Rankkaa tämä yliopistoelämä

Yliopisto polkaistiin käyntiin toissapäivänä maanantaina. Ensimmäinen viikko on fuksiviikko, joka pitää sisällään lähinnä tutustumista oppilaitokseen sekä kanssaopiskelijoihin. Itselläni aika on meinannut päivällä käydä pitkäksi, kun yliopisto on jo ennestään tuttu. Ison osan iltariennoista olen sivuuttanut, ei ole ihan minun juttu juhlia illasta toiseen auringonnousuun asti -etenkään näin ennen aluemaaottelua.

Vaikka osa ohjelmasta on jäänyt väliin, ovat päivät olleet silti täysiä. Aamulla koululle, päivällä takaisin, iltapäivällä koululle ja illaksi kotiin nukkumaan. Koulumatkapyöräilyä on siis kertynyt päivää kohti 35km. Tänään aloitettu lukujärjestyksen tekeminen on nostanut kummasti stressitasoja. Juoksemista on saanut vähentää tuntuvasti muuten raskaiden päivien seurauksena, mikä on sinänsä oikein hyvä. Enään ei voi ihmeitä tehdä ennen perjantain 1500m kisaa.

Huommenna on siis edessä lähtö Venäjälle. Torstaipäivä on varattu matkustamiselle ja illalla Pietarin urheilukenttään tutustumiselle, Perjantaina kisaillaan paremmuudesta Itä-Suomen, Karjalan Tasavallan sekä Pietarin kesken. Oma tavoitteeni on päättää ratakausi onnistuneeseen juoksuun. Haluan alittaa viiden minuutin rajapyykin ja tiedän sen olevan mahdollista kaiken osuessa kohdilleen.

Varmaa on, että kisa ei mene pilalle huonon syömisen takia ja siitä on pitänyt huolen meidän oma gourmetkeittiö. Tänään ruokana oli meetwurstipastaa, jota keiteltiin suurempaan vaihdetussa kattilassa vähintäänkin kuuden hengen annos. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan kerrallaan.

Treeniä kisakatsomon ohella

Satulla on vielä maaoteluedustus edessään. Kalle totesi Lahden kisojen jälkeen palaavansa asiaan taas Punkaharjun halkijuoksussa. Luontevaa on siis, että Satu valmentautuu ja Kalle valmentaa Pietarissa juostavaa eurooppalaista mailia varten. Pietarissa kilpaillaan legendaarinen alueottelu, jossa jo kymmenettä kertaa kilpaillaan maaottelumaisesti.

Osallistujat ovat vaihdelleet - Patsaskiistan jälkeen Viro ja Venäjä eivät kyenneet enää kilpailemaan toisiaan vastaan ja Valkovenäjän maajoukkue kävi pikaisesti esittäytymässä. Valkovenäläiset urheilijat nostivat korkeudessa riman korkeuteen 220 ja keihäspaikalla heitettiin silloisten Daegun MM-kisojen B-raja, vaatimattomasti. Nyt kilpaillaan paremmuudesta Itä-Suomen, Pietarin miljoona-alueen ja Karjalan Tasavallan välillä.

Valmentautumisessa ratajuoksuun on tärkeintä juosta kilpailuvauhtisesti 400m juoksuradalla. Kimpisen siniselle mondolle päästiin alkujumpan jälkeen aidanraosta. Vieraille esiteltiin kenttäennätykset ja Satu sitoi tossut tiukalle. Yksinkertaisena ja hyvänä treeninä terävällä maileriaskeleella 2x4x300m. 

Kisakatsomo on ollut täydessä maratonkeskittyneisyydessä jo kolme päivää. Koska kilpajuoksuvalmentautumiseen ei sovi herääminen Kiinan kellon mukaan, oli hankittava pelit ja vehkeet television tallentamiseen. Kovalevy onkin siitä asti raksuttanut yleisurheilua magneettiselle kiekolle.

Kalle poikkeustilanteessa katsoi Justin Gatlinin juoksua. Mika Lehtimäki totesi kommentaattorina hyvin, että pikajuoksun lähihistoria on lähtötelineiden takana, mutta myös menneisyyden tahrat - katsotaan kuitenkin kuka on tässä kilpailussa nopein. Nyt kisakatsomossa katsotaan kuitenkin välissä Rockya, kovan treenaamisen ruumiillistumaa. Pekingin kisoja katsotaan taas aamupuuroa keittäessä.

Etelänleiri(kö)

Ensimmäinen viikko lappeenrantaelämää alkaa olla takana päin. Täytyy sanoa, että viikko on ollut selkeästi tämän kesän paras, kuin suoraan etelänleiriltä -sillä erotuksellä, että sää on ollut jopa parempi kuin ulkomailla.

On ollut huippua tehdä tuttavuuta uuteen kotikaupunkiin ja haahuilla ympäriinsä kartan ja GPS:n kanssa kuin paraskin turisti. Olen oppinut tykkäämään paikasta, ja todennut asunnon sijainnin oikein päteväksi, vaikka aluksi olin epäileväinen suuresta välimatkasta yliopistolle. Nyt meillä on kaikki lähellä. Leipomoon on matkaa 100m, kauppaan 500m ja noin 200m päässä on oma juoksusuora. Isona miinuksena kuitenkin se, että enään minulla ei ole mustikkametsää kävelymatkan päässä.

Seikkailijan paras ystävä

Treeniolosuhteet huipussaan

Mustikoita ei löytynyt, mutta maisemissa ei ole valittamasta

Oikea juoksusuorakin löytyy läheltä, Kimpisen mondolle juoksee alle vartissa. Kävin eilen koeajamassa sinisen kentän, tykkäsin. Ihanaa, kun juoksurata on ehjä ja esteitäkin pystyy harjoittelemaan, tämmöisiin ylellisyyksiin ei ole Siilinjärvellä päässyt tottumaan. Lenkkimaastot ovat kivoja, lukuunottamatta erittäin ärsyttäviä liikennevaloja, joihin törmää melken joka suuntaan lähtiessä. Juoksuseurakin on suoraan Euroopan huipulta.

Uusi kotikenttä

Tämän illan lenkin jälkeen sain vielä seurata höpsöjen koirien vesileikkejä järvessä seisten

Koulun alkuun on vielä reilu viikko aikaa. Tästä huolimatta yliopistolle pääsee jo syömään. Ruokahuolto on siis pelannut. Kun ruoka on suorastaan naurettavan halpaa, annokseen kuuluu loistava salaattipöytä ja kaikki maistuu hyvältä, taittaa suuntaansa 8,5km matkan lihapatojen ääreen pyörällä enemmän kuin mielellään.

Annoksella hintaa 1,10e

SM 2015

Viime sunnuntaina auton keula osoitti kohti Ristiinaa heti kukon laulun jälkeen. Kun ”viisaat” keksivät muutaa piirinmestaruuskilpailut kolmen piirin yhteisiksi aluemestaruuskilpailuiksi, kisamatkat kasvoivat liki kohtuuttomiksi. Uudistus on myös osasyyllinen osallistujamäärien romahtamiseen. Nytkin istuimme autossa muutaman kymmenen urheilijan kilpailun takia likemmäs viisi tuntia.

Vaikka juoksu oli tuntunut hyvältä viimeisen kuukauden aikana, Ristiinassa kisaverkka ei kulkenut. Jalat olivat jumissa ja kipeät, en ollut varmaan vielä palautunut aiemmin viikolla juoksemastani kovasta rataharjoituksesta. Nauroin, että olen kyllä kunnonajoittamisen mestari, mitä tärkeämpi kisa, sen huonompi päivä.

Kohta kaikki kolme kasin juoksijaa asettuivat lähtöviivalle. Ennen lähtölaukausta lähettäjä vielä muistutti, että takakaarteessa on moukarikisa menossa, muistakaa väistää heittäjiä ja heittovälineitä. Juoksu lähti liikkeelle. Kukaan ei halunnut vetää. Menin kärkeen ja vedin 780m. Vauhti ei päätä huimannut eikä nipinnapin alle 2.30 aika hurraahuutoja aiheuta. Mukaan kuitenkin tarttui aluemestaruus.

Kun viikkoa myöhemmin ei kisattu enää alue- vaan Suomen mestaruuksista, viivalle asettui jo kolmen tytön sijaan neljä. Olin ilmoittautunut sekä esteisiin että tonnivitoselle, mutta päädyin juoksemaan pelkät esteet. Edelliset esteenylitykset löytyvät kesäkuun puolelta, mutta kyllä homma sujui vanhasta muistista. Juoksusta ei paljon kerrottavaa jäänyt. Jokainen juoksi omaa tahtiaa kaukana toisista. Paransin kauden parasta 21s, ja tyytyväinen pitää kai olla, vaikka ennätys onkin vielä kaukana. Matkaa mitaliinkin jäi vain yksi esteen väli. Ensi kesänä juoksen tällä matkalla Kalevan Kisoissa. Vuodessa ehtii parantaa vielä paljon.

Tunnelma Savonlinnassa oli vähän lattea, ehkä juuri vähäisen osanoton takia. Sunnuntaina pääsin Kallen mukaan Lahteen 22v SM:iin. Siellä tunnelma tipahti vielä pykälän verran alemmaksi. Tuntui, että kentällä ei juuri tapahtunut, lajien välillä oli paljon tyhjää. Lisäksi selostus jätti toivomisen varaa. Viidentonnin aikana jaettiin palkintoja, eikä katsojille kerrottu edes montako kierrosta taivalta on jäljellä. Kaikesta huolimatta oli oikein mukavaa istua koko päivä aurinkoisessa katsomossa.

Vaikeasta kesästä huolimatta Kalle ei halunnut jättää kisoja väliin. Miesten kasissa juoksijoita riitti ainoastaan yhteen erään, ja Kalle lähti matkaan kauden paras juoksu mielessään. Katsomosta katsottunu juoksu näytti oikein hyvältä ja vauhdikkaalta, mutta kello ei ollut samaa mieltä. Ennätys jäi liki 15s päähän ja ei auttanut kuin todeta, että ainakin se on ohi ja nyt vaan kohti ensi kesää.

Viikonlopun aikana on tapahtunut kovasti. Meistä tuli Lappeenrantalaisia. Asunto on oikein kiva ja nyt kaikki alkaa olla laiteltu paikoilleen. Vielä on kaksi viikkoa aikaa tutustua uuteen kotikaupunkiin ennen opiskelujen alkua. Eilen illalla oli ohjelmassa ensimmäinen ”Lappeenrantasightseeing”. Parituntisen seikkailun jälkeen totesin tykkääväni paikasta. Etenkin satama oli hyvin kaunis.

Kisat lähenee

Viikonloppuna kisataan aluemestaruuskisat Ristiinassa. Itsekin olen viivalla ensi kertaa reilun kuukauden kisatauon jälkeen. Näin etukäteen odotukset kisan suhteen eivät ole korkealla. Jos kilpailuihin ei kelpuuteta kilpailun ulkopuolisia urheilijoita tai ymmärretä juoksuttaa eri ikäluokan juoksijoita yhtä aikaa samalla matkalla, lähtökohdat ovat aika heikot. 

Olisin halunnut juosta 1500m. Muut eivät kuitenkaan ilmeisesti halunneet, olisin ollut ainoa osanottaja. Nyt juoksenkin siis 800m sunnuntaina. Matka on minulle tällä hetkellä ehkä huonoin mahdollinen. Jo valmiiksi heikot nopeusominaisuudet tuskin ovat kuukauden takaisista pyöräilystä ja maratonista tykänneet. Kuntokaan ei ehkä sillä tasolla ole, että jaksaisi kaksi kierrosta kipittää lähellä maksimivauhtia. Aluemestaruudesta lähden kuitenkin taistelemaan, ja haluan juosta asiallisen ajan sekä saada hyvän harjoituksen ennen seuraavan viikonlopun astetta kovempia kisoja.

Keskiviikkona tein viimeisen kovan ratatreenin, tutun ja turvallisen 100-200-300-400-600-400-300-200-100 -pyramidin. Juoksu sujui selkeästi kovemmin kuin pari viikkoa sitten samaisessa harjoituksessa. Lyhyiden palautusten ja suhteellisen kovan vauhdin ansiosta viimeisen maaliviivanylityksen jälkeen kelpasi tehdä lähempää tuttavuutta radan pintaan.

Eilen illalla otin pyörällä suunnan kohti Väinölänniemeä, jossa kisattaisiin Vattenfall-seuracupin toinen osakilpailu. Siipo oli ennen kisaa ensimmäisenä putoamassa finaalista, joten otin asiakseni liittyä kannustusjoukkoihin.  Ilmeisesti kannatti, Siipo kisaa Vattenfall-finaaleissa. Oli huippua viettää ilta hyvässä porukassa. Kaikkia kannustettiin, parhaimmillaan katsomassa seisten, huutaen ja taputtaen.

Hitautta radalla

Eilen keskiviikkona kävin Orimattilassa miesten aluemestaruuskilpailuissa. Olen kilpaillut lähes 50 eri kentällä, mutta Orimattilassa ensimmäistä kertaa.  Rata täynnä varttimailereita, ja täydelliset olosuhteet - tyyntynyt ja lämmin ilta. Ratakierrokset olivat viimeiset juoksulajit. Viimeisestä telinelähdöstä oli jo vuosi, mutta vanhasta muistista asettelin telineet omalle radalle.

Lähtötelineet kuuluvat olennaisena osana pikamatkoihin. Pikamatkasta huolimatta juoksuradalla nähtiin lähinnä hitautta. Ensimmäiset 200m juoksin rennosti, 26s tasan. Jälkimmäisellä puoliskolla vauhti yksinkertaisesti vain hyytyi. Maalissa 55.31, viimeisillä kymmenillä muut olivat jo maalissa. Kuitenkin hienot kisat, paljon juoksijoita ja seipäässä rima parhaimmillaan 546. Hyviä tuloksia.

Pyhänä oli tarkoitus juosta 800m Ristiinassa. No en juokse. Kilpailun järjestäjät lähestyivät viestillä, heihei ei mitään asiaa tänne. Parhaimmillaan kelpaa eliittikisoihin, mutta Ristiinaan ei. Myös Ristiina olisi ollut uusi kenttä. Kyllä en sillä kentällä juokse. Enkä kyllä kenellekään muulle Ristiinan Urheilijoiden kilpailuja suosittele. Ei olisi järjestelyissä suuri taakka ollut, kestävyysmatkoille on ilmoittautunut vain toistakymmentä juoksijaa. Kaksipäiväisissä kilpailuissa.  Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Urheiluväen pitäisi tehdä yhdessä rakkaan lajinsa eteen, muuten musiikki lakkaa ja juhlat ovat ohi.

Missä mennään?

Nyt on vierähtänyt kuukausi päätöksestäni "iskeä piikkarit naulaan". Ratkaisun ei ollut tarkoitus olla lopullinen, olisin kentiltä pois juuri niin kauan kuin homma maistuu puulta. Kuten olettaa saattoi, pitkään en malttanut pysytellä poissa. 

Viimeisen kolmen viikon aikana piikkarit ovat olleet tosi toimissa seitsemän kertaa, ja takana on myös muutama hyvä treeni maantien puoleltakin. Pienen välimatkan ottaminen kilpaurheiluun teki hyvää -niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tauon aikana ymmärsin, että tätä ei ole pakko tehdä, minun ei ole pakko juosta. Juoksen, koska haluan ja koska se on kivaa.

Kyseinen oivallus on näkynyt myös kellossa. En tiedä kiittääkkö kadonneen kivuuden löytymistä vai jotain muuta, mutta juokseminen on tuntunut aivan erilaiselta. Lenkkivauhdit meinaavat karata, 10km pk-lenkeillä saan kellottaa kilometriaikoja, jotka reilu kuukausi sitten tuottivat tuskaa yli puolta lyhyemmissä vk-treeneissä. Enää ei hämärrä päässä tai itketä.

Tämä kesä on ollut edeltäjiensä tavoin melkoinen floppi. Kauden isoimmat ja tärkeimmät kisat ovat kuitenkin vielä edessä. Ehkä jotain on vielä pelastettavissa. Olen ruksaillut kilpailukalenterista tälle kesälle vielä kahdet ratakisat, kaiken kaikkiaan 2-4 starttia. Tavoitteet ovat maltillisia, SB:t uusiksi. Myöskin harjoittelun on tarkoitus pysyä maltillisena, nyt on aivan turha väsyttää itseään. Olen tehnyt itseni kanssa ajoittain hankalalta tuntuvan sopimuksen, en solmi lenkkareita jalkaani kuin korkeintaan kerran päivässä.

Päivittäinen liikunta-annos ei ole kuitenkaan rajoittunut yhteen treenikertaan. Kun viime viikon alussa kotiuduin Imatralta, pääsin erään lemppariharrastukseni pariin. Hedelmien ja marjojen suurkuluttajana on ollut hienoa päästä hakemaan mustikoita 5min kävelymatkan päästä. Koskaan en ole niin paljon sinisiä marjoja nähnyt kuin tänä vuonna. Se on näkynyt ruokavaliossa. Mustikoita on päätynyt perinteisesti rahkaan ja puuroon, mutta myös mm kanan ja riisin kaveriksi. Sain jututtaa puolen kylän mummot, kun kävelin kotiin mukanani sankollinen marjoja ja pussillinen kanttarelleja.

Eilen illalla olo oli väsynyt. Juoksulenkki korvautui ruuanhankintareissulla, jolla tällä kertaa oli onneksi vähän vähemmän itikoita. Matkaa Lidliin ja takaisin kertyi kävellen mukavasti 8km. Mukaan tarttui omena, greippi ja oliivitanko, joista kyhätty jättimäinen iltapala oli omiaan tekemään muuten ei-niin-hyvästä päivästä paljon paremman.