sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Missä mennään?

Viime kuukaudet on vedetty tahdilla 2xsuositeltu määrä opintopisteitä, 3 työvuoroa/viikko ja ultratreenausta ajan ja jaksamisen rajoissa. Nyt periodin vauhtuessa ja kurssikuorman puolittuessa joutaa päivittää kuulumiset tännekin.

Olosuhteisiin ja käyettävissä olevaan aikaan nähden olen treenauksen suhteen oikeastaan aika tyytyväinen vuoden ensimmäiseen kahteen kuukauteen. Tähän mennessä tälle vuodelle juoksukilometrejä on kasassa 759. Näistä 292km kertyi tammikuussa ja 372km helmikuun puolella. 20-40km lenkkejä on ollut yhteensä 21. Kilometrimääriä laskee muutama huono viikko mm yhden flunssan, yhden alipalautumisen sekä hiihto- ja pyörälenkkien takia. 

Kaiken kaikkiaan olen juossut nyt enemmän kuin ikinä ja ensimmäistä kertaa täysin ilman jalkavaivoja tai viimevuosina vaivanneita pitkittyneitä alipalautumis- ja hyytymisjaksoja. Olen miettinyt, mistä tämä voisi johtua, mutta mitään yksittäistä selitystä en ole keksinyt. Selitys tuskin löytyy lenkkivauhdeista. Tuntuu, että juoksen nyt peruslenkit kovempaa kuin esimerkiksi viime vuonna, kun tähtäsin vielä ratajuoksuun. Olen myös juossut nyt ajoittain suhteellisen raakojakin treenejä, kuten 20km vauhtikestävyyslenkkejä alle maratonvauhdin, ilman ongelmia. Vuosi sitten 3km reippaampi lenkki saattoi pahimmillaan tärisyttää viikon.

Syy saattaa löytyä harjoittelun entistä järkevämmästä rytmityksestä sekä paremmasta juoksualustasta. Nyt olen juossut pääpiirteittäin 5xviikossa, en joka päivä, enkä todellakaan kahta kertaa päivässä. Juoksuttomat päivät voi ajoittaa työpäiviin ja pitkiin koulupäiviin. Kokonaiskuormitus laskee kummasti. Olen myös yrittänyt ymmärtää, että mikäli päivään kertyy kovasti muuta liikuntaa, ei ne harjoituspäiväkirjaan kirjatut kilometrit kerro koko totuutta. 

Paremmalla juoksualustalla tarkoitan juoksumattoa, jota ennen vastustin henkeen ja vereen. Alkutalvesta polvet alkoivat kylmyyden takia hajoilla lenkeillä viimeistään 15km kohdalla ja pahimpina päivinä koski pitkään lenkin jälkeenkin. Ison osan lenkeistä matolle siirrettyäni kaikki vaivat hävisivät. Lisäksi maton pisteitä nostaa, että jos väsy iskee, ei tarvitse murehtia poispääsyä. Matolla ei pääse huono omatuntokaan iskemään, kun luennot pystyy katselemaan pädiltä samaan aikaan.


Ollaan me onneksi juoksentelun lisäksi ehditty muutakin tekemään. Pari viikkoa sitten käytiin jo laavulla paistamassa kevään ensimmäiset makkarat. Olimme vähän huolissamme, kuinka löydämme sataman edustalla saaressa sijatsevalle nuotiolle. Satamaan päästessämme huolestuminen lähinnä nauratti. Kun katsoi jäällä etenevää ihmismuurahaisjonoa, ei tarvinnut pitkään arpoa oikeaa suuntaa.




Viime viikolla kannoimme vieraspatjan häkkivarastoon pitkän harkinnan seuraksena. Vierashuoneelle tuli parempaa käyttöä. Nyt, kun olemme muutaman kerran avanneet oven "ottakaa äkkiä pois, ne painaa!" huutavalle postipojalle, alkaa meidän kuntosali olla valmis. Vielä kun tanko löytää oikeaan osoitteeseen, pääsee treenailemaan kunnolla. Pitää kai sitä jokaisessa opiskelijakämpässä vähintään oma sali olla.





perjantai 27. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Viimeisin itse kirjoittama blogipäivitys on viime kevään maastojuoksuista. Pohdin tässä, että parhaat kirjoitukset ovat olleet ratakilpailuiden raportteja. Viime kesällä oli hiljaista. Parhaaksi tulokseksi jäi Kyrönniemellä juostu 800m 2.05,xx. Ei Tarvinnut päivittää blogia. Heikompi tulostaso ei tietenkään ollut yllätys, mutta vähän parempaa odotin.


Heinäkuun alussa viikkasin kilpailuasun kaappiin odottamaan. Tiesin, että tarvitsisin sitä vielä. Loppukesästä laitoin ketjun kireälle ja pyöräilin syyskuun alkuun reilut tuhat kilometriä kuukaudessa. Yliopistokurssien alettua ja sään viilettyä innostuin ajamaan cyclocrossilla Etelä-Karjalan hiekkatielenkkejä ja aina iltaisin muutaman kierroksen Kisapuiston 5km kivituhkaradalla. Parhaimmillaan pääsin jo yli 30km/h keskinopeuksiin. Yksiinkään Cyclocross-kilpailuihin en ehtinyt. Viimeisiä kävimme Satun kanssa katsomassa Vesitorninmäellä. Ensisyksynä olen mukana!

Päätimme lähteä Joensuu Night Runiin, joten se tarkoitti myös kuntokuuria minulle. Kolme viikkoa juoksin säännöllisesti ja Talvijuoksussa alitin vielä 4min/km. Oli aika ottaa kilpailuasu kaapista. Juoksin vain 3h ja 40km ennenkuin krampit veivät viltin alle odottamaan kilpailun päättymistä, mutta olin tyytyväinen. Keskivauhtina 4.30min/km oli parasta mihin olisin voinut pystyä. Ensivuonna juoksen täydet 12h jos pystyn harjoittelemaan ilman vammoja. Muutamalla 30-50km juoksukävelylenkillä ja peruskunnolla sata kilometriä ylittyy.

Opiskelijat pääsivät ilmaiseksi kiipeilemään BoulderSaimaalle. Olimme heti aamusta seinällä. Kyllä oli kivaa. Kiipeily on yksin parhaista mahdollisista harrastuksista; edullista, sosiaalista ja turvallista. Kisapuiston ensilumenladulla on päässyt hiihtämään joulukuusta asti. Muutama sata kilometriä on kierretty.
 

Jouluna kävimme kuopiossa. Jotta reissu ei olisi mennyt hevosten silittämiseksi Ikeassa, juostiin Jouluaattona taas Siilinjärveltä Kuopioon 30km. Tai kävelin viimeiset kaksi kilometria. Itsediagnosoituna kylmä ja liukas tekivät polveen kramppi- ja tulehdustilan, joka esti juoksemisen pariksi viikoksi. Otettiin kuitenkin vahinko takaisin, kun käveltiin vielä toinen 30km lenkki. Kun lumet sulavat, treenaan itseni vielä kuntoon Vuoksenlenkille.


Arkiliikuntana yliopistolle pyöräilystä tulee 20km neljästi viikossa. Kohta olen ajanut ensimmäisen tuhat kilometriä uudella pyörällä käyden kerran myös Imatralla. Joulukuun alussa kävin jälleen Vierumäellä erotuomarileirillä. Mittasimme sykettä ja sykevälivaihtelua. Kun lähetin Satulle sykekäyrää PDF-tiedostona hänkin uskoi viheltämisen olevan kovaa liikuntaa. Ottelussa maksimisyke oli 195 ja keskisykekin 158.

Sykevälimittaus oli erityisen kiinnostava. Olimme pohtineet kauan Yöjuoksusta menee palautuessa ja kahdessa viikossa en ollut täysin palautunut. Jos kiinnostus riittäisi, voisi kirjallisuudella ja uudella sykemittarilla seurata hyvinkin tarkasti palautumista. Kaikille kilpaurheilijoille suosittelen varauksetta, jos valmentaisin niin vaatisin.


Latasin kesällä 1.3 megatavua omaa harjoituspäiväkirjaa Internetistä alkaen 8.10.2010. Satun kanssa lueskeltiin kun pohdittiin miten junioriurheilijan pitäisi harjoitella. Kyllä olen ollut hyvässä kunnossa. Personal Recordia olisi voinut parantaa vielä muutaman pykälän ilman jalkaterän murtumaa, mutta se on vain kauneusvirhe.

Lukiessa harjoituspäiväkirjoja totesin, ettei yksinkertaisesti ole mahdollista harjoitella enää ratajuoksun vaatimalla tavalla. Olen tyytyväinen liikunnalliseen elämäntapaan. Onneksi nykyisin on kilpailuja joihin voi osallistua, vaikkei olisikaan kuin kuntoilija.

Kun harjoituspäiväkirja tuli esille, oli hauska havaita kaikki nykyiset muotivillitykset. Crossfit, toiminnallinen harjoittelu, HIIT jne. Muotistatuksestaan huolimatta kestävyysjuoksijalle erittäin toimivaa.



keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Miksi minusta tulee ultrajuoksija

Syksyn viimeinen tentti on vihdoin ohi, ja tässä Kallea tentistä ulos odotellessa sopii vähän päivitellä blogia. Viime lauantaina tuli täyteen tasan kuukausi Joensuun kisasta. Siitä asti asiaa pyöriteltyäni alan olla hyvin vakuuttunut, että ultrajuoksu on minun juttu. Listaan tähänkin nyt muutaman asian, joiden kautta olen tähän johtopäätökseen tullut.


  • Aikataulu ja ajankäyttö: opiskelu, työt, kodinhoito ja parisuhde ovat asioita, jotka syövät suuren osan päivästä. Koen, että mikäli aikoisin kilpailla radalla, pitäisi treenata laadukkaasti kaksi kertaa päivässä. Tämä ei ole mahdollista, mutta muutamalle viikoittaiselle pitkälle lenkille löytyy aina aikaa. Jos lenkki on tarpeeksi pitkä, loppu päivään tai pariin seuraavaankaan päivään ei tarvitse miettiä urheilua, vaikka on menossa kohti tavoitetta.  
  • Kilpaileminen: juokseminen on ollut minulle aina kaikki kaikessa, mutta mitä lyhyempi kisamatka, sitä stressaavammaksi olen tilanteen kokenut. Viime vuosina negatiivinen kokemus on vaan voimistunut. Ultrajuoksussa saan juosta niin paljon kuin sielu sietää ja kilpailussa taistelen väsymystä, en hapotusta vastaan. Lisäksi ultrajuoksussa ei tarvitse yrittää selviytyä kilpailuihin harva se viikonloppu, mikä on hyvin helpottavaa varsinkin autottomalle.
  • Tavoitteet: vaikka juoksisin kuinka omaksi ilokseni, olen lähtökohtaisesti hyvin tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen. Haluaisin saavuttaa jotain suurta, jotain millä saisin yllätettyä edes itseni. Ratajuoksussa tämä ei vaan ole enää mahdollista, tuntuu, että olen katsonut rajani. Ultrajuoksussa puolestaan aukeaa ihan uusi maailma, jossa on vielä monta tavoitetta ja päämäärää saavuttamatta.
  • Onnistumisen tunne: viimeisen viiden vuoden aikana kilpajuoksu on ollut pelkkää pakkopullaa, pettymystä pettymyksen perään. Olen kokenut, että kello ei kerro totuutta siitä, mitä olen juoksijana. Viime kesäiset liki 2.40 kestäneet 800m kilpailut olivat viimeinen pisara. Jos treeneissä juoksu kulkee ja kisoissa tulos on toistuvasti tuota tasoa, ei touhussa ole enään mitään mieltä. Oikeasti pitkillä matkoilla pystyn tekemään asioita, jotka jäävät monilta tekemättä.
  • Helppous: haluan ja olen aina halunnut vain juosta. Olen korviani myöten täynnä nopeus- ja voimahifistelyä. Ymmärrän toki, että lyhyillä matkoilla kaikki ominaisuudet on huomioitava, mutta ei ole enää minua varten kuunnella joka tuutista erilaista näkemystä. Nyt saan juosta ja harrastaa muita lajeja mieleni mukaan.
  • Palo: Pienenä minulla oli hurja palo ratajuoksuun. Vuosia kestäneen päänseinäänhakkaamisen ja loppumattomien ongelmien seurauksena palo kuitenkin sammui. Olin pitkään aivan hukassa. Nyt palo on taas löytynyt, tiedän mitä haluan ja olen valmis tekemään sen eteen paljon. On hienoa tietää, mikä on se oma juttu ja pyrkiä kohti tavoitteitaan.
Lisäksi minua kiehtoo vapaus tehdä erilaisia tempauksia, mitkä ennen oli ajoitettava tarkasti syksyyn. Viime viikonloppuna oli puhetta mennä Imatralle viikonlopunviettoon ja extempore-idean jälkeen päätin juosta sinne. Matkaa kertyi 40km ja kun sain vielä Alisan osaksi matkaksi mukaan, oli reissu parasta sitten Joensuun yöjuoksun.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Joensuu Night run 2016

