tiistai 31. joulukuuta 2019

2019 - telakalta ennätyskuntoon

Vuosi 2019 oli kaksijakoinen. Epäonnistumisia, pettymyksiä ja hölmöilyä oli vähintään omiksi tarpeiksi, mutta loppujen lopuksi kausi oli paras tähän mennessä. Käteen jäi paha ylirasitustila, pieni sisäreiden repeämä, kaksi merkittävää ennätysparannusta, ennätysmäärä harjoituskilometrejä ja seuranvaihto Ultra Sisun edustajaksi.

Vuoteen 2019 mahtui paljon, niin urheilussa kuin sen ulkopuolella.

Vauhtisokeuden kautta monttuun ja takaisin ylös

Vuosi sitten asetin kaudelle 2019 kovat tavoitteet. Halusin juosta Kalevan Kisoissa 10 000 m ja kehittyä ultrajuoksijana. Lähdin tavoitteita kohti vähän turhan kovalla innolla. Treenasin yhtä aikaa sekä ratajuoksua että ultrajuoksua. Samaan viikkoon mahtui molempien lajien kovimmat erityisharjoitukset. Vajaa kolme kuukautta kaikki meni ihan nappiin, ja kunto tuntui kehittyvän. Lopulta tuli seinä vastaan. Ensiksi särkyi sisäreisi ja myöhemmin ei jaksanut enää mitään. Jalan kanssa taistellessa meni liki 1,5 kuukautta, ja ylirasitustilan havaitseminen vei kohtuuttoman kauan. Huhtikuun puolivälissä SM-puolimaraton meni täysin penkin alle, samoin kuin Joensuu Runin 10 km toukokuun puolivälissä. Ei vaan jaksanut. Toukokuun lopulla piti rikkoa Kalevan Kisojen tulosraja, mutta keskeytin 2 km jälkeen. Pistin tossut naulaan ja kävin pari viikkoa kävelylenkeillä. Saattoi ihan jonkin verran ottaa päähän, kun monen kuukauden kova treeni valui hukkaan. Montusta pääsi tällä kertaa onneksi suhteellisen helposti ylös ja loppukauden treenit jatkuivat maltillisina ja laadukkaina.

Hyvän alkukauden jälkeen haettiin vauhtia montun pohjalta.

Kolme ultraa ja reilu kolme kuukautta

Pilalle menneen alkukauden jälkeen kehkeytyi riskialtis suunnitelma. Elo-marraskuun aikana halusin juosta kolme vähintään 100 km ultraa. Kauden ensimmäiseen ultraan starttasin Helsingin Paloheinässä Masokistin Unelmassa. Odotukset olivat matalalla huonon valmistautumisen jälkeen, mutta 100 km ennätyksestä leikkautuikin pois puoli tuntia. (Kisaraportti, Masokistin Unelma)
Masokistin Unelma ja 100km ennätys oli iloinen yllätys. Kuva: Petteri Jokela
Toisessa ultrassa hyppäsin kauaksi mukavuusalueesta. Kallen toiveesta lähdettiin Nuuksion Backyard Ultralle, en oikein tiedä miksi. Kilpailumuoto oli äärimmäisen kettumainen, ja mäkinen ja maastoinen reitti ei sopinut minulle yhtään. Koko kilpailun ajan olin huolissani siitä, palautuisinko tarpeeksi nopeasti seuraavaan kilpailuun. Lopulta päätin jättää kilpailun kesken 100 km kohdalla, mikä oli varmasti järkevää, mutta henkisesti yllättävän vaikeaa. Meni toista viikkoa päästä keskeyttämisestä yli. Kauden viimeisenä kilpailuna juoksin Joensuu Night Runin, joka oli ehkä tähän asti paras juoksuni. Ennätys parani kymmenellä kilometrillä, ja tulos oikeuttaa hämmentävän korkeaan sijoitukseen tämän kauden maailman tilastoissa. (Kisaraportti, Joensuu Night Run)
 
Nuuksion Backyard Ultra oli yhtäaikaa hieno ja hirveä kokemus. Kuva: Onevision

Ennätyskilometrit, mutta liikaa suunnittelemattomia lepopäiviä

Maalis-kesäkuun rämpimisestä huolimatta vuosikilometrit ylittivät neljän tonnin rajapyykin ensimmäistä kertaa. Lisäksi vuoteen kertyi noin 800 km pyöräilyä harjoitusmielessä (työmatkapyöräilyä en laske), muutamia tunteja crosstraineria, uintia ja vesijuoksua sekä enemmän lihaskuntoharjoittelua kuin koskaan ennen. Yhden kerran kävin suksillakin. Summaillessa mennyttä vuotta yllättäväksi asiaksi nousi lepopäivien määrä. Ultrajuoksu on lajina sellainen, että lepopäiviä tulee väkisin kilpailujen ja kovimpien harjoitusten jälkeen. Vuoden kokonaislepopäivien määräksi tuli kuitenkin 70, mikä tarkoittaa, että 20% vuodesta on kulunut huilatessa. 35 päivää olen ollut joko flunssassa tai niin telakalla, ettei edes korvaavat treenit ole onnistunut. Levätä toki pitää silloin kuin lepoa tarvitsee, mutta pistää miettimään, olisiko sairasteluja pystynyt välttämään. 

Mitä jäi käteen?

Perinteisesti joka kaudesta oppii aina mitä ei ainakaan kannattaisi tehdä. Tällä kaudella opin, että ultrajuoksija voi juosta myös lyhyempiä matkoja, mutta ultrajuoksijakaan ei voi päällekkäin toteuttaa sekä ultrajuoksijan että ratajuoksijan ohjelmaa. Lisäksi sain muistutuksen siitä, että on parempi levätä ennemmin kuin myöhemmin. Loukkaantuminen on yleensä merkki liiallisesta kuormituksesta ja loukkaantuneena ei pidä ahnehtia korvaavilla harjoitteilla. Arvokkaana oppina myös se, että vaikka hommat menisivät päin seiniä, ei ole syytä antaa periksi tai yrittää ottaa menetettyjä harjoituskertoja takaisin. Maltilla ja suunnitelmallisuudella montusta voi nousta jaloilleen yllättävän nopeasti.

Järkevin tavoittein kohti uutta kautta

Ensi vuoden kilpailukalenteria on jo alettu laatimaan. Suurimpana tavoitteena on mahtua mukaan 100 km MM-joukkueeseen ja päästä kyseisessä kilpailussa tavoittelemaan lähempänä 8 h haamurajaa olevaa aikaa. Kevään ja kesän aikana juoksen luultavasti lyhyempiä kilpailuja, jotka palvelisivat 100 km ennätysparannusta, mahdollisesti 6h, maraton ja puolimaratoneja. Lyhyempiin matkoihin ei ole tarkoitus panostaa suuresti, sillä se oli virhe tälläkin kaudella. Harjoitteluun haluan löytää tasapainon, jossa pystyn treenaamaan kovaa, mutta toisaalta myös palautumaan ja kehittymään. Talven ja kevään aikana on tarkoitus kokeilla uutta rytmitystä, joka toivottavasti ehkäisee harjoittelun puuroutumista ja väsymyksen kerrytystä. Kaiken kaikkiaan, uuteen kauteen on kiva lähteä terveenä, taas vuoden kokeneempana ja ehkä himpun verran fiksumpana.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti