Alkuun lonkka oli vain jäykkä, seuraavaksi se alkoi temppuilla lenkillä. Liikkellelähtö kotipihasta tai vaikka liikennevaloista oli hankalaa. Sängystä nouseminen aamulla oli varsinaista taaperrusta. Toivoin, että vaiva katoaisi itsestään, kuten muutkin jumit. Kun parannusta ei alkanut viikkoon kuulua, totesin, että on yritettävä olla juoksematta.
Tiistaina juoksin vielä Talvijuoksun. Sen jälkeen en ole ottanut askeltakaan. Suunta on hyvä. Enää ei kiristä, aamuisin en muista koko asiaa ja ainoastaan yksittäiset "vihlaukset" muistuttavat asiasta kerran pari päivässä. Osasin ehkä kerrankin rauhoittaa ajoissa, ja ehkä pääsen jo lähipäivinä juoksentelemaan.
Juoksuton vajaa viikko on kulunut pääasiassa pyörän selässä. Valehtelisin, jos sanoisin, että kivaa on ollut. Pyöräilykelit loppuivat mielestäni siinä kaksi kuukautta sitten. On ikävää, kun joutuu pelkäämään sormien ja varpaiden jäätymisen puolesta. Kylmä viima, vastatuuli joka suuntaan, jäinen tihku ja loputon pimeys ovat myös kuuluneet lajiin kiinteästi. Lisäksi olen uudella paikkakunnalla jatkuvasti hukassa, tuntuu että jokainen opaste näyttää Pietariin ja vaikka olevinaan ajaisin aina samaa tietä, päädyn joka kerta eri paikkaan. No, jos nyt juoksisin väkisin, pyöräilykausi olisi edessä ennemmin tai myöhemmin. Eikä ne olosuhteet tästä ainakaan paranemaan päin ole.
Eilen sitten tuntui, että alkaa pyöräily riittää. Aamulla kävin kävelyllä syksyisellä pururadalla. Oli mukavaa ja kaunista, mutta ohi kirmailevat lenkkeilijät aiheuttivat kateudentunteita.
Iltapäivällä päätin lähteä koeajamaan Lappeenrannan uimahallin. Halli oli pieni ja kiva. Kuopion uimahallista poiketen täällä sai räpiköidä ihan yksin. Kuopiossa ei voi olla kuulematta koko kaupungin mummojen kuumimpia juoruja täpötäydelle vesijuoksuradalla. Altaassa oli osoitettu radat "Vyöjuoksijoille", joka terminä oli kovin häiritsevä, kyllä se on vesijuoksu, sekä "Liikuntarajoitteisille". Nauroin itsekseni, että kummallekkohan nyt kuulun. Vaikka moni valittaa, että aika vedessä kuluu kovin hitaasti, oma puolitoistatuntinen vierähti kuin siivillä.
Illalla olin laittanut kellon vahingossa tuntia liian aikeiseen soimaan, joten nyt löytyi pitkästä aikaa sopiva hetki Blogikin päivittelylle. Seuraavat viisi päivää menee toivoessa, että jalka on viikonloppuun mennessä kunnossa. Silloin olisi tarkoitus jatkaa jälkijuoksijan roolissa, tällä kertaa Imatran X-runissa ja matkana jälleen 23km. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti