Nopeutta

Punkaharjun halkijuoksussa nousi puheeksi kovat harjoitukset, tai niiden puute. Vastasin heti, että kyllä minä olen tehnyt - Harjoitukset puutteesta lenkit ovat olleet TV kovia! Olen hitaan nylkyttämisen vastapainoksi käynyt tekemässä nopeusharjoittelua. Ulkona on jo niin kylmä, että vain Rocky nelosessa siellä treenataan, tai pidetään nopeusharjoittelussa vaadittavia palautuksia.

Urheilutalon juoksusuora välttää. Parhaimmillaan 67m suoralla on juostu kolmensadan vetoja tai SM-halleihin valmistautuessa 2x15x60m 30s hölkkäpalautuksella. Nyt kuitenkin juoksin 20m lentäviä. Kaivoin piikkarit kaapista Joensuun jäljiltä, verryttelin Urheilutalolle ja asetin kennot valmiiksi. Yleensä ensimmäinen on ollut paras. Nyt 2.28, ajattelin "ihan hyvä" ja pidin palautusta ennen seuraavaa.

Vaihdoin kennot kymmentä metriä kauemmas, jotta saisin rauhassa kiihdyttää täyteen vauhtiin. Tai ainakin luulin vaihtaneeni, kelloon tuli kuitenkin lentävän 30m aika 3.40, vauhti parani. Kerran vielä! Nyt kennot oikein ja juoksuradan päähän. Jaksoin, vaikka juoksin jo kolmatta kertaa, jännittyneenä kävelin takaisin kuulemaan omegan palautteen. Oma henkilökohtainen ennätys, 2.24 PB. Juoksin vielä viimeisen todetakseni, ettei enää tänään parane.

Lentävien päälle vielä 2x5x60m ja lihaskuntoa. Täräytin pätkän Youtubeen. Borzakovskimainen askel jää toistaiseksi joululahjalistan kärkeen. 



Ps. Viikon paras uutinen on Masan paluu. Matti kertoo ennätyksensä 5.70 olevan niin huono, että se vielä paranee ennen Rion olympialaisia. Monesti olemme sattuneet Matin kanssa samaan aikaan treenaamaan, hänellä lentävä alkaa ykkösellä, tietysti rautaa tangossa ja borzov-askellusta vetojen välissä. Kerran vielä!

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu on taas treenien osalta paketissa. Lauantai alkoi vauhtikestävydellä ja sunnuntai päättyi pitkään lenkkiin. Kilometrejä kertyi jälleen useampi kymmen. Säät suosivat kuluvalle kuulle poikkeuksellisesti, ja juoksu kulki hyvin.

Eilen harmitti ja otti päähän. Tekniikka petti jälleen h-hetkellä, ja lenkki kärsi. Ajoitin verryttelyni niin, että ehtisin tasan kymmeneksi Väinölänniemellä järjestettävään testijuoksuun. Olin viivalla juuri ajoissa, mutta sitten GPS ei suostunut enään yhteistyöhön. Käynnistä-painike ei ottanut käskyjä vastaan. Aikani kellon kanssa taistelin ja viivytin koko juoksun lähtöä. Lopulta jouduin juoksemaan pelkän sekuntikellon kanssa. Minun oli tarkoitus juosta vauhtikestävyysharjoitus tiettyä vauhtia. Olisin halunnut seurata matkaa ja aikaa koko juoksun ajan kellon näytöltä. Joka tapauksessa treeni oli ajallisesti suunnitellun mittainen ja syke tarkasti vk-alueella. Ei harjoitus hukkaan mennyt, vaikka tarkkaa tyttöä epämääräinen matka epämääräisellä vauhdilla juostuna ei tyydytäkkään.

Sunnuntai alkoi kevyellä, vajaan tunnin mittaisella, aamulenkillä. Illalle ohjelmassa oli pitkä lenkki, viikon ehdoton suosikkiharjoitukseni. Juostessa ei voinut päätellä mistään, että oli juossut edeltävänä päivänä kovan harjoituksen. Juoksu kulki hyvin, ja lenkki loppui hämmentävän nopeasti. Matka oli kilometrilleen sama ja aika eri reitillä juostuna noin 20s parempi kuin viikko sitten. Selvää kehitystä on tapahtunut, hehheh.

Tästä on taas hyvä jatkaa uuteen viikkoon, joka on jälleen ainakin alkuviikon osalta aiheellista ottaa kevyesti. Lepoa ei parane laiminlyödä kovan viikonlopun jälkeen. Tänä iltana en kuitenkaan vielä nyt pääse peiton alle, sillä lukion toiseksi viimeinen koeviikko on käynnistymässä, ja jotain on tehtävä koulunkin eteen. Opiskelu teettää tällä hetkellä minulle töitä muita abeja enemmän, mutta siitä saan syyttää vain itseäni. Lukion alussa suunnittelin saavani valkolakin 3,5 vuodessa, ja rakensin lukujärjestykseni tämän mukaan. Tänä syksynä pitkän pohdinnan jälkeen tajusin kuitenkin, etten halua jäädä lukioon jumittamaan. Haluan valmistua jo tulevana keväänä. Muutamilla muutoksilla ja järjestelyillä tämä tuli mahdolliseksi. Nyt siis käyn kursseja pois kovalla tahdilla ja keväällä kirjoitan kaikki aineeni, tavallisuudesta poiketen, kerralla. Perjantaina toimitin kansliaan ilmoittautumiset niin fysiikan, kemian, matikan, äidinkielen kuin espanjankin ylioppilaskirjoituksiin. Niitä kauhulla odotellessa!

Vierailu ihanaan Espooseen

Oli siis suunta isolle kirkolle puhumaan Pelastakaa Lasten koulutustilaisuuteen. Suoraan junasta meneillään olevaan koulutukseen ja pullakahveille. Hyvin nopeasti pääsin lauteille ja kolme varttia kului hetkessä. Hyvin meni. Seurasin vielä hetken oman osuuteni päätteeksi ja odotin kyytiä saapuvaksi.

Pian Espoon Tapioiden kävelijä huusi kadun toiselta puolen ja auto kaartoi Tiukula-talon parkkipaikalle. Hyppäsin kyytiin, suunta kehätielle ja länteen. Pian olimme perillä, ja vaihdoin lenkkivaatteet. Taika lähti pyörällä mukaan ja kymmenen kilometrin verran kiersimme Westendiä.

Pääovista puhumaan

Alkoi olla jo päivällisen aika, lihapadat notkuivat. Lennokkaat tarinat täyttivät olohuoneen ja hyväntahtoisen debaatin aiheet vaihtelivat nopealla tempolla kuitenkaan ehtymättä. Jälkiruuan aika koitti kuitenkin vääjäämättä ja ilta oli edennyt jo pitkälle. Hyvän tunnistaa siitä, että harmittaa kun se loppuu. Vielä oli kuitenkin aikaa iltasadulle. Näytellyn lumikin jälkeen ei voinut nähdä kuin kauniita unia.

Kouluaamuihin herätään puoli seitsemän, sain kuitenkin nukkua seitsemään, heräsin Taikanomaisesti ja sanoimme heihei. Edellinen ilta oli kulunut niin nopeasti, ettei edes kameran kenno ollut ehtinyt tallentaa korviin venyvää hymyä. Aamulla otettiin vahinko takaisin. Viimeisen, Taikalle varatun, Blogipaidan unohdin toimittaa, mutta kyllä en laita postiin! Henkilökohtaisesti huolehdin perille.

#selfie kuvaa vierailua paremmin kuin teksti, kyllin hyvin on mahdoton kirjoittaa

Talon väen lähdettyä varhain aamulla arkisen aherruksen pariin solmin vielä lenkkitossut jalkaan. Alpeilla on legendan mukaan järvi, joka houkuttelee satunnaisen kulkijan veteen, lumoutuneesti huutaa syvemmälle, tule syvemmälle ja lopulta hukuttaa varomattoman sielun.

Rantaraitin loputtomat ja risteävät hiekkatiet vievät analogisesti kelloa katsomatta vain pidemmälle ja pidemmälle. Kun ymmärtää kääntyä pois on seuraavan vaaran edessä. Kääntyykö pois rannasta toinen toistaan houkuttelevammalle lenkkipolulle, ja miksei juoksisi vähän vielä toiseen suuntaan. Vielä vähän. Täällä kasvaa suomenmestareita.

Seuraavan retken suuntaan Savoon!

Päiväohjelma

Täälläkin puhaltaa harjoittelun uudet tuulet. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku sanotaan. Lenkille lähtemisen sijaan tyydyn kirjoittamaan Blogiin, joka on jäänyt viime aikoina turhan vaatimattomalle panostukselle. Päivän ohjelma kulki tuttua kaavaa:

7.15 - Herätys ja aamutoimet
8.15 - Kertaus fysiikan kokeeseen
10.15 - Statiikan luento ja palaute kokeesta
11.45 - Lounas ylioppilastalon lihapadoista
12.15 - Teknisen laskennan harjoitukset, Matlabilla ohjelmointia
14.15 - Matematiikan luento ja harjoitukset
18.45 - Kotiin, mutta vielä puolituntia autolla
19.15 - Kellon viisarit ovat kiertyneet täyden kierroksen, mutta vihdoin kotona!

Kyllä en viisastuneena edes yritä ulkoiluttaa tossuja. Ajankäytön optimointi ja tietysti priorisointi on vaikeaa. Liika tekeminen ei enää ole tehokasta, vaan kuluttavaa. Olisi löydettävä kultainen keskitie. Kestävyysurheilijan asenteella kuinkin överit ovat aina paremmat kuin vajarit erästä äidinkielen opettajaa mukaillen.

Huomenaamuna on aika juosta, valoisan aikaan ja palautuneena. Päivällä lähden Helsinkiin yhdistämään työn ja huvin, tehokkuutta! Onneksi en ole yksin ympäripyöreiden päivien kanssa. Menneellä viikolla vapaapäivänä kirjoitin ohjelmoinnin harjoitustehtävää. Neljän tunnin näppäilyn, dokumentaation ja esimerkkien tutkimisen jälkeen olin valmis.

Maanantain suurin puheenaihe olikin loputon ja mahdottomalta tuntuva työmäärä. Hajontaa vain yhteen, yksittäiseen, tehtävään kuluneessa ajassa oli neljästä tunnista eteenpäin, suuri osa ei ollut kaksin- tai kolminkertaisestakaan työstä huolimatta vielä valmiita. Edes kestävyysjuoksijan ei tarvitse olla yhtä pitkäjännitteinen! Ellei innostu ajamaan 200km pyörälenkkejä...

Launtaina kävin pitkästä aikaa yhteistreeneissä juoksusuoralla. Pyhänä se tuntui virheeltä. Polvista ylöspäin olin loikkien, tankoliikkeiden, kuntopallonheittämisen, leuanvedon ja juoksemisen jälkeen niin kipeä, että vain paikallaan oli hyvä olla, jos edes sittenkään. Pyhänä hymyilytti silti lenkillä.

Harjoittelun uudet tuulet

Viime sunnuntain kisa jäi mietityttämään. Ehkä se ei mennyt ihan niin hyvin kuin kuvittelin. Ehkä taas uskottelin itselleni asioiden olevan paremmin kuin ne todellisuudessa ovat. Ei kaikki ole kunnossa, jos kisa menee aivan hölkäksi ja juoksuvauhti on aika tarkalleen samaa kuin 13-vuotiaana. Ei ole hyvä, jonkin pitää muuttua.

Muutos tuli harjoitusohjelmaan. Merkittävimpänä erona entiseen ohjelmaan on rytmityksessä. Nyt harjoitukset, ja varsinkin kilometrit, eivät jakaudu tasaisesti koko viikolle. Arkipäivinä harjoittelu on kevyttä, mutta viikonloppuna, jolloin aikaa ja jaksamista on paremmin, treenataan kovaa. Tämänkaltainen systeemin on toiminut minulla ennenkin. Aika näyttää, miten käy, mutta en usko ainakaan häviäväni kokeilemalla jotain uutta.

Eilen lauantaina juoksin Joensuussa viikon ainoan kovan harjoituksen. Samalla sain muistutuksen siitä, mitä juokseminen Suomen talvessa pahimmillaan on. Startatessani hyvän verryttelyn jälkeen vauhtikestävyysharjoitukseen ei mikään tuntunut olevan hyvin. Vastasatanut lumi ei pysynyt tossun alla, ja askel lipsui raivostuttavasti. Ensimmäisen puolenkilometrin aikana olin seilannut jalkakäytävän ja autotien väliä useampaan kertaan jonkinlaisen pidon toivossa. Ei pitänyt. Huomasin jäätävän viiman tuulevan housujen läpi kangistaen jalat liki toimintakyvyttömiksi. GPS näytti juostuksi matkaksi seitsämääsataa metriä. Teki mieli keskeyttää.

Jatkoin kuitenkin. Keskustasta löysin osittain lumettomia ja hiekotettuja katuja. Kun jalatkin alkoivat lämmetä. Alkoi mennä hyvin siihen asti, kun liian lähellä lenkkiä syöty isänpäivälounas olisi halunnut nousta ylös. Vaikka viimeiset viisi kilometriä menivätkin oksennusta nieleskellessä, juoksu tuntui koko ajan paremmalta, ja treeni oli loppujen lopuksi kaikin puolin onnistunut. Totta kai olosuhteet näkyvät kilometrivauhdeissa, mutta ehkä on tärkeämpää seurata sykettä.

Ilta oli jo ehtinyt pimetä pitkälle lenkille lähdettäessä.

Tänä aamuna aamulenkistä tuli aamupäivälenkki. Uni maistui suunniteltua pidempään eilen illalla pitkäksi venähtäneiden synttärijuhlien seurauksena. Välillä näin. Lenkin sain kuitenkin onnistuneesti hoidettua samoin kuin viikon pitkän lenkin myöhemmin illalla. Viikonloppu uuden ohjelman kanssa oli rankka, pakko myöntää, mutta alkuviikko onkin tarkoitus käyttää palautumiseen.

Hämmennystä

Lappeenrannassa ei satanut lunta Talvijuoksun aikaan, oli vain märkää ja tuuli. Juokseminen oli kuitenkin hölkkää. Launtaina tein hyvän harjoituksen, ja innostuin ehkä liikaa. Tärkeintä on kuitenkin, että tietää menneensä eteenpäin, vaikka hölkkätulokset muuta väittävät. Turha jäädä miettimään.

Luin hyvän kirjoituksen urheilijan luonteesta. Urheilijalla on selvät tavoitteet. Kun pettymyksen jälkeen, hieman elokuvamaisesti, astutaan taksiin sanotaan haluan pois täältä. Ei auta. Urheilija tietää minne on menossa. Minä olen kuitenkin menossa parempaan kuntoon.

Takapenkkiin maksoi mitä maksoi.

Ensimmäinen yliopistokurssi on nyt kirjattu suoritetuksi. Internetportaalista jännityksellä omalla opiskelijanumerolla hakien yllätyin. Funktiot, lineaarialgerba ja vektorit - arvosana 5, siis asteikolla 0-5. Usein totean kyllä tämä tästä, teen sen taas. Päivä kerrallaan (yrittäen saada kaiken vaadittavan tehtyä seuraavalle päivälle), ei auta hätäillä.

Vesileppishölkkä 2014

Kyllästyin aikoinani kilpahiihdossa suksien testaamiseen ja huonojen olosuhteiden syyttämiseen. Tänään Leppävirran juoksuissa syyllistyin kumpaankin, ehkä ihan oikeutetusti. Aamulla katsoin ikkunasta kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla ei uskonut näkemäänsä. Yön aikana lumikerros oli peittänyt kaiken useamman sentin paksuudelta. Syksyn tähän mennessä huonoimmat juoksuolosuhteet osuivat sopivasti kisapäivälle. Aamuverkalla tossu piti vielä kohtalaisesti, mutta pakkasin varmuuden vuoksi mukaan kenkiä neljän parin verran. Kisapaikalla testaisin, mitkä jalasssa on paras asettua lähtöviivalle. Ennen lähtöä juoksentelen eriparikengillä ja loppujen lopuksi valitsin nastarit. Koskaan en ollut kyseisiä jalkineita jalassani pitänyt ja tein perusvirheen lähteä kisaan uusilla kengillä, mutta ne olivat ainoa pitävä ratkaisu.

Kisapaikalle saapuessa sen autius herätti kummastusta. Pistikö vähän kurja keli kisailijoille pupun pöksyyn vai mistä kenkä puristaa? Miksi ei ole osallistujia? Tänäänkin järjestäjät järjestivät hyvät kisat ja koittivat parhaansa mukaan saada 0.9km mittaisen reitin juostavaan kuntoon. Yksi mies kiersi koko kierroksen lumilapion kanssa lapioiden juoksijoille uran. Ainoastaan 18 urheilijaa kunnioitti järjestäjien vaivaa ottamalla osaa kilpailuun. Sääli.

Omasta juoksustani en osaa sanoa oikein mitään. En tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tyytyväinen en voi olla, mutten ehkä pettynytkään. 5,4km lenkki kulki suurin piirtein samaa vauhtia kuin keväällä 4,5km samaisella reitillä selkeästi paremmissa olosuhteissa. Suurin ongelma oli, etten saa mitään itsestäni irti. Juoksu ei tunnu pahalta, korkeintaan vähän epämukavalta. Johtuuko tämä oikeasti kovien treenien ja kisojen puutteesta? Onko kylmällä ja kohmettavalla viimalla osuutta asiaan? Tai pohkeet ja jalkapohjat tukkoon vetäneillä uusilla kengillä?

Vaikka kisa ei nyt ihan halutulla tavalla sujunut, ovat treenit kuitenkin menneet koko ajan eteenpäin. Juoksu tuntuu paremmalta ja lenkkivauhdit kasvavat. Ehkä ei taas auta kuin luottaa kisojenkin alkavan parantua ajan kanssa. Ehkä en voi olettaa olevani vielä missään huippukunnossa. Nyt kisat on taas joksikin aikaa kisattu ja voi jatkaa harjoitteluun keskittymistä. Jospa tämä tästä.