Eroa kuin yöllä ja päivällä

Tiistaina kävin ehkä viimeistä kertaa tänä keväänä hallilla treenailemassa. Reippaan puolituntia tein juoksuun kiihtyviä kordinatioita ja niiden päälle loikkia. Lopuksi ravasin vielä 10x80m jäykillä ja väsyneillä jaloilla. Kuntopiirin jälkeinen kipu sentään oli jo hellittänyt pahimmasta otteestaan.

Keskiviikkona yritin käydä vielä viimeistä hiihtolenkkiä, mutta plussakelien jälkeiset pakkaset olivat jäädyttäneet ladun luistinradaksi. Katsoin parhaakseni vaihtaa monot lenkkareihin ja panna tossua toisen eteen. Ei ottanut sujuakseen ja kympin jälkeen luovutin. Vauhti oli kuuttaminuuttia ja tuntui kuin olisi valettu betonikengät jalkaan. Kävelin kotiin miettien, jotta huomenna on uusi päivä.

Energioiden loppuminen on petollista. Jos yrittää väkisin tyhjillä jaloilla nylkyttää tahdonvoimalla, saa odottaa koko seuraavan viikon glykogeenivarastojen palautumista. Kovaa harhoitellessa on pidettävä erityistä huolta riittävästä energiansaannista. Kevennellessä ehtii laihduttaa mahdollisesti kertyneet kilot pois ilman, että palautuminen heikkenee merkittävästi.

Tänään uuteen nousuun. Aamulenkillä jalat tuntuivat vielä väsyneiltä. Päivällä koko mies oli väsynyt yrittäessään kerrata kirjoituksiin nörttisarjaa; matematiikka, fysiikka ja kemia. Yleensä väsymys kuitenkin poistuu iltaa kohden. Olen pirteimmilläni kuudesta kahdeksaan ja siihen väliin mahdutan varsinkin kovemmat iltaharjoitukset.

Verryttelin ja lähdin juoksemaan rauhassa 4x2km/1min vauhtikestävyyslenkkiä Vuoksea kiertäen. Kahdessa viimeisessä vedossa meno ja meininki alkoivat löytyä. Viimeisessä sain sykkeen nousemaan helposti ja maksimiksi kirjattiin 193. Fortumin sillalla 8km tuli täyteen. Viimeiset 2km olivat maantiejuoksumerkkien mukaan tarkkoja ja kellotin niille 7min 15s. Hyvä selvästi kiihtyvä koko vauhtikestävyysalueen kattava harjoitus.

Seuraava kova otatus on tiistaina Lappeenrannan talvijuoksuissa 5km. Hyvät paikalliset lukijat tiedän, että seuraatte. Tulkaa Tekin testaamaan kevätkuntoa. http://www.lum.fi/kuntoliikunta/talvijuoksusarja Jokaisen kuukauden ensimmäisenä tiistaina (Loka-Huhti) klo 18, eli tällä kertaa 4.3. Matkoina 5km ja 7km, sekä pienemmille junioreille 3km.

Haetaan vanhalla kuvalla vauhtia. M16- sarjan SM-kilpailuista Jyväskylästä. Ensimmäistä kertaa finaaliin ajalla 2.05,87. Yksi siihenastisen elämän onnellisimmista päivistä. Onneksi mies on komistunut noista ajoista.

Lepääminen on vaikeaa!

Tiedän, että kun yrittää treenata kaksi kertaa päivässä kunnolla, pitäisi muistaa myös levätä. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, kun tarjolla on mielenkiintoista tekemistä vaikka muille jakaa. Varsinkin kun reissuun on lähtenyt pari levotomalla sielulla varustettua seikkailijaluonnetta, on lepääminen osoittautunut liki mahdottomaksi.

Päivät ovat kulkeneet rutiininomaisesti alkaen klo 8.00 aamupalalla ja sitä seuraavalla päivän ensimmäisellä treenillä. Treenin jälkeen on lounastettu ja sitten suunnattu täydellä mahalla jonnekkin päin saarta, yleensä kauppaan. Nämä aamupäivän reissut ovat olleet hieman ongelmallisia, sillä olisi niin paljon kivoja paikkoja tutkittavana, että matkaa kertyy ihan huomaamatta! Onneksi olemme kuitenkin saaneet mahdutettua ohjelmaan päiväunet iltapäivälle välipalan yhteyteen. Iltatreeni on kuitenkin tullut suoritettua kohtuu pirteänä, tutkimusmatkoista huolimatta. Päivällinen, joka on  ehdottomasti yksi päivän kohokohdista, on valmistettu ja syöty heti treenin jälkeen. Illat ovat pyhitety levolle ja opiskelulle, mutta yleensä levoton sielu ajaa vielä liikkeelle.

Holidayworldin peilin näyttämillä jaloilla estejuoksu sujuisi huomattavasti helpommin.

Toissailtainen bilis päättyi tottakai minun voittooni ;)

Muut päivät ovat kulkeneet tällä tiukalla, kaksi treeniä sisältävällä rytmillä, joten tänään tuntui aiheelliselta levätä, ainakin aamupäivä. No, ei mennyt ihan halutulla tavalla. Aamulla aloitetulle kauppareissulle kertyi mittaa reilut 8h, ja kilometrejä gps:ssä oli noin 20 -siis siinä vaiheessa kun siitä loppui akku. Tästä huolimatta loppupäivän oli erittäin virkeä olo, ja reissulta tarttui mukaan kotiintuomisiakin uusien vaatteiden, valokuvien ja kirkkaan punaisen ihon muodossa. Hauskaa oli, ja iltatreenikin kulki kivasti, joten toisaalta en kadu.

Palaneen ihon ja köysikiipeilyn ja hankaavien housujen vereslihalle saattamien sisäreisien ja hajonneiden aurinkolasien lisäksi kaikki on hyvin. Mitä nyt sähköt olivat yöllä katkenneet, mutta sekin asia saatiin hoidettua. Treenit ovat kulkeneet lähtökohtiin nähden ihan kohtalaisesti, ja varsinkin ruoka on ollut hyvää. Kahta ravintolakeikkaa lukuunottamatta olemme valmistaneet syömisemme ongelmitta itse. Tarpeeksi nälkäisenä säilykepurkkikin aukeaa näköjään voiveitsellä!

Aamupala

Lounas

Päivällinen

Tuuli suhisee korvissa

Perjantaina pidin kokonaan lepopäivän kisaviikonlopun, testijuoksun ja kahden pitkän hiihtolenkin jälkeen. Työnantaja oli varannut liput ja urheilun vastapainoksi IRTI-Teatteri tarjosi kulttuuria näytelmällä Murha mielten mukaan. Teatterin ystävänä nautin täysillä mukaansatempaavasta murhamysteeristä.

Lauantaina ponnistin heti aamutiimaan reippailemaan ja jatkoin jäähallille viheltämään. Kotona nopeat ruokahuoltotoimenpiteet ja suunta juoksusuoralle verryttelylenkin kautta. Neljä kierrosta kymmenen liikkeen kuntopiiriä. Kehitän ja pidän yllä lihaskuntoa crossfitmäisesti. Monipuoliset harjoitukset ovat mielekkäitä tehdä ja levytangoilla voiman hankkiminen on omaa painoa selvästi tehokkaampaa.

Pohkeista ylöspäin kolotti kaikkiin tunnistettavissa oleviin lihaksiin. Valeri Borzovin innoittamat tankokävelyt menivät suoraan kohteeseensa. Plussakelistä huolimatta suuntasin ladulle, joka oli yllättävän hiihdettävässä kunnossa. Matkaa taittui lopulta 32km@2.5h. Kolme tuntia jäi haaveeksi.

Arvostamani ex-maileri sanoi ladulla kuin mies miehelle: "Kalle mie pidin sinuu vielä järkevänä jätkänä, nyt on vakavassa harkinnassa." Olin kertonut, että kolmeen päivään on tullut kierrettyä lähes 115km edestä vajaan kolmen kilometrin mittaista ensilumenlatua. Ei se yhteiskunta sillätavalla pyöri, että kaikki olisivat täyspäisiä.

Tänään maanantaina kävin vielä kipeillä lihaksilla verryttelemässä aamulenkin. Tykkään käydä varsinaiset lenkit aina illalla. Niin myös tänään. Verryttelyineen Vuoksen lenkki kiihtyvää vauhtikestävyyttä. Kierroksen, 7.5km, jälkeen kellossa oli 28.30. Keliin nähden vauhti oli erinomaista, hieman päälle 3.45min/km. Suuresta kulutuksesta huolimatta jalaoissa oli hyvin energiaa. On tullut taas syötyä hyvin...

Takasuoran asfalttipätkällä myötätuuleen lasketellessa muisti taas kuinka palkitsevaa juokseminen voi olla. Tästä on hyvä aloittaa määrän ja vauhdikkaampien kilometrien nylkyttäminen sopivassa suhteessa.

Satun kanssa meillä on henkilökohtainen vastine Instagramille. Ylläolevan kuvan lähetin "päiväntasaajalle" treeni-innostukseksi hashtagein #kymmennenkierrosta #27km #pinkkihuivi #ettarvianäyttääksesihomolta #juomatauko #kusitauko #koitapäättää #mehuloppu #kohtariittää

Blogipäivitys loppuu, seuraava teksti on pohdintaa ja edustaa vain kirjoittajaa itseään

Loppukaneettina on pakko ottaa kantaa Olympialaisten D-vitamiini lähtöiseen jälkipyykkiin. Johannes Durr osoitti vuoden tähdenlentona, että kultaisen 90-luvun menetelmät toimivat, mutta niin myös jo kymmenen vuotta sitten kehitetty epo-testikin, ainakin pidemmällä aikavälillä. Epo-hormonilla maksimaalisen hapenottokyvyn pitäisi teoriassa muuttua anaerobiseksi kynnykseksi. 

Käytännössä pyöräilyssä nousutehot ovat pudonneet n. 15-20% Il piratan, Marco Pantanin ajoista. Poikkeuksellisen lahjakas, määrätietoinen ja voitonhaluinen pyöräilijä haki absoluuttiset rajat ihmisen suorituskyvylle kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Il pirata jätti jäljessään perintönsä Pyreneiden ja Alppien legendaarisiin nousuihin. Surullisella tavalla. Kuvat Pantanista ovat kuitenkin syöpyneet kaiken urheilukansan mieleen lähtemättömästi. 

Seuratuissa ammattilaissarjoissa, kuten NHL, NBA, NFL ja KHL ovat kielletyt menetelmät olleet jo pitkään käytössä. Rapakon takaa palaavista suomalaisista näkee heti ensisilmäyksellä leukahormonin vaikutuksen. Vielä kun pelejä pelataan päivittäin yömyöhään ja lennetään ympäri mannerta ei tarvitse enää ihmetellä kahvia vahvempien piristeiden käyttöä. Kansa vaatii sirkushuveja.

Kyseisillä ammattilaissarjoilla ei ole vaadittavaa tahtoa puuttua ongelmaan, vaan järjestelmä hiljaisesti hyväksyy suorituskykyä parantavat menetelmät. The show must go on. Raha ratkaisee.

Vallitsevassa todellisuudessa tulisikin miettiä olisiko paluu amatööri- ja ammattilaisurheiluun aiheellinen. Olympiahengen mukaan urheilijat vakuuttavat kilpailevansa ilman vilppiä, ilman doping-aineita. Totuus on kuitenkin, ettei yksikään NHL-jääkiekkoilija pidä lupaustaan. No chitty chitty no bang bang.

Ironisesti juuri pyöräily on nykyisin yksi puhtaimmista urheilulajeista. Testaus on tehokasta, vaikka joudutaan tiedostamaan tosiasia käryjen ei-toivotusta vaikutuksesta lajin imagolle. Jatkossakin tulen seuraamaan urheilua. Valitsen suosikkini kovan yrittämisen ja esimerkillisyyden, en voittojen ja menestyksen perusteella. Ehkä silti itsekin seuraan ja rahoitan sirkushuveja.

Täällä ollaan!

Eilen laskeuduttiin turvallisesti Las Palmasin kenätälle, edeltävä päivä Helsingissä seikkailtuina. Lämpömittari näyttää 20 astetta, eikä tarvitse huolehtia juuri mistään treenaamisen lisäksi, elämä hymyilee.

Takana on kolme treeniä, ja urheilukenttäänkin on tullut tutustuttua. Juoksu on vielä vähän hukassa, mutta pistän matkustamisen piikkiin. Jospa se tästä. Muuten ollaan selvitty suhteellisen ongelmitta, pientä säätöä lukuunottamatta.

Huonolla kielitaidolla on selvinnyt hyvin, kun on yhdistellyt taiteellisesti viittä eri kieltä. Englanti, espanja, ruotsi, suomi ja savo ovat useaan kertaan päätyneet ihan samaan lauseeseenkin. Mutta ilmeisesti meistä on ainakin jotain tolkkua otettu.

Isona miinuksena olemme myös joutuneet toteamaan, että ruoka maksaa. Silti ollaan kyllä mahat saatu täyteen niin ravintolassa kuin ihan omilla kokkaustaidoillakin.

Eniten ongelmia on kuitenkin koitunut suuntavaistostani, joka on kyllä pitänyt huolen, että kävelykilometrejäkin kertyy ihan mukavasti. Kovasti aina luulen tietäväni, missä ollaan, mutta eilen teimme 20min kävelymatkaa reilut 1,5h, ja tänään sama homma. Tänään treeniseura totesikin aidatulla urheilukentällä, että ihana olla täällä karsinassa, kun kerrankin ei voi eksyä! No, kyllä nämä reitit vielä kahden viikon aikana tulevat tutuiksi.

Hotellihuone aiheutti saapuessa pientä hilpeyttä "kaatopaikkanäköaloineen" ja maksullisine telkkareineen. Avaimet saatiin respan sijaan ravintolasta, jossa ei tarvinnt edes todistaa henkilöllisyyttään ja henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia. Nyt ollaan kuitenkin kotiuduttu hyvin, ja nettikin saatiin toimimaan, ja hyvä niin, sillä sieltä löytyi hyviä uutisia niin jääkiekon kuin Putouksenkin osalta. Antskun finaaliinpääsyä juhlistimme

pasta carbonaaran kera.

Parvekkeelta avautuva näköala

Huomenna aamulla ohjelmassa on aamulenkin lisäksi miesten 50km hiihdon katsomista, ja iltapäivällä joku reippaampi lenkki.

Sykähdyttävää urheilua ja hymy korvissa

Elohopea tippui itärajalla veden jäätymispisteen alle keskiviikkoiltapäivästä. Keskiviikko oli kuitenkin urheilullisesti superpäivä, joten suksien voitelu sai odottaa iltaan. Heti aamusta Ted Ligetyn tarjoamaa jännitystä suurpujottelussa, parisprintin mitalijuhlat ja vielä kuolemanpeli punakonetta vastaan. Ainoastaan tieto kestävyysurheilun kuninkuuslajia kohdanneesta kuolemantapauksesta varjosti tunnelmaa. Joskus urheilulle on valitettavasti annettava kaikkensa.

Venäjän kohtaaminen oli yksi hienoimmista jääkiekkopeleistä koskaan, ja toi mieleen Lake Placidin olympiaturnauksen ihmeen. Kaataa nyt Suuri ja Mahtava kotikisoissaan tärkeimmässä pelissä. Sykähdyttävintä jääkiekkoa jota olen koskaan saanut seurata on tarjonnut kuitenkin Imatran Ketterä. Voitettuaan Suomi-sarjan mestaruuden 2009 alkoivat Mestis-karsinnat paikallisklassikolla Ketterä - Sapko.

Jopa seisomakatsomoissa oli ahdasti täydessä Näreharju Gardenissa. Reippaat kaksituhatta katsojaa loivat sanoinkuvailemattoman tunnelman. Halli sai arvoisensa joutsenlaulun jääkiekkohallina. Nykyisin hallissa pääsee ajamaan motocrossia.

Kyllä muuten harmitti kun tunnin työkeikka sattui juuri miesten viestin kanssa päällekkäin. Kilpailu on kuitenkin katsottu nauhalta useaan otteeseen ja vielä fiilistelty Jylhän ja Lehtisen radioselostusta. Sami Jauhojärvi on mielestäni yksi esimerkillisemmistä urheilijoista. Juuri hänelle soi olympiavoiton upeimpaan mahdolliseen paikkaan uran viimeisiin olympialaisiin.

Illalla viihdyin ladulla 2h 15min. Liukkaalla kelillä matkaa taittui reippaat 35km. Samaan aikaan ladulla kilpailtiin seuran kuukausikisat. Henkeen ja vereen urheilumies osuvasti totesi kilpailun jälkeen, että hienoa katsoa kilpailijoiden kaikkensa antamista ja riemua, vaikka palkintoina on vain Intersport-juomapulloja. Urheilua puhtaimmillaan!

Tänään aloitin päivän jo käsitteeksi muodostuneella "aamupäivälenkillä" juosten. Aamuihmiseksi minusta ei ole. Koululle syömään ja tunniksi töihin. Jatkoin ladulle, jossa tutut kilpahiihtäjät juuri vetivät suksia jalkaan. Porukassa lenkki sujui mallikkaasti, mutta kahden tunnin jälkeen pojille riitti. Naureskelin, jotta tunti vielä. Eivät enää jatkaneet.

Lopulta mittarissa oli 3h 2min ja noin maratonin verran kilometrejä. Jälkeenpäin sain samalla mitalla takaisin. Hiihtovalmentajan mielestä ylipitkiä lenkkejä. Hiihtäjät kuitenkin huhun mukaan tekevät jopa 7h vaelluksia. Pituus on sopiva, mutta teho liian matala. Muutaman kerran vuoteen on hyvä tehdä reippaasti ylipitkä lenkki.

Toissasyksynä itselläni taisi mennä reippaasti yli; 110km pyörällä ruokataukoineen 5h 15min ja päälle seuran 2h jalkapallopelit. Satunnaiset hullutukset ovat kuitenkin blogin linja. Yleensä nämä ovatkin niitä kivoimpia reissuja. Tietenkin Venäjän alueottelu- matkojen lisäksi. Sisäpiiri tietää miksi, mutta se ei kuulu urheiluaiheisiin.

Kahteen päivään 85km liikuntaa. Huomenna rauhallisemmin.

Ladulla Peltosen sukset ovat keränneet naureskelua. Suhtautuminen on vakavoitunut luistotesteissä. Kumpanakaan päivänä ladulta ei löytynyt paremmin luistavaa paria. Pohjaan hankaamalla ja harjaamalla violettia rexiä. Kuivalla kelillä rahallakaan ei saa parempaa ja hiihtäessä hymy venyy korviin. Hiihtäminen onkin parasta pikkupakkasella kevätauringossa, kevätaurinko ei kuitenkaan ole täysin välttämätön.

Lähdetään kauas pois...

Ai missäkö olen tasan kahden vuorokauden kuluttua tähän aikaan? Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, olemme todennäköisesti jossainpäin Play del Inglesiä kävelemässä kohti edellisiltä reissuilta tutuksi tullutta ruokapaikkaa, Sahara Playaa. Toivon mukaan meillä on tässä vaiheessa takanamme pitkä lentomatka, verkkalenkki sekä pari ruokakauppareissua.

Tässä aletaan olla saatu pakettiin viime viikonlopun seikkailut, useasti läpi keskusteltuina. Eikö se siis tarkoita, että on jo korkea aloittaa uusi seikkailu? Kyllä minusta ainakin. Aamulla nostan matkalaukut autoon, ja iltapäivällä hyppäämme Helsingin junaan, viimeiset oppitunnit taktisesti skipanneina. Illalla on tarkoitus vierailla Liikuntamyllyn puolella, jos sitä vaikka tuttuja tapaisi. Perjantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentoasema kutsuu jo kello kuusi.

Jos jollekkin ei ole tullut selväksi, olen siis lähdössä kahdeksi viikoksi Gran Canarialle juoksemaan. Matkaa on odotettu ja suunniteltu jo monta kuukautta, mutta nyt koko reissu tuntuu ihan epätodelliselta, ja moni asia on edelleen auki. Uskon kuitenkin, että liiasta suunnittelusta ei tule kuin paha mieli, ja jos jossain vaiheessa meinaa mennä sormi suuhun, aina on varmasti joku, jolta neuvoa kysyä. Tämänkin pitäisi teoriassa onnistua sekä englanniksi että espanjaksi.

Hirveitä harjoituksellisia tavoitteita en vielä uskalla leirille asettaa, on mentävä päivä kerrallaan. Jos alkaa tuntua huonolta, on osattava keventää. Ongelmia voivat tuottaa myös hieman kipeät penikat, mutta uskon, että niistä selvitään ahkeralla kylmäaltaassa seisoskelulla, venyttelyllä, hieronnalla ja pehmeällä alustalla juoksentelulla. Kokonaisuudessaan olen sanonut tavoitteekseni palata takaisin Suomeen jokseenkin yhtenä kappaleena, kohtalaisesti treenanneena ja ei nyt hirveän monesti ryöstettynä.

Alan olla kyllä jo tosissaan tohkeissani reissusta, enkä millään malttaisi odottaa aamua. Voisin veikata, että huomisesta koulunkäynnistäkään ei kovin keskittynyttä tule, mutta ehtii sitä lentokoneessakin opiskella.

!Adios amigos!

Koululiikuntaa ja testijuoksu

Maanantaina paluu arkeen ja iltapäivällä korvaamaan lukion pakollisen liikunnan suorituksia. Pelasimme ryhmän sisäistä salibandyturnausta. Tosipeleissä maalit lasketaan ja silloin on onnistuttava vastustajaa useammin. Pelit kovenivat loppua kohden ja viimeisen pelin alussa sain vastustajan mailan jalkojenväliin.

Kuperkeikka ja isku parkettiin. Hammasta purren pelit jatkuivat, eihän ole edes vaihtoehto antaa vastustajan voittaa. Vanhasta muistista entisenä jääkiekkoilijana numero mieleen ja seuraavassa tilanteessa taklasin täydellä voimalla törkeästi kampittanutta pelaajaa. Täysin puhtaasti.

Tällöin liikunnanopettaja näkee tilanteessa rikkeen. Maalin johtoasemaa puolustaessa alkoi vastustajan salibandyharrastajaa ottaa luonnon päälle. Hän heitti 1-1 tilanteessa keskialueella pallon jalkojeni välistä ja lähti itse kiertämään ja juoksemaan pallon perään.

Pysähdyin aloilleni ja katsoin häntä silmiin. Hänen kaaduttuaan törmäyksessä alkoi itku markkinoilla: "Etkö vihellä mitään, estäminen?!" Pelin ainut oikein mennyt tuomio tai viheltämättä jättäminen. Kyllä opettajan pitäisi olla kiinnostunut itse pelistä sähköpostin tai sosiaalisen median sijaan ja parhaan kykynsä mukaan tuomita ottelua.

Liikuntatunnillakin pelataan voitosta, ja niin pitääkin olla. Kovaa ja rehellistä peliä. Jo pelin aikana, ja vielä paremmin sen jälkeen jaoin suoraa ja välitöntä palautetta. Kun pääsee itse pelaamaan ymmärtää paremmin erotuomarin vastuun junioriopeleissä. Jokainen tuomari tekee virheitä. Oikeutta täytyy kuitenkin jakaa oman parhaan kykynsä mukaan ja vähintään pelin jälkeen myöntää virheensä. Jokainen peli on kuitenkin pelaajille tärkein. Niin liikuntatunnilla, kuin valtakunnallisissa sarjoissakin.

Lopulta voitimme kaikki pelimme. Illalla kuitenkaan lenkki ei luonnistunut ollenkaan lonkan viiltävän kivun vuoksi. Onneksi päivässä turvotus laski ja lihakset vertyivät niin, ettei kaatuminen haitannut tämänpäiväistä 3000m testijuoksua.

Viikonloppu painoi vielä jaloissa ja vajaan yhdeksän kierroksen jälkeen kello oli pysähtynyt aikaan 10.20. Selkeästi ennätys, mutta ei kuitenkaan aivan mitä lähdin juoksemaan. SM- hallien jälkeen sain tutulta valmentajalta viestin: "Kesällä kovempaa, ja kovempana." Paremmin ei enää olisi voinut sanoa.

Abin kuulemma tunnistaa siivousinnosta. Ei täällä. Huomiseksi sääennuste valehtelee pakkasta, joten aamulla voitelen sukset ja illalla baanalle! Voi olla ettei allekirjoittanutta saa pois ladulta ennen valojen sammumista. Onneksi otsalampulla saa jatkettua iltaa myös valojen sammuttua.

Katsaus nuorten SM-halleihin

Myös omaan viikkooni mahtui ohjelmaa ja unohtumattomia elämyksiä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Keskiviikkona jatkoimme koululta Osmo's Cosmos- baariin, jossa uniikki esiintyi loppuillasta. Omalla kohdallani loppuillasta.

Torstaina juhlittiin itse penkkareita. Aamusta koululla oli aika väsyneitä abiturientteja. Turnauskestävyyttä koeteltiin, sillä parhaimmat juhlivat arkiviikon, viisi päivää, putkeen. Itse pidin tarkasti mielessä viikonlopun tulevan koitoksen ja säilytin itsehillinnän. Torstaina sanoin ei jopa kuorma-auton lavalla tarjotulle taskulämpimälle! Illalla kävin vielä verryttelemässä.

Lauantain 400m loi uskoa. Lyhyellä radalla kovempaa kuin kertaakaan edeltävänä kesänä. Tuloslistalta nimen perään oli printattu 54.02 ja 12. sija. Juoksu tuntui hyvälle ja sopivasti kehittynyt kisajännitys purkautui. Sprintterinä ei ollut tarkoituskaan hakea huippusijoitusta. Vaikka olo ei telineissä ollutkaan kotoisa, pääsin hyvin irti ja matkaan. Tasan yksi harjoituslähtö sitten kesän.

Ravintolakierroksen jälkeen hotellille ja ajoissa nukkumaan. Vantaan Tikkurilan Sokos- hotellille todella pitkä miinus joustamattomuudesta ja olemattomasti asiakaspalvelualttiudesta. Aamupalaa ei ollut mahdollista aikaistaa minuuttiakaan, vaikka itse keittiölle se olisi sopinut. Kisat alkoivat aamulla kuitenkin joukkueellamme jo varttia yli yhdeksän.

Kolmiloikasta pronssia Arttu Tyystjärvelle tuloksella 13.95 M17- sarjassa. Nyt enää kaverien morjestamista ja oman vuoron odottelua. Verryttely tuntui hyvälle.

Kaksi erää. Jälkimmäinen tulikuuma. Kilpailussa hyvin ja kovaa liikkeelle. Ensimmäiset 500m juoksin kärkiporukassa vaihtelevilla sijoilla. Nousin neljänneksi ja jahtasin pronssimitalia kunnes etukaarteen puolivälin jälkeen valot sammuivat ja miehellä hitsasi kiinni. Toivoin pääseväni maaliin ennen kuin takaa-ajajat tavoittavat. Loppusuoralla jouduin kuitenkin antautumaan ja tuloksena 7. sija ajalla 2.01,75.

Neljäs sija oli tarjolla, mutta kilpailuja täytyy juosta voittaakseen. Sain itsestäni kaiken irti, ja hoipertelin maalista happivajeessa vaatteidenvaihtopaikalle.

Ask yourself: 'Can I give more?'. The answer is usually: 'Yes'. - Paul Tergat

Viime kesää lukuunottamatta olen saanu annettua SM-kilpailuissa kaikkeni ja kahta poikkeusta vaille olen juossut ennätykseni ja kauden parhaani tärkeimmissä kilpailuissa. Tänään sain puhtaalla omallatunnolla vastata 'No'. Oma paras jäi tänään Liikuntamyllyn lyhyttä loppusuoraa vaille vajaaksi.

Mielestäni kenelläkään ei tällöin ole oikeutta puhua huonosta suorituksesta. Urheilija itse on kuitenkin syksystä asti harjoitellut ja kilpailut suunnitelman mukaisesti ja uhrannut "kerranelämässäabiviikkonsa" kestävyysurheilun alttarille. Tässä on tilanne hallikauden jälkeen. Kevättä ja maanteitä kohden on hyvä jatkaa. Tiistaina vielä 3000m testijuoksu ja hallikausi on paketissa.

Tässä viikko kuvina. Lauantailta on mahdollisesti tulossa video, tämänpäiväisestä ei jäänyt lapsille soveltuvaa katsottavaa hyytymisen, oksentamisen, tiedottomana hoipertelun tai maalissa kiroamisen jälkeen.

Väsymys väliaikaista, muistot ikuisia

Nyt on sitten takana erittäin tapahtumarikas viikonloppu. Tapahtumia riitti akselilla Vanhojen tanssit ja 18v synttärit. Muutamaan päivään kertyi iso kasa kivoja ja uusiakin kokemuksia, joista osan voisin ottaa milloin vain uudestaan, osa taas tuli koettua varmasti kerralla kahdesti, ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Torstai: Alotin seikkailuni tänä päivänä pakaten aamulla mukaan useamman kassillisen tavaraa ja suunnaten kaverin luokse Puijonlaaksoon, joka toimi tukikohtanani kolmen päivän ajan. Iso kiitos Hannalle majoittamisestani, en tiedä minne olisin muuten joutunut! Koulussa jouduin penkkareitten johdosta mielenkiintoiseen tilanteeseen jouduttuani käymään kansliassa kysymässä, mitä pitäisi tehdä, kun kadonnut puhelimeni on vissiin teletapeilla. Teletapit palauttivat puhelimen ja päivä jatkui viime hetken tanssipanikoinnin lisäksi onnistuneella treenillä. Kävin kiertämässä Kuopion hallia noin 30 kertaa ympäri, muutamien vetojen, koordinaatioiden sekä aitakävelyjen kera. Onnistuin oppimmaan myös oikean estetekniikan. Ennen olen tuonut jalan ulkokautta, nykyään sisäkautta. Esteenylityksestä tuli samantien huomattavasti hallitumpaa sen lisäksi, että este alkoi tuntua vähintään puolet matalammalta!

Perjantai: Herätys kello 05.55. Suunta kohti kampaajaa. Puolitoista tuntia kampaajan tuolissa nukahtamista vastaan taisteltua olivat hiukset jokseenkin ojennuksessa. Seuraavaksi meikkaamaan ja vetämään mekkoa päälle, mutta sitä ennen päivän tärkein hetki eli aamupala. Synttäreitteni kunniaksi oli ihan kynttilätkin pöydässä.

Kaikki sujui aamulla suunnitelmien mukaan, ja saavuimme koululle ilman suurempaa draamaa. Kaksi ensimmäistä esitystä sujui ongelmitta, mitä nyt musiikki vähän pätki. Seuraavaksi siirryimme koko porukka ikimuistoiselle lounaalle Amarilloon, jossa kaveriden aloitteesta koko ravintola lauloi minulle synttärionnittelut.

Syömästä palattuani pääsin synttärisankarin roolissa pihalle polttamaan tähtisädetikkuja, vissiin tosi aikuista, mutta hauskaa oli, eikä mekkokaan syttynyt palamaan.

Illalla kuudelta alkoi sitten viimeinen näytös, jonka jälkeen usean kuukauden ajan harjoitellut tanssit olisivat lopullisesti ohi. Sali oli ääriään myöten täynnä, vaikka tanssimmekin kahdessa eri ryhmässä. Mekko oli kovilla ahtauden takia, ja repesikin kertaalleen. Myöskin lattialla konttailuun tein tuttavuutta, mutta eipä tuo nyt niin vaarallista ole, eikä kukaan edes huomannut. Tanssien loputtua lähdimme voitolla yöhön, kuten esityksen lopettaneessa omassa tanssissamme lupasimme.

Jatkot vietimme kaikkien Kuopion ja Kuopion lähialueiden lukioiden kanssa Rauhalahdessa. Ihan hauskaa oli, ja väitän kyllä käyttäytyneeni suhteellisen hyvin. Oli kyllä juhlava hetki ottaa korkkarit pois 16h tauottoman käytön jälkeen.

Lauantai: Aamu alkoi hyvin naisten viestiä seuratessa, hieno kisa. Kotiin saavuin hyvissä ajoin ja lähdin vaatteidenvaihdon jälkeen vielä kaverin luo synttäreitä juhlistamaan. Ohjelmassa oli niin hyvää ruokaa, hyvää seuraa kuin hyvää musiikkiakin, paljon kahvia sekä Putouksen katsomista. Kiitokset Noorallekkin, hauskaa oli ja tortillat olivat ihan tosi hyviä!

Sunnuntai: Viikonloppu on ollut rankka. Tämän päivän aion käyttää lepäämisen, rästiin jääneiden kouluhommien sekä Kanarian leiriä varten pakkaamisen merkeissä. Ensimmäiseksi aamulla tuli jo heitettyä perinteinen sunnuntain pitkä lenkki. Vielä olivat jalat vähän kipeät ja väsyneet, mutta ihan hyvin sujui.

Mestari itse - Kuka muu muka!

Enempää ei varmasti ole tarvetta sanoa. Päiviä nolla!

Kaikki voitava on tehty

Viimeistelyharjoitus on kirmattu. Vedot olivat tarkalleen määrämittaisia ja juoksussa sopivaa kankeutta viikonloppua ajatellen. Hyvä tulee. Liikuntamyllyssä juoksen viikonloppuna lauantaina 400m aukivetona ja sunnuntaina 800m. Toivottavasti eräjaoissa on edes hieman tuuria matkassa ja vauhtia löytyy alusta asti.

Nyt loppuviikosta enää tsippailua ja verryttelyä. Huomista abivideon esitystä on jo odotettu kuin seuraavaa suomalaista "oikeaa" olympiavoittajaa Salt Lake Cityn ja Samppa Lajusen jälkeen. Hyvät blogin lukijat; tulette näkemään videon ensimmäisten joukossa. Täräytän videon youtube- linkkeineen näkyviin tullessani illan riennoista.

Odotus päättyy! Nähtäväksi jää ottavatko lökäpöksyt vielä olympiavoiton pettymystensä jälkeen tai yllättävätkö hiihtäjät kisojen edetessä. On kuitenkin mahdollista, että odotus pitkittyy Rio de Janeiroon. Suomalaisten mitaleista välittämättä yksi kisojen sykähdyttävimmistä urheilusuorituksista on jo nähty.

Martin Fourcade tuuletti olympiakultaansa jo viimeisellä ampumapaikalla kilpailijoiden vielä ampuessa vieressä. Hän sanoi tienneensä voittavansa ammunnan onnistuessa. Ihailtavaa itsevarmuutta. Ei tarvetta selityksille - Yksinkertaisesti maailman paras.

Plussakeli=pyöräilykeli, vai?

Vaikka juokseminen olisikin kuinka kivaa tahansa, on joskus järkevämpää tehdä treeni muussa muodossa. Varsinkin kevyen lenkin voi aivan hyvin tehdä jollain muulla tapaa, esimerkiksi hiihtäen, uiden, pyöräillen tai vaikka sauvakävellen, jos siltä tuntuu. Eilen tuntui. Aamutreeneissä penikoita kiristi, ja sen verran olen kokemuksesta oppinut, että jos penikat alkavat kipeytyä, on levättävä ajoissa. Iltalenkille oli siis keksittävä jotain muuta ohjelmaa. Normaalisti tähän aikaan vuodesta se olisi hiihtoa, mutta tämän sain unohtaa ulkona vallitsevan vesikelin takia. Lämpömittaria vilkaistessa syttyi idea pyörälenkistä; ei voi olla huono idea vähän pyöräillä hitaasti lämpimässä säässä! Kyllä oli huono idea. Tie oli muhkurainen, pyörä ei kulkenut ja kylkeen iski pahemmanlaatuinen kramppi. Reilun tunnin kuitenkin tuskailin pyörän selässä, ja lenkki kuitenkin tuli tehtyä ja jalat säästyivät.

Joskus on ollut lunta ihan hiihtämiseen asti.

Tänään sitten pidin juoksupäivän. Penikat olivat paremmat, eivätkä kipeytyneet juostessakaan. Pyöräily kannatti. Huomiseksikin pitäisi jotain korvaavaa keksiä, sillä torstaina olisi tarkoituksena juoksennella ihan piikkarit jalassa.

Perjantaina urheilu jääkin sitten aika todennäköisesti päiväksi taka-alalle, sillä edessä on jokseenkin kiire päivä. Samalle päivälle sattuu sekä vanhojen tanssit että ystävänpäivä, ja lisäksi saavutan täysi-ikäisyyden. Tansseja varten alkaa olla kaikki käytännössä valmista, tavaraa on pakattuna kolme pussillista, sisältäen pakollisen selviytymispakkauksen nuppi- ja hakaneuloineen, lankoineen ja laastareineen. Kaikkien järjestelyjen jälkeen alkaa tuntua, että ihan hyvä vaan, että vanhat ovat vain kerran elämässä! Tanssien jälkeisenä päivänä kisataan Helsingissä nuorten SM-hallit, jotka joudun pettymyksekseni jättämään väliin, vaikka viimeiseen asti toivoa osallistumisesta elättelinkin.

Hölkkääminen alkaa muistuttaa juoksua

Pajulahdessa paukusta liikkeelle. Pääsin asemiin kakkospaikalle Hannu Granbergin selän taakse. Hannu veti tasaisesti 58s kierroksen ja 600m väliajaksi 1.30. Kiitoksia! Uusi 800m halliennätys kirjataan nyt 2.02,12. Aivan loppuun asti juoksu ei vielä kantanut, mutta toisaalta kilpailu oli vasta hallikauden toinen. Juoksu kuitenkin tuntui oikealla tavalla hyvälle. Hyvät kilpailut palkitsevat harjoittelusta.

Tarjous munkkikahveista kahden minuutin alittuessa on kuulemma vielä voimassa. Suunta on ehdottomasti ylöspäin ja voin väittää olevani parhaassa kunnossa ikinä. Ensi viikonloppuna kunto on vain saatava ulosmitattua. Turhasta herkistelystä ei kuitenkaan voi syyttää. Nytkään kilpailuun valmistautuminen ei ollut täysin optimaalista, sillä eilen kävin viheltämässä D-tyttöjen turnausta ja verryttelin aukivedoin illalla. Kuvassa valmiina hyppäämään laatikkoon.

Luokkamme abivideota leikatessa päätin laittaa Urheiluliiton päättäjille vielä terveisiä. Ei mitään järkeä laittaa SM-halleja samalle viikolle abihulinoiden ja vanhojen tanssien kanssa! Osallistujalista näyttää aika vaisulta... Ensi viikko pitää ottaa siististi seuratessa muiden matalalentoa. Kun on päässyt edes jonkinlaiseen kuntoon, ei kannata uhrata seuraavaa kahta viikkoa ja SM-kilpailuja juhlimisesta toipumiseen.

Päätimme blogin linjan mukaan pahoittaa mielemme aina kun "mukaurheiluihminen" hehkuttaa Enni Rukajärven slopestyle hopeaa haukkuen samalla suomalaiset kestävyysurheilijat. Ei teistä ole mihinkään, kisaturisteja!

Enniltä mitään poisviemättä täytyy kuitenkin pitää mielessä, että slopestyle oli ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa, eikä kilpailun taso ole vielä noussut samalle tasolle kuin perinteisemmissä olympialajeissa.

Urheilussa vallitseekin tätänykyä ristiriitaisuus. Urheilijat haluavat pitää hauskaa ja katsoa kuka heistä on nopein. Tai kenellä on eniten sisua edesmenneen kestävyysjuoksulegendan mukaan. Katsojat haluavat puolestaan nähdä suosikkiensa menestyvän kilpailuissa ja ovat vielä valmiita maksamaan siitä. Soppa on valmis ja lieveilmiöt valtaavat keittiön.

Kaupunkisuunnistus

On hyvä, että ihmiset jaksavat kokeilla ja kehitellä kaikkea uutta, vaikka alku voikin joskus olla hankalaa. Tänään kävin testaamassa hyvää esimerkkiä tällaisesta uudesta ideasta. Otin nimittäin osaa Kuopiossa järjestettyyn kaupunkisuunnistukseen, jossa tavallisten karttojen sijaan käytettiin QR-koodeja, joita luettiin älypuhelimilla. Puhelimella siis kuului lukea paperilla oleva koodi, jonka jälkeen puhelimen kartta osoitti rastin sijainnin. Leimaamista ei tapahtunut ollenkaan vaan rasti kuitattiin löydetyksi vastaamalla kysymyksiin, joihin vastaus löytyi paikoilta, joissa kuului käydä.

Omalta osaltani homma ei lähtenyt alusta alkaen menemään ihan putkeen. Puhelimeni osoittautui kykenemättömäksi näyttämään rastin sijaintia QR-koodien perustelta. Aikani lähtöpaikalla epätoivon ja huvituksen välissä puhelinta räpellettyä sain kuitenkin käteeni ilmeisesti puhelinluettelosta repäistyn Kuopion kartan, johon tapahtuman järjestäjä piirsi rastien sijainnit. Pääsin matkaan. Suurin osa rasteista tuli löydettyä, tosin ennemmin Kuopio-tuntemuksen kuin kartanlukutaitojen ansiosta. Pari rastia jäi käymättä, koska saamani kartta oli niin pieni, etteivät ne siihen mahtuneet. Ei haittaa, sain joka tapauksessa päivän pitkän lenkin suoritettua, ja matkakin eteni kyllä huomattavasti nopeammin kartta kädessä ympäri Kuopiota kipitellessä kuin Siilinjärven tutuilla, satoja kertoja ympäriinsä juostuilla reiteillä.

