Satu

Olen 25v lappeenrantalaistunut kestävyysjuoksija Siilinjärveltä, Pohjois-Savosta. Urheilua on tullut jossain muodossa harrastettua läpi elämän, enkä voisi kuvitella eläväni ilman sitä. Eniten juoksun ohella on tullut tehtyä hiihtoa ja seiväshyppyä, mutta myös esimerkiksi pyöräilyä ja suunnistusta. 8 vuotta kestänyt ”seiväshyppääjän urani”, on sinänsä aika outo valinta, sillä kestävyysurheilu on ollut aina se juttu. 

Saavutuksina minulta löytyy muun muassa 8 nuorten SM-mitalia, joista kaksi on väriltään kultaisia. Kolme kertaa olen päässyt kisaamaan sinivalkoisessa paidassa. Itse kuitenkin näitä saavutuksia enemmän arvostan ”hulluuksia”, mitä tässä vuosien varrella on tullut kokeiltua. Näistä esimerkkinä vaikka puolimaraton 10-vuotiaana ja 100km hiihto 14-vuotiaana.

Tätä nykyä lyhyiden matkojen ratajuoksu-ura on ainakin toistaiseksi ohi. Taipumuksesta ylipitkiin suorituksiin on kehittynyt uusi tavoitteellinen harrastus. 2017 koukutuin ultrajuoksuun ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Lähitulevaisuudessa toivon voivani parantaa 100 km ja 12h tuloksia. Toivottavasti pandemian hellittäessä päästään juoksemaan myös MM-kisoja. Pidemmät ultrat tulevat kuvioihin myöhemmin. Vielä joskus aion juosta Spartathlonin.

Ennätykset:
Maraton:   2.58
6h:             78.7km           
100 km:     7.51
12h:           136.2km