6h mattojuoksukokeilu

Vuodenvaihteessa kilpailukalenteriin ilmeistyi helmikuun ensimmäiselle viikolle 6h hallikisa. Tapahtuma istui omaan kalenteriin täydellisesti, ja harjoittelua muutettiin kyseiseen kilpailuun tähtääväksi. Painopiste siirtyi määrä- ja voimaharjoittelusta pitkiin vauhtikestävyyslenkkeihin. Kilpailuun valmistautuessa oli toki selvää, että korona saattaa torpata tämänkin tapahtuman, niin kuin kaikki tapahtumat viime keväänä. Lopulta rajoituksien kiristyessä kokoontuminen halliin ei ollut mahdollista. Korvaavia startteja on tällä hetkellä turha etsiä, joten jotain korvaavaa oli keksittävä. Syntyi ajatus kuuden tunnin mattojuoksusta.

Mattojuoksu on ollut viimeiset vuodet mieluinen harjoitusmuoto, eikä vähiten siksi, että Etelä-Karjalassa sisätiloissa treenaaminen on talvella vähintäänkin haastavaa. Pitävällä alustalla lenkit saa toteutettua laadukkaasti, ja vammariski on pienempi. Monet kokevat mattojuoksun tylsänä, mutta itse en ole kokenut ajankuluttamista ongelmaksi. Ultrajuoksijan pitää kestää vähän pitkää aikaa, ja monesti on tullut katseltua telkkaria tai luettua kouluhommia. Pisimmit mattolenkit ovat olleet 50 km mittaisia, ja alkoi tuntua mielenkiintoiselta kokeilla, kuinka pitkälle kuudessa tunnissa pääsisi. Samalla tuli selvitettyä, että tämän harvinaisen lajin maailmanennätys on 76.4 km. Siitä muotoutui sopivankuuloinen tavoite. Virallista maailmaennätystä omasta kokeilusta ei toki voi syntyä, sillä matto pitäisi olla tarkasti kalibroitu, ja suorituksella pitäisi olla viralliset valvojat. Itsensä haastaminen ja kunnontestaaminen toki onnistuu ilman tuloksen virallistamistakin.

Juoksua lähdettiin toteuttamaan lauantaina 30.1. Edeltävänä päivänä olin soitellut salin kanssa, ja lupautunut vaihtamaan mattoa tasaisin väliajoin ylikuumenemisen välttämiseksi. Matolla kisaamisen etuna on mahdollisuus tasaiseen vauhtiin. Yleensä on haastavaa saada vauhti pidettyä alussa maltillisena, nyt mattoon voi asettaa haluamansa tahdin, tällä kertaa 4.28 min/km. Alkuvauhti oli mitoitettu siten, että 80 km olisi mahdollinen tasaisella vauhdilla. Puolivälin paikkeilla vauhtia uskalsi nostaa hieman, ja muistaakseni noin 4.22 min/km vauhdilla taitettiin iso osa loppumatkasta.

 

 

Ensimmäiset viisi tuntia sujuivat yllättävän hyvin. Oli tosi hauskaa, mihinkään ei koskenut, eikä oikeastaan edes väsyttänyt. Viimeinen tunti olikin sitten enemmän ultrajuoksua. Varsinaisia ongelmia ei ollut ja vauhtia ei tarvinnut hidastaa, mutta minuutit alkoivat tuntua pidemmiltä, enää ei niin hymyilyttänyt ja vähän tuli ehkä kiukuteltuakin, jos Kalle ei kuullut juomisen olevan loppu. Viimeisellä vartilla oli selvää, että 80 km ylittyy, joten loppukirin sijaan vauhtia tuli laskettu liki 40 s/km. Perustelin hidastamista sillä, että ehkä saa jonkin tovin säästettyä palautumisajassa. Vähänhän tuo ratkaisu luuseroinnin puolelle meni, mutta viimeisen 2 min loppukirin jälkeen matkaa oli mittarissa 80.4 km, joten kaikki meni kuitenkin nappiin. Juoksun keskisyke oli 155, eli aika lähellä aerobista kynnystä mentiin. Tarkat kynnykset ei tosin ole toistaiseksi tiedossa, mutta niitä on yritetty vauhtien ja tuntemusten perusteella haarukoida. Loppua kohden rasitus alkoi näkyä nousevana sykkeenä. Lopun vauhdinpudotus laski kovasti sykettä, mikä antaa ihan positiivista viestiä, että ainakin hitaammalla vauhdilla matka olisi jatkunut vielä pitkäänkin.