Vaihtelua

Juoksu on mielenkiintoinen laji, koskaan voi varmasti tietää, milloin on hyvä päivä, milloin juoksu kulkee. On vaikeaa saada hyvä päivä sattumaan juuri tärkeisiin kisoihin. Toisaalta kun on hyvässä kunnossa, joka päivä on hyvä päivä. Huonossa kunnossa ollessa jokainen lenkki on täyttä tuskaa. Tänään sain todeta, että juoksun kulkeminen voi vaihdella suuresti myös ainoastaan yhden vuorokauden sisällä.

Aamutreenit menivät kaikkea muuta kuin hyvin. Ensinnäkin olin myöhässä itsestä johtumattomista syistä ja lisäksi perillä tajusin unohtaneeni treenipaikan muuttuneen, olin väärässä paikassa väärään aikaan. No en sitten enää viitsinyt siirtyä oikeaan paikkaan ja päätin treenata yksin Kuopiohallissa. Ajattelin verkata ja tehdä muutaman vedon nurmella, mutta kyllä en jaksanut juosta yhtään! Päätin, että ei väkisin ja homma meni sitten lähinnä nurmella pyöriskelyksi ja ihmisille höpöttelemiseksi. En halua tässä vaiheessa riskeerata mitään juoksemalla silloin kun en jaksa, ei ole siitä kiinni ettenkö juoksisi väkisin väsyneenäkin, jos siitä olisi jotain hyötyä. Huono aamu jatkui kun huomasin eväiden jääneen kotiin.

Illalla lähdin kaikesta huolimatta kokeilemaan vähän erilaista treeniä, jossa oli tarkoituksena juosta joka toinen kilometri hiljaa, joka toinen reippaasti. Koko lenkki kulki paremmin kuin olisin koskaan osannut odottaakkaan! Kenkä luisti pahasti, ja kiusaus oli kova suunnata kulku keskelle sulaa autotietä, mutta päätin, että sinne siirryn vasta sitten kun pitää juosta oikeasti kovaa. Kilometrivauhdit olivat aika huvittavat, hitaimman ja kovimman tonnin aikaero oli 3min 11s, mutta itse kyllä toisaalta tykkään, että hitaat vauhdit ovat oikeasti hitaita ja kovat kovia, en ymmärrä koko ajan samalla vauhdilla juoksemista. Mutta sen ymmärrän nyt, miten ikävä minulla on oikeasti ollut sitä, että saa laittaa vetokengät jalkaan ja lähteä vakioreitilleni pilkkopimeälle peräkylälle juoksemaan! Kyllä kun treeni oli tehty ja viimeisen reippaamman pätkän aika kellosta katsottu, oli melkein tippa linssissä, ihan vaan koska oli niin hyvä mieli!

Juoksun kulun lisäksi vaihtelua tulee kohta myös maisemaan, tasan kahden viikon päästä tähän aikaan istun todennäköisesti ensimmäistä iltaa Gran Canarialla päivällispöydässä.

Kovaa ja kovempaa

Reippaampaa piikkarijuoksua alkaa olla mukavasti takana. Sen huomaa; kipu pohkeissa helpottaa ja vauhdit kiristyvät. Tiistaina vetelin klassisen 6x200m, tai ainakin luulin ennen kuin tarkistusmittaus paljasti 7m vajaamittaiset vedot. Kyllä harmitti. Vauhti oli kuitenkin reipasta, ulkoradoille suhteutettuna 29s→27s. 

Internetin ihmeellinen maailma paljasti, että jopa Carl Lewis on harjoituskaudella hakenut vastaavalla kaavalla, ja jopa vauhdeilla, aerobista kestävyyttä. Luonnollisesti huippusprintterillä harjoitusvaikutus on erilainen, ja vedot ovat olleet osa jokaviikkoista ohjelmaa.

Eilen yhdistin kevyttä ja reipasta samaan lenkkiin, sillä seitsemänpäiväiseen viikkoon ei ole mahdollista mahduttaa omaa harjoitusta joka osa-alueelle. Lyhyen hallikauden jälkeen aletaan kuitenkin keskittyä taas pidempiin reippaisiin ja lenkkeihin. Hallikauden jälkeen aion panna parafiinia suksenpohjiin ja nauttia kevätauringosta. Vuosisuunnitelman mukaan kilometrejä on tarkoitus kerätä kuukausittain juosten aina lähes 400km asti. Koulun loputtua ehtii ulkoilla.

Tänään kuitenkin heräsin työkeikalle, josta jatkoin samoilla lämpimillä aamulenkille. Illalla puolestaan 4x150m ja 4x100m. Vauhti oli kovaa. Enää lenkkeilyä ja verryttelyä ennen sunnuntain raastoa. Huomenna äidinkieli aloittaa kevään YO-kirjoitukset. Blogin puolella on lukijoille jo käynyt selväksi, etteivät eetteriin täräytetyt tekstit lupaa mahdottomia.

Kuivaan koskiuomaan meno kielletty. Ilmeisesti virtaava vesi ei ole yhtä vaarallista.

Hallissa taas

Nykyään on tullut vietettyä hallissa aikaa ihan kohtuu paljon. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sinne tulee suunnattua jo vaille kahdeksan ennen varsinaisen koulun alkua ja joinain päivinä vielä koulun päätyttyä uudelleen. Matkaa koulun ja hallin välille kertyy huimasti noin 100m.

Tänään siis suuntasin koulun jälkeen taas kohti hallia. Halusin kokeilla tehdä pitkästä aikaa ”oikean” treenin, siis jotain muuta kuin varovaista hölkkäilyä. Halusin tietää, miten käy, jos koetan juosta vähän kovempaa vähän pitempään. Ihan hyvin kävi, henkiin jäin. Juoksin 4x500m kevyellä, mutta kuitenkin huomattavasti kovemmalla vauhdilla kuin mihin olen tällä hetkellä tottunut. Sinänsä reippaampi vauhti ei ottanut pahasti henkeen eikä tuntunut pahalta, jalat vain väsyivät nopeasti, vaikka lenkkareilla juoksinkin. Juoksutekniikka oli kyllä vähän hukassa, mutta silti oli kivaa, ja mieli tekisi jo päästä treenaamaan kunnolla, mutta vielä koetan malttaa. Suunta on kuitenkin ilmeisesti ylöspäin ja viime viikolla kilometrejä kertyi jo lähes 50% normaaleista viikkokilometreistä.

Sunnuntainkin lenkkiin olen tosi tyytyväinen. Sain merkitä harjoituspäiväkirjaan vihdoin pitkänlenkin juosten suoritetuksi. Harvoin tulee tuuletettua pitkänlenkin jälkeen, mutta nyt koin sen kyllä erittäinkin tarpeelliseksi. Ihan hyvin jaksoin juosta, ja seuraavana aamunakin oli jalat vielä niin hyvässä kunnossa, että sain kahdelta valmentajalta palautetta, että juoksuni ei ole koskaan ollut niin hyvännäköistä kuin nyt. Vaikea uskoa, että näin olisi, mutta kiva tuommoisia on aina kuulla.

Maratonbuumi ja hallitonni

Selatessani muita urheiluaiheisia blogeja havaitsin vallalla olevaan maratonbuumiin. Seuraavassa silmään pisti Tukholman maratonin osallistumismaksu, järkyttävät 112 euroa. Maraton on kuitenkin myyty viimeisiä paikkoja vaille täyteen! Törmäsin usein ajatukseen “ei enää ikinä”. Mielestäni juoksemisessa on kuitenkin päinvastoin kysymys pitkäjänteisyydestä – Seuraavalla kerralla kovempaa!

Pyhäpäivä oli taas aamusta iltaan urheilua. Aamulla jäähallin käytävällä kollega huusi: “Heti aamusta viheltämässä, onko varusteet vielä edes kuivat eilisestä!” Peli saatiin vedettyä reippaasti ja jopa hävinneen joukkueen valmentaja kehui oikeudenjakoa. Matka jatkui ruokapöydän kautta Aviasport Areenalle mittaamaan piirinmestaruuskisojen keihäskaaria.

Pääsin lopulta itsekin verryttelemään tarkoituksena vauhdittaa poikien tonnin juoksua. Täysimittaista jalkapallokenttää kiertävällä juoksuradalla pidin kaksi kierrosta kolmenminuutin vauhtia ja viimeisen irroittelin omaa vauhtia. Reippaan kirikierroksen jälkeen tonnin loppuaika 2.54. 

Ajat eivät ole täysin vertailukelpoisia ulkoradoille, sillä tiukat mutkat jarruttavat ja pakottavat kiihdyttämään uudestaan aukeavalle suoralle. Harvassa hallissa pääsee kuitenkaan heittämään keihästä tosissaan. Teoriassa halliin mahtuisi lähes ysikymppinen kaari! Golffarit ovatkin ottaneet sankoin joukoin hallin käyttöön ja välittömästi kisojen jälkeen pelaajat olivat päätyrajalla rivissä lyömässä palloa takaverkkoon.

Päätin lähteä keväällä SM-maantielle. Haastan samalla kaikki maratonjuoksijat koettamaan kuntoaan hölkissä. Juokseminen kun alkaa mittarin vilkuttaessa kolmosella alkavia lukemia. Useimmille maraton on liian pitkä matka juoksemiseen. Toiset puolestaan juoksevat maratonin vielä Ironman kilpailuissa, mutta edes masokisti ei voi väittää siitä nauttivansa.

Tammikuusta vielä yhteenvetona 295km juoksua. Joulukuun lopun hevoskuuri, 165km kymmeneen päivään, pudotti alkuvuoden harjotuskertymää.

Pitkästä aikaa suksilla

Tämän vuoden ensimmäinen kunnon hiihtolenkki meni näköjään helmikuun puolelle. Jouluaattona tuli pihamaalla 45min hiihdeltyä, mutta ehkä sitä ei voi laskea. Hiihto oli tänään ihan sellaista kuin muistin: sukset ei luistanut, palelsi ja otti päähän, ja ensimmäisen hiihtokerran kunniaksi myös koski joka paikkaan ja kädet olivat loppu 1,5km kohdalla. Lisäksi käsiin sattuivat vähingossa väärän tyylin sauvat, jotka juuri ja juuri ylsivät maahan asti. Silti oli kyllä ihan kivaa. Ja ei siinä mitään, vaikka ei olisi ollutkaan. Mitä pahempi lenkki ja mitä pahemmassa säässä, sitä parempi mieli lenkin jälkeen.

Latuja Siilinjärvellä ei siis vielä varsinaisesti ole, vaan ainoa pätevä hiihtopaikka löytyi järven jäältä. Mittaa tälle ladulle kertyi noin 1km/kierros. Ura oli vähän tukossa ja sauvat luistivat alla olevan jään takia. Toisaalta tilanne olisi kyllä huomattavasti huonompi, jos sitä jäätä ei siinä olisi ollut...

Normaaleina talvina hiihto on iso osa treenaamistani. Esimerkiksi viime talvena jalkavaivojen vuoksi hiihtokilometrejä minulle kertyi reilut 1700km, tälle talvelle kysyinen luku on tällä hetkellä alle 20km. 13-vuotiaaksi asti hiihdin kilpaa ihan tosissaan ja sen jälkeenkin vielä satunnaisesti. En kyllä kadu yhtään, vaikka päälajiksi valikoitui hiihdon sijaan kestävyysjuoksu. Juosta voi milloin vain ja missä vain, mutta hiihto on monimutkaista ja kallista. Lisäksi en hyväksy sitä, että hiihdossa suksella on niin iso merkitys.

Kisareissu Savoon

Kuopion reissu meni mallikkaasti. Äidinkielen preliminäärin jälkeen maha täyteen ja keula kohti Savoa. Muutamassa tunnissa ennen starttia ehti hyvin morjestamaan kavereita. Vaikka viimeeksi on nähty kesällä, tai osin sen takia, juttua riitti niin, ettei itse kilpailua kerennyt jännittää ennen verryttelemään lähtemistä.

Saksalainen vaihto-oppilas piti koulussamme puheen siitä kuinka vastasimme hänen ennakko-odotuksiaan. Hän ajatteli suomalaisten olevan ujoja ja hiljaisia. Todellisuudessa emme ollutkaa hiljaisia, vaan innokkaasti haastaessa oli jo vaikeaa saada selvää milloin edellinen sana päättyy ja seuraava alkaa. Kuvan intohimoiset mailerit saivat jo paheksuvia katseita Kuopiohallissa. Ilmeisesti Savossa ei oltu totuttu imatralaiseen- tai jyväskyläläiseen mentaliteettiin!       

Kilpailu saatiin poikkeuksellisesti liikkeelle aikataulun mukaan. Myös juoksu eteni tarkasti aikataulussa, 500m väliaika oli juuri ennen kisaa uumoiltu 1.26, joka tasaisenvauhdin taulukon mukaan tähtäisi 4.18 paikkeille. Porukka jakautui kuitenkin jo nopeasti kolmeen. Kauden kotimaiseen kärkeen tähtäämä Ilari Piipponen irrottautui jo lähdössä omille teilleen, ja meidän väliin jäänyt ryhmä lähti pitämään 4.05 vauhtia.

Kolmannella kierroksella vauhti tippui hetkeksi ennenkuin lähdettiin ratkaisemaan keskinäistä paremmuutta kellon soittaessa viimeiselle kierrokselle. Lopulta maaliin tultiin ajassa 4.22 kuvan osoittamassa järjestyksessä. Miika Kiminkinen oli tällä kertaa parempi.

Oma PB parani kuitenkin, eikä pieni suvantovaihe jäänyt harmittamaan. Ensi viikonloppuna Pajulahdessa kasin ennätys oikealle minuuttiluvulle! Uhoaminen on kuulemma olennainen osa itse kilpailusuoritusta. Kilpailun jälkeen piti ottaa vielä yhteiskuva ennen kotimatkaa. 

Vasemmalla Miika Kiminkinen ja oikealla Mikko Hirvonen