Nyt koetellaan!

Viimeksi kirjoittelin blogia tammikuun puolivälissä. Tuolloin julkistin kuluvan kauden tavoitteet. Päätähtähtäimenä oli 12h juoksun nuorten Suomen ennätys, jota oli tarkoitus yrittää sekä toukokuussa että marraskuussa. Alkukevään tavoitteena oli pistesija SM-puolimaratonilta. Kaikkien tavoitteiden saavuttaminen olisi vaatinut täydellistä onnistumista, mutta uskoin sen olevan mahdollista, sillä opiskelu on nyt siinä vaiheessa, että urheiluun panostaminen onnistuisi helpommin kuin ikinä.

Tammikuu meni täysin yli odotusten. Juoksin kuukauteen 600 km, joka on varmaan liki 200 km enemmän kuin koskaan ennen yhden kuukauden aikana. Tuntui, etten väsynyt mistään. 50 km lenkkien jälkeenkään ei muistanut, että oli edes käynyt juoksemassa. Isojen kilometrien juokseminen on aina rasitusvamma-altista touhua, mutta nyt missään ei tuntunut olevan ongelmaa.

Tammikuun jälkeen kevensin treeniä merkittävästi. Noin viikko keventämisen jälkeen sekä polvi että reisi alkoivat kipuilla. Juokseminen ei varsinaisesti koskenut, mutta hetki juoksemisen jälkeen alkoi olla vaikeaa. Vitsailin, että ei varmaan auta kuin juosta tauotta. Se ei kuitenkaan ilmeisesti ole vaihtoehto, joten vaihdoin juoksun pyöräilyyn, hiihtoon ja crosstraineriin. Ehdin tehdä muutaman hyvän korvaavan treenin ja usko kuntoon pääsemisestä oli vahva. Pian kuitenkin huomasin, että voimat on täysin pois ja suurin piirtein joka toinen päivä hytisin peiton alla sairaan ja kuumeisen olon kanssa. Ilmeisesti taas jokin epämääräinen flunssa, josta ei tule edes kunnon oireita. Treenaamaan ei kuitenkaan ollut asiaa, koska ei vaan ollut jaksamista.

Kaksi viikkoa taistelin huonon olon kanssa. Sen jälkeen jaksaminen alkoi vähitellen palailla. Treenaamista aloitellessa päätin alkaa totuttaa vaivannutta jalkaa uudelleen juoksemaan. Ensimmäisenä päivänä juoksin 3 km, seuraavana päivänä 7 km ja kohta olin juossut jo 10 km lenkin vauhtikestävyysalueella. Kipuja ei tullut. Taas ehdin uskoa, että homma lähtee rullaamaan ja olen kunnossa kevään kisoissa. Toisin kävi. Huonon olon taittumisesta ehti kulua yhden käden sormilla laskettavat päivät. Toissailtana huomasin kurkun olevan taas kipeä. Eilinen kului kurkkukivusta kärsiessä ja tässä parhaillaan kirjoittelen viltin alta räkäisenä ja kuumeisena. Ei päästetä minua tänä keväänä helpolla.

Ensimmäisiin maantiekisoihin on alle kuukausi. Helmi- ja etenkin maaliskuu oli tarkoitus käyttää vauhdin löytämiseen. Tässä tuskin on mahdollista enään parhaaseen terään ehtiä, mutta hanskoja ei heitetä tiskiin. Nyt edetään päivä kerrallaan terveyden ehdoilla ja katsotaan millaiseen kuntoon näillä eväillä kevääksi pääsee. Maantiekisoja tuskin jätän huonon tuloskunnon takia väliin, mutta toukokuinen 12 h kisa on harkinnan alla. Ei ole mitään järkeä juosta puolta vuorokautta, jos ei tiedä pystyvänsä siihen haluamallaan tasolla. Turha kokeilla onneaan lajissa, josta palautuminen kestää 1,5 kuukautta vaikka kisa menisikin huonosti. Saa nähdä miten tässä käy, mutta periksi ei olla antamassa!