Vielä en kuitenkaan minkään suhteen
kovia toiveita elättele, nyt etenen ihan pikku hiljaa. Lenkille
lähden jos siltä tuntuu. Lenkillä juoksen jos siltä tuntuu, jos
ei tunnu, sitten pistetään kävelyksi tai tullaan kotia. Sen verran
olen oppinut, että pään hakkaaminen seinää on pelkkää
tyhmyyttä, jos tietää että treenistä koituu vain takapakkia, on
se parempi jättää tekemättä. Harjoitus tehdään sitä varten,
että se vie urheilijaa eteenpäin, ei sen takia, että saa ylpeänä
kertoa vaikka treenanneesa ainakin tuplasti muita enemmän.
Tässä vaiheessa on vain ja ainoastaan
vaarallista asettaa itselleen minkäänlaisia odotuksia ja pitkän
tähtäimen suunnitelmia ja -tavoitteita. Sen takia nyt katsotaan
vain päivä kerrallaan ja lenkki kerrallaan, mutta hyvä näin;
lyhyt tähtäin on se tarkin tähtäin, vai? On parempi kulkea
eteenpäin pienin ja hitain askelin kuin ottaa pari isoa harppaa
eteenpäin ja vähintään saman verran taaksepäin.
Juoksentelujen lisäksi olen ollut
urheilun parissa jälleen myös suunnistuksen merkeissä. Eilen kävin
tutuissa Patakukkulan maastoissa rämpimässä jokakeskiviikkoisten
viikkorastien innoittamana. Kaikki sujui suorastaan yllättävän
hyvin kahdeksannelle rastille asti. Etsin kyseistä rastia samasta
ryteiköstä lähes kymmenen minuutin ajan, kiroten jälleen koko
lajin. Lopulta rasti kuitenkin löytyi kuin löytyikin, mutta sen
jälkeen lähdin hermostuksissani aivan vika suuntaan. Käytännössä
eksyin metsässä, jossa olen viettänyt varmaan puolet elämästäni.
Joka tapauksessa tämäkin rasti kuitenkin löytyi, ja yhdeksänneltä
rastilta maaliin kellotinkin parhaan väliajan kaikkien B-radan
suorittaneiden joukossa.
Hyvää juhannusta kaikille, pysykäähän hengissä elkääkä synnyttäkö hirrveesti uusia henkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti