keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Miksi minusta tulee ultrajuoksija

Syksyn viimeinen tentti on vihdoin ohi, ja tässä Kallea tentistä ulos odotellessa sopii vähän päivitellä blogia. Viime lauantaina tuli täyteen tasan kuukausi Joensuun kisasta. Siitä asti asiaa pyöriteltyäni alan olla hyvin vakuuttunut, että ultrajuoksu on minun juttu. Listaan tähänkin nyt muutaman asian, joiden kautta olen tähän johtopäätökseen tullut.


  • Aikataulu ja ajankäyttö: opiskelu, työt, kodinhoito ja parisuhde ovat asioita, jotka syövät suuren osan päivästä. Koen, että mikäli aikoisin kilpailla radalla, pitäisi treenata laadukkaasti kaksi kertaa päivässä. Tämä ei ole mahdollista, mutta muutamalle viikoittaiselle pitkälle lenkille löytyy aina aikaa. Jos lenkki on tarpeeksi pitkä, loppu päivään tai pariin seuraavaankaan päivään ei tarvitse miettiä urheilua, vaikka on menossa kohti tavoitetta.  
  • Kilpaileminen: juokseminen on ollut minulle aina kaikki kaikessa, mutta mitä lyhyempi kisamatka, sitä stressaavammaksi olen tilanteen kokenut. Viime vuosina negatiivinen kokemus on vaan voimistunut. Ultrajuoksussa saan juosta niin paljon kuin sielu sietää ja kilpailussa taistelen väsymystä, en hapotusta vastaan. Lisäksi ultrajuoksussa ei tarvitse yrittää selviytyä kilpailuihin harva se viikonloppu, mikä on hyvin helpottavaa varsinkin autottomalle.
  • Tavoitteet: vaikka juoksisin kuinka omaksi ilokseni, olen lähtökohtaisesti hyvin tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen. Haluaisin saavuttaa jotain suurta, jotain millä saisin yllätettyä edes itseni. Ratajuoksussa tämä ei vaan ole enää mahdollista, tuntuu, että olen katsonut rajani. Ultrajuoksussa puolestaan aukeaa ihan uusi maailma, jossa on vielä monta tavoitetta ja päämäärää saavuttamatta.
  • Onnistumisen tunne: viimeisen viiden vuoden aikana kilpajuoksu on ollut pelkkää pakkopullaa, pettymystä pettymyksen perään. Olen kokenut, että kello ei kerro totuutta siitä, mitä olen juoksijana. Viime kesäiset liki 2.40 kestäneet 800m kilpailut olivat viimeinen pisara. Jos treeneissä juoksu kulkee ja kisoissa tulos on toistuvasti tuota tasoa, ei touhussa ole enään mitään mieltä. Oikeasti pitkillä matkoilla pystyn tekemään asioita, jotka jäävät monilta tekemättä.
  • Helppous: haluan ja olen aina halunnut vain juosta. Olen korviani myöten täynnä nopeus- ja voimahifistelyä. Ymmärrän toki, että lyhyillä matkoilla kaikki ominaisuudet on huomioitava, mutta ei ole enää minua varten kuunnella joka tuutista erilaista näkemystä. Nyt saan juosta ja harrastaa muita lajeja mieleni mukaan.
  • Palo: Pienenä minulla oli hurja palo ratajuoksuun. Vuosia kestäneen päänseinäänhakkaamisen ja loppumattomien ongelmien seurauksena palo kuitenkin sammui. Olin pitkään aivan hukassa. Nyt palo on taas löytynyt, tiedän mitä haluan ja olen valmis tekemään sen eteen paljon. On hienoa tietää, mikä on se oma juttu ja pyrkiä kohti tavoitteitaan.
Lisäksi minua kiehtoo vapaus tehdä erilaisia tempauksia, mitkä ennen oli ajoitettava tarkasti syksyyn. Viime viikonloppuna oli puhetta mennä Imatralle viikonlopunviettoon ja extempore-idean jälkeen päätin juosta sinne. Matkaa kertyi 40km ja kun sain vielä Alisan osaksi matkaksi mukaan, oli reissu parasta sitten Joensuun yöjuoksun.

1 kommentti:

  1. Onnea valitsemallesi tielle kohden ultraa. On kuitenkin todettava, että parhaita kykyjäsi et kerennyt vielä "lyhyillä"matkoilla saavuttaa, koska homma jäi"väittäisin" pahasti kesken. Mutta juosta kun tykkäät, niin ultramatkoista löytyy haastetta yllin kyllin. Itsellä tuli erisyistä rajat vastaan maksimaalisissa maantiematkoissa tämän meneilläolevan vuoden aikana mikä oli kiltistikkin ilmaisten ihan p...a. Mutta minulla on ihan samat fiilikset ultran suhteen ja varmaankin yrittäisin, mutta siinä tulee jo elämän aikana juostut kilometrit vastaan, sekä lukuisat vammat, mitkä aika ajoin muistuttaa itsestään. Menestystä T. TV HART

    VastaaPoista