Viime vuoden Night Runin jälkeen asetin itselleni tavoitteeksi nuorten maailman ennätyksen (126,xx km). Kuluvan kauden aikana ME parani reiluun 127 kilometriin. Viime vuoden kisan jälkeen lähes mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan ja toive ME:stä kuopattiin. Uusi tavoite kisaan oli kolmeosainen. Ensiksi haluaisin juosta 6 h SE:n, 65 km, toiseksi 100 km alle 9.30 ja lopulta parantaa omaa viimevuotista tulosta. Kolmiosainen suunnitelma helpotti kisaa yllättävän paljon. 12h taival ei tuntunut niin loputtomalta urakalta, kun keskittyi täyttämään osatavoitteita.
Sitten varsinaiseen kisaan. Alku lähti hyvin liikkeelle, ehkä hieman liiankin vauhdikkaasti. Ensimmäinen 10 km taittui muistaakseni noin 48 minuutissa. Vauhti tuntui helpolta, mutta kympin jälkeen hidastin tietoisesti, koska en tulisi tuota vauhtia loppuun asti jaksamaan. Kellon tullessa kymmenen, elimistö alkoi ilmoitella, että nukkumaanmenoaika lähestyy. Väsytti ja oli tokkurainen olo, ei uskaltanut laskea jäljellä olevia tunteja. Onneksi tiesin olotilan menevän ohi. Aloin kiinnittää huomiota syömiseen ja juomiseen. Lähdin kisaan uudella energiataktiikalla. Tähän asti olen syönyt sitä, mikä maistuu; karkkia, keksejä, sipsejä yms. Nyt päätin noudattaa parempaa suunnitelmallisuutta ja välttää pureskelemista ja tukehtumisriskiä. Tarkoitus oli ottaa geeli noin kolmen vartin välein, juoda reilusti urheilujuomaa ja BCAA:ta. Puolevälin jälkeen alkaisin täydentää geelejä Siripiri-glukoosipastilleilla. Vaikeimpina hetkinä koitin valikoida lisäenergiaa järjestäjän huoltopöydästä, josta tarttui mukaan vihreitä kuulia, salmiakkia, suklaata, sipsejä ja mandariineja. Energia ja neste imeytyi hyvin, ja vessassa en käynyt kertaakaan koko puolen vuorokauden aikana.
Kuva: Petteri Jokela |
Kuva: Petteri Jokela |
Viimeiset 2 h olivat pitkiä, mutta matka kuitenkin eteni. Laskin jäljellä olevaa matkaa verrattuna edellisvuoden tulokseen (118 km). Kun tiesin, että juoksisin ennätyksen, vaikka tulisin loppuajan kävellen, motivaatio juoksuun laski taas. Onneksi en kuitenkaan vaihtanut kävelyyn, olisi harmittanut jälkeenpäin. Loppujen lopuksi 12 h kohdalla matkaa oli kertynyt 124,5 km. Parannusta siis viime vuoteen 6 km verran. Hieman jäi hampaankoloon lähelle jäänyt maailman ennätys. Ehkä hieman paremmalla vauhdinjaolla ja sillä, ettei olisi joutunut juoksemaan koko matkaa ulkoradalla ohitellen, ME olisi voinut olla aika lähellä. Mutta kokonaisuutena ei paljon ehjempää suoritusta olisi voinut toivoa ja olen kyllä kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen. Tärkeä onnistuminen vaikealle kaudelle.
Loppuun vielä pieni analyysi vauhdinjaosta. Alla olevassa kuvassa on esitetty kierroksen kesto matkan funktiona. Alussa juostut 1,5 min kierrokset hyytyivät vähitellen noin 2 min kierroksiksi. Vajaan 100 km (300 krs) kohdalla meno vähän piristyi, koska väliajan tavoittelu tiivistyi. 100 km täytyttyä vaikeat kierrokset näkyvät selvästi, mutta onneksi vaikea jakso ei kestänyt pitkään. Viimeiset pari tuntia taittuivat taas 2 min, tai alle, kierrosajoilla. Viimeistä kierrosta en päässyt ihan loppuun asti, mutta hieman vajaalle kierrokselle käytin aikaa 1 min 13s.
Toisessa kuvassa olen pilkkonut matkan 30 kierroksen mittaisiin pätkiin, mikä on matkana hieman alle 10 km. Viimeisen neljän kilometrin vauhti on skaalattu täydeksi kympiksi. Vain kolme kympin pätkää kestivät yli 60 min. Kyllä tähän vauhdinjakoon voi kuitenkin ehkä olla tyytyväinen.
Kulunut viikko on mietitty, miten tästä lähdetään parantamaan. Itse kilpailusuorituksella (huollot, energiat, varusteet, yms) ei luultavasti voi enää paljoa parantaa, vaan juoksijasta on saatava parempi. Suurin kehitettävä tekijä on vauhtireservi, millä tarkoitan sitä, että jos ultrakisassa keskivauhtia pitäisi saada hilattua lähemmäksi 5 min/km, on harjoituslenkkejä pystyttävä juoksemaan helposti selvästi kovemmalla vauhdilla. Tarkoituksena on keskittyä tähän asiaan seuraavan puolen vuoden ajan hyvällä treenillä ja aivan liian lyhyiden kisojen avulla (5-21 km). Loppukesästä palaan ultrien pariin ja tähtäimenä on luultavasti 100 k ja 12 h ennätysparannukset.