 

Kaiken kaikkiaan 6h matolla oli mukava kokemus. Geelit, joita meni yhteensä kuusi kappaletta, olivat koko ajan ulottuvilla, ja huoltajan ainoa tehtävä oli vaihtaa juomapulloja. Niitä piti vaihtaa aika tiuhaan, sillä kuumalla salilla juomista kului noin neljän litran verran. Lisäksi illan olosta päätellen jonkinlainen nestehukka tuli kehitettyä. Positiivista oli myös nähdä, missä mennään tässä vaiheessa kautta.Vaikka mattotulokset eivät suoraan ulkona juostuihin vertaudu, kunto tuntuu silti hyvältä. Suoritus tuli myös taputeltua pienillä vaurioilla, mikä on aina plussaa. Muutamia hiertymiä ja kipeä jalkapohja, joka oli kunnossa jo seuraavana iltana. Lisäksi paljoa ei harjoitteluaikaa tämän kokeilun takia menetetty, sillä juoksuttomia päiviä kisan jälkeen kertyi vain kolme, ja vain kuusi päivää myöhemmin sain jo hyvän vauhtikestävyystreenin kasaan.

Loppuun vielä kellon sisältöä. Kellon lisäksi sykepantakin kerää nykyään dataa, joten jokaisesta lenkistä on monennäköistä numeroa tarjolla. Mielestäni mielenkiintoista on, että näinkin pitkällä matkalla lukemat pysyvät samana loppuun saakka. Keskimäärin askelpareja tuli otettua 94 kappaletta minuutissa keskimääräisen askelpituuden ollessa 1.22 metriä. 

Toivotaan, että päästään vielä oikeitakin kisoja juoksemaan. Seuraillaan tilannetta, ja jos alkaa näyttää huonolta, keksitään jotain itse.

Joensuu Night Run 2020

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hölkkäiltiin perinteisesti 12h Areenaa ympäri Joensuu Night Runilla. Itselleni kyseessä oli viides startti kyseisessä tapahtumassa. 13-tuntisten yöunien jälkeen alkaa vähitellen ymmärtämään, että niin vain kisakausi 2020 saatiin päätökseen. Keväällä kilpailukalenterin tyhjentyessä äkillisesti tilanne ei näyttänyt ihan hirveän hyvältä, mutta jotenkin tästä saatiin raavittua sekä harjoituksellisesti että tuloksellisesti paras kausi ikinä.

Viikonlopun kisasta. Lähdin kisaan tavoitteena parantaa varoivaisesti viime vuoden ennätystä (~134.8 km). Viime vuotinen kisa meni mielestäni senhetkiseen kuntoon nähden reilusti ylikanttiin. Tästä syystä lähtöviivalla tuntui ensimmäistä kertaa, että tulos ei välttämättä parane edes hyvällä juoksilla ja tyytyväinen voi olla, jos pääsee edes oman ennätyksen tuntumaan. Aikataulua laatiessa minulla oli yksi selkeä periaate: 6h kohdalla mittarissa ei missään tilanteessa saa olla yli 72 km. Liikkeelle oli siis tarkoitus lähteä noin 5min/km vauhdilla, ja tulla jälkimmäinen puolisko sen minkää pääsee.

Areenaan saapuessa hermo meinasi olla vähän kireällä, kun jalkaterä keksi alkaa temppuilla. Automatka Imatralta Joensuuhun teki ilmeisesti jonkinlaisen lukon, jonka takia jalalle varaaminen oli hyvin hankalaa useamman tunnin ajan. Lopulta jalka saatiin ruksahtamaan, ja se alkoi vaikuttaa normaalilta. Lähtöviivalle päästiin siis suurinpiirtein yhtenä kappaleena.

Kisaan startattiin vajaan 80 juoksijan voimin. Näin koronavuonna osanotto oli edellisvuosia pienempää, mikä oli toki siinä mielessä hyvä, että radalla oli enemmän tilaa. Alkuvauhti tuntui helpolta, mutta maha alkoi vaivata melkein heti lähdön jälkeen. Koitin kuitenkin pysyä energiasuunnitelmassa. Kerrankin aika tuntui etenevän liian nopeasti, kun puolentunnin välein piti ottaa energiaa sisään. Itselleni epätyypillisesti jouduin pitämään myös muutaman vessatauon. Jossain olin puhunut jopa "vessarallista", mutta kierrosaikoja katsoessa koko kisaan mahtui kolme pysähdystä, joten aika paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Vatsavaivoista johtuen energiansaanti ei ollut optimaalista, mikä varmaan osaltaan aiheutti jaksamisen heittelyä. Karkeasti laskettuna hiilihydraatteja tuli nautittua noin 49 g/h. Enempää ei olisi tällä kertaa pysynyt sisällä. Valtaosa energiasta tuli geeleistä sekä juomisista (urkkajuoma, cokis). Lisäksi kisan alkupuolella käytin Noshtin vauhtikarkkeja ja jälkipuoliskolla hunajaa. Huollon ja energian optimoinnissa riittää varmasti tekemistä vielä tulevaisuudessa. 

Kuva: Petteri Jokela

Ensimmäiseen kuuteen tuntiin matkaa taittui asettamani maksimimäärän verran, 72km. Matka taittui kivasti, mutta ei se mitään varsinaista lentoa ollut missään vaiheessa. Lihakset kipeytyivät jo parin tunnin juoksun kohdalla, vaikka yleensä saa juosta useita tunteja ilman ongelmia. Tovi puolimatkan ylittymisen jälkeen alkoi kisan hankalin vaihe. Jalka ei noussut, oksetti ja päässä heitti. Onneksi heikot hetket menee usein ohi. Kun pysyin radalla, sain kuitenkin raavittua 10 km tunnin kasaan. Kun pää alkoi taas toimia, huomasin sekä oman että Suomen ennätyksen olevan saavutettavissa, jos pystyisin etenemään hieman yli 5.30 min/km vauhdilla loppuun. Pyrin pitämään vaadittua vauhtia yllä kierros kerrallaan. Toisaalta matka eteni nopeasti selkeän tavoitteen kanssa, toisaalta tavoite teki viimeisestä neljästä tunnista henkisesti tosi raskaan. Koko ajan tiesi, ettei ole varaa ottaa huonoja kierroksia tai käydä vessassa. Jännitys jatkui ihan loppuun, ja lopulta eroa entiseen Suomen ja Pohjoismaiden ennätykseen jäi minun eduksi noin 400 m.  

Lopuksi muutama kuvaaja kisan kulusta. Juoksin tänä vuonna 1.4 km pidemmälle kuin viime vuonna. Viimevuotinen kisa oli kuitenkin onnistuneempi, ja viikonlopun kisaa kuvaisin ennemmin työvoittona. Väitän, että hyvän harjoitteluvuoden jälkeen kunto on parempi kuin vuosi sitten, mikä selittää plussan puolelle jääneen lopputuloksen. Alla olevaan kuvaan piirtelin 2019 ja 2020 kisojen kierrosajat. Tänä vuonna Ensimmäinen puolikas oli selvästi nopeampi. Eroa viimevuotiseen kertyi noin 3 km verran (69 km & 72 km). Jälkimmäisellä puoliskolla tänä vuonna matkaa kuitenkin kertyi noin kilometri vähemmän kuin vuosi sitten. Keskikierrosvauhdissa eroa vuosien välillä oli noin sekunti.

Käytin kisassa rannesykemittausta, joten saatuihin lukemiin sisältyy pietä epävarmuutta. Tällä kertaa käyrät näyttävät kuitenkin järkeviltä. Alkumatkan sykkeet olivat 150 paikkeilla. Lenkillä olen samoilla vauhdeilla saanut jopa 10 lyöntiä matalampia lukemia. Liekkö ero johtuu pelkästä jännityksestä. Koitin kuitenkin olla seuraamatta sykettä kisan aikana, koska sen korkeus alkoi hieman pelottaa. Ensimmäisen 6h lopuilla syke kohosi selkeästi, jopa yli 160 lukemiin. Tulkitsen ilmiön siten, että 5min/km vauhti alkoi käydä haastavammaksi. Jälkimmäisellä puoliskolla vauhti laski, ja sitä myöten myös syke palautui 140 ja 150 välille.

 

Kaiken kaikkiaan kisan jälkeinen fiilis on pienesti epätodellinen. Kun viisi vuotta sitten ylikunnon pilaamana epäonnistuneena ratajuoksijana astelin puolivahingossa Areenaan juoksemaan 12h viestijuoksua, ei kyllä käynyt mielessä että pystyisin juoksemaan 12h yhteen putkeen, ennätysten tekemisestä puhumattakaan. 

 

Kiitokset vielä kaikille tuesta, kannustuksesta, huollosta ja kisojen järjestämisestä!

2019 - telakalta ennätyskuntoon

Vuosi 2019 oli kaksijakoinen. Epäonnistumisia, pettymyksiä ja hölmöilyä oli vähintään omiksi tarpeiksi, mutta loppujen lopuksi kausi oli paras tähän mennessä. Käteen jäi paha ylirasitustila, pieni sisäreiden repeämä, kaksi merkittävää ennätysparannusta, ennätysmäärä harjoituskilometrejä ja seuranvaihto Ultra Sisun edustajaksi.

Vuoteen 2019 mahtui paljon, niin urheilussa kuin sen ulkopuolella.

Vauhtisokeuden kautta monttuun ja takaisin ylös

Vuosi sitten asetin kaudelle 2019 kovat tavoitteet. Halusin juosta Kalevan Kisoissa 10 000 m ja kehittyä ultrajuoksijana. Lähdin tavoitteita kohti vähän turhan kovalla innolla. Treenasin yhtä aikaa sekä ratajuoksua että ultrajuoksua. Samaan viikkoon mahtui molempien lajien kovimmat erityisharjoitukset. Vajaa kolme kuukautta kaikki meni ihan nappiin, ja kunto tuntui kehittyvän. Lopulta tuli seinä vastaan. Ensiksi särkyi sisäreisi ja myöhemmin ei jaksanut enää mitään. Jalan kanssa taistellessa meni liki 1,5 kuukautta, ja ylirasitustilan havaitseminen vei kohtuuttoman kauan. Huhtikuun puolivälissä SM-puolimaraton meni täysin penkin alle, samoin kuin Joensuu Runin 10 km toukokuun puolivälissä. Ei vaan jaksanut. Toukokuun lopulla piti rikkoa Kalevan Kisojen tulosraja, mutta keskeytin 2 km jälkeen. Pistin tossut naulaan ja kävin pari viikkoa kävelylenkeillä. Saattoi ihan jonkin verran ottaa päähän, kun monen kuukauden kova treeni valui hukkaan. Montusta pääsi tällä kertaa onneksi suhteellisen helposti ylös ja loppukauden treenit jatkuivat maltillisina ja laadukkaina.

Hyvän alkukauden jälkeen haettiin vauhtia montun pohjalta.

Kolme ultraa ja reilu kolme kuukautta

Pilalle menneen alkukauden jälkeen kehkeytyi riskialtis suunnitelma. Elo-marraskuun aikana halusin juosta kolme vähintään 100 km ultraa. Kauden ensimmäiseen ultraan starttasin Helsingin Paloheinässä Masokistin Unelmassa. Odotukset olivat matalalla huonon valmistautumisen jälkeen, mutta 100 km ennätyksestä leikkautuikin pois puoli tuntia. (Kisaraportti, Masokistin Unelma)

Masokistin Unelma ja 100km ennätys oli iloinen yllätys. Kuva: Petteri Jokela

Toisessa ultrassa hyppäsin kauaksi mukavuusalueesta. Kallen toiveesta lähdettiin Nuuksion Backyard Ultralle, en oikein tiedä miksi. Kilpailumuoto oli äärimmäisen kettumainen, ja mäkinen ja maastoinen reitti ei sopinut minulle yhtään. Koko kilpailun ajan olin huolissani siitä, palautuisinko tarpeeksi nopeasti seuraavaan kilpailuun. Lopulta päätin jättää kilpailun kesken 100 km kohdalla, mikä oli varmasti järkevää, mutta henkisesti yllättävän vaikeaa. Meni toista viikkoa päästä keskeyttämisestä yli. Kauden viimeisenä kilpailuna juoksin Joensuu Night Runin, joka oli ehkä tähän asti paras juoksuni. Ennätys parani kymmenellä kilometrillä, ja tulos oikeuttaa hämmentävän korkeaan sijoitukseen tämän kauden maailman tilastoissa. (Kisaraportti, Joensuu Night Run)

 

Nuuksion Backyard Ultra oli yhtäaikaa hieno ja hirveä kokemus. Kuva: Onevision

Ennätyskilometrit, mutta liikaa suunnittelemattomia lepopäiviä

Maalis-kesäkuun rämpimisestä huolimatta vuosikilometrit ylittivät neljän tonnin rajapyykin ensimmäistä kertaa. Lisäksi vuoteen kertyi noin 800 km pyöräilyä harjoitusmielessä (työmatkapyöräilyä en laske), muutamia tunteja crosstraineria, uintia ja vesijuoksua sekä enemmän lihaskuntoharjoittelua kuin koskaan ennen. Yhden kerran kävin suksillakin. Summaillessa mennyttä vuotta yllättäväksi asiaksi nousi lepopäivien määrä. Ultrajuoksu on lajina sellainen, että lepopäiviä tulee väkisin kilpailujen ja kovimpien harjoitusten jälkeen. Vuoden kokonaislepopäivien määräksi tuli kuitenkin 70, mikä tarkoittaa, että 20% vuodesta on kulunut huilatessa. 35 päivää olen ollut joko flunssassa tai niin telakalla, ettei edes korvaavat treenit ole onnistunut. Levätä toki pitää silloin kuin lepoa tarvitsee, mutta pistää miettimään, olisiko sairasteluja pystynyt välttämään. 

Mitä jäi käteen?

Perinteisesti joka kaudesta oppii aina mitä ei ainakaan kannattaisi tehdä. Tällä kaudella opin, että ultrajuoksija voi juosta myös lyhyempiä matkoja, mutta ultrajuoksijakaan ei voi päällekkäin toteuttaa sekä ultrajuoksijan että ratajuoksijan ohjelmaa. Lisäksi sain muistutuksen siitä, että on parempi levätä ennemmin kuin myöhemmin. Loukkaantuminen on yleensä merkki liiallisesta kuormituksesta ja loukkaantuneena ei pidä ahnehtia korvaavilla harjoitteilla. Arvokkaana oppina myös se, että vaikka hommat menisivät päin seiniä, ei ole syytä antaa periksi tai yrittää ottaa menetettyjä harjoituskertoja takaisin. Maltilla ja suunnitelmallisuudella montusta voi nousta jaloilleen yllättävän nopeasti.

Järkevin tavoittein kohti uutta kautta

Ensi vuoden kilpailukalenteria on jo alettu laatimaan. Suurimpana tavoitteena on mahtua mukaan 100 km MM-joukkueeseen ja päästä kyseisessä kilpailussa tavoittelemaan lähempänä 8 h haamurajaa olevaa aikaa. Kevään ja kesän aikana juoksen luultavasti lyhyempiä kilpailuja, jotka palvelisivat 100 km ennätysparannusta, mahdollisesti 6h, maraton ja puolimaratoneja. Lyhyempiin matkoihin ei ole tarkoitus panostaa suuresti, sillä se oli virhe tälläkin kaudella. Harjoitteluun haluan löytää tasapainon, jossa pystyn treenaamaan kovaa, mutta toisaalta myös palautumaan ja kehittymään. Talven ja kevään aikana on tarkoitus kokeilla uutta rytmitystä, joka toivottavasti ehkäisee harjoittelun puuroutumista ja väsymyksen kerrytystä. Kaiken kaikkiaan, uuteen kauteen on kiva lähteä terveenä, taas vuoden kokeneempana ja ehkä himpun verran fiksumpana.

  

Joensuu Night Run 2019

Kesällä löin lukkoon kilpailusuunnitelman, joka sisälsi kolme vähintään sadan kilometrin kisaa reiluun kolmeen kuukauteen. Yleensä en kilpailisi pitkillä matkoilla näin tiuhaan, mutta alkukauden sairastelut ja ylirasitustila pilasivat alkuperäiset suunnitelmat. Kauden jälkimmäistä puolikasta täytyi siis hieman tiivistää. Kilpailurypäs tuli päätökseen viime viikonloppuna Joensuu Night Runilla.

Viimeiset pari kuukautta olen pystynyt noudattamaan harjoitussuunnitelmaa ilman kompromisseja, joten kilpailuun lähdettiin ennätystavoittein. Viime vuoden tuloksen ollessa vajaa 125km, uskalsin varovasti toivoa 130km tulosta. 130km puolessa vuorokaudessa edellyttää 5.32min/km keskivauhtia. Laadin tavoitteen, jossa ensimmäisen 6h juoksisin 5.20min/km vauhtia ja varaisin loppuun hyytymisvaraa.

Ultra Sisun edustajat tämän vuoden kilpailussa.

Kellon tullessa ilta kahdeksaan, kisa starttasi. Tarkkailin vauhtia jokaisen noin 326m kierroksen jälkeen, ja vauhti oli juuri suunnitellun mukaista. Tai niin luulin, kunnes aloin kuunnella muille huudettavia kierrosaikoja. Puolen tunnin juoksun jälkeen huomasin, että järjestäjien tulostaulussa on erikoinen virhe: jokaisen kierroksen aika on 10s todellista hitaampi. Eli tuttuun tapaan tuli kuitenkin aloitettua suunniteltua kovempaa. Kun kellon virhe oli tiedossa, ei se menoa haitannut, ja puoleen yöhön mennessä se olikin jo saatu kuntoon. 

Kilpailun ensimmäiset tunnit menivät lentäen. Oli kivaa päästä taas vuoden tauon jälkeen juoksemaan radalle. Vuorokauden ajasta johtuva väsymyskään ei alentanut mieltä niin kuin edeltävinä vuosina. Puolimatkaan saavuttiin hämmästyttävän nopeasti ja ilman ongelmia. Matkaa oli tuolloin mittarissa noin 69km. Vähitellen alkoi odotella, milloin puolimatkan ketutus ja aamuyön vaikeat tunnit tulevat. 7h sujui suhteellisen hyvin, mutta sitten alkoi olla aika synkkää. Jäljellä olevat 5h tuntuivat ylitsepääsemättömältä urakalta. Samoihin aikoihin tulostaulu alkoi taas näyttää 10s/krs liian hitaita aikoja. En tajunnut sitä kisan aikana, vaan luulin vauhtini tippuneen dramaattisesti, mikä ei varsinaisesti helpottanut henkisesti vaikeita hetkiä. Jälkeenpäin kierrosaikoja tutkiessani huomasin, ettei mitään notkahduskia kierrosajoissa oikeasti tapahtunut.

100km taittui ajassa 8.51, mikä jää vain 10min elokuussa juostusta ennätyksestä.  Hyvä väliaika antoi jälleen uskoa tekemiseen ja tuntui, että jostain löytyi uusia fyysisiä ja henkisiä voimia. Noin 2h ennen maalia yleisö alkoi huudella, että minulla on mahdollisuus Suomen ennätykseen, joka on myös samalla Pohjoismaiden ennätys (135.7km). Alkuun huudot herättivät vain epäuskoa, ajattelin jonkun tehneen laskuvirheen. Lisäksi olin jo täyttänyt kaikki toiveeni, sillä tiesin rikkovani 130km rauhallisellakin tahdilla. Hetken sulattelun jälkeen päätin kuitenkin, että nyt juostaan se mikä ikinä päästään ja katsotaan sitten millaisiin kilometreihin päädytään. Oli henkisesti todella raskasta korottaa lopputulostavoitetta rankalla kädellä kisan loppupuolella.

Sain vauhdin hetkeksi nousemaan ennätysjahdin innoittamana. Kovasta yrityksestä huolimatta jalka ei viimeisellä tunnilla enää tahtonut nousta ja vauhdit alkoivat taas laskea. Loppujen lopuksi mittari pysähtyi lukemaan 134.8km, joka jää siis vajaan kilometrin SE:stä, mutta rikkoo henkilökohtaisen ennätyksen kymmenellä kilometrillä. Toki jäi hieman hampaankoloon, mutta pettynyt tai harmissani en ole. Tämä oli suoritus, johon minun ei pitäisi pystyä.

Väsynyt, mutta onnellinen.

Kilpailusta on saatavilla väliajat kierroksen välein, joten sen kulkua voi seurata tarkasti jälkeenpäin. Olen tosi yllättynyt, miten tasaisena vauhti pysyi koko 12h ajan. Keskivauhti kisassa oli 5.20min/km. Alussa muutama kilometri taittui nelosella alkavaa kilometrivauhtia ja vessataukoa lukuunottamatta muut kilometriajat alkoivat vitosella, varsinaista hyytymistä ei tapahtunut missään vaiheessa, mikä on ainakin itselleni todella harvinaista. Lopussa huomaa vauhdin kiihtyneen, kun syntyi päätös yrittää vielä ennätystä.  

Kilpailun eteneminen.

Ensimmäistä kertaa ikinä yritin summittaisesti tarkkailla myös energia- ja nestepuolta. Energiaa meni laskujeni mukaan sisään 12 geeliä, vajaa purkillinen hunajaa ja yksi banaani. Nesteen määrää on vaikea arvioida, mutta luulen, että puoli litraa tunnissa vastaa hyvin todellisuutta. Energiaa sain yhteensä noin 2630 kcal. Hiilihydraattien määrä pyöri luultavasti 650 g paikkeilla. Nyrkkisääntö kilpailunaikaiselle hiilihydraattien nautinnalle on 60g/h, tuosta tavoitteesta jäätiin siis noin 5g/h. Huolto onnistui hyvin, ja en muuttaisi mitään.

Energiat ja nesteet.

Nyt vuorossa on pieni "ylimenokausi". Viikkoon en katso lenkkareihin päinkään ja sen jälkeen palataan sorvin ääreen tuntemuksen mukaan. Ensi kuun puolella aloitetaan ensi kauden kilpailusuunnitelman ja harjoitusohjelman hahmotteleminen. Tästä jatketaan taas arvokasta kokemusta rikkaampana!

Masokistin Unelma 2019

Kaikille minun touhujani seuranneille on tullut selväksi, että kulunut kausi on kysynyt huumorintajua. Toteutettuani tammi-maaliskuussa elämäni parhaan, ja ilmeisesti turhan kuormittavan, harjoitusjakson, alkoi alamäki. Ensin repesi sisäreisi ja myöhemmin tajusin olevani jälleen ylirasitustilassa. Alkukesästä parhaiden treeniolosuhteiden aikaan kysyi hermoa pistää hommat kokonaan jäihin. Parin viikon huili tuntui onneksi selättäneen väsymyksen ja harjoitukset alkoivat taas kulkea edes vähän sinne päin. Heinäkuussa päätin vielä yrittää 10 000 m Kalevan Kisa -rajaa. Ilmoittauduin Forssaan ratakympille, ja pari tuntia ilmoittautumisen jälkeen kurkku kipeytyi ja kuume nousi. Vuodesta oli taputeltu yli puolet ja plakkarissa ei ollut yhtään onnistunutta suoritusta.

Kaikesta huolimatta päädyin ilmoittautumaan Masokistin Unelman 100 km matkalle. Koko kesän harjoittelu oli ollut enemmän ja vähemmän säätämistä ja jokaisen lenkin jälkeen tein analyysiä, että ottaako elimistö treeniä vastaan vai vaivaako ylirasitustila. Sataselle ilmoittautuessa kaikki toivo pistettiin siihen, josko ultrajuoksukunto ei ehtisi hävitä muutaman kuukauden epäonnen takia. Ultrajuoksukisoja pystyy juoksemaan niin harvoin, että sillon kun on viivalla, parhaansa on kuitenkin yritettävä ja toivottava että kaikki menee nappiin. Laadin eiliseen kisaan 8.45 loppuaikaan tähtäävän aikataulun, vaikken varsinaisesti uskonut kyseisen tuloksen olevan saavutettavissa. Ennätysjuoksuni (9.10) aikoihin olin kuitenkin alle 3h maraton kunnossa ja nyt olen kaukana siitä.

Kuva: Petteri Jokela

Valmistautuminen kisaan sujui hyvin. Pääsin lähtöviivalle ilman kurkkukipua, revenneitä lihaksia tai ruokamyrkytystä, mikä on viimeaikoihin nähden harvinaista. 8.45 aikataulun mukaan jokainen kilometri on taitettava ajassa 5.15 min. Juoksu lähti rullaamaan alle tavoiteajan. Ensimmäinen maraton täyttyi noin ajassa 3.29. Vielä 60 km kohdalla keskivauhti oli hyvin lähelle 5 min/km. Pian alkoivat ongelmat. Noin 65 km kohdalla alkoi tulla paha mieli ja jalka rupesi painamaan. Kilometrivauhteihin tuli kerrasta 15-30 s lisää. Onneksi muutaman ultrakisan kokemuksella on jo oppinut, että synkät hetket voivat muuttua kirkkaammiksi kisan edetessä. Niin kävi tällä kertaa, ja 70 km rajapyykistä lähtien juoksu alkoi rullata uudelleen. Matka taittui yllättävän kevyesti takana olevat kilometrit huomioon ottaen aina reiluun 90 km saakka, jonka jälkeen oli taas synkkää. Missään vaiheessa vauhti ei kuitenkaan päässyt romahtamaan ja kilpailun hitain kilometri oli 5.50. Viimeiset 10 km sain räpisteltyä kohtalaisesti noin 56 min ajassa. Loppuaika oli kaikki odotukset ylittäen 8.41. Kuluneen kauden jälkeen en voisi olla onnellisempi.

Kuva: Petteri Jokela

 Kilpailun keskivauhti oli 5.13 min/km. Oman logiikkani mukaan kysyisen vauhdin ei pitäisi olla mahdollista, kun miettii kesän harjoitusvauhteja. Sykkeet ovat ajoittain olleet liki tapissa jo 4.45 min/km vauhdeissa, Tässä vuorokauden juoksua pohtineena voinkin todeta, että tulos on lähellä tämänhetkistä maksimia. Eilen kaikki osa-alueet vain menivät kohdilleen. Olin terve, jalat toimivat, maha ei temppuillut, huolto pelasi, sää oli liki täydellinen ja reitti oli kohtalaisen nopea pienestä korkeusvaihtelusta huolimatta. Huollon olin suunnitellut etukäteen paremmin kuin koskaan aiemmin. Urheilujuomaa oli tarkoitus ottaa joka toinen kierros eli noin 4 km välein. Geelejä oli varattu otettavaksi joka kolmas kierros. Lisäksi noin tunnin välein suolalla höystettyä hunajaa ja BCAA-juomaa. Energiaa riitti eikä vatsa vaivannut. Kalle onnistui huoltopisteellä niin, etten joutunut koko kilpailun aikana ottamaan yhtään kävelyaskelta.

Kuvat: Petteri Jokela

 Loppuun vielä paras osuus eli kilpailun kulun analysointi. Ensimmäiseen kuvaan olen piirrellyt GPS:n datan perusteella jokaisen kilometrin väliajan. Niin kuin huomata saattaa, vauhdin trendi oli puolen matkan jälkeen selvästi laskeva. Mitään totaaliromahdusta ei kuitenkaan mihinkään kohtaan tullut. Eikä toisaalta tullut juostua myöskään ylikovia tonneja.

Seuraavassa kuvassa sama asia, mutta havainnollisempiin 10 km pätkiin jaettuna. Erikoinen havainto on se, että ensimmäinen 10 km oli merkittävästi hitaampi kuin toinen, kolmas ja neljäs. Vielä viides kympin pätkäkin oli ensimmäistä nopeampi. Alkuun en kuitenkaan erityisesti jarrutellut, vaan pyrin pitämään koko ajan rauhallista ja järkevää tahtia. Liekkö ensimmäisellä kympillä ollut elimistössä jotain tankkauspöhöä. Puolen matkan jälkeen aikapalkkien korkeus alkaa kasvaa, mutta onneksi vain muutamalla minuutilla kymppiä kohden.

Loppuun vielä hauska kuvaaja. Tarkastelin toteutuneen vauhdin suhdetta tavoitevauhtiin (5.15 min/km). Ensimmäisellä puolikkaalla kilometrit taittuivat noin 15 s tavoiteaikaa kovempaa ja puolestaan toisella puolikkaalla 15 s tavoiteaikaa hitaampaa. Puoliskot ovat lähes identtiset, mutta vastakkaismerkkiset. Kysymys kuuluu, oliko tämä optimaalinen vauhdinjako vai olisiko tasaisempi eteneminen tuottanut paremman lopputuloksen. Siihen ei todennäköisesti osaa kukaan vastata, mutta aion olla tällä kertaa tyytyväinen tähän toteutukseen.