Lappu rinnassa, joskin vähän erilaisissa merkeissä!

Joitain asioita on vaikea kuvitella kokematta niitä ensin itse. Aina voi toki yrittää. Kuvitelkaa siis aluksi ympärillenne puolijoukkueteltta ja kymmenkunta ihmistä. Teltassa on pakkasta kolmen asteen verran. Koitatte saada nukuttua allanne ainoastaan muhkurainen pelto ja yllänne ohuen ohut makuupussi. Teitä väsyttää, mutta joudutte kuitenkin koko ajan liikehtimään levottomasti saadaksenne tuntoa jäätymispisteessä oleviin varpaisiinne. Ajoittain onnistutte melkein vaipumaan kevyeen horrokseen, mutta tajuntaanne tunkeutuu vähän väliä tieto, kuka vie parhailaan Kalevan Rastin viestiä, monennettako osuutta mennään, erilaisia väliaikoja sekä kaikkea muuta nukkumisen kannalta erittäin olennaista. Viimein nukkumatti saapuu teidänkin luoksenne, mutta niin saapuu joku muukin. Teidät tökitään hereillä ja aikanne selviteltyä tokkuraista päätänne ymmärrätte, että nyt on sitten lähdettävä metsään. Kello on 04.30. Väsyttää ja paleltaa. Nyt voitte miettiä, mikä on fiilis kyseisellä hetkellä. Niin, tämä on suunnistajien fiilis Jukolan viesti aamun vähitellen sarastaessa.

Viime viikonloppu kului siis tällaisissa merkeissä. Sain muutama päivä sitten kuulla joutuvani juoksemaan Jukolan viestissä Kuopion Kaupunkiympäristön Palvelualueen joukkueessa. Otin tehtävän vastaan, ja perjantaina oltiinkin jo teltan pystytyksessä. Kisapaikalle tullessa paniikki alkoi kasautua. Olin liki varma, etten metsästä tule selviämään, sen verran onneton suunnistushommissa olen. Perjantai vietettiin kuitenkin vielä illan ja yön osalta ihan sivistyksen parissa ennen kuin lauantaiaamuna siirryttiin telttamajoitukseen.

Lauantai alkoi Venlojen viestillä. Keli ei varsinaisesti kisoja suosinut. Pakolliseen varustukseen kuului kumpparit sekä toppatakki. Oli kylmä ja kisapaikalla tallustellessa kuraa oli yli nilkan. Tästä huolimatta sekä katsojaa että kisaajaa oli paljon, ihan oikeasti PALJON. Suunnistajia oli ilmoittautunut mukaan 16 324 ja katsojia arvioitiin paikalla olevan 30 000. Vähän eri määriä kuin mihin on kestävyysjuoksupiireissä tottunut. Ihmismäärän käsitti todella kun näki kaikkien lähialueen peltojen täyttyvän päivän mittaan eri kokoisista ja näköisistä teltoista.

Venlojen päättyessä kunnialla, alettiin odottaa varsinaisen Jukolan viestin lähtölaukausta, joka kajahtaisi ilmoille 23.00. H-hetken lähestyessä kilpailukeskus ympästöineen alkoi parveilla ihmistä. Oli turha kuvitellakkaan löytävänsä paikkaa, josta kykenisi lähdön kunnolla näkemään. Vaikka näköhavainnoilta jäikin paitsi, ei lähtöä voinut olla ainakaan kuulematta. En tiedä millä laukaus ammuttiin, mutta ääni oli sitä luokkaa, että puolet katsojista hyppäsi säikähdyksestä ilmaan. Lisäksi lähtöä saatteli hienosti ajoitettu hornetin ylilento. Tämän jälkeen aloimme valua teltoille tavoitteena saada edes vähän unta ennen omaa starttia.

Kuten tekstin alusta ehkä käy ilmi, ei yö ollut mitään suuren suurta nautintoa. Ei ollut kivaa, mutta näin jälkeen päin ajateltuna tosi hieno kokemus. Yö onneksi loppui lyhyeen ja metsäänlähtemisen aika koitti. Varmuuden vuoksi leimasin itseni sisään vaihtoalueelle turhan aikaiseen ja siinä sitten sain nojailla lähtöpuomiin yli 1,5h. Odotellessa sain seurata viestin voittajan, Kalevan Rastin, maaliintuloa. Hurja on kärkijoukkueiden tahti, heillä oli kaikki seitsämän osuutta selätettynä minun lähtiessä suorittamaan nelososuutta.

Viesti ei alkanut osaltani halutulla tavalla. Tarkoituksena oli tinkiä juoksemisesta ja keskittyä karttaan. Alkumatka sujui kuitenkin turhan innokkaasti karttaa edes avaamatta. Koko matkan suurimmat ongelmat sainkin kokea heti ykkösrastilla. Juoksin summassa melkein kilometrin, jonka jälkeen palasin takaisin selvittämään missä olen. Vartin harhailtua epätoivon hiipiessä tajuntaani, osuin kuin osuinkin rastille. Voittajafiilis, teki mieli tuulettaa. Seuraavat rastit jatkuivat mukavammissa merkeissä muutettuani taktiikkaa ja hylätessäni kartan. Aiempien osuuksien juoksijat olivat edetessään tallonee urat, joita pitkin pääsi joka ikiselle rastille. Suunnistajan tehtäväksi jäi ainoastaan valita oikea polku. Onnistui jopa minulta. Jos polkujen seuraaminen ei tuntunut hyvältä ratkaisuna, pystyin aina liittymään jononjatkoksi ”etsintäpartioon”. Samalle rastille menijät taittoivat matkaa usein yksissä tuumin ja toisia autettiin muutenkin ihan reilusti. Karttaa tarvitsi käytännössä ainoastaan tarkistaakseen, onko rastissa omaan karttaan täsmäävä koodi.

Suunnistuksellinen osuus sujui siis mallikkaasti, mutta vaikeakulkuisessa maastossa juoksentelu sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nilkka pyörähti pari kertaa, luulin jo nivelsiteiden hajonneen, kahdesti upposin vyötäröä myöden suohon ja puihinkin tuli törmäiltyä. Hengissä kuitenkin selvisin, ja mielestäni vieläpä ihan kunnialla. 7,7km rataan käytin aikaa 1.51 ja gps:n mukaan kuljettua matkaa kertyi noin 9km verran. Joukkueen sijoitusta nostin 43:lla sijalla. Lopputuloksessa joukkueemme nimi komeilee sijalla 1274.

Parasta koko kisassa ja ihan koko viikonlopussa oli viitoitettu loppusuora, jonka sain juosta ihan juoksemalla. Kovasti sain kannustusta sekä viikonlopun parhaan kommentin, jonka mukaan juoksu näytti jopa hyvältä. Vaikka juoksuvauhti ei varmaan huimaa ollutkaan, en voi olla olematta onnellinen, että jaksoin kuitenkin lähen kaksi tuntia juosta. Ehkä se juoksijan ura tästä vielä urkenee.