Pääsiäinen

Kiirettä pitää, kun ei ehdi Blogia päivittää edes lomalla. Tekemistä on riittänyt ja maisema on vaihtunut tiuhaan tahtiin kuluneen viikon aikana. Nyt katselen taakse jäävää Joensuun keskustaa ja koitan taistella puhelimella tekstiä. Silmällä pitäen tulevaa kiirettä iltaa pitää hyödyntää parituntinen matkustus.

Kalle vapautui keskiviikkona pitkälle lomalla. Keskiviikkoilta aloitettiin perinteisellä pasta-aterialla, joka sisälsi paketillisen makkaraa, pussillisen makaronia, purkillisen kermaa sekä juustoraastetta. Nälkäinen rajajääkäri tuhosi koko kattilallisen illan aikana. Torstai käytettiin lepäämiseen, valmistauduttiin pääsiäisen viettoon. Seuraavana päivänä noudettiin maantiepyörät tallista. Kumit olivat tyhjät, ja pyörien ajokuntoon saattaminen vaati luovuutta pumpun suuosan ollessa teillä tietämättömillä. Allekirjoittaneelta alkoi kärsivällisyys jo loppua, mutta homma tuli hoidetuksi pilke silmäkulmassa. Kuinka monta miestä tarvitaan laittamaan ilmaa pyöränrenkaaseen? -Vanhempi asentaja, insinööri sekä nainen.

Viimein pitkänperjantain kärsimysajelu pääsi alkamaan. Perinteitä noudattaen suuntasimme pohjoiseen. Siilinjärvellä olisi mahdollisuus varikkopysähdykseen. Matka taittui nimestään huolimatta varsin rattoisasti, kärsimys jäi vähäiseksi. Oli lämmin eivätkä osittain hiekkaiset tiet pakottaneet monesti pomppaamaan pois kulkuvälineen selästä. Vuodenajalle tyypillisesti kura lensi varsin tehokkaasti, hiekka narskui hampaiden välissä.

Puolessatoista tunnissa päämäärä oli saavutettu. Kuivaa päälle ja välipalalle. Tiet ehtivät kuivahtaa tauon aikana ja tulomatka sujui huomattavasti miellyttävämmin. Kuopioon palattua matka jatkui vielä pyörällä vaatteidenvaihdon jälkeen keskustaan yökylään. Päivän päätteeksi pyöränmittari kertoi edenneensä 75km verran.

Lauantaina oli retkipäivä. Reppuun pakattiin kaksi paketillista makkaraa, kirves sekä sinappi. Kartta kertoi lähimmän makkaranpaistopaikan sijaitsevan Vuorilammella, noin tunnin kävelymatkan päässä. Matkaan lähdettiin iltapäivällä ja perille löydettiin huonoista opasteista huolimatta. Edeltävät retkeilijät olivat unohtaneet kirveen kotiin ja tulet olivat jääneet heikonlaisiksi. Onneksi olimme paremmin varustautuneita ja saimme masumme täyteen moitteettoman nuotion liekehtiessä. Puolentoista tunnin aikana samoille tulille ehti toistakymmentä makkaranpaistajaa. Kivaa, kun ihmiset ehtivät ulkoilla yhdessä pyhien aikana.

Sunnuntaina ei enää retkeilty. Ohjelmassa oli heti aamusta Leväsenlammen testijuoksu, jossa mukana kaksi juoksijaa, ajanottaja sekä valokuvaaja. Oikutteleva jalkani kesti kivutta vajaan vartin suorituksen verryttelyineen. Kuntokaan ei testin perusteella kynnä niin syvissä pohjamudissa, mitä olen ajatellut. Juoksu veti suupieliä kohti korvia koko loppupäivän. Mukavaa vastapainoa kyyneleille, joita vastaan on turha taistella kuunnellessa ihmisten toistuvaa kyseenalaistamista juoksu-urani jatkumisesta.

  

Maanantaina herätys tapahtui 06.15. Auto starttaisi kello 7.00 ottaen suunnan kohti Joensuuta, Malmijuoksua sekä pääsiäisateriaa. Kevään kisakausi aloitetaan perinteisesti Hammaslahden Malmijuoksussa. Nyt kisa jäi pitkän harkinnan jälkeen väliin epäterveen jalan sekä edeltävän päivän kovan treenin takia. Kisareitti tuli kuitenkin kierrettyä lenkkimielessä kilpailijoita välillä kannustaen.

Illan pimetessä Kalle piti palauttaa takaisin kasarmille. Itse jäin vielä lomanviettoon Joensuuhun. Tiistai-iltana pyörä kulki 18km verran ja siten pääsin vierailemaan rajasotilaskodissa. Viikonloppuna odotettavissa on ainakin yksi kisaraportti. Kalle on tositoimissa perinteisellä Vuoksen lenkillä, jolla on myös aluemestaruusmaanteiden arvo.

Hyvää kevään jatkoa Blogin lukijoille!

Tänään on vauhtipäivä!

Kiireiden vuoksi en ole ehtinyt avata sanaista arkkuani. Yritän ottaa vahingon takaisin. Lomille pääsin viimeeksi kaksi viikkoa sitten, perjantaina 20.3. Lauantaille olin sopinut treenin juoksusuoralle. Verryttelemään piikkarit mukana ja perinteinen 3x5x50m kävelypalautuksin kennoihin. Ensimmäinen sarja meni totutellessa, sillä koko edeltävän viikon olimme kävelleet ja juosseet huopakumisaappaissa pitkin Onttolan kankaita. Viiteen päivään tuli varmasti 50-60km liikuntaa, pääpiirteittäin reppu tai kevennetty rinkka selässä.

Treenin on ajatus olla kiihtyvä. Ja niin myös oli. Viimeiseen sarjaan sidoin jo piikkarit jalkaan päättäen onnistuneen harjoituksen ennätysvetoon, 50m lentävä kahdeksan metrin vauhdilla 6.08. Pyhänä otin suunnan Tanhuvaaraan hakemaan nuorisoketjua alueleiriltä. Starttasin auton jo aamusta juostakseni pitkän lenkin porukan mukana. Parikymppinen mukavasti, ja lihapatojen ääreen. Kotona ehti enää pyörähtää.

Tanhuvaarassa lenkin jälkeen

Lähdin aikaisemmalla junalla Joensuuhun ehtiäkseni nukkua vielä hyvät unet ennen maastoharjoitusta. Juna oli tietenkin myöhässä, ja bussi oli mennyt... Otin karkean suunnan Onttolaan ja vajaan yhdeksän kilometrin jälkeen olin tallannut kasarmin portille. Melkoinen päivä - 250km autolla, 200km junalla, pitkä lenkki tv kevyt 20km ja kymppi kävellen komppaniaan.

Maanantaina pakattiin rinkat, ja tiistaina lastattiin kuorma-autot ja bussit matkalle kohti Hiienvaaran pudotuspaikkoja. Edessä oli kolmen yön pahamaineinen perusharjoitus. Jottei olisi ollut liian helppoa, niin oksennustautiepidemia niitti harjoitukseen osallistuvia. Taistelijapari lähti pois heti toisena aamuna. Tietenkin sain hänen ryhmäkohtaiset varusteet. Eli pakkasin rinkkaan antennipussin lisäksi radion.

Intissä monesti liioitellaan kantamuksia, mutta jokainen voi laskea paljonko rinkka painaa, kun kaikkien omien varusteiden, ruokien ja juomien jälkeen lisätään vielä vajaa 20kg ryhmäkohtainen varustus. Aseen ja tetsarin kanssa kannoin toisena päivänä 2/3 omasta painosta. Onneksi siirtymä ei ollut hyvin pitkä tai maasto vaikeaa. Kaatuessa edes kaverin avulla oli turhaa toivoa pääsevänsä ylös.

Toisenna yönä oli aivan järkyttävän kylmä. Oltiin jo reippaasti seuraavan vuorokauden puolella, ja teltassa oli toisilla hyvät tulet. Samalla kun sain makuupussin telttaan kuului vihollista ketunlenkillä. Kamat kasaan ja menoksi. Yöllä vielä uudestaan radio toimintakuntoon. Työsormikkaissa kasasin antennia vain pienen kuunsirpin valossa, lähetin viestin ja vastaanotin vielä toisen kuunteluajalla. Vihdoin pääsin makuupussiin, kylmään telttaan.

Kaminaa ei saatu enää koko yönä tulille. Aamuviideltä heräsin vartioon. Kaikki vaatteet päällä ja silti kylmissäni. Harjoituksen jälkeen säähavaintohistoriasta todettiin kahdenkymmenen asteen pakkasen olleen tosiasia. Kolmantena päivänä oli rauhallinen aamu. päivällä syötiin hyvin, ja suunniteltiin loppusiirtymää. Matkaan lähdettiin puoli kolmelta. Olin saanut rinkan painoa jaettua hieman ryhmän muille jäsenille. Kolmen ja puolentunnin hiihtämisen jälkeen pidettiin matkan ainoa tauko, kymmenen minuuttia. Rinkka selästä, vettä ja suolapähkinöitä.

Kyllä helpotti ja mies piristyi loppumatkaa varten. Pimeä alkoi tulla ja vauhti kiihtyi määränpään lähestyessä. Hiienvaaran käsitteeksi muodostuneet ojat vaikeuttivat matkantekoa suksilla. Pahimmillaan sadan metrin matkaan meni puolituntia ryhmän viidentoista kaatumisen ja sauvojen korjauksen jälkeen. Lopulta oltiin määränpäässä, ensimmäisenä ryhmänä noin kahdeksan aikaan illalla. Ryhmä huokaisi helpotuksesta, kun paikalle oli tehty valmiit polttopuut ja telttapaikat. Nopea huolto, teltta kasaan ja nukkumaan. Olimme jo puoli kymmenen nukkumassa, onneksi siirtymä sujui vauhdikkaasti, sillä muut ryhmät tulivat tunteja meidän jälkeemme, ja viimeiset olivat vasta 0300 nukkumassa yölle venyneen siirtymän jälkeen.

Aamulla kaikki tarkastettiin ja pakattiin ripeästi maseihin. Miehet kävelivät vielä muutaman kilometrin loppupuhutteluun ja oltiin valmiita teleporttaamaan takaisin Onttolaan. Perusharjoitus oli takana. Vielä kiinnioloviikonloppu, marssi ja ammunnat. Heti maanantaina uudestaan rinkan pakkaus ja tiestölle 12km verran. Kannoin loppumatkan telttaa ja ihmettelin taistelua telttanakista, muut kantoivat harjoituksella telttaa vuorotellen. Minulla oli vastaavanpainoinen radio kokoajan rinkassa. Matka kuitenkin eteni nopeasti ja kolmeen ja puoleentuntiin oltiin takaisin.

Kyllä maistui lihapiirakka sissimuonien jälkeen hyvältä

Maanantai-iltana kirottiin sääennustetta, sadetta ja tuulta koko tiistaipäväksi. Reppuun vaihtovaatetta ja lisäksi vielä varaksi lämmintä. Päälle laitoin vielä omat sadehousut ja windstopper-takin. Päivällä 300m ampumaradalla tuuli pääsi puhaltamaan esteettä ja valehtelematta 10m/s. Räntää ja vettä tuli vielä ajoittain vaakatasossa. Kolmen viikon ulkonaolo alkoi riittää. Eilen keskiviikkona pääsimme kuitenkin ansaituille ja pitkälle pääsiäislomalle. Nyt on lupa levätä ja herkutella!

Soveltavaa treenaamista

En tiedä kiittääkkö superpallon pyörittelyä, kaltevalla tasolla seisomista, pyyhkeen rullailua vai ovatko aika ja juoksutauko tehneet tehtävänsä. Jalkapohja on alkanut näyttää paranemisen merkkejä. Kävellessä koko vaiva on ollut huomaamaton jo pidemmän aikaa. Tänä aamuna uskalsin lähteä varovaiselle juoksulenkille. 3km sujui onnellisesti täysin kivutta, vielä tosin päkiälle nousemista vältellen. Illalla hölkkäsin vielä 7km. Ei tällä jalalla vielä kilpaa juosta, mutta ehkä suunta on ylöspäin!

Viime viikolla juoksusta ei voinut kuin haaveilla. Treenatessa joutui soveltamaan kovasti ja mielikuvitus oli koetuksella. Juosta ei pysty ja sekä hiihdossa että pyöräilyssä sää toimii rajoittavana tekijänä. Nyt minulla kuitenkin on lukio kaikin puolin paketissa ja kyllä haluan käyttää aikani urheiluun!

Yhden kerran yritin hiihtää. Latupohja olisi sopinut paremmin luistimille kuin suksille. Homma jäi kesken 4km kohdalla. Jäinen latu pelotti ja oli suoranainen terveysriski.

Pyörän selkään nousin useampaan otteeseen. Aloitin viime viikonlopun jatkamalla suoraan kirjoituksista Kuopiosta Siilinjärvelle. 25km taittui tuulessa ja tuiskussa huonolla pyörällä. Ei ollut nautinnollinen reissu. Totesin, että pyöräily on kesälaji. Tästä viisastumatta kaivoin seuraavana päivänä maantiepyörän tallista. Tällä kertaa Kuopio-Siilinjärvi väli kulki sujuvammin hyvässä säässä. Varikkopysähdyksen jälkeen alkoi paluumatka. En ottanut huomioon, että vastatuuli voi yllättää myös toiseen suuntaan ajaessa. Yhtään liioittelematta voin sanoa pelänneeni viimeiset 20km joutuvani sairaalaan hiljalleen tuntoa menettävien varpaideni kanssa. Ikävää, kun olosuhteet ja/tai puutteelliset varusteet pilaavat suorituksen!

Pyöräilystä toivuttuani keksin uuden olosuhteista riippumattoman treenimuodon. Suuntasin kävellen hyppyrimäkien portaisiin. Vaikka juoksuaskelia ei harjoituksessa voinut ottaa, pari sataa askelmaa viiteen otteeseen riitti kipeyttämään jalat useammaksi päiväksi. Tosi kiva treeni!

Kalle lähettää Onttolasta terkkuja ja lupaa päivittää blogia kiireisistä viikoistaan päästessään lomille keskiviikkona.

Espanjaa vaille valmis!

Nyt on kirjoitukset minun osaltani käytännössä paketissa. Maanantaina odottaa vielä espanjan kirjallinen osio, mutta sillä ei tulevaisuuden ja jatko-opiskelupaikan kannalta ole merkitystä. Hyväksytty suoritus takaa lakin saamisen. Takana on siis äidinkielen, fysiikan, matikan ja kemian kirjoitukset, kaiken kaikkiaan 30h salissa istumista, lukemattomia opiskelutunteja, stressiä ja epätoivon hetkiä. Tänään kemian koetta palauttaessa oli vaikea poistua salista asiallisesti, teki mieli huutaa ja hyppiä; nyt se on ohi.

Parin viikon sisällä ilmestyvät alustavat tulokset. Niiden perusteella on helppo sanoa, joutuuko tulevien pääsykokeiden eteen näkemään kovasti vaivaa vai saako jo aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Pahin on joka tapauksessa nyt jo takana päin.

Treeneistä ei ole kovasti kerrottavaa. En ole treenannut. Toki olen liikkunut, ajoittain paljonkin, mutta kouluväsymys ja edelleen oikutteleva jalkaterä ovat rajoittaneet menoa. Eilen tein kevään ensimmäisen pyörälenkin. Maantiepyörä sai vielä jäädä talliin odottelemaan katujen puhdistumista. Reilun kolmenkymmenen kilometrin verran kiertelin Kuopion illassa. Pyöräily on kyllä ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä –heti juoksemisen jälkeen.

Tänään pyöräily jatkui, kun otin suoraan kirjoituksista suunnan kohti Siilinjärveä. Aurinko paistoi nätisti, mutta tuuli koitti parhaansa mukaan pilata tunnelman. Koko vajaan 30km matkan ajan tuuli vastaan, eteneminen oli hankalaa ja ajoittain heräsi epäilys pääsenköhän koskaan perille. Ilokseni sain kuitenkin huomata, että kohta Kuopio-Siilinjärvi-välin pystyy taittamaan vähän kapeammillakin renkailla. Hiekat oli puhdistettu yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta. Hyvä niin, sillä nyt minulla on taas aikaa ja jaksamista urheilla, ja jos jalka ei kestä juosta, niin sitten pyöräillään!

Kallansillat ylittyivät tänään polkien ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Elämäntapaurheilua

Likimain jokainen tällä pallolla tallaava ihminen on joskus sovittanut jalkaansa lenkkareita, monoja, uimapukua, salivaatteita, piikkareita, nappulakenkiä tai mitä nyt ikinä liikkumiseensa tarvitsee. Ihmisellä on tapa ja taipumus harrastaa liikuntaa. Jokaisella on urheilusuorituksensa takana tekijä, joka saa sohvalle jäämisen kuulostamaan huonolta vaihtoehdolta.

Iso osa löytää itsensä kuntoilemasta jonkin tavoitteen ohjailemana. Joillekkin tavoite on tuulettaa joskus olympiakultaa, toiset näkevät unissaan edessään maaliviivan ja takanaan juostut 42,2km, osa tähtää parempaan kuntoon, painonpudotukseen tai pysyvään elämänmuutokseen. Elämäntapaurheilija ei allekirjoita omalla kohdallaan mitään edellä mainituista motivaattoreista. Elämäntapaurheilija pistää tossua toisen eteen samasta syystä kuin syö, nukkuu tai hengittää. Liikunta kuuluu elämään ja jokaiseen päivään erottamattomana osana.

Elämäntapaurheilijaa löytää harvoin noudattamasta viimeisen päälle viilattua harjoitusohjelmaa tai laskemassa jokaista syömäänsä hernettä. Hän ei välttämättä halua saavuttaa liikunnallaan mitään ulospäinnäkyvää, ei loppuunsa hiottua kisakuntoa, ei täydellistä ihannepainoa tai kilometrin päähän paistavaa sixpäkkiä. Hän liikkuu, koska se on elämäntapa. Hänen tavoitteensa saattaa olla mielekäs elämä. Toki elämäntapaurheilija nauttii myös kaikista liikunnan tuomista hyödyistä, ja kyllä hänellä voi esiintyä varsin kunnianhimoisiakin päämääriä.

Elämäntapaurheilijan päämäärät antavat liikuntaan jotain lisämaustetta. Hänelle tavoite ei ole syy liikkua vaan liikunta on syy ottaa jokin tavoite. Elämäntapaurheilija voi haluta saavuttaa unelmiaan ja saada liikunnasta irti kaiken irti otettavan. Hän voi päättää juosta maratonin, koska sitä hän ei ole vielä kokeillut. Elämäntapaurheilija pystyy liikunnan parissa melkein mihin vaan. Hänelle liikunta ei ole kuurimuotoista, joten lipsumisia ei tule. Tämän voi huomata hölkkäkisoissa elämäntapaurheilijoiden pestessä jopa kilpaurheilijat. Kun elämäntapaurheilija innostuu kilpailemisesta, niin silloin mennään sata lasissa.

Kilpaurheilijan ja elämäntapaurheilijan ajatusmaailmat eivät aina välttämättä kohtaa. Monet urheilijat tekevät sen, ja vain sen, mitä harjoitusohjelma käskee. He eivät voi ymmärtää, miten elämäntapaurheilija saattaa taittaa toistakymmentä kilometriä pitkät kauppareissut jalan. Poikkeuksellisesti kestävyysurheilija yltää elämäntapaurheilijan kanssa lähes tulkoon samalle aaltopituudelle. Monet kestävyysurheilijat ovat nimenomaan pohjimmiltaan elämäntapaurheilijoita, jotka haluavat kokeilla siipiään kilpaurheilun saralla.

Itse kuulun viimeksi mainittuun kategoriaan. Monesti tuntuu, että kilpaurheilu on hidaste liikunnalle. Kilpaurheilu laittaa karsimaan ylipitkiä suorituksia ja pitämään järjen päässä. Niin kauan, kun aion vielä tosissaan sovittaa lappua rintaan, 24h juoksut, Suomen halki kävelyt ja Karhunkierroksen yhden vuorokauden sisällä kiertäminen saavat pysyä pelkkinä unelmina.

200km pyöräilyssä on jo sitä jotain, mikä sytyttää elämäntapaurheilijan.

Kuitenkin elämäntapaurheilijamaisuuteni pääsee pienissä määrin valloilleen joka päivä. Moni kauhistelee, kun siirtymät paikasta toiseen taittuvat hyvin pitkälti lihasvoimin. Alle 7km matkat voi kävellä ja 30km asti pääsee pyörällä. Kilometrejä ja tunteja kertyy päivään vaivihkaa. Voi olla, että ylimääräinen liikunta on ajoittain pois kilpaurheilulta, mutta sitten saa näin olla, kilometriäkään en vaihtaisi pois. Kyllä kaikenlainen liikunta on ehkä hyödyksi, kuhan sitä ei tule harrastettua liikaa tai väärään aikaan.

Yölliset seikkailut pyörän kanssa eivät ehkä ole päälle päin fiksua toimintaa, mutta kuuluvat minun elämään.

Varikkopysähdys kotona

Pitkästä aikaa löysin tieni taas Imatralle. Eri puolilta valtakuntaa tulevia ihmisiä yhdistää, että monesti omaa kotikaupunkia moititaan. Imatralle on kuitenkin aina mukava tulla. Hyvää sanottavaa on paljon enemmän kuin pahaa. Tänä viikonloppuna Joensuussakin olisi ollut action jacsonia ampumahiihdon MM-kisoissa. Henkilökohtaisena protestina lippujen hinnoille lähdin kuitenkin kotiin. Tietysti joku voi sanoa, että henkilökohtainen voivoi.

Urheilussa pääasia mielestäni on selvittää kuka on paras, tai Steve Prefontainen sanoin selvittää kenellä on eniten tahtoa piiskata itsensä mahdollisimman kovaan vauhtiin, ja vielä siitäkin eteenpäin. Ei jauhaa rahaa markkinakoneiston rattailla, ainakaan siltä yleisöltä joka tulee kilpailua seuraamaan. Urheilun parhaaksi olisi saada kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan omia suosikkejaan. Parhaimmillaan paikanpäälle saadaan miljoonayleisöjä, kun kenellä tahansa on mahdollisuus kannustaa suosikkiaan.

Kisatorin tunnelmaa ihmettelin lomille lähtiessä.

Tiistain TJ100- päivä lähestyy, joten samalla myös SM-maastojuoksut ovat tasan kahden kuukauden päässä. Kuukauden hiihtämisen jälkeen vedin eilen piikkarit jalkaan. Kestävyysjuoksijoita on kehuttu hyvästä harjoittelun seurannasta ja testaamisesta. Pyysin siis urheilutalon kassalta ajanottolaitteen avaimen ja virittelin kennot 30m ja 50m väliin, lentävä 20m.

Muutama aukiveto ja vauhtiradan päähän. Patjaan täyttä vauhtia törmäyttyäni katsomaan taikalaatikon lukuja. Kellossa 2.26 eli nopeus on tallella. Lentävien päälle juoksin vielä perinteiset 2x5x50m ja venyttelin huolella. Ratakisko - rautakanki - Lipiäinen, vanha vitsi nauratti matolla pyöriessä.

Hiihtoloma

Valtakunnassa vietetään hiihtolomia. Omani aloitin viikon harjoituksella Hiienvaarassa, 80km Joensuusta pohjoiseen. Tekemistä riitti aina aamusta iltaan. Useimpina aamuina herätyskello soi 03.40-04.50 välillä. Aamut alkoivat hiihtämällä ja kovat A-tarvikkeet nostivat hymyä vielä asteen ylöspäin, kokoaikaa ei sentään hymyilyttänyt. Koskaan en ole odottanut bussia niin kovasti kuin pyhänä tunnin räntäsateessa märkänä värjötellessä. Matka takaisin Onttolaan olikin lähinnä Paluu tulevaisuuteen -mallinen teleportti. Bussista vain kuljettaja taisi olla hereillä.

Keskiviikkona hiihtoloma jatkui 30km marssilla Pärnävaaran hiihtokeskukseen. Ilman ruokailua aikaa kuluin n. 4h. Inttisuksilla varusteineen hyvää vauhtia. Vauhti kasvoi jopa taitoa suuremmaksi, ja neljänkympin vauhdista lensin komeassa kaaressa hyppyristä turvalleni. Kyllä oli mukavaa kevätauringon paisteessa.

Lomat alkoivat jo torstaina, mutta perjantaina herätyskello soi vielä kuudelta. Aamupuuron keittoon ja Siilinjärven Patakukkulalle Puolustusvoimien hiihtomarssille. Toistasataa hiihtää kiersi Räsä-Ukon laturetken reittiä Patakukku-Huvikumpu-Hamula -akselilla. Aurinko paistoi jälleen, ladut olivat liukkaat ja Rissalan varusmiehet huolehtivat mehutarjoilusta. Kolmekymppiä kierrettiin pariintuntiin.

Lauantaina väsymys painoi vääjäämättä. Viikko heikoilla unilla ja ruokailuilla vaati veronsa. Lauantaina nukutti reippaat 13h. Iltaakohden piristyimme ja lähdimme huoltamaan suksia. Siklauksen ja harjauksen jälkeen lähdettiin suunnistamaan Puijon hiihtostadionille. Neulamäkeen, jääladun poikki Niuvanrantaan ja Puijolle. Jäisillä laduilla työnsin tasatyöntöä ja Satu luisteli. Matkan etenemistä hidasti opasteiden puuttuminen, pimeys laskuissa ja jatkuva teiden ylittäminen.

Puijolla kiersimme vauhdikkaan vitosenlenkin, jonka jälkeen päätimme suunnistaa takaisin Leväselle. Hämmentävää, ettemme reilun kolmenkympin aikana nähneet ensimmäistäkään hiihtäjää! Hiihtolomaa taidetaankin viettää nykyisin mutkamäessä tai after-skissä. Tälle viikolle kuitenkin jo täysi satanen hiihtoa. Blogin julkaisun jälkeen vielä viimeiselle kierrokselle...

Tänä viikonloppuna kilpaillaan myös Nuorten SM-Hallit. Vaikkakin juostaan lyhyellä radalla, niin kevyemmässä palveluspaikassa olisin ollut kärkipäässä, mitalit jaettiin 52s 400m ja 4.15 1500m. Suurin ongelma varusmiespalveluksen ja urheilun sovittamisessa on nukkuminen. Viikolla illan muutaman tunnin vapaa-aika menee iltapalalla ja punkalla maatessa.

Viikonloppulomilla voisi juosta, mutta kun viikolla kävelee ja seisoskelee, niin kyllä on raskasta lähteä juoksemaan. Hiihtäminen on mukavampaa. Lumien sulettua ja maastojuoksujen lähestyessä myös juoksukilometrejä täytyy alkaa keräämään.

-Kalle