maanantai 9. kesäkuuta 2014

Back in Finland!

Nyt on sitten palattu länsinaapurimme maaperältä takaisin kotisuomeen. Takana on huikea ja tapahtumarikas reissu. Matkan varrelle mahtui matkustuskilometrejä toisensa perään, hyvää ruokaa ja seuraa sekä kymmenittäin Tukholman katujen tallaamiseen käytettyjä tunteja. Kaikki sujui niin sanotusti kuin strömsössä, aina viimeiseen iltaan asti. Tuliaistenostoreissu huipentui puhelimen sekä pankkikortin päätymiseen paikallisten rikollisten taskuun. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Mukaan tarttui myös kantapään kautta opittu kullanarvoinen oppi; kehenkään ei voi luottaa, varsinkaan ulkomailla.

Jos matkaa pitäsi kuvata yhdellä sanalla, olisi se joko raskas tai liikunnantäyteinen. Ensimmäinen yö kului lentokentällä, reilun tunnin yöunilla kovalla penkillä. Seuraava päivä piti kuitenkin jaksaa, ja hyvin jaksettiinkin. Kävelyä kertyi päivälle suurin piirtein 20km. Seuraavina päivinä kävelymäärät vaan kasvoivat, ja liikkeessä oltiin käytännössä 12h yhdellä ruokatauolla. Neljän päivän kokonaiskävelymäärä ei hirveästi sadasta kilometristä heitä. Välillä turnauskestävyys meinasi pettää, ja nukahtamisen kanssa ei ollut todellakaan hankaluuksia, kuten kuvatkin antavat ehkä ymmärtää.


 

Syömisen suhteen koko matka sujui kahden ruokailun taktiikalla. Pettämättömällä hotelliaamupalalla jaksettiin kävellä liki kahdeksan tuntia, jonka jälkeen etsittiin kiva ruokapaikka, jonka pöperöillä jaksettiin taas seuraavaan aamuun. Ruoka oli hyvää, niin kuin aina.


Eläinpatsaat. Niitä Tukholmassa riitti. Ja jokaisen kanssa oli tottakai pakko päästä kuvaan, turisteja kun oltiin. Otoksista tuli toinen toistaan hämmentävämpiä, mutta ei se mitään.


Kun katsoo Tukholman katukuvaa, ei voi olla huomaamatta, että sitä hallitsevat suurelta osin isot, kauniit kirkot sekä museot. Kuten useassa mainoksessa muistettiin mainita, on Tukholmassa 85 museota. Turistin tehtäväksi koituu vierailla näistä mahdollisimman monessa, ihan vaan sen takia, että saa kotona kertoa käyneensä. Meidän reitillemme mahtui muutamia kirkkoja, joissa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta ja ihan muuten vaan ihmettelemässä. Hienoja ja isoja olivat, kannatti käydä. Museoita kierrettiin tasan kymmenen: AquariaItäaasialainen museoModernintaiteen museoSkanssenKeskiaikamuseoVälimeren museoHistoriallinen museoArkkitehtuurimuseoVasa-museo sekä Pohjoismainen museo . Ihan tosi hienoja kaikki, vaikkei mielenkiinto enää jaksanutkaan riittää, varsinkaan kun oli kiertänyt seitsämän näyttelyä peräkanaa. Aquaria ja Skanssen olivat aidosti kiinnostavia paikkoja, ja varsinkin Skanssenissa suosittelen käymään, jos joskus sattuu Tukholmaan päin olemaan menossa.



Kuten seuraavista kuvista näkyy, matkaan mahtui myös vakavia lapsetuskohtauksia ja harmitonta hölömöilyä. Välillä meidän sähellykset keräsivät roppakaupalla huvittuneita katseita kanssaturisteilta sekä paikalliseltakin väestöltä, mutta ei sitä aina tarvitse niin hillittyä esittää. Kaiken kaikkiaan ei voi sanoa muuta kuin että oli todellakin kokomusrikas ja varmasti unohtumaton matka. Suurkiitos vielä parhaalle matkaseuralle!



keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Iloista ilmettä

Aamulla verryttelin urheilukoulua ohjatessa. Tänään olisi kisapäivä, urheilijan juhlapäivä. Auton keula kohti Kimpistä rennolla fiiliksellä. Valmistautuminen kilpailuun ymmärrettävästi oli mitä yo-juhlien jälkeen. Ajattelin, että kun kerran karkasi lapasesta, niin turha enää on yrittii paikata tilannetta. Lukion tärkeintä antia olikin äidinkielen opettajan elämänohje - Mielummin överit kuin vajarit. Olen noudattanut huolella.

Paikalle oli saapunut ilahduttavasti paljon urheilukansaa seuraamaan Ruuskasen ja Pitkämäen keihästaistoa. Miehet heittivätkin toinen toisensa jälkeen kauden kärkitulokset päätyen 83m lukemiin. Yleisö sai mitä halusi.


Verryttelin helteessä kevyesti, en tienny yhtään mitä odottaa juoksulta. Paukusta liikkeelle, ja ennakkoon tuntematon radantäyttävä juoksijajoukko matkaan. Takasuoralla otin paikan välittömästi tuulenhalkojan takaa. Kierros täyttyi, kun kenttäkellossa oli 1.02. Vauhti oli hidasta, mutta juoksu tuntui lennokkaalta.  

Peesaan harkitusti, isken harkitsematta. Kuuluu vakiokirjoittajan allekirjoitus urheilufoorumilla. Samaa taktiikkaa noudatin itsekin tänään 470m kohdalla ja tulin suoralle kärkipaikalla. Muut eivät enää kyenneet vastaamaan vauhtiin. Väliaika 600m kohdalla oli 1.32 ja annoin jalkojen viedä vielä kiihtyvällä rytmillä. Viimeisellä 50m matkalla aloin kangistua pitkään kiriin, mutta vauhti ei kuitenkaan merkittävästi hyytynyt. Loppuaika 2.02,18

Maalissa kädet ilmaan. Vaikeudet tuntuvat olevan takana, ja Jyväskylän nuorten-eliittikisoihin lähdetään jo tulostavoitteet mielessä. Kuten olen sanonut, pitää tavoitteiden olla selviä. 1.56,xx on jo mustaa valkoisella Parikkalan-Rautjärven Sanomien sivuilla. Hyvät kisat ja kuuluttajaltakin maaliintullessa onnittelut valkolakista.









maanantai 2. kesäkuuta 2014

Till Sverige!

I morgon ska vi börjar vår resa till Sverige. Först måste vi ta toget till Helsingfors. Vi ska vara i flygplats klockan ett på natten. Vi kan sover sex timmar där innan vår flyg på onsdag morgon. Sedan vi flygar till Stockholm. Vi ska stanna där fem dagar och dessutom gå vi tillbaka till Kuopio på söndag. Förhoppningvis har vi en rolig och urminnes vecka. Jag tror att det ska vi ha!

I går sprang jag fyra kilometer. Det går helt okej.

Hejdå, vi ses på nåsta vecka!


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ylioppilas


Abiturientti... Ei vaan ylioppilas! Paikallislehden toimittajalle oli sattunut pahanlaatuinen virhe kirjoittaessaan juttua lakkiaisista. Pahoittelut voi osoittaa henkilökohtaisesti. 

Paikalle oli kuulemma saapunut lähes tuhatlukuinen yleisö ja osa juhlaväestä joutui seuraamaan tilaisuutta ruokalan puolelta joko videoscreeniltä tai oviaukosta kurkistaen. Lukion kuoro esitti tulkintansa kappaleista Veden Alla ja If I Die Young.

En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata


The sharp knife of a short life, oh well
I've had just enough time


Hyvin tilaisuuteen osuvat sanat. Sanon aina, että pitää elää nauttien hetkestä kuitenkin ajatellen omaa tulevaisuuttaan, mutta suunnittelematta liikaa. Tärkeintä on nauttia elämästä, ja antaa mennä! Kyllä jälkikäteen voi, ja pitääkin pysähtyä miettimään onko suunta oikea, vai vaaditaanko korjausliikkeitä. Ylimääräinen varominen on turhaa, kunhan ei ota tyhmiä riskejä. Pieniä vahinkoja tai kolhuja ei pidä pelätä!   

Juhla jatkui lakkien painamisella päähän ja jääkiekkomaalivahti, oman koulun ylioppilas, Jussi Markkanen piti juhlapuheen. Hän puhui kovasta yrittämisestä, tahdosta ja rohkeudesta. Jussi kertoi hänellä olleen unelma; ammattilaisjääkiekkoilija. Hilpeästi naureskeltiin. Ensi syksynä käynnistyy kuitenkin 22. kausi jääkiekkoammattilaisena ja ura on vienyt aina New Yorkista Moskovaan.

Puhe jatkui ja eteni keinoihin saavuttaa unelma. Unelmat vaativat työtä ja sitoutumista. Elämässä tärkeintä on kuitenkin yrittää. Epäonnistumiset pitää ajatella vain välietappeina matkalla unelmaan. Kun ihmisellä on palava halu onnistua, mutta hän ei pelkää epäonnistumisia, lähenee unelma ja parhaassa tapauksessa realisoituu todeksi.

Jussin puheen jälkeen rima oli korkealla. Astelin puhujanpönttöön yleisön eteen. Sain yleisön nauramaan jo alussa: "Suhteellisuusteorian mennessä ohi ymmärryksen keskityimme nauramaan opettajan valonnopeutta kulkevalle Toyota Corollalle." Tiesin onnistuvani. Päätin puheeni paikallislehteenkin painettuihin sanoihin "huominen on huomenna!" ja sain suuret suosionosoitukset. Kyllä minä mieleni ilahdutin kun puolitutut ja tuntemattomatkin tulivat kädestäpitäen kehumaan.

Aamulla pois kävellessä oli jo valoisaa
tulevaisuusdiagnoosini

torstai 29. toukokuuta 2014

Kokeilua

Kävin äsken taas vähän kokeilemassa juoksentelua, sillä en nähnyt siihen mitään estettä. Eilisiltaiset sykemittailut vaikuttivat kaikinpuolin normaaleilta ja olo oli muutenkin moitteeton. Päätin pukea sykemittarin ihan lenkillekkin, pitkästä aikaa. Pelkästään tämä toimenpide tuotti vaikeuksia. Panta ei suostunut millään asettumaan, ja paikallaan sain sen pysymään vasta tehtyäni useamman solmun. No, selvisin tästä kuitenkin aikani tuskailtua ja suuntasin lenkkikengitetyt jalkani sateeseen.

Lenkki hämmensi jo sadan metrin kohdalla, kun sykemittarin näytössä oli lukemat 182. Pysähdyin, jolloin mittarissa näkyi 00. Lähdin juoksemaan. 178. Pysähdyin. 00. Juoksin. 202. Tosi kiva juttu. Jotkut jaksaa väittää, että ihminen on käynyt kuussa, mutta toimivaa sykemittaria ei taideta silti olla vielä keksitty. Juoksin kotiin ja vaihdoin toiseen pantaan. Se onneksi vaikutti toimivan, ainakin vähän sinne päin. Loppuun sain sykkeen nostettua lähes sataanyhdeksäänkymmeneen, mikä on hyvä merkki, sillä pahimmassa ylikunnossa se ei 160 päälle oikein noussut. Voi kuulostaa oudolta, miksi menin riehumaan kokeilulenkillä, mutta se oli välttämätöntä rasitusastman poissulkevien testien suorittamiseksi. Tulin tulokseen, ettei minulla astmaa ole, missään muodossa.


Lenkkikokeilun lisäksi päivä oli muutenkin urheilupainotteinen. Aamupäivä kului järjestellessä Forte Sport-maantiejuoksuja. Kiva olisi ollut itsekin juosta, mutta kyllä tykkään aina yhtä paljon olla myös ihan vaan järjestäjänroolissa. Tällä(kin) kertaa otin vastaan ilmoittautujia, kirjoitin lähtölistat ja tulokset sekä olin mukana säheltämässä myös palkintojenjaossa.


Ja mitä urheilun ulkopuolisiin asioihin tulee, koulu on nyt tältä keväältä muutamien papereiden hakemista vaille paketissa. Senpä kunniaksi varasimmekin eilen kuuden päivän matkan Ruotsiin. Matkamme on aiheuttanut pientä epäluuloisuutta, ja näin ”tylsän” matkakohteen valitseminen kyseinalaistamista. Tämä on kuitenkin juuri sellainen matka kuin itse haluamme, ja tiedän, että tulee olemaan huippua. Alun perin tarkoituksena oli lähteä ihan vaan”seikkailemaan”, ilman etukäteissuunnitelmia. Tänään kuitenkin sorruin suunnitteleen ja listasin ihan paperille asioita, joita on ehdottomasti tehtävä. Listasta tuli pelottavan pitkä, mutta ei se mitään. Juna kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää lähtee heti tiistaina, eli tänne bloginkin puolelle on odotettavissa matkakertomusta.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Niukka tappio

Tänään todenteolla avasin kilpailukauden. Tulikuuma ja ennenkaikkea ennalta tasainen M 200m kilpailu, rata täynnä juoksijoita osan juostessa vielä viileämmässä erässä. Sanon aina yhden harjoituslähdön riittävän. Ei riittänyt, varsinkaan kun kisastartti oli ensimmäinen ammuttu lähtö sitten hallikisojen...

Etusuoralle kaarrettaessa vastatuuli iski puuskana. Aloin päästä juoksuun mukaan ja saavutin edellämenijöitä. Maalissa tiukka taistelu ennen maalikameran ratkaisua. Matka loppui diesel-koneelta kesken, enkä saanut treenikaveria kiinni. Kaveri voitti niukasti 0,03s erolla heittäytyen mahalleen tartanin pintaan. Tein kuitenkin ennätykseni 2.1m/s vastatuuleen, 25.25.

Reilun puolentunnin palautumis- ja verryttelyajan jälkeen piti lähteä tonnille. Tuntui jo valmiiksi pahalle, eikä vetohaluja löytynyt keneltäkään. Otin kärkipaikan ja rennolla vauhdilla vedin kolmimiehisen letkan 300m kohdalle. Näytin kaverille merkin kärkeen menemisestä. Veto hiipui, ja etusuoralle kaarrettaessa otin oman paikkani takaisin.

Kellon soittaessa innostus otti vallan ja kiristin vauhtia tasaisesti loppuun asti. Viimeinen kierros oli taas nautinnollista menoa, sillä loppuajasta ei ollut enää mitään paineita. Kellot pysähtyivät ajassa 2.49,72. Mies alkaa olla hyvässä kunnossa. Alan odottaa jo kesän kisoja, joka on ehdottoman hyvä merkki!

Sain treenikaverilta maalikamerakuvan muistoksi saatteella "Hän meni jo, ei enää näy". Kuva on tosin 1000m kilpailusta. Oikeasti pääsen tositoimiin 4.6. Kimpisellä, hyvällä vedolla vaikeaksi osoittautunut "2min raja" voi rikkoutua, jo heti ensimmäisessä kilpailussa. Olen parhaassa kunnossa koskaan. Vapusta oppineena ylioppilasjuhlat vain herkistävät.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Un fin de semana muy soleado

Tässä espanjan, joka on muuten tämän vuoden viimeinen koe, opiskelun lomassa pitää varmaan jotain tänne blogiinkin päivitellä. Eli viimeinen koe häämöttää ja käytännössä voi jo todeta olevansa lomalla viimeinkin. Viikonloppu onkin kulunut sen mukaisesti. Koululle ei ole tullut uhrattua ajatustakaan, vaan päivät ovat kuluneet käytännössä sataprosenttisesti neljän seinän ulkopuolella. Lauantain ja sunnuntain osalta voi melkein sanoa, etteivät ne olisi voineet enää paremmiksi muuttua.

Lauantai alkoi ennätyspitkillä yöunilla nukkuessani pois koeviikon ja vähän kaiken muunkin aiheuttamaa väsymystä. Selvittyäni sängystä yhdentoista aikoihin pääsin aamukahveille pihalle lämpötilan kivutessa auringossa lähelle neljääkymmentä.  Pian tämän jälkeen päivä jatkui rannalla, jossa tuli mm jututettua ihmisiä, joita on nähnyt viimeksi yläkoulussa. Kolme tuntia jaksettiin auringon alla makoilla, ja selvittiin jopa lähes palamatta. Matka jatkui päiväkahveille hyvässä seurassa auringon edelleen paistaessa pilvettömältä taivaalta.


Hyvästeltyäni aamupäiväisen seurani, lähdin toisessa seurassa koiranuittopuuhiin. Tosi fiksuna extemporeideana  päädyin totta kai itsekin heittämään talviturkkini koirien seassa, ja vieläpä hevosten uittopaikalla. Sama kai se millaisessa lätäkössä ui ja missä seurassa, hauskaa oli joka tapauksessa. Tämän parituntisen lenkin jälkeen juotiin iltakahvit, joista sain ilmeisesti maksaa yöunillani.


Huonosti nukutun yön jälkeen sunnuntaikin alkoi kuitenkin kivasti kahveilla. Äkillisestä mielijohteesta päädyin vetämään lenkkarit jalkaan, käytännössä ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Juoksu tuntui vähän jännältä, muttei nyt mitenkään ylitsepääsemättömän pahalta. Tuli jotenkin niin ikävä juoksemista! Mutta jospa tämä vielä tästä. Kyllä vielä joskus pääsen kunnolla treenaamaan. Lenkkini johti rantaan ja pikapulahdukseen lenkkivaatteissa. Järveltä tallustelin pois metsän poikki kengittä. Ihan huippureissu!


Loppu päivä kului auringossa makaamisen ohella toisessa uimareissussa ja jälleen koiria uittaessa. Täydellisestä viikonlopusta puuttuu enää Suomen maailmanmestaruus, jota istumme paraikaa jännäämässä. Hyvä Suomi!