Maastojuoksut

Eilen juostiin pm-maastojuoksu Joutsenossa. Kisapaikalle ajoissa, ja tutustumaan reittiin. Kisapaikalla oli tehty metsänhoidollisia toimenpiteitä, eli metsäkoneet olivat ajaneet pururadan kynnöspelloksi. Kilometrin reitti kierrettiin neljästi. Reitti oli yksinkertainen mäki ylös, alas, kääntöpaikalta takaisin, toinen mäki ylös, alas ja kierrokselle. Alla neljän kierroksen korkeuskäyrä. Yhteensä nousua toistasataa metriä. Kyllä oli epäonnistunut reitti.

Puolentoista kierroksen jälkeen jalat olivat jo hapoilla kiipeilystä. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Satu oli jo kaukana. Jännitti lähinnä pääseekö pahimman mäen kävelemättä ylös. Maalissa Blogikaksikon kilometrivauhdeiksi arvottiin 4.15- ja 4.20min/km.

Maastojuoksua ei jääty murehtimaan. Aamupäivästä oli sovittu Huhtiniemi-Skinnarila-Ravirata-Lentokenttä -hahmotelmalla lenkki. Suunnistin mukavien polkujen kautta, niin että puolet juostiin poluilla, pururadoilla ja kivituhkalla. Kotona tasan 20km ja n. 5min/km -vauhdilla.

Kanaria 2016

Melkein viikko kotiutumisen jälkeen jaksaminen ja aika antaa vihdoin mahdollisuuden blogin päivittelyyn. Takana on siis viikon mittainen visiitti Kanariansaarille. Reissu alkoi pari viikkoa sitten bussimatkalla Helsingin Viikkiin, josta matka jatkui ruokailun kautta lentokentälle. Varmaan ensimmäistä kertaa pääsin turvatarkastuksista suoraan läpi tappavan tylsälle kuuden tunnin mittaiselle lennolle. Muutamien ahtaiden ja epämukavien päiväunien ja taksimatkan jälkeen saavuimme hotellille. Noin 15-tuntisen matkustuksen jälkeen tuntui lähinnä että oli juuri menettänyt päivän elämästään. Ei kovin virkistävien yöunien jälkeen suuntasin aamulenkille. Kuudetta kertaa samassa paikassa ollessa maisemat näyttivät tutuilta ja oli kivaa juosta. Tarkoitus oli käydä parin kilometrin mittainen aamuverkka, mutta tulomatkalla tuli kirjaimellisesti mutkia matkaan. Jostain risteyksestä tuli juostua harhaan ja kohta olin kierrellyt aivan hotellin nurkilla umpikujien päissä olevia liikenneympyröitä liki 10km verran. Lopulta onnekseni löysin hotellille ja aamupalatarjoilukaan ei ollut ehtinyt loppua. Kun aiemmin olen Kanarialla leireillyt, on ajankohta ollut paria kuukautta aikaisempi. Nyt lämpötilat kohosivat selvästi ylemmäksi, ja kovat harjoitukset oli pakko tehdä aamulla 7-8 välillä. Päivät kuluivat turistielämää viettäen ja usein kävelyä kertyi pitkälti toista kymmentä kilometriä. Illalla ennen päivällistä kävin vielä toisen, selkeästi kevyemmän treenin. Arvioin, että jalan liikkumista kuuteen päivään mahtui hyvin lähelle 200km.

Urheilun lisäksi reissuun mahtui myös lomailua. Viikon kohokohdiksi voisin nimetä eläintarhavierailun Palmitos Parkiin, viimeisen päivän "vuorikiipeilyn" sekä tottakai eläintarha- ja normaaliin katukuvaan kuuluvien elukoiden kiusaamisen. Palmitos Parkissa sain hurjan kotkan päähäni istumaan, mikä osoittautui kovin kivuliaaksi, sillä olin onnistunut polttamaan päänahkani.

Viimeisen päivän vuorille suuntautunut reissu ei mennyt ihan niinkuin strömsössä. Meidän oli tarkoitus ottaa taksi ja ajaa jonkin matkaa ylös kohti vuoria ja kävellä takaisin. Taksikuski ei kuitenkaan oikein ymmärtänyt meitä eikä uskonut meidän haluavan kävellä tiellä, jossa myös autoja kulkee. Hän koukkasi pian pienemmälle tielle ja yhtäkkiä maisemat alkoivat näyttää tutuilta. Huvitus oli suuri, kun totesin, että olimme saapuneet lenkkimaastoihini kuuluvaan soramonttuun, jonne ei hotellilta ole kuin pari kilometriä. Matka jatkui sitten suunnitelmasta poiketen ylöspäin jalan ja reissusta tuli onnistunut.

Viikon kuluttua tuli aika jättää palmut, kulkukissat ja huhuilevat pulut liki 5000km päähän. Kello soi aikaisin aamuyöstä ja tilataksi odotti meitä hotellin edessä. Lentomatkan myötätuuli joudutti matkaa, mutta ei se miään nautintoa silti ollut. Kentältä kotiin oli vielä liki 3h ajomatka ja taas oli mennyt koko päivä matkustukseen. Reissaaminen on rankkaa, melkein koko seuraava viikko meni kellon ympäri unilla päiväunilla täydennettynä.

Vuoksenlenkki

Tänään kilpailtiin perinteinen Vuoksenlenkki. Aurinko lämmitti iltapäivästä ja suurinosa juoksijoista puki ylleen lyhyen kilpailuasun. Talven riittämättömän harjoittelun jälkeen jännitti lähteä. Tälläkertaa kilpailuun ei lähdetty kuin villivarsat kevätlaitumelle. Yllätyin kun juokijoiden joukko lähtikin rauhallisesti kaupungintalon suuntaan myötäpäivään.

Otin tavoitteeksi lähteä 3.50-vauhtia ja seurailin GPS-kellosta matkan etenemistä. Itä-Siitolan ylämäkeen noustessa matka eteni mukavasti, vaikkakin viimevuosiin nähden turhan rauhallisesti. Pitkään alamäkeen rullatessa tultiin jo puolimatkaan, oikein mukavasti.

Kestopäällyste alkoi 3.5km kohdalla. Samalla alkoi näkyä juoksemisen vähyys, etenkin kun pitävällä alustalla on saanut juosta vasta muutaman viikon. Jalat alkoivat väsyä iskutuksesta, vaikka vauhti jopa parani. Tavallisesti Fortumin sillalle noustaessa on ollut iskun paikka. Ei tälläkertaa. McDonaldsille asti maisemat vauhtuivat. Seuraava kilometri oli kuitenkin tilapäisen heikkouden hetki, vauhti tippui neljään minuuttiin ja asetelmat loppuratkaisuhin huononivat.

Viimeiseen mutkaan kaarrettaessa saavutin edellä meneviä, mutta olin huonolla vauhtikestävyydellä antanut liikaa tasoitusta, ei auttanut. Maalissa kello näytti hieman päälle 3.50min/km keskivauhtia. Vaikka ennätyskunnossa olisi mennyt vauhtikestävyyslenkistä olin tyytyväinen. Suomen pisin vappu on alkamassa ja etenkin kevään opiskelustressi on loppumassa. Nyt reippaita lenkkejä. Kahden viikon päästä on pm-maastojuoksu Joutsenossa.

Tästä tuloksiin.

Malmijuoksu 2016

Kun launtaina saavuimme Joensuuhun, oli kello ehtinyt jo lähelle puoltayötä. Kellojen siirto sattui pahaan saumaan, yöunet lyhenisivät vielä yhdellä ylimääräisellä tunnilla. Ei se mitään. Kun kevätaurinko paistaa verhojen välistä, jaksaa aamulla olla jo ihan pirteänä. Sunnuntaipäivä kului pitkälti ulkoilun merkeissä. Kun illan verkkalenkki oli suoritettu, saattoi alkaa jo suunnata ajatuksia seuraavan päivän kisaan.

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Puin toiveikkaana shortsit trikoiden alle, jospa niillä pääsisi jo kisaamaan. Aiheutti suurta päänvaivaa päättää kummalle matkalle starttaan, naisten kasille vai kuntosarjan neljäpuolikkaalle. Lyhyempi matka sinänsä kuulosti houkuttelevammalta, mutta lopulta kantti ei kuitenkaan kestänyt laittaa nimeään kuntosarjan listaan.

Kisapaikalle saavuttaessa saimme iloksemme todeta, että reitti oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta kohtalaisen sula ja kuiva. Verryttelykin tuntui hyvältä, lukuun ottamatta oikuttelevaa masua. Pian seisoimme jo lähtövaatteen alla toivoen, että maha kestää ja viima ei kylmetä paljaita reisiä.

Juoksu lähti reippaasti liikkeelle. Vaikka alku ei ollut kuitenkaan liian reipas, alkoi tuskien taival kahden kilometrin väliajan jäätyä taakse. Hengitys meni tuntemattomasta syystä täysin lukkoon. Oli kuin olisi pillin kautta hengittänyt. Kaduin sydämeni pohjasta, että en ilmoittautunut lyhyemmälle matkalla. Pelkäsin, että juoksu katkeaa täysin.

Matka jatkui tasaisen tahmeasti. Alamäet, joissa ei niin ilmaa kaivannut, sujuivat reippaasti, loppuajan pelkäsin tukehtumista. Naisten sarja oli tasainen ja yksin ei joutunut missään vaiheessa juoksemaan. Vaikeakin taival onneksi loppuu joskus ja saavutin maalin neljäntenä. Ihmettelin hiukan kovaa tasoa, mutta pienellä googlettelulla selvisi, että kyllä edellä olleet olivat tekijänaisia, huonoille en hävinnyt.

Kello pysähtyi aikaa, joka kilometrivauhdiksi muutettuna kertoi noin 4.10/km vauhdista. Ei siis totaalifloppia. Ongelmattomalla nappijuoksullakaan vauhti olisi tuskin kolmosella alkanut. Tästä on ihan hyvä suunnata huomenna takaisin Lappeenrantaan ja hoitaa viimeinen viikko yliopistoa kunnialla. Sitten onkin jo aika suunnata Kanarian lämpöön viikonmittaiselle pienoisleirille, jota voisi myös lomaksi nimittää.