sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Välitilinpäätös

Yliopiston syyslukukausi on paketoitu tenteillä. Eilisen Teekkarilaulajien joulukonsertin saattelemana aloimme virittäytyä lomatunnelmaan. Miten syyslukukausi on siis mennyt? Kaikenkaikkiaan hyvin. Kuvat alla kertovat enemmän.

Kahden nälkäisen ihmisen lounas, 80snt
Arkea on rytmittänyt ruuanlaitto. Yliopistolla on syöty lihapatoja notkuvista pöydistä, mutta kotona kaikki ruoka on laitettu itse. Harapaisen penthousessa on ruuanvalmistusta jaettu ydinosaamisalueiden mukaan. Pääpiirteittäin minä ostan ruokaa ja Satu valmistaa. Pienessä keittiössä ylimääräiset kädet lähinnä hidastaisivat. Parhaimmillaan reppuun on ylipakattu hyvää ruokaa, tai toisinaan on haettu vain purkki ananasta pitsan täytteeksi. Ruoka on ollut aina hyvää, ja lähes aina edullista ja terveellistä.    

Kuvan kauppareissu maksoi n. 12e


Tammikuun saapumiserä armeijassa on hieman hankala yhdistää yliopisto opiskeluun. Toisaalta saa aloittaa heti lukion jälkeen, ensimmäisenä syksynä ahertaa, mutta toisena on pääosin täytekursseja; kieliä ja muita yleisopintoja. Kuvissa on tilastomatematiikan välikoe ja Solidworks-ohjelmalla mallinnettu hammasvälitys. Syksyn saldoksi kirjattiin kuitenkin riittävä määrä opintopisteitä. Kaikenlisäksi Blogikaksikko puhuu ja kirjoittaa venäjää. Кто вы па профессии? Я студент.  


Viikonloput ovat menneet jäähallilla. Tänä syksynä reippaat parikymmentä vihellettyä peliä. Miesten Suomi-sarjassa parhaimmillaan viisisataa katsojaa. Kyllä pitäisi yleisurheilussa ottaa mallia jääkiekosta. Jääkiekko-ottelussa pyritään aina ammattimaisuuteen aina pienistä junioreista lähtien.  

GPS-signaali löytynyt jo kenkiä solmiessa sisällä
Myös lenkille on lähdetty. Lähtiessä naureskallaan aina Satun Polarin GPS-kellolle, jonka sateelliittien löytyminen kestää kohtuuttoman pitkään. Harjoittelua on ollut vaihtelevaa. Aina ei ole jaksanut. Kunto on kuitenkin parantunut joulua kohti. Viime viikolla 80km juoksua ja 70km pyöräilyä. Kohtuullisesti. Nyt joululomalla on tarkoitus harjoitella tiukasti, reippaammilla vauhdeilla. Hyvä peruskunto on kuitenkin jo saavutettu.

Keskustassa on hyvä asua. Kaupat ja juna-asema ovat kävelymatkan päässä. Aamupakkasten jälkeen vajaa 20km koulumatka vaatii kuitenkin jo urheilumieltä, etenkin kun vettä on satanut kahden viikon jaksoissa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäysyysmaraton 2015

Viimeinen puolitoista viikkoa on ollut taistelua ihmeellisen flunssan kanssa. Voimat ovat olleet aivan pois ja jatkuva lamauttava kokovartalohapotus on vaivannut. Tästä huolimatta hyppäsin perjantaina bussiin varpaat ja sormet ristissä toivoen, että sunnuntaiaamuna olisin Itsenäisyysmaratonin lähtöviivalla.

Bussilippuja ostettaessa aikainen bussi kuulosti vielä hyvältä, mutta 06.55 autoon kiirehtiminen ei ollutkaan niin kivaa. 8.50 saavuin Mikkeliin, jossa kulutin kahden ja puolen tunnin verran aikaa kävellen ja kaupoissa haahuillen. Kuopioon päästyä kevyt kymppi herätti toiveita, ehkä tässä oltiin tervehtymässä! Illalla tuli kuitenkin taas takapakkia, hengittäminen kävi raskaaksi ja ahdistavaksi, jokin kaihersi kurkkua ja henkitorvea.

Lauantaina lepoa ja puolentunnin verkka liukkailla teillä. Uusi jännityksen kohde oli, ehtisikö yön aikana tulla vettä riittämiin sulattamaan kisareitti juoksukelpoiseksi. Nastarit jäivät tietenkin Lappeenrantaan.

Sunnuntaiaamuun heräsin seitsemältä painajaisten saattelemana. Unessa olin heränny vasta yhdeksältä, kun startti oli jo tuntia myöhemmin. Onneksi todellisuudessa asiat olivat kunnossa ja selvisin ajoissa aamupuurolle.

Vaille yhdeksän saavuin Väinölänniemelle. Kisareitti oli sula, jes. Ei kun vaan numeron hakemisen kautta verkalle. Verkka tuntui ihan ookoolta, ei mitään huippulentoa, mutta parasta kuitenkin pitkään aikaan. Kohta kiitettävän suuri osanottajapoppoo kerääntyi lähtöviivan tuntumaan kajauttaakseen vielä Maamme-laulun ennen lähtölaukausta.

Juoksu lähti liikkeelle ja olin aivan kärjen tuntumassa. Ensimmäinen kilometri tuli höntyiltyä, mutta sitten ymmärsin rauhoittaa. Pian hyvä tuntuma alkoi haihtua ja rupesi olemaan kovin ikävää. 2,5km kohdalla aloin olla varma, etten pääsisi maaliin. Hengitys meni aivan lukkoon. En tiedä johtuuko taudista vai kovin jumisesta yläselästä, mutta juoksusta tuli hyvin vaikeaa. Kun henki ei kulje, eivähä toimi muutkaan paikat. Jalat tyhjenivät ja hapot nousivat käsivarsiin saakka.

Seuraava 5,2km lenkki oli aivan tuskaa. Hengitysongelmat pahenivat ja mietin kuinka mukavaa olisi vaan jättää leikki kesken. Jälkeenpäin se olisi tosin se kaikkein tuskallisin ratkaisu. Toisen kierroksen aika oli 2min edellistä heikompi ja toiveet aikatavoitteen saavuttamisesta murenivat.

Kolmas kierros alkoi tuntua paremmalta, juoksu oli jo hetkittäin kivaa. Matka eteni yllättävän ripeästi ja pian alkoi viimeinen lenkki. Yhtäkkiä kova jano yllätti, mutta kovasta yrityksestä huolimatta kuuma mehu päätyi nenään ja silmään.

Nyt alkoi koskea mahaan ja pallea kävi jotenkin kramppaamaan. Mietin, että luoja miten pitkä matka puolikas on, jos sattuu tarpeeksi vastoinkäymisiä matkan varrelle.

Pääsin maaliin. Olin väsynyt. Hengittäminen sattui kamalasti. Kuitenkin olin äärimmäisen iloinen maaliin pääsemisen johdosta ja siitä, että juoksu oli välillä tuntunut jopa hyvältä. Aika jäi reilut 3min puolentoista tunnin alituksesta. Sinänsä olen aikaan pettynyt, sillä harjoitukset ovat lupailleet parempaa. Silti olen jollain tasolla tyytyväinen, tulos olisi voinut olla paljon huonompikin, kun ottaa huomioon vaikeudet ennen juoksua sekä juoksun aikana.

Nyt kohti kotia ja tulevaa tenttiviikkoa, hyvää Itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Talvijuoksu osa 3

Kolme viikkoa kestänyt hyvä harjoitusjakso huipentui viime keskiviikkona alkaneeseen kuumetautiin. Taudinkuva oli sinänsä kovin ihmeellinen, ei flunssaa, ei yskää eikä kunnon kuumettakaan. Silti voimat oli täysin poissa monta päivää, eikä olo ole vieläkään täysin normalisoitunut.

Loppu viikon vietin lenkillä syviä turhautumisen hetkiä kokien, vielä muutama päivä aiemmin juoksu oli kulkenut paremmin kuin toivoa sopi, mutta yhtäkkiä ei enää jaksanutkaan yhtään. Pakko on uskoa, että syy löytyy taudista, ei kuntokaan voi aivan varoittamatta hävitä.

Pienen arpomisen jälkeen lähdin kuin lähdinkin eilen illalla viivalle Talvijuoksuun. Verryttelyn alussa olo oli vetämätön ja tuntui kuin joka lihasta olisi särkenyt. Lähdön lähestyessä alkoi tuntua terävämmältä ja mieliala koheni huomattavasti. Myös vuodenaikaan nähden loistava, sula, plussan puolella oleva ja tuuleton sää, piristivät.

Lähdön tapahduttua juoksu tuntui ihan asialliselta ja juoksimmekin Kallen ja Roopen kanssa koko liki nelikymmenpäisen joukon kärjessä. Oma menoni kuitenkin tuntui tyssäävän ensimmäiseen nousuun. Jäin kaksikon matkasta, mutta ei juoksu vieläkään mitenkään huonolta tuntunut, ei vaan päässyt lujempaa. Koko matka taittui oikeastaan samansuuntaisilla tuntemuksilla ja ajattelin tekeväni ihan ok juoksua. Maalissa kuitenkin selvisi, että kello ei ollut samaa mieltä.

Jäin nelisenkymmentä sekuntia kahden kuukauden takaisesta ajastani, mikä on viiden kilometrin matkalla aivan todella heikko suoritus. Ihmetystä lisää myös se, että miten tämä on edes mahdollista, kun takana on kuitenkin pari kuukautta hyvää treeniä. Mitä järkeä tässä on, että mitä enemmän yrittää, sitä huonommaksi kunto menee. Täytyy vain toivoa, että voimat eivät olleet palautuneet kuumeen jäljiltä, muuta järkevää selitystä en oikein keksi.

Tästä pienoisesta flopista huolimatta ensi sunnuntaina on tarkoitus startata Kuopiossa perinteiselle Itsenäisyysmaratonille. Toivottavasti muutamassa päivässä tapahtuu ihmeitä ja viikonloppuna neljä kertaa pidempi matka taittuu samaa tahtia kuin eilinen kisa.

Kallen Talvijuoksusta sen verran, että ajallisesti juoksu oli muutamia sekunteja edelliskertoja heikompi, mutta ainakin nimi komeilee 5km juoksijoiden tuloslistan kärjessä. Myöskin Kallen taakkana on viime viikkoina ollut mystinen voimattomuus, liekkö sama tauti molemmilla.

Loppuun vielä maininta sunnuntain iltalenkiltä. Olin oman lenkkini jälkeen lenkittämässä Kallea pyörän kanssa. Keskustan läpi juostessa paikallisen juottolan kohdalla muutama mies osasi antaa asiantuntentevaa palautetta meidän toiminnasta. Tää on niin tätä, taas on emäntä pistänyt miesparan lenkille. Näin meillä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Miten minulla menee?

Kuten Kalle jo edellisessä kirjoituksessaan totesi, on Blogin päivittämiseseen tullut luvattoman pitkä tauko. Ihmisen aika ja jaksaminen on kuitenkin kovin rajallinen, ja siitä syystä tästä touhusta on joutunut viime aikoina tinkimään.

Miten minulla menee? Kuluneet viikot ovat olleet raskaita, sitä on turha käydä kieltämään. Koulu on ollut välillä tarpeettoman työlästä ja siitä saan kiittää ihan itseäni. En tiedä, mikä ahneus iski tämän periodin kurssivalintoja tehdessä, mutta nyt näyttää siltä, että minulle olisi jouluun mennessä tulossa 45 opintopistettä. Suositeltu vuosiannos on vain viisitoista pistettä enemmän.

Käytännössä minulla on siis monta luentoa päällekkäin ja joudun opiskelemaan kovasti itsenäisesti normaalin opetuksen seuraamisen lisäksi. Kotitehtäviä, harjoituksia sekä harjoitus- ja ryhmätöitä saa tehdä tiiviisti niin koulussa kuin kotonakin -viikonlopuista puhumattakaan. 

Minulla on paha tapa stressata, välillä turhaankin. Turhan raskas koulunkäynti tunnin kestävine koulumatkoineen yhdistettynä treenaamiseen ja kotihommiin on ollut pätevä syy stressitasojen nousuun. Pari viikkoa takaperin stressi ja väsymys valtasivat niin kokonaisvaltaisesti, että urheilu piti pistää käytännössä kokonaan jäihin noin viikon ajaksi. 

Talvijuoksu jäi väliin väsymyksen ja flunssan oireiden takia. Näin jälkeen päin pistän nekin oireet stressin piikkiin. Ehdin jo kovasti huolestua, kun sykkeet hyppivät pilvissä, koko ajan särki joka paikkaan, koulumatkalla tai portaita kiivetessä meinasi tukehtua, itketti ja nauratti yhtä aikaa. Lepo ja viimeviikonloppuinen Savonreissu, 11-tuntisesta bussissa istumisesta huolimatta, rauhoittavat tilanteen. 

Tällä viikolla olen opetellut ottamaan rauhallisemmin opiskelujen kanssa ja treenaaminenkin on taas lähtenyt luonnistumaan. On helpottavaa tietää, että joululoma odottelee jo kolmen viikon päässä ja enään ei tarvitse pitkään jaksaa

Myös harjoittelu on saanut uuden suunnan. Nykyisen valmennusfilosofian mukaan viikot ovat kevyitä, mutta viikonloppuna sitten juostaan ja paljon. Kuluvaan kaksi päiväiseen on kertynyt ihan kohtalaisessti treeniä, 45km. Näistä kilometreistä 8 taapersin ihan kevyesti, 27 pk:ta sekä 10 vk:ta. Kuten olen jo aiempina vuosina todennut, minulle tällainen rytmitys sopii. Tänä iltana tuntui kuin juoksusta olisi vihdoin löytunyt jo kuukausitolkulla hukassa ollut keveys ja pomppu. Tämä sotii kaikkea järkiajattelua vastaan, kyllä kovien lenkkien jäljiltä olisi pitänyt olla ennemminkin väsynyt. Hyvä näin, mutta huomenna kuitenkin taas kevyesti.

Loppuun vielä pari vihdoin julkaistua kuvaa SK10:ltä.

torstai 5. marraskuuta 2015

Sosiaalista urheilua

Kaikessa kiireessä Blogin päivittämiseseen on tullut luvattoman pitkä tauko. Kyllä ihmetyttää vaahtoaminen sosiaalisista medioista, puhelimista ja internetistä. Pohjois-Savossa vallitsevan konsensuksen mukaan kehitystä kestävyysjuoksijana ei tapahdu, jos puhelimessa on internetominaisuus. Juoksemisen pitäisi olla kurjaa, ei saisi olla yhtään kivaa. Kilpailuissa ei lähtö- ja maalialueella saisi soittaa musiikkia, koska silloin olisi jo hyvä tunnelma, ja kurjuus kärsisi. 

Nykyään kaikilla on kiire. On opiskelua, töitä, treenejä, ruuanlaittoa, treenivaatteiden pyykkäämistä. Internetissä on helppo kysyä toiselta juoksijakaverilta mitä kuuluu, onko harjoittelu purrut ja onko ollut kisoja. Kyllä tulee hyvä mieli molemmille. Toisinaan lukee blogeja, tai vain ihmettelee aamupuurokuvia maailman toiselta puolen. Siinä sitten miettii, että illalla keitän varmasti paremman marjapuuron.

RaKaS, eli Raja-Karjalan Suunnistajat, järjestää yhdessä LUM:in Lappeenrannan Talvijuoksun joka kuukauden ensimmäinen tiistai. Niin myös marraskuussa. Tiistaina Pallon aikuiskoulutuskeskuksella 32 juoksijaa otti itsestään ja toisistaan mittaa 1,3,5 ja 7km maantiejuoksuissa. Kehitystä oli tapahtunut. Vauhti oli tasaista 3.40min/km koko matkan.

Tiukassa otatuksessa jäin aina alamäissä muutamankymmentä metriä ja jokaisessa ylämäessä sain taas kiinni. Tukkikadun maalisuoralle ylämäkeen olin 30 metriä jäljessä. Parempaan matkavauhtiin ei pystynyt, mutta kiri irtosi. Tälläkertaa voimasuhteet kääntyivät toisinpäin minun kokiessa muutaman metrin loppukiritappion.

Alisa ehdotti heti, että juostaan kotiin. No tottakai. Kotiin tullessa Tulokset oli jo täräytetty eetteriin. Rakkaan sivulla tulee aina hyvä mieli. Aktiivisesti päivitetään pieni kuvia ja tunnelmia yhteisharjoituksista. Tapahtumakalenterissa on jokapäivälle tekemistä. Välittyy todella hyvä kuva, kun ollaan ylpeinä seuranverkkareissa hymy korvissa asti. Ne ovat niitä some-nuoria.


