maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevättä ja koeviikkoa

Avasin äsken englannin kirjan. Käytännössä ensimmäistä kertaa koko kuusiviikkoisella kurssilla. Huomenna on koe. En osaa sanoja, en osaa kielioppia enkä oikeastaan mitään muutakaan. Olisi pitänyt opiskella aiemmin. Koulunkäynnin ja urheilin väliltä voi löytää yhteyden. Jos meinaa pärjätä, on tehtävä töitä jatkuvasti. Koetta edeltävänä iltana paniikissa lukeminen on käytännössä sama asia kuin jos huilisi treeneistä kuuden viikon ajan, ja koittaisi korvata kaikki rästiinjääneet harjoitukset kisaa edeltävänä iltana. Ei toimi. Onneksi koeviikko on vain koeviikko, ja yksittäisillä kurssiarvosanoilla ei ole mitään merkitystä. Kokeita enemmän päänvaivaa tuottaa tänään tehty ensi vuoden lukujärjestys. Muut rakensivat lukkarinsa onnessaan ja ongelmitta, mutta minulle jäi käteen lähinnä nippu kysymysmerkkejä sekä paha ja hämmentynyt mieli. Käydäkkö lukio kolmeen, kolmeen ja puoleen vai neljään vuoteen? Miksi yritän turhaan lukea espanjaa? Miksi minulla on ensi vuonna 29 kurssia kun muilla on 15?? Lisäksi esiin nousi ikuisuuskysymys: mitä ihmettä teen lukion jälkeen?

Toisaalta minulle on tällä hetkellä aivan sama mitä koulunkäynnille kuuluu. Mikään pikkujuttu ei pysty minua nyt masentamaan, sillä olen pystynyt treenaamaan yli odotusten jo lähes kahden viikon ajan! Juoksu on pitkästä aikaa oikeasti kivaa. Lenkille on kivaa lähteä, lenkillä on kivaa ja lenkin jälkeen on kivaa. Muistan taas, minkä takia tätä hommaa tekee. Viikon ylivoimaisesti parhaat hetket vietin maatessani maassa vk:n jälkeen ilman suurempaa syytä sekä saadessani ruokaa pitkän lenkin jälkeen. Nämä ovat niitä asioita, joita ei-juoksijat eivät tule koskaan ymmärtämään! Nyt vain toivon, ja teen kaikkeni, että tämä olotila kestää.


Kahta hauskemmiksi treenit tekee kevät. Aurinko paistaa, tiet ja polut on sulat eikä tarvitse käyttää takkia. Treenimahdollisuudet ovat ihan loistavat. Minun puolesta lumet saisivat aina lähteä tähän aikaan vuodesta, vaikka vähän aiemminkin. Ongelmaksi vaan meinaa koitua liian helposti kiihtyvät vauhdit ja pitenevät lenkit. Eilistä pitkää lenkkiä en olisi malttanut lopettaa millää, ja vähän se venyikin ylipitkäksi. Tosin hyvät olosuhteet eivät olleet ainut syy lenkin venähtämiseen. Eksyin taas, ja harhailin parin kilometrin verran umpimetsässä ja soramontun pohjalla. Kyllä, on ihan mahdollista eksyä reitillä, jota on juossut 8-vuotiaasta asti!

Tänään ohjelmassa oli ainoastaan kevyt lenkki hieronnalla höystettynä. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna olisi tarkoitus päästä tekemään kovempi harjoitus, en malta odottaa! On kyllä oikeastaan vähän pelottavaa, miten pahasti oma mieliala on sidoksissa juoksun kulkevuuteen, mutta näin se vain taitaa olla :D.

Siilinjärvi huikeassa kokonaisuudessaan lenkiltä bongattuna.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Äärimmäistä urheilua

Yritimme pohtia mikä tekee urheilusta urheilua. Emme päässeet yksimielisyyteen. Juoksu on lajina prototyyppiesimerkki klassisesta urheilusta. Matkasta riippumatta on määrä olla maalissa ennen kanssakilpailijoita. Lisäksi ratamatkoilla olosuhteet ovat vakioidut ja voidaan tilastoida maailmanennätyksiä. Tulokset ovat aina mustaa valkoisella ja vertailukelpoisia.

Myös hiihdossa kilpaillaan paremmuudesta yhteislähtökilpailuissa tai kelloa vastaan. Lajin luonteesta johtuen aina ei olekaan selvää kuka kilpailijoista on paras. On vain kilpailun voittajia, yksittäisen osakilpailun parhaita. Pitkänmatkan kilpailut ovat hiihdon parasta antia. Teoriassa kuka tahansa saa haastaa huippuammattilaiset samassa kilpailussa. Erot ovat kuitenkin järkyttävän isoja. Vain kovimmat miehet tulevat maaliin ennen naisten kärkeä.

Pallopelit kuten jääkiekko, koripallo ja jalkapallo ovat joukkuelajeja. Jokaisella joukkueen jäsenellä on oma roolinsa. Lajit ovat nykyisellään kuitenkin puhdasta ammattiurheilua. Pelaajien tarkoituksena on viihdyttää maksavaa yleisöä. Huipputasolla pelit ja pelaajat ovat äärimmäisen kovia. Tietyltä kantilta tarkasteltuna kuitenkin urheilua, vaikka paremmuutta on mahdollista mitata vain joukkuetasolla.

Keskustelu pysähtyi, kun esitin äärimmäisen urheilun vaativan välittömän kuolemanvaaran. Maantiepyöräily yhdistää parhaat puolet kaikista em. urheilulajeista ja täyttää annetun kriteerin. Joukkuelaji, jossa kilpaillaan kuitenkin yksilöinä rintarinnan kanssakilpailjoita vastaan. Jokaiselle löytyy myös erilaisia kilpailuja. On päivän kestäviä monumentteja, viikon etappikilpailuja ja kolmenviikon Grand Toureja hirmuisine mäkimaaleineen. Pyöräilyssä on myös joukon hienoimmat ja kunnioitetuimmat perinteet, ja yhä havaittavissa rippeitä herrasmiessäännöistä.

Lopulta tulin kuitenkin ajatelleeksi Mansaaren TT- ajoja. Osallistujat riskeeraavat kaiken vain kunnian vuoksi, palkintorahat ovat olemattomia. Jokainen kierros ajetaan täysillä ja voi olla viimeinen. Yhä kovempaa ja kovempaa urheilun perusajatuksen mukaisesti. Kilpailu ja koko ura on ohi samalla hetkellä kun pelko ottaa vallan.

Samalla huippunopeudet nousevat 60km pitkällä radalla yli kahdensadan mailin tunnissa. Turva-alueita ei ole. Virheen seurauksena liukuu hyvällä tuurilla asfaltilla, huonolla liuku päättyy kivimuuriin tai pudotukseen rotkoon.



Oheinen video on äärettömän hyvä kuvaus puhtaimmasta ja raadollisimmasta urheilusta maailmassamme. Kilpailussa yhdityvät nopeus ja kestävyys. Keskittymisen on oltava täydellistä koko kilpailupäivän ajan. Väsymys yrittää herpaannuttaa ajajia, mutta on taisteltava kaikin mahdollisin tavoin säilyttääkseen keskittymisen hetkeen. Videolla todettiin: "You know that you are alive when you almost aren't."

Samaa voi ja pitää soveltaan kaikeen urheiluun. Vain tällöin voi voittaa itsensä ja kanssakilpailijansa. Ennemmin tai myöhemmin sinut saavutetaan. Ennen sitä on nautittava ja annettava kaikkensa. Lajissa kuin lajissa pelko on urheilijan pahin vihollinen. Faster and faster.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vuorostaan Kallen haastattelu

Kevät on jo pitkällä. Miten harjoituskausi on sujunut, ja ovatko tavoitteet jo korkealla kesää ajatellen?

Vältyin talvella suuremmilta vaivoilta, ja sekä määrää että tehoa on tullut selvästi aiempaa enemmän. Harjoitusvauhdit ovat parantuneet jokaisella osa-alueella selvästi. Lähden siis kesään luottavaisin mielin. Harjoitussuunnitelman ylälaitaan 800m tavoitteeksi on kirjattu 1.57,50, mutta lähtökohtaisesti pitäisi pystyä juoksemaan liukuhihnalta alle kahden minuutin aikoja.

Olet ilmeisesti saanut juuri viimeisetkin kirjoitukset kirjoiteltua, ja kesään mennessä pitäisi olla lukion päättötodistus käsissä. Menivätkö kirjoitukset toivotulla tavalla?

Suoritin tiistaina viimeisen pakollisen liikunnan kurssin. Lukio on siis ylioppilastutkintolautakunnan Stetson & Harrison- menetelmällä saatavia arvosanoja vaille valmis. Alustavavien pisteiden valossa sarja 2xE, 2xM ja 2xC on todennäköisin vaihtoehto ylioppilastodistukseen. Olin siis hyvää keskitasoa ja sen pitäis riittää opiskelupaikan saamiseen. Ei tarvitse olla kovin pettynyt. 

Mikä saa sinut harrastamaan kestävyysjuoksua? Jos et harrastaisi, mitä ajattelisit tekeväsi?

Sattumalta katsoimme juuri kuvaa P9-sarjan Pm-maastojuoksuista, jotka olivat ensimmäiset kilpailuni. Harrastin jo lapsena paljon liikuntaa, ja satuin voittamaan. Siitä se lähti ja tässä ollaan. Tärkeitä olivat myös Säästöpankin Rolle- maastojuoksut, joihin kaikki osallistuivat ja numeroa vastaan sai hillomunkin palkinnoksi.

Pelasin jääkiekkoa aina B-junioreihin asti. Päätin panostavani täysillä Pohjola-leiriin asti. En kuitenkaan tullut valituksi leirille. Selityksenä voisin kertoa murtaneeni kylkiluuni turnauksen ensimmäisessä vaihdossa ja pelanneeni viikonlopun kipeällä kyljellä. Sisuuntuneena keskityin juoksuun. Jos en juoksisi, pelaisin todennäköisesti vielä jääkiekkoa.

Mainitse tähän mennessä a) paras saavutuksesi/tuloksesi b) mieleenpainunen kisa c) tavalla tai toisella pieleenmennein kisa


Paras kilpailuni on ollut Espoon M17 SM-kisojen 800m. Juoksin alkueräni neljänneksi ajalla 2.00,35 ja selvitin tieni finaaliin kahdeksan parhaan joukkoon ollen lopulta finaalin 7. 

Mieleenpainuneimmaksi kilpailuksi on pakko nostaa kaikki kolme Itä-Suomi, Pietari ja Karjala- alueottelua. Urheilullisesti kilpailut eivät ole olleet menestyksekkäitä, mutta ryhmähenki on ollut uskomatonta. Nuorille urheilijoille voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa; harjoitelkaa päästäksenne alueotteluun!

Olen epäonnistunut usein. Viimeisimpänä muistissa on viimekesän kotikisat suomenmestaruuksista taisteltaessa. Muutama kuukausi kilpailujen jälkeen selvisi, että olin ollut 19. Viimekesän pettymyksiin on vaikea löytää syytä, mutta toisaalta olen sanonut ettei urheilussa olekaan kuin kaksi sarjaa; MYL ja NYL. Tärkeimmät kilpailut ovat vasta tulossa. 

Miten kulutat vapaa-aikaasi?

Joskus illalla kotiin tullessa esitän vastakysymyksen. "Minkä vapaa-aikani?" Vuodessa on hieman vajaat 9000 tuntia. Viimeisen vuoden aikana koulu on vienyt 1500 tuntia, töihin matkoineen 800 tuntia ja varustehuoltoineen urheiluun lähes yhtäpaljon. Kun vähennetään yhdeksäntunnin yöunet päästään tilanteeseen, jossa "pakollisten menojen" jälkeen olen ollut menossa lähes puolet hereilläoloajastani. 

Nyt vapaa-aikaa on jäänyt koulun loputtua huomattavasti enemmän. Kuuntelen paljon musiikkia ja katson elokuvia. Kevään kynnyksellä myös pyöräilykausi on päässyt alkuun ja on ilo seurata omien suosikkien edesottamuksia Eurosportilta kestävyysurheilun kuningaslajissa. Menevän elämän vastapainoksi ei tarvitse ihmeellisempää äksöniä. Riittää kun saa rentoutua rauhassa.

Kiitos ja menestystä tulevalle kisakaudelle

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Satun haastattelu

Kun sinulta kysytään harrastuksistasi, mitä vastaat?

-Yleensä vastaan, että juoksemista, sillä tavallisesti kysyjä mieltää sen harrastukseksi. Itse en koe harrastavani juoksua vaan olevani juoksija, siinä on iso ero! Varsinaisia harrastuksia, mitä teen kun on aikaa urheilun ja koulun lomassa, ovat lukeminen, musiikin kuuntelu, blogin kirjoittaminen sekä kavereiden kanssa hölömöily.

Kirjoitit aiemmin vanhojentansseista. olet siis ilmeisesti lukiossa. Kuinka koulu on sujunut?

-Kyllä olen. Koulu on sujunut kaikin puolin hyvin. Käyn Kuopion Klassillista lukiota, joka on urheilulukio. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen on siis toiminut hyvin. Itse koulunkäyminenkään ei ole tuottanut ongelmia. Opinnot ovat jo ylittäneet puolenvälin, vaikka suunnitelmissa onkin kuluttaa koulunpenkkejä puolivuotta normilukiolaista kauemmin.

Siirrytään urheilublogissa itse aiheeseen. Miten talven harjoituskausi on onnistunut omasta mielestäsi?

-Huonosti. Lähes päivittäin kysytty kysymys on ollut "treenatakko vai eikö treenata?". Takana on paha ylikunto. Ajoittain olen joutunut epäilemään, onko se nyt todellakin ohi. On talveen toki mahtunut onnistuneitakin treenejä. Pari viikkoa sitten kotiuduin hyvältä etelänleiriltä ja osa Suomessakin tehdyistä treeneistä on lupaillut ihan hyvää.

Onnistuneet harjoitukset ovat kestävyysjuoksun suola, ja ne ovat vain ja ainoastaan omaa ansiota. Saat kuitenkin jatkaa hyvillä mielin kevääseen. Millaisia suunnitelmia sinulla on lähitulevaisuuden varalle?

-Vaikee kysymys! Lähitulevaisuuden aion viettää kestävyysjuoksun ehdoilla. Siinä sivussa olisi ensinnäkin takoitus kirjoittaa ylioppilaaksi. Valmistumisen jälkeen minulla on puolikas välivuosi. Sillon olisi tarkoitus päästä joksikin aikaa töihin, tai sitten toteutan yhden unelmani lähtemällä Amerikkoihin juoksemaan. Seuraavaksi pitäisi miettiä jatko-opiskelupaikkaa. Näillä näkymin suuntaan yliopistoon, mutta vielä en uskalla yhtään sanoa, mitä sitten siellä. Todennäköisesti edessä on kuitenkin omilleen muuttaminen.

Entä urheilulliset tavoitteet?

-Urheilun puolella tärkeintä olisi saada aikaan ehjiä harjoituskausia. Ensinnäkin haluan saavuttaa tason, jossa olen ennen ollut, ja palata takaisin lähellä oman ikäluokkani Suomen kärkeä. Muutaman vuoden sisällä pitäisi pystyä pärjäämään jollain tavalla myös aikuisten sarjoissa. Ensi kesänä tähtäin on Kuopion Kalevan kisojen 3000m estejuoksussa.

Haluatko lähettää lopuksi omia terveisiä?

-Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat koittaneet potkia minua eteenpäin sillon, kun homma on tuntunut ihan epätoivoiselta! Ja iso kiitos myös kaikille lukijoille, jotka jaksavat blogia seurata! :)

Kiitoksia

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Täysillä seinään!

Olemme naureskelleet treeniporukan kanssa hallittuja aivotärähdyksiä. Urheilutalon 67m juoksusuoralla nopeusvedot päättyvät seinään yhdeksän metrin jarrutusmatkan jälkeen. Jätin eilen pitkän lenkin välistä, sillä lauantaina tulin kävellen pois vauhtikestävyyslenkiltä. En jaksanut ollenkaan.

Tänään hetkellisestä väsymyksestä ei ollut enää muistoakaan. Juoksin vielä tossut jalassa 2x5x50m paikaltaan puolentoista minuutin palautuksella. Tavoitteena kiihdyttää sarjan sisällä rennosta vauhdista maksimiin. Sarjojen ensimmäisissä vedoissa kennojen väli otti n. 6.85s ja parhaimmillaan kello pysähtyi 6.50s kohdalla.

Seisovan 50m ennätys, ja vielä lenkkarit jalassa,  keskellä parasta peruskuntokautta lupaa hyvää. Vetojen päälle hypin aitoja ja loikin. Aitahypyt 2x5x 84cm korkeilla aidoilla sujuivat mallikkaasti. Aitakinkat tuottivat aluksi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, ja harjoituskierroksia tuli luvattoman monta.

Lopulta kinkkasin sujuvasti kuusi 60cm aitaa kuuden metrin välein. Ideana on siis kinkata aita aina vuorojaloin, tulla samalla jalalla alas aidalta, ja väliloikassa vaihtaa aidalle ponnistavaa jalkaa. Erittäin hyvä harjoitus, suosittelen vahvasti. Kuulemma entiset mailerit ovat selvittäneet 84cm aidat pidemmillä väleillä. Tosin kyseiset mailerit ovat voittaneet SM-mitaleja viesteissä.

Imatran seurathan pärjäsivät aina. Imatran Urheilijat yleensä 4x800m viestissä ja Vuoksenniskan Vesa vastaavasti 4x1500m viestissä. Kovat perinteet. Tänävuonna miesten viestijoukkue jää valitettavasti haaveeksi. Viimevuonna Joensuun SM-viesteissä yhdeksänneksi 4x800m viestissä sijoittunut joukkue on tälle kaudelle valitettavasti hajonnut täysin.

Takaiskuista huolimatta kovalla yrityksellä vielä junioripainotteisella joukkueella M19- sarjaan Lahteen. Majoitukset on jo varattu. Vaikka mitaleista ei tarvitse puhua tulee Imatralta iskukykyinen joukkue kovalla yrityksellä! Viestit ovat aina hienoja kilpailuja.

Keväällä lähdetään puolustamaan Savonlinnan katuviestin voittoa. Allekirjoittanut nousee joukkueen kapteeniksi ja lupaa tarjota ankkuriosuudella kovan vastuksen. Tähän mennessä talven harjoitukset ovat sujuneet odotusten mukaisesti hyvin.

Tästä lähdettiin kolme vuotta sitten. Juoksua on takana vajaa kymppitonni enemmän kuin kuvassa. Ensimmäistä kertaa 7.5km Vuoksen lenkki vei aikaa 30.40. Nyt vauhtikestävyyslenkitkin ovat järjestään alle 29min. Kehitystä on siis tapahtunut. Maantiejuoksut ovat kuitenkin taas tosiasia jo viikon kuluttua. Ohjelmassa tiukasti kolme kilpailua; 5km, 7.5km ja 10km.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Paistaa se päivä joskus risukasaankin!

Minä luovutan. En enää edes yritä ymmärtää, miksi joskus vaan jaksaa ja joskus ei. Joskus, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja odotukset ovat korkealla, voi kaikki mennä päin mäntyä. Joskus, kun olettaa kaikkien lähtökohtien olevan pielessä ja on jo periaatteessa luovuttanut, saattaa treeni tai kisa olla kauden paras. En ymmärrä! Viime aikoina tämä jaksaminen on ollut tavallistakin vaihtelevampaa.

Ennen etelän leiriä en oikein jaksanut, etelässä meni paremmin kuin hyvin. Nyt olen taas keikkunut noin viikon verran pahasti epätoivon partaalla. Mistään ei ole vaan tullut mitään ja kaikki on ollut huonosti. Tai ei tietenkään ihan kaikki, mutta urheilun saralla, ja se kyllä riittää paremmin kuin hyvin aiheuttamaan minulle pahan mielen. Ja kun sen pahan mielen kanssa on saanut taistella kohta lähes kaksi vuotta tauotta, pariin kertaan on käynyt mielessä, että onko tässä enää yhtään mitään järkeä. Kuluvalla viikolla uhkasin heittää hanskat tiskiin, ainakin tämän kevään osalta. Mutta en suostu, enkä voi, luovuttaa, en antaisi ikinä itselleni anteeksi!

Pari viimeisintä treeniä ovat onneksi taas antaneet vähän uskoa, ja olen laittanut aiemman jaksamattomuuden leirin jälkeisen väsymyksen piikkiin. Tänään juoksin tonneja maantiellä. Kevään ensimmäinen lenkki ilman takkia! Meni oikeastaan paremmin kuin koskaan ennen, ja suurin vaikeus oli pysyä tavoiteajassa eikä alittaa sitä selkeästi. Treenistä jäi tosi hyvä ja toiveikas mieli. Kuitenkaan en uskalla vielä liikoja toivoa. Kun toiveet ja tavoitteet ovat korkealla, liian korkealla, joutuu pettymään jatkuvasti. Nyt ei auta kuin mennä treeni kerrallaan, ja olla onnellinen jokaisesta onnistumisesta, ilman liian korkeita odotuksia. Pessimisti ei pety, vai? Kesään on kuitenkin onneksi vielä aikaa, ja sitten näkee miten tässä hommassa käy, mikään ei ainakaan parane jatkuvalla murehtimisella.

Päivään paistetta tuoneen treenin lisäksi aamu alkoi ihan kirjaimellisella auringon paisteella mennessäni laavulle makkaranpaistoon. Sää oli ihan huippu, ja auringossa oli välillä liiankin kuuma. Tuli syötyä makkaraakin pitkästä pitkästä aikaa, eikä tuo edelleenkään hirveän hyvältä maistunut, vaikka pyörittelin sen kahteen kertaan nuotiossa ja kertaalleen kuralammikossa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Yksinkertaista ja hyvää treeniä

Nyt on treenilöistäkin kirjoitettavaa. Siis suoraan asiaan. Tiistaina juoksin tutut 5x1000m 2-3min palautuksella. Lopullinen sarja hyvin menneen treenin jälkeen kirjattiin aikoihin;
3.20 - 3.15 - 3.13 - 3.12 - 3.12. Viimeinen tonni ei valitettavasti ollut nopein, mutta toisaalta sanottavaakaan hyytymistä ei ollut havaittavissa. Kolmen kovan viikon harjoitusrupeamasta on nyt ilmeisen onnistuneesti palauduttu.

Tiistai oli muutenkin niin kutsuttu superpäivä. Äidinkielen alustavat yo-pisteet antavat odottaa keväällä jopa Laudaturia. Toivottavasti naisten tunteiden erittely ja tulkinta olisi ollut muillekin haastavaa, ja kerrankin hyvä onni pyöristelisi numerot oikeaan järjestykseen. Hyvät Lukijat, toivottavasti blogistakin on ollut Teille iloa. Kirjoitukset on nyt ainakin toisaalla huomioitu.

Tänään torstaina kävin jo käsitteeksi muodostuneella "aamupäivälenkillä" ja pelasin viimeisillä liikuntatunneilla koripalloa, luonnollisesti voittavassa joukkueessa. Tärkeimpänä kuitenkin 3x4x300m/2'/4' vedot hallissa. Toinen toisensa jälkeen vauhti kiihtyi ja lopulta keskiarvo asettui selvästi alle 51s paikkeille.

Reipasta juoksua oli kuulemma jo ilo katsella. Treenit ovat herättäneet jalkapalloilijoiden vanhemmissa selvästi tunteita laajalla skaalalla. Yksi pitää hulluna, toinen kauhistelee ja kolmas ihailee. Tekeminen alkaa siis oletettavasti vaikuttaa urheilulta, sillä juuri noita tunteita urheilun kuuluukin herättää. Kyllä olisin itsekin välillä ulkopuolisena huolissani. Yrittänyttä ei kuitenkaan (yleensä) laiteta. Ei ainakaan pahalla.

Loppuun on pakko tarjota taiteellisempaa puolta esille. Löysin entisiä piirroksia ja komeudessaan varmasti ansaitsevat tulla nähdyksi.






keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Takatalvi

Noh, tuli se takatalvi Savoonkin. Aamulla ei voinut välttyä mielensä pahoittamiselta, kun joutui kahlaamaan nilkkojaan myöten hangessa, vaikka edellisenä iltana oli vielä voinut viilettää pitkin sulia metsiä. Saa nähdä, voihan se olla,että jos lunta tulee vielä lisää,saattaa joutua vetämään vielä monot jalkaan tälle talvelle. Laskin, miten kuluvan vuoden hiihtokilometrit suhtautuvat viimevuotisiin. Muutosprosentti oli aika pysäyttävä. 98,9% miinusta. Joskus tulee tällaisia talvia,ei voi jäädä murehtimaan.

Eilen kävin juoksentelemassa metsässä reilun tunnin verran. Olin liian aikaisessa. Sammalikot olivat kyllä sulat, mutta polkujen ja latupohjien tamppautunut lumi oli yhtä luistinrataa. Silloin kun en edennyt umpimetsässä, sain taistella liukastumista vastaan. Useita läheltä piti tilanteita sattui yhtenään. Lopulta puolikilometriä ennen kotia jalka osui epähuomiossa jäälle kesken alamäen,ja siitä mentiin sitten tyylikkäästi nurin. Tällä kertaa seurauksena vain rinteeseen iskeytynyt selkä, venähtänyt niska ja turvonnut ranne, jonka päälle onnistuin epäonnisesti laskeutumaan. Toisaalta olisi voinut käydä huonostikkin. Näinkin pieni tapahtuma laittoi ajattelemaan.



Jokikisenä lenkillä on mahdollisuus liukastua, kaatua tai astua monttuun. Muutamassa sekunnissa voi saada itsensä pariksikin kuukaudeksi pakettiin. Edessä pitkästyttäviä korvaavia ja vaikea juoksemisen uudelleenaloittaminen. Kyllä harmittaisi. Uskaltaakohan tässä enää lähteä kyseenalaisille alustoille urheilemaan?

Kaikkein pahinta tällä tavoin itsensä telomisessa on tieto siitä, että on aiheuttanut loukkaantumisensa käytännössä itse. Aina epätoivoisina hetkinä joutuu syyttämään itseään. Tosin ei ole kiva olla telakalla ilman syytäkään,epätietoisena.

Lopputuloksena näihin syvällisiin pohdintoihin päätin,että kaikki loukkaantumiset,ylikunnot ja telakallaolot ovat aivan pyllystä, ja kyllä urheilijoilla pitäisi olla oikeus treenata ja kisata terveenä,ilman jatkuvaa murehtimista!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Eteenpäin, vaikka kivireki perässä

Lauantaina vedin kivirekeä kuvainnollisesti perässä sensijaan, että olisin juossut tutulla lenkillä ennätykseni. Optimistisesti lähdin kuitenkin yrittämään. Sekä optimismi, ja yritys kuitenkin haihtuivat viimeistään muutaman sadan metrin jälkeen. Lunta oli nilkkoihin asti, vaikka muutamaa päivää aikaisemmin oli lähes toukokuinen keli. Taistelin loppuun asti ja suutuspäissäni löin kellon sammuksiin sen näyttäessä 3.55min/km vauhtia.

Yleensä en ota paineita. Hoidan asiat suurpiirteisen säntillisesti. Tästä huolimatta olen saanut luotettavan miehen leiman. Viime viikkoina ylioppilaskirjoitukset ovat kuitenkin aiheuttaneet lähes unettomia öitä. Pohtiessani ilmiötä tajusin merkittävän eron kirjoitusten ja tavallisen elämän välillä.

Urheilussa harjoitellaan läpi vuoden ja kilpaillaankin useita kymmeniä kertoja kaudessa. Muutama onnistuminen nollaa kaikki pettymykset ja jättää hymyn huulille. Vaihtoehtoisesti voi hakata päätä seinään, ja palata radoille yrittämään uudestaan.

Arvostamani valmentaja kommentoi SM-hallien juoksuani seuraavasti: "Ensi kesänä kovempaa, ja kovempana." Hän oli täysin oikeassa. Kirjoituksissa ratkaistaan kuitenkin muutamalla kokeella vähintään lyijykynähahmotelmana tulevaisuuden suunta.

Kivi vierähti sydämmeltä, kun otin kemian kokeesta torjuntavoiton. Vielä matematiikka ja fysiikka kunnialla ja saa taas rauhassa keskittyä normaaliin elämään. Käsite on saanut hieman vinoutuneen sävyn. Tavallinen elämä, tossua toisen eteen vailla paineita tulevasta. Urheilun ohessa asiat tuntuvat soljuvan omalla painollaan. Ja kun ne eivät suju saa vastapainoksi unohtaa kaiken ja sitoa lenkkarit jalkaan.

Kyllä taas alkaa sujua.

Edelleen Tammisen opein; minkä sijoituksen saa heti kaksinkertaisena takaisin? Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia jaksamista. Kahdella tunnilla liikuntaa jo puolestaan jaksaa viikon olla Teräsmies. Kuukauden jos tyytyy olemaan vain Batman. Lopulta on kuitekin tyydyttävä lepäämään, yleensä ansaitusti.

Turha itseään on kuitenkaan säästellä. Antaa mennä pitäen mielessä, ettei epäonnistuminen ole maailmanloppu. Seuraava, kovempi ja parempi, yritys voi taas järkyttää status quota. Vai oliko se niin, että täytyi onnistua kerralla hyvin... Eikai, onhan videopeleissäkin sentään kokonaista kolme elämää.

Jokatapauksessa tie on edessä ja avoinna.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kisaturistin silmin

Perjantaina hyppäsin bussiin viettääkseni viikonloppua Joensuussa. Varmasti muutenkin kiva paripäiväinen piristyi kummasti tajutessani Kontiolahden ampumahiihdon maailmancupin olevan meneillään paraikaa. Alunperin tarkoituksena oli tyytyä vierailemaan illan palkintojenjaossa kisatorilla. Silti lauantainen naisten kisa tuli seurattua ihan paikan päältä. Jos kisat sattuu käytännössä samaan kaupunkiin, ei tilaisuutta voi jättää käyttämättä, varsinkaan kun ei ole koskaan maailmancuppia livenä seurannut!


Odotin, että vierestäseurattuna ylämäet näyttäisivät suuremmilta ja hiihtäjien vauhdit kovemmilta. Näin ei kuitenkaan oikeastaan ollut. TV-kuvasta saa kyllä melko todenmukaisen käsityksen mäkien koosta, vaikka monet ovatkin toista mieltä. Hiihtäjien vauhdit puolestaan näyttivät ruudun kautta välittyvää kovemmalta, ainakin tasamaalla. Suurimman mäen luona kisaa seuranneenna pääsi tekemään huomion, että maailman parhaatkin ovat kuitenkin ”vain” ihmisiä. Ei se mäen kiipeäminen heilläkkään ihan helppoa ollut, varsinkin viimeisillä kierroksilla sai seurata hyvinkin väsynyttä menoa. Alkuverkassa osa katsoi parhaaksi heittää ankkakäynnille. En siis todellakaan nyt väheksy yhtään.


Selvanä miinuksena kisojen liveseuraamiselle se, että niiden kulusta ei kyllä tiedä oikein mitään, varsinkin jos on maastossa. Hyvä tunnelma kuitenkin korvaa tämän vian. Yleisöä oli paljon, paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut. Vissiin ampumahiihto sitten kiinnostaa suomalaisia niin paljon, että viitsitään vaivautua ihan paikan päälle, ja hyvä niin. Kisapaikalle, ja etenkin sieltä pois, päästäkseen piti jonottaa yleisöbussiin pääsyä kauan. Vaikka paikalla suomalaisia olikin siis kiitettävästi, suurin osa katsojista liehutti itänaapurimme lippua. Itsellänikin oli maastossa toisella puolella venäläisiä, toisella puolella valkovenäläsiä, mikä ei toisaalta haitannut, sillä oma suosikkinikin kisaa valkovenäjän riveissä.


Kisaturistireissuni paras anti oli huomata ero suomalaisen ja ulkomaalaisen kannustuskulttuurin välillä. Siinä missä venäläiset huusivat kurkku suorana niin omilleen kuin muidenkin maiden urheilijoille, suomalaiset pääsääntöisesti jurottivat paikoillaan ilmekkään värähtämättä, vaikka voitto kotimaahamme irtosikin. Toki poikkeuksia varmasti löytyy molemmilta puolilta.


Joka tapauksessa, vaikka kisojen tilanteesta pysyy paremmin kärryillä omalta kotisohvalta käsin, voin suositella jokaiselle käyntiä tällaisissa kisoissa, edes kerran!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Etuoikeutettu urheilija

Jemima Backman haistatti blogissaan paskat suomalaiselle urheilulle. Osittain olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että suomalaiset vaativat urheilijoilta menestystä. Olemme menestyshullu kansa, osin mahtavien perinteiden velvoittamana. Urheilu on kuitenkin parasta paikanpäältä.

Kentän laidalta katsottuna junioreiden harjoituksissa on hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Urheilukouluissa nuorimmat leikkivät hippaa ja vähän vanhemmat tutustuvat monipuolisesti kaikkiin yleisurheilulajeihin. Jouekkuepeleissäkin pidetään hauskaa ja jokainen kokee varmasti onnistumisia. Jääkiekossa maalin jälkeiset tuuletukset eivät jätä tulkinnan varaa.

Vanhemmaksi kasvettaessa ja tulosten ensin leikinomaisesti parannuttua siirrytään valmennusryhmiin. Samalla urheilu alkaa vakavoitua. Pikkuhiljaa päädytään tilanteeseen jossa koko elämä pyörii urheilun, ja varsinkin omien harjoitusten ympärillä.

Tavoitteellisen harjoittelun ei kuitenkaan tarvitse olla kurttuotsaista, vaikka allekirjoittanut fyysisesti onkin. Yksilösuorituksista huolimatta yleisurheilu on joukkuelaji. Aina juoksusuoralle tai hallille mentäessä morjestetaan kaikki tutut halli- tai kenttämestaria unohtamatta. Vaihdetaan kuulumiset ilman kiirettä odottavasti harjoituksesta. Urheilijan paras tuki ja kannustin on toinen kanssaurheilija.

Tässä kohtaa urheilun ulkopuolinen astuu kuvioon. Hän ei näe kilpailusuoritusten taakse, koska ei itse ole ollut kentän laidalla katsomassa junioreiden tai vakavoituneiden urheilijoiden harjoittelua ja yleistä toimintaa. On totta, että moni asiaan vihkiytymätön tietämättömyyttään ihmettelee onko juoksukilpailuissa hullut numeroitu. Huonosti menneen kipailun jälkeen vielä lyttää koko urheilijan.

Toisaalta yhä useampi onnittelee omista parhaista tuloksista ja hyvistä sijoituksista. Harjoittelustakin ollaan aidosti kiinnostuneita. Kuinka paljon on tullut viikossa kilometreja tai millaisia vinkkejä olisi antaa juoksuharrastusta aloittavalle kuntoilijalle. Ja niin mistä niitä tossuja saa tilattua. Urheilijaa kunnioitetaan yhä.

On selvää, että urheilijankin on tehtävä töitä, ansaittava elantonsa ja kerättävä työkokemusta. Suomessa vain jääkiekkoilija ansaitsee ruokarahansa opiskellessa urheilemalla. Mestis-tason muutamien satasien kuukausittainen korvaus yhdessä opintotuen kanssa pitää hengissä ja katon pään päällä.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Backman sanoo urheilijan tarvitsevan etuoikeuksia. Mielestäni on kuitenkin selvää, että urheilijana oleminen on etuoikeus. Mikäli ei kykene sisäistämään tätä voin ennustaa, ettei urasta tule erityisen pitkää tahi menestyksekästä.

Juuri kriittisessä vaiheessa lukioiässä koulu joustaa ja aamutreenejä saa tehdä rauhassa vähintään kolmena arkipäivänä. Meneillään olevissa ylioppilaskirjoituksissa asetetaan koko ikäluokka kouluosaamisen mukaan järjestykseen Gaussin-käyrälle. Olen viimeisen vuoden aikana ollut niin monessa mukana, ettei koulutehtäville ole ollut enää vaadittavaa aikaa tai jaksamista. Mutta tulen kuitenkin olemaan hyvää keskitasoa. Enempää ei ole reilua vaatia?

Elämä on täynnä valintoja joista jokaisen on kannettava vastuu. Urheilu valintana kuitenkin opettaa elämässä tarvittavia taitoja, kunhan hoitaa myös vaaditut velvollisuudet samalla. Urheilijalla on etuoikeuksia.

At the end off the day olen tyytyväinen valintoihini. Urheillessa ja töissä olen saanut turpaani, oksentanut harjoituksen tai kilpailun jälkeen,  epäonnistunut ja pettynyt, mutta myös iloinnut tavalla jota "tavallinen" ihminen ei voi uskoa, eikä sitä hänelle selittää. Sovitaan, ettei kenenkään tarvitse enää moittia urheilijaa huonoista suorituksista. Urheilija osaa sen itsekin. Onnistumisistaan hänen on vastaavasti oikeus nauttia täysillä!



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pieni takaisku

Nyt olen ottanut jo lähes viikon kevyesti ulkomailta palaamisen jälkeen. Kilometrejä on kertynyt suurin piirtein saman verran kuin etelässä viimeisellä aamulenkillä. Pikkuhiljaa alkaisi mieli tehdä jo päästä tekemään kunnollisia juoksutreenejä. Matkassa on vaan yksi mutta. Vanhat tutut penikat.

Kun alkuvuodesta aloitin juoksemisen pitkän tauon jälkeen, penikat ärtyivät tästä uudesta lajista, mikä on ihan normaalia. Etelään siis lähdin kipeillä koivilla. Muutaman kerran kävi mielessä, pystynkö/uskallanko juosta siellä kunnolla ollenkaan. En tiedä johtuuko lämpimämmästä ilmasta vai mistä, mutta koneen laskeuduttua Las Palmasiin, jalat olivat lähes oireettomat koko reissun ajan. Samoin kävi viime vuonna. Leirillä pystyn juoksemaan, mutta Suomeen palattaessa todellisuus paljastuu. Vaiva ei onneksi ole tällä hetkellä hirveän paha, mutta en halua sen pahenevan yhtään. Kokemuksen kautta olen ymmärtänyt, että penikat täytyy hoitaa kuntoon, ennen kuin jalat ovat siinä kunnossa, että kävely sattuu. Jalkojen lepuuttaminen on nyt vain niin vaikeaa, kun juoksu muuten alkaisi tuntua paremmalta!

Pakko sanoa, että tässä on nyt kyseessä yksi turhauttavimmista vaivoista, mitä tiedän. Normaalisti vammat häviävät levossa, ja niin varmaan penikatkin, mutta kappas vaan, pitkän levon jälkeen juoksemista aloittaessa ne kipeytyvätkin uudestaa! Useampaan kertaan olen tullut miettineeksi, että jos lääketiede kerran on muka niin kehittynyttä, miten voi olla mahdollista, että kukaan ei oikeastaan tiedä, miten niinkin yksinkertaista, mutta niin ärsyttävää vaivaa kuin penikoita pitäisi hoitaa? Joka toinen käskee lepuuttamaan ja antamaan olla rauhassa, joka toinen käymään hierojalla repimässä ne auki. Niin mihin sitä sitten pitäisi uskoa?? Itse olen kyllä ensimmäisen kannalla, siitä ei koidu ainakaan mitään lisävahinkoa. Yleensä koitan saada parannusta aikaan venyttämällä pohkeita ja nilkkoja, sekä käyttämällä kylmää. Tälläkin viikolla on tullut sekä käytyä hangessa seisomassa että kuskattua jäätä sisällä. En tiedä onko näittenkään keinojen toimivuudesta mitään lääketieteellistä näyttöä, mutta ei niistä ehkä haittaakaan ole, ja yrittänyttä ei laiteta!

Kuvista näkee, miten tilanteet voivat muuttua vain viikossa.




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Lähes 400km liikuntaa kolmeen viikkoon

Tänään en valtavirrasta poiketen pitänyt eväsretkeä koulun salissa, vaan kirjoitin äidinkielen ylioppilaskokeen esseen aiheesta mitä jätämme jälkeemme ja kuinka tallennamme elämämme. Tietysti hyvin lukijoita kerännyt blogi jää internetin syövereihin ikuisiksi ajoiksi, mutta sentään kaikkeä ei täälläkään ole tarkoitus julkaista.

Taitekohtaan tultaessa on pidettävä pieni yhteenveto. Sekä kirjoitukset, että harjoituskausi ennen ratakisoja ovat ohittaneet puolivälin krouvin. Harjoituspäiväkirjaan on merkitty 1750km edestä juoksua lokakuun alusta laskettuna, eli siis n. 11km päiväaltistukseksi muunnettuna. Kun muutama hiihtokerta ynnätään mukaan saavutetaan 2000km rajapyykki liikkumisessa.

Kokonaisrasitusta mitattaessa on syytä ottaa lukuun vielä vihellettävät pelit, joita on kertynyt jo lähemmäs neljäkymmentä. SM-hallien jälkeen ehdin kolmeen viikkoon juosta 240km ja vielä hiihtää 130km päälle, yhteensä siis 370km vaihtuneita maisemia.

Eilen pyhänä harjoitusjakso huipentui kuudella hikisellä tunnilla. Kolme peliä juniorijääkiekkoa ja iltalenkiksi TV kevyt 20km. Tunnustan käyneeni ostamassa herkkuja kaupan kautta. Sain kuitenkin kaverin luvan, vielä omaa lupaakin parempi. Ja tunnetusti omallakin luvalla pääsee jo pitkälle!

Satu kommentoi terävästi, että viikon onnistuneisuuden yksikkö on kilometri, eikä euro. Kolme viikkoa menivät siis ilmeisen hyvin. Toisaalta viimeisen viikon ansioit voisi kääntää edestakaisiksi lentolipuiksi Kanariansaarille. Sielläkin on ilmeisen kivaa.

Nyt tarkoituksena on pitää määrällisesti erittäin kevyt viikko, mutta tehdä jo loppuviikosta kova vauhti-/maksimikestävyys -harjoite. Tavoitteena startata keväällä muutamaan kilpailuun maanteiden kauhuna. Legendaarisien Esson-baarin tai nykymuodossa ymmärrykseni mukaan julkaisukelvottoman nimisen Facebook keskusteluryhmän huhujen mukaan tekee tiukkaa ehtiä maaliin ennen kuin ensimmäiset ovat vetäneet verkkarit jalkaan. Hallikisat antoivat jo katetta huhuille.

Inkerin-kisoista viime kesältä. Aika jäi harmittavasti senttien verran päälle kahden minuutin, 2.00.09. Etualalta löytyy kuitenkin vihje nimeltä mainitsemattomasti maantiekauhusta.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa!

Ei paluu Suomeen ollut niin paha kuin pelkäsin. Kone ei laskeutunutkaan perjantaina keskelle pakkasta, pimeyttä ja lunta, vaan ihan kivoihin olosuhteisiin. Yllätyksekseni sain todeta, että täällähän on kevät!

Lumi on vähentynyt entisestään, ja suurin osa maanteistäkin on jo sulia. Lämpötilakin alkaa olla siedettävissä luvuissa, ja ulos pystyy lähtemään keräämättä koko vaatevarastoaan päällensä. Muutkin olivat huomanneet parantuneet säät: Etelä-Suomen pellot olivat jo täyttyneet joutsenista! Nyt täytyy vain toivoa, että talvi ei tee paluuta.

Epäilemättä sulista teistä johtuen käteeni on tainnut kasvaa ylimääräinen jatke. Jatkeessa on teksti ”Juoksijalehden kilpailukalenteri”. Kovasti olen jo kisakalenteriani suunnitellut, mutta vaikka aikainen kevät koittaa hämätä, ei maantiekisojen aika ole vielä. Ensimmäiseenkin starttiin on aikaa vielä vähintään kuukausi. Sitä ennen pitää kuitenkin saada treeneissä rikottua ”karsintarajat”, jotka olen itselleni asettanut. En lähde viivalle ennen kuin tiedän päässeeni edes jollekkin tasolle. Minulle ei vaan sovi lähteä kisoihin alisuorittamaan. Siitä kun ei tule kuin paha mieli kaikille.

Tänään en kuitenkaan vielä alkanut rajoja tavoitella, vaan vietin kivan lepopäivän aloittamalla ”grillikauden”,ainakin melkein. Eväsretki-idea kehittyi makkaranpaistoksi läheisellä laavulla. Ei vaan ollut sitä makkaraa. Iskimmekin kanssaretkeilijöiden kummastukseksi nuotioon banaaneita, paketillisen kalapuikkoja sekä pakastimen pohjalta löytyneet nakit. Osa ruuista saatiin ihan suuhun asti, mutta varmaan saman verran niitä päätyi akselille nuotio-kuralammikko-koiransuu. Termospullokin meni hajoamaan ja melkein litra hyvää kahvia meni hukkaan! Hauskaa oli kuitenkin.


Kyllä hätä keinot keksii, voi niitä kalapuikkoja näinkin paistaa!



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Intervallin vastapainoksi tasaista laahaamista

Kolme kovaa treeniviikkoa ovat viimeistä pitkää lenkkiä vaille valmiit. Mieskin alkaa olla valmis. Kahteen viikkoon 140km sekä juoksua, että hiihtoa ja päälle vielä 100km juoksuviikko. Keskiviikkona juoksin ensimmäisen lenkin aamulla ja toisen illalla. Iltalenkin  päälle kävelin tanko niskassa juoksusuoraa edestakaisin, hypin aitoja, ja loikin muutenkin.

Torstai olikin treenimielessä mielenkiintoinen päivä. Syksystä asti olen säännöllisen epäsäännöllisesti juossut muutamaa erilaista intervalliharjoitusta. Tällä kertaa:

3x600m/2'
3x400m/1'
3x200m/1'
4x100m/käv

Aina vedon lyhentyessä 4' sarjapalautus ja luonnollisesti palautuksista puolet hölkäten.

Harjoitus eteni kuin itsestään ja kellokin tykkäsi. Kehityksen huomaa, sillä syksyllä lennokkuus puuttui kokonaan. Sinällään epäloogista, koska alla on vuoden kovin harjoitusjakso ja testijuoksu. Ajat vedoittain kellottuivat suurinpiirtein 2min-72s-33s-15s. Tarkkoja aikoja ei tarvitse ottaa itse. Kesällä ne kyllä ilmestyvät tulostaululle.

Viimeinen 100m veto 13.4s; treenikaveri vittuili juoksemalla kovempaa ja tuulettamalla maalissa. Oli kuitenkin pitänyt pidempiä palautuksia ja lyhennellyt vetoja. Kyllä mieleni pahoitin silti. Kiriin on löydyttävä uusi vaihde vielä kevään koittaessa.

Tänään meno oli ponnetonta, tasaista 4min/km. On turha epäillä GPS-virhettä sillä jätin kelloa lukuunottamatta kaikki mittarit ja jopa puhelimen kotiin. Eivätpähän häirinneet. Tarkasti 7.5km kiertävällä reitillä, jossa oikominen on mahdotonta sekuntikello puhuu karua kieltä.

Samaa oikomattomuutta olen taas muutamana päivänä kironnut, sillä työmatka Vuoksen itä-puolelle on linnuntietä vain pari kilometria suuntaansa, mutta sillan kautta kiertämällä edestakaisin saa polkea jo kymmenen kilometrin verran.

Kuvassa itseoikeutetusti seitsenkertainen maailmanmestari Phill Read
Kovimmat motoristit ja paikalliset tunnustavat paikan. Legendaarinen navetan-kurvi eli Shell-mutka Imatran katuradalla. Linnankosken navetan alakerrassa on tällä hetkellä kolmenkymmen ikkunanpuitteen soodapuhallus-projekti. Ensiviikolla pitää mennä jatkamaan. Kelien lämmetessä saa kohta kaivaa uuden moottoripyöränkin tallista.

Tänään keskittyminen oli B-nuorten Suomi-sarjan ottelussa Ketterä- Jää-Ahmat. Kovimman sarjan peli, jota olen viheltänyt ja otteluvalvoja paikalla. Tuntuu oudolta ajatella, että pelaajat ovat vain vuotta nuorempia kuin itse. Kovaa pelasivat, mutta hyvin meni! NHL on kuitenkin vielä kaukana.

Imatrankosken kuohuja Valtionhotellin rappusilta kuvattuna. Fortum tarjoaa. Imatrankosken voimalaitoksesta peruskorjataan jälleen Suomen suurinta, tällä hetkellä tehoa löytyy 178MW edestä. 1930-luvulla voimalaitoksen valmistuessa sanottiin tuon riittävän koko valtakunnan tarpeisiin. Toisin kävi.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kaikki hyvä loppuu aikanaan!

Leiri on huomista aamutreeniä vaille ohi. Lähtö on lähellä. Höh. Oisi täällä pidempäänkin viihtynyt. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja en voi kieltää, etteikö olisi jo vähän Suomea ja suomalaisia ikävä. Kiva päästä syömään suomalaista ruokaa. Ja kouluruokaa on ollut ikävä.


Tänä aamuna sain tehtyä viimeisen kovan treenin. Vauhti ei siis edelleenkään päätä huimaa, mutta oli kuitenkin sen verran toivoa herättävää, että joudun melkein jo lupaamaan, että minut tullaan näkemään tänäkin vuonna maantiellä numerolapun seurassa. Tein treenin tavallisuudesta poiketen heti aamulla, mutta en huomannut juurikaan eroa illalla tehtyyn. Hyvä se on treenata eri aikoihin, ei ne kisatkaan ole aina samaan kellonaikaan.


Viime päivinä olen saanut epäillä gps:n toimivuutta toistuvasti. Millä muullakaan selitettävissä, että lenkkivauhdit ovat loppuleiristä kiihtyneet 30s-60s/km? Luulisi, että treeni alkaisi jo painaa jaloissa, mutta ne tuntuvat vaan joka päivä entistä kevyemmiltä, ja juoksu muutenkin helpolta! Kyllä en ymmärrä. Mutta toisaalta parempi näin. Kanarialla nyt taitaa muutenkin tapahtua ihmeitä, ainakin päätellen siitä, että yhtäkkiä pystyn juoksemaan kahteen viikkoon enemmän kuin koko edeltävään alkuvuoteen yhteensä, ja käytännössä täysin ongelmitta!

Miksiköhän kauppiaat luulivat toistuvasti siskoksiksi? :O


Enään on siis jäljellä leirin pahimmat ja parhaat hetket: pakkaaminen sekä ruokakaappien tyhjäksi syöminen.Aamulla lenkin ja aamupalan kautta lentokentälle ja sieltä Suomeen viettämään ansaittua kevyttä viikkoa, jonka jälkeen pääseekin ottamaan suunnan kohti maanteitä!


Frozen yogurttia piti käydä maistelemassa pariinkin otteeseen, myyjä oli kyllä sen verran mukava!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lappeenrannan Talvijuoksu

Lappeenrannan Talvijuoksu sarja on loka-huhtikuussa jokaisen kuukauden ensimmäinenä tiistaina kilpailtava maantiejuoksutapahtuma. Hienoa on, että osallistujia on SM-tason kilpailijoista aina omaksi iloksi hölkkääviin veteraaneihin. Osallistujien lajikirjokin on laaja; tähän mennessä samalle lähtöviivalle on asettunut juoksijoita, suunnistajia, pyöräilijöitä sekä kaikki yhdistäviä triathlonisteja.

Kävin 3km kääntöpaikalla verryttelemässä, vaihdoin tossut ja otin vielä 5x100m aukivedot. Numerotkin ovat mallia 80-luvun hiihtokilpailu, joka osaltaan kasvattaa tunnelmaa valmistautuessa. Minuutti lähtöön. Heitän takin pois ja otamme paikat eturivistöstä. Startti tapahtuu tasan klo 18.00 ja innokkain ottaa varaslähdön vielä lähtölaskennan aikana.

Viimeistää kilometrin kohdalla olimme irtautuneet. Katsoin taakseni ketä on mukana ja naureskelin, ettei maantiejuoksuissa sovi peesailla! Kääntöpaikalla 2.4km kohdalla sain vastaukseksi kelloon kertyneen 8.20. Hyvä väliaika, vaikka retti on menosuuntaan selvästi nopeampi. Ajattelin, että kilometrin verran vedän vielä ja takaisin 3km kääntöpaikalle tullessa on alettava miettiä ratkaisuja.

Tiheätahtinen hengitys kuului takana vielä huolestuttavasti 1.5km ennen maalia. Päätin pudottaa seuraajat suoraan vetoon. Kilometri ennen maalia aloimme kiivetä reitin raastavinta mäkeä. Yhdessä porukassa vielä. Vilkaisin taakseni ja totesin, että mukana on suunnistaja Antti Saikko ja suomenmestari Liikuntamyllystä, Alisa Vainio. Pakko oli lopettaa veto, kun ei-toivotusti kaksi kanssakilpailijaa vielä hengitti niskaan.

Alisa otti ylämäessä piikkipaikan. Tyydyin peesailemaan oksennuksen noustessa kurkkuun. Tiesin kuitenkin mailerina olevani joukon kovin kirimies. Ainakin tuorein jaloin. Pysyttelin ylämäkeen kaartavalle loppusuoralle asti peesissä ja ratkaisin rytminvaihdoksella kilpailun 200m ennen maalia.

Kova ja hyvä kilpailu. Maalissa toimitsijat kiusasivat, jotta tyttöjen peesissä sitä juostaan. Todellisuudessa kova kaksikko näyttäytyin tuulenhalkojan takaa ensimmäistä kertaa kilometri ennen maalia. Lopussa oli pakko näyttää kaapin paikka. Nuoremmat tytöt eivät saa sentään hyppiä silmille. Kellot olivat pysähtyneet aikaan 16.54 ja kellotin uuden PB:ni 4.8km matkalla. kilometrivauhdiksi asettui n. 3.30min/km. Noususummaa 5km reitillä kertyy likimain 50m.



Kuvassa sykekäyrää kilpailusta. Yli kahdensadan päästiin jälleen. Muuta kuvamateriaalia ei valitettavasti ole jakaa. Näissä karkeloissa keskitytään olennaiseen. Laitan tulokset vielä tähän viestiin, kunhan ne julkaistaan.


EDIT. Tässä vielä linkki tuloksiin

Tie menestykseen on viitoitettu

Kuinka menestyvät urheilijat tai laajemmin ihmiset yleensä syntyvät?
Resepti on yksinkertainen.

Juhani Tamminen antaa kymmenen ohjetta:
  1. Asenne ratkaisee
  2. Opi antamaan vastoinkäymisille poikittaista mailaa
  3. Keskity oleelliseen; 95:50
  4. Ole valmis uhrauksiin
  5. Treenaa perusasioita jokapäivä
  6. Uskalla asettaa itsellesi tavoitteita
  7. Herätä luottamusta
  8. Usko itseesi ja omaan tekemiseesi
  9. Älä tyydy olemaan hyvä, vaan pyri olemaan erinomainen
  10. Voittaja ei koskaan luovuta
Jokaista em. ominaisuutta tarvitaan matkalla paremmaksi ja tällöin vain taivas on rajana. Toisaalta kaikki kymmenen kohtaa nivoutuvat yhteen. Lähtökohtaisesti on asetettava konkreettinen tavoite. Tavoite voi olla pitkällä aikajänteellä saavutettava, mutta tällöin on asetettava myös välitavotteita, joiden saavuttaminen palkitsee ja ruokkii nälkää tiellä suureen tavoitteeseen.

Seuraavana tulee asenne. Ole valmis uhrauksiin, äläkä tyydy olemaan vain hyvä. Matkan varrella moni sanoo, ettei ole mitään järkeä jatkaa. Sanovat, ettet ole tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi hyvä kenelle, sinua arvostelevalle vai itsellesi? Tilanteessa ei voi tehdä muuta kuin luottaa itseensä ja jatkaa aina seuraavaan päivään pitäen tavoitteen kirkkaasti mielessä.

Matkalla on tehtävä uhrauksia. Moni mielihyvää tuottava asia jää väliin. Jälkeenpäin miettiessä riski on pieni. Voit tulla paremmaksi. Vaaditaan kuitenkin päivittäistä harjoittelua. Urheilussa mieluiten kaksi kertaa päivässä. Muutaman kerran viikossa on kaikenlisäksi mentävä epämukavuusalueelle.

Ei elämä yleensäkään ole aina kivaa. Eikä sen pidäkään olla. Tärkeintä on kuitenkin olla parkumatta elämän kovuutta ja annettava tarpeen tullen poikittaista mailaa. Mark Cavendish sanoi haastattelussa harjoittelevansa aina vain kovempaa, koska ei voi sietää häviämistä mies-miestä vastaan kamppailussa, kun häneltä kysyttiin mikä häntä motivoi. Jokaisen on löydettävä oma motivaationsa.

Low risk, high reward



Paikallislehden tekstiviestipalstalla oli annettua palautetta häiritsevästä harjoittelusta. Suomalaiset vaativat urheilumenestystä, mutta harjoittelu kuitenkin häiritsee elämää. Kun intoa riittää on annettava mennä. Vain silloin voi tulla paremmaksi.

Viime vuonna tein reippaat 600h töitä. Töitä joista nautin, jopa kun ulkona oli kolme astetta lämmintä,  aurinko oli laskenut, satoi vettä vaakatasossa ja työhanskat olivat märät. Vain nauttimalla omasta tekemisestään, oli kyse sitten töistä tai urheilusta, voi päästä hyviin tuloksiin. Tällöin itseään ei enää tarvitse houkutella, tekeminen on itsestäänselvyys.

Lukion ja urheilemisen lisäksi välillä meinasi väsyttää. Syksyllä ennen kirjoituksia päivät venyivät koulu-, työpäivän ja lenkin yhteisvaikutuksesta 12-14h mittaisiksi. Kotona ehti vain syödä, nukkua ja huoltaa varusteet. Jälkeenpäin en kuitenkaan vaihtaisi päivääkään.

Viimeviikko oli ensimmäinen lomaviikko sitten kevään. En enää edes muista tarkkaan. Lomaviikko siinä suhteessa, että kävin vain sopimassa lisää töitä. Toivottavasti olen kuitenkin oikealla tiellä matkalla paremmaksi. Luotan siihen.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Puoliväli ohitettu

Elikkä nyt on reilu viikko vietelty leirielämää. Vajaa viikko vielä jäljellä.  Alkuleiristä esiintynyt juoksun kulkemattomuus on haihtunut kuin taikaiskusta, ja juoksu tuntuu paremmalta lenkki lenkiltä. Mitään pahempaa väsymystä ei ole ilmennyt kohtuu runsaista kilometreistä huolimatta.

Olosuhteetkin ovat olleet kunnossa.  Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta mutta aamu- ja iltapäivisin on juuri sopiva treenisää.  Treenata on voinut niin hiekkatiellä, puistossa, asfaltilla, dyyneillä kuin urheilukentälläkin. Vaikka kenttä onkin muuttunut maksulliseksi, olemme toistuvasti onnistuneet keplottelemaan itsemme sisään maksutta, ja vielä ihan laillisin keinoin. Miinuksena lenkkireiteille pitää mainita vessojen vähyyden, monesti joutuu juoksemaan liki 10km sellaisen löytääkseen. Lisäksi olemme joutuneet huomaamaan, että paikallisen kasinon pitäjät eivät hypi riemusta, kun pari hikistä, lyhyttoppista juoksijaa ryntää sisään vessan perässä…


Juoksua on kertynyt määrällisesti ehkä turhankin paljon, mutta sekaan on kyllä sopinut kovempaakin juoksua mm tonnien ja vk:n muodoissa. Eikä kilometrit muutenkaan ole olleet tasavauhtisia, vaan ne ovat taittuneet niin kolmosella, nelosella, vitosella kuin kutosellakin alkavilla kilometrivauhdeilla.  Juoksuvauhtini eivät vielä ole hurraahuutoja aiheuttaneet, mutta ilmeisesti olen kuitenkin parempaan suuntaan menossa. Kovemmat treenit ovat alkaneet tuntua ”oikealla” tavalla pahalta.



Urheilun ulkopuolinen leirielämä on sekin sujunut mukavasti. Reissun alkupuolella teimme ”listan” asioista, jotka haluamme tämän pariviikkoisen aikana kokea. Taksilla ja bussilla ajeleminen, hienossa kahvilassa kahvittelu, frozen yogurtin maistaminen, Sahara Playassa ruokailu, apteekissa asiointi, terveyskeskuskäynti ja pizzan syöminen. ”Suoritettu”-merkintä uupuu enää bussikyydin sekä pizzan perästä.


Ei se väärin oo, jos urheilijalla on vähä näläkä.


Pakko vielä todeta, miten hullua kansaa suomalaiset ovat. Tänä iltana suuntasimme Playa de Inglesiin toivonamme löytää joku pikkuinen suomalainen paikka, josta voisi ehkä seurata Putouksen finaalilähetystä. Yllätykseksemme jokainen jotenkin suomalaisuuteen kytköksissä oleva paikka oli niin täynnä yleisöä, ettei meinannut sekaan sopia. Kuka oikeasti haluaa ulkomailla istua suomalaisessa kahvilassa suomalaisten seassa katsoen suomalaista telkkaria? No, ahtauduimme kuitenkin itsekin sekaan puoleksitoista tunniksi, ehkä kaikkein hulluimpina.