Elämäntapaurheilua

Likimain jokainen tällä pallolla tallaava ihminen on joskus sovittanut jalkaansa lenkkareita, monoja, uimapukua, salivaatteita, piikkareita, nappulakenkiä tai mitä nyt ikinä liikkumiseensa tarvitsee. Ihmisellä on tapa ja taipumus harrastaa liikuntaa. Jokaisella on urheilusuorituksensa takana tekijä, joka saa sohvalle jäämisen kuulostamaan huonolta vaihtoehdolta.

Iso osa löytää itsensä kuntoilemasta jonkin tavoitteen ohjailemana. Joillekkin tavoite on tuulettaa joskus olympiakultaa, toiset näkevät unissaan edessään maaliviivan ja takanaan juostut 42,2km, osa tähtää parempaan kuntoon, painonpudotukseen tai pysyvään elämänmuutokseen. Elämäntapaurheilija ei allekirjoita omalla kohdallaan mitään edellä mainituista motivaattoreista. Elämäntapaurheilija pistää tossua toisen eteen samasta syystä kuin syö, nukkuu tai hengittää. Liikunta kuuluu elämään ja jokaiseen päivään erottamattomana osana.

Elämäntapaurheilijaa löytää harvoin noudattamasta viimeisen päälle viilattua harjoitusohjelmaa tai laskemassa jokaista syömäänsä hernettä. Hän ei välttämättä halua saavuttaa liikunnallaan mitään ulospäinnäkyvää, ei loppuunsa hiottua kisakuntoa, ei täydellistä ihannepainoa tai kilometrin päähän paistavaa sixpäkkiä. Hän liikkuu, koska se on elämäntapa. Hänen tavoitteensa saattaa olla mielekäs elämä. Toki elämäntapaurheilija nauttii myös kaikista liikunnan tuomista hyödyistä, ja kyllä hänellä voi esiintyä varsin kunnianhimoisiakin päämääriä.

Elämäntapaurheilijan päämäärät antavat liikuntaan jotain lisämaustetta. Hänelle tavoite ei ole syy liikkua vaan liikunta on syy ottaa jokin tavoite. Elämäntapaurheilija voi haluta saavuttaa unelmiaan ja saada liikunnasta irti kaiken irti otettavan. Hän voi päättää juosta maratonin, koska sitä hän ei ole vielä kokeillut. Elämäntapaurheilija pystyy liikunnan parissa melkein mihin vaan. Hänelle liikunta ei ole kuurimuotoista, joten lipsumisia ei tule. Tämän voi huomata hölkkäkisoissa elämäntapaurheilijoiden pestessä jopa kilpaurheilijat. Kun elämäntapaurheilija innostuu kilpailemisesta, niin silloin mennään sata lasissa.

Kilpaurheilijan ja elämäntapaurheilijan ajatusmaailmat eivät aina välttämättä kohtaa. Monet urheilijat tekevät sen, ja vain sen, mitä harjoitusohjelma käskee. He eivät voi ymmärtää, miten elämäntapaurheilija saattaa taittaa toistakymmentä kilometriä pitkät kauppareissut jalan. Poikkeuksellisesti kestävyysurheilija yltää elämäntapaurheilijan kanssa lähes tulkoon samalle aaltopituudelle. Monet kestävyysurheilijat ovat nimenomaan pohjimmiltaan elämäntapaurheilijoita, jotka haluavat kokeilla siipiään kilpaurheilun saralla.

Itse kuulun viimeksi mainittuun kategoriaan. Monesti tuntuu, että kilpaurheilu on hidaste liikunnalle. Kilpaurheilu laittaa karsimaan ylipitkiä suorituksia ja pitämään järjen päässä. Niin kauan, kun aion vielä tosissaan sovittaa lappua rintaan, 24h juoksut, Suomen halki kävelyt ja Karhunkierroksen yhden vuorokauden sisällä kiertäminen saavat pysyä pelkkinä unelmina.

200km pyöräilyssä on jo sitä jotain, mikä sytyttää elämäntapaurheilijan.

Kuitenkin elämäntapaurheilijamaisuuteni pääsee pienissä määrin valloilleen joka päivä. Moni kauhistelee, kun siirtymät paikasta toiseen taittuvat hyvin pitkälti lihasvoimin. Alle 7km matkat voi kävellä ja 30km asti pääsee pyörällä. Kilometrejä ja tunteja kertyy päivään vaivihkaa. Voi olla, että ylimääräinen liikunta on ajoittain pois kilpaurheilulta, mutta sitten saa näin olla, kilometriäkään en vaihtaisi pois. Kyllä kaikenlainen liikunta on ehkä hyödyksi, kuhan sitä ei tule harrastettua liikaa tai väärään aikaan.

Yölliset seikkailut pyörän kanssa eivät ehkä ole päälle päin fiksua toimintaa, mutta kuuluvat minun elämään.

Varikkopysähdys kotona

Pitkästä aikaa löysin tieni taas Imatralle. Eri puolilta valtakuntaa tulevia ihmisiä yhdistää, että monesti omaa kotikaupunkia moititaan. Imatralle on kuitenkin aina mukava tulla. Hyvää sanottavaa on paljon enemmän kuin pahaa. Tänä viikonloppuna Joensuussakin olisi ollut action jacsonia ampumahiihdon MM-kisoissa. Henkilökohtaisena protestina lippujen hinnoille lähdin kuitenkin kotiin. Tietysti joku voi sanoa, että henkilökohtainen voivoi.

Urheilussa pääasia mielestäni on selvittää kuka on paras, tai Steve Prefontainen sanoin selvittää kenellä on eniten tahtoa piiskata itsensä mahdollisimman kovaan vauhtiin, ja vielä siitäkin eteenpäin. Ei jauhaa rahaa markkinakoneiston rattailla, ainakaan siltä yleisöltä joka tulee kilpailua seuraamaan. Urheilun parhaaksi olisi saada kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan omia suosikkejaan. Parhaimmillaan paikanpäälle saadaan miljoonayleisöjä, kun kenellä tahansa on mahdollisuus kannustaa suosikkiaan.

Kisatorin tunnelmaa ihmettelin lomille lähtiessä.

Tiistain TJ100- päivä lähestyy, joten samalla myös SM-maastojuoksut ovat tasan kahden kuukauden päässä. Kuukauden hiihtämisen jälkeen vedin eilen piikkarit jalkaan. Kestävyysjuoksijoita on kehuttu hyvästä harjoittelun seurannasta ja testaamisesta. Pyysin siis urheilutalon kassalta ajanottolaitteen avaimen ja virittelin kennot 30m ja 50m väliin, lentävä 20m.

Muutama aukiveto ja vauhtiradan päähän. Patjaan täyttä vauhtia törmäyttyäni katsomaan taikalaatikon lukuja. Kellossa 2.26 eli nopeus on tallella. Lentävien päälle juoksin vielä perinteiset 2x5x50m ja venyttelin huolella. Ratakisko - rautakanki - Lipiäinen, vanha vitsi nauratti matolla pyöriessä.

Hiihtoloma

Valtakunnassa vietetään hiihtolomia. Omani aloitin viikon harjoituksella Hiienvaarassa, 80km Joensuusta pohjoiseen. Tekemistä riitti aina aamusta iltaan. Useimpina aamuina herätyskello soi 03.40-04.50 välillä. Aamut alkoivat hiihtämällä ja kovat A-tarvikkeet nostivat hymyä vielä asteen ylöspäin, kokoaikaa ei sentään hymyilyttänyt. Koskaan en ole odottanut bussia niin kovasti kuin pyhänä tunnin räntäsateessa märkänä värjötellessä. Matka takaisin Onttolaan olikin lähinnä Paluu tulevaisuuteen -mallinen teleportti. Bussista vain kuljettaja taisi olla hereillä.

Keskiviikkona hiihtoloma jatkui 30km marssilla Pärnävaaran hiihtokeskukseen. Ilman ruokailua aikaa kuluin n. 4h. Inttisuksilla varusteineen hyvää vauhtia. Vauhti kasvoi jopa taitoa suuremmaksi, ja neljänkympin vauhdista lensin komeassa kaaressa hyppyristä turvalleni. Kyllä oli mukavaa kevätauringon paisteessa.

Lomat alkoivat jo torstaina, mutta perjantaina herätyskello soi vielä kuudelta. Aamupuuron keittoon ja Siilinjärven Patakukkulalle Puolustusvoimien hiihtomarssille. Toistasataa hiihtää kiersi Räsä-Ukon laturetken reittiä Patakukku-Huvikumpu-Hamula -akselilla. Aurinko paistoi jälleen, ladut olivat liukkaat ja Rissalan varusmiehet huolehtivat mehutarjoilusta. Kolmekymppiä kierrettiin pariintuntiin.

Lauantaina väsymys painoi vääjäämättä. Viikko heikoilla unilla ja ruokailuilla vaati veronsa. Lauantaina nukutti reippaat 13h. Iltaakohden piristyimme ja lähdimme huoltamaan suksia. Siklauksen ja harjauksen jälkeen lähdettiin suunnistamaan Puijon hiihtostadionille. Neulamäkeen, jääladun poikki Niuvanrantaan ja Puijolle. Jäisillä laduilla työnsin tasatyöntöä ja Satu luisteli. Matkan etenemistä hidasti opasteiden puuttuminen, pimeys laskuissa ja jatkuva teiden ylittäminen.

Puijolla kiersimme vauhdikkaan vitosenlenkin, jonka jälkeen päätimme suunnistaa takaisin Leväselle. Hämmentävää, ettemme reilun kolmenkympin aikana nähneet ensimmäistäkään hiihtäjää! Hiihtolomaa taidetaankin viettää nykyisin mutkamäessä tai after-skissä. Tälle viikolle kuitenkin jo täysi satanen hiihtoa. Blogin julkaisun jälkeen vielä viimeiselle kierrokselle...

Tänä viikonloppuna kilpaillaan myös Nuorten SM-Hallit. Vaikkakin juostaan lyhyellä radalla, niin kevyemmässä palveluspaikassa olisin ollut kärkipäässä, mitalit jaettiin 52s 400m ja 4.15 1500m. Suurin ongelma varusmiespalveluksen ja urheilun sovittamisessa on nukkuminen. Viikolla illan muutaman tunnin vapaa-aika menee iltapalalla ja punkalla maatessa.

Viikonloppulomilla voisi juosta, mutta kun viikolla kävelee ja seisoskelee, niin kyllä on raskasta lähteä juoksemaan. Hiihtäminen on mukavampaa. Lumien sulettua ja maastojuoksujen lähestyessä myös juoksukilometrejä täytyy alkaa keräämään.

-Kalle

Urheilu olisi vammoitta helpompaa..

Ensi viikonloppuna kisataan SM-hallit. Ja minähän en taaskaan viivalla ole. Pari viikkoa sitten kirjoitin yllättäin kipeytyneestä jalkapohjasta. Uskoin epämääräisen vaivan olevan historiaa korkeintaan viikon mittaisen huilimisen jälkeen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Edelleen etenen lähinnä nilkuttamalla, kolmatta viikkoa putkeen.

Kahteen otteeseen olen käynyt esittelemässä koipea fysioterapeutille. Vaiva ei ilmeisesti ole urheiluvamma, päinvastoin. Kirjoituksiin lukeminen ja jatkuva paikallaan istuminen on pistänyt paikat aivan jumiin. Kun jumeja pääsee syntymään, on vain ajan kysymys, milloin jokin kohta pettää, tällä kertaa jalkapohja.

Turhauttaa. Pahasti. Halu treenata olisi kova, mutta kaikki on vaan nyt niin hankalaa. Juokseminen koskee, hiihtäminen koskee, ulkona ei voi pyöräillä ja vähän epäilen kuntopyöräilyn ja vesijuoksun hyödyllisyyttä. Tilastopaja, kilpailukalenteri ja urheilijoiden blogit ovat siirtyneet kiellettyjen sivustojen listalle mielenterveydellisellisestä syistä. Turhauttaa vaan niin pahasti seurata muiden urheilua sivusta.

Aivan toimettomana en kuitenkaan joudu odottelemaan jalan toipumista. Fysioterapeutin käskystä kasaan kyhäilty kalteva taso on päässyt ahkeraan käyttöön. Pohkeiden ja akillesjänteiden venyvyyden lisääminen on edellytys sekä jalan paranemiselle että sen kunnossa pysymiselle. Taas pitää kuitenkin muistaa, että tästä on suunta vain ylöspäin. Ehkä minunkin urheilu alkaa vielä joskus luonnistua.

Blogissa on viime aikoina vallinnut syvä hiljaisuus. Allekirjoittaneen huomio on kiinnittynyt koulukirjoihin sen verran tiiviisti, että Blogin kirjoittelu on tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä. Välillä unohtaa koko Blogin olemassaolon. Kalle puolestaan rymyää jo toista viikkoa jossain päin Hiienvaaran metsiä, joten hänkään ei ole kirjoituspuuhiin ehtinyt.

Penkkarit

Torstaina vietettiin lukiotaipaleen ehkä suurinta ja odotetuinta juhlaa. Juhlaa, jonka myötä me abit "virallisesti" poistumme koulusta lukulomalle. Penkkariasujen suunnittelu aloitettiin ajoissa jo alkusyksystä. Tämänkaltaiseen kerran elämässä -tapahtumaan haluaa pukeutua harkittuun asuun, jolla on kantajalleen jotain merkitystä. Suurina Harry Potter -faneina tilasimme hyvän ystäväni kanssa kaavut suoraan Kiinasta.

Juhlapäivän aamuna asut soviteltiin huolella päälle. Koulua kohti lähdettäessä laukun kirjat korvattiin karkeilla. Koululla vastaan tuli jos jonkinlaista viipottajaa prinsessoista zombeihin. Aiemmin kuluvalla viikolla saapuneet ulkomaalaiset vieraat olivat haltioissaan. Potter-hahmot tunnistettiin, ja kohtasimme useita "would you take a picture with us?"-pyyntöjä. Tottakai suostuimme yhteiskuvaan jokaisen halukkaan kanssa.

Aamupäivä kului luokissa kierrellessä. Viiletimme vauhdikkaasti oppitunnilta toiselle kyselemään nuoremmilta opiskelijoilta toinen toistaan hölmömpiä kysymyksiä. Palkinnoksi reippaat vastaajat saivat tietenkin karkkia. Koululta jatkettiin rekkoihin, joilla tultaisiin pyörimään Kuopion keskustassa puolen tunnin ajan.

Sää suosi. Saimme ajella elohopean ollessa plussan puolella, Penkkariasussa ei paleltanut, mutta sen verran hurjaa menoa oli tarjolla, että noidanhatusta sai pitää kaksin käsin kiinni. Rekkajonon kiertäessä toria abit huusivat äänensä käheäksi. NOLLA! Teiden varsille kokoontuneet lapset saivat kärsiä paikallisista karkkisateista. Muut katsojat nauttivat niin vilkutteluista, aalloista kuin lentosuukoistakin.

Rekkojen pysäköidessä takasin Kuopion Klassillisen lukion parkkipaikalle alettiin jo suunnitella jatkoa päivälle. Suunta otettaisiin kohti Raxia, josta poikkeuksellisesti saisi masunsa täyteen hinnalla 4.90e. Muutkin olivat tarjouksen bonganneet, Jono jatkui lähes ulko-ovelle. Meillä oli kuitenkin aikaa odottaa ja lopulta pääsimme jatkamaan täysin vatsoin hyvässä seurassa kohti illan koittelemuksia.

Rajajääkäri

Kuluneella viikolla mitattiin kaikkien varusmiespalveluksen aikana koulutettujen asioiden osaamista ja tositilanteisiin soveltamiskykyä. Tiistaina herätys kuudelta, ja peliliikkein aamupuuron kautta rajajääkärin perustutkintoon. Päivän ohjelma koostui erilaisista toiminnallisista rasteista, joissa kohta kohdalta arvioitiin alokkaiden toimintaa. Pimeän laskeutuessa oltiin takaisin kasarmilla ja päästiin huoltamaan itsemme ja aseemme seuraavan päivän koetokseen.

Perustutkintoon ammuttiin vielä kahdeksantoista laukauksen kilpasarja. Makuulta noustessa oli hyvä tunne. Taulun nähdessä mielessä oli enää yksi lause. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Viisitoista reikää kämmenen, ilman rukkasta, kokoisena kasana taulun reunalla ja seitsemäntoista taulussa. Ensikerralla paremmalla tähtäinten kohdistuksella. Tulevan diplomi-insinöörin pitäisi pystyä kiertämään rynnäkkökivääri 95:n kolme ruuvia oikeaan momenttiin... Lopulta kaikki hyvin ja oma nimi löytyikin perustutkinnon tuloslistan kärkipäästä.

Tänään oli kuitenkin juhlapäivä. Sotilasvalan jälkeen meistä tuli rajajääkäreitä ääriään myöten täydessä Pielisensuun kirkossa. Juhlallisen tilaisuuden jälkeen siirryttiin Komppaniaan valalounaalle ja tutustumaan tiloihin&varusteisiin. Kuulemma kauniisti - tai ainakin sotilaallisesti lauloimme virsiä. Viikonloppuvapaa kotona tuntuu hyvälle.

Rajajääkäri Lipiäinen

Blogi on päivittynyt luvattoman harvakseltaan, enkä itse ole urheilullisista suorituksista päässyt kirjoittamaan, pitkien päivien jälkeen on ollut turha edes miettiä lenkillä lähtemistä. Punkalle on ollut mukava panna maaten. Huomenna ja ylihuomenna on kuitenkin aikaa ja jaksamista tehdä taas laadukkaat harjoitukset!

Erilaiset viikot

Kulunut viikko oli tapahtumarikas kummankin Blogin kirjoittajan osalta. Satulla riitti puuhaa koulun kanssa ja Kalle suoriutui kunnialla ensimmäisestä metsäleiristään. Viikonloppu käytettiin hyvin pääasiassaa nukkuen ja pyöräillen.

Satun maaliskuun loppuun kestävä kirjoitusurakka sai alkunsa tiistaina matematiikan preliminäärikokeella. Saliin kokoonnuttiin koko koulun abien voimin. Satu sai täydet 5h kulutettua yhtälöitä ratkaisten, derivoiden ja integroiden. Keskiviikkona sai vähän hengähtää koulun puolesta. Ohjelmassa vain pakollinen kirjoitusinfo sekä potkiaiset. Päivä vietettiin perinteen mukaan yöpuku päällä.

Torstaina oli jo tosi kyseessä. Puoli yhdeksän aikaan alettiin valua hiljaisuuden vallitessa saliin omille, tarkoin merkatuille paikoille. Tasan kello yhdeksän alkoi jokikisessä Suomen lukiossa äidinkielen tekstitaidon koe. Jokaiselle pöydälle jaettiin tehtävävihko, jonka viidestä tehtävästä oli vastattava kolmeen. Satu palautti tehtävänsä 5h kuluttua. Tiukan keskittymisen jälkeen kokelaat yksi toisensa jälkeen kertoivat olevansa sekaisin kuin seinäkellot. Loppuilta kului päätä selvitellen ja päivän urakasta toipuen.

Kysymysten peikkoaiheiset tekstit herättivät keskustelua. Illan mittaan nettiin alkoi ilmestyä jos jonkinlaista koetta kritisoivaa meemiä. Kun kokelaat olivat käyneet pahoittamassa mielensä ylioppilastutkintolautakunnan hyvänvastauksenpiirteistä, olivat kuvat ainoa syypää hymyyn.

Koulun puolesta Satu on edelleen hengissä, mutta urheilu tarjoilee jälleen vastoinkäymisiä. Kaikki oli taas menossa hyvin ja kunto oli kovassa nousussa. Keskiviikkoaamun treeni päättyi kuitenkin lyhyeen. Jalkapohja sanoi sopimuksen irti aivan varoittamatta heti alkuverryttelyn jälkeen. Kohta neljä päivää on mennyt ilman juoksuaskelia. Mistään vakavammasta tuskin kuitenkaan on kyse, nyt koipi alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa taas yhteistyökykeiseltä. Jospa tämä tästä taas.

Liikuntaa päästiin vaivasta huolimatta harrastamaan pyörän selästä käsin. Lauantai-iltana kierreltiin Kuopiota ristiinrastiin. Kun osoitteen lukee väärin, voi neljän kilometrin matkalla ajaa 20km harhaan. Onni onnettomuudessa, matkalle sattui kavereita ja myös makkaraa saatiin maistella.

Kallen viikko oli hyvin ulkoilmapainoitteinen, sillä intin ensimmäinen leiri oli tosiasia. Viikko meni mukavasti, uusia taitoja oppien. Perjantaina lomille lähti väsyneitä miehiä, vaikka itse leiri ei raskas ollutkaan. ”Loppusiirtymä” n. 10Km hiihtäen aurinkoisessa pakkaskelissä sai suorastaan hymyn korviin. Leirin päätteeksi vielä ulkoruokailuna hernekeittoa ja pannukakkua =).