Voimaa ja kestävyyttä

Marraskuun 17.-18. päivä juostiin Joensuu Night Run. Syksyllä tein kilpailuun täsmävalmistautumisen muutaman kuukauden harjoittelulla. Kilpailu lähtikin sujumaan hyvin. Olin kolme viikkoa ennen kilpailua juossut 25km reippaan lenkin, joten osasin odottaa alun menevän helposti ja mukavasti. Nakuttelin 5.20-5.40 kilometrejä suunnan vaihtoon asti.

Olin pohtinut rytmitystä kilpailuun. Päätin alussa juosta 20 minuuttia, ja sitten aloittaa 30-50m kävelyn huoltosuoralla 2-4 kierroksen välein ja suunnan vaihdossa kävellä koko kierroksen. Join järjestäjän urheilujuomaa saadakseni energiaa ja 2h juoksemisen jälkeen hiilihydraatti/proteiini palautusjuoman. Kolmessa tunnissa kasassa oli 33km ja kaikki oli mennyt hyvin.

Join BCAA-juoman ja kävelin kierroksen kolmen tunnin kohdalla ja kohta ongelmat alkoivat. Maha oli 37km jälkeen kipeä koko loppumatkan ja päätin lopettaa kun ultrajuoksuun vaadittava 50km tulee täyteen. Loppumatkalle sattui sitten pidempiä kävelypätkiä, mutta myös muutamia hyviä kierroksia. Voitin vielä kilpailun palautekyselystä osallistumisen seuraavalle vuodelle. Täytyy ehdottomasti valmistautua paremmin nauttiakseen mukavammasta kokemuksesta. Ultrasisu on kolmen kerran perusteella järjestänyt erittäin hienon kilpailun ja suosittelen kaikille.

Kuva: Petteri Jokela

Palauduin Yöjuoksun koitoksista sopivasti joululomalle. Treenattiin Kuopio-hallissa pakkasien takia. Perinteisesti jouluaattona on juostu pitkälenkki, mutta tänävuonna siirrettiin aatonaattoon hallin aukiolojen takia. Juostiin Satun kanssa Reipas 15km alle ja triathlonistit yllyttivät 5km vetoon osana heidän harjoitustaan, ja siitähän innostuttiin heti.

Juoksin 5km 22 minuuttiin, missä juoksin Satun mukana viimeisen kilometrin - eli omalle tasolle lähes maksimaalisesti. Tämän jälkeen viimeiset 5km treeniä oli jaksamista enää hajakilometreihin, jotka laskivat keskivauhtia. Joulu meni palautellessa, kunnes taas halli aukesi. Haimme vauhtia ja kotrastia pitkiin lenkkeihin 10 x 400m vedoilla.
 

Uuden vuoden jälkeen alkoi kuntosalijakso kohti kevättä. Itse olen pyrkinyt juoksemaan matolla ennen jokaista treeniä vähintään muutaman kilometrin ja pari parempaa juoksuharjoitusta kiihtyvillä vauhdeilla. Kahdeksassa kuukaudessa olen saanut n. 10kg painoa takaisin normaalille tasolle ja nyt syksystä asti jatkuneella hyvällä harjoittelulla voimatason takaisin.

Urheilullisia tavoitteita en ole asettanut. Pyrin treenaamaan monipuolisesti ja parantamaan kestävyyttä, voimaa ja nopeutta. Monipuolisesti treenaamalla pystyy osallistumaan ultrajuoksuihin, maratoneille tai ratamatkoilla, kunhan muistaa kilpailla omaksi ilokseen, eikä huipputuloksia varten.

Kaudesta 2018 kauteen 2019

Vuosi 2018 pääsi vaihtumaan jo pari viikkoa sitten. Työn alla on ollut kirjoittaa muutama sana menneestä vuodesta ja kääntää katse tulevaan. Asetin vuosi sitten kuluneelle vuodelle pitkän listan tavoitteita, joista osa toteutui, osa ei. Uudelle vuodelle on myös asetettu jo muutamia tavoitteita, mutta osa suunnitelmista on vielä auki.

Tärkein tavoite viime vuodelle oli 12 h nuorten maailmanennätys. Se jäi saavuttamatta, mutta olen tyytyväinen, kuinka lähelle kuitenkin pääsin. Tulokseni 124,5 km oli 6 km parempi kuin edellisenä vuonna, ja pidän kyseistä kilpailua vuoden onnistuneimpana. Valmistautuminen kisaan oli hankala erilaisten sairastelujen sekä palautumisvaikeuksien takia. Pitkään harkitsin myös 6 h juoksuun osallistumista, mutta onneksi tein oikean päätöksen.

Toinen tavoite oli 100 km MM-kisat tai SM-maraton. Pääsin mukaan MM-joukkueeseen, jonka myötä yksi suuri haave toteutui. Itse kisa meni täysin penkin alle kisa-aamuna alkaneiden vatsavaivojen takia. Tulin kuitenkin maaliin, reissu oli multa osin onnistunut ja pääsin näkemään, miten ultrajuoksun arvokisat toimii, joten ei voi varmaan kuin olla suhteellisen tyytyväinen. Ensi vuonna kisataan Hollannissa. Toivottavasti olen mukana ja pystyn parantamaan toista tuntia tämänvuotista tulosta.

Kolmas tavoite oli 6 h juoksun Suomen ennätys. Sen sain toteutettua Joensuu Night Runilla 12 h väliaikana. Tulos oli 67 km. 6 h tulosta haluan vielä päästä parantamaan kisasssa, joka kestää vain sen 6 h.

Neljäs ja viides tavoite (Kalevan kisojen 10 000 m ja SM-maanteiden pistesija) jäivät toteuttamatta koko kevään kestäneen sairastelun jälkeen. SM-maanteiden aikaan olin kuumeessa. Kalevan kisoja varten en olisi ehtinyt kaivaa kuntoa esiin riittävän aikaisin ja lisäksi Suomi-juoksun 60 km oli samana viikonloppuna. 60 km palveli enemmän MM-kisoihin valmistautumista.

Viimeinen tavoite oli lihaskunnon parantaminen. Se onnistui ainakin jossain määrin. Alla tämän vuotinen sekä viime vuotinen jumppakuva. Esimerkiksi kyykyssä tulokset kaksinkertaistuivat vuodessa. Siitä en vielä tiedä, onko voimatasojen kasvusta mitään konkreettista hyötyä juoksuun, mutta tuskin suurta haittaakaan.

2018

2019

Kaiken kaikkiaan kausi 2018 ei ollut aivan sitä mitä odotin. Olin suunnitellut pistväni urheiluun nyt kaiken, mutta todellisuudessa vähintään kolmannes vuodesta meni sairastaessa tai sairaukista toipuessa. Treenikilometrejä sain kuitenkin kasaan ennätysmäärän, aika tarkalleen 4000 km. Uskon, että kaikki työ, mitä tämän touhun eteen tuli tehtyä, ei ehtinyt näkyä kilpailutuloksissa.

Kauden 2019 tavoitteena on ensinnäkin koittaa pysyä terveenä, vaikka siihen ei itse välttämättä voikaan vaikuttaa. Tarkoituksena on käyttää alkuvuosi vauhtireservin nostamiseen, jotta ultratulosten merkittävä parantaminen on mahdollista. Motivaattoriksi vauhdin parantamiselle olen asettanut osallistumisen Kalevan kisojen kympille. Edes ultratulokset eivät enää parane puuroutuneella harjoittelulla, jossa juostaan tasaista vauhtia ja ollaan aina väsyneitä. Uskon, että paremmalla harjoittelun rytmittämisellä tulokset lähtevät kohenemaan. Ohessa perus treeniviikko tammikuulta:

Ma 15 km pk, noin 5 min/km
Ti  ver + 5x1000 m /2min 3.55->3.25 + ver
Ke 25 km pk, 4.45min/km
To Voimatreeni 2h
Pe Kevyt 10 km
La 5 km ver + kiihtyvä 10 km 4.30->3.50 + 5 km ver
Su 30 km
Yht 110 km

Kuten ohjelmasta näkyy, alkuvuoden teemana on ollut panostaa kahteen vauhtikestävyystreeniin viikossa, pitää pitkät lenkit kohtuullisen pituisina ja välttää väsyneitä roskakilometrejä. Tällä taktiikalla olisi tarkoitus mennä kohti kevään kisakautta, joka alkaa näillä näkymin huhtikuussa Vuoksen lenkillä ja SM-puolikkaalla. Mikäli Kalevan kisa -projekti onnistuu, ultrista pysytään erossa elokuun alkuun saakka. Sen jälkeen on tarkoitus kohennella 100 km ja 12 h ennätyksiä.

Joensuu Night Run 2018

Pikkuhiljaa alkaa olla sen verran toipunut viime viikonlopun koitoksesta, että jaksaa tännekin jotain raapustaa. Kausi saatiin tosiaan paketoitua Joensuu Night Runin merkeissä. Tänä vuonna kisassa oli tarjolla sekä 6 h että 12 h juoksu. Itselleni lajinvalinta tuotti suurta päänvaivaa. Alkusyksystä olin sitä mieltä, että lyhyempi vaihtoehto olisi tähän väliin parempi. Kroatian MM-kilpailuiden epäonnistumisen jälkeen näyttämisen halu kasvoi kuitenkin niin kovaksi, että alimatkalle lähteminen ei kuulostanutkaan enää niin hyvältä ajatukselta. Tällä kertaa pitkälle matkalle ilmoittautuminen oli oikea päätös. 

