Eka 24h – miten se meni ja kuinka se erosi lyhyistä ultrista

Viikonloppuna juoksin ensimmäisen 24h kilpailun Espoossa 390 m radalla. Oli ilo olla mukana hyvin järjestetyssä kisassa niin monen muun juoksijan kanssa. Itselläni kisan tarkoituksena oli testata, miten pidempi pätkä sujuu, ettei joudu lähtemään Spartathlonille täysin keltanokkana. Varsinaista tulostavoitetta en ollut asettanut, halusin vain päästä kunnialla maaliin. Ajatuksissa oli pyörinyt, että 230 km voisi olla maksimi debyyttikisassa. Heti tähän raportin alkuun myös pahoittelu kuvien huonosta laadusta, nyt ei jaksaminen riitä Bloggerin kanssa taisteluun. 

Kisan kulku

Olin laatinut suunnitelman, jonka mukaan juoksisin 125–130 km puoleen matkaan. Lopulta kisan alkupuolella päädyin pohtimaan, että 24h on kyllä henkisesti ihan liian iso pala. Päätin katsoa ensin 100 mailiin saakka ja murehtia loppua myöhemmin. Tämä ei välttämättä ollut elämäni timanttisimpia ratkaisuja, mutta toisaalta pää ja tahti pysyivät aika mukavina sinne 15h saakka.

Kisan alkuun juoksin jokusen tunnin noin 11.7 km/h. Rauhoitin tahtia maltillisesti ja 12h kohdalla kasassa oli 133 km. Sanoisin, että siinä oli ehkä se 3 km liikaa. Tiedän, että moni on tästä varmasti eri mieltä ja ajattelee minun töhöilleen vauhdinjaon kanssa ihan huolella, mutta haluan vielä alleviivata, että alkumatkasta minun syke oli 30 lyöntiä alle aerobisen kynnyksen ja pahimmillaankin 10 lyöntiä turvallisella puolella. Alkuvauhtia typerämpää oli keksi itselleen erilaisia pelejä, kuten ”kävelen ja tankkaan sitten, kun olen päässyt sinne 100 mailin etappiin”. Ehkä sitten ensi kerralla pää pystyy käsittelemään 24h yhtenä suorituksena.

Kuva: Petteri Jokela

100 mailin (15h) kohdilla tuntui, ettei pääse oikein eteen eikä taakse päin, edes kävellen. Kisaa oli vielä 9h jäljellä, tuntui aika hankalalta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka 24h on minulle uusi tuttavuus, aiemmat ultrat ovat onneksi opettaneet, että aina pitää vaan pysyä radalla. Jossain vaiheessa aina helpottaa, tai jos ei helpota niin aika kuluu joka tapauksessa. Pyrin parhaani mukaan etenemään juosten ja väliin otin säännöllisen epäsäännöllisesti 50–100 m kävelypätkiä, välillä vartin välein, välillä tiheämpään. En pysty sanomaan, oliko kävelystä fyysisesti mitään hyötyä vai pienensikö se vain henkistä kuormaa. Aina sanotaan, että kävely on pakollista 24h kisassa. Minä uskon, että näin ei ole, jos huolto on suunniteltu niin, että energiat saa otettua lennosta.

Tunnit 15–17 menivät todella nahkeasti, jonka jälkeen hommasta alkoi taas saada otteen. Noin 3.5h ennen maalia alkoi taas olla tosi tahmeaa, jalat olivat ehkä kipeämmät kuin koskaan ja tuntui, että juoksuvauhti oli kävelyä hitaampaa. Hyvin pitkiä minuutteja. Lopulta ehkä 75 min ennen maalia alkoi uskoa, että tästä oikeasti selvitään. Viimeinen tunti sujui olosuhteet huomioiden ihan kivasti, matka kertyi liki 10 km ja lopussa mentiin vielä alle 4 min/km tahtia. Pakko sanoa, että tässä lajissa minua kyllä kaikkein eniten kiehtoo se, kuinka paljon ihmisessä on piileviä voimavaroja. Miten voi olla mahdollista juosta alle 4 min/km vauhtia sen jälkeen, kun jalat ovat jo olleet liian hellät kävelyyn.  Lopputulos, 238 km, oli parempi kuin uskalsin toivoa. Alla olevassa kuvassa on esitetty vauhdin kehittyminen matkan aikana kahdella eri tavalla. 

Vauhdin kehittyminen kisan edetessä sekä vauhdin kehitys 240 km vauhtiin nähden.

Sykkeen kehitystä kisan aikana oli jännittävää seurata, ja etenkin sen vertaaminen aiempiin lyhyisiin ultriin on kovin mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että sykkeellä on tapana nousta aikansa, kunnes se ylittää hetkeksi aerobisen kynnyksen, jonka jälkeen sekä vauhti että syke laskee jyrkästi. 24h kisa romutti tämän teorian. Syke käyttäytyi täysin samalla tavalla, vaikka tällä kertaa aerobista kynnystä ei lähestytty. Väsymys ja tarve laskea vauhtia johtuu muista syistä. Alla olevassa kuvassa vasemmalla on 24h kisan syke ja oikealla vastaava 12h kisalle. 

Sykkeen kehittyminen 24h kisassa (vasen) ja 12h kisassa (oikea).

Energiat

Energiasuunnitelma oli yksinkertainen. Vartin välein otin juomaa ja/tai syömistä. Joka tunti oli tarkoitus ottaa 0.5l Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa, kaksi Jollosta (energiamarmeladi) ja yksi geeli. Näitä täydennettiin parin tunnin välein banaanilla ja puurolla. Varsinaista keitettyä puuroa ei tehnyt mieli, joten söin neljä Semperin tuorepuuroa ja pari smoothieta. Suunnitelmassa pysyttiin aika hyvin, sen ulkopuolelta meni muutama annos sipsejä, yksi mustikkakeitto, vähän keksejä, mandariinia ja kokista. Piirtelin kuvaan arvion energiansaannista joka tunti. Koko kisan keskiarvo oli noin 65 gHH/h hujakoilla. Tämä on ilmeisesti 24h kisassa ihan hyvin, mutta satasella olen päässyt liki 90 gHH/h lukemiin, joten hieman voisi ehkä lisätä energiansaantia. Missään vaiheessa mikään ei tökkinyt, eikä vatsan kanssa ollut lainkaan haasteita. Juomaa meni varmaan keskimäärin 0.5–0.6 l/h eli 12–15 l.

Albin 24h MM-kisoista on kirjoitettu tieteellinen julkaisu 24h juoksijoiden energian- ja nesteensaannista¹. Tulosten mukaan nesteensaanti vaihteli 9.2 litran ja 30 litran välillä keskiarvon ollessa 16.4 l. Hiilareiden saanti puolestaan vaihteli 14 gHH/h ja 105 gHH/h välillä (ka 62 gHH/h). Itse asetun näillä mittareilla aika lailla keskiarvoon, eli vielä pitäisi olla varaa parantaa.

Huoltosuunnitelma ja hiilihydraatin saanti tunneittain.

Henkinen puoli

Minä väitän, että henkinen puoli söi viikonloppuna kaikkein suurimman lastin saatavilla olevista kilometreistä. Tästä en ole kamalan pahoillani, sillä mielestäni ensimmäinen kisa on hyvä juosta tietyllä tavalla varman päälle ja pelata niin, että pääsee maaliin. Mutta ehkä suurin virhe kisassa oli käydä siellä 100 mailin paikkeilla laskemaan, millaisella vauhdilla pääsee 230 km saakka. Jos kerta olin päättänyt, että en voi ensimmäisellä kerralla juosta pidemmälle, miksi yrittäisin enempää. Fokus meni kilometrien keräämisestä ajankuluttamiseen. Pitäisi pystyä miettimään, että jäljellä oleva aika on mahdollisuus kerätä lisää kilometrejä eikä murehtia, kuinka kauan joutuu vielä kärsimään.

Itse olen huomannut sen, että itselleen ei pidä antaa lupaa aloittaa kaikenlaista vatulointia. Pitää olla selkeä suunnitelma, että vain pakolliset asiat johtavat juoksun pysäyttämiseen. Nyt huomasin ensimmäistä kertaa ikinä suhraavani kisassa kuulokkeiden kanssa, pitäväni ylimääräisiä vessataukoja ihan vaan sen takia, että saisin istua hetken ja käveleväni, koska pää sanoi, että siten aika kuluu nopeammin. Ja tässä kohtaa haluan vielä sanoa, että jokaisella on oma tapa päästä omaan parhaaseen tulokseen, eikä se aina ole näin ehdoton lähestyminen. Mutta itse uskon omalla kohdallani, että suorituksen saa optimoitua vain keskittymällä kisaan koko suorituksen ajan.

Palautuminen

Kisasta itsestään saattoi jäädä hieman liian ruusuinen kuva. 24h voi niin moni asia mennä pieleen, mutta itse olin vain väsynyt ja kärsin tönköistä jaloista. Kisan jälkeisestä elämästä ei ole jäänyt turhan ruusuinen kuva. Kisasta on nyt kaksi yötä ja on helppo huomata, että kuormitus on kyllä ihan toista luokkaa verrattuna lyhyisiin ultriin. Viime aikoina kisat ovat johtaneet aika minimaalisiin vaurioihin, mutta nyt olen kyllä aika romuna. Jalat menivät aika huonoon kuntoon, kävely on ollut todella haastavaa ja lattialla olevia asioita en ole pystynyt omin avuin saavuttamaan. Lihaskivun lisäksi jalkaterien kunto herättää jopa pientä huolta. Rakot ja turvotus eivät yllätä, mutta edelleen kasvavat mustelmat näyttävät siltä kuin vähintään keskikokoinen rekka olisi ajanut jalan yli. Näitä jalkoja ei pidä nyt ihan hetkeen juoksuttaa.

Myös Garminin stressidata sekä univaikeudet kertovat rajusta kuormasta. Alla olevassa kuvassa on vasemmalla stressitasot päivä 24h kisan jälkeen ja oikealla vertailuksi 12h kisan jälkeen. Elimistö käy nyt kovilla kierroksilla. Sekä kierrosten että lihassäryn takia nukkuminen on haastavaa, ja ehkä pelottavinta on se, että ei oikeastaan edes väsytä tai nukuta. Hypoteesini on, että kunhan tästä elimistön akuutista shokkitilasta on selvitty, voi olla, että juoksija on tovin aika uupunut.

Garminin stressidata päivä 24h kisan (vasen) ja 12h kisan (oikea) jälkeen.

Tästäkin raportista pystyy lukemaan rivien välistä, että parannettavaa jäi ja että tämä ei ole minun 24h potentiaali. Siihen en osaa vastata, milloin tämä projekti jatkuu. Kyseessä on sellainen laji, että on täysin mahdollista, että juoksen ennätykseni 20 vuoden kuluttua.

¹Chloé Lavoué, Julien Siracusa, Émeric Chalchat, Cyprien Bourrilhon & Keyne Charlot (2020) Analysis of food and fluid intake in elite ultra-endurance runners during a 24-h world championship, Journal of the International Society of Sports Nutrition, 17:1, 36, DOI:10.1186/s12970-020-00364-7