SM-Maastot Lempäälä

Tänään Lempäälässä kisattiin maastojuoksun suomenmestaruuksista. Kilpailijoita oli ilahduttavan paljon, yhteensä reippaat kahdeksansataa. Aamulla peloteltiin Tampereella satavan vettä jo kaatamalla, mutta ensimmäiset pisarat kisapaikalla tulivat vasta viimeisen lähdön aikana. Sää suosi urheilukansaa. Kuten alta näkyy M19 6km lähdössä saatiin joukkoa venyttää koko lähtökaaren leveydelle. Viisikymmentä lähti matkalle ja 48 saapui maaliin.

Imatralta tuli partio tarkkailemaan, ja ottamaan oppia kisajärjestelyistä ensivuotta varten. Kisajärjestäjät ottivat meidät avosylin vastaan, ja luokittelivat meidät VIP-vieraiksi. Kyllä oli ylevää syödä vip-kisamakkaraa. Kilpailujen lopuksi kuvainnollisesti viestikapulana järjestelyvastuu ojennettiin yleisön silmien alla Imatran Urheilijoille. SM-maastot kilpaillaan siis 2015 Imatralla.

Lähdin hyvällä fiiliksellä kisaamaan. Juoksu on luonnistunut viimeisen puolitoistaviikkoa kohtuullisesti, jopa hyvin. Tiesin, ettei näissä kisoissa kannata ottaa paineita. Omalla juoksulla ahdistaa itsensä tiukalle, ja nauttii parhaansa mukaan. Liikkeelle lähdettiin taas reippaasti. Ensimmäinen tonni kellotettiin mäen päällä 3.32. Vaikka vauhti on selvästi liian kovaa, on porukan mukaan lähdettävä.

Ensimmäinen kierros meni todella mukavasti, vaikkakin olin omaksunut peräpään valvojan roolin jo lähtökiihdytyksen jälkeen. Pääsin juoksemaan kokoajan peesaten tai porukassa. Juoksu tuntui hyvälle, mutta vauhti tippui tasaisesti pysyen vielä toisenkin kierroksen hyvänä.

Kolmannelle kierrokselle oli jo raskas lähteä, ja se kestikin aivan liian kauvan, vaikkei mitään totaalista katkeamista tullutkaan. Loppuaika 22.49 tarkoittaa 3.48min/km tahtia, joka on selvästi juoksua (vrt. 4min/km raja juoksulle). Vaikkei maasto ollutkaan kovin raskasta vaikuttivat sata nousumetriä tietysti vauhtiin heikentävästi.

Kilpailun jälkeen vastasin klassiseen kysymykseen miten meni sanomalla, että niin hyvin kuin lähes 4min kärjestä jääneellä voi mennä. Vauhti on kuitenkin linjassaan aiempiin koitoksiin verrattaessa, varsinkin kun en ikinä ole maastossa loistanut. Tietysti lukuunottamatta P9-sarjan piirinmestaruutta.

Kokonaisuutena jäi hyvä maku suuhun. Waterloomainen huhtikuu tuntuu jääneen taakse, ja on hyvä jatkaa rataharjoittelukaudelle taas paremmista lähtökohdista kuin aiempina vuosina. Sain tutuilta ja vähän tuntemattomammiltakin todella hyvää kannustusta jopa omalla nimelläni useammassa paikassa, vaikka kärki oli ohittanut katsojat jo ajat sitten.

Ei pelkästään voitosta kamppaileminen ole tärkeää. Jokainen juoksija haluaa lopulta olla itseensä tyytyväinen. Toisille se tarkoittaa luonnostaan voittamista, kun taas osalle riittää hyvä tunne; kunhan itse tietää onnistuneensa. Kesällä lähden tiukasti voittamaan kilpailuja.

Joukkueena olimme viidensiä, tutut sanat; kaikki meitä huonommat joukkueet jäivät taas pois! Vaikka ero muihin joukkueisiin oli selkeä, niin oli hienoa nähdä seuran nimi tuloslistassa. Kuten saatiin huomata, niin ei ole mikään itsestäänselvyys saada kolmen juoksijan joukkuetta kisoihin.

Kun kisoista jäi hyvää kuvamateriaalia kiitos Satun, käytetään se hyödyksi:

Kisaturistina Lempäälään

Ensinnäkin voin kertoa saaneeni vihdoin verikokeiden tulokset. Lääkäri soitti eilen, ja puhelua voi  luonnehtia vähintään hämmentäväksi. Lääkäri kysyi, miten olen itse ajatellut edetä todeten, ettei oikein tiedä näistä asioista. Voivoi, mä en voi sulle nyt tässä puhelimessa lääkäriksi muuttua. Mitään mullistavuuksia ei testeistä paljastunut. Vanhaan infektioon viittaavat mykoplasman vasta-aineet olivat koholla, niin kuin olivat jo viime syksynä. Nykyisen infektion olemassaoloa ei kuitenkaan kuulemma voi täysin poissulkea. Lääkäri tarjosi kahden viikon antibioottikuuria, ihan näin varmuuden vuoksi. Kuurista seuraisi kuukauden liikuntakielto, joka ei sinänsä olisi suuri ongelma. Taukoa tulee kuitenkin taas joka tapauksessa. Minun ajatusmaailmaani ei vain oikein sovi vahvojen lääkkeiden popsiminen ihan vain huvin vuoksi. Vielä en ole päättänyt, mitä tämän asian kanssa teen.

Nyt kuitenkin asiasta toiseen. Tänä viikonloppuna vietetään jokakeväistä kestävyysjuoksun suurta juhlaa  Lempäälän SM-maastojen merkeissä. Tänään on paremmuuksia ratkottu perinteisesti lapsissa sekä veteraaneissa, huomena viivalle asettuvat mitalinkiilto silmissään niin nuoret kuin yleisenkin sarjan juoksijat. Kuten aina ennenkin, on huomena luvassa hienot kisat. Jos kaikki etukäteen ilmoittautuneet saapuisivat paikalle, kilpailijoiden määrä nousisi liki kahdeksaansataan, siis pelkästään huomenna, mikä on kestävyyjuoksusta puhuttaessa PALJON. Suurta osanottoa voi maastoissa selittää sillä,että juoksijoiden lisäksi paikalle saapuvat mm hiihtäjiä sekä suunnistajia. Eri lajien urheilijat sekä runsas osanotto nostaa näiden kisojen kiinnostavuutta. Tulosten etukäteisarvailu on huomattavasti esimerkiksi ratakisoja vaikeampaa. Vaikka en itse mikään maastojuoksija olekaan,ovat SM-maastot aina toukokuun ehdoton kohokohta.

Nähtyäni näitä Lempäälän kisapaikkakuvia alkoi kieltämättä vähän tehdä itselläänki mieli kisaamaan.

Minua ei luonnollisesti huomenna nähdä lappu rinnassa, mutta muuten minut voi kyllä kisapaikalta bongata. Olen aina kuvitellut, että hienojen SM-kisojen sivustaseuraajan rooli olisi liian kivulias, mutta ei. Odotan huomista enemmän kuin joulua lapsena. Näköjään osaansa tottuu, ja sen pystyy hyväksymään. Nyt juoksevat muut, minä juoksen sitten joskus toisten. Turha sitä on murehtia. Lisäksi on kiva olla paikalla pelkkänä kisaturistina. Voi keskittyä seuraamaan kisoja ja näkemään tuttuja ihan ilman oman suorituksen jännittämistä.
 

Ensimmäiset raportit Lempäälästä kantautuivat korviini tänään jo ennen puolta päivää. Kilpailureitti sai positiivistä palautetta helppoutensa sekä vaihtelevuutensa ansiosta. Reitti tuo mieleen kuulemma ennemmin maantie- kuin maastokisan. Muiltakaan osin en ole kuullut kisoista mitään pahaa sanomista. Aurinko on pilkistellyt pilvien lomasta juoksijoiden riemuksi, musiikki soinut sekä järjestelyt ovat toimineet täsmällisesti. Huomista voi siis näilläkin perusteilla odottaa innolla.

 

Vaikka allekirjoittanut ei siis huomenna starttaa, riittää tämän blogin sisällä siltikin jännitettävää. Kisapaikalta kuuluneiden,varmasti paikkaansa pitävien huhujen mukaan Kalle on innokkaana urheilijana käynyt varmistamassa osanottonsa tänä aamuna yhdentoista aikaan, reilusti yli vuorokauden ennen starttia. Mikäs siinä, ompahan tässä ollut nyt ainakin aikaa keskittyä juoksuun, jossa voi sanoa olevan kovat panokset. Kaiken mennessä putkeen, on Imatran Urheilijoilla mahdollisuus nousta podiumille juokkuekilpailun johdosta. Toivotaan siis, että aurinko paistaa huomenna kuvainnollisesti kyseiselle joukkueelle sekä ihan kirjaimellisesti niin urheilijoiden kuin katsojienkin iloksi.

Toinen ei saa tänä viikonloppuna lappua rintaan laisinkaan, toisella se on ollut siinä jo vuorokauden ennen starttia..

 

Urheilukolumni ja lapiohommia

Erityisesti viime aikoina olen tuskaillut urheilukolumnien tason romahtamista. Aamulla töihin lähtiessäni hieraisin silmiäni ja myöhästyin sovitusta jäädessäni lukemaan. Hyvät lukijat ja urheiluihmiset, hyvä kaverini Jaakko Hänninen on omalta osaltaan vastannut haasteeseen kirjoittaa urheilusta laadukkaasti.

Usein kuulee puhuttavan urheilijan olevan hyvä ja lahjakas, mahdollisuudet menestyä ja muuta ylistyspuhetta. Jaakosta en ole vastaavaa kuullut, vaikka hän on hyvin poikkeuksellinen urheilija. Kuvitelkaa täysi luentosali Urheiluakatemialaisia; salissa on kymmenittäin SM-mitaleja ja omien lajiensa ehdotonta eliittiä ja välittömästi kärken takana tulevia haastajia.

Luennoitsija esittää kysymyksiä. Hän aloittaa kysymällä kenen tavoitteena on oman lajinsa aikuisten SM-kilpailut. Paikallaolijoista noin puolet nostaa kätensä, minä mukaan lukien. Seuraavaksi hän kysyy ketkä tähtäävät kansainväliselle tasolle. Enää käsiä ei nouse hyvin montaa. Viimeisenä kuuluu kysymys kenestä tulee urallaan ammattilainen. Yksi, vain yksi, astuu esiin. Jaakko.

Kuten kolumni antaa ymmärtää, urheilija haluaa vain nauttia. Olen täysin samaa mieltä. Kilpaileminen on toissijaista, mutta kilpailut ovat väline nautintoon. Jaakko hymyilee kun pääjoukon perälauta alkaa vuotaa, ja muilla tekee pahaa hänen vetovuorollaan.

Nyt Jaakko ajaa uudessa Fincycling-joukkueessa, joka lanseerattiin kovilla taustajoukoilla auttamaan nuoria pyöräilijöitä kohti ensimmäistä ammattilaissopimusta. Parhaimmillaan joukkueen voima tulee esille, kun nuoret pääsevät ajamaan Euroopan kovimpia nuorten kilpailuja.

Laajat kontaktit ovat hyödyksi. Viron maajoukkueen kanssa yhdessä pidetty leiri päättyi itse legenda Jaan Kirsipuun mökille grillauksen merkeissä. Kuin varkain maailman kärki lähestyy. Kova harjoittelu tuottaa tulosta, ja vaikka kyse on vain hauskanpidosta, niin aamulla ajetaan 30km pyörällä kouluun, iltapäivällä sama 30km kotiin ja illalla käydään vielä vähintään 40km saunalenkki, jotta saadaan satanen täyteen.

Tästä asennetta ja esimerkkiä.

Itselläni on hyvä fiilis treeneistä, kuten myös yleisesti. Sain arkihaasteen joten täräytän kuvat eetteriin. Maanantaina kysyttiin luonnetta lähteä töihin, sillä päivän mittaan satoi kymmenensenttiä lunta. Tänään torstaina istutin omenapuita. Lapio on ollut ahkerasti mukana, onneksi keli on parantanut. Viikkoon on vielä tullut 1000 mailia autolla ajoa. Herkkänä ja hyvällä mielellä Lempäälään (vielä lisää autossa istumista)!

Kuntoilu jatkuu

Kun homma menee metsään, ei auta kuin mennä metsään itsekin. Juoksu ei siis ota edelleenkään sujuakseen, joten olen jatkanut kuntoilua. Viime aikoina polkuni ovat vieneet ahkerasti metsään, usein jopa kartan kansssa. Äsken saavuin juuri rasteja jäljittämästä, kuten saavuin myös eilen sekä toissa päivänä.

