Haastattelu - Ihana kävelijä Taika Nummi

1) Hei Taika, odotettu haastatteluvuorosi koittaa. Tiedämme sinut hyvänä tarinankertoja, joten aloitamme vapaamuotoisilla kuulumisilla.

Hellurei Satu ja Kalle! Morjesta kaikki te urheilijat! Toivottavasti kesäsi on sujunut leppoisasti, hyvin tuloksin ja auringon paisteesta nauttien. Itse istuskelen tällä hetkellä aamiaispöydän äärellä Sveitsissä. Tietokone laiskottelee mukavasti uunituoreen briejuusto patongin, hedelmäsalaatin ja hunajalla maustetun minttuteen vieressä. Auringon säteet heijastuvat näytöstä kasvoilleni ja häikäisevät ehkä hieman. Kello on vasta puoli kuusi täällä, puoli seitsemän siellä, enkä näe parvekkeella toista aamiaistelijaa. Muut nukkuvat vielä, ainakin niin kuvittelisin. En ole kuitenkaan aivan yksin, sillä minulla on ystävänäni haastattelu. Se kuinka oikein haastatelluksi tulin on minullekin hieman arvoitus, mutta kivaa on päästä kirjoittelemaan blogiin. Haluan jo näin aluksi kiittää Kallea ja Satua, sillä luettuani kysymykset läpi, hymy nousi huulilleni, eikä ole sieltä vieläkään kadonnut. Ihan huippu kysymyksiä! Mutta mitäs muuta oikein voi odottaakaan noin huippu tyypeiltä . Haluan myös pyytää yli-innostuneisuuttani anteeksi. Koitan pitää vastaukset niin lyhyinä, kuin vain mahdollista, ettei teidän tarvitse tylsistyä. (Noh, ei kauhean hyvin ole lähtenyt käyntiin, tuo minimaalisuuden tavoittelu. ) 

Suurin osa teistä ei varmaankaan tunne minua, joten selitän vielä lyhyesti kuka olen. Haastattelua on sitten helpompi seurata, jos edes vähän tietää kenestä on kyse. Ehkä olet nähnyt minut radalla: Olen se tyttö, jolla on hullunkuriset hiukset, jotka ei pysy mitenkään muuten kasassa, ellei ne sido nutturaan, sekä naamalla erittäin suuri hymy, joka paljastaa sekä ylä- että alahampaat. Olen siis Taika. Olen kuusitoistavuotias tyttö ja kuulun Espoolaisten klaaniin, seurana Espoon Tapiot. Olen aamuvirkku. Olen lukutoukka. Olen sosiaalinen introvertti. Kestävyysurheilija. Unelmoija. Lukiolainen. Hullun hupsu. Mutta, eniten olen kuitenkin minä, eli Taika Emilia Nummi. Enkä oikein tiedä mitä muutakaan voisin kertoa vastaamatta valmiiksi jo haastattelu kysymyksiin, eli ehkä on parasta aloittaa. Hauskoja lukuhetkiä.

2) Olet varsinainen monitoimityttö ja ikiliikkuja. Paljasta, mitä kaikkea urheilullista, tai ihan mitä tahansa muuta harrastat tai olet harrastanut.

Tuota. Lista on aika pitkä, sillä olen kokeillut vaikka mitä: baletista jalkapalloon ja jalkapallosta lasketteluun, laskettelusta kuvataiteeseen ja kuvataiteesta purjehdukseen. Nämä ”kokeilut” kestivät aina ehkä vuoden taikka kaksi, mutta kokeilu on eri asia kuin harrastus ja harrastus on eri asia kuin elämäntyyli. Tällä hetkellä en koe ”harrastavani” mitään. Harrastukset ovat miltei muuttuneet automaattisiksi toimenpiteiksi, kuten hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Joten, vaikka lista saattaa tuntua pitkältä, niin ei se oikeastaan ole. Juuri nyt urheilulajeihini kuuluvat kestävyysjuoksu, triathlon, kilpakävely, hiihto ja silloin tällöin melonta, vaikka se onkin tänä kesänä jäänyt vähiin. 

Musiikki puolella käyn laulutunneilla, kuorossa, teatterissa ja minulla on myös bändi. Musiikin ja urheilun yhdistelmä on ollut minun pelastukseni, sillä vaikka minua välillä ärsyttääkin etten ehdi panostamaan kumpaankaan niin paljon kuin ehkä haluaisin, niin molemmat jarruttavat, mutta myös inspiroivat kehittymään. Uskon myös, että musiikki on pelastanut minut jo monelta rasitusvammalta, sillä en ole ehtinyt treenaamaan niin paljon, että ylikuormitusta olisi ehtinyt kertyä. Totta se kuitenkin on, ettei minua paljon kotona taikka kavereitten luona näy, mutta minusta tuntuu, etten ole ainoa urheilija, jolla tuollainen ongelma on. Ja ajatelkaa nyt positiivisesti: Jos kotona ei koskaan ehdi olemaan, paitsi nukkuessa ja syödessä, niin ei myöskään ehdi siivomaan.

3) Pienestä asti juoksu ja kävely ovat ainakin tulosten perusteella kulkeneet rinnakkain. SM-viesteissä sinua jännitti lähteä juoksemaa, ja selitit olevasi kävelijä. Kuinka hyvin juoksu ja kävely tukevat toisiaan?

Juoksu ja kävely: haluaisin sanoa, että tuo yhdistelmä on ”match made in heaven”. Sitä se ei valitettavasti kuitenkaan ole, vaikka kuinka mieli tekisi niin sanoa. Ne, jotka ovat nähneet minut juoksevan, ymmärtävät varmaankin mistä on kyse, sillä kun Taika juoksee polvi ei nouse, eikä askel rullaa. Toisaalta tuo tyyli on osa minua ja sen takia en pidä itteäni juoksijana taikka kävelijänäkään. Kestävyys urheilija on sopivampi termi. En olisi hyvä kävelemään ilman juoksua, en juoksemaan ilman pyöräilyä, en pyöräilemään ilman hiihtoa, en hiihtämään ilman uintia. Kaikki tukee kaikkea. Vähän niin kuin hedelmäsalaatti, jota juuri nyt suuhuni tungen. Sitä enemmän eri hedelmiä, sitä makoisampi salaatti. Niin kauan kuin osaa yhdistellä oikeita makuja yhteen. Osaanko minä yhdistellä? Se on taas aivan toinen kysymys.

4) Entä miksi kaikista urheilulajeista juuri kävely on laji johon ihastuit?

Hieman kömpelönä ja hupsuna lapsena kävelyyn oli helppo ihastua. Oudon näköinen laji kiehtoi ja on pakko myöntää, että aluksi matkin kävelyä vain sen hullunkurisuuden vuoksi. Vähitellen minunkin polvet ojentuivat, eikä koukkupolvi merkkejä tullut enää niin moneen otteeseen, vaikka lajiin koukkuun jäinkin. En ole kuitenkaan kauhean lojaali ihastukselleni, sillä sydämeni sykkii monelle lajille. Ei ihmiseltä voi vaatia liikaa sitoutumista.

5) Toimitus arvostaa iloisuuttasi ja rehellisyyttäsi. Oletko saanut muiltakin palautetta erinomaisesta asenteestasi?
 
On ihana kun ympärillä on ihania ihmisiä, jotka saavat hymyilemään ja iloitsemaan. En usko kuitenkaan, että asennoitumiseni johtuu minusta, vaan enemmänkin teistä kaikista, joita näen ja joille puhun. Ja ei ole myöskään aivan totta, että olisin aina iloinen. Hehe. Kyllä niitäkin päiviä on kun kuuluu vain itkua ja ovien paiskeita. Silloin kannattaakin pysyä kaukana.

6) Olet viimeisen vuoden aikana kärsinyt erinäisistä ongelmista. Miltä tuntuu, kun on pakotettu pitämään taukoa omasta lajistaan, onko vaikeaa seurata sivusta, kun muut urheilevat? 

Se riippuu aivan siitä millä asenteella lähtee liikkeelle. Joillekin tulee suuri motivaatio ja he tekevät paljon töitä päästäkseen takaisin jaloilleen. Sitten on sellaisia, jotka masentuvat aivan täysin. Itse olin aluksi todella stressaantunut. Oli pakko korvata kaikkea ja kaikin tavoin. Oli pakko, pakko, pakko. Pakko sitä ja pakko tätä. Vähitellen mahdollisuuksia ei ollutkaan enää niin paljon, enkä oikein pystynyt tekemään niin paljon kuin mitä olisin halunnut. Onneksi kuitenkin tajusin, vaikka vasta loppuvaiheessa, että jos yksi portti sulkeutuu niin toiset avautuvat. Ehdin hetken elämässäni tehdä paljon kaikkea muuta jota en olisi muuten ehtinyt tekemään. Aloitin teatterin ja musisoin paljon enemmän. Pienen tauon jälkeen olinkin sitten paljon motivoituneempi ja valmiimpi taas lähteä treenaamaan. Kaikkein eniten ikävöinkin treenikavereitani. Onneksi vammoista ja ongelmista on nyt jo aikaa, enkä toivo niitä uudelleen. Jos ne kuitenkin tulevat, osaan asennoitua paremmin ja lopetan turhan hätäilyn. Kaikilla on ylämäkiä ja alamäkiä, sellaista tämä urheilu on. Pitää nauttia siitä kun voi urheilla täysillä, mutta myös siitä kun on aikaa tehdä muita asioita.

7) Ilmoitat Facebook-profiilissa käyväsi Tylypahkan taikakoulua. Onko sinulla kuitenkin ”perinteisempiä” suunnitelmia tulevaisuuden suhteen?

Tylypahka on vieläkin lähellä sydäntäni ja elämäni suunnitelmatkin muuttuvat taikasauvan heilautuksessa. Hetki sitten sitä ja seuraavaksi taas jotain aivan muuta mielen mukaan, päivän mukaan. Luovaa hulluutta päiväpäivältä. Jos ”perinteisemmällä suunnitelmalla” kuitenkin tarkoitat haavettani ryhtyä näyttelijäksi, joka opettaa filosofiaa yliopistossa professorina, käy aina välillä astronauttina avaruudessa tutustumassa elämään universumin toisella puollella, harrastaa diplomaatin ammattia, ajaa bussikusikina bussia, joka tietenkin kulkee laulun ja pyöräilyn voimalla, sekä keksii maailman ongelmille ratkaisuja vapaa-ajallaan, niin sitten tuossa vastaus varmaan onkin. Taisin kuitenkin unohtaa mainita, että haluan pyöräillä maailman ympäri suurperheeni kanssa ainakin kolmesti ja tietenkin voittaa miesten 50km kävelyn Olympialaisissa. Ehkä yllätän vielä kaikki ja juoksen 100m maailman ennätyksen näillä jaloilla. Eihän se enää tuntuisi missään. Kuuluisa en kuitenkaan halua olla, eli joutuisin tekemään vähän ”under cover –töitä” saavuttaakseni kaiken. Eli toisin sanoen ja lyhyesti vastaten: Ei, ei ole perinteisempää suunnitelmaa.

8) On Taika tullut vuorosi lähettää terveisiä meille ja lukijoillemme. Viimeistään syksyllä tulemme vierailemaan.

Koittakaa vielä kestää hetken. En tainnut onnistua pitämään alussa antamaani lupausta siitä, etten kirjoittaisi liian paljon. Kiitos kuitenkin, että olet jaksanut pysyä mukana tällä pitkällä lenkillä. On aina mukava kun ei tarvitse yksi juosta ja toivottavasti nähdäänkin kentällä. En oikeastaan malta odottaa, että pääsisin näkemään taas sinut! Erityiset kiitokset ja terveiset myös ihanille blogin pitäjille ja haastattelijoilleni Satulle ja Kallelle, joita haluaisin nähdä vähän useammin. Huhua on kuitenkin tullut minunkin korviin, että olisitte tulossa pyörillä Espooseen päin syksyllä. Jos suunnitelmat eivät muutu, niin käykääpä meillä tupsahtamassa. Nyt tänne aamiaisellekin kerääntyy vähitellen ihmisiä ja meitä taitaa ollakin jo kymmenkunta. En olekaan enää aivan yksin. Taidanpa siirtää tietokoneen pois edestäni, etten vie muilta tilaa. Toisin sanoen on nyt koittanut aika sanoa moi moi. Katsotaanpa mitä päivän treeni minulle tänään tuo ja mitä se sinulle tuo. Toivon kaikille paljon menestystä ja ihanaa kesää!

Kiitos Taika!


Taika lähetti terveisensä Sveitsistä harjoitusleiriltä ja Kalle editoi haastattelun kesäleiriltä Haapasaaresta.