille baanoille. Moni muukin oli jo hiihtokautensa avannut. 1,3km mittaista latua kiersi niin kilpa- kuin kuntohiihtäjiäkin ruuhkaksi asti.

Oma hiihto oli huteraa. Tasapaino ei meinannut pitää, ja liukkaissa laskuissa kävi pelottamaan. Elimistö ilmoitti viiden minuutin kohdalla olevansa tottumaton kyseiseen liikuntamuotoon. Säären ulkosyrjät ja jalkapohjat olivat tiukilla, ja sauvat olivat täysin vieraat kapistukset käsille. Vajaan puolentoista tunnin kevyellä hiihtelyllä sai itsensä yllättävän kipeäksi. Kaikesta huolimatta ihan kivaa vaihtelua oli, vaikka en mikään hiihdon ylin ystävä olekaan. Huomena toivon mukaan selviän jo kunnialla ihan oikean lajin parissa. Ohjelmassa 10km pk:ta pelkkien tossujen kanssa, ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä.   

Nopeutta

Punkaharjun halkijuoksussa nousi puheeksi kovat harjoitukset, tai niiden puute. Vastasin heti, että kyllä minä olen tehnyt - Harjoitukset puutteesta lenkit ovat olleet TV kovia! Olen hitaan nylkyttämisen vastapainoksi käynyt tekemässä nopeusharjoittelua. Ulkona on jo niin kylmä, että vain Rocky nelosessa siellä treenataan, tai pidetään nopeusharjoittelussa vaadittavia palautuksia.

Urheilutalon juoksusuora välttää. Parhaimmillaan 67m suoralla on juostu kolmensadan vetoja tai SM-halleihin valmistautuessa 2x15x60m 30s hölkkäpalautuksella. Nyt kuitenkin juoksin 20m lentäviä. Kaivoin piikkarit kaapista Joensuun jäljiltä, verryttelin Urheilutalolle ja asetin kennot valmiiksi. Yleensä ensimmäinen on ollut paras. Nyt 2.28, ajattelin "ihan hyvä" ja pidin palautusta ennen seuraavaa.

Vaihdoin kennot kymmentä metriä kauemmas, jotta saisin rauhassa kiihdyttää täyteen vauhtiin. Tai ainakin luulin vaihtaneeni, kelloon tuli kuitenkin lentävän 30m aika 3.40, vauhti parani. Kerran vielä! Nyt kennot oikein ja juoksuradan päähän. Jaksoin, vaikka juoksin jo kolmatta kertaa, jännittyneenä kävelin takaisin kuulemaan omegan palautteen. Oma henkilökohtainen ennätys, 2.24 PB. Juoksin vielä viimeisen todetakseni, ettei enää tänään parane.

Lentävien päälle vielä 2x5x60m ja lihaskuntoa. Täräytin pätkän Youtubeen. Borzakovskimainen askel jää toistaiseksi joululahjalistan kärkeen. 



Ps. Viikon paras uutinen on Masan paluu. Matti kertoo ennätyksensä 5.70 olevan niin huono, että se vielä paranee ennen Rion olympialaisia. Monesti olemme sattuneet Matin kanssa samaan aikaan treenaamaan, hänellä lentävä alkaa ykkösellä, tietysti rautaa tangossa ja borzov-askellusta vetojen välissä. Kerran vielä!

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu on taas treenien osalta paketissa. Lauantai alkoi vauhtikestävydellä ja sunnuntai päättyi pitkään lenkkiin. Kilometrejä kertyi jälleen useampi kymmen. Säät suosivat kuluvalle kuulle poikkeuksellisesti, ja juoksu kulki hyvin.

Eilen harmitti ja otti päähän. Tekniikka petti jälleen h-hetkellä, ja lenkki kärsi. Ajoitin verryttelyni niin, että ehtisin tasan kymmeneksi Väinölänniemellä järjestettävään testijuoksuun. Olin viivalla juuri ajoissa, mutta sitten GPS ei suostunut enään yhteistyöhön. Käynnistä-painike ei ottanut käskyjä vastaan. Aikani kellon kanssa taistelin ja viivytin koko juoksun lähtöä. Lopulta jouduin juoksemaan pelkän sekuntikellon kanssa. Minun oli tarkoitus juosta vauhtikestävyysharjoitus tiettyä vauhtia. Olisin halunnut seurata matkaa ja aikaa koko juoksun ajan kellon näytöltä. Joka tapauksessa treeni oli ajallisesti suunnitellun mittainen ja syke tarkasti vk-alueella. Ei harjoitus hukkaan mennyt, vaikka tarkkaa tyttöä epämääräinen matka epämääräisellä vauhdilla juostuna ei tyydytäkkään.

Sunnuntai alkoi kevyellä, vajaan tunnin mittaisella, aamulenkillä. Illalle ohjelmassa oli pitkä lenkki, viikon ehdoton suosikkiharjoitukseni. Juostessa ei voinut päätellä mistään, että oli juossut edeltävänä päivänä kovan harjoituksen. Juoksu kulki hyvin, ja lenkki loppui hämmentävän nopeasti. Matka oli kilometrilleen sama ja aika eri reitillä juostuna noin 20s parempi kuin viikko sitten. Selvää kehitystä on tapahtunut, hehheh.

Tästä on taas hyvä jatkaa uuteen viikkoon, joka on jälleen ainakin alkuviikon osalta aiheellista ottaa kevyesti. Lepoa ei parane laiminlyödä kovan viikonlopun jälkeen. Tänä iltana en kuitenkaan vielä nyt pääse peiton alle, sillä lukion toiseksi viimeinen koeviikko on käynnistymässä, ja jotain on tehtävä koulunkin eteen. Opiskelu teettää tällä hetkellä minulle töitä muita abeja enemmän, mutta siitä saan syyttää vain itseäni. Lukion alussa suunnittelin saavani valkolakin 3,5 vuodessa, ja rakensin lukujärjestykseni tämän mukaan. Tänä syksynä pitkän pohdinnan jälkeen tajusin kuitenkin, etten halua jäädä lukioon jumittamaan. Haluan valmistua jo tulevana keväänä. Muutamilla muutoksilla ja järjestelyillä tämä tuli mahdolliseksi. Nyt siis käyn kursseja pois kovalla tahdilla ja keväällä kirjoitan kaikki aineeni, tavallisuudesta poiketen, kerralla. Perjantaina toimitin kansliaan ilmoittautumiset niin fysiikan, kemian, matikan, äidinkielen kuin espanjankin ylioppilaskirjoituksiin. Niitä kauhulla odotellessa!

Vierailu ihanaan Espooseen

Oli siis suunta isolle kirkolle puhumaan Pelastakaa Lasten koulutustilaisuuteen. Suoraan junasta meneillään olevaan koulutukseen ja pullakahveille. Hyvin nopeasti pääsin lauteille ja kolme varttia kului hetkessä. Hyvin meni. Seurasin vielä hetken oman osuuteni päätteeksi ja odotin kyytiä saapuvaksi.

Pian Espoon Tapioiden kävelijä huusi kadun toiselta puolen ja auto kaartoi Tiukula-talon parkkipaikalle. Hyppäsin kyytiin, suunta kehätielle ja länteen. Pian olimme perillä, ja vaihdoin lenkkivaatteet. Taika lähti pyörällä mukaan ja kymmenen kilometrin verran kiersimme Westendiä.

Pääovista puhumaan

Alkoi olla jo päivällisen aika, lihapadat notkuivat. Lennokkaat tarinat täyttivät olohuoneen ja hyväntahtoisen debaatin aiheet vaihtelivat nopealla tempolla kuitenkaan ehtymättä. Jälkiruuan aika koitti kuitenkin vääjäämättä ja ilta oli edennyt jo pitkälle. Hyvän tunnistaa siitä, että harmittaa kun se loppuu. Vielä oli kuitenkin aikaa iltasadulle. Näytellyn lumikin jälkeen ei voinut nähdä kuin kauniita unia.

Kouluaamuihin herätään puoli seitsemän, sain kuitenkin nukkua seitsemään, heräsin Taikanomaisesti ja sanoimme heihei. Edellinen ilta oli kulunut niin nopeasti, ettei edes kameran kenno ollut ehtinyt tallentaa korviin venyvää hymyä. Aamulla otettiin vahinko takaisin. Viimeisen, Taikalle varatun, Blogipaidan unohdin toimittaa, mutta kyllä en laita postiin! Henkilökohtaisesti huolehdin perille.

#selfie kuvaa vierailua paremmin kuin teksti, kyllin hyvin on mahdoton kirjoittaa

Talon väen lähdettyä varhain aamulla arkisen aherruksen pariin solmin vielä lenkkitossut jalkaan. Alpeilla on legendan mukaan järvi, joka houkuttelee satunnaisen kulkijan veteen, lumoutuneesti huutaa syvemmälle, tule syvemmälle ja lopulta hukuttaa varomattoman sielun.

Rantaraitin loputtomat ja risteävät hiekkatiet vievät analogisesti kelloa katsomatta vain pidemmälle ja pidemmälle. Kun ymmärtää kääntyä pois on seuraavan vaaran edessä. Kääntyykö pois rannasta toinen toistaan houkuttelevammalle lenkkipolulle, ja miksei juoksisi vähän vielä toiseen suuntaan. Vielä vähän. Täällä kasvaa suomenmestareita.

Seuraavan retken suuntaan Savoon!