lauantai 4. lokakuuta 2014

Punkaharjun 45. halkijuoksu

Punkaharjun halki juostiin nyt jo 45. kerran. Tietyllä tapaa juhlavuoden kilpailu oli kerännyt kenttähuhun mukaan ennätysmäärän innokkaita juoksijoita kilpailemaan itseään, toisiaan ja kelloa vastaan. Menimme bussilla lähtöpaikalle Harjun Portin Nesteelle tuntia ja varttia ennen kilpailun lähtöä. Vaihdoin kisavaatteet ja kuulumiset tuttujen kanssa, joita oli urheilujuhlaan saapunut ilahduttavan paljon.

Kevyt 3km verryttely aukivetoineen ja lähtövaatteen alle odottamaan. Puolimaratonin juoksijat ammuttiin matkaan tasan 13.00, ja kympille minuuttia myöhemmin 13.01. Matkaan päästiin mukavasti juoksijajoukon venyessä pitkäksi. Punkaharjulla on aina hyvä tunnelma, ennen lähtöä kaikkia hymyilytti.

Verrytellessä hymyilytti, juoksija sai tauon jälkeen numeron rintaan

Imatran Urheilijoiden nelikko
Eturivissä odottamassa reitille vapauttamista
Juoksu tuntui mukavalta, mutta maltoin pitää vauhdin maltillisena. Alun mäkiin ei kannata käyttää liikaa voimiaan. Muodostui kärkijuoksijoiden ryhmä, jonka jälkeen jono meni poikki. Lähdimme Savonlinnan Riennon Pihla Hokkasen kanssa taivaltamaan armotonta kymppiä hyvässä sovussa. Kummallakaan ei ollut kiire, vauhti pidetteen tasaisena. Neljän kilometrin tolpalla katsoin kelloa, 15.40 eli 3.55min/km.

Karhulan Katajaisten Okko Kettunen liittyi ryhmään ja kyseli väliaikoja. Hyvä veto jatkui, vaikka maantie vaihtui polkuun kauniissa harjumaisemassa. Matkavauhti tuntui hyvälle, vaikka ennakkoon pelkäsin jaksamista olemattomalla juoksuharjoittelulla.

7.5km kohdalla väsymys alkoi jo näkyä
Edellisen kuvan ottamisen jälkeen Okko jatkoi omille teilleen. Tulimme henkisesti reitin raskaimpaan kohtaan, jossa juoksijat kohtasivat toisensa, mutta kääntöpaikalle oli vielä pitkä matka. Kahdeksan kilometrin kyltillä tiesin selviäväni kunnialla. Aikaa 40 minuutin alitukseen oli vielä reilusti.

Heikko hetki iski metsän siimeksessä, kun maaliin oli vielä 1.5km. Pienellä vauhdin notkahduksella jatkoin päättäväisenä matkaa yleisön eteen ja katsoin taas kelloa. Loppukirillä oli vielä mahdollisuus alittaa 4min/km. Pidennetty loppukierros oli armoton, onneksi Punkasalmen tiilimurska rata on nykyaikaista lyhyempi (maaliin tullessa juostiin vielä kierros radalla). Maalissa ja kellossa tasan 40.00!

Maaliin tullessa kausi oli virallisesti avattu
Kuuluttaja huomioi jokaisen juoksijan henkilökohtaisesti. Kertoi Lipiäisen olevan kova ratajuoksija ja kiertänee mm. SM-kilpailuja ahkerasti. Auringon paisteessa tapahtuma oli taas erinomainen. Olin maalissa tyytyväinen, jaksoin kuitenkin selvästi juosta, eikä kymmenestä kilometristä muodostunut selviytymistaistelua. Vaikka juoksu näytti ja tuntui vielä raskaalta en saanut "tulepoissieltä-kommentteja". Tästä on hyvä aloittaa kokonaan uusi harjoituskausi.

Rahapalkinnot ja kilpailun hyvä mainen oli houkutellut mukaan kovatasoisia juoksijoita. Miesten voittaja Sami Turkulainen juoksi kympin 33 minuuttiin, ja naisten nopein Meri Rantanen 35.19. Juoksijoita oli yhteensä 190. Tätä on kestävyysjuoksu parhaimmillaan.

Kilpailu oli kovatasoinen sekä miesten...
...Että naisten sarjassa
Edit. Tulosten valmistuttua lisätty juoksijoiden määrä ja tarkistettu nopeimpien aikoja.Tuloksiin tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti