Kisat lähenee

Viikonloppuna kisataan aluemestaruuskisat Ristiinassa. Itsekin olen viivalla ensi kertaa reilun kuukauden kisatauon jälkeen. Näin etukäteen odotukset kisan suhteen eivät ole korkealla. Jos kilpailuihin ei kelpuuteta kilpailun ulkopuolisia urheilijoita tai ymmärretä juoksuttaa eri ikäluokan juoksijoita yhtä aikaa samalla matkalla, lähtökohdat ovat aika heikot. 

Olisin halunnut juosta 1500m. Muut eivät kuitenkaan ilmeisesti halunneet, olisin ollut ainoa osanottaja. Nyt juoksenkin siis 800m sunnuntaina. Matka on minulle tällä hetkellä ehkä huonoin mahdollinen. Jo valmiiksi heikot nopeusominaisuudet tuskin ovat kuukauden takaisista pyöräilystä ja maratonista tykänneet. Kuntokaan ei ehkä sillä tasolla ole, että jaksaisi kaksi kierrosta kipittää lähellä maksimivauhtia. Aluemestaruudesta lähden kuitenkin taistelemaan, ja haluan juosta asiallisen ajan sekä saada hyvän harjoituksen ennen seuraavan viikonlopun astetta kovempia kisoja.

Keskiviikkona tein viimeisen kovan ratatreenin, tutun ja turvallisen 100-200-300-400-600-400-300-200-100 -pyramidin. Juoksu sujui selkeästi kovemmin kuin pari viikkoa sitten samaisessa harjoituksessa. Lyhyiden palautusten ja suhteellisen kovan vauhdin ansiosta viimeisen maaliviivanylityksen jälkeen kelpasi tehdä lähempää tuttavuutta radan pintaan.

Eilen illalla otin pyörällä suunnan kohti Väinölänniemeä, jossa kisattaisiin Vattenfall-seuracupin toinen osakilpailu. Siipo oli ennen kisaa ensimmäisenä putoamassa finaalista, joten otin asiakseni liittyä kannustusjoukkoihin.  Ilmeisesti kannatti, Siipo kisaa Vattenfall-finaaleissa. Oli huippua viettää ilta hyvässä porukassa. Kaikkia kannustettiin, parhaimmillaan katsomassa seisten, huutaen ja taputtaen.

Hitautta radalla

Eilen keskiviikkona kävin Orimattilassa miesten aluemestaruuskilpailuissa. Olen kilpaillut lähes 50 eri kentällä, mutta Orimattilassa ensimmäistä kertaa.  Rata täynnä varttimailereita, ja täydelliset olosuhteet - tyyntynyt ja lämmin ilta. Ratakierrokset olivat viimeiset juoksulajit. Viimeisestä telinelähdöstä oli jo vuosi, mutta vanhasta muistista asettelin telineet omalle radalle.

Lähtötelineet kuuluvat olennaisena osana pikamatkoihin. Pikamatkasta huolimatta juoksuradalla nähtiin lähinnä hitautta. Ensimmäiset 200m juoksin rennosti, 26s tasan. Jälkimmäisellä puoliskolla vauhti yksinkertaisesti vain hyytyi. Maalissa 55.31, viimeisillä kymmenillä muut olivat jo maalissa. Kuitenkin hienot kisat, paljon juoksijoita ja seipäässä rima parhaimmillaan 546. Hyviä tuloksia.

Pyhänä oli tarkoitus juosta 800m Ristiinassa. No en juokse. Kilpailun järjestäjät lähestyivät viestillä, heihei ei mitään asiaa tänne. Parhaimmillaan kelpaa eliittikisoihin, mutta Ristiinaan ei. Myös Ristiina olisi ollut uusi kenttä. Kyllä en sillä kentällä juokse. Enkä kyllä kenellekään muulle Ristiinan Urheilijoiden kilpailuja suosittele. Ei olisi järjestelyissä suuri taakka ollut, kestävyysmatkoille on ilmoittautunut vain toistakymmentä juoksijaa. Kaksipäiväisissä kilpailuissa.  Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Urheiluväen pitäisi tehdä yhdessä rakkaan lajinsa eteen, muuten musiikki lakkaa ja juhlat ovat ohi.

Missä mennään?

Nyt on vierähtänyt kuukausi päätöksestäni "iskeä piikkarit naulaan". Ratkaisun ei ollut tarkoitus olla lopullinen, olisin kentiltä pois juuri niin kauan kuin homma maistuu puulta. Kuten olettaa saattoi, pitkään en malttanut pysytellä poissa. 

Viimeisen kolmen viikon aikana piikkarit ovat olleet tosi toimissa seitsemän kertaa, ja takana on myös muutama hyvä treeni maantien puoleltakin. Pienen välimatkan ottaminen kilpaurheiluun teki hyvää -niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tauon aikana ymmärsin, että tätä ei ole pakko tehdä, minun ei ole pakko juosta. Juoksen, koska haluan ja koska se on kivaa.

Kyseinen oivallus on näkynyt myös kellossa. En tiedä kiittääkkö kadonneen kivuuden löytymistä vai jotain muuta, mutta juokseminen on tuntunut aivan erilaiselta. Lenkkivauhdit meinaavat karata, 10km pk-lenkeillä saan kellottaa kilometriaikoja, jotka reilu kuukausi sitten tuottivat tuskaa yli puolta lyhyemmissä vk-treeneissä. Enää ei hämärrä päässä tai itketä.

Tämä kesä on ollut edeltäjiensä tavoin melkoinen floppi. Kauden isoimmat ja tärkeimmät kisat ovat kuitenkin vielä edessä. Ehkä jotain on vielä pelastettavissa. Olen ruksaillut kilpailukalenterista tälle kesälle vielä kahdet ratakisat, kaiken kaikkiaan 2-4 starttia. Tavoitteet ovat maltillisia, SB:t uusiksi. Myöskin harjoittelun on tarkoitus pysyä maltillisena, nyt on aivan turha väsyttää itseään. Olen tehnyt itseni kanssa ajoittain hankalalta tuntuvan sopimuksen, en solmi lenkkareita jalkaani kuin korkeintaan kerran päivässä.

Päivittäinen liikunta-annos ei ole kuitenkaan rajoittunut yhteen treenikertaan. Kun viime viikon alussa kotiuduin Imatralta, pääsin erään lemppariharrastukseni pariin. Hedelmien ja marjojen suurkuluttajana on ollut hienoa päästä hakemaan mustikoita 5min kävelymatkan päästä. Koskaan en ole niin paljon sinisiä marjoja nähnyt kuin tänä vuonna. Se on näkynyt ruokavaliossa. Mustikoita on päätynyt perinteisesti rahkaan ja puuroon, mutta myös mm kanan ja riisin kaveriksi. Sain jututtaa puolen kylän mummot, kun kävelin kotiin mukanani sankollinen marjoja ja pussillinen kanttarelleja.

Eilen illalla olo oli väsynyt. Juoksulenkki korvautui ruuanhankintareissulla, jolla tällä kertaa oli onneksi vähän vähemmän itikoita. Matkaa Lidliin ja takaisin kertyi kävellen mukavasti 8km. Mukaan tarttui omena, greippi ja oliivitanko, joista kyhätty jättimäinen iltapala oli omiaan tekemään muuten ei-niin-hyvästä päivästä paljon paremman.

juoksukilpailuja

Viikko takaperin kilpailtiin Karhulassa miesten aluemestaruuksista. Kaksi ratakierrosta 2.05,60, SB. Olisi voinut muutama sekunti enemmän lähteä kauden parhaasta, mutta näillä mennään. Perjantaina tein taas hyvän ja perinteisen nopeus tai paremmin nopeuskestävyys harjoituksen. Yksinkertaisesti 2x3x150m/3'/8' ajat napsahtivat tarkasti 20 sekunnin molemmin puolin.

Kuva Anjalan Liitto Facebook

Eilinen meni kivihommissa kun iso Hiab nosteli graniittipaaseja. Aamulla huomasi lapioineensa.  Työn tulos sensijaan näyttäytyi vielä aamullakin hyvänä. Illan epistolana oli 9-15v Pm-viestit, joissa seurasin tiukasti tapahtumia, ja parhaani mukaan kuulutin kilpailuja. Harjoitusta vielä vaatii.  

Virallisten kilpailujen päätyttyä vedin tossut tiukalle. Oli vuorossa ratakierroksen haastekilpailu. Katsomo tyhjeni, mutta viilenevässä illassa kaksi juoksijaa asettuivat lähtötelineiden taakse. Valmentaja otti käsiaikoja. Loppusuoralle kaarrettiin rintakkain, vielä otin omani ja tein toistakymmentä metriä eroa. 55.9s. Viikon päästä Am-kisoissa Orimattilassa paremmalla verryttelyllä taas toivottavasti seuraavalle sekuntiluvulle.

Viimevuonna kasilla parhaimmillaan 57s ensimmäinen kierros, kisakunnossa on vielä harjoituskauden verran hiomista. Suunnitelmat on kuitenkin tehty Lahden SM-kisojen mukaan. Kahdessa ja puolessa viikossa täytyy tehdä tehtävissä oleva.

Ikävä tulee

Olen juossut 12 vuotta. Koko tämän ajan olen asunut samassa paikassa. Samat lähiseudun kilpailut ovat toistuneet vuodesta toiseen, oikeastaan koko vuosi on rytmittynyt perinteisten kisojen mukaan. Jokin aika sitten tajusin, että nyt, kun vuokrasopimuskin on jo taskussa, ei yliopiston alettua ole enää pääsyä tuttuihin ja turvallisin tapahtumiin, ainakaan niihin kaikkiin. Surullista.

Miten pärjään, kun ei ole Kuopion hallitonneja kertomassa, että uusi vuosi hallikisoineen on alkanut tai Pyhäselän Malmijuoksua aloittamassa kauan odotettua maantiekautta? Juhlapäivien vietto menee aivan uusiksi ilman Itsenäisyysmaratonia ja Uudenvuodenjuoksua. Ikävä tulee myös Maaninkahölkkää, Lapinlahden Tonneja, Kuopio Maratonia sekä Varpaisjärven Yömaratonia.

Erityisesti syksyiset ja keväiset hölkät ovat olleet kivoja perinteitä, joissa pääsee juoksemaan kovaa, mutta kuitenkin ilman pakkomielteistä kymmenysten kyttäämistä. Tunnelma kisoissa on aina rento ja positiivinen. Mieleenpainuvien kokemusten lisäksi näistä kisoista on tarttunut mukaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Muun muassa tulevan oman kodin paistinpannut ja kahvinkeitin ovat vuosien varrella kertyneet palkintokaapin perille. Juoksutapahtumat ovat antaneet hurjan paljon, niin numerolapun kanssa kuin toimitsijanakin.

Asioilla on usein sekä hyvät että huonot puolet. Savon jäädessä taakse, pääsen vilkuilemaan Etelä-Karjalan kilpailukalenteria. On kiva päästä tekemään tuttavuutta uusiin tapahtumiin. Uutuus löytyy kuitenkin myös kotiseudulta. Syksyllä on palattava Kuopioon ainakin ensimmäistä kertaa järjestettävään Hard Runiin.

Kotiseutu tutuksi!

Aloitin viikon uudella aluevaltauksella. Kuulutin Imatran Urheilijoiden kuukausikisat. Mitä ihminen ei urheilun eteen tekisi. Leikkisästi tokaisin, jotta aloitin uran suoraan stadionilta. Karhumäen urheiluilta päättyi, ja seuraavan kerran 28.7. 9-15 -vuotiaiden Pm-viesteissä mikin takana. Satu odotti jo juna-asemalla, poikkeuksellisesti en ollut viimeinen kuka kentältä lähtee. Nyt oli jo kiire.

Torstaina aurinko paistoi, niin kuin kesällä pitää! Lähdimme kirjoittamaan vuokrasopimusta Lappeenrantaan. Kun juoksevat asiat oli saatu hoidettua, alkoi maakuntamatkailullinen osuus. Käytiin tietysti katsomassa Kimpisen sinistä mondoa, ajettiin sataman ja linnoituksen läpi ja kierrettiin keskustaa kävellen.

Keskustan kiertäminen riitti. Vehkeet tulille. Sanoin, että mennään Mustolan kautta Konnunsuolle Soskuan sulku, Saimaan kanava, ylittäen. Konnubaarin kohdalla jalkauduttiin. Etelä-Karjalan nähtävyyksistä yksi vaikuttavimmista on entinen vankila, nykyinen vastaanottokeskus. Satu pääsi katselemaan peltoja ja tiilirakennuksia lintutornista - kiikarit vain olivat jääneet kotiin.

Matkalla käytiin vielä ihmettelemässä Myllymäen laskettelurinteitä ja Joutsenon urheilukenttää, mm. Steve Prefontaine kävi pohjolan kiertueella juoksemassa 1974 5000m 13.55. Kenttäennätystaulua emme löytäneet, mutta kovia kisoja jokatapauksessa on juostu!

Tankillisen bensiiniä ajettuamme olimme taas Imatralla. Ei auttanut kuin lähteä vielä katsomaan Imatrankoskea. Patoluukkujen auetessa koskiuoma alkoi täyttyä Sibeliuksen tahtiin vedestä 500 kuutioa sekunnissa #IhmeellinenImatra.

Perjantaina kävimme radalla juoksemassa. Juoksin huomiseen kilpailuun valmistavasti vanhan ja hyvän 2x4x200m, satu 100-200-300-400-600-400-300-200-100 pyramidiharjoituksen. Pyhänä ulkoilutin Satua pyörällä. Molemmat jalkapohjat tulivat kipeäksi kuin ei olisi ikinä ennen juossutkaan. Satu juoksi Vuoksenlenkillä jokatoisen kilometrin alle neljään minuuttiin. Takasuoran hiekkatieltä hyppäsi kuin Antti loikkanen aikoinaan pikitielle. Asfaltillahan on nopein juosta.

Lajinvaihto

Reilu viikko sitten vaaransin terveyttäni maratonilla, eilen oli vuorossa uudet, vielä tapaturma-alttiimmat, kuviot. Olin alkujaan  menossa Siilinjärvelle seuran järjestämiin kilpailuihin toimitsijaksi seiväspaikalle. Tilanne kuitenkin eli, ja kohta olin mukana hyppäämässä "haastekilpailussa". Häviäjä maksaa kyydit terveyskeskukseen.

Kun muut ottivat harjoitushyppyjä, minä ohjasin lasten harjoituksia. Sain hommani hoidettua juuri sopivasti ehtiäkseni kisapaikalle toteamaan, että askelmerkki on lievästi sanottuna hukassa. Myöskään vieras keppi ei osoittanut halukkuutta yhteistyöhön. Asetin aloituskorkeuden mahdollisimman alas, etsisin merkin kisan aikana.

Seiväshyppy on kuin pyörällä ajaminen, kun sen kerran oppii, sen osaa aina. Muutama alhaisen korkeuden hyppy vaikutti lupaavalta, mutta riman noustessa paketti hajosi. Tätäkin lajia pitäisi vissiin harjoitella useammin kuin viiden vuoden välein.

Tällä kertaa rima ei ehtinyt nousta 240cm korkeammalle. Vaikka kyseessä oli pelkkä leikki, huono suoritus ja etenkin haastekisan häviäminen, suututtivat ja turhauttivat.  Terveyskeskukseen ei kuitenkaan jouduttu lähtemään. Vammat rajoittuivat kynsinauhan ja vanhan haavan aukeamista.

Kisa kesti kirjaimellisesti koko illan. Vaivaiset kymmenen hyppääjän voimin tapahtuma saatiin venymään yli kolmen tunnin mittaiseksi. Omien hyppyjen jälkeen keskityin täysillä toimitsijan rooliin. Pääsin hilaamaan riman hurjiin lukemiin, aina 441cm asti. Kahvitarjoilu pelasi ja ilta oli oikein mukava.

Nyt alkaa vähitellen huomata harrastaneensa vierasta lajia. Olkapäät on kipeät, kuten myös lonkankoukistajat, takareidet ja vatsalihakset, selkä on jumissa ja tämänpäiväinen lenkki oli kaikkea muuta kuin lennokas. Ehkä kyseinen tempaus oli omalla tavallaan ihan hyvä harjoituskin.

Ajatukseni juoksusta näin urheilumielessä ovat edelleen aika hämmentyneet. Toisinaan selailen innoissani kilpailukalenteria ja vetelen piikkareita jalkaan, toisinaan mietin, miksi ihmeessä vääntäydyn lenkille kerta toisensa jälkeen. Välillä juokseminen on ihanaa ja kunto tuntuu hyvältä, välillä elimistö tarjoilee toinen toistaan ihmeellisempiä kurjia tuntemuksia. Ei auta kuin koittaa olla stressaamatta ja seurata, miten tilanne etenee.