perjantai 16. tammikuuta 2015

Varusmiespalveluksen alku

Blogissa on ollut hiljaista. Aloitin varusmiespalveluksen Onttolan Rajajääkärikomppaniassa 5.1.2015. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat nyt takana, ja taistelija on pidennetyllä viikonloppuvapaalla kotona. Ensimmäiset päivät olivat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta rytmiin päästessä aika on kulunut nopeasti. Herätys on aamulla kuudelta, ja kahdeksan minuutin päästä herätyksestä lähdetään aamulenkille. Rajajääkärikomppaniassa on tiukka sotilaskuri, mutta reilu henki.

Ensimmäiset päivät opeteltiin käytännön asioita, kuten vuoteen petaamista ja päiväpeiton taittelua pinkaksi. Ruokaa on tarjolla kolme tai neljä kertaa päivässä, ja ruoka vetää lähes vertoja Ylioppilastalon lihapadoille jälkiruokineen. Sotilaskuriin kuuluu suora ja välitön palaute, ei ikinä enää!, mutta hyvistä suorituksista jaetaan kehuja lämpimään sävyyn, aina näin!

Pinkka ja punkka
Perjantaina illaohjelmassa alkoi vapaa-aika. Varusmiesten käytössä on liikutasali, jossa on tähän mennessä järjestetty mm. koripallopelejä. Suuntasimme kuitenkin punttisalille. Komppanian alueen välittömästä läheisyydestä löytyy asillinen sali, jossa myös Kaisa Mäkäräinen harjoittelee. Takaseinältä löytyy maailmancupin numerolappu saatekirjeineen ja nimikirjoituksineen.

Juoksumattoa lukuunottamatta kaikki varusteet löytyvät, joskin nostolava on liian pieni, eikä vapaata tilaa lattialla ole juurikaan. Rautaa on kuitenkin riittävästi, osa jopa Leokon tuotteita! Musiikki soi vaihtelevasti NRJ:n popista raskaaseen metalliin. Hyvä fiilis treenata! Ulkomaastoihin ei vielä ole lenkille saanut lähteä, ei ole koulutettu.

Varusmiesten sali - penkki, kyykkyteline ja rautaa
Lomille lähti taistelijan alku baretissaan. Loma tuli tarpeeseen. Viisi viikkoa olen ollut poissa kotonta. Tänä aamuna olin lähdössä suihkuun vain hammasharja kädessäni. Tupakaverini huomattivat släbärit jalkaan, panin jalkaan ja kaappi kiinni, seuraavaksi huomauttivat pyyhe kaulaan. Kolmannella yrityksellä taistelija oli valmis, aamulenkin jälkeen oli minuutti aikaa vaihtaa suihkuvarustus kolmen minuutin ohjattuja aamutoimia varten. Taistelija selvisi.

Lomapuvussa särmänä rajakarhu baretissa

2 kommenttia:

  1. Onttolassa vaihtoehdot ovat vain 165 tai 347 päivää. En ole halukas johtajakoulutukseen, eikä henkilökunnan mukaan ketään pakoteta, vaikka se täysin mahdollista olisikin.

    VastaaPoista