perjantai 21. marraskuuta 2014

Nopeutta

Punkaharjun halkijuoksussa nousi puheeksi kovat harjoitukset, tai niiden puute. Vastasin heti, että kyllä minä olen tehnyt - Harjoitukset puutteesta lenkit ovat olleet TV kovia! Olen hitaan nylkyttämisen vastapainoksi käynyt tekemässä nopeusharjoittelua. Ulkona on jo niin kylmä, että vain Rocky nelosessa siellä treenataan, tai pidetään nopeusharjoittelussa vaadittavia palautuksia.

Urheilutalon juoksusuora välttää. Parhaimmillaan 67m suoralla on juostu kolmensadan vetoja tai SM-halleihin valmistautuessa 2x15x60m 30s hölkkäpalautuksella. Nyt kuitenkin juoksin 20m lentäviä. Kaivoin piikkarit kaapista Joensuun jäljiltä, verryttelin Urheilutalolle ja asetin kennot valmiiksi. Yleensä ensimmäinen on ollut paras. Nyt 2.28, ajattelin "ihan hyvä" ja pidin palautusta ennen seuraavaa.

Vaihdoin kennot kymmentä metriä kauemmas, jotta saisin rauhassa kiihdyttää täyteen vauhtiin. Tai ainakin luulin vaihtaneeni, kelloon tuli kuitenkin lentävän 30m aika 3.40, vauhti parani. Kerran vielä! Nyt kennot oikein ja juoksuradan päähän. Jaksoin, vaikka juoksin jo kolmatta kertaa, jännittyneenä kävelin takaisin kuulemaan omegan palautteen. Oma henkilökohtainen ennätys, 2.24 PB. Juoksin vielä viimeisen todetakseni, ettei enää tänään parane.

Lentävien päälle vielä 2x5x60m ja lihaskuntoa. Täräytin pätkän Youtubeen. Borzakovskimainen askel jää toistaiseksi joululahjalistan kärkeen. 



Ps. Viikon paras uutinen on Masan paluu. Matti kertoo ennätyksensä 5.70 olevan niin huono, että se vielä paranee ennen Rion olympialaisia. Monesti olemme sattuneet Matin kanssa samaan aikaan treenaamaan, hänellä lentävä alkaa ykkösellä, tietysti rautaa tangossa ja borzov-askellusta vetojen välissä. Kerran vielä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti