Masokistin Unelma 2019

Kaikille minun touhujani seuranneille on tullut selväksi, että kulunut kausi on kysynyt huumorintajua. Toteutettuani tammi-maaliskuussa elämäni parhaan, ja ilmeisesti turhan kuormittavan, harjoitusjakson, alkoi alamäki. Ensin repesi sisäreisi ja myöhemmin tajusin olevani jälleen ylirasitustilassa. Alkukesästä parhaiden treeniolosuhteiden aikaan kysyi hermoa pistää hommat kokonaan jäihin. Parin viikon huili tuntui onneksi selättäneen väsymyksen ja harjoitukset alkoivat taas kulkea edes vähän sinne päin. Heinäkuussa päätin vielä yrittää 10 000 m Kalevan Kisa -rajaa. Ilmoittauduin Forssaan ratakympille, ja pari tuntia ilmoittautumisen jälkeen kurkku kipeytyi ja kuume nousi. Vuodesta oli taputeltu yli puolet ja plakkarissa ei ollut yhtään onnistunutta suoritusta.

Kaikesta huolimatta päädyin ilmoittautumaan Masokistin Unelman 100 km matkalle. Koko kesän harjoittelu oli ollut enemmän ja vähemmän säätämistä ja jokaisen lenkin jälkeen tein analyysiä, että ottaako elimistö treeniä vastaan vai vaivaako ylirasitustila. Sataselle ilmoittautuessa kaikki toivo pistettiin siihen, josko ultrajuoksukunto ei ehtisi hävitä muutaman kuukauden epäonnen takia. Ultrajuoksukisoja pystyy juoksemaan niin harvoin, että sillon kun on viivalla, parhaansa on kuitenkin yritettävä ja toivottava että kaikki menee nappiin. Laadin eiliseen kisaan 8.45 loppuaikaan tähtäävän aikataulun, vaikken varsinaisesti uskonut kyseisen tuloksen olevan saavutettavissa. Ennätysjuoksuni (9.10) aikoihin olin kuitenkin alle 3h maraton kunnossa ja nyt olen kaukana siitä.

Kuva: Petteri Jokela

Valmistautuminen kisaan sujui hyvin. Pääsin lähtöviivalle ilman kurkkukipua, revenneitä lihaksia tai ruokamyrkytystä, mikä on viimeaikoihin nähden harvinaista. 8.45 aikataulun mukaan jokainen kilometri on taitettava ajassa 5.15 min. Juoksu lähti rullaamaan alle tavoiteajan. Ensimmäinen maraton täyttyi noin ajassa 3.29. Vielä 60 km kohdalla keskivauhti oli hyvin lähelle 5 min/km. Pian alkoivat ongelmat. Noin 65 km kohdalla alkoi tulla paha mieli ja jalka rupesi painamaan. Kilometrivauhteihin tuli kerrasta 15-30 s lisää. Onneksi muutaman ultrakisan kokemuksella on jo oppinut, että synkät hetket voivat muuttua kirkkaammiksi kisan edetessä. Niin kävi tällä kertaa, ja 70 km rajapyykistä lähtien juoksu alkoi rullata uudelleen. Matka taittui yllättävän kevyesti takana olevat kilometrit huomioon ottaen aina reiluun 90 km saakka, jonka jälkeen oli taas synkkää. Missään vaiheessa vauhti ei kuitenkaan päässyt romahtamaan ja kilpailun hitain kilometri oli 5.50. Viimeiset 10 km sain räpisteltyä kohtalaisesti noin 56 min ajassa. Loppuaika oli kaikki odotukset ylittäen 8.41. Kuluneen kauden jälkeen en voisi olla onnellisempi.

Kuva: Petteri Jokela

 Kilpailun keskivauhti oli 5.13 min/km. Oman logiikkani mukaan kysyisen vauhdin ei pitäisi olla mahdollista, kun miettii kesän harjoitusvauhteja. Sykkeet ovat ajoittain olleet liki tapissa jo 4.45 min/km vauhdeissa, Tässä vuorokauden juoksua pohtineena voinkin todeta, että tulos on lähellä tämänhetkistä maksimia. Eilen kaikki osa-alueet vain menivät kohdilleen. Olin terve, jalat toimivat, maha ei temppuillut, huolto pelasi, sää oli liki täydellinen ja reitti oli kohtalaisen nopea pienestä korkeusvaihtelusta huolimatta. Huollon olin suunnitellut etukäteen paremmin kuin koskaan aiemmin. Urheilujuomaa oli tarkoitus ottaa joka toinen kierros eli noin 4 km välein. Geelejä oli varattu otettavaksi joka kolmas kierros. Lisäksi noin tunnin välein suolalla höystettyä hunajaa ja BCAA-juomaa. Energiaa riitti eikä vatsa vaivannut. Kalle onnistui huoltopisteellä niin, etten joutunut koko kilpailun aikana ottamaan yhtään kävelyaskelta.

Kuvat: Petteri Jokela

 Loppuun vielä paras osuus eli kilpailun kulun analysointi. Ensimmäiseen kuvaan olen piirrellyt GPS:n datan perusteella jokaisen kilometrin väliajan. Niin kuin huomata saattaa, vauhdin trendi oli puolen matkan jälkeen selvästi laskeva. Mitään totaaliromahdusta ei kuitenkaan mihinkään kohtaan tullut. Eikä toisaalta tullut juostua myöskään ylikovia tonneja.

Seuraavassa kuvassa sama asia, mutta havainnollisempiin 10 km pätkiin jaettuna. Erikoinen havainto on se, että ensimmäinen 10 km oli merkittävästi hitaampi kuin toinen, kolmas ja neljäs. Vielä viides kympin pätkäkin oli ensimmäistä nopeampi. Alkuun en kuitenkaan erityisesti jarrutellut, vaan pyrin pitämään koko ajan rauhallista ja järkevää tahtia. Liekkö ensimmäisellä kympillä ollut elimistössä jotain tankkauspöhöä. Puolen matkan jälkeen aikapalkkien korkeus alkaa kasvaa, mutta onneksi vain muutamalla minuutilla kymppiä kohden.

Loppuun vielä hauska kuvaaja. Tarkastelin toteutuneen vauhdin suhdetta tavoitevauhtiin (5.15 min/km). Ensimmäisellä puolikkaalla kilometrit taittuivat noin 15 s tavoiteaikaa kovempaa ja puolestaan toisella puolikkaalla 15 s tavoiteaikaa hitaampaa. Puoliskot ovat lähes identtiset, mutta vastakkaismerkkiset. Kysymys kuuluu, oliko tämä optimaalinen vauhdinjako vai olisiko tasaisempi eteneminen tuottanut paremman lopputuloksen. Siihen ei todennäköisesti osaa kukaan vastata, mutta aion olla tällä kertaa tyytyväinen tähän toteutukseen.