Viime vuoden Night Runin jälkeen asetin itselleni tavoitteeksi nuorten maailman ennätyksen (126,xx km). Kuluvan kauden aikana ME parani reiluun 127 kilometriin. Viime vuoden kisan jälkeen lähes mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan ja toive ME:stä kuopattiin. Uusi tavoite kisaan oli kolmeosainen. Ensiksi haluaisin juosta 6 h SE:n, 65 km, toiseksi 100 km alle 9.30 ja lopulta parantaa omaa viimevuotista tulosta. Kolmiosainen suunnitelma helpotti kisaa yllättävän paljon. 12h taival ei tuntunut niin loputtomalta urakalta, kun keskittyi täyttämään osatavoitteita.

Sitten varsinaiseen kisaan. Alku lähti hyvin liikkeelle, ehkä hieman liiankin vauhdikkaasti. Ensimmäinen 10 km taittui muistaakseni noin 48 minuutissa. Vauhti tuntui helpolta, mutta kympin jälkeen hidastin tietoisesti, koska en tulisi tuota vauhtia loppuun asti jaksamaan. Kellon tullessa kymmenen, elimistö alkoi ilmoitella, että nukkumaanmenoaika lähestyy. Väsytti ja oli tokkurainen olo, ei uskaltanut laskea jäljellä olevia tunteja. Onneksi tiesin olotilan menevän ohi. Aloin kiinnittää huomiota syömiseen ja juomiseen. Lähdin kisaan uudella energiataktiikalla. Tähän asti olen syönyt sitä, mikä maistuu; karkkia, keksejä, sipsejä yms. Nyt päätin noudattaa parempaa suunnitelmallisuutta ja välttää pureskelemista ja tukehtumisriskiä. Tarkoitus oli ottaa geeli noin kolmen vartin välein, juoda reilusti urheilujuomaa ja BCAA:ta. Puolevälin jälkeen alkaisin täydentää geelejä Siripiri-glukoosipastilleilla. Vaikeimpina hetkinä koitin valikoida lisäenergiaa järjestäjän huoltopöydästä, josta tarttui mukaan vihreitä kuulia, salmiakkia, suklaata, sipsejä ja mandariineja. Energia ja neste imeytyi hyvin, ja vessassa en käynyt kertaakaan koko puolen vuorokauden aikana.

Kuva: Petteri Jokela

Maratonin väliaikapisteen saavutin ajassa 3.35. Keväällä puolikuntoisena yksittäinen maraton kesti saman aikaa. Nyt olisi vielä kaksi samanlaista jäljellä. Hieman huoletti noinkin kova aloitus, mutta olisipahan ainakin aikaa hyytyä. Ensimmäiset pahat ajatukset alkoivat nostaa päätään, alkoi jo väsyttää ja kova rata oli jo kipeyttänyt lihakset ja matkaa olisi jäljellä vielä 8,5 tuntia. Sitä ei saanut jäädä miettimään. Ensin pitäisi päästä kuuteen tuntiin asti ja ylittää 65 km. Keskivauhti alkoi painua selkeästi päälle 5min/km, mutta olin kuitenkin tavoitevauhdissa. Hieman ennen kuuden tunnin täyttymistä sain samanlaisen kapulan kuin maaliin saapuvat juoksijat. Kapulan avulla olisi mahdollista saada tarkka tulos puoleen matkaan. Kisa kääntyi kotimatkan puolelle, kun mittarissa oli noin 67,5 km. Tulos on noin 3,5 km enemmän kuin viime vuonna, joten selkeästi ennätysvauhdissa oltiin.

Kuva: Petteri Jokela

Puolenmatkan jälkeen käänsin katseen kohti 100 km välietappia. Olisi 3,5 h aikaa alittaa asettamani 9.30 aikatavoitteeni. 3,5 h pitäisi olla riittävästi 32,5 km matkalle. 100 km täyttyi yllättävän nopeasti ja väitän, että henkiset romahdukset jäivät pois, kun matkan pilkkoi pienempiin osiin. 6 h jälkeen oli helppo asennoitua juoksemaan hyvin seuraavat 3,5 h, mutta jäljellä olevan kuuden tunnin miettiminen olisi ollut liikaa. 100 km täyttyi muistaakseni ajassa 9.23. Tämän viimeisen välitavoitteen jälkeen koin kisan vaikeimmat hetket. Juoksu ei enää oikein kiinnostanut enkä tiennyt, miten saisin viimeiset 2,5 h kulutettua. Tässä kohtaa tuli kilpailun hitaimmat kierrokset. Koitin valikoida syötävää ja kokeilin kävelyä. Kävely ei tuntunut hyvältä ratkaisulta, sillä jaksoin kyllä juostakin, ei vaan oikein enää kiinnostanut. Jälkeen päin katsottuna nämä hitaat kierrokset eivät kestäneet kuitenkaan kun 2 min 50 s, kun normivauhti tuossa vaiheessa kisaa oli 2 min. Heikko hetki ei myöskään kestänyt pitkään, ehkä 30 min, ja sitten sain jälleen hommasta kiinni.

Viimeiset 2 h olivat pitkiä, mutta matka kuitenkin eteni. Laskin jäljellä olevaa matkaa verrattuna edellisvuoden tulokseen (118 km). Kun tiesin, että juoksisin ennätyksen, vaikka tulisin loppuajan kävellen, motivaatio juoksuun laski taas. Onneksi en kuitenkaan vaihtanut kävelyyn, olisi harmittanut jälkeenpäin. Loppujen lopuksi 12 h kohdalla matkaa oli kertynyt 124,5 km. Parannusta siis viime vuoteen 6 km verran. Hieman jäi hampaankoloon lähelle jäänyt maailman ennätys. Ehkä hieman paremmalla vauhdinjaolla ja sillä, ettei olisi joutunut juoksemaan koko matkaa ulkoradalla ohitellen, ME olisi voinut olla aika lähellä. Mutta kokonaisuutena ei paljon ehjempää suoritusta olisi voinut toivoa ja olen kyllä kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen. Tärkeä onnistuminen vaikealle kaudelle.

Loppuun vielä pieni analyysi vauhdinjaosta. Alla olevassa kuvassa on esitetty kierroksen kesto matkan funktiona. Alussa juostut 1,5 min kierrokset hyytyivät vähitellen noin 2 min kierroksiksi. Vajaan 100 km (300 krs) kohdalla meno vähän piristyi, koska väliajan tavoittelu tiivistyi. 100 km täytyttyä vaikeat kierrokset näkyvät selvästi, mutta onneksi vaikea jakso ei kestänyt pitkään. Viimeiset pari tuntia taittuivat taas 2 min, tai alle, kierrosajoilla. Viimeistä kierrosta en päässyt ihan loppuun asti, mutta hieman vajaalle kierrokselle käytin aikaa 1 min 13s.

Toisessa kuvassa olen pilkkonut matkan 30 kierroksen mittaisiin pätkiin, mikä on matkana hieman alle 10 km. Viimeisen neljän kilometrin vauhti on skaalattu täydeksi kympiksi. Vain kolme kympin pätkää kestivät yli 60 min. Kyllä tähän vauhdinjakoon voi kuitenkin ehkä olla tyytyväinen.

Kulunut viikko on mietitty, miten tästä lähdetään parantamaan. Itse kilpailusuorituksella (huollot, energiat, varusteet, yms) ei luultavasti voi enää paljoa parantaa, vaan juoksijasta on saatava parempi. Suurin kehitettävä tekijä on vauhtireservi, millä tarkoitan sitä, että jos ultrakisassa keskivauhtia pitäisi saada hilattua lähemmäksi 5 min/km, on harjoituslenkkejä pystyttävä juoksemaan helposti selvästi kovemmalla vauhdilla. Tarkoituksena on keskittyä tähän asiaan seuraavan puolen vuoden ajan hyvällä treenillä ja aivan liian lyhyiden kisojen avulla (5-21 km). Loppukesästä palaan ultrien pariin ja tähtäimenä on luultavasti 100 k ja 12 h ennätysparannukset.

Nousukunto

Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Viime talvena terveys ailahteli, eikä treenaaminen sujunut kuin satunnaisesti. Keväällä olin taas hyvässä kunnossa ennen takapakkia. Ei auttanut kiirehtiä, vaan oli otettava rauhallisesti.

Kesällä pyöräilin innostuksissani työmatkat Imatralle kolmen viikon ajan. Loppuajasta junalla vain toiseen suuntaan, kun jaksaminen ei molempiin enää riittänyt. Kolmessa viikossa tuhat kilometria pyöräiltyäni olin alipalautumistilassa ja liikunta ei taas innostanut.

Kesällä tehtiin huippureissu Lahti-Hollola Jukolaan esittelemään Hoka One One -kenkiä. Urheilumieltä kaivattiin, kun kävelimme Lahden juna-asemalta kisapaikalle 15km heti kärkeen. Myyntiteltat eivät sulkeutuneet kisayönä. Intersportin takahuoneessa otettiin muutaman tunnin unet viltin kanssa. Onneksi kotimatikalle oli autokyyti.

Alipalautumistilasta toipumisen jälkeen aloin totutella taas juoksemiseen. Juoksin aina osan Satun vetotreeneistä tavoitteena päästä kohtuulliseen juoksukuntoon jääkiekkoerotuomarien 30min juoksutestiä varten. Elokuussa ulosmittasin maksimaalisena suorituksena 6600m puolessa tunnissa.

Juokseminen alkoi olla jo oikein miellyttävää, kunhan ei erehtynyt miettimään vanhoja kahdeksankilometrin testituloksia. Mitään varsinaista treeniohjelmaa tai tavoitetta ei kesällä vielä ollut.

Syksyn tullen olemme ottaneet Satun kanssa tiukan punttikuurin. Kroatiasta tulon jälkeen olemme käyneet kolmesti viikossa kuntosalilla. Aluksi hyvin maltillisesti ja pikkuhiljaa jo isompien rautojen kanssa. Samalla olen käynyt säännöllisesti juoksemassa. Liikuntaa on siis tullut päivittäin, parhaimpina päivinä jopa kaksi hyvää liikuntasuoritusta.

Suunnitelmissa olisi lähteä juoksemaan Joensuun Yöjuoksuun ensimmäinen ultrajuoksu. Nimet eivät ole vielä lähtölistalla. Katsotaan vielä syksymmällä. Kunto on kuitenkin nousussa.

Blogikaksikon voi nähdä seuraavankerran Imatralla 13.10. X-Run maastojuoksutapahtumassa. Aamupäivällä esitellään Hoka-kenkiä ja iltapäivällä huolehditaan kilpailun sujuvuudesta ja turvallisuudesta jälkijuoksijoina.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot tapahtumasta:
http://www.xrun.fi/

100 km MM-kisat, Sveti Martin

Viikonloppuna juostiin Kroatian Sveti Martinissa 100 km maailmanmestaruuskilpailut, jotka olivat itselleni kauden päätavoite. Valmistautuminen kisaan sujui hyvin ja tarkoituksena oli juosta ennätys  ja alittaa yhdeksän tuntia. Kesän meni treenien suhteen hyvin ja uskoin olevani ehkä parhaassa kunnossa ikinä. 1,5 kk ennen MM-kisoja juoksin valmistavana treeninä Suomi-juoksussa 60 km, joka meni suunnitelmien mukaan. Pari viikkoa ennen Kroatiaan lähtöä keskityin lepäämään ja välttelemään flunssia. Kisapaikalle pääsinkin viime torstaina täysin terveenä.

 

Kuva: Sami Vaskola

Kisa-aamuna sain kuitenkin huomata, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Heräsin kolmelta oksettavaan oloon ja mahakipuun. Olin ilmeisesti syönyt illalla jotain sopimatonta, en kyllä keksi mitä. Aamupalalla en meinannut saada mitään alas, mutta toivoin, että tuntemukset olisivat ohi meneviä ja juoksu onnistuisi. Vielä lähtöviivalla olo oli aika toivoton. Joukkuekaverit syöttivät minulle imodiumia, jolla mahan toivottiin rauhoittuvan.

 

Ensimmäiset 30 km taittuivat reippaasti ennätystahdissa. Juoksin sovitusti yhdessä Sannan kanssa, sillä suunnitelmat alkuvauhdin suhteen olivat samat. Porukalla matka tuntui taittuvan mukavammin. Hyvästä vauhdista huolimatta maha oli edelleen tosi kipeä enkä saanut tankattua mitään energiaa. Tiesin, että siitä tulisi myöhemmässä vaiheessa kisaa ongelma.

30 km kohdalla aloitin loppukisan kestävän vessarallin ja jouduin jatkamaan matkaa yksin Sannan karatessa. Aloin ymmärtää, että tänään en pystyisi ennätyksiä juoksemaan. Mietin hetken keskeyttämistä ja sitä että aikaisessa vaiheessa keskeyttämällä ehtisin palautua kahden viikon päästä juostavaan SM-maratoniin, jossa olisi mahdollista paikata pettymystä meneillään olevasta kisasta. Päätin kuitenkin jatkaa ja laskin, että ehdin aikarajan (12h) puitteissa maaliin, vaikka maha pakottaisi kävelemään pitkiäkin pätkiä.

 

Siitä se matka lähti taas pikkuhiljaa etenemään. En ollut ainoa, jolla oli vaikeuksia. Reitti oli 100 km kisaksi todella mäkinen, tasaista pätkää ei ollut laisinkaan. Ylä- ja alamäet kipeyttivät jalat nopeasti. Myös päivällä hellelukemiin kirinyt sää verotti osansa. Ambulanssit ajelivat ympäriinsä 7,5 km mittaista kierrosta. Itse en hellettä juuri huomannut, kun suurempiakin ongelmia oli.

 

Loppumatkasta ei hirveästi kerrottavaa jäänyt. Matka eteni välillä erittäin hyvin, välillä vatsavaivoja ihmetellen. Lopulta maali koitti ja kellot pysähtyivät vajaan tunnin verran ennätystäni huonompaan aikaan. Pitäisi varmaan olla pettynyt, kun vuoden kova treenaus on tavallaan valunut hukkaan, mutta kuitenkin olen tosi tyytyväinen, että pääsin maaliin. Erilaiset ongelmat valitettavasti kuuluvat tähän lajiin ja kymmentuntisen taivalluksen aikana pettymyksen ehtii käsitellä aika hyvin.

 

Kokonaisuudessaan kisat olivat hieno kokemus. Liki 400 ultrajuoksijaa asuivat pitkän viikonlopun samassa pikkukylässä ja kun seitsemältä aamulla katsoi ikkunasta ulos, näki kymmeniä aamulenkkeilijöitä. Suomen joukkueen yhteishenki oli hieno. Toisia kannustettiin kesken kisan ja oman juoksun jälkeen jaksettiin olla ottamassa muita vastaan maaliin. Myös Suomen huolto oli korvaamaton apu kisan aikana. Oli myös hienoa päästä seuraamaan, kuinka lajin huiput toimivat kisan aikana. Pelkästään huollosta jäi monta oppia hyödynnettäväksi omiin seuraaviin kisoihin. Noita oppeja pääsee toivottavasti kokeilemaan seuraavan kerran parin kuukauden päästä Joensuu Night Runilla.

Parempaan päin

Edellisestä tekstistä on taas ehtinyt vierähtää pari kuukautta. On siis hyvä hetki tehdä katsaus nykyhetkeen ja siihen johtaneisiin vaiheisiin. Kevään mittaan on tapahtunut vaikka ja mitä, joten katsaus tulee venähtämään jonkun sivun mittaiseksi.  Viimeksi, kun kirjoitin, olin kärsinyt helmikuun puolestavälistä maaliskuun puoleenväliin kestävästä flunssasta. Silloin se tuntui pitkältä ajalta, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen. Muutamaan otteeseen tauti hellitti ja ehdin jo vetää lenkkarit jalkaan pariksi päivää todetakseni vain olevani jälleen kipeänä. Ajoittain olo oli pitkään normaali, mutta heti lenkille lähtiessä nousi uusi kuume. Liekkö ollut koko ajan samaa tautia, vai onnistuinko kalastamaan aina uuden pöpön.

Fuerteventura

Huhtikuun alkupuolella lähdimme Fuerteventuralle. Ajattelin saavani hyvän treeniviikon ennen huhtikuun puolivälissä olevia SM-maanteitä. Ensimmäisenä päivänä koitin juosta 15km peruslenkin. Vauhti ei tahtonut millään pysyä edes kohtalaisena ja sykkeet huitelivat tapissa. 12km kohdalla totesin, että enää en jaksa juosta askeltakaan. Ensimmäinen ajatus tottakai oli, että kunto on huono sairastelun jäljiltä ja matkustus painaa vielä. Seuraavina päivinä sitten paremmin.

Seuraavana päivänä olo ei kuitenkaan enää tuntunut edes samalta kuin edellisenä. Huomasin palelevani viltin alla auringossa. Vartti kyseisen huomion jälkeen en pysynyt enää tolpillani. Ehkä koskaan ennen ei ole ollut niin huono olo. Kuume nousi rajulla tahdilla pilviin. Kalle epäili auringonpistosta ja uhkasi upottaa minut uima-altaaseen viilenemään, mikäli en luopuisi peittovuoresta, johon olin kääriytynyt. Ei kuulostanut kovin houkuttelevalta suunnitelmalta. Onneksi burana pelasti ja laski kuumeen siedettävälle tasolle. Seuraavina päivinä kuume ei ottanut laskeakseen, nokka vuoti ja yskitti. Ei siis auringonpistosta vaan jälleen yksi flunssa, joka tällä kertaa msinetöi SM-maanteiden kohtalon.

H10

Kyseisen flunssan potemiseen kului taas kaksi viikkoa. Jossain mielenhäiriössä olin kuitenkin mennyt ilmoittautumaan 26.5 juostavalle kympille Helsinkiin. Kisaviikolla juoksemaan en päässyt ollenkaan. Vasta kisapäivän aattona kävin 3km verkan. Ei noussut kuume, eli voi lähteä viivalle. Tai varsinaisesti kisaamaan ei ollut tarkoitus lähteä, halusin vain kiertää reitin järkevällä vauhdilla, kun kerran oli ilmoittauduttu. Tuli sitten kuitenkin hölmöiltyä ihan huolella.

Ennen starttia en verrytellyt ollenkaan. Olin koko aamun kärsinyt valtavasta päänsärystä. Olin jopa edeltävänä päivänä löytänyt sopivaa vauhtia etenevää juoksuseuraa, ettei vaan tulisi lähdettyä höntyilemään. Kaikki meni hyvin lähtöviivalle asti. Viivalla huomasin ensin ahdistuvani siitä, että emme menneet eturiviin. Minulla on kova tarve startata eturivistä, vaikka sillä ei sinänsä ole mitään merkitystä. Ahdistuin siitä, kun ympärillä olevat ihmiset kertailivat jännittyneitä tavoitteitaan. Alkoi tulla todella tyhmä olo lähteä lappu rinnassa juoksemaan vaan läpi. Päässä alkoi syntyä tyhmiä ajatuksia, jotka väittivät, että minulla on ihan hyvä olo, voisin kuitenkin juosta vähän reippaampaa.

Pää kesti 30 metrin verran. Sanoin juoksuseuralleni, että saanko tehdä oharit, pää ei kestä. Sain tehdä oharit, ja sitten mentiin. Alkumatkasta GPS näytti lukemia 3.20 min/km. Tuota vauhtia jaksaisin terveenä ehkä kilometrin, joten erittäin järkevä aloitus puolikuntoisena kymmenelle kilometrille. Kahden kilometrin kohdalla verryttelyn puute, puolikuntoisuus ja treenamattomuus alkoi näkyä. Homma loppui ihan seinään. 4km kohdalla tulin ohitetuksi lastenrattaiden kanssa juoksevan miehen toimesta. Ajattelin, että eiköhän tämä ollut tässä. Maalialueelle kuitenkin löytäisi helpoiten seuraamalla reittiä, joten jatkoin juoksua. Saavuin maaliin, kun startista oli kulunut 45min. Edeltävänä keväänä olisin pystynyt juoksemaan liki 8min kovampaa. Vaikka matkaan oli lähdetty ilman tavoitteita, huoli kunnon huonoudesta hiipi mieleen väkisin. Jos jotain positiivista, edes kisan jälkeen ei noussut kuume.

Joensuu Run

Valitettavasti edellä mainittu kilpailu ei ollut ainoa, mihin olin aiemmin keväällä mennyt ilmoittautumaan. Seuraavana vuorossa olisi maraton Joensuussa kahden viikon kuluttua. Tiesin, että sinnekään en mitään ennätystä lähtisi yrittämään, mutta eiköhän maraton menisi kohtalaisesti ihan vanhoilla pohjilla. Ei muuten mennyt.

Tavoitteena oli lähteä juoksemaan 3.30 aikaan tähtäävää vauhtia ja kiihdyttää lopussa, jos siltä tuntuu. Heti juoksun alussa olo oli oudon vetämätön. Edeltävän viikon olin ottanut kevyesti, joten alkumatkan olisi pitänyt taittua helposti. Ensimmäinen kymppi kulki liki samaa vauhtia kuin pari viikkoa aikaisemmin Helsingissä. No, kunto on mennyt ainakin vähän eteenpäin. Juoksun ilo ei kuitenkaan ottanut löytyäkseen, ja 15 km kohdalla kurkku tuntui kipeältä ja olo voimattomalta. Puntaroin omaa terveydentilaa ja järkevyyttä jatkaa juoksua. Toivoin kurkkukivun johtuvan katupölystä ja vetämättömyyden kevään ensimmäisestä helteestä, joten matka jatkui.

20km kohdalla olo hetkellisesti helpottui geelin ottamisen jälkeen, mutta vetämättömyys palasi pian uudelleen. Jokainen askel oli ihan kärsimystä ja etenin hitaampaa kuin ultrakisoissa. Osan ylämäistä kävelin suosiolla. 5km ennen maalia Kalle tuli pyörällä vastaan. Seuraavat naiset olivat jääneet yli 5 min, mutta siitä huolimatta käskytin Kallea noin minuutin välein tarkistamaan, joko he ovat saavuttaneet minut. Niin hitaalta oma eteneminen tuntui. Uupumuksen tasosta kertoo myös se, että ultrissa olen aina saanut kehitettyä jonkinlaisen loppukirin ja viimeiset pari kilometriä olen tullut ainakin omasta mielestäni kovaa, nyt maratonin viimeiset kilometrit yrittämisestä huolimatta kestävät todella pitkään. Lopulta kello pysähtyi aikaan 3.31, yli puolituntia myöhemmin kuin edeltävänä vuonna, ja silti matka oli ollut nyt raskaampi. Jälleen kerran olin lähtenyt matkaan ilman tavoitetta, mutta huoli huonosta kunnosta oli kova.

Seuraavat päivät maratonin jälkeen paljastivat, että tuntemuksista huolimatta en ollut saanut kisassa juuri mitään itsestäni irti. Kaksi päivää kisan jälkeen jalat eivät olleet enää kipeät ja juokseminen tuntui täysin palautuneelta. Viikko maratonin jälkeen juoksin jo hyvän 50 km lenkin, jossa vauhti oli ajoittain jopa kovempaa kuin maratonilla. Vastaavasti viime vuoden 2.58 kestäneen maratonin jälkeen juoksu ei ottanut luonnistuakseen yli kuukauteen.

Missä nyt mennään?

Nyt maratonista on kulunut noin kuukausi. Kisan jälkeen juoksua on kertynyt liki 500 km ja  pyöräilyä saman verran. Pitkät lenkit kulkee käytännössä samaa vauhtia kuin Joensuun maratonilla. Joka viikko olen saanut juostua hyvän 40-50 km lenkin. Viime viikolla juoksin myös ensimmäiset 3000m vedot tammikuun jälkeen. Uskon, että etenkin ultrajuoksua ajateltuna kauan kadoksissa ollut kunto alkaa olla palautettu viime vuoden tasolle.

Seuraava startti tapahtuu näillä näkymin heinäkuun puolivälissä Suomi-juoksussa. Matkavalinta sinne on vielä hieman auki. Niin matkavalinta kuin loppukesän suunnitelmat selviävät, kun 100 km MM-kilpailujen juokkuevalinnat julkaistaan. Mikäli joukkueeseen mahdun, kesän päätavoite on selvillä, mikäli en, minut nähdään todennäköisesti Lappeenrannan SM-maratonilla.

Nyt koetellaan!

Viimeksi kirjoittelin blogia tammikuun puolivälissä. Tuolloin julkistin kuluvan kauden tavoitteet. Päätähtähtäimenä oli 12h juoksun nuorten Suomen ennätys, jota oli tarkoitus yrittää sekä toukokuussa että marraskuussa. Alkukevään tavoitteena oli pistesija SM-puolimaratonilta. Kaikkien tavoitteiden saavuttaminen olisi vaatinut täydellistä onnistumista, mutta uskoin sen olevan mahdollista, sillä opiskelu on nyt siinä vaiheessa, että urheiluun panostaminen onnistuisi helpommin kuin ikinä.

Tammikuu meni täysin yli odotusten. Juoksin kuukauteen 600 km, joka on varmaan liki 200 km enemmän kuin koskaan ennen yhden kuukauden aikana. Tuntui, etten väsynyt mistään. 50 km lenkkien jälkeenkään ei muistanut, että oli edes käynyt juoksemassa. Isojen kilometrien juokseminen on aina rasitusvamma-altista touhua, mutta nyt missään ei tuntunut olevan ongelmaa.

Tammikuun jälkeen kevensin treeniä merkittävästi. Noin viikko keventämisen jälkeen sekä polvi että reisi alkoivat kipuilla. Juokseminen ei varsinaisesti koskenut, mutta hetki juoksemisen jälkeen alkoi olla vaikeaa. Vitsailin, että ei varmaan auta kuin juosta tauotta. Se ei kuitenkaan ilmeisesti ole vaihtoehto, joten vaihdoin juoksun pyöräilyyn, hiihtoon ja crosstraineriin. Ehdin tehdä muutaman hyvän korvaavan treenin ja usko kuntoon pääsemisestä oli vahva. Pian kuitenkin huomasin, että voimat on täysin pois ja suurin piirtein joka toinen päivä hytisin peiton alla sairaan ja kuumeisen olon kanssa. Ilmeisesti taas jokin epämääräinen flunssa, josta ei tule edes kunnon oireita. Treenaamaan ei kuitenkaan ollut asiaa, koska ei vaan ollut jaksamista.

Kaksi viikkoa taistelin huonon olon kanssa. Sen jälkeen jaksaminen alkoi vähitellen palailla. Treenaamista aloitellessa päätin alkaa totuttaa vaivannutta jalkaa uudelleen juoksemaan. Ensimmäisenä päivänä juoksin 3 km, seuraavana päivänä 7 km ja kohta olin juossut jo 10 km lenkin vauhtikestävyysalueella. Kipuja ei tullut. Taas ehdin uskoa, että homma lähtee rullaamaan ja olen kunnossa kevään kisoissa. Toisin kävi. Huonon olon taittumisesta ehti kulua yhden käden sormilla laskettavat päivät. Toissailtana huomasin kurkun olevan taas kipeä. Eilinen kului kurkkukivusta kärsiessä ja tässä parhaillaan kirjoittelen viltin alta räkäisenä ja kuumeisena. Ei päästetä minua tänä keväänä helpolla.

Ensimmäisiin maantiekisoihin on alle kuukausi. Helmi- ja etenkin maaliskuu oli tarkoitus käyttää vauhdin löytämiseen. Tässä tuskin on mahdollista enään parhaaseen terään ehtiä, mutta hanskoja ei heitetä tiskiin. Nyt edetään päivä kerrallaan terveyden ehdoilla ja katsotaan millaiseen kuntoon näillä eväillä kevääksi pääsee. Maantiekisoja tuskin jätän huonon tuloskunnon takia väliin, mutta toukokuinen 12 h kisa on harkinnan alla. Ei ole mitään järkeä juosta puolta vuorokautta, jos ei tiedä pystyvänsä siihen haluamallaan tasolla. Turha kokeilla onneaan lajissa, josta palautuminen kestää 1,5 kuukautta vaikka kisa menisikin huonosti. Saa nähdä miten tässä käy, mutta periksi ei olla antamassa!