Facebookissa kiertää kovasti #mäolentässä - kampanja rakkauden puolesta. Kaikille urheiluseuroille tekisi hyvää laittaa internettiin kuva #meolemmetässä. Hymyssä suin, mutta tosissaan. Pienellä kuvalla antaa suuren positiivisen viestin urheilusta. Etelä-Karjalan Suunnistajat ovat erinomainen esimerkki.

 

maanantai 26. lokakuuta 2015

SK-10 2015

Aloimme Satun kanssaTalvijuoksun jälkeen odottaa SK-10, Skinnarilan kymppiä, hölkkäkilpailua kuin lapsi joulukalenterin avaamista. Tänään SK-10 aloitti LTKY:n hyvinvointiviikot. Uudistuneella reitillä kilpailtiin nyt illalla. Lähtö ja maali olivat yliopiston pihalla. Tunnelma oli kuin Venäjän aluemaaottelussa. Oli oltava ennakkoluuloton, koska ei voinut tietää miten salatieteenharjoittajien, kauppatieteen opiskelijoiden, järjestelyt toimisivat.

Puoli tuntia ennen lähtöä, 15.30, musiikki soi lähtöpaikalla ja ilmoittautuminen kilpasarjaan aukesi. Pienen jonotuksen jälkeen saimme hiihtonumerot. Aukaisuvedot ja valmiiksi lähtöpaikalle. Eye of the Tiger soi ja juoksijoilla oli hyvä meininki. Matkaan lähdettiin niin innokkaasti, ettei kärkeen ollut asiaa.  Enklaavin instagram-tilillä on video lähdöstä.

Lenkki kierrettiin vastapäivään
Kahden kilometrin jälkeen käännyttiin Tilsalankadulle. Kyllä oli mäkistä. Ylämäissä vauhti ei pysynyt alle 4.30min/km, eikä alamäkiin enää jaksanut loikottaa tarpeeksi kovaa. Onneksi mäkirynkytys loppui, kun käännyimme kohti ravirataa. Ylämäissä olin saanut Satuun jo merkittävän eron, mutta puolen matkan jälkeen Satu alkoi näyttää kantapäitä.

Hetken jo ajattelin vain juoksevani maaliin. Skinnarilantielle käännyttäessä olin palautunut sen verran, että aloin päästä taas kilpailun makuun. Kiihdytin vauhtia tarkoituksena ottaa Satu kiinni Punkkerimäkeen. Hermotuksissaan Satu oli todennut, että Kalle pitää jättää ennen Punkkerimäkeä, tai käy kuin Talvijuoksussa.

Vauhti parani, ja olin parhaimmillaan enää muutamankymmenen metrin päässä. En kuitenkaan saanut kiinni, eikä Harapaisen urheilukommuunin välistä kiriotatusta nähty. Satu voitti 41.35 ajalla naisten sarjan ja tulin muutamankymmenen sekuntia perässä. Usean GPS-mittauksen keskiarvona reitin pituudeksi arvioitiin 10.2km. Tiistaina 3.11. Talvijuoksussa on kuitenkin jo revanssin paikka!

Maaliin tullessa sai juotavaa ja Gainomax-palautumisjuoman. Kahdella eurolla vielä haalarimerkin. Kyllä oli hyvin järjestetyt ja hyvät kisat, vaikka ei ollut yhtään vanhaa jäärää järjestämässä. Kymppi paljasti ikävästi vielä kovin puutteellisen kunnon.


Satu: Kisa lyhyesti vielä toisestakin näkökulmasta. 16.00 tapahtunut lähtö oli haasteellinen. Luennolta joutui kiirehtimään kesken pois ja väsymys meinasi painaa päälle. Kisaan lähdettiin silti hyvällä fiiliksellä ja hyvässä hengessä.

 Määrällisesti aika raskas pariviikkoinen treenijakso tuntui jaloissa, vaikka viimeiset päivät otinkin kevyesti. Rentous ja helppous oli hukassa. Alkumatka oli täyttä tuskaa. Vuoristoratamaista reittiä edetessä juoksu ei ajoittain enään juurikaan juoksua muistuttanut. Mäen päällä oli vaikea jatkaa väsyneillä jaloilla. 4km kohdalla totesimme Kallen kanssa yhteen ääneen, että eihän tästä taaskaan mitään tule. Kun reitti kääntyi takaisin päin, juoksu alkoi kuitenkin muuttua iloksi. Tasaisemmassa maastossa askel alkoi taas vetää ja matka edetä ihan uudella tavalla.

Maalissa sain ensimmäistä kertaa katkaista maalinauhan naisten sarjan voittajana. Hyvä kisa ja kivaa oli. Aikaan en ole yhtään tyytyväinen, mutta kyllä mäkisellä reitillä on osuutensa asiaan.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

X-Run 2015

Perjantaiaamuna otimme suunnan kohti Imatraa.  Syksy oli tullut siihen pisteeseen, että viikonloppuna kisattaisiin perinteisesti X-Run. Kalle toimi kyseisessä kisassa jälkijuoksijana jo neljättä kertaa, minä toista. Kuten pari viikkoa sitten Hard runissa, nytkin matkana oli 23km.

Saavuimme lauantaiaamuna kisapaikalle yhdentoista jälkeen. Lasten sarjat olivat jo täysillä käynnissä. Tapahtuma oli houkutellut paikalle ilahduttavan määrän pieniä, osallistujia Mini X-Runilla oli pitkälti päälle sata. Lapset saivat maaliin tultuaan pussukka, joka näytti sisältävän ainakin kokis-tölkin. Kaikille jäi kisasta varmasti hyvä maku, ja toivottavasti osallistujia saapuu paikalle jatkossakin.

13 vuotiaat tytöt ja pojat lähdössä 2km matkalle
Kellon tullessa 12.30 syysaamun usva alkoi hälvetä ja aurinko tuli esiin. Kärkipään juoksijat asettuivat viivalle shortsit jalassa. Lähtölaukauksen pamahdettua odottelimme rauhassa, että koko kaksisataapäinen kilpailijajoukko alittaa lähtövaatteen. Matkaan lähdettiin hyvää vauhtia, kaikki juoksivat.

Oli kivaa juosta loistavassa säässä mukavalla reitillä. Ilmeisesti liiankin mukavaa. Pidimme jutellessamme vissiin niin pahaa ääntä, että viimeisenä matkaa taittava kilpailija pyysi laskemaan volyymia tai pitämään vähän välimatkaa. No, tuskin kisassa toisille kilpailijoillekaan sanotaan ole hiljaa, mutta tottakai kunnioitimme hänen päätöstään.

Matka taittui mukavasti ja puolentoista tunnin kuluttua aloimme tehdä lähtöä toiselle kierrokselle. Ehdimme juuri sopivasti kannustamaan Alisan maaliin hänen ollessa taittunut jo kaksi kertaa pidemmän matkan. Tällä kertaa emme joutuneet juoksemaan 23km peränpitäjää kiinni vaan saimme jatkaa matkaa saman juoksijan kanssa kuin ensimmäisellä ringillä.

Alisa tulee maaliin X-Run voittajana
Vauhti pysyi loppumatkan lähes muuttumattomana ja kohta olimmekin jo urakkamme suorittaneet. Maalissa meitä odotti talteen otetut makkarat, täytetty patonki ja urheilujuomaa enemmän kuin jaksoi juoda.

Jälkikärki lähdössä toiselle kierrokselle
Kaikille kilpailijoille ja toimitsijoille jaettiin kylpyläliput. Kiva päivä huipentui siis Rauhan kylpylässä, joka ei ihan odotuksia täyttänyt. Pukuhuonejärjestelyt eivät toimineet, palju ei ollut toiminnassa, saunassa tuli lämmin vaan, koska sai heittää niin kovasti löylyä, lasten saunassa oli kylmä ja siellä pyörivässä Mikki Hiiren kerhotalossa ei ollut ääniä.

Liikunnallinen viikonloppu saa tänään jatkoa. Aamulla kävimme jo kiertämässä 10km Vuoksen ympäri ja nyt istun jäähallissa katsomassa Kallen tuomarointia. Eiköhän sitä illalla vielä olo lenkki edessä. Menneellä viikolla molempien kilometrit ovat päässeet jo ihan kiitettävälle tasolle, 100km rajapyykki on lähellä.