Vuoksenlenkki

Tänään kilpailtiin perinteinen Vuoksenlenkki. Aurinko lämmitti iltapäivästä ja suurinosa juoksijoista puki ylleen lyhyen kilpailuasun. Talven riittämättömän harjoittelun jälkeen jännitti lähteä. Tälläkertaa kilpailuun ei lähdetty kuin villivarsat kevätlaitumelle. Yllätyin kun juokijoiden joukko lähtikin rauhallisesti kaupungintalon suuntaan myötäpäivään.

Otin tavoitteeksi lähteä 3.50-vauhtia ja seurailin GPS-kellosta matkan etenemistä. Itä-Siitolan ylämäkeen noustessa matka eteni mukavasti, vaikkakin viimevuosiin nähden turhan rauhallisesti. Pitkään alamäkeen rullatessa tultiin jo puolimatkaan, oikein mukavasti.

Kestopäällyste alkoi 3.5km kohdalla. Samalla alkoi näkyä juoksemisen vähyys, etenkin kun pitävällä alustalla on saanut juosta vasta muutaman viikon. Jalat alkoivat väsyä iskutuksesta, vaikka vauhti jopa parani. Tavallisesti Fortumin sillalle noustaessa on ollut iskun paikka. Ei tälläkertaa. McDonaldsille asti maisemat vauhtuivat. Seuraava kilometri oli kuitenkin tilapäisen heikkouden hetki, vauhti tippui neljään minuuttiin ja asetelmat loppuratkaisuhin huononivat.

Viimeiseen mutkaan kaarrettaessa saavutin edellä meneviä, mutta olin huonolla vauhtikestävyydellä antanut liikaa tasoitusta, ei auttanut. Maalissa kello näytti hieman päälle 3.50min/km keskivauhtia. Vaikka ennätyskunnossa olisi mennyt vauhtikestävyyslenkistä olin tyytyväinen. Suomen pisin vappu on alkamassa ja etenkin kevään opiskelustressi on loppumassa. Nyt reippaita lenkkejä. Kahden viikon päästä on pm-maastojuoksu Joutsenossa.

Tästä tuloksiin.

Malmijuoksu 2016

Kun launtaina saavuimme Joensuuhun, oli kello ehtinyt jo lähelle puoltayötä. Kellojen siirto sattui pahaan saumaan, yöunet lyhenisivät vielä yhdellä ylimääräisellä tunnilla. Ei se mitään. Kun kevätaurinko paistaa verhojen välistä, jaksaa aamulla olla jo ihan pirteänä. Sunnuntaipäivä kului pitkälti ulkoilun merkeissä. Kun illan verkkalenkki oli suoritettu, saattoi alkaa jo suunnata ajatuksia seuraavan päivän kisaan.

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Puin toiveikkaana shortsit trikoiden alle, jospa niillä pääsisi jo kisaamaan. Aiheutti suurta päänvaivaa päättää kummalle matkalle starttaan, naisten kasille vai kuntosarjan neljäpuolikkaalle. Lyhyempi matka sinänsä kuulosti houkuttelevammalta, mutta lopulta kantti ei kuitenkaan kestänyt laittaa nimeään kuntosarjan listaan.

Kisapaikalle saavuttaessa saimme iloksemme todeta, että reitti oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta kohtalaisen sula ja kuiva. Verryttelykin tuntui hyvältä, lukuun ottamatta oikuttelevaa masua. Pian seisoimme jo lähtövaatteen alla toivoen, että maha kestää ja viima ei kylmetä paljaita reisiä.

Juoksu lähti reippaasti liikkeelle. Vaikka alku ei ollut kuitenkaan liian reipas, alkoi tuskien taival kahden kilometrin väliajan jäätyä taakse. Hengitys meni tuntemattomasta syystä täysin lukkoon. Oli kuin olisi pillin kautta hengittänyt. Kaduin sydämeni pohjasta, että en ilmoittautunut lyhyemmälle matkalla. Pelkäsin, että juoksu katkeaa täysin.

Matka jatkui tasaisen tahmeasti. Alamäet, joissa ei niin ilmaa kaivannut, sujuivat reippaasti, loppuajan pelkäsin tukehtumista. Naisten sarja oli tasainen ja yksin ei joutunut missään vaiheessa juoksemaan. Vaikeakin taival onneksi loppuu joskus ja saavutin maalin neljäntenä. Ihmettelin hiukan kovaa tasoa, mutta pienellä googlettelulla selvisi, että kyllä edellä olleet olivat tekijänaisia, huonoille en hävinnyt.

Kello pysähtyi aikaa, joka kilometrivauhdiksi muutettuna kertoi noin 4.10/km vauhdista. Ei siis totaalifloppia. Ongelmattomalla nappijuoksullakaan vauhti olisi tuskin kolmosella alkanut. Tästä on ihan hyvä suunnata huomenna takaisin Lappeenrantaan ja hoitaa viimeinen viikko yliopistoa kunnialla. Sitten onkin jo aika suunnata Kanarian lämpöön viikonmittaiselle pienoisleirille, jota voisi myös lomaksi nimittää.

Pääsiäinen

Blogin kirjoittamiseen on tullut taas tarpeettoman pitkä tauko. Toisaalta viimeviikkojen aikana on kirjoitettu ansiokkaasti kolmisenkymmentäsivua harjoitustyötä piensarjaohutlevytuotteen sunnittelusta ja valmistuksesta. Vaikka kevään eteneminen pysähtyi viikoksi, olivat pyörätietkin ehtineet jo sulaa. Asfaltilla sekä juoksu-, että pyöräilyvauhti on parantunut. Jopa niin, että uskaltauduimme pitkästä aikaa Alisan kanssa lenkille, useampaan kertaan.

Vuosi sitten pyöräilimme Kuopiossa 80km kärsimysajelun. Tänävuonna Vietimme pitkäperjantaita korkeakulttuuri elämyksenä. Lappeenrannassa teatteri- ja kirkkoväki olivat yhdistäneet voimansa Via Crucis - Ristin tie tapahtumaksi. Pääsiäisen tapahtumat kulkivat näytelmän keinoin keskuspuistosta linnoituksen Golgatalle. Tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan. Jännitysnäytelmän juonenkäänteet eivät tässä kertomuksessa yllättäneet, mutta suurelle yleisölle tarjottiin hieno kulttuurielämys.

Blogikaksikko jatkaa pääsiäisaikaa siirtymällä Pohjois-Karjalaan, 2. pääsiäispäivän Malmijuoksuun. Perinteinen Vuoksenlenkki kilpaillaan Imatralla 10.4. Viimeistään Vuoksenlenkillä kannattaa kokeilla kevätkuntoa.

Kohti uusia latuja

Lauantain laturetkestä innostuneina aloimme tutkia Lappeenrannan latukarttoja. Minulla oli sunnuntaina töitä, joten päätimme tänään tiistaina tehdä omatoimiretken kaupungin eteläpuolen laduille. Kryptisten latukarttojen ihmettelyn jälkeen totesimme, että mennään ja katsotaan. Kotonta Kisapuiston jäähallin kautta kävelyosuudelle, muka Tirilästä hiihtämään.

Seurasimme suksenjälkiä ja päädyimme Viipurinportin ABC-asemalle. Onnekkaasti parkkipaikan päästä lähtikin vasta-ajettu luistelulatu. Muutaman kilometrin hiihtämisen jälkeen odotti yllätys. Lappeenrannan ensimmäinen latuopaste! Enää ei ollut hätää, Opasteita oli lentokentälle asti n. 4-6km välein.

Lappeenrannan eteläpuolen hiihtolatu

Yllättävän moni oli löytänyt hiihtämään. Heti alkumatkasta vastaan tuli useita kymmeniä hiihtäjiä, loppumatkasta harvemmin mutta kuitenkin tasaiseen tahtiin. Harvempi kuitenkaan koko lenkkiä hiihtää, eikä puolesta välistä tahdo päästä oikaisemaan. Matka meni mukavasti ja pois kävellessä aurinko alkoi lämmittää, Satukaan ei paleltunut.

Ladut olivat hyvät. Vielä kun kartat päivitettäisi nykytekniikalle ja vähemmän kryptiseen muotoon, eikä muutama opastekaan olisi pahaksi. Nyt kaikki hiihtämään! Me lähdemme Saipan peliin ja viikonloppuna katsomaan SM-halleja Liikuntamyllyyn. Tänään 40km liikuntaa =)

Talviurheilua

Hallikausi on nyt kummankin osalta ohi. Myös Kalle päätti tältä erää jättää SM-hallit väliin. Itselläni olo on ehkä kohentunut, mutta juokseminen ei edelleenkään oikein tahdo innostaa. Liikkuminen on kivaa, juokseminen lähinnä inhottaa. Vaihdoin myös pitkäaikaisen puhelimen taustakuvan pois äkillisen inhon vallassa. Kuvassa oli Ahmon urheilukenttä.

Sohvalle emme ole kuitenkaan jääneet makaamaan. Luvattoman pitkälle venyneen hiihtokauden aloituksen jälkeen monoja on soviteltu jalkaan parin viime viikon aikana liki kymmenkunta kertaa. Kisapuiston ladut ovat tarjonneet kivan, suhteellisen tasaisen ja hyvin hoidetun lenkin. Muutkin ovat paikan todenneet hyväksi, harvoin joutuu yksin hiihtämään.

Tänään aamupalalla selasimme vanhaa lehteä. Silmään sattui ilmoitus laturetkestä, joka sattumoisin järjestettiin tänään. Otimme toisen kierroksen aamupalaa ja vedimme hiihtokamppeet niskaan. Matkaa retken lähtöpaikalle kertyi jalan noin 2,5km. Pieni lumisade ei haitannut, sillä säätiedotus lupaili kaunista ilmaa.

Matka lähti etenemään tuulisissa merkeissä. Kylmän yön jälkeen kovasti pakkaselle jäänyt ura ei luistanut toivotulla tavalla ja lisäksi allekirjoittanut liian hyviin latuihin tottuneena ei meinannut oikein ymmärtää moottorikelkalla kapeiksi ajettuja baanoja. Varsinainen riemu kuitenkin alkoi jäälle päästessä. Siellä latua ei ollutkaan ajettu lainkaan ja lupaukset kauniista säästä alkoivat näyttää kovin erheellisiltä. 5km pyryssä taivallettuamme pääsimme hetkeksi hiihtomajan lämpöön. Laitoimme nimet vieraskirjaan ja paluumatka alkoi.

Myötätuuli vauhditti matkaa ja tuiskukin alkoi hellittää. Lähtöpaikka saavutettiin reilusti puolta matkaa nopeammin. Tuntui kuin matka olisi loppunut ihan kesken. Lisälenkille ei siitä huolimatta viitsitty enää lähteä, kertyihän retkelle mittaa liki neljä tuntia ja nälkäkin alkoi jo vaivata. Kotona vaatteet vaihtuivat lämpimämmiksi ja matka jatkui kaupungille syömään. Kaikesta huolimatta oikein mukava ja onnistunut reissu.

Keskiviikkona loppunut tenttiviikko aloitti nelipäiväisen "loman". Kouluhommien ja töiden haun lisäksi ehdimme eilen myös luistinradalle. Minäkin pysyin nätisti pystyssä ja hauskaa oli.

Hyvää kevättä!

Hallikisoja

Kalle:
Avasin kaikessa hiljaisuudessa hallikauden Helsingissä puolitoistaviikkoa sitten eurooppalaisella maililla. Hallikausi jatkui eilen Pajulahdessa 800m kilpailulla. Positiivista on, että kunto on parempi kuin kesällä. Juokseminen tuntui hyvältä, vauhti oli tasaista ja väsymys oikeanlaista. Harjoittelu ei siis ole mennyt hukkaan ja kesään on vielä pitkä aika. Ennätyksiin on vielä matkaa.  

Ylihuomenna lähdemme porukalla Jyväskylään hallikisoihin. Eikai tässä muuta. Kevään edetessä kohti parempia tuloksia.Ylihuomenna lähdemme porukalla Jyväskylään hallikisoihin. Eikai tässä muuta.

Satu:
Myös minä olin viivalla sekä Helsingissä sekä Pajulahdessa. Lepäämisestä huolimatta meno on ollut päivä päivältä tahmeampaa. Eilen Pajulahdessa verrytellessä tiesin, etten tule pääsemään maaliin, mutta kantti ei kuitenkaan kestänyt jättää starttaamatta. DNF on kauniinpi kirjainyhdistelmä kuin DNS.

Hallikausi oli nyt minun osaltani tässä. Väsyneestä kitkuttelusta ei ole mitään hyötyä ja mitä äkimmin saan hoidettua itseni kuntoon, sitä äkimmin olen taas treenaamassa kohti kesää. Edelleen olen riittävän hölmö uskomaan, että kyllä tämä tästä. Riittävän hölmö nähdäkseni vaivaa mahdollisesti täysin turhaan.

Ei kai sitten vieläkään

Pari viimeistä vuotta ovat olleet urheilun kannalta hankalia. Osa ajasta on kulunut tietoisesti pakkolepoon, osan ajasta olen ollut sivussa tuloksettomasta yrittämisestä johtuneen henkisen väsymyksen takia. Koko ajan pyrkimys on kuitenkin ollut ylöspäin, vielä joskus haluaisin juosta kovaa, edes kerran. Vaikka välillä tuntuu kohtuuttoman vaikealta, en ole valmis heittämään pyyhettä kehään ennen kuin olen saanut palkinnon kaikesta tästä vaivannäöstä, en ennen kuin tilastopajassa on vuoden 2012 jälkeen edes yksi merkintä, joka korreloi tehdyn työn määrää.

Tänä viikonloppuna kisattiin Joensuussa. Vielä en palkintoani saanut, päin vastoin. Tulokset olivat heikompia kuin olisin koskaan pahimmissa painajaisissanikaan osannut kuvitella. Lauantain tonnivitoselle verkatessa tuntemukset olivat hyvät. Juoksu loppui kuitenkin tyystin ensimmäisen kierroksen jälkeen, vaikka tämä kiekka ei ollut edes vauhdikas. Ennen kisaa olin ajatellut, että mikäli kello pysähtyy ajassa 5.09.xx, vielä jotain toivoa voi olla, muuten on ehkä turha enää yrittää. Aikani oli 5.14. Seuraavan päivän kasista voin sanoa sen verran, että loppuaika oli vielä heikompi kuin tonnivitosella kellotettu 800m väliaika.

Tuntuu musertavalta, kun kaikki viime aikoina nähty vaiva näyttää olevan valunut aivan hukkaan. Viimeiset puoli vuotta olen taas elänyt täysin urheilijan elämää. Treenit ovat menneet kaiken edelle, olen syönyt hyvin, nukkunut 10h yöunia ja en ole harkinnutkaan opiskelijapippaloihin lähtemistä. Pakkasten aikaan olen kiertänyt lyhyttä juoksusuoraa ja hommannut salikortin, käyttänyt kaiken luovuuteni ja kekseliäisyyteni saadakseni treenin tehtyä. Tuloksien perusteella voisi päätellä, että olen sovittanut lenkkitossuja jalkaan noin kahden viikon välein.

Kuten jo sanoin, vielä en suostu antamaan periksi, vaikka pohjaton paha mieli, epätoivo ja hämmennys, ovat sitäkin vaihtoehtoa panneet pohtimaan. Vielä pistän kuitenkin leuan rintaan ja taistelen kohti uusia pettymyksiä ja siksi on syytä pohtia mahdollisia syitä viikonlopun floppiin. 

Lappeenrannassa on vain lyhyt juoksusuora. En ole pystynyt tekemään kovia, hengästyttäviä ja hapottavia harjoituksia. Pakkaset ovat estäneet kovat harjoitukset ulkona. Tämä vaikuttaa varmasti raaoilla keskimatkoilla, mutta ei niin rajusti, että epäonnistumisen voisi kuitata kokonaan tällä. 

Toinen tekijä, johon päädyin oli tuttu väsymys. Vaikka en ole mielestäni viimeiseen kuukauteen hölmöillyt tai väsyttänyt itseäni, voi pidempi aikainen väsymys vaivata. Viime syksy oli kovin rankka, opiskelin haastavaa alaa selvästi laadittua tahtia nopeampaa, harjoittelin ehkä liian kovaa, pyöräilin 20km koulumatkan joka päivä ja opettelin asumaan omillani. Stressi oli välillä lamauttava. Elämäni on kovin kuormittavaa, vaikka en sitä aina huomaakaan. Minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että väsyn. Tuntuu, että muut eivät väsy koskaan.

Veikkaan, että elimistö ei ole ehtinyt palautua menneistä ja nykyisistä rasitteista. Veikkaan, että väsynyt elimistö ei ole kyennyt ottamaan harjoituksia vastaan. Vaikka olen treenannut mielestäni hyvin ja laadukkaasti, jokainen lenkki on vienyt kuntoa ilmeisesti ennemmin alas kuin ylös päin. Osa treeneistä on silti kulkenut kuin unelma, ja tästä syystä en usko olevani huonossa kunnossa, kunto ei vaan näy tuloksissa. Lisäksi on syytä todeta, että ensimmäinen hallikisa on varmasti aina hankala. 

Viikonlopun tulos kertoo, että jotain radikaalia on tehtävä. Tulevan viikon suunnitelma on heittää lenkkarit takimmaisen kaapin takimmaiseen nurkkaan. Keskityn viikon lepäämiseen ja todennäköisesti ylirasittuneen elimistön paranteluun, ehkä pienellä nopean juoksun hakemisella höystettynä. Ensi sunnuntaina on sitten totuudenhetki, 1500m Helsingissä. Nähtäväksi jää, viekö huilailu tuloskuntoa haluttuun suuntaan, vai pitääkö keksiä muita konsteja.