SM-Maastot Lempäälä

Tänään Lempäälässä kisattiin maastojuoksun suomenmestaruuksista. Kilpailijoita oli ilahduttavan paljon, yhteensä reippaat kahdeksansataa. Aamulla peloteltiin Tampereella satavan vettä jo kaatamalla, mutta ensimmäiset pisarat kisapaikalla tulivat vasta viimeisen lähdön aikana. Sää suosi urheilukansaa. Kuten alta näkyy M19 6km lähdössä saatiin joukkoa venyttää koko lähtökaaren leveydelle. Viisikymmentä lähti matkalle ja 48 saapui maaliin.

Imatralta tuli partio tarkkailemaan, ja ottamaan oppia kisajärjestelyistä ensivuotta varten. Kisajärjestäjät ottivat meidät avosylin vastaan, ja luokittelivat meidät VIP-vieraiksi. Kyllä oli ylevää syödä vip-kisamakkaraa. Kilpailujen lopuksi kuvainnollisesti viestikapulana järjestelyvastuu ojennettiin yleisön silmien alla Imatran Urheilijoille. SM-maastot kilpaillaan siis 2015 Imatralla.

Lähdin hyvällä fiiliksellä kisaamaan. Juoksu on luonnistunut viimeisen puolitoistaviikkoa kohtuullisesti, jopa hyvin. Tiesin, ettei näissä kisoissa kannata ottaa paineita. Omalla juoksulla ahdistaa itsensä tiukalle, ja nauttii parhaansa mukaan. Liikkeelle lähdettiin taas reippaasti. Ensimmäinen tonni kellotettiin mäen päällä 3.32. Vaikka vauhti on selvästi liian kovaa, on porukan mukaan lähdettävä.

Ensimmäinen kierros meni todella mukavasti, vaikkakin olin omaksunut peräpään valvojan roolin jo lähtökiihdytyksen jälkeen. Pääsin juoksemaan kokoajan peesaten tai porukassa. Juoksu tuntui hyvälle, mutta vauhti tippui tasaisesti pysyen vielä toisenkin kierroksen hyvänä.

Kolmannelle kierrokselle oli jo raskas lähteä, ja se kestikin aivan liian kauvan, vaikkei mitään totaalista katkeamista tullutkaan. Loppuaika 22.49 tarkoittaa 3.48min/km tahtia, joka on selvästi juoksua (vrt. 4min/km raja juoksulle). Vaikkei maasto ollutkaan kovin raskasta vaikuttivat sata nousumetriä tietysti vauhtiin heikentävästi.

Kilpailun jälkeen vastasin klassiseen kysymykseen miten meni sanomalla, että niin hyvin kuin lähes 4min kärjestä jääneellä voi mennä. Vauhti on kuitenkin linjassaan aiempiin koitoksiin verrattaessa, varsinkin kun en ikinä ole maastossa loistanut. Tietysti lukuunottamatta P9-sarjan piirinmestaruutta.

Kokonaisuutena jäi hyvä maku suuhun. Waterloomainen huhtikuu tuntuu jääneen taakse, ja on hyvä jatkaa rataharjoittelukaudelle taas paremmista lähtökohdista kuin aiempina vuosina. Sain tutuilta ja vähän tuntemattomammiltakin todella hyvää kannustusta jopa omalla nimelläni useammassa paikassa, vaikka kärki oli ohittanut katsojat jo ajat sitten.

Ei pelkästään voitosta kamppaileminen ole tärkeää. Jokainen juoksija haluaa lopulta olla itseensä tyytyväinen. Toisille se tarkoittaa luonnostaan voittamista, kun taas osalle riittää hyvä tunne; kunhan itse tietää onnistuneensa. Kesällä lähden tiukasti voittamaan kilpailuja.

Joukkueena olimme viidensiä, tutut sanat; kaikki meitä huonommat joukkueet jäivät taas pois! Vaikka ero muihin joukkueisiin oli selkeä, niin oli hienoa nähdä seuran nimi tuloslistassa. Kuten saatiin huomata, niin ei ole mikään itsestäänselvyys saada kolmen juoksijan joukkuetta kisoihin.

Kun kisoista jäi hyvää kuvamateriaalia kiitos Satun, käytetään se hyödyksi: