SK-10 ja ainakin ivallinen virnistys, jos ei jopa hymy

Juoksutapahtumat ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tiistaina Lappeenrannassa juostiin Skinnarilan kymppi, tuttavallisesti SK-10. Kunnioitin tapahtumaa lähtemällä mukaan. Leiriviikonlopun jälkeen jalat olivat vielä väsyneet. SK-10 juostiin keskustasta yliopistolle Skinnarilaan. Mukaan oli ilmottautunut 150 juoksijaa, joista 30 kilpasarjoihin numerolappu rinnassa. Juoksijoiden epäonneksi yhdensuuntainen reitti juostiin vastatuuleen.

Kova kolmikko karkasi heti lähdöstä ja lähdin pitämään pääjoukon vauhtia. Tasan neljää minuuttia, mutta kukaan muu ei ollut halukas halkomaan tuulta. Tälläkertaa kysessä ei varsinaisesti ollut kilpailu (kolmen parhaan ulkopuolella), joten tyydyin osaani vauhdinpitäjänä. Puolessa välissä pääjoukosta iskettiin, enkä yrityksesä huolimatta pysynyt enää mukana.

Jäin muutamalla kilometrillä puoliminuuttia. Jalat olivat väsyneet. Matkan edetessä piristyin ja vauhti parani. En halunnut kuitenkaan turhaan repiä, oli parempi ajatella juoksua harjoituksena. On kuitenkin tärkeintä, että harjoituskaudella säilytetään johdonmukaisuus, nyt ei ollut oikea hetki.

Saavuin maaliin yheksäntenä ja vauhti oli ollut n. 4min/km aavistuksen alimittaisella reitillä. Hienointa oli kuitenkin nähdä, että opiskelijoille, ei kilpajuoksijoille, suunnattu tapahtuma oli kovatasoinen, palkinnoille olisi pitänyt alittaa 36 minuuttia, mutta myös kärjen takana juostiin kovaa. Kaikki saivat maalissa kovaa kannustusta ja suurin osa juoksi omaa parasta kykyään vastaan. Todella hienoa!

Viimeviikolla helpompi viikko, ja viikonlopun loma tulivat todelliseen tarpeeseen. Maailma näyttää taas valoisammalta. Nyt työpäivän jälkeen tiestölle. Juoksukuntokin on palannut, jaksan ja juoksemisen nautinto on löytynyt uudestaan. Lokakuussa kertyy alun totuttelustakin huolimatta 350km juoksemista. Marraskuussa katse viidennelle sadalle.

Rakentaminen on parasta mielen terapiaa. Raskasta, muttei ylivoimaista, ja yksinkertaista, mutta kuitenkin haastavaa. Hyvin menee. Huomenna jatketaan.

Katsoin maailmaa ja näin mä sen kelasin 
Taidan olla väärin päin 
Tai sit koko maailman väärin näin
-Juju, Hullu

Uuteen nousuun taas

Antibiootit tekivät tehtävänsä parissa päivässä ja korvasta tuli kivuton. Olotila ja jaksaminen kohosivat nopeasti. Tiistain ja torstain välisen ajan huilasin. Perjantaiaamuna olin jo reippaana hiekkakentällä Kuopiohallin edustalla. Muut juoksivat määräintervalleja minun katsellessa vierestä toppatakkiin tiukasti vuorautuneena. Katsoin viisaimmaksi pysytellä pelkässä liikkuvuudessa ja koordinaatioissa, toipilas kun vielä olin. Illalla uskalsin jo lähteä kokeilemaan juoksua. Kahdeksan kilometriä kulki kevyesti. En olisi voinut kuvitellakkaan juoksevani viikolla vauhtia, joka nyt tuntui hölkältä. Olin terve.

Sairauden jälkeen olisi ehkä fiksua ottaa vähän pidempään rauhallisesti, mutta nyt oli kiire. Kovempi treeni olisi juostava jo viikonlopun aikana. Ensi sunnuntaina olen ajatellut juosta Leppävirralla perinteisessä Vesileppishölkässä. Kovat treenit ovat viimeisen parin viikon ajalta jääneet väliin ja kisaaminen tulisi olemaan hankalaa ilman yhtään vauhdikkaampaa harjoitusta.

Heti lauantaiaamuna lähdin yrittämään vauhtikestävyyslenkin juoksemista. Olo oli ihan hyvä, mutta suunnitelmat kaatuivat olosuhteisiin. Lämpömittari näytti nollaa, ja jotain veden ja rännän väliltä oli satanut koko aamun. Jalkakäytävät saivat jäisen ja loskaisen pinnoitteen. Sama päti autoteihin. Tossu ei pitänyt. Mitä kovempaa yritti, sitä enemmän lipsui. Koitin löytää otollisempaa alustaa. Loppujen lopuksi etsintäretkestä tuli 20km mittainen, päädyin juoksemaan sunnuntaille tarkoitetun pitkän lenkin etukäteen. Seuraavana päivänä yrittäisin vk:ta uudestaan.

Tänä aamuna lämpömittarilla oli iloista kerrottavaa. Plus-asteet tiesivät teiden olevan sulat. Pystyisin juoksemaan, jos jalat eivät olisi väsyt pitkän jäljiltä. Vähän olivat, mutta sain silti treenin tehtyä. Lenkin edetessä jalat alkoivat tuntua paremmilta ja juoksu helpottua. Samalla varmistui, että minut nähdään ensi sunnuntaina kiertämässä Leppävirran katuja lappu rinnassa, mikäli uusilta vastoinkäymisiltä siihen asti vältytään!

Alueleiri Tanhuvaara

Alkuviikosta otin kevyemmin, palauduin ensimmäisten kolmen viikon harjoittelusta. Nyt viikonloppuna treenasin alueleirillä Tanhuvaaran Urheiluopistolla kaksikymmentäpäisessä kestävyysjuoksijoiden ryhmässä, lihapatojen ääressä. Tutut urheilijat ja valmentajat morjestivat iloisesti, Kalle oli tullut takaisin.

Perjantaina juostiin kymppi, mentiin ylämäkeen ja tehtiin nopeustestit. Sadan metrin kordinatiot yhä jyrkkenevään ylämäkeen yhdessä loikkien kanssa ottivat kaiken irti reisistä. Piikkarit ensimmäistä kertaa heinäkuun jälkeen kireälle ja kennojen päähän vauhdinottoradalle odottamaan vuoroa. Juoksu oli vaikeaa, mutta lentävä 20m kellottui kohtuullisesti 2.30.

Leirillä oli lipsuttu. Aamulenkistä oli tullut aamureippailu ja lauantaiaamuna kokoonnuttiin vasta kahdeksalta. Leirin pääharjoituksena tehtiin aamupäivästä 6x1.2km kolmen minuutin palautuksilla verryttelyineen. Juoksu tuntui alusta asti hyvälle. Ensimmäisten vetojen jälkeen oli luottavainen olo, jaksaisin varmasti.

Juoksimme hyvälle neljän miehen porukalla mäkistä ja lumista Talvijuoksurataa. Omat ajat ja maksimisykkeet kirjattiin seuraavasti; 4.31/177, 4.20/185 4.23/189, 4.16/190, 4.17/191 ja 4.03/197 (3.45-3.20min/km). Viimeinen veto oli raakaa kilpailua, niinkuin tietysti kovassa harjoituksessa kuuluukin. Ryhmä antaa lisää vauhtia! Alla koko kööriä hymyilyttää kaikinpuolin onnistunut harjoitus.

Konsta, Pekka, Kalle ja Vili. Kuva:  Joni Jäntti

Tänään pyhänä kävimme jälleen aamureippailulla ja teimme liikkuvuutta aitakävellen. Harjoittelussa pitäisi keskittyä olennaiseen. Lauantai-iltapäivän kestävyysjuoksijoiden sählypelissä huomasin vaihtopenkillä valuttavani verta lattialle. Lattia oli hiertänyt varpaasta palan pois. Kyllä oli aamulla ikävää lähteä juoksemaan...

Sanna Kämäräinen piti leirillä urheilijavieraana luennon uransa käännekohdista ja halusi vielä jakaa vinkkejä "16v-Sannalle". Hienoa, että leirille saadaan uusia ajatuksia. Erityisen tärkeiksi Sanna nosti harjoituspäiväkirjan, panostuksen urheiluun ja oman lajinsa tuntemisen.

Leirin päättävälle pitkälle lenkille lähdettiin yhdessä, kuitenkin jokainen oman kykynsä tiedostaen. Ryhmä venyi ja harveni juoksijoiden kääntyessä takaisin. Päätimme juosta täydet 20km, sillä onhan kaikki tätä lyhyempi vain puolipitkän lenkin juoksemista. Lopulta vain kolme nuorta ja valmentaja jatkoivat.

Viidenkymmenen minuutin jälkeen käännyimme palaten takaisin Tanhuvaaraan hyvällä meiningillä. Urheiluopiston respassa kellot pysäytettiin, oli kulunut 1h 42min ja matkaa taitettu GPS:n mukaan tasan 20.00km. Leirin yhteisessä päätöksessä leirin nuorin juoksija Arttu, sai erityismaininnan. Arttu juoksi pisimmän lenkkinsä, täydet 20km, muiden tyytyessä 14-16km puolipitkään lenkkiin.

Oli ilahduttavaa kuulla kuinka laajasti kestävyysjuoksupiireissä seurataan Blogia. Jatketaan kirjoittamista ja ennenkaikkea harjoittelua!

Turhautunut toipilas

En tiedä enää syyttääkkö käsittämättömän huonoa tuuria vai kieroutunutta kohtaloa. Alan olla vakuuttunut, että jokaista valoisampaa jaksoa seuraa poikkeuksetta uudet vastoinkäymiset. Reilu viikko sitten kirjoittelin tännekkin intoa täynnä, miten kaikki tuntuu menevän niin kuin pitääkin. Nyt, jo tutuiksi käyneet, tummat pilvet ovat taas palanneet peittämään risukasaan ujosti paistavan auringon. Oletettavasti ja toivottavasti kuitenkin vain vähäksi aikaa.

Viime viikon juoksu oli tahmeaa, jalat painoivat. Olo oli ehkä vähän sairas. Lepäsin, mutta tuntemukset eivät juurikaan korjaantuneet. Pikkuhiljaa huoli ja epätoivo otti vallan, koitin keksiä syitä huonoon vointiini. Hieman normaalia rankempi treenaaminen oli huono selitys, mutta siihen tyydyin.

Viime viikon puolivälin paikkeilla aloin kummastella oikean korvan kipeytymistä. Ajattelin vaivaa ohimeneväksi ja työnsin asian sivuun. Kuitenkin vielä sunnuntaina olo oli edelleen vetämätön ja korva kipeä ja tukkoinen. Kovasti minulle lääkärissäkäyntiä suositeltiin, mutta tapani mukaan koitin vältellä tohtoria viimeiseen asti ja uskoa ihmeparanemiseen. Maanantain vielä sinnittelin ja treenatakkin yritin, huonoin tuloksin.

Tänä aamuna nielemisen ja puhumisen, kuulemisesta puhumattakaan, alkaessa tuottaa tuskaa, menin koputtelemaan terveydenhoitajan ovea. Terkkari vastaavasti koputteli lääkärin ovea ja ohjasi minut sinne. Hetkeä myöhemmin poistuin mukanani antibioottien ja korvatippojen reseptit höystettynä muutaman päivän treenikiellolla. Korvatulehdus diagnosoitiin nopealla vilkaisulla.

Taas en tiedä itkeäkkö vaiko nauraa. En ymmärrä, mistä olen kalastellut itselleni tällaisen pikkulasten taudin, jota en muistaakseni edes lapsena sairastanut. Tuntuu, että onnistun pyydystämään kaikkein epärealistisimmatkin pöpöt ja ongelmat, kaikkien tavanomaisten lisäksi. Ei ole kivaa. Toisaalta pitää olla tyytväinen, kun jaksamattomuuteen löytyi selitys, ja vieläpä sellainen, jonka pitäisi olla äkkiä selätetty. Ehkä tää tästä, lääkitys on kunnossa, nyt vaan rauhassa kohti uusia pettymyksiä!

X-Run maastojuoksu 23km, ja toiminnantäyteinen viikko

Lauantaina 18.10. aamu valkeni kuuraisena, oli pakkasta. Suuntasimme Satun kanssa Rauhaan, jossa huolehtisimme yli kaksisataapäisestä juoksijajoukosta jälkijuoksijoina. Aurinko alkoi lämmittää, ja ilma oli täysin kuiva. Paras mahdollinen sää maastojuoksuun. Lasten Mini X-run oli täydessä vauhdissa. Pienet juoksijat kilvoittelivat innoissaan ja hyvässe hengessä.

Kisakahviossa joimme aamukahvit ja söimme tietysti kisamakkarat. Kiertelimme Holiday Club Rauhaa ja valmistauduimme. Tuttuja , morjestamaan tulevia juoksijoita ja huoltajia, oli ilahduttavan paljon. Yhteensä 450 juoksijaa oli ilmoittautunut. Kasvu edellisvuosista tarkoitti, että X-Run oli kuluvan vuoden suurin etelä-karjalainen hölkkätapahtuma.

Innokas, kaikenkattava, juoksijajoukko asettui nuorten kilpailun jälkeen lähtökaaren alle, me tietysti viimeisiksi. Rohkeimmat kevensivät shortseihin, kun taas viluisimman pitivät tuulipuvut tiukasti päällä. Kärki ampaisi matkaan tykin suusta, loppupäässä pidettiin mukavaa n. 7min/km vauhtia. Reitin alkuosa oli helpohko, suhteellisen tasaista pururataa ja helppoja polkuja.

Neljän kilometrin jälkeen päästiin todelliseen maastoon. Kaksi pitkää ja jyrkkää mäkeä havahduttivat juoksijat todellisuuteen. Kävellen oli vaikea päästä ylös. Jälkijoukoissa 7km juomapistettä aletiin odottaa. Alla olemme ensimmäistä kertaa tulossa jäähallille nauttimaan urheilujuomista.

Yhden kierroksen juoksijat olivat jo voiton puolella. Koettelemuksia oli vielä edessä. Maasto oli todella vaihtelevaa ja vielä neljä selkeästi erottuvaa nousua jäljellä. Jokainen mäenylitys vei lähemmäksi maalia. Alkoi kuulua, että olisi pitänyt sisäistää paremmin kilpailukutsun kuvaus "haastavasta reitistä".

Kaikki kuitenkin selvisivät. Kilometri ennen maalia lähdimme ottamaan kahden kierroksen juoksijoita kiinni ja toivotimme hyvää matkaa loppunousuun. Kaikki selvisivät itsensä voittaneina. Maalissa meitä informoitiin, että edellinen juoksija oli lähtenyt kierrokselle 5-6 minuuttia meitä aiemmin. Pidin reipasta neljänminuutin vauhtia helpolla osuudella ja saimme viimeisen juoksijan kiinni ensimmäiseen oikeaan nousuun.

Taitoimme matkaa tähdäten kolmentunnin alitukseen. Mäet kertautuivat toisella kierroksella, mutta kannustimme kovasti. Ajassa 3.01 polut olivat hiljentyneet. Viimeinenkin juoksija saapui maaliin onnellisena ja kiitti kannustuksesta. X-Run saa jatkoa vuoden päästä. Niin pitääkin, sillä tapahtuma oli loistava! (muutama puute reitin merkkauksessa täytyy antaa anteeksi, aina jää parannettavaa) Ensivuonna siis uudestaan vieläkin isommalla juoksijajoukolla! Jatkoimme vielä toimitsijoiden joukolla pitsalle, viimeistään nyt jäi hyvä maku suuhun.

Perjantaina juoksin 4x2km vauhtikestävyyttä. Kunto alkaa nousta tavalliselle tasolle, vedot asettuivat 4.10->3.50min/km nousujohteiselle sarjalle. Koko illan pelasimme Risk-lautapeliä. Peli kesti kuusi tuntia, ja päättyi ratkaisemattoma poikkeuksellisesti. Tavallisesti ei ole hyväksyttävää keskeyttää ennen voittajan ratkeamista. Tärkeintä oli, etten hävinnyt.

Kaikki viikon tapahtumat eivät sovi yhteen kirjoitukseen, eivätkä enää seuraavassa ole ajankohtaisia. Nyt uuteen viikkoon, uusin Putous-hokemin. Se oli virhe.

Syys"loma"

 "Niin on kiire, ettei ehdi pesulla käydä! Eikä kyllä jaksaisikaan". Eilisiltainen toteamus kuvastaa osuvasti vasta kolmatta päivää käynnissä olevaa viikkoa. Elämä on rankkaa. Aamulla on suunnattava kulkunsa heti seitsemän jälkeen kohti Lappeenrantaa. Siellä odottaa Teknillistieteellinen Yliopisto päänsekoittavine luentoineen. Kun yksitoista tuntia myöhemmin on takasin Imatralla, ei auta kuin kiskoa treenivaatteet niskaan ja painua jo pimenneseen iltaan. Katujen kiertämisen jälkeen ei aika tai jaksaminen tahdo enää riittää kuin asettamaan herätyksen seuraavalle aamulle voidakseen aloittaa saman kierroksen alusta. Tätä rataa kulkee Kallen arki ja Satun syysloma.

Perjantaina Satu aloitti lomansa hyppäämällä bussiin päästäkseen "etelän leirille" Imatralle. Urheilun näkökulmasta leiri takkuaa pahasti. Yksikään harjoitus ei ole vielä onnistunut, ei edes vähän sinne päin. Lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina kipeä maha pakotti juoksijan kaksinkerroin. Eilen tiistaina jaksaminen petti johtuen osaltaan edeltävästä kovasta viikosta. Tänään Yliopiston portaat ovat ehtineet aiheuttaa päänvaivaa ja happoja jo siihen malliin, että lepääminen taitaa olla Satun tämänillan suunnitelma.

Taustalla valtakunnan suurin vesivoimalaitos ja kaupunkipuro

Viikonlopulta puhelimen kameraan tallentui otos lenkiltä ihan valoisan aikaan. Kuvassa näkyy Ponnistuksen verkkareiden lisäksi Imatrankosken vesivoimalaitos. Kuvanottohetkellä meneillään oli viikon pitkä lenkki, johon mahtui mukaan myös sattumia. Reittiä suunnitellessa huomioon otetut pitkospuut olivat poissa. Kuivilla sukilla lenkiltä selvitäkseen oli rymyttävä metsän läpi. Neulasten peittämänä ja oksien raapimana alkoi päästä melkein suunnistusfiilikseen.

Lenkin jälkeen oli vuorossa kylmää kyytiä. Loppupäivä kului jäähalleilla Kallen tuomaroidessa ja Satun tehdessä tuttavuutta niin Rauhan kuin Imatrankin hallien katsomoihin.Hyvin meni kummankin osalta. Kalle suoriutui vakuuttavasti ja Satu oppi tuomarien käsimerkit.

Satu ei vielä löytänyt jääkiekon syvintä olemusta

Tulevan viikonlopun ohjelma näyttää lähtökohtaisesti erilaiselta. Imatralla juostaan syksyinen maastojuoksutapahtuma X-Run. Matkoja kisassa on tarjolla aina 0,1km lähtien. Päälajeina ovat sekä miesten että naisten 11,5km ja 23km raskaat taipaleet.Ennakkoilmoittautuneita kisaan on jo ihan kiitettävä määrä. Blogin kaksikolla on määrä toimia tapahtumassa jälkijuoksijoina. Edessä on siis täydet 23km maastojuoksua.

Ennen viikonloppua on kuitenkin edessä vielä pari päivää tiukkaa yliopistoelämää. Satulle tämänviikkoinen kosketus korkeakouluun on elämän ensimmäinen ja näin ollen silmiä avaava kokemus. On etu päästä vielä lukiolaisena näkemään, mitä tulevaisuudessa odottaa. Tieto edessä olevasta työläästä opiskelustakaan ei pääse masentamaan, kun on päässyt toteamaan ainakin ruuat hyviksi!

Satu ihmettelee Skinnarilan kampusta pallotuolista

Hyvin menee!

Kuva kertoo osuvasti millaista allekirjoittaneet kestävyysjuoksijan elämä on viime päivinä ollut. Aurinko on ehtinyt mennä unten maille ennen lenkille lähtöä. Ajoittain pitkiksi venyvät abivuoden koulupäivät ovat pitäneet iltaan asti juoksijan erossa lenkkareistaan. Jälleennäkeminen on kuitenkin ollut ilta toisensa perään antoisa. Juoksu on tuntunut lenkki lenkiltä paremmalta. Mielikuvitukseton asfalttitie on tuottanut juoksijalle suurta iloa, jota monen on vaikea käsittää.

Asiat menevät harvoin kuin Strömsöössä, ja useimmiten ei auta kuin hyväksyä se. Tällä viikolla urheilullisesti olen päässyt harvinaisen lähelle tuota liki täydellisyyttä kuvaavaa sanontaa. Kilometreissä mitattuna olen saanut juoksua kasaan nyt neljään päivään määrän, jonka kerryttämiseen on edeltävillä viikoilla tarvittu monesti täydet seitsemän päivää. Maisema on vaihtunut päivästä ja lenkistä riippuen 4-6.30min/km vauhdilla. Parina päivänä treeniä on tehostettu loikilla tai kuntopiirillä.

Kun viimeiset pari vuotta on tottunut palaamaan lenkiltä tippa linssissä, hämmentyneenä ja epätoivoisena, oppii arvostamaan hymyä, jolta ei voi lenkiltä palatessaan välttyä. Urheilu on taas kivaa, ja motivaatio on korkealla. Maakuntaviestin huonosta juoksutuntumasta jäi sen verran hampaankoloon, että vielä samana iltana piti käydä kilpailukalenteria selaamaan. Pettymyksekseni jouduin toteamaan uuden yrityksen saavan vielä odottaa. Tähän aikaan vuodesta kisoja on heikonlaisesti tarjolla. Seuraava startti taitaa löytyä vasta heti kuun vaihduttua, 2.11 Leppävirran Vesileppishölkässä. Edessä olevat kolme viikkoa ovat näin ollen pyhitetty treenaamiselle, ihan hyvä näinkin.

Huomenaamuna 7.45 on suunnattava Kuopio hallille koulun aamuharjoituksiin. Juuri tarkastamani ohjelman mukaan luvassa on määräintervalleja koordinaatiokuntopiirin ja verryttelyjen kera. Harjoitus lienee jäävän päivän ainoaksi, sillä ilta kuluu erilaisissa kulkuvälineissä istuskellessa. Savo ja tiukka viimeisten lukiokurssien suorittaminen jäävät ensi viikoksi taakse, kiitos syysloman.

Maakuntaviesti 2014

2014 vuosimallin Pohjois-Savon Maakuntaviestijuoksu oli ja meni.  Kisapaikalle matkatessa kaikki hautautui paksuun usvaan, ja lämpömittari näytti jotain nollan ja kolmen asteen väliltä. Olin pukenut aamulla shortsit ja lyhythihaisen. Vähän kävi hirvittämään, mutta kyllä en kävisi vaatetta lisäämään!  Kellon lähennellessä puolta kymmentä Team Aerobinen Pohja saapui Karttulaan. Toppatakki niskaan ja kiertämään reittiä, joka on tullut vuosien saatossa kymmeniä kertoja kierrettyä.

Puolisen tuntia kisapaikalla pyörittyä oli aika lähteä valmistautumaan kisaan verryttelyn muodossa. Toisina päivinä juoksu tuntuu hyvältä, vauhti kiihtyy itsestään eikä millään malttaisi lopettaa. Toisina päivinä tekisi mieli lopettaa ensimmäisten askelten jälkeen. Eilen oli valitettavasti jälkimmäisenä mainittu päivä. Verryttelyjuoksu oli lähinnä uskottelemista itselleen, miten kaikki on ihan hyvin ja miten sitä on ennenkin juostu huonoilla jaloilla hyvä kisa.

Juoksu ei ottanut tuntuakseen paremmalta kovasta yrityksestä huolimatta. Tuli aika vetää piikkarit jalkaan ja verryttelyasu pois. Paljasjalkaiselle ja –kätiselle lähdön myöhästyminen ei ollut iloinen yllätys. Äkkiä vielä paita päälle ja juoksemalla lämpimäksi. Pilli vihelsi lähtöviivalle viestinviejät, joilla olisi edessään kilometrinmittainen taival. Koitin hakeutua hyviin asemiin, lähtö tapahtuisi jyrkkään mutkaan eikä saisi jäädä muiden tönittäväksi.

Lähtö tapahtui. Jalat eivät liikkuneet niin kovaa kuin olisin tahtonut. Kovavauhtisen juoksun puute näkyi. Kärkeen karkasi viisihenkinen, miehistä ja pojista koostuva, ryhmä. Minä en siihen porukkaan ehtinyt, jäin yksin.  Juoksusta ei oikein muuta kerrottavaa ole, tuntui, että se loppui ennen kuin ehti alkaakaan. En saanut itseäni tiukille, ja sekös harmittaa. Olo oli kisan jälkeen vähän tyhjä, toisaalta tosi pettynyt, toisaalta  tosi iloinen, sillä olin pystynyt juoksemaan kisan ilman ylikuntomaisia tuntemuksia.

Kisanjälkeiset fiilikset paranivat huomattavasti poikettuani tulostaululla käytyä ensin palkintopallilla kolmanneksi sijoittuneena. Olin huonoista tuntemuksista huolimatta ollut perhesarjan 48 juoksijan joukossa nopein nainen ja päästänyt miehiäkin ainoastaan 5 edelle. Erot tuttuihin kilpailijoihinkin olivat jokseenkin samaa luokkaa kuin aiempina vuosina. Päivä alkoi näyttää kummasti valoisammalta. Kyllä tämä tästä. Ei tonnin tarvitsekkaan vielä tuntua parhaalta mahdolliselta.

Tästä tuloksiin.

Punkaharjun 45. halkijuoksu

Punkaharjun halki juostiin nyt jo 45. kerran. Tietyllä tapaa juhlavuoden kilpailu oli kerännyt kenttähuhun mukaan ennätysmäärän innokkaita juoksijoita kilpailemaan itseään, toisiaan ja kelloa vastaan. Menimme bussilla lähtöpaikalle Harjun Portin Nesteelle tuntia ja varttia ennen kilpailun lähtöä. Vaihdoin kisavaatteet ja kuulumiset tuttujen kanssa, joita oli urheilujuhlaan saapunut ilahduttavan paljon.

Kevyt 3km verryttely aukivetoineen ja lähtövaatteen alle odottamaan. Puolimaratonin juoksijat ammuttiin matkaan tasan 13.00, ja kympille minuuttia myöhemmin 13.01. Matkaan päästiin mukavasti juoksijajoukon venyessä pitkäksi. Punkaharjulla on aina hyvä tunnelma, ennen lähtöä kaikkia hymyilytti.

Verrytellessä hymyilytti, juoksija sai tauon jälkeen numeron rintaan

Imatran Urheilijoiden nelikko

Eturivissä odottamassa reitille vapauttamista

Juoksu tuntui mukavalta, mutta maltoin pitää vauhdin maltillisena. Alun mäkiin ei kannata käyttää liikaa voimiaan. Muodostui kärkijuoksijoiden ryhmä, jonka jälkeen jono meni poikki. Lähdimme Savonlinnan Riennon Pihla Hokkasen kanssa taivaltamaan armotonta kymppiä hyvässä sovussa. Kummallakaan ei ollut kiire, vauhti pidetteen tasaisena. Neljän kilometrin tolpalla katsoin kelloa, 15.40 eli 3.55min/km.

Karhulan Katajaisten Okko Kettunen liittyi ryhmään ja kyseli väliaikoja. Hyvä veto jatkui, vaikka maantie vaihtui polkuun kauniissa harjumaisemassa. Matkavauhti tuntui hyvälle, vaikka ennakkoon pelkäsin jaksamista olemattomalla juoksuharjoittelulla.

7.5km kohdalla väsymys alkoi jo näkyä

Edellisen kuvan ottamisen jälkeen Okko jatkoi omille teilleen. Tulimme henkisesti reitin raskaimpaan kohtaan, jossa juoksijat kohtasivat toisensa, mutta kääntöpaikalle oli vielä pitkä matka. Kahdeksan kilometrin kyltillä tiesin selviäväni kunnialla. Aikaa 40 minuutin alitukseen oli vielä reilusti.

Heikko hetki iski metsän siimeksessä, kun maaliin oli vielä 1.5km. Pienellä vauhdin notkahduksella jatkoin päättäväisenä matkaa yleisön eteen ja katsoin taas kelloa. Loppukirillä oli vielä mahdollisuus alittaa 4min/km. Pidennetty loppukierros oli armoton, onneksi Punkasalmen tiilimurska rata on nykyaikaista lyhyempi (maaliin tullessa juostiin vielä kierros radalla). Maalissa ja kellossa tasan 40.00!

Maaliin tullessa kausi oli virallisesti avattu

Kuuluttaja huomioi jokaisen juoksijan henkilökohtaisesti. Kertoi Lipiäisen olevan kova ratajuoksija ja kiertänee mm. SM-kilpailuja ahkerasti. Auringon paisteessa tapahtuma oli taas erinomainen. Olin maalissa tyytyväinen, jaksoin kuitenkin selvästi juosta, eikä kymmenestä kilometristä muodostunut selviytymistaistelua. Vaikka juoksu näytti ja tuntui vielä raskaalta en saanut "tulepoissieltä-kommentteja". Tästä on hyvä aloittaa kokonaan uusi harjoituskausi.

Rahapalkinnot ja kilpailun hyvä mainen oli houkutellut mukaan kovatasoisia juoksijoita. Miesten voittaja Sami Turkulainen juoksi kympin 33 minuuttiin, ja naisten nopein Meri Rantanen 35.19. Juoksijoita oli yhteensä 190. Tätä on kestävyysjuoksu parhaimmillaan.

Kilpailu oli kovatasoinen sekä miesten...

...Että naisten sarjassa

Edit. Tulosten valmistuttua lisätty juoksijoiden määrä ja tarkistettu nopeimpien aikoja.Tuloksiin tästä.

Maakuntaviestin aatto

Taas pitää ihmetellä. Ihmetellä sitä, kuinka saa kuulla kerta toisensa jälkeen saman tutun virren siitä, miten kurjaa aikaa syksy on. Oma käänteinen näkemykseni vahvistui joku hetki sitten päättyneellä iltalenkillä. Mielestäni syksyisiä lenkkejä parempaa ei olekaan. Tänä iltana kaikki oli kohdillaa. Juoksin metsässä, jonka pimeys oli jo päässyt valtaamaan pilvettömältä taivaalta kirkkaana loistavasta kuusta huolimatta. Lampi, jota reittini kiersi, oli peilityyni. Niin kuu kuin vastarannan rakennusten sekä katulamppujen valot peilautuivat siitä. Koko metsä näytti lepäävän vedessä ylösalaisin. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Ja kiroamaan puhelimen kameraa, jossa mikään ei näytä miltään.

Lämpötila lähestyi nollaa, juostessa ei ollut kylmä eikä kuuma. Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta tänään lenkin oli loputtava lyhyeen. Jouduin tyytymään pellkkään lyhyeen verryttelyyn. Ei parane liikaa riehua, kun seuraavana päivänä on tosi kyseessä.

Huomenna tarkalleen 11.00 pääsen tositoimiin, nyt ihan oikeasti lappu rinnassa. Tuolloin ammutaan matkaan Pohjois-Savon Maakuntaviestijuoksun ensimmäinen lähtö, joka käsittää perhe- ja kaverisarjan. Kyseessä on ehdottomasti syksyn kohokohta. Muutkin ovat tämän huomanneet, sillä tapahtuma on houkutellut tänä vuonna paikalle liki sata joukkuetta. Kisa kerää yhteen erilajien harrastajia taistelemaan yhdessä maakunnan viestimestaruudesta seuransa nimissä. Lyhyt, 1,3 km mittainen, reitti suosii yleisöä, koko ajan tapahtuu. Muiden viestien osuudet ovat reitin monikertoja, mutta perhe- ja kaverisarjalle riittää 1km lenkki.

Omalle kohdalleni sattui tänä vuonna aloitusosuus. Saan lähteä taipaleelle yhdessä noin 25 eri joukkueen edustajan kanssa. Seuraavan viestinviejän lähetän matkaan ainoastaan 1km juoksun jälkeen. Vähän kuulostaa pelottavalta ajatus kyseisestä pikamatkasta. Kovasti pitäisi päästä, mutta en tiedä, onko siihen tällä hetkellä minkäänlaisia edellytyksiä. Sen näkee kokeilemalla, ja aamulla saan lunastaa kokeilun tulokset jo muutaman tuskaisen minuutin jälkeen.

Huomenna tapahtuu myös eteläisemmässä Savossa. Kalle koittaa parastaan kymmenen kilometrin matkalla Punkaharjun Halkijuoksussa. Blogiin on siis viikonlopun kuluessa odotettavissa kisaraportteja kaksinkappalein.