Ihan kivaa on välillä metsässä rämpiä, mutta kyllä ei ole suunnistus minun lajini, kaukana siitä. Kartanlukeminen ei ota sujuakseen, metsässä eteneminen on tuskastuttavan hidasta ja vammariski on hitaalla vauhdillakin olemassa. Tämän päivän reissulta tuomisena taas kasa mustelmia ja revenneet housut. Ei sentään mitään vakavampaa, vaikka useita läheltä piti tilanteita olikin, ja löysin itseni useampaan kertaan montun pohjalta.

Mielenkiintoisuudestaan huolimatta suunnistus on yksi raivostuttavimmista tietämistäni lajeista. Vaikka juoksisin kuinka kovaa, koko matkan kävellen taittaneet saavuttavat aina rastilla, sillä rasti ei vaan löydy! Turhauttavaa. Lisäksi aina, kun luulee tietävänsä, mitä tekee, huomaa kartan olevan vähintäänkin väärin päin. En tiedä, mikä siinä kartanluvussa on muka niin vaikeaa, mutta se ei vaan suju! Ehkä siihenkin pikkuhiljaa oppisi, niin ainakin uskon.

Perjantaina kokeilin myös käydä ihan oikeasti juoksemassa. En jaksanut, mutta laitoin raskaan, huonosti syödyn ja nukutun sekä urheiluntäyteisen vapun piikkiin. Eilen yritin uudelleen, ja nyt ei ollut enää mitään tekosyitä käytössä. Alle kahdensadan metrin perusjuoksun jälkeen jalat eivät suostuneet liikkumaan, ja hapot nousivat käsiin asti. Oli käveltävä. En ymmärrä. Jos kaksi viikkoa sitten sm-maanteillä tuntui pahalta, miten nyt, kahden viikon levon jälkeen, voi tuntua sata kertaa pahemmalta? Käsittämätöntä. Tässapä nyt sitten vissiin taas vähän lepäillään ja odotellaan tutkimustuloksia. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ei ole enää yhtään kivaa. Tilanne on lähinnä se, että kun kuulee mainittavan sanan ”juoksu”, joutuu pian suuntaamaan pesemään meikkejä poskilta. Saa nähdä kuinka tässä käy, vai käykö enää mitenkään.

Vapunjälkeinen elämä on maastojuoksua

Vappu todella avasi jalkoja. Perjantaina juoksin lyhyen, mutta reippaan vauhtikestävyyslenkin. Vauhti karkasi, mutta annoin mennä kun kerrankin tuntui hyvälle. Viimeiseen kuukauteen ei liian montaa hyvää harjoitusta ole mahtunut.

Tänään pyhänä kilpailtiin Etelä-Karjalan Pm-maastojuoksut Taipalsaarella. Juokseva vitsi kertoo, että Taipalsaarelle mennessä paras kisafiilis on autossa ja laskee kävellessä rappuja alas kentälle. Jokaisella rapulla vähän, ja rappuja on paljon. Tänään lähtöpaikka ei ollutkaan kentällä vaan sen välittömässä läheisyydessä lammen rannalla.

Kaikki kiersivät tarkasti 1015m pururataa yhdestä neljään kierrokseen. Täydellä matkalla kilpailtiin siis 4.1km kun kierroksiin lisättiin lähtö- ja maalisuorat. Hienolla reitillä oli yksi likimain kymmenmetrinen nousu kierroksen puolivälissä.

Urheilija valmistautuu starttiin

Lähdössä ei tullut ahdasta, sillä seitsemän juoksijaa asettui lähtöviivalle. Lupasin leikkisästi pojille olla kärjessä ainakin ensimmäiseen nousuun asti. Yllätyin, kun muut halusivat lisätä vauhtia. Jättäydyin suosiolla, ja ensimmäinen tonni kellotettiin alle 3.30. Seuraavalla porukka rauhoittui ja vauhti oli puolessa välissä tasaantunut 3.40 min/km paikkeille.

Juoksu tuntui hyvältä, ja oli kiva lötköttää rennosti tasaisella rytmillä. Jalat olivat täynnä energiaa ja alamäessä sain aina eroa rullaamalla, mutta annoin muiden tulla takasin vetämään, kun innokkuutta selvästi oli.

Innokas yleisö kannusti: "Näyttää tosi komeelle, pojat kiva kattoa!" Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä en enää antanut siimaa ylämäessä, ja heti alamäkeen rullatessa karkasin niin kuin aiemmillakin kierroksilla. Jatkoin vielä loivemman osuuden iskettämällä. Kurkkasin käännyttäessä olan yli, vaikka tiesin muiden olevan jo kaukana, ja vielä nautiskelin hymy korvissa muutamansatametriä maaliin.

Juoksu on kivaa, kun matka etenee mukavasti, mutta kuitenkin ahdistaen itseään. Kellot pysähtyivät 15.08 aikaan. Jatkoin siis samaa 3.40 min/km vauhtia maaliin asti. Kaksi hyvää treeniä putkeen. I'm back sanoisi Iso-Arska. Loppuverryttelemään lähdettäessä vielä makkarat mukaan. Kuulemma makkara maksoi 1.5e, mutta samalla iskettiin silmää ja kaksi kahdella eurolla. Ei huolinut miettiä. Nyt hyvillä mielin SM-maastoihin.

Taipalsaarella onnistuttiin erittäin hyvin kisajärjestelyissä. Kiitoksia!
Linkin takaa kuva loppusuoralle nousemisesta ja muitakin erittäin hyviä otoksia kisoista.

#kaksionparempikuinyksi

Mäkivetoja

Maanantaina hölkkäilin ensivuoden SM-maastojuoksurataa. Päädyimme pieniin muutoksiin, ja reitti vaikuttaa hyvälle. Tosin täysin erilaiselle kuin viimeeksi 2007. Nyt otetaan luulot pois heti lähdössä seinää vastaavaan ylämäkeen ja jatketaan hurjalla vauhdilla pitkään alamäkeen. Reitti on vaihteleva ja vaatii kykyä juosta kovaa ylämäkiä, pitää vauhtia tasaisella ja rullata rennosti jyrkkiäkin alamäkiä.

Itse harjoituksena kirmasin alamäki-ylämäki-hölkkäpalautus-alamäki-ylämäki hölkkäpalautus -metodilla kahdeksan kertaa vedon, jossa juoksua kertyi n. 45s. Harjoituksen tarkoituksena oli avata jalkoja vaihtelevalla temmolla tavallisesta poikkeavalla toteutuksella.

Tiistaina tosiaan suunta Savoon. Perille päästyäni vaihdoin lenkkivaatteet, ja lähdimme kiertämään kevyttä kymppiä Puijonlaakson mailerilupauksen kanssa. Jos minun pitäisi luonnehtia Kuopiota yhdellä adjektiivilla, olisi se todellamäkinen.

Kartasta tarkistettuna 40m pystysuoraa nousua vain yhdessä mäessä. Pitkäkinttuinen kenialaistyyppinen maileri suorastaan loikki mäkeä ylös ja totesi: "En edes ajatellut mäkeä ennenkuin aloit valittaa." Aiheesta valitin ja tarkistusmittaus paljasti, ettei nousuun tullut vielä edes käsitteeksi muodostunutta kähköslisää.

Keskiviikkona pyöräilyryhmä ajoi Giro d'Kuopion (60km) kävellen vielä lähemmäs 20km etappien välissä. Nousumetrejä kertyi päivään siis alppivuorelle kiipeämistä vastaava määrä. Hyvä tankkaus oli tarpeen. Raxin puoleenhintaan-kupungit siivittivät blogin seisovan pöydän ääreen. Ensimmäisistä, eli salaattilautasista on kuva.

Seuraavia neljää kierrosta ei kuvattu, joten mitä ei ole internetissä julkaistu ei ole ollut olemassakaan. Voidaan kuitenkin paljastaa, että maitolinjalta horjuttiin Coca-Colan suuntaan, ja salaatit vaihtuivat salamipitsaan.

Puhelimessa varmistui lähtö SM-maastoihin, jossa annan panokseni joukkueelle. Joukkue lähtee iskukykyisenä Lempäälään, sillä osallistujalistaa katsoessa vain harva seura on saanut vaadittavat kolme nimeä viivalle ja suunnistajapojat ovat varmistamattoman huhun mukaan kovassa iskussa.

Lähden mielelläni, vaikka maastojuoksu sujuukin, kuin erätaidot kaupunkilaiselta. Viestit ja joukkuekilpailut ovat parasta urheilussa! Niin mäkivedot tulivat pyörällä itsestään. Yksinkertaisesti ylös ei ollut mahdollista päästä lähes 20% nousuja polkematta täysillä.

Vappu on urheilullinen juhla

Tänä vuonna kansainvälinen työväen juhla vietettiin hiukan tavallisuudesta poikkeavalla kokoonpanolla.  Juhlan kunniaksi kokoonnuimme myös tämän blogin kirjoittajien kesken, ensi kertaa ei-urheilullisissa merkeissä. Urheilija on kuitenkin aina urheilija, juhlahumunkin keskellä. Erilaisilta peleiltä, kilpailemiselta ja liikunnalta ei voitu taaskaan välttyä.

Aloitimme vapunvieton jo tiistaina Kallen saapuessa Savoon.  Urheilullisilta osilta päivään mahtui Satun osalta lääkärissä käynti, joka poiki lähetteen laajoihin verikokeisiin. Kallen urheilupuoli koostui reilun kymmenen kilometrin juoksulenkistä pitkästä aikaa kuopiolaisessa seurassa.  Näiden jälkeen matka jatkui yhdessä kohti Siilinjärveä, mihin oli tarkoitus juhlan ajaksi majoittua.

Tiistai-ilta Siilissä kului rattoisasti pelien merkeissä. Tilanteessa läsnä ollut kilpailuhenkisyys sekä voitontahto olivat niin käsinkosketeltavia, että homma meni välillä melkein aggressiivisen puolelle. Satun hävitessä Unon sai kortteja kerätä ympäri olohuonetta. Useiden pelien jälkeen kokonaistilanne oli aika tasan. Unon, Yatzyn sekä monopolin voitot kääntyivät Kallen hyväksi, ja Satu vei nimiinsä shakin sekä pingiksen, joka selkeästi ratkaisi koko peliturnauksen voiton Satun hyväksi. Tästä ei oltu kuitenkaan aivan yhtä mieltä. Pelien ja leikkien lisäksi Kallen illan meriittilistalle kertyi makkaransyönnin A-raja, joka siis tarkoittaa seitsemää grillimakkaraa.

Keskiviikkoaamu alkoi pikaisella aamupalalla, joka Kallen osalta tarkoitti illalta ylijääneitä kylmiä makkaroita, Satun osalta köyhän naisen mysliä, kaurahiutaleita sekä maitoa. Tämän jälkeen aloitettiin siirtyminen varsinaiselle juhlapaikalle, Kuopioon.  Matkaa majoitukselta Kuopioon kertyi liki 30km, mutta se tuli taitettua tosiurheilijoiden tyylillä polkupyörällä. Saatuamme pyörät hyvään talteen, suuntasimme syömään sekä kiertelemään kaupunkia. Myös Kuopion pakko nähdä –nähtävyys, Puijon torni, tuli koettua.  

Lievästä tylsistymisestä huolimatta aika kului nopeasti ja pian olikin jo ilta. Liityimme muiden juhlijoiden joukkoon Valkeisen lammelle, Satu tietenkin serpentiiniin koristautuneena. Ilta kului hyvässä seurassa ehkä jopa liian nopeasti. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, ja tuonakin iltana kotiinlähdön aika koitti.

Pyörävarastolle suunnatessa ”pyöräilyryhmä”, joksi meidät ristittiin, sai osakseen kovaakin epäilyä kotiinselviämisen suhteen. Kotimatka ei kuitenkaan tuonut eteen minkäänlaisia ongelmia, ja miksi olisi tuottanutkaan. Illan juhlinta sujui osaltamme hyvin hillitysti, ja ainoa pyöräilyä haittaava ongelma oli Satun pikkunälkä. Myös sää oli mitä parhain, vaikka lämpömittarin lukema näytti miinus kolmea. Ajaessamme saimme myös todeta, että kello yhden aikaan yöllä Kuopiossa on liikkeellä muitakin hurjia. Ohitimme juoksevan naisen, joka ilmoitti tekevänsä lenkkinsä poikkeuksetta yöllä.  Mikäs siinä, jokainen tyylillään.

Kävelyt ja pyöräilyt yhteenlaskettuna juhlapäivän kilometrit lähentelivät kahdeksaakymmentä. Pyöräillessä 50km/h ylittyi useaankin otteeseen, ja tulomatkalla pimeillä teillä alkoi jo lievästi sanottuna hirvittää. Kummankin kunto kuitenkin kesti koko homman paremmin kuin hyvin, ja hauskaa oli. Kuvien laatu ikivä kyllä pissii ja pahasti, kiitos Lumian kameran.