tiistai 23. toukokuuta 2023

Kokkola Ultra Run - 12h maailmanennätys

Viikonloppuna juostiin Kokkola Ultra Run. Itselleni kisa oli ensimmäinen 12 tuntinen ulkoradalla ja myös ensimmäinen kerta Kokkolassa. Kilpailurata on 860m pitkä kierros Sunti-joen ympäri. Puolet reitistä on asfalttia ja puolet hiekkatietä. Nousumetrejä ei juuri ole rasitteena. Koko kilpailu juostiin yhteen suuntaa. Itseäni ei olisi haitannut, jos suunta olisi vaihtunut puolessavälissä ja olis päässyt välillä kääntymän myös oikealle.

Odotukset ja toiveet kilpailuun olivat korkealla. Harjoittelussa ei ole käytännössä ollut vastoinkäymisiä sitten syyskuisen koronan. Helmikuun lopun 24h debyytti sujui kohtalaisesti. Myöhemmin keväällä kipaistut lyhyen matkan startit sekä treenit kielivät ennätyskunnosta jo kohtuullisen pian vuorokaudenjuoksun jälkeen. 12h ennätykseni (140.9 km) on juostu Joensuun Night Runilla 2021. Vaikka pidän hallijuoksun vakio-olosuhteista ja hyvästä tunnelmasta, kisan yöllinen ajankohta ja ohittelut syövät matkaa. Edellä mainittujen syiden takia odotin, että parannuspotentiaalia pitäisi löytyä.

Launtain kisa lähti liikkeelle puoliltapäivin lämpimissä ja tuulisissa olosuhteissa. Alkuvauhdin oli tarkoitus olla 4.30 min/km hujakoilla, mutta toteutus oli 4.15-4.20 min/km luokkaa. Sykkeet pysyivät kurissa, joten en nähnyt tarpeelliseksi hidastella. Kiusaus avata kisa 3h maratonilla oli suuri, mutta tässä suhteessa sain hillittyä itseni ja pysäytettyä väliajan 3.04 kohdilla. Selvästi nopein 12h väliaika tähän saakka, mutta myös maltillisempi, mitä olen kellottanut 100 km kisoissa.

Vaikka periaatteessa kaikki vaikutti sujuvan hyvin, oma pää aiheutti haasteita. Alusta asti oli todella vaikea päästä oikeaan mielentilaan ja päässä pyöri paljon toinen toistaa kummempia ajatuksia. Pelkäsin yhtä aikaa juoksevani liian kovaa ja hyytyväni ja toisaalta liian hiljaa ja menettäväni mahdollisuuksia hyvään lopputulokseen. Pää kertoi, että en varmasti jaksa juosta 12h kisaa, vaikka edellinen ultra olikin kaksi kertaa pidempi. Pelkäsin, että mokaan taas koko kisan, niin kuin kävi edellisen kerran marraskuun 12h juoksussa. Pohdin myös sitä, oliko lyhyiden kisojen juokseminen keväällä virhe, olisiko nekin viikonloput pitänyt hinkata määräblokkeja? 

Henkiset haasteet alkumatkasta ovat minulle uusi kokemus. Luulen, että ne olivat summa omista sisäisistä paineista, säästä, joka oli kuitenkin vuoden aikaan nähden poikkeuksellisen kuuma sekä ehkä pykälän liian kovasta alkuvauhdista. En ollut varautunut mitenkään lämpöön, sillä ennuste lupasi vain paria kymmentä astetta. Tähän aikaan vuodesta auringonpaiste kirkkaalta taivaalta tuntuu kuitenkin yllättävän kuumalta, ja viilennystä olisi tarvinnut ehkä enemmäin. Joitain jääpaloja sain kaulan ympärille muutaman tunnin jälkeen.Valittelin Kallelle, että ei pitäusi tuntua tältä ja harkitsin keskeyttämistä. Lopulta päänsisäiset neuvottelut tulivat onneksi siihen tulokseen, että ei kisaa kyllä ilman oikeita ongelmia jätetä kesken.

Henkisistä haasteita huolimatta matka eteni tasaisesta ja vähitellen pää alkoi tyhjentyä. Aloin huomata, että kisa ei ole vielä menetetty.Puolimatkaan tulin tavoitetta edellä, välituloksen ollessa hieman auki 80 km. Monesti tässä kohtaa vauhti on alkanut laskea, mutta nyt se pysyi edelleen tasaisena. Edettiin mukavasti kohti 100 km väliaikaa, joka lopulta oli noin 7.37, olin varmaan puolisen tuntia omaa ennätystäni edellä. Kello alkoi olla kahdeksan illalla ja sekä paiste että tuuli alkoivat olla taakse jääneitä ongelmia. Viileys teki juoksusta helpompaa. Aloin miettiä, että nyt mennään sitten pahimpia kitutunteja ennen viimeistä parin tunnin pätkää, josta kyllä aina selvitään. Tuntui, että nyt varmaan kuuluisi aloittaa itsesäälissä pyöriminen, mutta kaikki oli oikeastaan aika hyvin. Ei lihaskipuja, ei yhtäkään rakkoa eikä mitenkään erityisen paha olokaan. Eli juostaan nyt ja kärsitään sitten myöhemmin, jos tarvetta tulee.

Pari tuntia ennen loppua aloin kuulla supattelua maailmanennätyksestä. Huomasin sen ottavan vähän päähän. En muistanut, paljonko maailmanennätystulos on, en tiennyt mitä vauhtia siihen vaadittaisiin enkä oikeastaan haluaisi joutua kiihdyttämään ja kukaan supattelijoista ei infonnut minua tilanteesta. Laskeskelin, että 150 km menee puhki suhteellisen reilusti, joten annoin vauhdin laskea. Tällä toiseksi viimeisellä tunnilla olisi varmaan ollut vielä joitan satoja metrejä otettavissa lisää. Viimeisen tunnin alkaessa Kalle huusi, että maailmanennätykseen vaaditaan 5.10 min/km tahti. Yllätyksekseni pystyin kiristämään vielä noin 4.45 min/km vauhtiin. Muutaman hyvän kierroksen jälkeen tiesin varmuudella, että ehdin. Oli aika taianomaista kiertää täysin tyyntä pimennyttä iltaa tietäen, että puolentunnin päästä maailmanennätys menee puhki. Lopulta viimeinen kilometri kiihtyi 4.09 min/km vauhtiin, ja tulos 153.6 km on kilometrin verran edellistä maailmanennätystä enemmän.Virallinen ennätys toki odottaa vielä ratifiointia.

Huoltosuunnitelma oli hyvin simppeli. Vartin välein juomaa tai energiaa, mikä tarkoitti tunnissa kaksi geeliä, yksi Jollos ja 0.75 litraa Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa. Suunnitelman mukaan hiilihydraatin saanti olisi 80.5 g/h. Pientä hienosäätöä lukuunottamatta suunnitelma piti. Pari kertaa pyysin vettä urheilujuoman tilalle tai lisäksi ja jonkun kerran join tavallista urheilujuomaa korkeaenergisen sijaan. Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, kertaakaan ei tarvinnut pysähtyä Bajamajaan ja energiat tuntuivat riittävän. Välillä kaikki makea tökki pahasti ja hampaat olivat kipeät, mutta energiat on vaan otettava enempää vatuloimatta. Tällä kertaa en kauheasti keksi parannettavaa huoltoon. Oman haasteensa toki toi muutamassa Dexalin geelissä ollut pakkauksen valmistusvirhe(?): avausläppä kyllä irtosi, mutta suuaukko pysyi siitä huolimatta kiinni ja avaaminen oli kovin hankalaa ennen kuin sain Kallen ohjeistettua käyttämään saksia.

Alla olevassa kuvassa on vauhdin kehittyminen sekä viikonlopun kisassa että aiemmassa ennätysjuoksussa. Alkuvauhti oli nyt selvästi kovempaa, mahdollisesti jopa vähän liian kovaa. Mutta tällä kertaa isoa seinää ei tullut ja sanoisin, että hallittu hyytyminen onnistui kerrankin. Tuloksen kannalta tärkeä pätkä vajaasta 70 kilometristä vajaaseen 110 kilometriin meni todella tasaisesti ja ihan hyvällä vauhdilla. Lopussa ehkä vähän keskittymisen ja taistelutahdon herpaantumista, mutta viimeinen tunti oli kokonaisuudessaan hyvä. Kilpailun hitain kilometri oli 5.10, js yhtään vessapysähdystä ei joutunut tekemään.

Sykkeen kehittyminen ei noudattanut ihan tuttua kaavaa. Yleensä mennään alku helppoa, jonka jälkeen syke alkaa nousta, vaikka vauhti ei muuttuisi. Kun syke on ollut jonkun tovin aerobisen kynnyksen yläpuolella, sekä syke että vauhti droppaavat. Nyt himmasin vauhtia ennen kuin oli pakko. Luulen, että näin vältin seinään törmäämisen. Jos olisin puskenut 3h maratonin ja jatkanut sillä tahdilla vielä tovin, tulos voisi näyttää erilaiselta.

Alla olevaan kuvaan piirtelin kaikkien juoksemieni 12h kisojen 6h välitulokset. Puolikkaiden ero on ollut suurimmillaan liki 11 km ja pienimmillään noin 6 km, nyt oltiin siellä vajaassa kuudessa kilometrissä. Alku oli kyllä rohkea aempiin yrityksiin verrattuna, mutta toisaalta se ei kostautunut lopussa. Tänä vuonna viimeinen 6h toi pidemmälle kuin ensimmäinen 6h koskaan aiemmin. On myös hurjaa, miten tässä lajissa kisakokemus ja treenivuodet tuovat kehitystä. 12h tulos on parantunut 6 vuodessa noin 35 km. Ja kun juoksin ensimmäisiä ultria, olin jo alle 3h maratoonari, joten kehitys on tullut nimenomaan ultrajuoksuun.

Tätä saa nyt hetken sulatella, ja sen jälkeen saakin alkaa pohtia kisakalenteria kesälle, Vain Spartathlon on varmaa. Kesälle mahtuu vielä joku projekti.