Kalevan kisoista asti on vallinnut täysi blogihiljaisuus. Syy tähän ainakin omalla kohdallani on ollut epätietoisuus siitä, missä muodossa urheiluharrastus tästä eteenpäin jatkuu. Viime kesänä syntyi meidän molempien osalta yhtenevä päätös siitä, että ratajuoksu-ura oli tässä. Nykyinen elämäntilanne ja käytettävissä olevat resurssit eivät mahdollista tuloksia, joihin voisi olla tyytyväinen. 

Kalevan kisojen jälkeen vierähti liki kaksi kuukautta ennen kuin sain taas kisassa kipeytyneen jalan edes hölkkäkuntoon. Syksy kuluikin pääasissa pyörän selässä, itselleni kilometrejä kertyi varmaan kolmatta tuhatta, Kallelle vielä enemmän. Juoksun taas alettua 6min/km vauhti oli tuskaa ja lenkille lähteminen pakkopullaa. Liki joka päivä silti tuli lähdettyä, ihan vain vanhasta tottumuksesta. Edelleen epätietoisuus tavoitteista vaivasi päivittäin.

Jossain vaiheessa syksyä tuli puolivitsillä heitettyä ilmaan ajatus Joensuu Night runiin osallistumisesta. Hiljalleen ajatus alkoi tuntua koko ajan houkuttelevammalta, ja kohta olimme Kallen kanssa saaneet houkuteltua Alisan mukaan joukkuekilpailuun. Nyt lenkillä käymiseen oli taas tavoite ja kilpailun suunnittelu toi sisältöä tökkineeseen urheiluun.

Kun tulevan kisan kesto on puoli vuorokautta ja juostaan läpi yön, joutuu ottamaan huomioon ihan uusia asioita. Kisan aikana tapahtuvaa syömistä ja juomista mietittiin pitkään, ja lopulta mukaan lähti matkalaukullinen evästä. Ensimmäinen ultrajuoksu on hankala, kun ei voi tietää, mikä suorituksen aikana maistuu.


Omalta osaltani kisapäivä alkoi, kun kello soi töihin aamuviideltä. Työpäivä oli pulkassa yhdeksän maissa. Kotiin syömään ja nukkumaan. Kisapaikalle saavuttua levitettiin huoltopöydälle komea rivi tossuja, sovittiin juoksujärjestys ja alettiin valmistautua kisaan. Omalle kohdalleni sattui aloitusosuus ja tarkoitus oli vaihtaa juoksijaa 30min välein.



Kisa lähti liikkeelle tavoitetta vauhdikkaammin, noin 4.20min/km. Pitkään kisaan ei uskaltanut lähteä tyhjällä mahalla, mikä kostautui alkumatkasta vatsavaivoilla koko joukkueen kesken. Ennen kisaa oli ajatellut, että ruoka maistuu koko yön paremmin kuin hyvin, mutta toisin kävi. Varmaan ensimmäiset kuusi tuntia lähinnä oksetti ja ruokaa ja juomaa piti työntää alas väkisin. Aamulla jatkuva syöminen kuitenkin tuotti tulosta ja enegiaa riitti loppuun saakka.


Vatsavaivojen jälkeen seuraava ongelma iski kolmannella osuudellani. Juosemaan lähtiessä yläselkään tuli jäätävä jumi. Vaikka olisi ollut voimia, ei pystynyt juoksemaan kovempaa, koska koski niin kovaa. Parin kierroksen jälkeen olo aina helpotti, mutta alkoi aina seuraavalla osuudella uudestaa. Aloin olla jo huolissaan loppuun asti pääsystä, mutta parin tuskaisen osuuden jälkeen kivut hävisivät.


Joensuun Areenan mondo yllätti kovuudellaan. Lihakset kipeytyivät jo 10km jälkeen ja kenkiä piti vaihtaa raskaampiin. Kallelle kova alusta koitui kohtaloksi 40km kohdalla. Jalkaterään tuli lukko, jonka kanssa oli turha enää yrittää juosta. Siihen asti kaikki meni kuitenkin hyvin ja hyvä mieli jäi.


Kallen koiven petettyä viimeinen tunti jäi minun ja Alisan hoidettavaksi. Tuolloin olimme kisassa toisena ja kolmas joukkue alkoi lähestyä uhkaavasti. Loppu matka meni todelliseksi kilpajuoksuksi, joukkueemme eteni liki 4min/km ja viestinviejää vaihdettiin jopa kolmen kierroksen välein. Oli toisaalta vähän pelottavaa, että 12h ja yli 50km jälkeen pystyi juoksemaan kovempaa kuin joskus yksittäisessä vetotreenissä. Kilometrejä joukkueelle kertyi yhteensä 158 ja niistä 58 tuli minun taapertamana.


Tapahtumasta jäi kaikin puolin hyvä mieli. Järjestelyt pelasivat hienosti ja kanssajuoksijat olivat mukavaa seuraa. Pienestä pitäen olen ajatellut oikeasti pitkien matkojen olevan minun juttu ja olen kovin tyytyväinen, että tulin nyt varmistaneeksi asian. Suunnitelma urheiluni jatkosta on taas lähtenyt kypsymään. Siitä sitten joskus enemmän.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

***** reissu, mutta tulipahan tehtyä eli Kalevan kisat 2016

Alkukesästä motivaatio oli korkeammalla kuin aikoihin. Kisakausi lähti käyntiin ihan toiveikkaasti. Tarkoituksena oli saada loppukesästä aikaan jo kivoja tuloksia. Kaikki ei kuitenkaan taas vaihteeksi mennyt niin kuin piti.

Osaan sanoa tarkan päivämäärän (4.7), milloin viimeksi juoksu tuntui hyvältä. Sen jälkeen olo on ollut väsynyt ja vetämätön, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Koko kilpaurheilun järkevyyttä on tullut kyseenalaistettua ahkerasti. Kuluvan kuun alussa juostu 5000m oli ensimmäinen täysfloppi. Jo verrytellessä suurin ongelma oli taistella silmien aukipysymisen kanssa ja kisassa ei juurikaan ottanut henkeen, hapottanut tai muutakaan, ei vain jaksanut. Elimistö tuntui olevan ikään kuin suojatilassa eikä antanut minun juosta kovempaa. Väitän, että pysäyttäessäni kellon aikaan 19.30 olin tullut maaliin minuutin kuntoni edellyttämää tasoa myöhemmin. Sama toistui Jämsässä esteissä paria päivää myöhemmin.

Jämsän jälkeen päätin huilata ihan huolella. Kalevan kisoihin olisi aikaa kaksi viikkoa ja viikonloppuna kävisin vielä juoksemassa Lappeenrannan Mondo Gameseissa 800m valmistavana harjoituksena. Verkka tuntui ihan hyvältä ja edellytykset hyvään juoksuun olivat olemassa. Jotain kummallista tapahtui lähtölaukauksen jälkeen. 50m kohdalla alkoi tehdä mieli jättää leikki kesken. Taaskaan en saanut mitään irti ja jäi lähinnä fiilis, että ei vain kiinnostanut juosta kovempaa. Kisaa seurasi ehkä maailman historian pahin mieli, hämmennys ja epätoivo.

Seuraava viikko taas levättiin. Kalevan kisat elimistön ollessa jotenkin sekaisin ei tuntunut kaikkein mukavimmalta ajatukselta, mutta pois jääminen olisi harmittanut vielä enemmän. Yritin kasata itseni ja sulkea negatiiviset tuntemukset pois. Fiilis Ouluun saapuessa ja verkkaamaan lähtiessä olikin jokseenkin toiveikas. Mielialaa nosti myös huvittava välikohtaus kilpailukanslian edessä. Pääsin kirjoittelemaan tyttöjen paitaan nimmareita.





Kun Call in oli suoritettu ja vedettiin piikkareita jalkaan, henkilökohtainen tunnelmani alkoi latistua. Avausvedot tuntuivat väkinäisiltä, kimmottomilta ja vetämättömiltä. Kaikesta huolimatta ensimmäinen kilometri taittui suhteellisen kivasti. Kolmannessa vesiesteessä alastulojalka tärähti ja loppumatka taittui linkaten. Kisa oli aivan todella tuskainen. Vaikka jalka ei olisi särkynyt, olisi juoksu siitä huolimatta ollut tutusti hyytyvä.

Taas näin jälkiviisaana voi miettiä olisiko keskeyttäminen ollut fiksumpaa kuin väkisin maaliin linkkaminen. Kynnys keskeyttää kauden päätavoitteessa olisi ollut kuitenkin korkeampi kuin tulla maaliin luvattoman pitkän ajan kuluttua jalka hajalla. Kalevan kisojen kirous vaan jatkuu, neljästä yrityskerrasta huolimatta parhaassakin juoksussa olen kontannut vesiesteessä.



Nyt alkaa olla mitta aika täynnä tähän kauteen, mutta 2vko:n päästä kotikentällä juostavat SM:t houkuttavat kovasti. Seuraava jännityksen kohde onkin, saanko koiven kuntoon ennen kyseisiä kekkereitä. Lääkärin tuomio oli, että vaivan pitäisi kadota levolla, mutta ainakin toistaiseksi kävely on osoittautunut mahdottomaksi.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Keliä ei voi valita

Kesäkuun alussa juoksin Kotkassa 3000m ej. Tavoite juoksuun oli selkeä. Kiikarissa oli 12min alitus ja samalla Kalevan Kisojen minimirajan saavuttaminen.

Kisapäivä oli helteinen ja verrytellessä hakeutui automaattisesti varjoon. Lähtöviivalle asettuessa olo ei ollut loistava ja päällimmäinen ajatus oli että no katsotaan mitä tästä nyt tulee. Matka kuitenkin on pitkä ja jos vaikeudet alkavat jo alkumatkasta sekunteja kertyy loppuaikaan.

Juoksu lähti liikkeelle yllättävän pirteästi. Ensimmäinen kilometri taittui selkeästi tavoiteaikaa vikkelämmin. Tuntui helpolta, mutta en uskaltanut kiristää. Juoksu tuli tasaisen varmasti loppuun asti ja kello pysähtyi aikaan 11.46. Olin ja olen tyytyväinen ja uskon, että parantamisen varaa vielä on.



Lauantaina palasin Kotkaan jälleen saman tarkoituksen takia. Tällä kertaa sää oli edelliskerran vastakohta. Tuulta oli 11m/s ja vettä satoi kolmatta päivää putkeen. Lähdön lähestyessä ei enää tiennyt itkeä vaiko nauraa. Vesiesteessä vettä oli esteen molemmin puolin. Estejuoksu näissä olosuhteissa alkaa olla jo terveysriski. Kalle kävi harjaamassa vesiesteen ponnistuspaikalta veden pois. Olin kuitenkin päättänyt, että tänään juoksen ja juoksen maaliin asti, vaikka toiveelle juosta kauden paras sai heittää hyvästit.



Lähtöviivalle asettui kolme kylmissään olevaa tyttöä läpimärissä vaatteissa. Ensimmäinen kierros oli kamala. Tuuli oli kohmettanut jalat niin, että esteen ylitys tuntui liki mahdottomalta. Ihan kuin ei olisi ikinä hypännyt. Jouduin harkitsemaan leikin kesken jättämistä ihan vaan koska pelotti. Homma alkoi vähitellen sujumaan ja myötätuulipätkät oli jopa kiva juosta.

Kun reilu puolimatka oli saavutettu, olin ainoa kisassa mukana oleva juoksija. Etusuoralla saatu kannustus oli kovempaa kuin varmaan koskaan, huolimatta siitä, että katsomossa ei montaa henkeä istunut. Pääsin maaliin saakka ja aika 12.29 on kaikesta huolimatta samaa luokkaa kuin viime vuonna hyvissä olosuhteissa. Harmittaa, kun ei ollut mahdollisuutta juosta aikaa, mutta turha murehtia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kauden avaus

Ratakausi on saatu nyt avattua. Imatralla juostiin torstaina kahdeksaasataa metriä lajipäiväkisoissa. Helteet vaihtuivat kisapäiväksi koleaksi ja kosteaksi sääksi, ja alkuverkassa sai käyttää kaksia lapasia päällekkäin.

Myönnän, että jännitin ja hermoilin ennen kisaa naurettavan kovaa. Kolme kisaa edeltävää päivää oisin voinut hyppiä seinille ja jäykiltä tuntuneet jalat eivät juuri mielialaa nostaneet. Kentälle päästessä pahin paniikki alkoi häipyä, mutta olo oli silti kovin eksynyt. Kahden ratakierroksen startit viimeisen viiden vuoden ajalta ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Miehet juoksivat juoksunsa ensin. Taso kisassa oli kova ja tilastoajat kertoivat useammasta kahden minuutin alittajasta. Nytkin kärki juoksi aivan 2min tuntumaan. Kalle jätti ensimmäisellä 200m pienen hajuraon kohtuu kovaa lähteneeseen ryhmään. Loppua kohti ero ei kuitenkaan enää kasvanut ja rohkeampikin aloitus oisi voinut olla järkevä. Aika 2.08 on hyvä kauden aloitukseen.

Olin ainoa ilmoittautunut naisten sarjaan. Onneksi 15-sarjan juoksijoitsta sai seuraa. Kisa lähti yllättävän vauhdikkaasti liikkeelle ja räpiköin kärjen takana ensimmäisen 400m jonkin verran päälle 1.10. Takasuoralla yritin päästä kärkeen, mutta tällä kertaa se jäi yritykseksi. Puolitoista kierrosta meni oikein kivasti, mutta viimeistään maalisuoralla kanttas. Loppu kesti kohtuuttoman pitkään. Nyt kellot pysähtyivät aikaan 2.28. Vaikka aika on vielä mitä on, olen oikeastaan ihan tyytyväinen. Juoksu tuntui kilpajuoksulta ja enää ei montaa sekuntia tänä vuonna tarvitse saada pois että siinäkin suhteessa pystyisi olemaan tyytyväinen.

Seuraava koitos on Kotkan estekisoissa. Lähden yrittämään 3 000m esteissä 12min alitusta. Tänään tein ensimmäisen treenin vesiesteen kanssa. Vesi oli hyytävän kylmää ja väkisin kävi mielessä, onko kyseisessä lajissa mitään järkeä. Loppu verkan tein avojaloin juuri leikatulla märällä nurmella. Siinä ei ainakaan ollut järkeä.