Niukka tappio

Tänään todenteolla avasin kilpailukauden. Tulikuuma ja ennenkaikkea ennalta tasainen M 200m kilpailu, rata täynnä juoksijoita osan juostessa vielä viileämmässä erässä. Sanon aina yhden harjoituslähdön riittävän. Ei riittänyt, varsinkaan kun kisastartti oli ensimmäinen ammuttu lähtö sitten hallikisojen...

Etusuoralle kaarrettaessa vastatuuli iski puuskana. Aloin päästä juoksuun mukaan ja saavutin edellämenijöitä. Maalissa tiukka taistelu ennen maalikameran ratkaisua. Matka loppui diesel-koneelta kesken, enkä saanut treenikaveria kiinni. Kaveri voitti niukasti 0,03s erolla heittäytyen mahalleen tartanin pintaan. Tein kuitenkin ennätykseni 2.1m/s vastatuuleen, 25.25.

Reilun puolentunnin palautumis- ja verryttelyajan jälkeen piti lähteä tonnille. Tuntui jo valmiiksi pahalle, eikä vetohaluja löytynyt keneltäkään. Otin kärkipaikan ja rennolla vauhdilla vedin kolmimiehisen letkan 300m kohdalle. Näytin kaverille merkin kärkeen menemisestä. Veto hiipui, ja etusuoralle kaarrettaessa otin oman paikkani takaisin.

Kellon soittaessa innostus otti vallan ja kiristin vauhtia tasaisesti loppuun asti. Viimeinen kierros oli taas nautinnollista menoa, sillä loppuajasta ei ollut enää mitään paineita. Kellot pysähtyivät ajassa 2.49,72. Mies alkaa olla hyvässä kunnossa. Alan odottaa jo kesän kisoja, joka on ehdottoman hyvä merkki!

Sain treenikaverilta maalikamerakuvan muistoksi saatteella "Hän meni jo, ei enää näy". Kuva on tosin 1000m kilpailusta. Oikeasti pääsen tositoimiin 4.6. Kimpisellä, hyvällä vedolla vaikeaksi osoittautunut "2min raja" voi rikkoutua, jo heti ensimmäisessä kilpailussa. Olen parhaassa kunnossa koskaan. Vapusta oppineena ylioppilasjuhlat vain herkistävät.

Un fin de semana muy soleado

Tässä espanjan, joka on muuten tämän vuoden viimeinen koe, opiskelun lomassa pitää varmaan jotain tänne blogiinkin päivitellä. Eli viimeinen koe häämöttää ja käytännössä voi jo todeta olevansa lomalla viimeinkin. Viikonloppu onkin kulunut sen mukaisesti. Koululle ei ole tullut uhrattua ajatustakaan, vaan päivät ovat kuluneet käytännössä sataprosenttisesti neljän seinän ulkopuolella. Lauantain ja sunnuntain osalta voi melkein sanoa, etteivät ne olisi voineet enää paremmiksi muuttua.

Lauantai alkoi ennätyspitkillä yöunilla nukkuessani pois koeviikon ja vähän kaiken muunkin aiheuttamaa väsymystä. Selvittyäni sängystä yhdentoista aikoihin pääsin aamukahveille pihalle lämpötilan kivutessa auringossa lähelle neljääkymmentä.  Pian tämän jälkeen päivä jatkui rannalla, jossa tuli mm jututettua ihmisiä, joita on nähnyt viimeksi yläkoulussa. Kolme tuntia jaksettiin auringon alla makoilla, ja selvittiin jopa lähes palamatta. Matka jatkui päiväkahveille hyvässä seurassa auringon edelleen paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Hyvästeltyäni aamupäiväisen seurani, lähdin toisessa seurassa koiranuittopuuhiin. Tosi fiksuna extemporeideana  päädyin totta kai itsekin heittämään talviturkkini koirien seassa, ja vieläpä hevosten uittopaikalla. Sama kai se millaisessa lätäkössä ui ja missä seurassa, hauskaa oli joka tapauksessa. Tämän parituntisen lenkin jälkeen juotiin iltakahvit, joista sain ilmeisesti maksaa yöunillani.

Huonosti nukutun yön jälkeen sunnuntaikin alkoi kuitenkin kivasti kahveilla. Äkillisestä mielijohteesta päädyin vetämään lenkkarit jalkaan, käytännössä ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Juoksu tuntui vähän jännältä, muttei nyt mitenkään ylitsepääsemättömän pahalta. Tuli jotenkin niin ikävä juoksemista! Mutta jospa tämä vielä tästä. Kyllä vielä joskus pääsen kunnolla treenaamaan. Lenkkini johti rantaan ja pikapulahdukseen lenkkivaatteissa. Järveltä tallustelin pois metsän poikki kengittä. Ihan huippureissu!

Loppu päivä kului auringossa makaamisen ohella toisessa uimareissussa ja jälleen koiria uittaessa. Täydellisestä viikonlopusta puuttuu enää Suomen maailmanmestaruus, jota istumme paraikaa jännäämässä. Hyvä Suomi!

Poikkeus sääntöön!

Avasin ratakauden tänään Parikkalan tonnilla. Uusi Tacklan kisapaita ensimmäistä kertaa päälle. Aitoa eurooppalaista käsityötä suoraan Virosta! Tuntia ennen kisoja Harjulinnankentällä ei vielä ollut ketään. Rennolla fiiliksellä kuitenkin verryttelemään. Ennen aukivetoja varmistettiin aikataulu ja kiinnitettiin rintaan suoraan painosta tulleet numerot.

Suurin osa viivalle tulleista oli paikallisia alle 15v junioreita. Kun rivi ei enää mahtunut radalle, sanoin perässäni olevan hyvä paikka. En jäisi alle esteeksi. Veli lähti reipaasti liikkeelle ja otin paikkani kärjessä vasta 200m täyttyessä. Juoksu tuntui alusta asti mukavalta. Oli tarkoitus juosta kiihtyvällä vauhdilla ja toisella kierroksella pitikin pidätellä, jotta viimeiselle kierrokselle jäisi kiristettävää.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä annoin mennä hymy huulilla. Vauhti kiihtyi aina loppusuoralle asti. Kellot käsiajalla pysähtyivät aikaan 2.47,3, eli viimeinen kierros vei enää 64s. Kun missään muualla ei vielä ole tonnin kilpailua juostu, on minun nimissä nyt KKK, kauden kotimainen kärkitulos ;). Kisan jälkeen lehtihaastattelussa sain hyvin mielin sanoa ensimmäisen kilpailun olleen hyvä. Perinteisesti ensimmäinen kilpailu on ollut vaikea, tytötkin ovat juosseet kovempaa.

Parinkymmenen minuutin palautuksen jälkeen juoksin vielä 2x200m kovaa. Jalat olivat jo hyvin palautuneet. Todellakin pääsen 800m kisarytmiin, ei mitään ongelmaa. Marskin kisat 4.6. tulevat olemaan ensimmäinen mittari todellisesta kisakunnosta kasilla. Pyhänä juoksin jo lupaavan NK (1500m) harjoituksen.

Aamupäivällä kävimme moottoripyöräkaupoilla. Puuttuu enää polkupyörä. Saa tarjota n. 180cm lyhytjalkaiselle sopivaa maantiepyörää tai cyclocrossia, hyväkuntoiset huomioidaan. Nyt hyvät lukijat on mahdollisuus ostaa Suomen halvin uuden tekniikan 4T-kevari; Rieju Marathon Pro Supermotard.

Huomisen ohjelmassa on kansallinen erotuomarikerhojen 30min juoksutesti. Saipan edustusjoukkueen kärki kerkesi kiertää rataa reippaan 7km edestä. VK-harjoituksena, mutta reippaasti enemmän on erotuomarin juostava.

Kesä tullee!

Ehkä uskomatonta mutta totta. Olen onnistunut löytämään jotain positiivista treenikiellosta. Olen oppinut arvostamaan sitä vapautta, jonka tauko on tuonnut mukanaan. Kun elämä ei pyöri treenien ympärillä, on paljon vapaampi tekemään muutakin. Ei sillä, että kestävyysjuoksu olisi jotenkin erityisen aikaavievä laji, mutta kuitenkin kun lenkillä on oltava aamulla sekä illalla, on vaikea lähteä minnekkään pitemmällä. Kyllä varmaan vaihtaisin vapauden vaikka heti takaisin treenaamiseksi, mutta ihan kivaa taitaa olla näinkin.

Viime viikonloppuna pääsin hyödyntämään ei-urheilijan vapauksiani. Lähdin lauantaina yhden aikaan bussilla Kuopioon, käytännössä päämäärättömästi, ja selvisin takaisin kotiin seuraavana iltana. Oli hauskaa. On kiva vaan lähteä jonnekkin reissaamaan, ja katsoa mitä sitä keksii. Ja nyt kun nämä reissut kerran ovat mahdollisia, päätimme kaverin kanssa varata kesäloman alusta vähintään viisi päivää aikaa ja lähteä seikkailulle, jonnekkin, ihan vaan ilman suurempia etukäteissuunnitelmia.

Kyllä vuoden viimeisestikin koeviikosta on selvittävä, kun aurinko paistaa nätisti!

Kuten edellisestä voi päätellä, ovat kesälomasuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Ainakin alkukesä menee enempiä juoksentelematta, joten jotain muuta on keksittävä. Tähän mennessä mieleen on juolahtanut jo jos jonkinlaista reissua sekä autokoulun aloittaminen. Korkea aika näitä on miettiä, sillä kesä on jo käytännössä alkanut. Vai mistä muusta kuin kesästä kertoo tämänpäiväinen vuoden viimeinen virallinen koulupäivä höystettynä +30 asteella sekä kolmella tunnilla urheilukentällä shortseissa ja topissa?

Jep, kesä on tullut, Siilinjärveltäkin löytää dyynejä..

Voin melkein väittää auringon paistavan konkreettisen paisteen lisäksi myös urheilulleni. Mikään ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan. Eilen oli ylivoimaisesti paras olo moneen kuukauteen, ja jalat tuntuivat kevyiltä. En malttanut olla juoksentelematta ylläolevista farkuista ja kumppareista huolimatta. Vielä ei kuitenkaan kannata liikaa intoilla, ja huomena suuntaankin taas lääkäriin. En kyllä oikeastaan tiedä edes miksi. Tai tiedän, mutta en tiedä, mitä uutta voin enää saada lääkäreiltä, joita olen hämmentänyt jo toistuvasti.

Urheilulliset esikuvat

Emme saavuttaneet yhteisymmärrystä millaisia ominaisuuksia vaaditaan urheilijalta, jotta häntä voi sanoa lajinsa kovimmaksi. Mielestäni puhtaasti tulokset eivät määritä urheilijan menestystä. Kasasin oman leikkimielisen idolilistan videoiden ja selityksen kera. Urheilijat saattavat tulla yllätyksenä.

Lista kasautui jo uransa ehtoopuolella olevista, lopettaneista tai edesmenneistä urheilijoista. Ajan kuluessa nykyiset huiput nousevat, mutteivät uran vielä jatkuessa lunasta paikkaansa.

Maurice ”Kansas Cannonbal” Greene -Pikajuoksu

Vanha kunnon lihaskimppu. Pitkään huipulla ja taistellut läpi pettymyksien. 52 kertaa sallituissa oloissa alle 10 sekunnin satanen. Kaikkien aikojen kovin pikajuoksija. Lähtöruudussa tanssijat eivät pääse edes lähelle. Vanhoilta ajoilta on säilynyt heikosti kuvamateriaalia.

Iloitsi aina voitostaan aidosti ja näytti kuka yksinkertaisesti on paras.

ForrestG -Kestävyysjuoksu, maraton

Tarvitseeko edes sanoa. Kova harjoittelija. Enemmän tahtoa kuin järkeä, mutta ansaitusti SM-mitali. Urheilu on miehelle elämäntapa. Ei välitä muista, tekee niin kuin tahtoo ja vielä omalla tyylillään. Videolla ForrestG selostaa pitkää lenkkiä. Tästä saa aina asenteen kohdalleen!  

Vauhtileikittelyä 2.45-3min/km palautukset sitä kolmeaminuuttia. Matkana on epämääräinen matka, kunto todennäköisesti riittää... 15min rypistykseen.

Marco ”Il Pirata” Pantani -Pyöräily, yhteiskilpailu/mäkimies

Kukaan ei ole ollut, tai tule olemaan Pantanin veroinen. Epäilyttävistä hematokriittiarvoistaan ja doping tuomioistaan huolimatta yksinkertaisesti mestari. Teki aina kaikkensa voittaakseen. Ei palkintorahojen vaan itsensä takia. Ei tarvitse selittää enempää.

Driven by passion. Pantani eli antaekseen kaikkensa Alpeille ja Pyreneille.

Ronnie O'Sullivan -Snooker

Snookerin uusi mestari. Ronnien pelejä on mielenkiintoinen seurata. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Yrittää lyöntejä, joita kukaan muu ei edes harkitsisi, ja vielä pussittaa nämä.

Ailahteleva ja samalla inhimillinen. Lähes voittamaton, mutta ei lyömätön. Vain kovimmat kilpailijat nousevat enää huippubrekin jälkeen. Helpotkin lyönnit alkavat mennä ohi, kun tietää O'Sullivanin olevan vastassa.

Luovutti ottelun epäonnistuttuaan helpossa lyönnissä. Juuri oikeanlaista, mestarin temperamenttiä. Kymppi juosten alle 37min.

Thomas Voeckler -Pyöräily

Kuminaama Voeckler yrittää, vaikka tietää epäonnistuvansa. Huippukunnossa taas tietää onnistuvansa. Tour de Francen kuningatar-etapilla 2012 tarjosi yhden unohtumattomimmista urheiluhetkistä koskaan voittaen etapin ylivoimaisesti ja samalla vuorten kuninkaan pilkkupaidan. Haluan joskus nostaa kädet samalla tavalla ilmaan voiton merkiksi hymyillen.

Ikuinen kakkonen. Taistellut usein ylivoimaisia vastustajia vastaan uskoen itseensä. Pyöräilijä, joka voittaa aina katsojien myötätunnon puolelleen periksiantamattomuudellaan ja iloisuudellaan.

Haile Gebreselassie – Kestävyysjuoksu, 10 000m

Haile oli Se juoksija, jota seurasin ja ihailin. Katsoin lähes jokaisen Kultaisen Liigan osakilpailun, eritoten kuinka Haile juoksee. Yleisurheilu ei ollut enää entisellään, kun nuorempi sukupolvi kiri ohi ja Liiga vaihtui timanttiseksi. Myöhemmin vielä maratonin ME.

Haile ei osaa lopettaa. Suuri yleisö vaatii "One more year Teemu", Haile sanoo itselleen vielä kerran...

Chris Pronger -Jääkiekko, NHL

Pitkä ja vaiheikas ura maailman kovimmassa jääkiekkosarjassa. Valittu sekä NHL:n parhaaksi puolustajaksi, sekä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Ostettiin Anaheimiin Teemu Selänteen palkanalennuksella 2007 ja samana vuonna voittivat itse Stanley Cupin. Mestaruus olikin nälkäisen kaksikon ensimmäinen, ja viimeiseksi jäänyt.

Herrasmiespelaaja huolimatta yli tuhannesta jäähyminuutistaan. Puolusti itseään ja joukkuettaan aina tarpeen tullen, ei pelännyt heittää hanskojaan. Kapteeni Isolla C:llä, ei tarvitse edes kirjainta johtaakseen. Kaikki kuuntelevat häntä.

Prongerin lopettaminen kuvastaa hyvin maailman menoa. Arvot ovat pehmenneet, eivätkä rehdit, mutta suoraviivaiset ratkaisut ole enää hyväksyttäviä. Prongerin kaltaisia pelaajia ei enää koskaan synny.

Marco ”Super Sic” Simoncelli -Ratamoottoripyöräily, MotoGP

Legenda jo eläessään. Aina iloinen ja hyväntuulinen. Teki parhaansa, vaikkei koskaan saanut alleen parasta saatavilla olevaa kalustoa kuninkuusluokassa. Maailmanmestari 250cc-luokassa. Kuoli dramaattisesti rakastamansa urheilun parissa parhaan ystävän ajaessa hänen päänsä yli. Simoncellin kunniaksi ei pidetty hiljastai hetkeä vaan kaasutettiin kirkossa kilpamoottoripyörillä.

Aina iloinen ja omistautunut kuljettaja. Maailma on synkempi paikka SIC #58 puuttuessa lähtöruudukosta.

Lopun alku

Viimepäivät olen ollut niin kiireinen, etten ole blogia ehtinyt vilkaistakaan. Hyvät lukijat, olette vieraillee sivuillamme ahkerasti; nyt jo 10 000 kertaa. Kiitos.

Wanhanliiton punaisiin pukeutunut työmies uurasti keskiviikkona 12h, ja vielä eilen torstainakin täyden 8h päivän. Lopulta olimme pystyttäneet kuusimetriä korkean trapetsihyppytolpan, josta on tarkoitus hypätä 8m korkeudella roikkuvaan trapetsitankoon. Tervetuloa kokeilemaan uskallusta!

Ilta pimeni, ja vaihtui yöksi. Otin siis pikimiten suunnan Vuoksenrantaan vauhtikestävyyslenkkiä juoksemaan. Katuvalot olivat jo pimeinä, ja juoksija sukelsi yönmustaan ränniin. Yllätyksenä meno oli todella mukavaa täysin tyynellä Vuoksenrannalla. Ei tullut edes tuttuja vastaan. Päässä soi mukavan rullaavan askeleen tahdissa Iron Maidenin The Loneliness of The Longdistance Runner; Gotta win, gotta run till you drop, Keep the pace...

Torstaina tein ensimmäisen varsinaisen rataharjoituksen; 3x3x200m. Villiorina kevätlaitumella kirmasin treeniä hymy korvilla. Kello naputti vetoja 31s-28s väliin. Aina ensimmäisestä harjoituksesta lähtien siis pääsen kilpailuvauhtiin. Enää on keskityttävä pitämään vauhtia kaksi ratakierrosta.

Jo aiemmin tiistaina vielä maastoista kankeana juoksin 2x5x60m. Ensimmäinen sarja ylämäkeen ja toinen piikkareilla. Vielä viimeinenkin veto kellottui 7.8s parhaan ollessa 7.5s. Vauhtia piisaa. Ei kannata olla huolissaan, vaikka ensisilmäyksellä maastojen tuloslistalta löydyinkin väärästä päästä. Ilokseni näin kentälle mennessä vielä ForrestG:n vetämässä ylämäkivetoja sankarillisen valmennettavansa kanssa.

Tänään nautin viimeisen ehtoollisen kouluruokalassa. Lukio on nyt lakkiaispuhetta vaille valmis ja taputeltu. Kuulemma olen ansainnut puhujan roolin. Abivuonna kaikki muu oli lukemista hauskempaa. Ruoka tosin oli hyvää ja luokissa lämmintä, joten kannatti käydä muutama tunti päivässä näyttäytymässä.

Hauskinta on ollut, että oikeasti minua on arveltu ammattikoululaiseksi tarinoideni perusteella. Kalle istuttaa puita, rakentaa varastoja tai kiipeilee tikkailla. Jokatapauksessa koulu on nyt ilmeisen esimerkillisesti takana!

Kuulumisia näin toukokuun puolivälistä

Tänään sain vihdoin ”selityksen” siihen, mistä nyt kenkä puristaa, miksi ei juoksu kulje. Käydessäni koulun terveydenhoitajan vastaanotolla, sain kuulla varsin mielenkiintoisen teorian. Kaikki vaikeuteni ovat psyykkisiä, en oikeasti halua enää juosta, ja olen vain keksinyt kaikki ongelmat omasta päästäni välttyäkseni tältä kauhealta lajilta. Mmm, aivan. En halua juosta, mutta silti ravaan viikosta toiseen erilaisilla lääkäreillä, terveydenhoitajilla ja tutkimuksissa selvittääkseni, mikä on vialla. Ihan lääkärillä käynnin riemusta olen selvästi tätäkin tehnyt. En halua juosta, mutta silti jaksan yrittää päivästä toiseen, jos nyt en aina ihan konkreettisesti, niin ainakin ajatuksen tasolla. Näin se menee. No, hyvää se terkkari varmaan tarkoitti, ja itse varmaan vähän kärjistin hänen epäilyjään. Kuitenkin voin vannoa, ettei tuollaisen kuuleminen kuulosta kamalan kivalta. Liki tunnin tähän vierailuun käyttäneenä sain kuitenkin jälleen kerran uuden lääkärinajan, eikä terkkari päässyt edes hullun papereita myöntämään. Hyvin meni.

Mutta sitten vähän kivempia juttuja. Eilen siirryimme Siilinjärven Ponnistuksen treeneissä ensimmäistä kertaa ulos. Jee, selvä kesän merkki! Oli kiva päästä pitkästä aikaa urheilukentälle, varsinkin kun seurana oli kolme ryhmällistä iloisia 3-6-vuotiaita ”Termiittejä”. 2,5h kentällä vierähti, ja hauskaa oli, eikä ketään juurikaan haitannut, että ajoittain vettä tuli aivan kaatamalla. Kuten kuvasta näkyy, pääsin itsekin osallistumaan huikealle temppuradalle. Ei kai se väärin oo, jos välillä vähän lapsettaa?

Pakko vielä mainita sunnuntaisista SM-maastoista. Hienot kisat olivat. Radalla oli juoksijaa käytännössä tauotta yhdestätoista neljään asti. Sää oli hyvä ja reitin voi sanoa suosineen katsojia. Reissu oli kisaturistinkin näkökulmasta rankka. Kello soi aamulla kuuden jälkeen ja näytti kotiin palatessa iltayhdeksää.

Puhelimen kameraan tallentui pätkä yhdestä kisojen kovatasoisimmasta ja osallistujarikkaimmasta sarjasta. Kovaa mentiin, ja letka venyi pitkäksi, mutta maastojen luonteeseen kuuluen käytännössä kukaan ei joutunut taittamaan matkaa yksinään. Eli tässä 17-vuotiaat pojat noin kilometrin verran juosseena: