Kokeilua

Kävin äsken taas vähän kokeilemassa juoksentelua, sillä en nähnyt siihen mitään estettä. Eilisiltaiset sykemittailut vaikuttivat kaikinpuolin normaaleilta ja olo oli muutenkin moitteeton. Päätin pukea sykemittarin ihan lenkillekkin, pitkästä aikaa. Pelkästään tämä toimenpide tuotti vaikeuksia. Panta ei suostunut millään asettumaan, ja paikallaan sain sen pysymään vasta tehtyäni useamman solmun. No, selvisin tästä kuitenkin aikani tuskailtua ja suuntasin lenkkikengitetyt jalkani sateeseen.

Lenkki hämmensi jo sadan metrin kohdalla, kun sykemittarin näytössä oli lukemat 182. Pysähdyin, jolloin mittarissa näkyi 00. Lähdin juoksemaan. 178. Pysähdyin. 00. Juoksin. 202. Tosi kiva juttu. Jotkut jaksaa väittää, että ihminen on käynyt kuussa, mutta toimivaa sykemittaria ei taideta silti olla vielä keksitty. Juoksin kotiin ja vaihdoin toiseen pantaan. Se onneksi vaikutti toimivan, ainakin vähän sinne päin. Loppuun sain sykkeen nostettua lähes sataanyhdeksäänkymmeneen, mikä on hyvä merkki, sillä pahimmassa ylikunnossa se ei 160 päälle oikein noussut. Voi kuulostaa oudolta, miksi menin riehumaan kokeilulenkillä, mutta se oli välttämätöntä rasitusastman poissulkevien testien suorittamiseksi. Tulin tulokseen, ettei minulla astmaa ole, missään muodossa.

Lenkkikokeilun lisäksi päivä oli muutenkin urheilupainotteinen. Aamupäivä kului järjestellessä Forte Sport-maantiejuoksuja. Kiva olisi ollut itsekin juosta, mutta kyllä tykkään aina yhtä paljon olla myös ihan vaan järjestäjänroolissa. Tällä(kin) kertaa otin vastaan ilmoittautujia, kirjoitin lähtölistat ja tulokset sekä olin mukana säheltämässä myös palkintojenjaossa.

Ja mitä urheilun ulkopuolisiin asioihin tulee, koulu on nyt tältä keväältä muutamien papereiden hakemista vaille paketissa. Senpä kunniaksi varasimmekin eilen kuuden päivän matkan Ruotsiin. Matkamme on aiheuttanut pientä epäluuloisuutta, ja näin ”tylsän” matkakohteen valitseminen kyseinalaistamista. Tämä on kuitenkin juuri sellainen matka kuin itse haluamme, ja tiedän, että tulee olemaan huippua. Alun perin tarkoituksena oli lähteä ihan vaan”seikkailemaan”, ilman etukäteissuunnitelmia. Tänään kuitenkin sorruin suunnitteleen ja listasin ihan paperille asioita, joita on ehdottomasti tehtävä. Listasta tuli pelottavan pitkä, mutta ei se mitään. Juna kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää lähtee heti tiistaina, eli tänne bloginkin puolelle on odotettavissa matkakertomusta.

Niukka tappio

Tänään todenteolla avasin kilpailukauden. Tulikuuma ja ennenkaikkea ennalta tasainen M 200m kilpailu, rata täynnä juoksijoita osan juostessa vielä viileämmässä erässä. Sanon aina yhden harjoituslähdön riittävän. Ei riittänyt, varsinkaan kun kisastartti oli ensimmäinen ammuttu lähtö sitten hallikisojen...

Etusuoralle kaarrettaessa vastatuuli iski puuskana. Aloin päästä juoksuun mukaan ja saavutin edellämenijöitä. Maalissa tiukka taistelu ennen maalikameran ratkaisua. Matka loppui diesel-koneelta kesken, enkä saanut treenikaveria kiinni. Kaveri voitti niukasti 0,03s erolla heittäytyen mahalleen tartanin pintaan. Tein kuitenkin ennätykseni 2.1m/s vastatuuleen, 25.25.

Reilun puolentunnin palautumis- ja verryttelyajan jälkeen piti lähteä tonnille. Tuntui jo valmiiksi pahalle, eikä vetohaluja löytynyt keneltäkään. Otin kärkipaikan ja rennolla vauhdilla vedin kolmimiehisen letkan 300m kohdalle. Näytin kaverille merkin kärkeen menemisestä. Veto hiipui, ja etusuoralle kaarrettaessa otin oman paikkani takaisin.

Kellon soittaessa innostus otti vallan ja kiristin vauhtia tasaisesti loppuun asti. Viimeinen kierros oli taas nautinnollista menoa, sillä loppuajasta ei ollut enää mitään paineita. Kellot pysähtyivät ajassa 2.49,72. Mies alkaa olla hyvässä kunnossa. Alan odottaa jo kesän kisoja, joka on ehdottoman hyvä merkki!

Sain treenikaverilta maalikamerakuvan muistoksi saatteella "Hän meni jo, ei enää näy". Kuva on tosin 1000m kilpailusta. Oikeasti pääsen tositoimiin 4.6. Kimpisellä, hyvällä vedolla vaikeaksi osoittautunut "2min raja" voi rikkoutua, jo heti ensimmäisessä kilpailussa. Olen parhaassa kunnossa koskaan. Vapusta oppineena ylioppilasjuhlat vain herkistävät.

Un fin de semana muy soleado

Tässä espanjan, joka on muuten tämän vuoden viimeinen koe, opiskelun lomassa pitää varmaan jotain tänne blogiinkin päivitellä. Eli viimeinen koe häämöttää ja käytännössä voi jo todeta olevansa lomalla viimeinkin. Viikonloppu onkin kulunut sen mukaisesti. Koululle ei ole tullut uhrattua ajatustakaan, vaan päivät ovat kuluneet käytännössä sataprosenttisesti neljän seinän ulkopuolella. Lauantain ja sunnuntain osalta voi melkein sanoa, etteivät ne olisi voineet enää paremmiksi muuttua.

Lauantai alkoi ennätyspitkillä yöunilla nukkuessani pois koeviikon ja vähän kaiken muunkin aiheuttamaa väsymystä. Selvittyäni sängystä yhdentoista aikoihin pääsin aamukahveille pihalle lämpötilan kivutessa auringossa lähelle neljääkymmentä.  Pian tämän jälkeen päivä jatkui rannalla, jossa tuli mm jututettua ihmisiä, joita on nähnyt viimeksi yläkoulussa. Kolme tuntia jaksettiin auringon alla makoilla, ja selvittiin jopa lähes palamatta. Matka jatkui päiväkahveille hyvässä seurassa auringon edelleen paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Hyvästeltyäni aamupäiväisen seurani, lähdin toisessa seurassa koiranuittopuuhiin. Tosi fiksuna extemporeideana  päädyin totta kai itsekin heittämään talviturkkini koirien seassa, ja vieläpä hevosten uittopaikalla. Sama kai se millaisessa lätäkössä ui ja missä seurassa, hauskaa oli joka tapauksessa. Tämän parituntisen lenkin jälkeen juotiin iltakahvit, joista sain ilmeisesti maksaa yöunillani.

Huonosti nukutun yön jälkeen sunnuntaikin alkoi kuitenkin kivasti kahveilla. Äkillisestä mielijohteesta päädyin vetämään lenkkarit jalkaan, käytännössä ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Juoksu tuntui vähän jännältä, muttei nyt mitenkään ylitsepääsemättömän pahalta. Tuli jotenkin niin ikävä juoksemista! Mutta jospa tämä vielä tästä. Kyllä vielä joskus pääsen kunnolla treenaamaan. Lenkkini johti rantaan ja pikapulahdukseen lenkkivaatteissa. Järveltä tallustelin pois metsän poikki kengittä. Ihan huippureissu!

Loppu päivä kului auringossa makaamisen ohella toisessa uimareissussa ja jälleen koiria uittaessa. Täydellisestä viikonlopusta puuttuu enää Suomen maailmanmestaruus, jota istumme paraikaa jännäämässä. Hyvä Suomi!

Poikkeus sääntöön!

Avasin ratakauden tänään Parikkalan tonnilla. Uusi Tacklan kisapaita ensimmäistä kertaa päälle. Aitoa eurooppalaista käsityötä suoraan Virosta! Tuntia ennen kisoja Harjulinnankentällä ei vielä ollut ketään. Rennolla fiiliksellä kuitenkin verryttelemään. Ennen aukivetoja varmistettiin aikataulu ja kiinnitettiin rintaan suoraan painosta tulleet numerot.

Suurin osa viivalle tulleista oli paikallisia alle 15v junioreita. Kun rivi ei enää mahtunut radalle, sanoin perässäni olevan hyvä paikka. En jäisi alle esteeksi. Veli lähti reipaasti liikkeelle ja otin paikkani kärjessä vasta 200m täyttyessä. Juoksu tuntui alusta asti mukavalta. Oli tarkoitus juosta kiihtyvällä vauhdilla ja toisella kierroksella pitikin pidätellä, jotta viimeiselle kierrokselle jäisi kiristettävää.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä annoin mennä hymy huulilla. Vauhti kiihtyi aina loppusuoralle asti. Kellot käsiajalla pysähtyivät aikaan 2.47,3, eli viimeinen kierros vei enää 64s. Kun missään muualla ei vielä ole tonnin kilpailua juostu, on minun nimissä nyt KKK, kauden kotimainen kärkitulos ;). Kisan jälkeen lehtihaastattelussa sain hyvin mielin sanoa ensimmäisen kilpailun olleen hyvä. Perinteisesti ensimmäinen kilpailu on ollut vaikea, tytötkin ovat juosseet kovempaa.

Parinkymmenen minuutin palautuksen jälkeen juoksin vielä 2x200m kovaa. Jalat olivat jo hyvin palautuneet. Todellakin pääsen 800m kisarytmiin, ei mitään ongelmaa. Marskin kisat 4.6. tulevat olemaan ensimmäinen mittari todellisesta kisakunnosta kasilla. Pyhänä juoksin jo lupaavan NK (1500m) harjoituksen.

Aamupäivällä kävimme moottoripyöräkaupoilla. Puuttuu enää polkupyörä. Saa tarjota n. 180cm lyhytjalkaiselle sopivaa maantiepyörää tai cyclocrossia, hyväkuntoiset huomioidaan. Nyt hyvät lukijat on mahdollisuus ostaa Suomen halvin uuden tekniikan 4T-kevari; Rieju Marathon Pro Supermotard.

Huomisen ohjelmassa on kansallinen erotuomarikerhojen 30min juoksutesti. Saipan edustusjoukkueen kärki kerkesi kiertää rataa reippaan 7km edestä. VK-harjoituksena, mutta reippaasti enemmän on erotuomarin juostava.

Kesä tullee!

Ehkä uskomatonta mutta totta. Olen onnistunut löytämään jotain positiivista treenikiellosta. Olen oppinut arvostamaan sitä vapautta, jonka tauko on tuonnut mukanaan. Kun elämä ei pyöri treenien ympärillä, on paljon vapaampi tekemään muutakin. Ei sillä, että kestävyysjuoksu olisi jotenkin erityisen aikaavievä laji, mutta kuitenkin kun lenkillä on oltava aamulla sekä illalla, on vaikea lähteä minnekkään pitemmällä. Kyllä varmaan vaihtaisin vapauden vaikka heti takaisin treenaamiseksi, mutta ihan kivaa taitaa olla näinkin.

Viime viikonloppuna pääsin hyödyntämään ei-urheilijan vapauksiani. Lähdin lauantaina yhden aikaan bussilla Kuopioon, käytännössä päämäärättömästi, ja selvisin takaisin kotiin seuraavana iltana. Oli hauskaa. On kiva vaan lähteä jonnekkin reissaamaan, ja katsoa mitä sitä keksii. Ja nyt kun nämä reissut kerran ovat mahdollisia, päätimme kaverin kanssa varata kesäloman alusta vähintään viisi päivää aikaa ja lähteä seikkailulle, jonnekkin, ihan vaan ilman suurempia etukäteissuunnitelmia.

Kyllä vuoden viimeisestikin koeviikosta on selvittävä, kun aurinko paistaa nätisti!

Kuten edellisestä voi päätellä, ovat kesälomasuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Ainakin alkukesä menee enempiä juoksentelematta, joten jotain muuta on keksittävä. Tähän mennessä mieleen on juolahtanut jo jos jonkinlaista reissua sekä autokoulun aloittaminen. Korkea aika näitä on miettiä, sillä kesä on jo käytännössä alkanut. Vai mistä muusta kuin kesästä kertoo tämänpäiväinen vuoden viimeinen virallinen koulupäivä höystettynä +30 asteella sekä kolmella tunnilla urheilukentällä shortseissa ja topissa?

Jep, kesä on tullut, Siilinjärveltäkin löytää dyynejä..

Voin melkein väittää auringon paistavan konkreettisen paisteen lisäksi myös urheilulleni. Mikään ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan. Eilen oli ylivoimaisesti paras olo moneen kuukauteen, ja jalat tuntuivat kevyiltä. En malttanut olla juoksentelematta ylläolevista farkuista ja kumppareista huolimatta. Vielä ei kuitenkaan kannata liikaa intoilla, ja huomena suuntaankin taas lääkäriin. En kyllä oikeastaan tiedä edes miksi. Tai tiedän, mutta en tiedä, mitä uutta voin enää saada lääkäreiltä, joita olen hämmentänyt jo toistuvasti.

Urheilulliset esikuvat

Emme saavuttaneet yhteisymmärrystä millaisia ominaisuuksia vaaditaan urheilijalta, jotta häntä voi sanoa lajinsa kovimmaksi. Mielestäni puhtaasti tulokset eivät määritä urheilijan menestystä. Kasasin oman leikkimielisen idolilistan videoiden ja selityksen kera. Urheilijat saattavat tulla yllätyksenä.

Lista kasautui jo uransa ehtoopuolella olevista, lopettaneista tai edesmenneistä urheilijoista. Ajan kuluessa nykyiset huiput nousevat, mutteivät uran vielä jatkuessa lunasta paikkaansa.

Maurice ”Kansas Cannonbal” Greene -Pikajuoksu

Vanha kunnon lihaskimppu. Pitkään huipulla ja taistellut läpi pettymyksien. 52 kertaa sallituissa oloissa alle 10 sekunnin satanen. Kaikkien aikojen kovin pikajuoksija. Lähtöruudussa tanssijat eivät pääse edes lähelle. Vanhoilta ajoilta on säilynyt heikosti kuvamateriaalia.

Iloitsi aina voitostaan aidosti ja näytti kuka yksinkertaisesti on paras.

ForrestG -Kestävyysjuoksu, maraton

Tarvitseeko edes sanoa. Kova harjoittelija. Enemmän tahtoa kuin järkeä, mutta ansaitusti SM-mitali. Urheilu on miehelle elämäntapa. Ei välitä muista, tekee niin kuin tahtoo ja vielä omalla tyylillään. Videolla ForrestG selostaa pitkää lenkkiä. Tästä saa aina asenteen kohdalleen!  

Vauhtileikittelyä 2.45-3min/km palautukset sitä kolmeaminuuttia. Matkana on epämääräinen matka, kunto todennäköisesti riittää... 15min rypistykseen.

Marco ”Il Pirata” Pantani -Pyöräily, yhteiskilpailu/mäkimies

Kukaan ei ole ollut, tai tule olemaan Pantanin veroinen. Epäilyttävistä hematokriittiarvoistaan ja doping tuomioistaan huolimatta yksinkertaisesti mestari. Teki aina kaikkensa voittaakseen. Ei palkintorahojen vaan itsensä takia. Ei tarvitse selittää enempää.

Driven by passion. Pantani eli antaekseen kaikkensa Alpeille ja Pyreneille.

Ronnie O'Sullivan -Snooker

Snookerin uusi mestari. Ronnien pelejä on mielenkiintoinen seurata. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Yrittää lyöntejä, joita kukaan muu ei edes harkitsisi, ja vielä pussittaa nämä.

Ailahteleva ja samalla inhimillinen. Lähes voittamaton, mutta ei lyömätön. Vain kovimmat kilpailijat nousevat enää huippubrekin jälkeen. Helpotkin lyönnit alkavat mennä ohi, kun tietää O'Sullivanin olevan vastassa.

Luovutti ottelun epäonnistuttuaan helpossa lyönnissä. Juuri oikeanlaista, mestarin temperamenttiä. Kymppi juosten alle 37min.

Thomas Voeckler -Pyöräily

Kuminaama Voeckler yrittää, vaikka tietää epäonnistuvansa. Huippukunnossa taas tietää onnistuvansa. Tour de Francen kuningatar-etapilla 2012 tarjosi yhden unohtumattomimmista urheiluhetkistä koskaan voittaen etapin ylivoimaisesti ja samalla vuorten kuninkaan pilkkupaidan. Haluan joskus nostaa kädet samalla tavalla ilmaan voiton merkiksi hymyillen.

Ikuinen kakkonen. Taistellut usein ylivoimaisia vastustajia vastaan uskoen itseensä. Pyöräilijä, joka voittaa aina katsojien myötätunnon puolelleen periksiantamattomuudellaan ja iloisuudellaan.

Haile Gebreselassie – Kestävyysjuoksu, 10 000m

Haile oli Se juoksija, jota seurasin ja ihailin. Katsoin lähes jokaisen Kultaisen Liigan osakilpailun, eritoten kuinka Haile juoksee. Yleisurheilu ei ollut enää entisellään, kun nuorempi sukupolvi kiri ohi ja Liiga vaihtui timanttiseksi. Myöhemmin vielä maratonin ME.

Haile ei osaa lopettaa. Suuri yleisö vaatii "One more year Teemu", Haile sanoo itselleen vielä kerran...

Chris Pronger -Jääkiekko, NHL

Pitkä ja vaiheikas ura maailman kovimmassa jääkiekkosarjassa. Valittu sekä NHL:n parhaaksi puolustajaksi, sekä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Ostettiin Anaheimiin Teemu Selänteen palkanalennuksella 2007 ja samana vuonna voittivat itse Stanley Cupin. Mestaruus olikin nälkäisen kaksikon ensimmäinen, ja viimeiseksi jäänyt.

Herrasmiespelaaja huolimatta yli tuhannesta jäähyminuutistaan. Puolusti itseään ja joukkuettaan aina tarpeen tullen, ei pelännyt heittää hanskojaan. Kapteeni Isolla C:llä, ei tarvitse edes kirjainta johtaakseen. Kaikki kuuntelevat häntä.

Prongerin lopettaminen kuvastaa hyvin maailman menoa. Arvot ovat pehmenneet, eivätkä rehdit, mutta suoraviivaiset ratkaisut ole enää hyväksyttäviä. Prongerin kaltaisia pelaajia ei enää koskaan synny.

Marco ”Super Sic” Simoncelli -Ratamoottoripyöräily, MotoGP

Legenda jo eläessään. Aina iloinen ja hyväntuulinen. Teki parhaansa, vaikkei koskaan saanut alleen parasta saatavilla olevaa kalustoa kuninkuusluokassa. Maailmanmestari 250cc-luokassa. Kuoli dramaattisesti rakastamansa urheilun parissa parhaan ystävän ajaessa hänen päänsä yli. Simoncellin kunniaksi ei pidetty hiljastai hetkeä vaan kaasutettiin kirkossa kilpamoottoripyörillä.

Aina iloinen ja omistautunut kuljettaja. Maailma on synkempi paikka SIC #58 puuttuessa lähtöruudukosta.

Lopun alku

Viimepäivät olen ollut niin kiireinen, etten ole blogia ehtinyt vilkaistakaan. Hyvät lukijat, olette vieraillee sivuillamme ahkerasti; nyt jo 10 000 kertaa. Kiitos.

Wanhanliiton punaisiin pukeutunut työmies uurasti keskiviikkona 12h, ja vielä eilen torstainakin täyden 8h päivän. Lopulta olimme pystyttäneet kuusimetriä korkean trapetsihyppytolpan, josta on tarkoitus hypätä 8m korkeudella roikkuvaan trapetsitankoon. Tervetuloa kokeilemaan uskallusta!

Ilta pimeni, ja vaihtui yöksi. Otin siis pikimiten suunnan Vuoksenrantaan vauhtikestävyyslenkkiä juoksemaan. Katuvalot olivat jo pimeinä, ja juoksija sukelsi yönmustaan ränniin. Yllätyksenä meno oli todella mukavaa täysin tyynellä Vuoksenrannalla. Ei tullut edes tuttuja vastaan. Päässä soi mukavan rullaavan askeleen tahdissa Iron Maidenin The Loneliness of The Longdistance Runner; Gotta win, gotta run till you drop, Keep the pace...

Torstaina tein ensimmäisen varsinaisen rataharjoituksen; 3x3x200m. Villiorina kevätlaitumella kirmasin treeniä hymy korvilla. Kello naputti vetoja 31s-28s väliin. Aina ensimmäisestä harjoituksesta lähtien siis pääsen kilpailuvauhtiin. Enää on keskityttävä pitämään vauhtia kaksi ratakierrosta.

Jo aiemmin tiistaina vielä maastoista kankeana juoksin 2x5x60m. Ensimmäinen sarja ylämäkeen ja toinen piikkareilla. Vielä viimeinenkin veto kellottui 7.8s parhaan ollessa 7.5s. Vauhtia piisaa. Ei kannata olla huolissaan, vaikka ensisilmäyksellä maastojen tuloslistalta löydyinkin väärästä päästä. Ilokseni näin kentälle mennessä vielä ForrestG:n vetämässä ylämäkivetoja sankarillisen valmennettavansa kanssa.

Tänään nautin viimeisen ehtoollisen kouluruokalassa. Lukio on nyt lakkiaispuhetta vaille valmis ja taputeltu. Kuulemma olen ansainnut puhujan roolin. Abivuonna kaikki muu oli lukemista hauskempaa. Ruoka tosin oli hyvää ja luokissa lämmintä, joten kannatti käydä muutama tunti päivässä näyttäytymässä.

Hauskinta on ollut, että oikeasti minua on arveltu ammattikoululaiseksi tarinoideni perusteella. Kalle istuttaa puita, rakentaa varastoja tai kiipeilee tikkailla. Jokatapauksessa koulu on nyt ilmeisen esimerkillisesti takana!

Kuulumisia näin toukokuun puolivälistä

Tänään sain vihdoin ”selityksen” siihen, mistä nyt kenkä puristaa, miksi ei juoksu kulje. Käydessäni koulun terveydenhoitajan vastaanotolla, sain kuulla varsin mielenkiintoisen teorian. Kaikki vaikeuteni ovat psyykkisiä, en oikeasti halua enää juosta, ja olen vain keksinyt kaikki ongelmat omasta päästäni välttyäkseni tältä kauhealta lajilta. Mmm, aivan. En halua juosta, mutta silti ravaan viikosta toiseen erilaisilla lääkäreillä, terveydenhoitajilla ja tutkimuksissa selvittääkseni, mikä on vialla. Ihan lääkärillä käynnin riemusta olen selvästi tätäkin tehnyt. En halua juosta, mutta silti jaksan yrittää päivästä toiseen, jos nyt en aina ihan konkreettisesti, niin ainakin ajatuksen tasolla. Näin se menee. No, hyvää se terkkari varmaan tarkoitti, ja itse varmaan vähän kärjistin hänen epäilyjään. Kuitenkin voin vannoa, ettei tuollaisen kuuleminen kuulosta kamalan kivalta. Liki tunnin tähän vierailuun käyttäneenä sain kuitenkin jälleen kerran uuden lääkärinajan, eikä terkkari päässyt edes hullun papereita myöntämään. Hyvin meni.

Mutta sitten vähän kivempia juttuja. Eilen siirryimme Siilinjärven Ponnistuksen treeneissä ensimmäistä kertaa ulos. Jee, selvä kesän merkki! Oli kiva päästä pitkästä aikaa urheilukentälle, varsinkin kun seurana oli kolme ryhmällistä iloisia 3-6-vuotiaita ”Termiittejä”. 2,5h kentällä vierähti, ja hauskaa oli, eikä ketään juurikaan haitannut, että ajoittain vettä tuli aivan kaatamalla. Kuten kuvasta näkyy, pääsin itsekin osallistumaan huikealle temppuradalle. Ei kai se väärin oo, jos välillä vähän lapsettaa?

Pakko vielä mainita sunnuntaisista SM-maastoista. Hienot kisat olivat. Radalla oli juoksijaa käytännössä tauotta yhdestätoista neljään asti. Sää oli hyvä ja reitin voi sanoa suosineen katsojia. Reissu oli kisaturistinkin näkökulmasta rankka. Kello soi aamulla kuuden jälkeen ja näytti kotiin palatessa iltayhdeksää.

Puhelimen kameraan tallentui pätkä yhdestä kisojen kovatasoisimmasta ja osallistujarikkaimmasta sarjasta. Kovaa mentiin, ja letka venyi pitkäksi, mutta maastojen luonteeseen kuuluen käytännössä kukaan ei joutunut taittamaan matkaa yksinään. Eli tässä 17-vuotiaat pojat noin kilometrin verran juosseena:

SM-Maastot Lempäälä

Tänään Lempäälässä kisattiin maastojuoksun suomenmestaruuksista. Kilpailijoita oli ilahduttavan paljon, yhteensä reippaat kahdeksansataa. Aamulla peloteltiin Tampereella satavan vettä jo kaatamalla, mutta ensimmäiset pisarat kisapaikalla tulivat vasta viimeisen lähdön aikana. Sää suosi urheilukansaa. Kuten alta näkyy M19 6km lähdössä saatiin joukkoa venyttää koko lähtökaaren leveydelle. Viisikymmentä lähti matkalle ja 48 saapui maaliin.

Imatralta tuli partio tarkkailemaan, ja ottamaan oppia kisajärjestelyistä ensivuotta varten. Kisajärjestäjät ottivat meidät avosylin vastaan, ja luokittelivat meidät VIP-vieraiksi. Kyllä oli ylevää syödä vip-kisamakkaraa. Kilpailujen lopuksi kuvainnollisesti viestikapulana järjestelyvastuu ojennettiin yleisön silmien alla Imatran Urheilijoille. SM-maastot kilpaillaan siis 2015 Imatralla.

Lähdin hyvällä fiiliksellä kisaamaan. Juoksu on luonnistunut viimeisen puolitoistaviikkoa kohtuullisesti, jopa hyvin. Tiesin, ettei näissä kisoissa kannata ottaa paineita. Omalla juoksulla ahdistaa itsensä tiukalle, ja nauttii parhaansa mukaan. Liikkeelle lähdettiin taas reippaasti. Ensimmäinen tonni kellotettiin mäen päällä 3.32. Vaikka vauhti on selvästi liian kovaa, on porukan mukaan lähdettävä.

Ensimmäinen kierros meni todella mukavasti, vaikkakin olin omaksunut peräpään valvojan roolin jo lähtökiihdytyksen jälkeen. Pääsin juoksemaan kokoajan peesaten tai porukassa. Juoksu tuntui hyvälle, mutta vauhti tippui tasaisesti pysyen vielä toisenkin kierroksen hyvänä.

Kolmannelle kierrokselle oli jo raskas lähteä, ja se kestikin aivan liian kauvan, vaikkei mitään totaalista katkeamista tullutkaan. Loppuaika 22.49 tarkoittaa 3.48min/km tahtia, joka on selvästi juoksua (vrt. 4min/km raja juoksulle). Vaikkei maasto ollutkaan kovin raskasta vaikuttivat sata nousumetriä tietysti vauhtiin heikentävästi.

Kilpailun jälkeen vastasin klassiseen kysymykseen miten meni sanomalla, että niin hyvin kuin lähes 4min kärjestä jääneellä voi mennä. Vauhti on kuitenkin linjassaan aiempiin koitoksiin verrattaessa, varsinkin kun en ikinä ole maastossa loistanut. Tietysti lukuunottamatta P9-sarjan piirinmestaruutta.

Kokonaisuutena jäi hyvä maku suuhun. Waterloomainen huhtikuu tuntuu jääneen taakse, ja on hyvä jatkaa rataharjoittelukaudelle taas paremmista lähtökohdista kuin aiempina vuosina. Sain tutuilta ja vähän tuntemattomammiltakin todella hyvää kannustusta jopa omalla nimelläni useammassa paikassa, vaikka kärki oli ohittanut katsojat jo ajat sitten.

Ei pelkästään voitosta kamppaileminen ole tärkeää. Jokainen juoksija haluaa lopulta olla itseensä tyytyväinen. Toisille se tarkoittaa luonnostaan voittamista, kun taas osalle riittää hyvä tunne; kunhan itse tietää onnistuneensa. Kesällä lähden tiukasti voittamaan kilpailuja.

Joukkueena olimme viidensiä, tutut sanat; kaikki meitä huonommat joukkueet jäivät taas pois! Vaikka ero muihin joukkueisiin oli selkeä, niin oli hienoa nähdä seuran nimi tuloslistassa. Kuten saatiin huomata, niin ei ole mikään itsestäänselvyys saada kolmen juoksijan joukkuetta kisoihin.

Kun kisoista jäi hyvää kuvamateriaalia kiitos Satun, käytetään se hyödyksi:

Kisaturistina Lempäälään

Ensinnäkin voin kertoa saaneeni vihdoin verikokeiden tulokset. Lääkäri soitti eilen, ja puhelua voi  luonnehtia vähintään hämmentäväksi. Lääkäri kysyi, miten olen itse ajatellut edetä todeten, ettei oikein tiedä näistä asioista. Voivoi, mä en voi sulle nyt tässä puhelimessa lääkäriksi muuttua. Mitään mullistavuuksia ei testeistä paljastunut. Vanhaan infektioon viittaavat mykoplasman vasta-aineet olivat koholla, niin kuin olivat jo viime syksynä. Nykyisen infektion olemassaoloa ei kuitenkaan kuulemma voi täysin poissulkea. Lääkäri tarjosi kahden viikon antibioottikuuria, ihan näin varmuuden vuoksi. Kuurista seuraisi kuukauden liikuntakielto, joka ei sinänsä olisi suuri ongelma. Taukoa tulee kuitenkin taas joka tapauksessa. Minun ajatusmaailmaani ei vain oikein sovi vahvojen lääkkeiden popsiminen ihan vain huvin vuoksi. Vielä en ole päättänyt, mitä tämän asian kanssa teen.

Nyt kuitenkin asiasta toiseen. Tänä viikonloppuna vietetään jokakeväistä kestävyysjuoksun suurta juhlaa  Lempäälän SM-maastojen merkeissä. Tänään on paremmuuksia ratkottu perinteisesti lapsissa sekä veteraaneissa, huomena viivalle asettuvat mitalinkiilto silmissään niin nuoret kuin yleisenkin sarjan juoksijat. Kuten aina ennenkin, on huomena luvassa hienot kisat. Jos kaikki etukäteen ilmoittautuneet saapuisivat paikalle, kilpailijoiden määrä nousisi liki kahdeksaansataan, siis pelkästään huomenna, mikä on kestävyyjuoksusta puhuttaessa PALJON. Suurta osanottoa voi maastoissa selittää sillä,että juoksijoiden lisäksi paikalle saapuvat mm hiihtäjiä sekä suunnistajia. Eri lajien urheilijat sekä runsas osanotto nostaa näiden kisojen kiinnostavuutta. Tulosten etukäteisarvailu on huomattavasti esimerkiksi ratakisoja vaikeampaa. Vaikka en itse mikään maastojuoksija olekaan,ovat SM-maastot aina toukokuun ehdoton kohokohta.

Nähtyäni näitä Lempäälän kisapaikkakuvia alkoi kieltämättä vähän tehdä itselläänki mieli kisaamaan.

Minua ei luonnollisesti huomenna nähdä lappu rinnassa, mutta muuten minut voi kyllä kisapaikalta bongata. Olen aina kuvitellut, että hienojen SM-kisojen sivustaseuraajan rooli olisi liian kivulias, mutta ei. Odotan huomista enemmän kuin joulua lapsena. Näköjään osaansa tottuu, ja sen pystyy hyväksymään. Nyt juoksevat muut, minä juoksen sitten joskus toisten. Turha sitä on murehtia. Lisäksi on kiva olla paikalla pelkkänä kisaturistina. Voi keskittyä seuraamaan kisoja ja näkemään tuttuja ihan ilman oman suorituksen jännittämistä.
 

Ensimmäiset raportit Lempäälästä kantautuivat korviini tänään jo ennen puolta päivää. Kilpailureitti sai positiivistä palautetta helppoutensa sekä vaihtelevuutensa ansiosta. Reitti tuo mieleen kuulemma ennemmin maantie- kuin maastokisan. Muiltakaan osin en ole kuullut kisoista mitään pahaa sanomista. Aurinko on pilkistellyt pilvien lomasta juoksijoiden riemuksi, musiikki soinut sekä järjestelyt ovat toimineet täsmällisesti. Huomista voi siis näilläkin perusteilla odottaa innolla.

 

Vaikka allekirjoittanut ei siis huomenna starttaa, riittää tämän blogin sisällä siltikin jännitettävää. Kisapaikalta kuuluneiden,varmasti paikkaansa pitävien huhujen mukaan Kalle on innokkaana urheilijana käynyt varmistamassa osanottonsa tänä aamuna yhdentoista aikaan, reilusti yli vuorokauden ennen starttia. Mikäs siinä, ompahan tässä ollut nyt ainakin aikaa keskittyä juoksuun, jossa voi sanoa olevan kovat panokset. Kaiken mennessä putkeen, on Imatran Urheilijoilla mahdollisuus nousta podiumille juokkuekilpailun johdosta. Toivotaan siis, että aurinko paistaa huomenna kuvainnollisesti kyseiselle joukkueelle sekä ihan kirjaimellisesti niin urheilijoiden kuin katsojienkin iloksi.

Toinen ei saa tänä viikonloppuna lappua rintaan laisinkaan, toisella se on ollut siinä jo vuorokauden ennen starttia..

 

Urheilukolumni ja lapiohommia

Erityisesti viime aikoina olen tuskaillut urheilukolumnien tason romahtamista. Aamulla töihin lähtiessäni hieraisin silmiäni ja myöhästyin sovitusta jäädessäni lukemaan. Hyvät lukijat ja urheiluihmiset, hyvä kaverini Jaakko Hänninen on omalta osaltaan vastannut haasteeseen kirjoittaa urheilusta laadukkaasti.

Usein kuulee puhuttavan urheilijan olevan hyvä ja lahjakas, mahdollisuudet menestyä ja muuta ylistyspuhetta. Jaakosta en ole vastaavaa kuullut, vaikka hän on hyvin poikkeuksellinen urheilija. Kuvitelkaa täysi luentosali Urheiluakatemialaisia; salissa on kymmenittäin SM-mitaleja ja omien lajiensa ehdotonta eliittiä ja välittömästi kärken takana tulevia haastajia.

Luennoitsija esittää kysymyksiä. Hän aloittaa kysymällä kenen tavoitteena on oman lajinsa aikuisten SM-kilpailut. Paikallaolijoista noin puolet nostaa kätensä, minä mukaan lukien. Seuraavaksi hän kysyy ketkä tähtäävät kansainväliselle tasolle. Enää käsiä ei nouse hyvin montaa. Viimeisenä kuuluu kysymys kenestä tulee urallaan ammattilainen. Yksi, vain yksi, astuu esiin. Jaakko.

Kuten kolumni antaa ymmärtää, urheilija haluaa vain nauttia. Olen täysin samaa mieltä. Kilpaileminen on toissijaista, mutta kilpailut ovat väline nautintoon. Jaakko hymyilee kun pääjoukon perälauta alkaa vuotaa, ja muilla tekee pahaa hänen vetovuorollaan.

Nyt Jaakko ajaa uudessa Fincycling-joukkueessa, joka lanseerattiin kovilla taustajoukoilla auttamaan nuoria pyöräilijöitä kohti ensimmäistä ammattilaissopimusta. Parhaimmillaan joukkueen voima tulee esille, kun nuoret pääsevät ajamaan Euroopan kovimpia nuorten kilpailuja.

Laajat kontaktit ovat hyödyksi. Viron maajoukkueen kanssa yhdessä pidetty leiri päättyi itse legenda Jaan Kirsipuun mökille grillauksen merkeissä. Kuin varkain maailman kärki lähestyy. Kova harjoittelu tuottaa tulosta, ja vaikka kyse on vain hauskanpidosta, niin aamulla ajetaan 30km pyörällä kouluun, iltapäivällä sama 30km kotiin ja illalla käydään vielä vähintään 40km saunalenkki, jotta saadaan satanen täyteen.

Tästä asennetta ja esimerkkiä.

Itselläni on hyvä fiilis treeneistä, kuten myös yleisesti. Sain arkihaasteen joten täräytän kuvat eetteriin. Maanantaina kysyttiin luonnetta lähteä töihin, sillä päivän mittaan satoi kymmenensenttiä lunta. Tänään torstaina istutin omenapuita. Lapio on ollut ahkerasti mukana, onneksi keli on parantanut. Viikkoon on vielä tullut 1000 mailia autolla ajoa. Herkkänä ja hyvällä mielellä Lempäälään (vielä lisää autossa istumista)!

Kuntoilu jatkuu

Kun homma menee metsään, ei auta kuin mennä metsään itsekin. Juoksu ei siis ota edelleenkään sujuakseen, joten olen jatkanut kuntoilua. Viime aikoina polkuni ovat vieneet ahkerasti metsään, usein jopa kartan kansssa. Äsken saavuin juuri rasteja jäljittämästä, kuten saavuin myös eilen sekä toissa päivänä.

Ihan kivaa on välillä metsässä rämpiä, mutta kyllä ei ole suunnistus minun lajini, kaukana siitä. Kartanlukeminen ei ota sujuakseen, metsässä eteneminen on tuskastuttavan hidasta ja vammariski on hitaalla vauhdillakin olemassa. Tämän päivän reissulta tuomisena taas kasa mustelmia ja revenneet housut. Ei sentään mitään vakavampaa, vaikka useita läheltä piti tilanteita olikin, ja löysin itseni useampaan kertaan montun pohjalta.

Mielenkiintoisuudestaan huolimatta suunnistus on yksi raivostuttavimmista tietämistäni lajeista. Vaikka juoksisin kuinka kovaa, koko matkan kävellen taittaneet saavuttavat aina rastilla, sillä rasti ei vaan löydy! Turhauttavaa. Lisäksi aina, kun luulee tietävänsä, mitä tekee, huomaa kartan olevan vähintäänkin väärin päin. En tiedä, mikä siinä kartanluvussa on muka niin vaikeaa, mutta se ei vaan suju! Ehkä siihenkin pikkuhiljaa oppisi, niin ainakin uskon.

Perjantaina kokeilin myös käydä ihan oikeasti juoksemassa. En jaksanut, mutta laitoin raskaan, huonosti syödyn ja nukutun sekä urheiluntäyteisen vapun piikkiin. Eilen yritin uudelleen, ja nyt ei ollut enää mitään tekosyitä käytössä. Alle kahdensadan metrin perusjuoksun jälkeen jalat eivät suostuneet liikkumaan, ja hapot nousivat käsiin asti. Oli käveltävä. En ymmärrä. Jos kaksi viikkoa sitten sm-maanteillä tuntui pahalta, miten nyt, kahden viikon levon jälkeen, voi tuntua sata kertaa pahemmalta? Käsittämätöntä. Tässapä nyt sitten vissiin taas vähän lepäillään ja odotellaan tutkimustuloksia. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ei ole enää yhtään kivaa. Tilanne on lähinnä se, että kun kuulee mainittavan sanan ”juoksu”, joutuu pian suuntaamaan pesemään meikkejä poskilta. Saa nähdä kuinka tässä käy, vai käykö enää mitenkään.

Vapunjälkeinen elämä on maastojuoksua

Vappu todella avasi jalkoja. Perjantaina juoksin lyhyen, mutta reippaan vauhtikestävyyslenkin. Vauhti karkasi, mutta annoin mennä kun kerrankin tuntui hyvälle. Viimeiseen kuukauteen ei liian montaa hyvää harjoitusta ole mahtunut.

Tänään pyhänä kilpailtiin Etelä-Karjalan Pm-maastojuoksut Taipalsaarella. Juokseva vitsi kertoo, että Taipalsaarelle mennessä paras kisafiilis on autossa ja laskee kävellessä rappuja alas kentälle. Jokaisella rapulla vähän, ja rappuja on paljon. Tänään lähtöpaikka ei ollutkaan kentällä vaan sen välittömässä läheisyydessä lammen rannalla.

Kaikki kiersivät tarkasti 1015m pururataa yhdestä neljään kierrokseen. Täydellä matkalla kilpailtiin siis 4.1km kun kierroksiin lisättiin lähtö- ja maalisuorat. Hienolla reitillä oli yksi likimain kymmenmetrinen nousu kierroksen puolivälissä.

Urheilija valmistautuu starttiin

Lähdössä ei tullut ahdasta, sillä seitsemän juoksijaa asettui lähtöviivalle. Lupasin leikkisästi pojille olla kärjessä ainakin ensimmäiseen nousuun asti. Yllätyin, kun muut halusivat lisätä vauhtia. Jättäydyin suosiolla, ja ensimmäinen tonni kellotettiin alle 3.30. Seuraavalla porukka rauhoittui ja vauhti oli puolessa välissä tasaantunut 3.40 min/km paikkeille.

Juoksu tuntui hyvältä, ja oli kiva lötköttää rennosti tasaisella rytmillä. Jalat olivat täynnä energiaa ja alamäessä sain aina eroa rullaamalla, mutta annoin muiden tulla takasin vetämään, kun innokkuutta selvästi oli.

Innokas yleisö kannusti: "Näyttää tosi komeelle, pojat kiva kattoa!" Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä en enää antanut siimaa ylämäessä, ja heti alamäkeen rullatessa karkasin niin kuin aiemmillakin kierroksilla. Jatkoin vielä loivemman osuuden iskettämällä. Kurkkasin käännyttäessä olan yli, vaikka tiesin muiden olevan jo kaukana, ja vielä nautiskelin hymy korvissa muutamansatametriä maaliin.

Juoksu on kivaa, kun matka etenee mukavasti, mutta kuitenkin ahdistaen itseään. Kellot pysähtyivät 15.08 aikaan. Jatkoin siis samaa 3.40 min/km vauhtia maaliin asti. Kaksi hyvää treeniä putkeen. I'm back sanoisi Iso-Arska. Loppuverryttelemään lähdettäessä vielä makkarat mukaan. Kuulemma makkara maksoi 1.5e, mutta samalla iskettiin silmää ja kaksi kahdella eurolla. Ei huolinut miettiä. Nyt hyvillä mielin SM-maastoihin.

Taipalsaarella onnistuttiin erittäin hyvin kisajärjestelyissä. Kiitoksia!
Linkin takaa kuva loppusuoralle nousemisesta ja muitakin erittäin hyviä otoksia kisoista.

#kaksionparempikuinyksi

Mäkivetoja

Maanantaina hölkkäilin ensivuoden SM-maastojuoksurataa. Päädyimme pieniin muutoksiin, ja reitti vaikuttaa hyvälle. Tosin täysin erilaiselle kuin viimeeksi 2007. Nyt otetaan luulot pois heti lähdössä seinää vastaavaan ylämäkeen ja jatketaan hurjalla vauhdilla pitkään alamäkeen. Reitti on vaihteleva ja vaatii kykyä juosta kovaa ylämäkiä, pitää vauhtia tasaisella ja rullata rennosti jyrkkiäkin alamäkiä.

Itse harjoituksena kirmasin alamäki-ylämäki-hölkkäpalautus-alamäki-ylämäki hölkkäpalautus -metodilla kahdeksan kertaa vedon, jossa juoksua kertyi n. 45s. Harjoituksen tarkoituksena oli avata jalkoja vaihtelevalla temmolla tavallisesta poikkeavalla toteutuksella.

Tiistaina tosiaan suunta Savoon. Perille päästyäni vaihdoin lenkkivaatteet, ja lähdimme kiertämään kevyttä kymppiä Puijonlaakson mailerilupauksen kanssa. Jos minun pitäisi luonnehtia Kuopiota yhdellä adjektiivilla, olisi se todellamäkinen.

Kartasta tarkistettuna 40m pystysuoraa nousua vain yhdessä mäessä. Pitkäkinttuinen kenialaistyyppinen maileri suorastaan loikki mäkeä ylös ja totesi: "En edes ajatellut mäkeä ennenkuin aloit valittaa." Aiheesta valitin ja tarkistusmittaus paljasti, ettei nousuun tullut vielä edes käsitteeksi muodostunutta kähköslisää.

Keskiviikkona pyöräilyryhmä ajoi Giro d'Kuopion (60km) kävellen vielä lähemmäs 20km etappien välissä. Nousumetrejä kertyi päivään siis alppivuorelle kiipeämistä vastaava määrä. Hyvä tankkaus oli tarpeen. Raxin puoleenhintaan-kupungit siivittivät blogin seisovan pöydän ääreen. Ensimmäisistä, eli salaattilautasista on kuva.

Seuraavia neljää kierrosta ei kuvattu, joten mitä ei ole internetissä julkaistu ei ole ollut olemassakaan. Voidaan kuitenkin paljastaa, että maitolinjalta horjuttiin Coca-Colan suuntaan, ja salaatit vaihtuivat salamipitsaan.

Puhelimessa varmistui lähtö SM-maastoihin, jossa annan panokseni joukkueelle. Joukkue lähtee iskukykyisenä Lempäälään, sillä osallistujalistaa katsoessa vain harva seura on saanut vaadittavat kolme nimeä viivalle ja suunnistajapojat ovat varmistamattoman huhun mukaan kovassa iskussa.

Lähden mielelläni, vaikka maastojuoksu sujuukin, kuin erätaidot kaupunkilaiselta. Viestit ja joukkuekilpailut ovat parasta urheilussa! Niin mäkivedot tulivat pyörällä itsestään. Yksinkertaisesti ylös ei ollut mahdollista päästä lähes 20% nousuja polkematta täysillä.

Vappu on urheilullinen juhla

Tänä vuonna kansainvälinen työväen juhla vietettiin hiukan tavallisuudesta poikkeavalla kokoonpanolla.  Juhlan kunniaksi kokoonnuimme myös tämän blogin kirjoittajien kesken, ensi kertaa ei-urheilullisissa merkeissä. Urheilija on kuitenkin aina urheilija, juhlahumunkin keskellä. Erilaisilta peleiltä, kilpailemiselta ja liikunnalta ei voitu taaskaan välttyä.

Aloitimme vapunvieton jo tiistaina Kallen saapuessa Savoon.  Urheilullisilta osilta päivään mahtui Satun osalta lääkärissä käynti, joka poiki lähetteen laajoihin verikokeisiin. Kallen urheilupuoli koostui reilun kymmenen kilometrin juoksulenkistä pitkästä aikaa kuopiolaisessa seurassa.  Näiden jälkeen matka jatkui yhdessä kohti Siilinjärveä, mihin oli tarkoitus juhlan ajaksi majoittua.

Tiistai-ilta Siilissä kului rattoisasti pelien merkeissä. Tilanteessa läsnä ollut kilpailuhenkisyys sekä voitontahto olivat niin käsinkosketeltavia, että homma meni välillä melkein aggressiivisen puolelle. Satun hävitessä Unon sai kortteja kerätä ympäri olohuonetta. Useiden pelien jälkeen kokonaistilanne oli aika tasan. Unon, Yatzyn sekä monopolin voitot kääntyivät Kallen hyväksi, ja Satu vei nimiinsä shakin sekä pingiksen, joka selkeästi ratkaisi koko peliturnauksen voiton Satun hyväksi. Tästä ei oltu kuitenkaan aivan yhtä mieltä. Pelien ja leikkien lisäksi Kallen illan meriittilistalle kertyi makkaransyönnin A-raja, joka siis tarkoittaa seitsemää grillimakkaraa.

Keskiviikkoaamu alkoi pikaisella aamupalalla, joka Kallen osalta tarkoitti illalta ylijääneitä kylmiä makkaroita, Satun osalta köyhän naisen mysliä, kaurahiutaleita sekä maitoa. Tämän jälkeen aloitettiin siirtyminen varsinaiselle juhlapaikalle, Kuopioon.  Matkaa majoitukselta Kuopioon kertyi liki 30km, mutta se tuli taitettua tosiurheilijoiden tyylillä polkupyörällä. Saatuamme pyörät hyvään talteen, suuntasimme syömään sekä kiertelemään kaupunkia. Myös Kuopion pakko nähdä –nähtävyys, Puijon torni, tuli koettua.  

Lievästä tylsistymisestä huolimatta aika kului nopeasti ja pian olikin jo ilta. Liityimme muiden juhlijoiden joukkoon Valkeisen lammelle, Satu tietenkin serpentiiniin koristautuneena. Ilta kului hyvässä seurassa ehkä jopa liian nopeasti. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, ja tuonakin iltana kotiinlähdön aika koitti.

Pyörävarastolle suunnatessa ”pyöräilyryhmä”, joksi meidät ristittiin, sai osakseen kovaakin epäilyä kotiinselviämisen suhteen. Kotimatka ei kuitenkaan tuonut eteen minkäänlaisia ongelmia, ja miksi olisi tuottanutkaan. Illan juhlinta sujui osaltamme hyvin hillitysti, ja ainoa pyöräilyä haittaava ongelma oli Satun pikkunälkä. Myös sää oli mitä parhain, vaikka lämpömittarin lukema näytti miinus kolmea. Ajaessamme saimme myös todeta, että kello yhden aikaan yöllä Kuopiossa on liikkeellä muitakin hurjia. Ohitimme juoksevan naisen, joka ilmoitti tekevänsä lenkkinsä poikkeuksetta yöllä.  Mikäs siinä, jokainen tyylillään.

Kävelyt ja pyöräilyt yhteenlaskettuna juhlapäivän kilometrit lähentelivät kahdeksaakymmentä. Pyöräillessä 50km/h ylittyi useaankin otteeseen, ja tulomatkalla pimeillä teillä alkoi jo lievästi sanottuna hirvittää. Kummankin kunto kuitenkin kesti koko homman paremmin kuin hyvin, ja hauskaa oli. Kuvien laatu ikivä kyllä pissii ja pahasti, kiitos Lumian kameran.