lauantai 27. helmikuuta 2016

Talviurheilua

Hallikausi on nyt kummankin osalta ohi. Myös Kalle päätti tältä erää jättää SM-hallit väliin. Itselläni olo on ehkä kohentunut, mutta juokseminen ei edelleenkään oikein tahdo innostaa. Liikkuminen on kivaa, juokseminen lähinnä inhottaa. Vaihdoin myös pitkäaikaisen puhelimen taustakuvan pois äkillisen inhon vallassa. Kuvassa oli Ahmon urheilukenttä.

Sohvalle emme ole kuitenkaan jääneet makaamaan. Luvattoman pitkälle venyneen hiihtokauden aloituksen jälkeen monoja on soviteltu jalkaan parin viime viikon aikana liki kymmenkunta kertaa. Kisapuiston ladut ovat tarjonneet kivan, suhteellisen tasaisen ja hyvin hoidetun lenkin. Muutkin ovat paikan todenneet hyväksi, harvoin joutuu yksin hiihtämään.


Tänään aamupalalla selasimme vanhaa lehteä. Silmään sattui ilmoitus laturetkestä, joka sattumoisin järjestettiin tänään. Otimme toisen kierroksen aamupalaa ja vedimme hiihtokamppeet niskaan. Matkaa retken lähtöpaikalle kertyi jalan noin 2,5km. Pieni lumisade ei haitannut, sillä säätiedotus lupaili kaunista ilmaa.

Matka lähti etenemään tuulisissa merkeissä. Kylmän yön jälkeen kovasti pakkaselle jäänyt ura ei luistanut toivotulla tavalla ja lisäksi allekirjoittanut liian hyviin latuihin tottuneena ei meinannut oikein ymmärtää moottorikelkalla kapeiksi ajettuja baanoja. Varsinainen riemu kuitenkin alkoi jäälle päästessä. Siellä latua ei ollutkaan ajettu lainkaan ja lupaukset kauniista säästä alkoivat näyttää kovin erheellisiltä. 5km pyryssä taivallettuamme pääsimme hetkeksi hiihtomajan lämpöön. Laitoimme nimet vieraskirjaan ja paluumatka alkoi.

Myötätuuli vauhditti matkaa ja tuiskukin alkoi hellittää. Lähtöpaikka saavutettiin reilusti puolta matkaa nopeammin. Tuntui kuin matka olisi loppunut ihan kesken. Lisälenkille ei siitä huolimatta viitsitty enää lähteä, kertyihän retkelle mittaa liki neljä tuntia ja nälkäkin alkoi jo vaivata. Kotona vaatteet vaihtuivat lämpimämmiksi ja matka jatkui kaupungille syömään. Kaikesta huolimatta oikein mukava ja onnistunut reissu.

Keskiviikkona loppunut tenttiviikko aloitti nelipäiväisen "loman". Kouluhommien ja töiden haun lisäksi ehdimme eilen myös luistinradalle. Minäkin pysyin nätisti pystyssä ja hauskaa oli.

Hyvää kevättä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti