Kaarinan Rataultra 2021 – erikoinen hellekisa

Vallitsevan maailman tilanteen vuoksi kisakauden avaus antoi odottaa itseään kauan tänäkin vuonna. Suunnitelmissa oli alkujaan startata helmikuussa Joensuussa ja toukokuussa Kokkolassa. Kalenterin tyhjentyessä seuraavaksi mahdollisuudeksi avautui Kaarinan rataultra, joka sekin oli jo kertaalleen siirretty huhtikuulta kesäkuun puoliväliin. Odotukset kisaan olivat korkealla pitkän harjoituskauden jälkeen, joten Ilmatieteenlaitoksen ennusteet ennen kisaa eivät varsinaisesti mieltä ylentäneet: elohopea kohoaisi liki 30 asteeseen, ja aurinko paistaisi läpi kisan pilvettömältä taivaalta. Alkujärkytys johti pieneen itsesäälissä pyörimiseen, on todella turhauttavaa todeta pitkän työn valuvan mahdollisesti hukkaan itsestään riippumattomista syistä. Pienen sulattelun jälkeen oli aika toimia: huoltosuunnitelmat laadittiin jääpaloineen helteestä selviämiseksi. Olin haaveillut kuudella tunnilla 80km ylittämisestä, ja päätin, että olosuhteista huolimatta tavoitteesta ei tingittäisi. Tulos tai ulos.

Kisassa 6h lähtöjä juostiin kaksi kappaletta, toinen aamulla kahdeksalta, toinen iltapäivällä kahdelta. Itse olin iltapäivälähdössä. Aamustartti olisi voinut olla helteen suhteen armollisempi, mutta kuuma kentällä oli aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Lähdön aikoihin lämpömittari näytti 29 astetta, ja itsensä kanssa joutui käymään jos jonkinlaista neuvottelua olosuhteiden vaikutusten murehtimisen poissulkemiseksi. Mutta yritti helteen unohtaa tai ei, kyllä se vaikutti suoritukseen. Alkumatkasta sykkeet huitelivat noin 25 lyöntiä normaalin yläpuolella ja jalat olivat yhtä spagettia. Ensimmäisen tunnin seurasin suunnitelma ja pidin 4.20 min/km vauhdin. Juoksusta oli kuitenkin puhti pois ja se ei vaan lähtenyt sujumaan totuttuun tapaan. Tuntui, että mennään katkeamisen rajamailla ja laaditusta suunnitelmasta oli luovuttava ja matkaa jatkettava tuntemuksen mukaan. 1.5h juoksun jälkeen huutelin huollolle, että ultrakisan ei pitäisi tuntua tässä vaiheessa tältä, vaan pitäisi olla kivaa ja helppoa. Huolestutti ja turhautti.

Puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin matka eteni mitäänsanomattomasti. Oli vähän luovuttanut fiilis, mutta kierroksia kierrettiin parhaansa mukaan toivoen jotain helpotusta. Meillä oli viilennystä varten tyynyliinasta ommeltu jääpalapussi, joka kulki niskassa. Lisäksi käytössä oli kylmä pyyhe ja juominen oli tavallista runsaampaa. Silti tuntui, että juuri mistään ei ollut apuja. Kuitenkin 3h jälkeen olo alkoi piristyä, ja luulen, että takasuoralle langenneilla varjoilla oli osuutta asiaan. Juoksu alkoi olla melkein kivaa. Vauhti pysyi kohtalaisena, mittariin kertyi jopa joitain alle 4.40 min/km tonneja, eikä jaksaminen erityisesti huolettanut enää. Maraton täyttyi” 12 minuuttia yli kolme tunnin ja myöhemmin 50km 11 minuuttia alle neljän tunnin. Alkuperäisestä aikataulusta oltiin seitsemisen minuuttia jäljessä, mutta alkoi herätä toivo kisan pelastamisesta ja kohtalaisen tuloksen juoksemisesta.

Pikaisten laskutoimitusten jälkeen otin ensin tavoitteeksi 76km ylittämisen ja myöhemmin 77km. Matka jatkui tasaisesti tavoitetta kohti. Jos alussa tuntui, että ultran ei pitäisi tuntua tältä, niin tuntui myös lopussa. Juoksu oli suhteellisen kivaa ja helppoa, jaloissa ei ollut mitään kipuja ja henkisestikin jaksoi ihan mukavasti. Lopun lähestyessä vauhtia pystyi myös kiristämään tuntuvasti ja lopulta aika loppui 77.280km kohdalla. Helpohkosti tulleesta lopusta jäi hieman hampaankoloon: olisinko sittenkin pystynyt parempaan, jos olisin ”kärsinyt enemmän”? Turhaa jossittelua. Raja hyvin etenevän juoksun ja totaalikanttaamisen välillä on kuitenkin hiuksen hieno, ja jälkeenpäin kisan aikaisia tuntemuksia tulee vähäteltyä.

 Kuva: Petteri Jokela

Kokonaisuudessaan kisasta jäi kaksijakoiset fiilikset. Olen todella tyytyväinen siihen, että sain taisteltua kisasta vähintään kohtalaisen. Tätä kirjoittaessani hyvin valvotun yön jälkeen tunnen itseni kuitenkin kovin pettyneeksi. Tiedän, että nappijuoksulla hyvissä olosuhteissa metrejä ja ehkä kilometrejä kertyisi enemmän. Kuitenkaan jokainen juoksu ei vaan voi olla huippuonnistuminen, Sellaista urheilu on ja sen kanssa on elettävä. Toki kisasta jäi käteen myös paljon hyvää. Huolto toimi täydellisesti. Urheilujuomaa kului liki 6 litraa ilman pienintäkään vatsaongelmaa ja hiilihydraatteja upposi ongelmitta yli 50g/h. Koettua tuli myös ensimmäinen ulkona juostu rataultra, ja taas yksi uusi hieno suomalainen ultrajuoksutapahtuma. Koko kilpailuun ei mahtunut yhtään yli 5 minuuttia kestänyttä kilometriä, mikä lisäsi itseluottamusta siinä suhteessa, että totaalisakkaaminen ja hölkäksivaihto ei kuulu kiinteänä osana jokaiseen kisaan, loppuun asti on mahdollista jaksaa. Ehkä kokonaisfiilis kisasta muuttuu vielä nukkumisen jälkeen, mutta tästä joka tapauksessa jatketaan sen harvinaisen huippuonnistumisen metsästämistä tulevissa starteissa.