En edes pääsiäisenä naulaa tossuja ristille toisin kuin KooKoon kapteeni Jari Kauppila, joka naputteli hokkarinsa jäähallin seinään pelaajauransa päätteeksi. Kauppila hoiti homman tyylikkäästä kannustushuutojen täyttäessä hallin. Itse tyydyn heittämään lenkkarit kaappiin. Otan esiin kun alkaa siltä tuntua.
Tämänpäiväisistä SM-maanteistä ei jäänyt paljon kerrottavaan. Liikkeelle lähdettiin hurjan kovaa. Ensimmäisen kerran maalivaatteen alta kierrokselle lähdettäessä oli edellä paljon enemmän miehiä, ja muutama nainenkin, kuin tuloslista antaa ymmärtää. Moni juoksi siis kilpailun hyytyvällä trendillä.
Ensimmäisen 3km kierroksen täyttyessä oma vauhti oli ennakkoon sopivaa, alle 3.40 min/km. Samaa luokkaa, ellei jopa aavistuksen hitaampaa, kuin viikkoa aikaisemmin 7.5km maantiejuoksussa. Toisella kierroksella tiesin jo kilpailun olevan enemmän selviytymistaistelua kuin juoksua.
Kun tyttöjä alkoi tulla ohi päätin juoksevani perässä niin pitkään kunnes maali pelastaa tai matka muusta syystä keskeytyy. Oksensin 6.5km kohdalla ja otin numeron pois. Vauhti oli tippunut jo päälle 4 min/km, koska keskitahti matkalla oli tuossa vaiheessa 3.50 min/km.
En tiedä mitä tapahtui. Viikko takaperin olin kuitenkin vastaavaan kohtaan pitänyt 15 sekuntia kilometrillä reippaampaa vauhtia, jota voi jo juoksuksi kutsua. Kävelin maalialueelle samalla kun kovaa alle 33min juosseet kilpaveljet päättivät urakkansa mitaleihin hienolla reitillä. Ensimmäistä kertaa tulokseksi kirjattiin "omasta tahdostani" DNF, kilpailija ei ylittänyt maalilinjaa.
Kyllä harmittaa. Kun viimeinen hyvä tilastomerkintä on elokuusta 2012, ei kaiken huipentavaa keskeytystä olisi enää tarvinnut kirjata. Uskooko tässä enää itsekään olevansa oikeasti hyvässä kunnossa, kun on tehnyt hyviä harjoituksia eikä ole saanut ulosmitattua kuntoa kertaakaan puolentoistavuoden aikana. Taas saadaan naureskella tutun kestävyysjuoksuvalmentajan sanoin: "Ei ollut mihinkään."
Pitää katsoa uudestaan ensiviikolla josko sitä sovittaisi lenkkareita jalkaan. Turha käydä mitään selittämään, kun itse tiedän ettei ole tarvetta. Liian helppoa urheilu olisi, jos aina onnistuisi. Onnistumiset eivät tuottaisi enää iloa.
Tarinassa huippusuunnistaja antoi Jukolan viestiin vain yhden ohjeen; pitäkää pää kylmänä. Kuntosuunnistaja ei löytänyt rastia ja istahti kannon nokkaan lukemaan karttaa hokien pää kylmänä. Lopulta kaikki rastit löytyivät, ja kuntosarjan joukkue pääsi jatkamaan viestiä seuraavalle osuudelle. Hyvät lukijat, arvaatteko jo mikä hokema päässäni pyörii?
Pää kylmänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti