sunnuntai 22. elokuuta 2021

Masokistin unelma 2021 -sub8h 100k

Tämän kauden kilpailut startattiin Kaarinassa 6h rataultralla. Lämpömittari näytti 30 astetta, ja aurinko porotti urheilukentälle pilvettömältä taivaalta. Olosuhteet kovien tuloksien tekemiselle oli heikot, ja itsekään en tavoitteitani saavuttanut. Kisasta jäi todella kädenlämpöiset fiilikset, jonka takia seuraavaan kilpailuun, Masokistin Unelman 100 kilometrille, valmistautuminen tuntui henkisesti hankalalta. Tavoitteiden asettaminen tuntui pelottavalta. Jos niihin ei pääsisi, joutuisi taas pettymään. Onneksi 100 km tavoitteen asettaminen oli omalla kohdallani suhteellisen suoraviivaista: 8 tunnin rajapyykki alkoi olla realistisesti saavutettavissa. Asennoituminen kisaan oli lopulta helppoa: kunto riittäisi uudelle tuntiluvulle, mutta saattaisin tarvita vielä useamman yrityksen, ennen kuin tulos realisoituisi.

8 tunnin aika sadalla kilometrillä tarkoittaa 4.48 min/km vauhtia. Tavoitteena oli startata 4.30 min/km tahdilla, joka on pieni riski, sillä huonona päivänä ollaan jo tukevasti vauhtikestävyysalueella. Kisapäivälle ei onneksi sattunut huonoa päivää, vaan 4.30 tahtia oli helpohko pitää yllä. Välillä vilkuilin sykettä, ja se näytti pyörivän aerobisen kynnyksen paikkeilla. Viileähkö ja sateinen ilma helpotti sykkeen pitämistä turvallisella alueella. Verrattuna Kaarinan hellekisaan syke oli yli 10-20 lyöntiä maltillisempi. Lähdin kisaan hieman epävarmana, mutta tunnin juoksemisen jälkeen päätin, että tänään 8 tuntia alittuu. Vuosi sitten meni 11 minuuttia yli, mutta nyt kunto, huoltosuunnitelma ja sää ovat parempia.

Matka taittui alkuun tosi mukavasti. Oman kellon mukaan maraton tuli täyteen ajassa 3.07 ja 50 km matkaan kului 3.41. Vuosi sitten 60 km kohdalla vastaan tuli totaaliseinä. Hyvän alun jälkeen kilometrivauhdit tippuivat kerralla minuutilla. Nyt mietin 60 km lähestyessä täysin ongelmitta, että nyt kun jaksaa näin hyvin, eroa edellisvuoden tulokseen alkaa tulla roimasti. Jaksoin kyllä 60 km saakka, jopa 65 km asti. Kilometrit olivat edelleen noin 4.30. Sitten seinä iski jälleen. Siihen asti kevyet jalat alkoivat tuntua betonilta, pohkeet tuntuivat olevan krampissa ja henki ei enää kulkenut. Tämä kaikki taas täysin varoittamatta. Ensin kilometrivauhti laski 4.45 tuntumaan, myöhemmin 5.00 paikkeille. Koitettiin lisätä energiansaantia, kun juuri muutakaan ei ollut tehtävissä. Se ehkä teki etenemisestä vähemmän tuskallista, mutta paluuta alkuvauhtiin ei enää ollut.

 
Viimeiset kolme tuntia juostiin päällä. Yritin pilkkoa matkaa paloihin. Ensin juoksisin hyvä 6h väliajan. Elättelin toivetta, että pääsisin tuossa ajassa pidemmälle kuin pettymykseksi jääneessä Kaarinan kisassa. Pääsin. Vajaassa kuudessa tunnissa ylitin ajanottomaton matkan näyttäessä noin 78.6 km. Tulos on parempi kuin Suomen ennätys, joka sekin on tosin juostu nimenomaan 100 km väliaikana. Oma kello näytti tasan 6h kohdalla 79.1 km. Välitavoitteen jälkeen matkaa oli jäljellä enää parikymmentä kilometriä. Se on pitkä matka siinä vaiheessa, kun tuntuu pahalta, mutta toivo maaliinpääsystä on vahva. Laskeskelin, että 8h alittuisi, jos viimeisen pari tuntia pystyisi pitämään 5.45 tahtia. Kun omat kilometrit taittuivat vielä ajassa 5.00-5.15, asiat olivat tavoitteen suhteen hyvin. Jossain kohtaa mielessä kävi, pitäisikö tahtia yrittää vielä kiristää, kun oli tuntui parantuneen. En kiristänyt, tyytyväisyyden tunne lähestyvästä 8h alituksesta esti itsensä ultimaattisen kiusaamisen. Jos pää olisi kovempi, on vaikea sanoa, olisiko lopputulos ollut parempi, vai olisiko kiristys johtanut äkkihyytymiseen.
 

 
Loppumatkalta ei jäänyt juuri kerrottavaa. Etenin tasaisesti. Ketutti ja väsytti, mutta tiesin, että sama homma joka vuosi ja aina se maali on tullut vastaan. Lopulta sadas kilometri täyttyi, ja tulostaululla oli lukemat 7.51.02. 8 tuntia alittui. Tulos yltää tämän vuoden maailman tilastoissa sijalle 4. Kisa oli onnistunut, ja kuluneen vuoden kovalle työlle saatiin vastinetta. 100 km tulos on parantunut viidessä vuodessa tunnin ja 20 minuuttia. Nauran usein sille, kun 2017 ensimmäisen 100 km (9.10) jälkeen ajattelin, että tuloksen parantaminen vaatii maraton ajan parantamista. Maratonin ennätys on vielä tänäkin päivänä sama kuin tuolloin.
 
Ratkaisemattomaksi kysymyksesksi jäi, mistä 5h seinä tulee ja miten sen voi välttää. Vuosi sitten syytin esiin tullutta aurinkoa ja rajua lämpötilan nousua. Tänä vuonna lämpötila pysyi alle 20 asteessa, mutta kuten alla olevasta kuvaajasta voi nähdä, kisan kulku oli identtinen vuoden takaiseen. Hyytyminen ei vain ollut ihan niin rajua tällä kertaa. Liittyykö ilmiö liian kovaan alkuvauhtiin tai energioiden loppumiseen? En osaa sanoa, mutta tulevissa kisoissa yritetään keksiä keinot seinän poistamiselle.
Kilpailun energiasuunnitelma oli selkeä: tunnissa joisin 0.75 litraa Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa, ottaisin yhden geelin ja lusikallisen hunajaa. Mitään vatsavaivoja ei ollut, mutta kylmästä säästä johtuen en pystynyt juomaan ihan niin paljon kuin olin suunnitellut. Laskeskelin, että hiilihydraatteja sain noin 170g geeleistä, 180g urheilujuomasta ja 50g hunajasta. Aika tarkalleen 50g hiilihydraattia tunnissa siis. Luulen, että tulevissa kisoissa pyrin vielä hieman korkeampiin lukemiin, jos jaksaminen lopussa säilyisi parempana.
 
Kisan jälkeen olo oli hieman tyhjä suuren tavoitteen täytyttyä. Muita numeerisia tavoitteita en ole vielä osannut asettaa. Nyt yön yli nukkuneena katse on kuitenkin jo Joensuu Night Runilla. Nyt tovi lepoa, ja sitten ehtii treenata kaksi kuukautta seuraavaa ennätysjahtia varten.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Kaarinan Rataultra 2021 – erikoinen hellekisa

Vallitsevan maailman tilanteen vuoksi kisakauden avaus antoi odottaa itseään kauan tänäkin vuonna. Suunnitelmissa oli alkujaan startata helmikuussa Joensuussa ja toukokuussa Kokkolassa. Kalenterin tyhjentyessä seuraavaksi mahdollisuudeksi avautui Kaarinan rataultra, joka sekin oli jo kertaalleen siirretty huhtikuulta kesäkuun puoliväliin. Odotukset kisaan olivat korkealla pitkän harjoituskauden jälkeen, joten Ilmatieteenlaitoksen ennusteet ennen kisaa eivät varsinaisesti mieltä ylentäneet: elohopea kohoaisi liki 30 asteeseen, ja aurinko paistaisi läpi kisan pilvettömältä taivaalta. Alkujärkytys johti pieneen itsesäälissä pyörimiseen, on todella turhauttavaa todeta pitkän työn valuvan mahdollisesti hukkaan itsestään riippumattomista syistä. Pienen sulattelun jälkeen oli aika toimia: huoltosuunnitelmat laadittiin jääpaloineen helteestä selviämiseksi. Olin haaveillut kuudella tunnilla 80km ylittämisestä, ja päätin, että olosuhteista huolimatta tavoitteesta ei tingittäisi. Tulos tai ulos.

Kisassa 6h lähtöjä juostiin kaksi kappaletta, toinen aamulla kahdeksalta, toinen iltapäivällä kahdelta. Itse olin iltapäivälähdössä. Aamustartti olisi voinut olla helteen suhteen armollisempi, mutta kuuma kentällä oli aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Lähdön aikoihin lämpömittari näytti 29 astetta, ja itsensä kanssa joutui käymään jos jonkinlaista neuvottelua olosuhteiden vaikutusten murehtimisen poissulkemiseksi. Mutta yritti helteen unohtaa tai ei, kyllä se vaikutti suoritukseen. Alkumatkasta sykkeet huitelivat noin 25 lyöntiä normaalin yläpuolella ja jalat olivat yhtä spagettia. Ensimmäisen tunnin seurasin suunnitelma ja pidin 4.20 min/km vauhdin. Juoksusta oli kuitenkin puhti pois ja se ei vaan lähtenyt sujumaan totuttuun tapaan. Tuntui, että mennään katkeamisen rajamailla ja laaditusta suunnitelmasta oli luovuttava ja matkaa jatkettava tuntemuksen mukaan. 1.5h juoksun jälkeen huutelin huollolle, että ultrakisan ei pitäisi tuntua tässä vaiheessa tältä, vaan pitäisi olla kivaa ja helppoa. Huolestutti ja turhautti.

Puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin matka eteni mitäänsanomattomasti. Oli vähän luovuttanut fiilis, mutta kierroksia kierrettiin parhaansa mukaan toivoen jotain helpotusta. Meillä oli viilennystä varten tyynyliinasta ommeltu jääpalapussi, joka kulki niskassa. Lisäksi käytössä oli kylmä pyyhe ja juominen oli tavallista runsaampaa. Silti tuntui, että juuri mistään ei ollut apuja. Kuitenkin 3h jälkeen olo alkoi piristyä, ja luulen, että takasuoralle langenneilla varjoilla oli osuutta asiaan. Juoksu alkoi olla melkein kivaa. Vauhti pysyi kohtalaisena, mittariin kertyi jopa joitain alle 4.40 min/km tonneja, eikä jaksaminen erityisesti huolettanut enää. Maraton täyttyi” 12 minuuttia yli kolme tunnin ja myöhemmin 50km 11 minuuttia alle neljän tunnin. Alkuperäisestä aikataulusta oltiin seitsemisen minuuttia jäljessä, mutta alkoi herätä toivo kisan pelastamisesta ja kohtalaisen tuloksen juoksemisesta.

Pikaisten laskutoimitusten jälkeen otin ensin tavoitteeksi 76km ylittämisen ja myöhemmin 77km. Matka jatkui tasaisesti tavoitetta kohti. Jos alussa tuntui, että ultran ei pitäisi tuntua tältä, niin tuntui myös lopussa. Juoksu oli suhteellisen kivaa ja helppoa, jaloissa ei ollut mitään kipuja ja henkisestikin jaksoi ihan mukavasti. Lopun lähestyessä vauhtia pystyi myös kiristämään tuntuvasti ja lopulta aika loppui 77.280km kohdalla. Helpohkosti tulleesta lopusta jäi hieman hampaankoloon: olisinko sittenkin pystynyt parempaan, jos olisin ”kärsinyt enemmän”? Turhaa jossittelua. Raja hyvin etenevän juoksun ja totaalikanttaamisen välillä on kuitenkin hiuksen hieno, ja jälkeenpäin kisan aikaisia tuntemuksia tulee vähäteltyä.

 Kuva: Petteri Jokela

Kokonaisuudessaan kisasta jäi kaksijakoiset fiilikset. Olen todella tyytyväinen siihen, että sain taisteltua kisasta vähintään kohtalaisen. Tätä kirjoittaessani hyvin valvotun yön jälkeen tunnen itseni kuitenkin kovin pettyneeksi. Tiedän, että nappijuoksulla hyvissä olosuhteissa metrejä ja ehkä kilometrejä kertyisi enemmän. Kuitenkaan jokainen juoksu ei vaan voi olla huippuonnistuminen, Sellaista urheilu on ja sen kanssa on elettävä. Toki kisasta jäi käteen myös paljon hyvää. Huolto toimi täydellisesti. Urheilujuomaa kului liki 6 litraa ilman pienintäkään vatsaongelmaa ja hiilihydraatteja upposi ongelmitta yli 50g/h. Koettua tuli myös ensimmäinen ulkona juostu rataultra, ja taas yksi uusi hieno suomalainen ultrajuoksutapahtuma. Koko kilpailuun ei mahtunut yhtään yli 5 minuuttia kestänyttä kilometriä, mikä lisäsi itseluottamusta siinä suhteessa, että totaalisakkaaminen ja hölkäksivaihto ei kuulu kiinteänä osana jokaiseen kisaan, loppuun asti on mahdollista jaksaa. Ehkä kokonaisfiilis kisasta muuttuu vielä nukkumisen jälkeen, mutta tästä joka tapauksessa jatketaan sen harvinaisen huippuonnistumisen metsästämistä tulevissa starteissa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

6h mattojuoksukokeilu

Vuodenvaihteessa kilpailukalenteriin ilmeistyi helmikuun ensimmäiselle viikolle 6h hallikisa. Tapahtuma istui omaan kalenteriin täydellisesti, ja harjoittelua muutettiin kyseiseen kilpailuun tähtääväksi. Painopiste siirtyi määrä- ja voimaharjoittelusta pitkiin vauhtikestävyyslenkkeihin. Kilpailuun valmistautuessa oli toki selvää, että korona saattaa torpata tämänkin tapahtuman, niin kuin kaikki tapahtumat viime keväänä. Lopulta rajoituksien kiristyessä kokoontuminen halliin ei ollut mahdollista. Korvaavia startteja on tällä hetkellä turha etsiä, joten jotain korvaavaa oli keksittävä. Syntyi ajatus kuuden tunnin mattojuoksusta.

Mattojuoksu on ollut viimeiset vuodet mieluinen harjoitusmuoto, eikä vähiten siksi, että Etelä-Karjalassa sisätiloissa treenaaminen on talvella vähintäänkin haastavaa. Pitävällä alustalla lenkit saa toteutettua laadukkaasti, ja vammariski on pienempi. Monet kokevat mattojuoksun tylsänä, mutta itse en ole kokenut ajankuluttamista ongelmaksi. Ultrajuoksijan pitää kestää vähän pitkää aikaa, ja monesti on tullut katseltua telkkaria tai luettua kouluhommia. Pisimmit mattolenkit ovat olleet 50 km mittaisia, ja alkoi tuntua mielenkiintoiselta kokeilla, kuinka pitkälle kuudessa tunnissa pääsisi. Samalla tuli selvitettyä, että tämän harvinaisen lajin maailmanennätys on 76.4 km. Siitä muotoutui sopivankuuloinen tavoite. Virallista maailmaennätystä omasta kokeilusta ei toki voi syntyä, sillä matto pitäisi olla tarkasti kalibroitu, ja suorituksella pitäisi olla viralliset valvojat. Itsensä haastaminen ja kunnontestaaminen toki onnistuu ilman tuloksen virallistamistakin.

Juoksua lähdettiin toteuttamaan lauantaina 30.1. Edeltävänä päivänä olin soitellut salin kanssa, ja lupautunut vaihtamaan mattoa tasaisin väliajoin ylikuumenemisen välttämiseksi. Matolla kisaamisen etuna on mahdollisuus tasaiseen vauhtiin. Yleensä on haastavaa saada vauhti pidettyä alussa maltillisena, nyt mattoon voi asettaa haluamansa tahdin, tällä kertaa 4.28 min/km. Alkuvauhti oli mitoitettu siten, että 80 km olisi mahdollinen tasaisella vauhdilla. Puolivälin paikkeilla vauhtia uskalsi nostaa hieman, ja muistaakseni noin 4.22 min/km vauhdilla taitettiin iso osa loppumatkasta.

 
Ensimmäiset viisi tuntia sujuivat yllättävän hyvin. Oli tosi hauskaa, mihinkään ei koskenut, eikä oikeastaan edes väsyttänyt. Viimeinen tunti olikin sitten enemmän ultrajuoksua. Varsinaisia ongelmia ei ollut ja vauhtia ei tarvinnut hidastaa, mutta minuutit alkoivat tuntua pidemmiltä, enää ei niin hymyilyttänyt ja vähän tuli ehkä kiukuteltuakin, jos Kalle ei kuullut juomisen olevan loppu. Viimeisellä vartilla oli selvää, että 80 km ylittyy, joten loppukirin sijaan vauhtia tuli laskettu liki 40 s/km. Perustelin hidastamista sillä, että ehkä saa jonkin tovin säästettyä palautumisajassa. Vähänhän tuo ratkaisu luuseroinnin puolelle meni, mutta viimeisen 2 min loppukirin jälkeen matkaa oli mittarissa 80.4 km, joten kaikki meni kuitenkin nappiin. Juoksun keskisyke oli 155, eli aika lähellä aerobista kynnystä mentiin. Tarkat kynnykset ei tosin ole toistaiseksi tiedossa, mutta niitä on yritetty vauhtien ja tuntemusten perusteella haarukoida. Loppua kohden rasitus alkoi näkyä nousevana sykkeenä. Lopun vauhdinpudotus laski kovasti sykettä, mikä antaa ihan positiivista viestiä, että ainakin hitaammalla vauhdilla matka olisi jatkunut vielä pitkäänkin.
 

Kaiken kaikkiaan 6h matolla oli mukava kokemus. Geelit, joita meni yhteensä kuusi kappaletta, olivat koko ajan ulottuvilla, ja huoltajan ainoa tehtävä oli vaihtaa juomapulloja. Niitä piti vaihtaa aika tiuhaan, sillä kuumalla salilla juomista kului noin neljän litran verran. Lisäksi illan olosta päätellen jonkinlainen nestehukka tuli kehitettyä. Positiivista oli myös nähdä, missä mennään tässä vaiheessa kautta.Vaikka mattotulokset eivät suoraan ulkona juostuihin vertaudu, kunto tuntuu silti hyvältä. Suoritus tuli myös taputeltua pienillä vaurioilla, mikä on aina plussaa. Muutamia hiertymiä ja kipeä jalkapohja, joka oli kunnossa jo seuraavana iltana. Lisäksi paljoa ei harjoitteluaikaa tämän kokeilun takia menetetty, sillä juoksuttomia päiviä kisan jälkeen kertyi vain kolme, ja vain kuusi päivää myöhemmin sain jo hyvän vauhtikestävyystreenin kasaan.

Loppuun vielä kellon sisältöä. Kellon lisäksi sykepantakin kerää nykyään dataa, joten jokaisesta lenkistä on monennäköistä numeroa tarjolla. Mielestäni mielenkiintoista on, että näinkin pitkällä matkalla lukemat pysyvät samana loppuun saakka. Keskimäärin askelpareja tuli otettua 94 kappaletta minuutissa keskimääräisen askelpituuden ollessa 1.22 metriä. 


Toivotaan, että päästään vielä oikeitakin kisoja juoksemaan. Seuraillaan tilannetta, ja jos alkaa näyttää huonolta, keksitään jotain itse.