Vaihtelua

Juoksu on mielenkiintoinen laji, koskaan voi varmasti tietää, milloin on hyvä päivä, milloin juoksu kulkee. On vaikeaa saada hyvä päivä sattumaan juuri tärkeisiin kisoihin. Toisaalta kun on hyvässä kunnossa, joka päivä on hyvä päivä. Huonossa kunnossa ollessa jokainen lenkki on täyttä tuskaa. Tänään sain todeta, että juoksun kulkeminen voi vaihdella suuresti myös ainoastaan yhden vuorokauden sisällä.

Aamutreenit menivät kaikkea muuta kuin hyvin. Ensinnäkin olin myöhässä itsestä johtumattomista syistä ja lisäksi perillä tajusin unohtaneeni treenipaikan muuttuneen, olin väärässä paikassa väärään aikaan. No en sitten enää viitsinyt siirtyä oikeaan paikkaan ja päätin treenata yksin Kuopiohallissa. Ajattelin verkata ja tehdä muutaman vedon nurmella, mutta kyllä en jaksanut juosta yhtään! Päätin, että ei väkisin ja homma meni sitten lähinnä nurmella pyöriskelyksi ja ihmisille höpöttelemiseksi. En halua tässä vaiheessa riskeerata mitään juoksemalla silloin kun en jaksa, ei ole siitä kiinni ettenkö juoksisi väkisin väsyneenäkin, jos siitä olisi jotain hyötyä. Huono aamu jatkui kun huomasin eväiden jääneen kotiin.

Illalla lähdin kaikesta huolimatta kokeilemaan vähän erilaista treeniä, jossa oli tarkoituksena juosta joka toinen kilometri hiljaa, joka toinen reippaasti. Koko lenkki kulki paremmin kuin olisin koskaan osannut odottaakkaan! Kenkä luisti pahasti, ja kiusaus oli kova suunnata kulku keskelle sulaa autotietä, mutta päätin, että sinne siirryn vasta sitten kun pitää juosta oikeasti kovaa. Kilometrivauhdit olivat aika huvittavat, hitaimman ja kovimman tonnin aikaero oli 3min 11s, mutta itse kyllä toisaalta tykkään, että hitaat vauhdit ovat oikeasti hitaita ja kovat kovia, en ymmärrä koko ajan samalla vauhdilla juoksemista. Mutta sen ymmärrän nyt, miten ikävä minulla on oikeasti ollut sitä, että saa laittaa vetokengät jalkaan ja lähteä vakioreitilleni pilkkopimeälle peräkylälle juoksemaan! Kyllä kun treeni oli tehty ja viimeisen reippaamman pätkän aika kellosta katsottu, oli melkein tippa linssissä, ihan vaan koska oli niin hyvä mieli!

Juoksun kulun lisäksi vaihtelua tulee kohta myös maisemaan, tasan kahden viikon päästä tähän aikaan istun todennäköisesti ensimmäistä iltaa Gran Canarialla päivällispöydässä.

Kovaa ja kovempaa

Reippaampaa piikkarijuoksua alkaa olla mukavasti takana. Sen huomaa; kipu pohkeissa helpottaa ja vauhdit kiristyvät. Tiistaina vetelin klassisen 6x200m, tai ainakin luulin ennen kuin tarkistusmittaus paljasti 7m vajaamittaiset vedot. Kyllä harmitti. Vauhti oli kuitenkin reipasta, ulkoradoille suhteutettuna 29s→27s. 

Internetin ihmeellinen maailma paljasti, että jopa Carl Lewis on harjoituskaudella hakenut vastaavalla kaavalla, ja jopa vauhdeilla, aerobista kestävyyttä. Luonnollisesti huippusprintterillä harjoitusvaikutus on erilainen, ja vedot ovat olleet osa jokaviikkoista ohjelmaa.

Eilen yhdistin kevyttä ja reipasta samaan lenkkiin, sillä seitsemänpäiväiseen viikkoon ei ole mahdollista mahduttaa omaa harjoitusta joka osa-alueelle. Lyhyen hallikauden jälkeen aletaan kuitenkin keskittyä taas pidempiin reippaisiin ja lenkkeihin. Hallikauden jälkeen aion panna parafiinia suksenpohjiin ja nauttia kevätauringosta. Vuosisuunnitelman mukaan kilometrejä on tarkoitus kerätä kuukausittain juosten aina lähes 400km asti. Koulun loputtua ehtii ulkoilla.

