Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Puin toiveikkaana shortsit trikoiden alle, jospa niillä pääsisi jo kisaamaan. Aiheutti suurta päänvaivaa päättää kummalle matkalle starttaan, naisten kasille vai kuntosarjan neljäpuolikkaalle. Lyhyempi matka sinänsä kuulosti houkuttelevammalta, mutta lopulta kantti ei kuitenkaan kestänyt laittaa nimeään kuntosarjan listaan.
Kisapaikalle saavuttaessa saimme iloksemme todeta, että reitti oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta kohtalaisen sula ja kuiva. Verryttelykin tuntui hyvältä, lukuun ottamatta oikuttelevaa masua. Pian seisoimme jo lähtövaatteen alla toivoen, että maha kestää ja viima ei kylmetä paljaita reisiä.
Juoksu lähti reippaasti liikkeelle. Vaikka alku ei ollut kuitenkaan liian reipas, alkoi tuskien taival kahden kilometrin väliajan jäätyä taakse. Hengitys meni tuntemattomasta syystä täysin lukkoon. Oli kuin olisi pillin kautta hengittänyt. Kaduin sydämeni pohjasta, että en ilmoittautunut lyhyemmälle matkalla. Pelkäsin, että juoksu katkeaa täysin.
Matka jatkui tasaisen tahmeasti. Alamäet, joissa ei niin ilmaa kaivannut, sujuivat reippaasti, loppuajan pelkäsin tukehtumista. Naisten sarja oli tasainen ja yksin ei joutunut missään vaiheessa juoksemaan. Vaikeakin taival onneksi loppuu joskus ja saavutin maalin neljäntenä. Ihmettelin hiukan kovaa tasoa, mutta pienellä googlettelulla selvisi, että kyllä edellä olleet olivat tekijänaisia, huonoille en hävinnyt.
Kello pysähtyi aikaa, joka kilometrivauhdiksi muutettuna kertoi noin 4.10/km vauhdista. Ei siis totaalifloppia. Ongelmattomalla nappijuoksullakaan vauhti olisi tuskin kolmosella alkanut. Tästä on ihan hyvä suunnata huomenna takaisin Lappeenrantaan ja hoitaa viimeinen viikko yliopistoa kunnialla. Sitten onkin jo aika suunnata Kanarian lämpöön viikonmittaiselle pienoisleirille, jota voisi myös lomaksi nimittää.
