Kellon tullessa kahdeksan lauantai-aamuna alkoi matka kohti Imatraa ja SM-maastoja. Kisat alkoivat kyseisena aamuna jo yhdeksältä, aivan ei ehdittäisi ensimmäisiä startteja seuraamaan. Reilun 240km mittainen matka sujui ongelmitta aina Imatralle asti. Karhumäen urheilualue ei ottanut löytyäkseen, vaikka siellä olen usemapaan kertaan vieraillut. Kiersimme pientä kaupunkia toistakymmentä minuuttia ennen määränpään löytymistä. Kello näytti hieman yli yhtätoista auton pysähtyessä.
Lauantain sää ei ollut paras urheilukilpailujen seuraamisen kannalta. Tuuli oli todella kova ja äkkiä tuli ikävä naulakkoon unohtunutta toppatakkia. Pienestä vilusta huolimatta veteraanisarjat katsottiin loppuun asti tuttuja bongaillen ja silmäillen rataa, mikä olisi seuraavana aamuna itselläänkin kierrettävänä. Juniorisarjojen alkaessa suoritimme varikkopysähdyksen ABC:llä ja palasimme masut täynnä seuraamaan kisat loppuun saakka.
Hotelli löytyi kisakeskusta mutkattomammin. Sinne päästyä oli aika alkaa sovitella lenkkivaatteita päälle verkkalenkkiä varten. Juoksu oli vähän tahmeaa, mutta sitä se monesti on kilpailua edeltävänä iltana. Edeltävät päivät on levätty ja juoksutuntuma on hukassa. Verkan jälkeen jäin laiturille ihailemaan kohta laskevaa, vielä kirkkaalta taivaalta paistavaa aurinkoa. Keräsin katseita kääriessäni lahkeet seisoakseni järvessä. Kävelin takaisin hotellille avojaloin.
Hotellihuoneessa oli kuuma ja tuleva kisa pyöri mielessä. Uni ei meinannut ottaa tullakseen. Saatuani unenpäästä kiinni nukuin kuitenkin sikeästi aamuun asti. Aamulla normaali SM-kisajännitys oli laimeaa. Kun ei ole realistisia mahdollisuuksia menestyä ja tiedostaa olevansa huonossa kunnossa, ei ole juurikaan syytä hermoiluun. Numerolapun kiinnityksen jälkeen suunnattiin aamupalalle.
Aamupalan jälkeen alkoi tavaroiden keräily. Vaikka starttini olikin vasta puolenpäivän jälkeen, halusin olla kisapaikalla hyvissä ajoin. Sää suosi sunnuntai päivää aivan erilailla kuin lauantaita. Tuuli oli tyyntynyt, aurinko paistoi ja rohkeimmat katsojat istuivat lyhythihaisissa heti aamusta. Verryttelemään lähtöä oli mukava odotella kauniissa säässä ja tuttuja nähden.
Kiersin kisareitin ensimmäistä kertaa verrytellessäni. Puheet äärimmäisen rankasta radasta olivat mielestäni hieman liioiteltuja. Muutama jyrkkä, mutta onneksi lyhyt, nousu radalle mahtui, mutta viimeviikkoisen aluemestaruusmaastoreitin jälkeen rata oli suorastaan miellyttävä. Verryttely jatkui kivasti porukalla, kun juoksin kiinni jo kaukaa tunnistamani, toista vuotta sitten viimeksi nähneeni, juoksukaverit.
Yleensä juoksu alkaa aueta verrytellessä, mutta nyt niin ei ikävä kyllä käynyt. Jalat tuntuivat raskailta ja aukaisuvetoja tehdessä huomasin kimmoisuuden kadonneen jonnekkin. Ajatus "mitäköhän tästäkin kisasta taas tulee" piti työntää sivuun useampaa otteeseen. Nyt olisi vain juostava niin hyvä juoksu kuin senhetkisillä jaloilla ja kunnolla suinkin kykenee. Muutamien poisjääntien jälkeen lähtöviivalle asettui noin 25 tyttöä.
Lähtölaukauksen pamahtaessa sännättiin nurmikentälle. Alkukiihdytyksen aikana tunnistin Robinin "Kipinän hetken" soivan. Tämä oli jäänyt muilta huomaamatta. Lähtösuoran jälkeen tultiin radan vaativimpaan kohtaan. Jyrkkä nousu imi vauhdin pois kokonaan, ja huonona ylämäkijuoksijana olin vaikeuksissa yrittäessä selvitä kunnialla huipulle asti. Mäen päällä tuli vastaan henkisesti raskas paikka. Kun on ennen kamppaillut SM-maastoissa kärkisijoista, on musertavaa huomata tosi asia, että häntäpään vauhti on vähintäänkin riittävää.
Puolenkilometrin juoksun jälkeen vakiinnutin paikkani hieman puolenvälin huonommalla puolen. Jäin yksin ja loppumatka ei ollut enää juurikaan kilpajuoksua. Vallitseva ajatus juostessa oli pitää oma sijoitus ja selvitä maaliin säilyttäen oma vauhti, olla hyytymättä täysin. Tavoite täyttyi, ja pieni loppukirikin irtosi.
En kuitenkaan negatiivisista tuntemuksista huolimatta kadu kisaan lähtemistä. Tapahtuma oli hieno ja useat "tervetuloa takaisin" ja "kiva, kun olet täällä"-kommentit lämmittävät mieltä kummasti. Kyllä vielä joskus saan myös toivottaa itseni tervetulleeksi tasolle, jolla haluan olla. Minusta tulee vielä juoksija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti