Kuluvan viikon teemana on ollut yliopisto-opintojen aloitus LUT:ssa- Lappeenrannan teknisessä yliopistossa. Isoja koneita, hienoa tekniikkaa ja hieman akselirasvaakin, maanantaina alkaa tiukka konetekniikan opiskelu aamusta iltaan -luennoilla.
Tänään torstaina keskityin kuitenkin tempoajoon. Pitkät, hitaasti ajetut, lenkit eivät ole tempokunnon kannalta parasta mahdollista harjoitusta. Pyörää ei kuitenkaan ole malttanut makuuttaa tallissa.
Muistojen Jänhiälänajo ajettiin nimensämukaisesti Jänhiälässä Imatra - Joutseno välillä. "Ajetaan sähkövaihteettomilla maantiepyörillä ja -kypärillä - - myös lisätangot ovat kiellettyjä." Tapahtuman luonteen vuoksi välineistö oli aiempaa mallia kuin 1989. Tälläin Greg Lemond ajoi ensimmäisenä lisätangoilla, ja juuri aika-ajopyöränsä ansiosta voitti kyseisen Tour de Francen vuosikerran.
Rakas Olmo olisi ollut täydellisesti tapahtuman henkeen sopiva. Ajattelin kuitenkin meneväni ajamaan kun kerran kilpailu järjestetään! Muistojenajossa lähdettiin tietysti jalka maassa. Aja! Vauhtiin, klossi kiinni polkimeen ja ketju isolle keskiölle.
Alusta asti tuntui todella hyvälle. Kääntöpaikalle sain edellisen pitkänlinjan ketjunpyörittäjän kiinni ja lähdin ylämäkeen kääntyen takaisin kohti maalia. Kolme minuuttia ennen maalia pohkeet alkoivat krampata pahasti. Oli ajettava ylämäkiä putkelta ja taisteltava kramppeja vastaan. Miehessä olisi ollut vielä voimaa.
Epävirallisen tuloslistan mukaan saavutin 10km maalin ajassa 17.24, joka on samalla ennätykseni, reilusti ja vielä raskaalla reitillä. Keskinopeudeksi lasketaan 34.5km/h. Pyöräilykunto on selvästi noussut ja 16,xx aika on vielä mahdollinen. Kertaalleen vielä yritän.
Tapahtuma jatkui Tainionkosken Tähden saunalle ja iltaa vietettiin hyvässä hengessä. Erityisesti haluan kiittää Veli Hyypöläistä. Pitkänlinjan ketjunpyörittäjä ja urheilumies otti järjestääkseen tapahtuman. Urheilun kannalta juuri tapahtumat ovat tärkeimpiä. Hyvät lukijat, osallistukaa tapahtumiin matalalla kynnyksellä aina kun on vain mahdollista!
torstai 4. syyskuuta 2014
tiistai 2. syyskuuta 2014
Kisakausi avattu(ko)
Olin kaavaillut tälle päivälle
lepopäivää. Aamu alkoi pyöräilyllä kun taitoin
ajamalla 28km koulumatkan Siilinjärveltä Kuopioon. Ihan hitaasti
ajoin, ei lepopäivä tähän kaatunut. Kyllä normaalia liikuntaa
saa harrastaa. Iltapäivällä koulusta tultaessa kuulin sitten tänään
järjestettävän Kuopion Neulamäessä Trail Cupin ensimmäisen
osakilpailun. Syntyi ajatus josko sittenkin kävisin vähän
juoksentelemassa.
Trail Cup on uusi, Kuopion
metsissä järjestettävä neliosainen polkujuoksusarja. Kisaa
juostaan syyskuun ajan joka tiistai ja joka kerta eri paikassa.
Kilpailumatka on kaikille osanottajille sama, noin 5km. Reitit
kulkevat metsässä välillä pienilläkin poluilla, ja ajanotto
toimii suunnistuksesta tutuilla Emit-korteilla.
Itse säntäsin tänään metsään
kilpailun ulkopuolella, ilman Emit-korttia ja kuntoilijoille
tarkoitetussa lähdössä. Alku sujui rauhallisesti. Välillä sain
odotella porukkaa, jonka mukana oli tarkoitus juosta. Hyppelin
”esteiden” (taittuneiden heinien) yli, juoksin takaperin sekä
edestakaisin. Maasto oli kohtuu helppoa ja alustaltaan hiekkatietä.
Matkan edetessä polut alkoivat
kaventua ja maasto kohota. Mäkien ja rappusten alkaessa huomasin
kunnolla, kuinka pahasti perjantainen pyörälenkki vielä koivissa
painoi. Hapotti ja pahasti. Jalat eivät vaan nousseet, ja eteneminen
muuttui laahustamiseksi, kaikkein jyrkimmissä ja
vaikeakulkuisimmissa paikoissa jopa kävelyksi. Ei se mitään.
Taipaleen loppuosa oli
alamäkivoittoista. Eteneminen oli hankalaa kivikkoisilla ja
juurakkoisilla pikkupoluilla. Maastojuoksuun tottumattoman juoksijan
itsesuojeluvaisto nosti päätään ja käski pitää vauhdin
varovaisena suunnistajien rymytessä ohi kummaltakin puolelta. Pian
maasto kuitenkin muuttui mieleisemmäkseni. Maalia lähestyttiin
loivaa alamäkeä tasaista hiekkatietä pitkin. Kilpailuvietti syttyi
tässä vaiheessa, ja loppu piti kipittää jo selkeästi kovempaa
ohittaen useita edellämenneitä. Pitkästä aikaa sain verenmaun
suuhun ja oli muutenkin kivaa.
lauantai 30. elokuuta 2014
200km pyöräily - Perjantain pitkälenkki
Puolenpäivänaikaan perjantaina pyöräilyryhmä huolsi itsensä ja pyörät. Suunnaksi pohjoinen reitille Imatra - Museotie (3981&3991) - Simpele - Särkisalmi - Särkilahdentie (4063) - Ruokolahti - Imatra. Matkaan lähdettiin auringonpaisteessa, mutta kahden tunnin jälkeen tienpinta oli jo kostea. Vastaan tullut lammas lenkillä ja talutusnuorassa nauratti kaksikkoa ja matka jatkui. Ensimmäiselle ruokatauolle pysähdyttiin 57km kohdalla.
Pirjon Kipsalla Simpeleen keskustassa tilattiin ja syötiin hyvällä ruokahalulla makkaraperunat kaikilla mausteilla. Suosittelemme vahvasti! Samalla otettiin kuva turvavärisissä Blogipaidoissa etenevästä kaksikosta. Matka jatkui nopean pysähdyksen jälkeen kohti kääntöpaikkaa Särkisalmea.
Simpele - Parikkala -välillä kaatosade kasteli pyöräilijäkaksikon. Särkisalmen ABC:lla 82km mittarissa pidettiin pidempi ruokahuoltotauko. Kastuneet pyöräilijät valtasivat pöydän, ja riisuivat kengät sukkineen kuivamaan. Märät jalanjäljet risteilivät huoltoaseman lattialla päätyen aina nurkkapöytään. Tunnissa mahat oltiin saatu täyteen, varusteet hieman kuivemmiksi ja juomapullot täytettyä.
Matkaa jatkettiin 14-tietä kohti Punkaharjua. Tauon jälkeen ensimmäiset 10 minuuttia oli ajettava niin kovaa kuin kykeni, pyöräiljät olivat kylmissään verenkierron keskittyessä vatsan seudulle. Saavuimme lopulta Särkilahden risteykseen, josta käännyttiin kotia kohti myötätuuleen. Pyörät kulkivat erinomaisen hyvin Kallen vetäessä mukavaa matkavauhtia 25-30km/h ja Satun peesatessa aina 120km kohdalle asti, jossa pidettiin viiden minuutin patukkatauko.
Satun ABC:lta asti vaivannut epätoivo alkoi hellittää hieman tauon kohdalla, mutta vain hetkellisesti tehden paluun taas mittarin näyttäessä 140km. Tässä vaiheessa ongelma ei ollut enää kylmyys ja märkyys, kaunis syysilta helli pyöräilijöitä. Vaihtelevan reitin mäet alkoivat olla myrkkyä vain selkeästi lyhyempiä lenkkejä pyöräilleen Satun reisille. Matka kuitenkin jatkui ajoittaisista heikoista hetkistä huolimatta.
Kaksikko eteni hyvää vauhtia ajaen ainoasta risteyksestä suoraan, vaikka olisi pitänyt kääntyä oikealle. Molemmissa tapauksissa suunta oli kuitenkin oikea. Tässä vaiheessa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen olimme päättäneet ajaa 200km täyteen. Jatkoimme sakkolenkille Ruokolahden suuntaan, jonka läpi oli alun perin tarkoitus ajaa. Pidimme Rasilan S-marketilla vielä viimeisen energiatankkaustauon. Kalle jatkoi Coca-Colan ja Satu pähkinöiden voimalla.
Kalle piti edelleen yllä hyvää matkavauhtia ja Satu otti kaiken irti peesihyödystä, näin kaksikko eteni mahdollisimman nopeasti. Stora Enso näyttäytyi Patotieltä kaikessa teollisen vallankumouksen kauneudessaan yövalaistuksessa. Patotien mäki oli Satun viimeinen koettelemus, mutta pyörästä löytyi vielä tarpeeksi pieni välitys mäen lakipisteen tavoittamiseksi.
Retkellä oli enää voittamista. Ajoimme vielä kierroksen Imatran katuja mittarin rullatessa kolmannelle sadalle. Juokseva aika pysähdyksineen kulki muutaman minuutin yli 10h. ABC:n liian pitkä pysähdys maksoi 10h alituksen, siinä ei enää tarjoilijan kova pahoittelu henkilökunnan puutteesta auta. Anteeksiantamatonta. Neljään pysähdykseen käytettiin yhteensä reilut puolitoistatuntia, jolloin ajoajaksi tulee luonnollisesti 8h 30min. Ajonaikaiseksi keskituntinopeudeksi asettui Ojalan laskuopin mukaan siis 23,5km/h. Pysähdyksineen jäätiin juuri karvaa vaille 20km/h.
Toimituksen huomio - Kammet pyörivät niin mukavasti, ettei takaisintulomatkalta ikuistettu kuvia. Satu kertoi reitin olleen hirrveän kiva, vaikkakin vaihtelevan mäkinen, ja suosittelee kaikille pyöräilijöille.
Pirjon Kipsalla Simpeleen keskustassa tilattiin ja syötiin hyvällä ruokahalulla makkaraperunat kaikilla mausteilla. Suosittelemme vahvasti! Samalla otettiin kuva turvavärisissä Blogipaidoissa etenevästä kaksikosta. Matka jatkui nopean pysähdyksen jälkeen kohti kääntöpaikkaa Särkisalmea.
![]() |
Kioskiyrittäjä kuvasi mielellään ja kyseli olisimmeko matkalla yötä. Tosi nössöä olisi semmoinen. |
Matkaa jatkettiin 14-tietä kohti Punkaharjua. Tauon jälkeen ensimmäiset 10 minuuttia oli ajettava niin kovaa kuin kykeni, pyöräiljät olivat kylmissään verenkierron keskittyessä vatsan seudulle. Saavuimme lopulta Särkilahden risteykseen, josta käännyttiin kotia kohti myötätuuleen. Pyörät kulkivat erinomaisen hyvin Kallen vetäessä mukavaa matkavauhtia 25-30km/h ja Satun peesatessa aina 120km kohdalle asti, jossa pidettiin viiden minuutin patukkatauko.
Satun ABC:lta asti vaivannut epätoivo alkoi hellittää hieman tauon kohdalla, mutta vain hetkellisesti tehden paluun taas mittarin näyttäessä 140km. Tässä vaiheessa ongelma ei ollut enää kylmyys ja märkyys, kaunis syysilta helli pyöräilijöitä. Vaihtelevan reitin mäet alkoivat olla myrkkyä vain selkeästi lyhyempiä lenkkejä pyöräilleen Satun reisille. Matka kuitenkin jatkui ajoittaisista heikoista hetkistä huolimatta.
Kaksikko eteni hyvää vauhtia ajaen ainoasta risteyksestä suoraan, vaikka olisi pitänyt kääntyä oikealle. Molemmissa tapauksissa suunta oli kuitenkin oikea. Tässä vaiheessa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen olimme päättäneet ajaa 200km täyteen. Jatkoimme sakkolenkille Ruokolahden suuntaan, jonka läpi oli alun perin tarkoitus ajaa. Pidimme Rasilan S-marketilla vielä viimeisen energiatankkaustauon. Kalle jatkoi Coca-Colan ja Satu pähkinöiden voimalla.
Kalle piti edelleen yllä hyvää matkavauhtia ja Satu otti kaiken irti peesihyödystä, näin kaksikko eteni mahdollisimman nopeasti. Stora Enso näyttäytyi Patotieltä kaikessa teollisen vallankumouksen kauneudessaan yövalaistuksessa. Patotien mäki oli Satun viimeinen koettelemus, mutta pyörästä löytyi vielä tarpeeksi pieni välitys mäen lakipisteen tavoittamiseksi.
Retkellä oli enää voittamista. Ajoimme vielä kierroksen Imatran katuja mittarin rullatessa kolmannelle sadalle. Juokseva aika pysähdyksineen kulki muutaman minuutin yli 10h. ABC:n liian pitkä pysähdys maksoi 10h alituksen, siinä ei enää tarjoilijan kova pahoittelu henkilökunnan puutteesta auta. Anteeksiantamatonta. Neljään pysähdykseen käytettiin yhteensä reilut puolitoistatuntia, jolloin ajoajaksi tulee luonnollisesti 8h 30min. Ajonaikaiseksi keskituntinopeudeksi asettui Ojalan laskuopin mukaan siis 23,5km/h. Pysähdyksineen jäätiin juuri karvaa vaille 20km/h.
![]() |
Satu ja Kiantti takaisin lähtöpisteessä |
![]() |
Molemmat pyörät ja pyöräilijät jaksoivat matkan rasitukset |
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Jiri Karjalaisen ja Alisa Vainion tunnelmia Kotkan 16-17 SM-kisoista
Jiri innostui kirjoittamaan:
Pidin treenitauon Kalevan kisojen jälkeen ennen oman sarjan (17v) SM-kisoja. Lihakset oli Kotkaan lähtiessä kilpailukuntoiset, eikä mitään suurempia jumeja jaloissa ollut. Juoksutuntuma oli ollut treeneissä hyvä niin radalla kun maantielläkin. Torstai iltapäivästä tultiin Kotkaan, kävin lenkillä ja kenttää tuli myös muutamalla rullauksella kokeiltua.
Eka startti oli perjantaina 3000 metriä. Ensimmäisen kierroksen juoksin vetämään lähteneen pojan perässä, mutta sitten vauhti hieman hiipui ja menin kärkeen. Ensimmäinen kilometri oli 3.00 ja kahden kilometrin väliaika 5.57. Meno oli tahmeaa ja vauhti ryskyttävää. Helppoa ja rentoa kovaa matkavauhtia en saanut pidettyä yllä. Vajaa kilometri ennen maalia Robin siirtyi kärkeen. Yritin mennä kärkeen nopealla rytminvaihdolla 600 m ja 450 m ennen maalia. En päässyt ohi ja vauhtia tuli kokoajan lisää. Viimeisen kierroksen alkaessa Robin kiristi tahtia lisää ja oma kulku ei siihen enää riittänyt.
Lauantaina oli 2000 metrin esteet. Ensimmäisen kilometri meni tasan kolmeen minuuttiin ja muut kilpailijat tulivat yllättävän lähellä takana. Aloitus oli hieman kovempi kuin mitä olin ajatellut, joten vauhtia piti hieman keventää ja tarkkailla tilannetta. En päästänyt seuraavaa juoksijaa missään vaiheessa aivan kantaan kiinni ja pidin sen asetelman maaliin saakka. Juoksu tuntui jo paremmalta ja esteet meni ongelmitta yli. Mikko otti samassa startissa hopeaa ja sai ensimmäisen SM mitalin, mukavaa oli nähdä kaverin onnistuminen tärkeässä kisassa.
Kahden startin jälkeen erityisesti pohkeet oli kireät ratajuoksusta, mutta se ei sunnuntain tonnivitosta haitannut. Matkaan lähdettiin rauhassa ja juoksin ryhmän mukana sijoilla 2-4 700 metriin asti, jonka jälkeen kiristin vauhtia selkeästi. Askel tuntui suhteellisen vetävältä eikä edellispäivien kisat painaneet merkittävästi jaloissa. Alle 150 metriä ennen maalia askelrytmi meni hieman sekaisin ja kiriin oli hankalampi lähteä, hopeaa tuli. Pettynyt ja osittain turhautunut sekä äreä olo oli kisan jälkeen. Tavoite viikonlopulta oli useampi kuin yksi mestaruus, enkä siihen näissä kisoissa päässyt. Pitkä kausi on kuitenkin mennyt kokonaisuudessa hyvin ja siihen olen tyytyväinen. Seuraavat kisat on nuorten Ruotsi-ottelusta 2000 m esteet ja 1500 m.
Alisa Vainio voitti mestaruudet sekä 3000m sileän että 2000m estejuoksun N17 sarjassa. Vainio juoksi soolona molempien matkojen mestaruuksiin. Vaikka Alisa nousi korkeimmalle korokkeelle ei hän ollut ollut tyytyväinen. Kisojen virallisella Twitter tilillä todettiin pyhänä Alisalla olevan mahdollisuus tulla triplamestariksi. Haave kaatui kuitenkin naisten 1500m kilpailuun, jossa Alisa otti pronssia ajalla 4.43,47 Nelli Nordlundin voittaessa ennätyksellään 4.39,32.
"En ole yhtään tyytyväinen, koska en saanut itsestäni mitään irti, vaikka tarvetta kovempaan vauhtiin ei ollut , mestaruuden saamiseksi. Juoksu ei tuntunut eteenpäin vievältä! Tosin 3000m ja 2000ej sain vetää täysin soolona kovaan vastatuuleen. Kivaa oli kun näki paljon tuttuja, mutta näin jälkeen päin jäi todella paljon hampaan koloon." - Alisa Vainio toteaa Blogin toimitukselle.
Toimituksen saamien luotettavien tietojen mukaan kilpailuja edeltävä harjoitusviikko oli määrällisesti kova tähdäten tyttöjen- ja poikien Suomi-Ruotsi -maaotteluun. Alisa juoksee maaottelussa 3000m ja 2000m ej.
Pidin treenitauon Kalevan kisojen jälkeen ennen oman sarjan (17v) SM-kisoja. Lihakset oli Kotkaan lähtiessä kilpailukuntoiset, eikä mitään suurempia jumeja jaloissa ollut. Juoksutuntuma oli ollut treeneissä hyvä niin radalla kun maantielläkin. Torstai iltapäivästä tultiin Kotkaan, kävin lenkillä ja kenttää tuli myös muutamalla rullauksella kokeiltua.
Eka startti oli perjantaina 3000 metriä. Ensimmäisen kierroksen juoksin vetämään lähteneen pojan perässä, mutta sitten vauhti hieman hiipui ja menin kärkeen. Ensimmäinen kilometri oli 3.00 ja kahden kilometrin väliaika 5.57. Meno oli tahmeaa ja vauhti ryskyttävää. Helppoa ja rentoa kovaa matkavauhtia en saanut pidettyä yllä. Vajaa kilometri ennen maalia Robin siirtyi kärkeen. Yritin mennä kärkeen nopealla rytminvaihdolla 600 m ja 450 m ennen maalia. En päässyt ohi ja vauhtia tuli kokoajan lisää. Viimeisen kierroksen alkaessa Robin kiristi tahtia lisää ja oma kulku ei siihen enää riittänyt.
Lauantaina oli 2000 metrin esteet. Ensimmäisen kilometri meni tasan kolmeen minuuttiin ja muut kilpailijat tulivat yllättävän lähellä takana. Aloitus oli hieman kovempi kuin mitä olin ajatellut, joten vauhtia piti hieman keventää ja tarkkailla tilannetta. En päästänyt seuraavaa juoksijaa missään vaiheessa aivan kantaan kiinni ja pidin sen asetelman maaliin saakka. Juoksu tuntui jo paremmalta ja esteet meni ongelmitta yli. Mikko otti samassa startissa hopeaa ja sai ensimmäisen SM mitalin, mukavaa oli nähdä kaverin onnistuminen tärkeässä kisassa.
Kahden startin jälkeen erityisesti pohkeet oli kireät ratajuoksusta, mutta se ei sunnuntain tonnivitosta haitannut. Matkaan lähdettiin rauhassa ja juoksin ryhmän mukana sijoilla 2-4 700 metriin asti, jonka jälkeen kiristin vauhtia selkeästi. Askel tuntui suhteellisen vetävältä eikä edellispäivien kisat painaneet merkittävästi jaloissa. Alle 150 metriä ennen maalia askelrytmi meni hieman sekaisin ja kiriin oli hankalampi lähteä, hopeaa tuli. Pettynyt ja osittain turhautunut sekä äreä olo oli kisan jälkeen. Tavoite viikonlopulta oli useampi kuin yksi mestaruus, enkä siihen näissä kisoissa päässyt. Pitkä kausi on kuitenkin mennyt kokonaisuudessa hyvin ja siihen olen tyytyväinen. Seuraavat kisat on nuorten Ruotsi-ottelusta 2000 m esteet ja 1500 m.
![]() |
Jirillä on ehdottoman komea paita |
"En ole yhtään tyytyväinen, koska en saanut itsestäni mitään irti, vaikka tarvetta kovempaan vauhtiin ei ollut , mestaruuden saamiseksi. Juoksu ei tuntunut eteenpäin vievältä! Tosin 3000m ja 2000ej sain vetää täysin soolona kovaan vastatuuleen. Kivaa oli kun näki paljon tuttuja, mutta näin jälkeen päin jäi todella paljon hampaan koloon." - Alisa Vainio toteaa Blogin toimitukselle.
Toimituksen saamien luotettavien tietojen mukaan kilpailuja edeltävä harjoitusviikko oli määrällisesti kova tähdäten tyttöjen- ja poikien Suomi-Ruotsi -maaotteluun. Alisa juoksee maaottelussa 3000m ja 2000m ej.
![]() |
Alisa ja tuleva lenkkikaveri |
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Nuorten SM:t
Tänä viikonloppuna on kisattu nuorten
SM:iä niin Kotkassa kuin Raisiossakin. Kotkassa liekeissä ovat
olleet 16-17-vuotiaat, Raisiossa 14 ja 15-sarjoihin mahtuvat
urheilijat. Näitä kisoja aktiivisesti LIVE-tulospalvelun kautta
seuranneena kypsyi ajatus tehdä pieni katsaus omaan historiaani
syksyisissä nuorten SM-kilpailuissa.
Osallistumisoikeuden SM:iin saa
saavuttaessaan 14 vuoden iän. 14-vuotiaasta asti olen näissä
kilpailuissa joka syksy viivalla ollut. Suomenmestaruuskilpailut ovat
luonnollisesti ne kisat, joihin koko kausi periaatteessa tähdätään.
Itselläni kisat ovat kuitenkin menneet vuosi toisensa jälkeen
penkin alle tai olleet erilaisten vaikeuksien sävyttämiä.
Ensimmäisiin SM:iini otin osaa vuonna
2010. Mitaleista taisteltiin tuolloin Helsingissä perinteisellä
Eläintarhan kentällä. Lajivalikoimani oli varsin erikoinen.
Perjantaina kisasin seiväshypyn suomenmestaruudesta, sunnuntaina
olin 2000m lähtöviivalla.
Seipääseen lähdin tilastokärkenä,
ja näin ollen myös ennakkosuosikkina. Hyppy oli kuitenkin
selittämättömästi aivan hukassa. Meinasin tipahtaa pois pelistä
ihan alkukorkeuksissa. Tunnelmat olivat aika epätoivoiset. Kisa
kesti kauan, ja minulle kertyi hyppyjä peräti 18. Jotenkin sain
itseni kasattua ja otin hopeaa ennätystuloksellani.
Sunnuntaina oli vuorossa 2000m. Kisassa
oli mukana 24 juoksijaa. Juoksin kovemmassa erässä ja minulla oli
täydet mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. Juoksuni oli kuitenkin
täysi floppi. Jäin puoli minuuttia kauden parhaastani ja olin eräni
viimeinen. En vieläkään osaa selittää tapahtunuttu. En väsynyt
fyysisesti ollenkaan, pää vaan oli jotenkin sitä mieltä, että
miksi kiusata itseään juoksemalla yhtään kovempaa, jännää.
Vuotta myöhemmin kisattiin
Varkaudessa. Minulla on taipumus sairastua flunssaan vuosi toisensa
jälkeen elokuun puolenvälin paikkeilla. Sairas olen nyt ja sairas
olin Varkauden kisojenkin aikaan. Pettymys oli suuri, kun huomasi
tulleensa flunssaan juuri ennen kisoja, joita oli koko vuoden
odottanut. Silti en kisoja väliin raaskinut jättää. Lajivalikoima
oli edellisvuoden kaltainen, seiväs+2000m.
Seiväskisaan lähteminen oli
epävarmaa. En muista, olinko peräti lievästi kuumeessa.
Hyppääminen oli voimatonta eikä kulkenut. Mitalinkiilto silmissä
olin kisaan lähtenyt, mutta toivottu mitali vaihtui pettymyksekseni viidenteen sijaan.
Kisassa oli 15 tyttöä mukana, joten sitä vasten katsottuna
sijoitus oli ihan kohtalainen.
Vaikka en kahden päivän päästäkään
ihan täysissä voimissani ollutkaan, starttasin kahdelletonnille.
Olin juoksussa pitkään kiinni neljännessä sijassa, mutta
maaliaedeltävällä takasuoralla jouduin päästämään neljän
juoksijan ryhmän ohitse. Sijoitus lopulta kahdeksas, ja aika ihan
omalle tasolleni. Ihan ok juoksu, mutta vähän olin pettynyt.
2012 kisat olivat Espoon Leppävaarassa.
Kisat olivat ehdottomasti tähän mennessä mieleenpainuneimmat,
onnistuneimmat ja parhaat kisani. Tämä siitäkin huolimatta, että
olin koko kolme päivää jälleen kipeänä. Joka päivä jouduin
viimeiseen asti miettimään osallistunko vai en. Uskon olleeni aika
kuumeinen, en vaan uskaltanut kuumemittariin koskea, uskottelin
olevani terve.
Perjantain lajini oli 3000m. Olo oli
aika voimaton ja ennen juoksua pelkäsin taas floppaavani. Juoksu oli
hidasvauhtinen, ja taitoin matkaa kärjen tuntumassa. Viimeisen 200m
alkaessa tipahdin kuudenneksi ja ajattelin juoksun olleen siinä.
Loppusuorasta en juurikaan muista, mutta jostain vissiin vielä
voimia lyösin. Maalissa kyselin hämmentyneenä useaan kertaa
monesko olin. Lopulta uskoin ottaneeni hopeaa.
Seuraava päivä oli tarkoitus aloittaa
800m alkuerillä ja jatkaa 1500m esteillä. Loppuun asti sai
jännittää, onko juoksijoita riittävästi alkueriin. Varmistaneita
tuli tasan 12, suurin mahdollinen määrä, jolla juostaan ainoastaan
finaali. Kyseiselle päivälle ei jäänyt siis kuin kisojen
päämatkani, estejuoksu. Lähtiessä olo oli tosi epävarma, mutta
juoksusta tulikin urani tähän mennessä paras. Kisa ratkesi
oikeastaan viimeisellä takakaarteen esteellä. Otin kultaa,
sivutuotteena syntyi sekä oma että piirinennätys.
Viimeiselle kisapäivälle jäi huonoin
lajini, 800m, johon sai lähteä täysin paineettomasti katsomaan,
mihin siinä pystyy. Mitään odotuksia ei ollut. Ihmetyksekseni kuitenkin juoksin kolmipäiväisen rupeaman päätteeksi, edelleenkin
sairaana, ennätykseni. Se riitti täydentämään värisuoran
himmeimmällä mitalilla. Viikonloppu ylitti hurjimmatkin odotukset.
Viimeksi olen nuorten SM:issä kisannut
viime syksynä Turussa. Kisat olivat täysi katastrofi. Ylikunto oli
pahasti päällä ja jalkapohja vahvasti teipattu. Nimeni löytyi
lähtölistasta jälleen kolmesta tarjollaolevasta
kestävyysjuoksumatkasta jokaiselta.
Ensimmäinen matka oli perinteisesti 3000m.
En jaksanut oikein verkata. Olo oli hirveä. Päätin kuitenkin startata. En jaksanut yhtään. En pysynyt edes alussa mukana, vaikka
vauhti ei päätä huimannut. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut
ehkä fiksua keskeyttää. Tämä ei kuitenkaan käynyt laatuun.
Turkuun asti oli kisaamaan tultu, minähän tulisin maaliin vaikka
konttaamalla! Melkein konttaukseksi suorituksen voi laskea, aikani
11.19 jää ennätyksestäni liki minuutin.
Olisin toisaalta halunnut jättää
kisat kesken yhden esiintymisen jälkeen. Seuraavana päivänä oli
kuitenkin lempilajini, esteiden, vuoro. Halusin vielä yrittää.
Menin kisapaikalle ja verkkasin normaalisti. Surkeantuntuisen verkan
jälkeen päätin jättää juoksematta. Minulle kuitenkin koitettiin
uskotella, että ei ole mitään hävittävää. Kohta löysin itseni
Call in -teltasta. Itse juoksu oli edeltävän päivän toisinto, ei
mihinkään. Juoksun jälkeen hämmensi ja itketti. Jätin seuraavan
päivän kasin väliin.
Tämänvuotiset, Huittisissa järjestetyt, kilpailut olivat
ensimmäiset minulta väliin jääneet. Ensi vuonna toivottavasti
palaan ylikunnottomana, vammattomana ja ennen kaikkea flunssattomana!
perjantai 22. elokuuta 2014
Pyöräily alkaa luonnistua
Olen pyöräillyt nyt tasan kaksiviikkoa, forthnight kansainvälisellä termistöllä. Lenkit ovat olleet vaihtelevia niin tempoltaan kuin pituudeltaankin. Kaksi kertaa matkaa on kertynyt satanen, jälkimmäiselle lenkille mahtui jopa ruokatauko Lappeenrannan McDonaldsissa. Toisaalta takana on kova vauhtikestävyyslenkki otsalampun valaistessa kaupungin autioita katuja. Yhteensä kammet ovat pyörineet n. 600km. Täysin tunteen, kelin ja aikataulujen mukaan.
Energiat loppuivat salakavalasti. Keskiviikkona pidin täyden lepopäivän, lähinnä makasin ja söin. Torstaina kevyesti 45km ja tänään samanverran reippaasti hakien välillä temporytmiä. Kotona mittari ehdotti keskinopeudeksi 28.5 km/h. Pyöräily alkaa siis luonnistua vähitellen. Ahaa-elämykset droppitangon otteista ovat tuoneet lisää vauhtia. Mies jopa hetkellisesti taipuu pyöränpäällä oikeaan asentoo kädet koukussa joko kahvoilta tai alaotteelta.
Pyöräilykulttuuri tulee vähitellen tutuksi ryhmäajon perusteista vaaranpaikkoihin. Pyörätiellä risteykset näkee huonosti, eivätkä muut tienkäyttäjät osaa arvioida pyöräilijän nopeutta. Ajoradalla pyöräilijää puolestaan katsotaan kuin toisenluokan kansalaista. Valitettavan usein unohtuu tasavertaisuus. Nopeusrajoituksen tai tilanteenmukainen vauhti ei riitä, eikä oikealta tulevaa pyöräilijää väistetä, vaikka huomiovärisessä paidassa hänet varmasti näkee. On oltava erityisen tarkkana.
Kunnon kasvaessa edes lieveilmiöt eivät pyyhi hymyä huulilta. Pyöräkin toimii ajatuksen lailla. Runko on 56cm vaakaputkella täsmälleen oikeankokoinen. Vaihdevipujen suunta iskostuu lihasmuistiin ja ketju siirtyy Ultegra-vaihtajilla välittömästi oikealle rattaalle. Kun edessä on 46-36 ja takana 12-30 välitykset, niin huonokuntoinenkin saa nauttia vauhdista. Etupyörän ollessa takapyörää korkeammalla löytyy aina tarpeeksi pieni välitys, toisaalta jo kolmessakympissä saa käyttöönsä ison keskiön ja vauhti kiihtyy.
Italialaisessa kaunottaressa Olmossa on sitä oikeaa fiilistä. Uuden pyörän valinta on erittäin onnistunut, sillä Feltillä pääsee samaan tunteeseen. Harrastusvälineiden hyvyys piilee hauskuudessa ja innostavuudessa, jota ei kuitenkaan saavuteta toimintavarmuuden kustannuksella. Ketju pyörii hyvillä mielin.
![]() |
Mobiilisovelluksen tarjouksella - ilmeinen juoma ja kaksi hampurilaista yhden hintaan |
Pyöräilykulttuuri tulee vähitellen tutuksi ryhmäajon perusteista vaaranpaikkoihin. Pyörätiellä risteykset näkee huonosti, eivätkä muut tienkäyttäjät osaa arvioida pyöräilijän nopeutta. Ajoradalla pyöräilijää puolestaan katsotaan kuin toisenluokan kansalaista. Valitettavan usein unohtuu tasavertaisuus. Nopeusrajoituksen tai tilanteenmukainen vauhti ei riitä, eikä oikealta tulevaa pyöräilijää väistetä, vaikka huomiovärisessä paidassa hänet varmasti näkee. On oltava erityisen tarkkana.
Kunnon kasvaessa edes lieveilmiöt eivät pyyhi hymyä huulilta. Pyöräkin toimii ajatuksen lailla. Runko on 56cm vaakaputkella täsmälleen oikeankokoinen. Vaihdevipujen suunta iskostuu lihasmuistiin ja ketju siirtyy Ultegra-vaihtajilla välittömästi oikealle rattaalle. Kun edessä on 46-36 ja takana 12-30 välitykset, niin huonokuntoinenkin saa nauttia vauhdista. Etupyörän ollessa takapyörää korkeammalla löytyy aina tarpeeksi pieni välitys, toisaalta jo kolmessakympissä saa käyttöönsä ison keskiön ja vauhti kiihtyy.
torstai 21. elokuuta 2014
Kuulumiset lyhyesti
Syksy on saapunut. Kaikki on niin kuin
lähes joka syksy. Koulu on alkanut aamutreeneineen ja tuoden
mukanaan ikävän syysflunssan.
Urheilu on siis taas hetkellisesti
flunssan takia jäissä. Viime päivien teema on ollut lähinnä
”kuumallamehullakuntoon”.Taktiikka on kyllä selvästi toiminut,
ja ehkä tässä kohta ollaan taas elävien kirjoissa, hyvä niin.
Ehkä nyt joutaa vähän sairastamaan. Viime viikko sujui harjoituksellisesti
hyvin. Kilometrejä kertyi edeltäviin viikkoihin nähden selkeästi
nousujohteisesti, mutta kuitenkin maltillisesti. Pari reippaampaakin
treeniä sain mukavasti tehtyä.
Alku viikosta juoksu tuntui tosi
hyvälle. Viikonlopun koittaessa voimat olivat loppu ja olo kurja.
Vähän jo ehdin pelästyä, mutta helpotuksekseni pian nousi kuume.
Kaikki johtuikin vain flunssasta. Nyt rauhassa tauti pois ja uuteen
nousuun!
Posti toi maanantaina mukanaan kivan
yllätyksen. Blogin hengessä tilatut urheilupaidat saavuttivat
omistajansa. Paitatilausta suunnitellessa paitojen väri oli saman
tien selvillä, pakko olla neonkeltaiset. Rintaan haluttiin Blogin
nimestä juurensa juontanut teksti, "Running is a mentalsport #INSANE" Nyt kelpaa Blogin kaksikon sekä
muutaman muun onnellisen treenailla uusissa paidoissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)