Viimeinen puolitoista viikkoa on ollut taistelua ihmeellisen flunssan kanssa. Voimat ovat olleet aivan pois ja jatkuva lamauttava kokovartalohapotus on vaivannut. Tästä huolimatta hyppäsin perjantaina bussiin varpaat ja sormet ristissä toivoen, että sunnuntaiaamuna olisin Itsenäisyysmaratonin lähtöviivalla.
Bussilippuja ostettaessa aikainen bussi kuulosti vielä hyvältä, mutta 06.55 autoon kiirehtiminen ei ollutkaan niin kivaa. 8.50 saavuin Mikkeliin, jossa kulutin kahden ja puolen tunnin verran aikaa kävellen ja kaupoissa haahuillen. Kuopioon päästyä kevyt kymppi herätti toiveita, ehkä tässä oltiin tervehtymässä! Illalla tuli kuitenkin taas takapakkia, hengittäminen kävi raskaaksi ja ahdistavaksi, jokin kaihersi kurkkua ja henkitorvea.
Lauantaina lepoa ja puolentunnin verkka liukkailla teillä. Uusi jännityksen kohde oli, ehtisikö yön aikana tulla vettä riittämiin sulattamaan kisareitti juoksukelpoiseksi. Nastarit jäivät tietenkin Lappeenrantaan.
Sunnuntaiaamuun heräsin seitsemältä painajaisten saattelemana. Unessa olin heränny vasta yhdeksältä, kun startti oli jo tuntia myöhemmin. Onneksi todellisuudessa asiat olivat kunnossa ja selvisin ajoissa aamupuurolle.
Vaille yhdeksän saavuin Väinölänniemelle. Kisareitti oli sula, jes. Ei kun vaan numeron hakemisen kautta verkalle. Verkka tuntui ihan ookoolta, ei mitään huippulentoa, mutta parasta kuitenkin pitkään aikaan. Kohta kiitettävän suuri osanottajapoppoo kerääntyi lähtöviivan tuntumaan kajauttaakseen vielä Maamme-laulun ennen lähtölaukausta.
Juoksu lähti liikkeelle ja olin aivan kärjen tuntumassa. Ensimmäinen kilometri tuli höntyiltyä, mutta sitten ymmärsin rauhoittaa. Pian hyvä tuntuma alkoi haihtua ja rupesi olemaan kovin ikävää. 2,5km kohdalla aloin olla varma, etten pääsisi maaliin. Hengitys meni aivan lukkoon. En tiedä johtuuko taudista vai kovin jumisesta yläselästä, mutta juoksusta tuli hyvin vaikeaa. Kun henki ei kulje, eivähä toimi muutkaan paikat. Jalat tyhjenivät ja hapot nousivat käsivarsiin saakka.
Seuraava 5,2km lenkki oli aivan tuskaa. Hengitysongelmat pahenivat ja mietin kuinka mukavaa olisi vaan jättää leikki kesken. Jälkeenpäin se olisi tosin se kaikkein tuskallisin ratkaisu. Toisen kierroksen aika oli 2min edellistä heikompi ja toiveet aikatavoitteen saavuttamisesta murenivat.
Kolmas kierros alkoi tuntua paremmalta, juoksu oli jo hetkittäin kivaa. Matka eteni yllättävän ripeästi ja pian alkoi viimeinen lenkki. Yhtäkkiä kova jano yllätti, mutta kovasta yrityksestä huolimatta kuuma mehu päätyi nenään ja silmään.
Nyt alkoi koskea mahaan ja pallea kävi jotenkin kramppaamaan. Mietin, että luoja miten pitkä matka puolikas on, jos sattuu tarpeeksi vastoinkäymisiä matkan varrelle.
Pääsin maaliin. Olin väsynyt. Hengittäminen sattui kamalasti. Kuitenkin olin äärimmäisen iloinen maaliin pääsemisen johdosta ja siitä, että juoksu oli välillä tuntunut jopa hyvältä. Aika jäi reilut 3min puolentoista tunnin alituksesta. Sinänsä olen aikaan pettynyt, sillä harjoitukset ovat lupailleet parempaa. Silti olen jollain tasolla tyytyväinen, tulos olisi voinut olla paljon huonompikin, kun ottaa huomioon vaikeudet ennen juoksua sekä juoksun aikana.
Nyt kohti kotia ja tulevaa tenttiviikkoa, hyvää Itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti