torstai 3. heinäkuuta 2014

Haastattelu – Mailerilupaus Jiri Karjalainen


 1)   Terve Jiri! Kaikki ennätyksesi ovat parantuneet kuluvan kesän aikana. Onko  kilpailukausi siis sujunut odotetusti heinäkuulle tultaessa? 
     
Morjens! Kilpailukausi on alkanut hyvin. SM-maantiejuoksu ja SM-maastot antoivat alkukaudesta tietoa, että vauhtikestävyys ja kunto ovat hyvin parantuneet. Radalla juostuihin aikoihin olen tässä vaiheessa kautta tyytyväinen ja tarkoitus on tietenkin saada vielä sekunteja pois ennätyksistä. Vammoja tai muita treenejä estäviä vaivoja ei ole ollut.
2)      Olet ollut paljon mediassa esillä, mm. Squeezyn joulukalenterissa puolivuotta takaperin. Onko saamasi hehkutus hämmentänyt Joensuun miestä vai odotatko jo kutsua poikakalenterin kuvauksiin? 

Ei ole haittaa ollut tai muuten hämmentänyt. Mukava on, että eri ihmiset ovat huomioineet. Kyllähän poikakalenteriin pääsy olisi ehdottomasti tähän mennessä kovin saavutus. Luulen, että ”massiiviselle” kestävyysjuoksijalle ei pitkää sopimusta irtoaisi.
3)      Urallesi on jo mahtunut paljon saavutuksia. Mikä on jäänyt Sinulle itsellesi parhaiten mieleen ja entä mistä haluaisit tulla muistetuksi juoksu-uran jäädessä taakse? 

Joka vuosi on muutama yksittäinen juoksu jäänyt paremmin mieleen. SM-kullat ja viimevuotiset SM-viestit ja Hollannissa juostu 3000 m ovat juoksuja, mitkä muistan parhaiten. Jos aikuisurheilijana tulen pärjäämään, niin arvokisamenestys olisi mukava muisto sekä kovat tulokset useilla eri juoksumatkoilla.
4)      Muistan kun Jiri vielä pienenä poikana juoksimme lentäviä 20m- testejä Tanhuvaarassa. Pidensit vauhtia ja paransit jokaisella kierroksella. Jaksaako kestävyyskone vääntää jo kokonaisen ratakierroksen täysillä? 

Uskon, että väsy iskee viimeistään ennen viimeistä suoraa. Nelkun maksimia ei ole vielä tullut kokeiltua.
5)      Lähettäjän pilli viheltää ja eurooppalainen maili on starttaamassa. Millaisia ajatuksia päässäsi tuolloin liikkuu? 

Melko tyhjä pää on ennen juoksua. Hetken miettii aikaa, jonka haluaa juosta ja yrittää vaan tsempata itsensä raakaan raastoon. Yleensä tieto siitä, että hengissä oon aina selvinnyt, auttaa jännityksen tasaantumiseen. Radalle päästyä tunnelma yleensä muuttuu rennonmaksi.
6)      Tilastopaja ilmoittaa sinulta löytyvän juoksutuloksia vuodesta 2006 asti. Mikä sai Sinut valitsemaan tämän monen mielestä vastanmielisen lajin ja vielä pysymään sen parissa? 

Pärjäsin kestävyysjuoksussa paremmin kuin muissa lajeissa. Pikkuhiljaa sain uusia päänahkoja ja sitä kautta kisoissa käynti kasvoi ja sain lisäinnostusta juoksuun. Lisäksi Joensuun Katajalla on juoksuun kannustavia henkilöitä ja valmentajani on rento tyyppi. Kyllä kisakentillä ja sen ulkopuolella juoksijat ovat hyvää porukkaa, eikä niistä porukoista tee mieli pois lähteä! Monet ovat tosin kysyneet sitä, mitä hauskaa on juosta samaa rinkiä ympäri. Joku toimittaja jopa kysyi kerran, että kuinka päin tätä kenttää juostaan ympäri ja lähdetäänkö 3000 m telineistä – joten ei se ringin juokseminen ole kaikille itsestään selvää!
7)      Korkealle tähtäävänä urheilijana iso osa vapaa-ajastasi kuluu varmaankin treenien ja kisojen parissa. Mitä puuhailet urheilulta liikenevällä ajallasi? 

Kalassa tulee käytyä paljon ja se on ehdottomasti suosikkiharrastukseni juoksun ohella! Koski on kodin lähellä ja siellä on rentouttavaa porukkaa, jossa päänuppi nollautuu. Erilaisia pelejä tykkään pelata esim. jalkapalloa, sulkapalloa yms. Kavereiden kanssa tulee myös käytyä kaupungilla ja muissa paikoissa. Kyllä vapaa aikaa löytyy mielestäni tällä hetkellä riittävästi. 
8)  Seuraat Blogia itsekin. Haluatko vielä kertoa terveisiä meille tai lukijoillemme?

Kannattaa seurata aktiivisesti Kaltsun ja Satun blogia. Se antaa rennolla tavalla hyvää tietoa siitä mitä juoksu on kilpaurheiluna ja millaista elämä sen ulkopuolella. Terveisiä!


Kiitos Jiri!
Haastattelu toteutettiin sähköisten viestimien välityksellä ja lihavoidut vastaukset ovat suoraan Katajan mailerin näppäimistöltä muokkaamattomina.
Haastattelusarjan seuraavassa osassa kuullaan Espoon Tapioiden Taika Nummea, joka juuri eilen käveli itsensä Eugeneen! Onnittelemme sydämmellisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti