Urheilu olisi vammoitta helpompaa..

Ensi viikonloppuna kisataan SM-hallit. Ja minähän en taaskaan viivalla ole. Pari viikkoa sitten kirjoitin yllättäin kipeytyneestä jalkapohjasta. Uskoin epämääräisen vaivan olevan historiaa korkeintaan viikon mittaisen huilimisen jälkeen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Edelleen etenen lähinnä nilkuttamalla, kolmatta viikkoa putkeen.

Kahteen otteeseen olen käynyt esittelemässä koipea fysioterapeutille. Vaiva ei ilmeisesti ole urheiluvamma, päinvastoin. Kirjoituksiin lukeminen ja jatkuva paikallaan istuminen on pistänyt paikat aivan jumiin. Kun jumeja pääsee syntymään, on vain ajan kysymys, milloin jokin kohta pettää, tällä kertaa jalkapohja.

Turhauttaa. Pahasti. Halu treenata olisi kova, mutta kaikki on vaan nyt niin hankalaa. Juokseminen koskee, hiihtäminen koskee, ulkona ei voi pyöräillä ja vähän epäilen kuntopyöräilyn ja vesijuoksun hyödyllisyyttä. Tilastopaja, kilpailukalenteri ja urheilijoiden blogit ovat siirtyneet kiellettyjen sivustojen listalle mielenterveydellisellisestä syistä. Turhauttaa vaan niin pahasti seurata muiden urheilua sivusta.

Aivan toimettomana en kuitenkaan joudu odottelemaan jalan toipumista. Fysioterapeutin käskystä kasaan kyhäilty kalteva taso on päässyt ahkeraan käyttöön. Pohkeiden ja akillesjänteiden venyvyyden lisääminen on edellytys sekä jalan paranemiselle että sen kunnossa pysymiselle. Taas pitää kuitenkin muistaa, että tästä on suunta vain ylöspäin. Ehkä minunkin urheilu alkaa vielä joskus luonnistua.

Blogissa on viime aikoina vallinnut syvä hiljaisuus. Allekirjoittaneen huomio on kiinnittynyt koulukirjoihin sen verran tiiviisti, että Blogin kirjoittelu on tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä. Välillä unohtaa koko Blogin olemassaolon. Kalle puolestaan rymyää jo toista viikkoa jossain päin Hiienvaaran metsiä, joten hänkään ei ole kirjoituspuuhiin ehtinyt.

Penkkarit

Torstaina vietettiin lukiotaipaleen ehkä suurinta ja odotetuinta juhlaa. Juhlaa, jonka myötä me abit "virallisesti" poistumme koulusta lukulomalle. Penkkariasujen suunnittelu aloitettiin ajoissa jo alkusyksystä. Tämänkaltaiseen kerran elämässä -tapahtumaan haluaa pukeutua harkittuun asuun, jolla on kantajalleen jotain merkitystä. Suurina Harry Potter -faneina tilasimme hyvän ystäväni kanssa kaavut suoraan Kiinasta.

Juhlapäivän aamuna asut soviteltiin huolella päälle. Koulua kohti lähdettäessä laukun kirjat korvattiin karkeilla. Koululla vastaan tuli jos jonkinlaista viipottajaa prinsessoista zombeihin. Aiemmin kuluvalla viikolla saapuneet ulkomaalaiset vieraat olivat haltioissaan. Potter-hahmot tunnistettiin, ja kohtasimme useita "would you take a picture with us?"-pyyntöjä. Tottakai suostuimme yhteiskuvaan jokaisen halukkaan kanssa.

Aamupäivä kului luokissa kierrellessä. Viiletimme vauhdikkaasti oppitunnilta toiselle kyselemään nuoremmilta opiskelijoilta toinen toistaan hölmömpiä kysymyksiä. Palkinnoksi reippaat vastaajat saivat tietenkin karkkia. Koululta jatkettiin rekkoihin, joilla tultaisiin pyörimään Kuopion keskustassa puolen tunnin ajan.

Sää suosi. Saimme ajella elohopean ollessa plussan puolella, Penkkariasussa ei paleltanut, mutta sen verran hurjaa menoa oli tarjolla, että noidanhatusta sai pitää kaksin käsin kiinni. Rekkajonon kiertäessä toria abit huusivat äänensä käheäksi. NOLLA! Teiden varsille kokoontuneet lapset saivat kärsiä paikallisista karkkisateista. Muut katsojat nauttivat niin vilkutteluista, aalloista kuin lentosuukoistakin.

Rekkojen pysäköidessä takasin Kuopion Klassillisen lukion parkkipaikalle alettiin jo suunnitella jatkoa päivälle. Suunta otettaisiin kohti Raxia, josta poikkeuksellisesti saisi masunsa täyteen hinnalla 4.90e. Muutkin olivat tarjouksen bonganneet, Jono jatkui lähes ulko-ovelle. Meillä oli kuitenkin aikaa odottaa ja lopulta pääsimme jatkamaan täysin vatsoin hyvässä seurassa kohti illan koittelemuksia.

Rajajääkäri

Kuluneella viikolla mitattiin kaikkien varusmiespalveluksen aikana koulutettujen asioiden osaamista ja tositilanteisiin soveltamiskykyä. Tiistaina herätys kuudelta, ja peliliikkein aamupuuron kautta rajajääkärin perustutkintoon. Päivän ohjelma koostui erilaisista toiminnallisista rasteista, joissa kohta kohdalta arvioitiin alokkaiden toimintaa. Pimeän laskeutuessa oltiin takaisin kasarmilla ja päästiin huoltamaan itsemme ja aseemme seuraavan päivän koetokseen.

Perustutkintoon ammuttiin vielä kahdeksantoista laukauksen kilpasarja. Makuulta noustessa oli hyvä tunne. Taulun nähdessä mielessä oli enää yksi lause. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Viisitoista reikää kämmenen, ilman rukkasta, kokoisena kasana taulun reunalla ja seitsemäntoista taulussa. Ensikerralla paremmalla tähtäinten kohdistuksella. Tulevan diplomi-insinöörin pitäisi pystyä kiertämään rynnäkkökivääri 95:n kolme ruuvia oikeaan momenttiin... Lopulta kaikki hyvin ja oma nimi löytyikin perustutkinnon tuloslistan kärkipäästä.

Tänään oli kuitenkin juhlapäivä. Sotilasvalan jälkeen meistä tuli rajajääkäreitä ääriään myöten täydessä Pielisensuun kirkossa. Juhlallisen tilaisuuden jälkeen siirryttiin Komppaniaan valalounaalle ja tutustumaan tiloihin&varusteisiin. Kuulemma kauniisti - tai ainakin sotilaallisesti lauloimme virsiä. Viikonloppuvapaa kotona tuntuu hyvälle.

Rajajääkäri Lipiäinen

Blogi on päivittynyt luvattoman harvakseltaan, enkä itse ole urheilullisista suorituksista päässyt kirjoittamaan, pitkien päivien jälkeen on ollut turha edes miettiä lenkillä lähtemistä. Punkalle on ollut mukava panna maaten. Huomenna ja ylihuomenna on kuitenkin aikaa ja jaksamista tehdä taas laadukkaat harjoitukset!

Erilaiset viikot

Kulunut viikko oli tapahtumarikas kummankin Blogin kirjoittajan osalta. Satulla riitti puuhaa koulun kanssa ja Kalle suoriutui kunnialla ensimmäisestä metsäleiristään. Viikonloppu käytettiin hyvin pääasiassaa nukkuen ja pyöräillen.

Satun maaliskuun loppuun kestävä kirjoitusurakka sai alkunsa tiistaina matematiikan preliminäärikokeella. Saliin kokoonnuttiin koko koulun abien voimin. Satu sai täydet 5h kulutettua yhtälöitä ratkaisten, derivoiden ja integroiden. Keskiviikkona sai vähän hengähtää koulun puolesta. Ohjelmassa vain pakollinen kirjoitusinfo sekä potkiaiset. Päivä vietettiin perinteen mukaan yöpuku päällä.

Torstaina oli jo tosi kyseessä. Puoli yhdeksän aikaan alettiin valua hiljaisuuden vallitessa saliin omille, tarkoin merkatuille paikoille. Tasan kello yhdeksän alkoi jokikisessä Suomen lukiossa äidinkielen tekstitaidon koe. Jokaiselle pöydälle jaettiin tehtävävihko, jonka viidestä tehtävästä oli vastattava kolmeen. Satu palautti tehtävänsä 5h kuluttua. Tiukan keskittymisen jälkeen kokelaat yksi toisensa jälkeen kertoivat olevansa sekaisin kuin seinäkellot. Loppuilta kului päätä selvitellen ja päivän urakasta toipuen.

Kysymysten peikkoaiheiset tekstit herättivät keskustelua. Illan mittaan nettiin alkoi ilmestyä jos jonkinlaista koetta kritisoivaa meemiä. Kun kokelaat olivat käyneet pahoittamassa mielensä ylioppilastutkintolautakunnan hyvänvastauksenpiirteistä, olivat kuvat ainoa syypää hymyyn.

Koulun puolesta Satu on edelleen hengissä, mutta urheilu tarjoilee jälleen vastoinkäymisiä. Kaikki oli taas menossa hyvin ja kunto oli kovassa nousussa. Keskiviikkoaamun treeni päättyi kuitenkin lyhyeen. Jalkapohja sanoi sopimuksen irti aivan varoittamatta heti alkuverryttelyn jälkeen. Kohta neljä päivää on mennyt ilman juoksuaskelia. Mistään vakavammasta tuskin kuitenkaan on kyse, nyt koipi alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa taas yhteistyökykeiseltä. Jospa tämä tästä taas.

Liikuntaa päästiin vaivasta huolimatta harrastamaan pyörän selästä käsin. Lauantai-iltana kierreltiin Kuopiota ristiinrastiin. Kun osoitteen lukee väärin, voi neljän kilometrin matkalla ajaa 20km harhaan. Onni onnettomuudessa, matkalle sattui kavereita ja myös makkaraa saatiin maistella.

Kallen viikko oli hyvin ulkoilmapainoitteinen, sillä intin ensimmäinen leiri oli tosiasia. Viikko meni mukavasti, uusia taitoja oppien. Perjantaina lomille lähti väsyneitä miehiä, vaikka itse leiri ei raskas ollutkaan. ”Loppusiirtymä” n. 10Km hiihtäen aurinkoisessa pakkaskelissä sai suorastaan hymyn korviin. Leirin päätteeksi vielä ulkoruokailuna hernekeittoa ja pannukakkua =).

Hallipäivä

Vastoinkäymiset eivät ole este, ne ovat syy soveltaa. Tänään olin Kuopiohallissa. Tarkoitus oli juosta 4x600m. Alkuverkan puolessa välissä seurasin hölmistyneenä, kun sählypojat kantoivat aidan keskelle etusuoraa. Aha, tänään ei sitten vissiin juosta rataa kiertäviä vetoja. Treeni ei kuitenkaan jäänyt väliin. Lähtö 400m lähtöpaikalta, U-käännös 300m kohdalla etusuoran alussa ja vastakarvaan takaisin.

Käännös imi kaiken vauhdin pois ja väärinpäin juostut kaarteet osoittautuivat yllättävän haasteellisiksi. Lopputulos oli kuitenkin halutun kaltainen. Juoksu sujui kohtuu hyvin ja kello pysähteli oikeisiin aikoihin. Jäi hyvä mieli.

Kuluneen kuukauden aikana piikkareita on tullut ulkoilutettua ahkeraan, yleensä useamman kerran viikossa. Kovempi juoksu on alkanut helpottua, ja niin pitää ollakin. Haluan päästä jo kisakuntoon. Haluan juosta kilpaa, mielellään jo hallissa. Edellisistä ratakisoista on vierähtänyt pitkä tovi, ja sen huomaa. Kynnys lähteä viivalle on noussut liki ylitsepääsemättömäksi. Varmaa on, ettei kynnys tule itsestään laskemaan. Numerolappu on neulattava kisatoppiin, vaikka vähän pelottaisikin. Se ei pelaa, joka pelkää.

Kaipuu viivalle sai tänään lisää tulta alleen. Ennen omaa harjoitusta seurasin kovatasoisia hallikilpailuja. Pari tuntia kului siivillä seuratessa kestävyysjuoksijoiden otatuksia. Kisojen sivuvaikutuksena kuulumiset tuttujen kanssa vaihtuivat tiuhaan. Kyllä kilpailut ovat hienoja tapahtumia, joita minulla on kovasti ikävä.

Kun kisat oli kisattu ja treenit treenattu, ehti vähän leikkiäkkin. Seiväspaikalle oli jäänyt seiväs kutsuvasti. Ehkä kolmeen vuoteen en kyseiseen urheiluvälineeseen ole koskenut, mutta nyt halusin kokeilla. Vielä uskalsin hypätä. Kyllä vanhat seiväshyppääjäntaidot äkkiä palaisivat, mutta ei silti taida olla syytä lajin vaihtoon. Kaiken kaikkiaan hallissa oli taas niin kivaa, että kyllä en voi muuta kuin todeta, että kyllä urheilukenttä on minun paikkani.

VLV - viikonloppuvapaa

Vauhdikas viikko on jälleen takana ja viikonlopun lepo tulee tarpeeseen. Varusmiespalvelusta on nyt takana kuukausi. Inttijuttuja on kertynyt kerrottavaksi jo enemmän kuin niitä kuunnella jaksaa. Eikä niitä ulkopuolinen ymmärtäisikään. Blogin kirjoittaminen on vaikeaa, kun elää valvottuna viikko-ohjelman mukaan.

Toisinaan on hämmentävä kuunnella tarinoita. Toinen pitää liikuntasuoritusta lähes ylitsepääsemättömänä, mutta kuunnellessa se tuntuu liikunnalliselta viikonlopulta. Vaikka pitää itseään monesti huonokuntoisena, taitaakin olla keskitason yläpuolella. Neljäkymmentä kilometria kävelyä ja vajaat 150km pyöräilyä ei olekaan #normiviikonloppu. Hyvä kunto on suhteellista niin kuin Blogissakin on monesti kirjoitettu.

Viimepyhänä kehuin Fischerin pitopohjasuksia, pitivät ja luistivat, ei raaskinut lopettaa hiihtämistä. Intissäkin hiihtäminen on hauskaa, monesti hymy on noussut korviin. Nuoskakelissä pitopohjasuksi on kuitenkin itse perkeleen keksintö. Kyllä ei hymyilyttänyt lumen jäätyessä suksen pohjaan useamman sentin kerrokseksi.

Viikolla oli jo kahdet iltalomat. Maanantaina lähdettiin keskustaan, kuka muka jäisi pois ensimmäisiltä iltavapailta. Keskiviikkona oli vielä virkeä olo, ja pyrin areenalle juoksemaan. Halleissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että urheilemaan ei pääse. Ei hätää, sisuuntuneena juoksin vauhtileikittelyä Joensuun siltojen välillä.

Kuvaa ei ole täräyttää. Tekstinverran ponnistelin. Ensiviikon kannalta nyt on parasta levätä.  

Hiihtoretki

Tänä viikonloppuna oli Blogin kaksikko jälleen koolla. Kalle kotiutui tällä kertaa lomille Kuopioon. Edeltävä viikko kului Kallelta intissä rehkiessä ja Satulta treenatessa ja opiskellessa. Väsymys alkoi olla käsinkosketeltavaa ja se on näkynyt nukkumaanmenoajoissa. Silmät ovat painuneet väkisin kiinni kellon tullessa puoli kymmenen.

Ei koko viikonloppua ole silti käytetty nukkumiseen. Eilen taivallettiin irtolumen liukastamilla teillä yhteinen vauhtikestävyysharjoitus. Tänään etsittiin perinteisen monot autotallin periltä vuoden tauon jälkeen ja lähdettiin laturetkimäiselle pitkälle lenkille.

Kello soitti urheilijat ylös 7.50 aamupuuron keittoon. Ei sitä ehdi koko päivää nukkua, jos on pitkä lenkki tehtävänä.  Matkaan päästiin puoli yhdeksän maissa ja vajaan kymmenen minuutin taaperruksen jälkeen kannettavana olleet sukset sai vaihdettua käsistä jalkoihin. Latu oli ajamatta ja hiukan ummessa. Suksi ei pitänyt, mutta sen ei annettu haitata. Lisää pitoa pohjaan ja matka jatkui.

Päämääräksi oli asetettu Tervaruukin hiihtomaja, jossa Kuopion Suunnistajat tarjoilisivat herkkuja pientä maksua vastaan. Matka majalle ei olisi ollut pitkä, mutta jotta saatiin jonkinlainen harjoitus kasaan, valittiin kiertotie. Viisarit näyttivät tuntia ja kymmentä minuuttia majan jo näkyessä. Kohta oli isot kupit kahvia kätösissä ja nätisti rätisevä takka edessä. Rattoisan tauon jälkeen taiteltiin nimmarit vieraskirjaan ja alettiin sovittaa jälleen monoja siteisiin.

Tauon jälkeen on aina hankala jatkaa. Kun lämpö saatiin takaisin päälle, matka jatkui taas mukavasti. Tasamaat tasatyöntäen ja yksipotkuista hioen ja ylämäet reippaasti vuorohiihtäen. Ajoittain mäkeen otatetteen kovaa juosten luistelu-uralla sukset jalassa. Päivän edetessä laduille alkoi virrata kanssahiihtäjiäkin.

Retken lähestyessä loppuaan käytiin kurkkaamassa Pilpassa toistakin hiihtomajaa. Sisään asti ei enää lähdetty. Käännös majan edessä ja matka kohti kotia saattoi alkaa. Yhteensä retkelle kertyi pituutta 30km ja majallakäynteineen aikaa kului nelisen tuntia. Kivaa oli, ja keväämmällä otetaan kyllä uusiksi. Sitten muistetaan kyllä ottaa myös pari pakettia makkaraa matkaseuraksi.