Tänään kuitenkin heräsin työkeikalle, josta jatkoin samoilla lämpimillä aamulenkille. Illalla puolestaan 4x150m ja 4x100m. Vauhti oli kovaa. Enää lenkkeilyä ja verryttelyä ennen sunnuntain raastoa. Huomenna äidinkieli aloittaa kevään YO-kirjoitukset. Blogin puolella on lukijoille jo käynyt selväksi, etteivät eetteriin täräytetyt tekstit lupaa mahdottomia.

Kuivaan koskiuomaan meno kielletty. Ilmeisesti virtaava vesi ei ole yhtä vaarallista.

Hallissa taas

Nykyään on tullut vietettyä hallissa aikaa ihan kohtuu paljon. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sinne tulee suunnattua jo vaille kahdeksan ennen varsinaisen koulun alkua ja joinain päivinä vielä koulun päätyttyä uudelleen. Matkaa koulun ja hallin välille kertyy huimasti noin 100m.

Tänään siis suuntasin koulun jälkeen taas kohti hallia. Halusin kokeilla tehdä pitkästä aikaa ”oikean” treenin, siis jotain muuta kuin varovaista hölkkäilyä. Halusin tietää, miten käy, jos koetan juosta vähän kovempaa vähän pitempään. Ihan hyvin kävi, henkiin jäin. Juoksin 4x500m kevyellä, mutta kuitenkin huomattavasti kovemmalla vauhdilla kuin mihin olen tällä hetkellä tottunut. Sinänsä reippaampi vauhti ei ottanut pahasti henkeen eikä tuntunut pahalta, jalat vain väsyivät nopeasti, vaikka lenkkareilla juoksinkin. Juoksutekniikka oli kyllä vähän hukassa, mutta silti oli kivaa, ja mieli tekisi jo päästä treenaamaan kunnolla, mutta vielä koetan malttaa. Suunta on kuitenkin ilmeisesti ylöspäin ja viime viikolla kilometrejä kertyi jo lähes 50% normaaleista viikkokilometreistä.

Sunnuntainkin lenkkiin olen tosi tyytyväinen. Sain merkitä harjoituspäiväkirjaan vihdoin pitkänlenkin juosten suoritetuksi. Harvoin tulee tuuletettua pitkänlenkin jälkeen, mutta nyt koin sen kyllä erittäinkin tarpeelliseksi. Ihan hyvin jaksoin juosta, ja seuraavana aamunakin oli jalat vielä niin hyvässä kunnossa, että sain kahdelta valmentajalta palautetta, että juoksuni ei ole koskaan ollut niin hyvännäköistä kuin nyt. Vaikea uskoa, että näin olisi, mutta kiva tuommoisia on aina kuulla.

Maratonbuumi ja hallitonni

Selatessani muita urheiluaiheisia blogeja havaitsin vallalla olevaan maratonbuumiin. Seuraavassa silmään pisti Tukholman maratonin osallistumismaksu, järkyttävät 112 euroa. Maraton on kuitenkin myyty viimeisiä paikkoja vaille täyteen! Törmäsin usein ajatukseen “ei enää ikinä”. Mielestäni juoksemisessa on kuitenkin päinvastoin kysymys pitkäjänteisyydestä – Seuraavalla kerralla kovempaa!

Pyhäpäivä oli taas aamusta iltaan urheilua. Aamulla jäähallin käytävällä kollega huusi: “Heti aamusta viheltämässä, onko varusteet vielä edes kuivat eilisestä!” Peli saatiin vedettyä reippaasti ja jopa hävinneen joukkueen valmentaja kehui oikeudenjakoa. Matka jatkui ruokapöydän kautta Aviasport Areenalle mittaamaan piirinmestaruuskisojen keihäskaaria.

Pääsin lopulta itsekin verryttelemään tarkoituksena vauhdittaa poikien tonnin juoksua. Täysimittaista jalkapallokenttää kiertävällä juoksuradalla pidin kaksi kierrosta kolmenminuutin vauhtia ja viimeisen irroittelin omaa vauhtia. Reippaan kirikierroksen jälkeen tonnin loppuaika 2.54. 

Ajat eivät ole täysin vertailukelpoisia ulkoradoille, sillä tiukat mutkat jarruttavat ja pakottavat kiihdyttämään uudestaan aukeavalle suoralle. Harvassa hallissa pääsee kuitenkaan heittämään keihästä tosissaan. Teoriassa halliin mahtuisi lähes ysikymppinen kaari! Golffarit ovatkin ottaneet sankoin joukoin hallin käyttöön ja välittömästi kisojen jälkeen pelaajat olivat päätyrajalla rivissä lyömässä palloa takaverkkoon.

Päätin lähteä keväällä SM-maantielle. Haastan samalla kaikki maratonjuoksijat koettamaan kuntoaan hölkissä. Juokseminen kun alkaa mittarin vilkuttaessa kolmosella alkavia lukemia. Useimmille maraton on liian pitkä matka juoksemiseen. Toiset puolestaan juoksevat maratonin vielä Ironman kilpailuissa, mutta edes masokisti ei voi väittää siitä nauttivansa.

Tammikuusta vielä yhteenvetona 295km juoksua. Joulukuun lopun hevoskuuri, 165km kymmeneen päivään, pudotti alkuvuoden harjotuskertymää.

Pitkästä aikaa suksilla

Tämän vuoden ensimmäinen kunnon hiihtolenkki meni näköjään helmikuun puolelle. Jouluaattona tuli pihamaalla 45min hiihdeltyä, mutta ehkä sitä ei voi laskea. Hiihto oli tänään ihan sellaista kuin muistin: sukset ei luistanut, palelsi ja otti päähän, ja ensimmäisen hiihtokerran kunniaksi myös koski joka paikkaan ja kädet olivat loppu 1,5km kohdalla. Lisäksi käsiin sattuivat vähingossa väärän tyylin sauvat, jotka juuri ja juuri ylsivät maahan asti. Silti oli kyllä ihan kivaa. Ja ei siinä mitään, vaikka ei olisi ollutkaan. Mitä pahempi lenkki ja mitä pahemmassa säässä, sitä parempi mieli lenkin jälkeen.

Latuja Siilinjärvellä ei siis vielä varsinaisesti ole, vaan ainoa pätevä hiihtopaikka löytyi järven jäältä. Mittaa tälle ladulle kertyi noin 1km/kierros. Ura oli vähän tukossa ja sauvat luistivat alla olevan jään takia. Toisaalta tilanne olisi kyllä huomattavasti huonompi, jos sitä jäätä ei siinä olisi ollut...

Normaaleina talvina hiihto on iso osa treenaamistani. Esimerkiksi viime talvena jalkavaivojen vuoksi hiihtokilometrejä minulle kertyi reilut 1700km, tälle talvelle kysyinen luku on tällä hetkellä alle 20km. 13-vuotiaaksi asti hiihdin kilpaa ihan tosissaan ja sen jälkeenkin vielä satunnaisesti. En kyllä kadu yhtään, vaikka päälajiksi valikoitui hiihdon sijaan kestävyysjuoksu. Juosta voi milloin vain ja missä vain, mutta hiihto on monimutkaista ja kallista. Lisäksi en hyväksy sitä, että hiihdossa suksella on niin iso merkitys.

Kisareissu Savoon

Kuopion reissu meni mallikkaasti. Äidinkielen preliminäärin jälkeen maha täyteen ja keula kohti Savoa. Muutamassa tunnissa ennen starttia ehti hyvin morjestamaan kavereita. Vaikka viimeeksi on nähty kesällä, tai osin sen takia, juttua riitti niin, ettei itse kilpailua kerennyt jännittää ennen verryttelemään lähtemistä.

Saksalainen vaihto-oppilas piti koulussamme puheen siitä kuinka vastasimme hänen ennakko-odotuksiaan. Hän ajatteli suomalaisten olevan ujoja ja hiljaisia. Todellisuudessa emme ollutkaa hiljaisia, vaan innokkaasti haastaessa oli jo vaikeaa saada selvää milloin edellinen sana päättyy ja seuraava alkaa. Kuvan intohimoiset mailerit saivat jo paheksuvia katseita Kuopiohallissa. Ilmeisesti Savossa ei oltu totuttu imatralaiseen- tai jyväskyläläiseen mentaliteettiin!       

Kilpailu saatiin poikkeuksellisesti liikkeelle aikataulun mukaan. Myös juoksu eteni tarkasti aikataulussa, 500m väliaika oli juuri ennen kisaa uumoiltu 1.26, joka tasaisenvauhdin taulukon mukaan tähtäisi 4.18 paikkeille. Porukka jakautui kuitenkin jo nopeasti kolmeen. Kauden kotimaiseen kärkeen tähtäämä Ilari Piipponen irrottautui jo lähdössä omille teilleen, ja meidän väliin jäänyt ryhmä lähti pitämään 4.05 vauhtia.

Kolmannella kierroksella vauhti tippui hetkeksi ennenkuin lähdettiin ratkaisemaan keskinäistä paremmuutta kellon soittaessa viimeiselle kierrokselle. Lopulta maaliin tultiin ajassa 4.22 kuvan osoittamassa järjestyksessä. Miika Kiminkinen oli tällä kertaa parempi.

Oma PB parani kuitenkin, eikä pieni suvantovaihe jäänyt harmittamaan. Ensi viikonloppuna Pajulahdessa kasin ennätys oikealle minuuttiluvulle! Uhoaminen on kuulemma olennainen osa itse kilpailusuoritusta. Kilpailun jälkeen piti ottaa vielä yhteiskuva ennen kotimatkaa. 

Vasemmalla Miika Kiminkinen ja oikealla Mikko Hirvonen

Ratatreeni!

Tänään kävin kuluttumassa lähes kaksi tuntia päivästäni Kuopiohallissa. Sinne mennessä en ollut vielä päättänyt, mitä tekisin. Verryttelyn aikana hahmottui suunnitelma juosta satasia. Ideana tässä oli saada edes vähän varsinaisesti juostua, ettei nyt itseään totuta ihan pelkkään lyllerrykseen, mitä peruslenkkini varovaisista vauhdeista johtuen epäilemättä nyt ovat. Treeniksi muodostui 5x100m+5x noin 20m esteellä. Juoksin koko treenin lenkkareilla, mutta ihan yllättävän hyvin nuo jalat silti liikkuivat. Huomasin, että 60m jaksaa juosta tosi hyvin, mutta sitten alkaa jo hapottaa, vaikka vauhdit eivät päätä huimanneet, eikä ollut tarkoituskaan. Silti tuntuu, että parempaan suuntaan oltaisiin menossa!

Ajatus 5x20m estejuoksuun syttyi samantien nähdessäni aidan. En vaan malta olla hyppimättä, jos eteen joku este sattuu, oli se sitten aita, kanto, kaatunut puu tai vaikka polun ylle laonnut heinä! Mutta ei kai se väärin ole? Vaikka urheiluun kuuluukin suhtautua tietyllä vakavuudella, on aina oltava jonkinlainen pilke silmäkulmassa, oli tavoite sitten piirinmestaruus tai maailmanmestaruus. Kukaan kestä tätä maailmaa, jos ottaa kaiken liian tosissaa, urheilusta nyt puhumattakaan. Tiedän toki, ettei tästä osasta treeniä tässä vaiheessa kautta mitään harjoituksellista hyötyä ollut, mutta hauskaa ainakin oli, ja eikö se loppujen lopuksi ole pääasia? En usko, että kukaan voi saavuttaa mitään, jos ei pidä tekemistään hauskana.

Golf-kenttäkin tarjoaa mahdollisuuden estetreenille, jos vain osaa katsoa oikealla tavalla.

Tänään koulussa sain palautettua jakson viimeiset työt ja treenattua Vanhojen tansseja varten, ja nyt ei tarvitse koulua miettiä neljään kokonaiseen päivään. Mahtui tälle päivälle vielä Ponnistuksen treenitkin, joissa pidin 25 lapselle temppurataa. Aina yhtä hauskaa katsoa, miten onnessaan lapset liikkuu! Nyt kun saan vielä iltapalaa nenän eteen, voi sanoa että hyvä päivä!