Joitain asioita on vaikea kuvitella
kokematta niitä ensin itse. Aina voi toki yrittää. Kuvitelkaa siis
aluksi ympärillenne puolijoukkueteltta ja kymmenkunta ihmistä.
Teltassa on pakkasta kolmen asteen verran. Koitatte saada nukuttua
allanne ainoastaan muhkurainen pelto ja yllänne ohuen ohut
makuupussi. Teitä väsyttää, mutta joudutte kuitenkin koko ajan
liikehtimään levottomasti saadaksenne tuntoa jäätymispisteessä
oleviin varpaisiinne. Ajoittain onnistutte melkein vaipumaan kevyeen
horrokseen, mutta tajuntaanne tunkeutuu vähän väliä tieto, kuka
vie parhailaan Kalevan Rastin viestiä, monennettako osuutta mennään,
erilaisia väliaikoja sekä kaikkea muuta nukkumisen kannalta erittäin olennaista. Viimein nukkumatti
saapuu teidänkin luoksenne, mutta niin saapuu joku muukin. Teidät
tökitään hereillä ja aikanne selviteltyä tokkuraista päätänne
ymmärrätte, että nyt on sitten lähdettävä metsään. Kello on
04.30. Väsyttää ja paleltaa. Nyt voitte miettiä, mikä on fiilis
kyseisellä hetkellä. Niin, tämä on suunnistajien fiilis Jukolan
viesti aamun vähitellen sarastaessa.
Viime viikonloppu kului siis
tällaisissa merkeissä. Sain muutama päivä sitten kuulla joutuvani
juoksemaan Jukolan viestissä Kuopion Kaupunkiympäristön Palvelualueen joukkueessa. Otin tehtävän vastaan, ja perjantaina oltiinkin jo
teltan pystytyksessä. Kisapaikalle tullessa paniikki alkoi kasautua.
Olin liki varma, etten metsästä tule selviämään, sen verran
onneton suunnistushommissa olen. Perjantai vietettiin kuitenkin vielä
illan ja yön osalta ihan sivistyksen parissa ennen kuin
lauantaiaamuna siirryttiin telttamajoitukseen.
Lauantai alkoi Venlojen viestillä.
Keli ei varsinaisesti kisoja suosinut. Pakolliseen varustukseen
kuului kumpparit sekä toppatakki. Oli kylmä ja kisapaikalla
tallustellessa kuraa oli yli nilkan. Tästä huolimatta sekä
katsojaa että kisaajaa oli paljon, ihan oikeasti PALJON.
Suunnistajia oli ilmoittautunut mukaan 16 324 ja katsojia arvioitiin
paikalla olevan 30 000. Vähän eri määriä kuin mihin on
kestävyysjuoksupiireissä tottunut. Ihmismäärän käsitti todella
kun näki kaikkien lähialueen peltojen täyttyvän päivän mittaan
eri kokoisista ja näköisistä teltoista.
Venlojen päättyessä kunnialla,
alettiin odottaa varsinaisen Jukolan viestin lähtölaukausta, joka
kajahtaisi ilmoille 23.00. H-hetken lähestyessä kilpailukeskus
ympästöineen alkoi parveilla ihmistä. Oli turha kuvitellakkaan
löytävänsä paikkaa, josta kykenisi lähdön kunnolla näkemään.
Vaikka näköhavainnoilta jäikin paitsi, ei lähtöä voinut olla
ainakaan kuulematta. En tiedä millä laukaus ammuttiin, mutta ääni
oli sitä luokkaa, että puolet katsojista hyppäsi säikähdyksestä
ilmaan. Lisäksi lähtöä saatteli hienosti ajoitettu hornetin
ylilento. Tämän jälkeen aloimme valua teltoille tavoitteena saada
edes vähän unta ennen omaa starttia.
Kuten tekstin alusta ehkä käy ilmi, ei
yö ollut mitään suuren suurta nautintoa. Ei ollut kivaa, mutta
näin jälkeen päin ajateltuna tosi hieno kokemus. Yö onneksi
loppui lyhyeen ja metsäänlähtemisen aika koitti. Varmuuden vuoksi
leimasin itseni sisään vaihtoalueelle turhan aikaiseen ja siinä
sitten sain nojailla lähtöpuomiin yli 1,5h. Odotellessa sain
seurata viestin voittajan, Kalevan Rastin, maaliintuloa. Hurja on
kärkijoukkueiden tahti, heillä oli kaikki seitsämän osuutta
selätettynä minun lähtiessä suorittamaan nelososuutta.
Viesti ei alkanut osaltani halutulla
tavalla. Tarkoituksena oli tinkiä juoksemisesta ja keskittyä
karttaan. Alkumatka sujui kuitenkin turhan innokkaasti karttaa edes
avaamatta. Koko matkan suurimmat ongelmat sainkin kokea heti
ykkösrastilla. Juoksin summassa melkein kilometrin, jonka jälkeen
palasin takaisin selvittämään missä olen. Vartin harhailtua
epätoivon hiipiessä tajuntaani, osuin kuin osuinkin rastille.
Voittajafiilis, teki mieli tuulettaa. Seuraavat rastit jatkuivat
mukavammissa merkeissä muutettuani taktiikkaa ja hylätessäni
kartan. Aiempien osuuksien juoksijat olivat edetessään tallonee
urat, joita pitkin pääsi joka ikiselle rastille. Suunnistajan
tehtäväksi jäi ainoastaan valita oikea polku. Onnistui jopa
minulta. Jos polkujen seuraaminen ei tuntunut hyvältä ratkaisuna,
pystyin aina liittymään jononjatkoksi ”etsintäpartioon”.
Samalle rastille menijät taittoivat matkaa usein yksissä tuumin ja
toisia autettiin muutenkin ihan reilusti. Karttaa tarvitsi
käytännössä ainoastaan tarkistaakseen, onko rastissa omaan
karttaan täsmäävä koodi.
Suunnistuksellinen osuus sujui siis
mallikkaasti, mutta vaikeakulkuisessa maastossa juoksentelu sisälsi
vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nilkka pyörähti pari kertaa,
luulin jo nivelsiteiden hajonneen, kahdesti upposin vyötäröä
myöden suohon ja puihinkin tuli törmäiltyä. Hengissä kuitenkin
selvisin, ja mielestäni vieläpä ihan kunnialla. 7,7km rataan
käytin aikaa 1.51 ja gps:n mukaan kuljettua matkaa kertyi noin 9km
verran. Joukkueen sijoitusta nostin 43:lla sijalla. Lopputuloksessa
joukkueemme nimi komeilee sijalla 1274.
Parasta koko kisassa ja ihan koko viikonlopussa oli viitoitettu
loppusuora, jonka sain juosta ihan juoksemalla. Kovasti sain
kannustusta sekä viikonlopun parhaan kommentin, jonka mukaan juoksu
näytti jopa hyvältä. Vaikka juoksuvauhti ei varmaan huimaa
ollutkaan, en voi olla olematta onnellinen, että jaksoin kuitenkin
lähen kaksi tuntia juosta. Ehkä se juoksijan ura tästä vielä
urkenee.