Till Sverige!

I morgon ska vi börjar vår resa till Sverige. Först måste vi ta toget till Helsingfors. Vi ska vara i flygplats klockan ett på natten. Vi kan sover sex timmar där innan vår flyg på onsdag morgon. Sedan vi flygar till Stockholm. Vi ska stanna där fem dagar och dessutom gå vi tillbaka till Kuopio på söndag. Förhoppningvis har vi en rolig och urminnes vecka. Jag tror att det ska vi ha!

I går sprang jag fyra kilometer. Det går helt okej.

Hejdå, vi ses på nåsta vecka!

Ylioppilas

Abiturientti... Ei vaan ylioppilas! Paikallislehden toimittajalle oli sattunut pahanlaatuinen virhe kirjoittaessaan juttua lakkiaisista. Pahoittelut voi osoittaa henkilökohtaisesti. 

Paikalle oli kuulemma saapunut lähes tuhatlukuinen yleisö ja osa juhlaväestä joutui seuraamaan tilaisuutta ruokalan puolelta joko videoscreeniltä tai oviaukosta kurkistaen. Lukion kuoro esitti tulkintansa kappaleista Veden Alla ja If I Die Young.

En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata

The sharp knife of a short life, oh well
I've had just enough time

Hyvin tilaisuuteen osuvat sanat. Sanon aina, että pitää elää nauttien hetkestä kuitenkin ajatellen omaa tulevaisuuttaan, mutta suunnittelematta liikaa. Tärkeintä on nauttia elämästä, ja antaa mennä! Kyllä jälkikäteen voi, ja pitääkin pysähtyä miettimään onko suunta oikea, vai vaaditaanko korjausliikkeitä. Ylimääräinen varominen on turhaa, kunhan ei ota tyhmiä riskejä. Pieniä vahinkoja tai kolhuja ei pidä pelätä!   

Juhla jatkui lakkien painamisella päähän ja jääkiekkomaalivahti, oman koulun ylioppilas, Jussi Markkanen piti juhlapuheen. Hän puhui kovasta yrittämisestä, tahdosta ja rohkeudesta. Jussi kertoi hänellä olleen unelma; ammattilaisjääkiekkoilija. Hilpeästi naureskeltiin. Ensi syksynä käynnistyy kuitenkin 22. kausi jääkiekkoammattilaisena ja ura on vienyt aina New Yorkista Moskovaan.

Puhe jatkui ja eteni keinoihin saavuttaa unelma. Unelmat vaativat työtä ja sitoutumista. Elämässä tärkeintä on kuitenkin yrittää. Epäonnistumiset pitää ajatella vain välietappeina matkalla unelmaan. Kun ihmisellä on palava halu onnistua, mutta hän ei pelkää epäonnistumisia, lähenee unelma ja parhaassa tapauksessa realisoituu todeksi.

Jussin puheen jälkeen rima oli korkealla. Astelin puhujanpönttöön yleisön eteen. Sain yleisön nauramaan jo alussa: "Suhteellisuusteorian mennessä ohi ymmärryksen keskityimme nauramaan opettajan valonnopeutta kulkevalle Toyota Corollalle." Tiesin onnistuvani. Päätin puheeni paikallislehteenkin painettuihin sanoihin "huominen on huomenna!" ja sain suuret suosionosoitukset. Kyllä minä mieleni ilahdutin kun puolitutut ja tuntemattomatkin tulivat kädestäpitäen kehumaan.

Aamulla pois kävellessä oli jo valoisaa

tulevaisuusdiagnoosini

Kokeilua

Kävin äsken taas vähän kokeilemassa juoksentelua, sillä en nähnyt siihen mitään estettä. Eilisiltaiset sykemittailut vaikuttivat kaikinpuolin normaaleilta ja olo oli muutenkin moitteeton. Päätin pukea sykemittarin ihan lenkillekkin, pitkästä aikaa. Pelkästään tämä toimenpide tuotti vaikeuksia. Panta ei suostunut millään asettumaan, ja paikallaan sain sen pysymään vasta tehtyäni useamman solmun. No, selvisin tästä kuitenkin aikani tuskailtua ja suuntasin lenkkikengitetyt jalkani sateeseen.

Lenkki hämmensi jo sadan metrin kohdalla, kun sykemittarin näytössä oli lukemat 182. Pysähdyin, jolloin mittarissa näkyi 00. Lähdin juoksemaan. 178. Pysähdyin. 00. Juoksin. 202. Tosi kiva juttu. Jotkut jaksaa väittää, että ihminen on käynyt kuussa, mutta toimivaa sykemittaria ei taideta silti olla vielä keksitty. Juoksin kotiin ja vaihdoin toiseen pantaan. Se onneksi vaikutti toimivan, ainakin vähän sinne päin. Loppuun sain sykkeen nostettua lähes sataanyhdeksäänkymmeneen, mikä on hyvä merkki, sillä pahimmassa ylikunnossa se ei 160 päälle oikein noussut. Voi kuulostaa oudolta, miksi menin riehumaan kokeilulenkillä, mutta se oli välttämätöntä rasitusastman poissulkevien testien suorittamiseksi. Tulin tulokseen, ettei minulla astmaa ole, missään muodossa.

Lenkkikokeilun lisäksi päivä oli muutenkin urheilupainotteinen. Aamupäivä kului järjestellessä Forte Sport-maantiejuoksuja. Kiva olisi ollut itsekin juosta, mutta kyllä tykkään aina yhtä paljon olla myös ihan vaan järjestäjänroolissa. Tällä(kin) kertaa otin vastaan ilmoittautujia, kirjoitin lähtölistat ja tulokset sekä olin mukana säheltämässä myös palkintojenjaossa.

Ja mitä urheilun ulkopuolisiin asioihin tulee, koulu on nyt tältä keväältä muutamien papereiden hakemista vaille paketissa. Senpä kunniaksi varasimmekin eilen kuuden päivän matkan Ruotsiin. Matkamme on aiheuttanut pientä epäluuloisuutta, ja näin ”tylsän” matkakohteen valitseminen kyseinalaistamista. Tämä on kuitenkin juuri sellainen matka kuin itse haluamme, ja tiedän, että tulee olemaan huippua. Alun perin tarkoituksena oli lähteä ihan vaan”seikkailemaan”, ilman etukäteissuunnitelmia. Tänään kuitenkin sorruin suunnitteleen ja listasin ihan paperille asioita, joita on ehdottomasti tehtävä. Listasta tuli pelottavan pitkä, mutta ei se mitään. Juna kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää lähtee heti tiistaina, eli tänne bloginkin puolelle on odotettavissa matkakertomusta.

Niukka tappio

Tänään todenteolla avasin kilpailukauden. Tulikuuma ja ennenkaikkea ennalta tasainen M 200m kilpailu, rata täynnä juoksijoita osan juostessa vielä viileämmässä erässä. Sanon aina yhden harjoituslähdön riittävän. Ei riittänyt, varsinkaan kun kisastartti oli ensimmäinen ammuttu lähtö sitten hallikisojen...

Etusuoralle kaarrettaessa vastatuuli iski puuskana. Aloin päästä juoksuun mukaan ja saavutin edellämenijöitä. Maalissa tiukka taistelu ennen maalikameran ratkaisua. Matka loppui diesel-koneelta kesken, enkä saanut treenikaveria kiinni. Kaveri voitti niukasti 0,03s erolla heittäytyen mahalleen tartanin pintaan. Tein kuitenkin ennätykseni 2.1m/s vastatuuleen, 25.25.

Reilun puolentunnin palautumis- ja verryttelyajan jälkeen piti lähteä tonnille. Tuntui jo valmiiksi pahalle, eikä vetohaluja löytynyt keneltäkään. Otin kärkipaikan ja rennolla vauhdilla vedin kolmimiehisen letkan 300m kohdalle. Näytin kaverille merkin kärkeen menemisestä. Veto hiipui, ja etusuoralle kaarrettaessa otin oman paikkani takaisin.

Kellon soittaessa innostus otti vallan ja kiristin vauhtia tasaisesti loppuun asti. Viimeinen kierros oli taas nautinnollista menoa, sillä loppuajasta ei ollut enää mitään paineita. Kellot pysähtyivät ajassa 2.49,72. Mies alkaa olla hyvässä kunnossa. Alan odottaa jo kesän kisoja, joka on ehdottoman hyvä merkki!

Sain treenikaverilta maalikamerakuvan muistoksi saatteella "Hän meni jo, ei enää näy". Kuva on tosin 1000m kilpailusta. Oikeasti pääsen tositoimiin 4.6. Kimpisellä, hyvällä vedolla vaikeaksi osoittautunut "2min raja" voi rikkoutua, jo heti ensimmäisessä kilpailussa. Olen parhaassa kunnossa koskaan. Vapusta oppineena ylioppilasjuhlat vain herkistävät.

Un fin de semana muy soleado

Tässä espanjan, joka on muuten tämän vuoden viimeinen koe, opiskelun lomassa pitää varmaan jotain tänne blogiinkin päivitellä. Eli viimeinen koe häämöttää ja käytännössä voi jo todeta olevansa lomalla viimeinkin. Viikonloppu onkin kulunut sen mukaisesti. Koululle ei ole tullut uhrattua ajatustakaan, vaan päivät ovat kuluneet käytännössä sataprosenttisesti neljän seinän ulkopuolella. Lauantain ja sunnuntain osalta voi melkein sanoa, etteivät ne olisi voineet enää paremmiksi muuttua.

Lauantai alkoi ennätyspitkillä yöunilla nukkuessani pois koeviikon ja vähän kaiken muunkin aiheuttamaa väsymystä. Selvittyäni sängystä yhdentoista aikoihin pääsin aamukahveille pihalle lämpötilan kivutessa auringossa lähelle neljääkymmentä.  Pian tämän jälkeen päivä jatkui rannalla, jossa tuli mm jututettua ihmisiä, joita on nähnyt viimeksi yläkoulussa. Kolme tuntia jaksettiin auringon alla makoilla, ja selvittiin jopa lähes palamatta. Matka jatkui päiväkahveille hyvässä seurassa auringon edelleen paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Hyvästeltyäni aamupäiväisen seurani, lähdin toisessa seurassa koiranuittopuuhiin. Tosi fiksuna extemporeideana  päädyin totta kai itsekin heittämään talviturkkini koirien seassa, ja vieläpä hevosten uittopaikalla. Sama kai se millaisessa lätäkössä ui ja missä seurassa, hauskaa oli joka tapauksessa. Tämän parituntisen lenkin jälkeen juotiin iltakahvit, joista sain ilmeisesti maksaa yöunillani.

Huonosti nukutun yön jälkeen sunnuntaikin alkoi kuitenkin kivasti kahveilla. Äkillisestä mielijohteesta päädyin vetämään lenkkarit jalkaan, käytännössä ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Juoksu tuntui vähän jännältä, muttei nyt mitenkään ylitsepääsemättömän pahalta. Tuli jotenkin niin ikävä juoksemista! Mutta jospa tämä vielä tästä. Kyllä vielä joskus pääsen kunnolla treenaamaan. Lenkkini johti rantaan ja pikapulahdukseen lenkkivaatteissa. Järveltä tallustelin pois metsän poikki kengittä. Ihan huippureissu!

Loppu päivä kului auringossa makaamisen ohella toisessa uimareissussa ja jälleen koiria uittaessa. Täydellisestä viikonlopusta puuttuu enää Suomen maailmanmestaruus, jota istumme paraikaa jännäämässä. Hyvä Suomi!

Poikkeus sääntöön!

Avasin ratakauden tänään Parikkalan tonnilla. Uusi Tacklan kisapaita ensimmäistä kertaa päälle. Aitoa eurooppalaista käsityötä suoraan Virosta! Tuntia ennen kisoja Harjulinnankentällä ei vielä ollut ketään. Rennolla fiiliksellä kuitenkin verryttelemään. Ennen aukivetoja varmistettiin aikataulu ja kiinnitettiin rintaan suoraan painosta tulleet numerot.

Suurin osa viivalle tulleista oli paikallisia alle 15v junioreita. Kun rivi ei enää mahtunut radalle, sanoin perässäni olevan hyvä paikka. En jäisi alle esteeksi. Veli lähti reipaasti liikkeelle ja otin paikkani kärjessä vasta 200m täyttyessä. Juoksu tuntui alusta asti mukavalta. Oli tarkoitus juosta kiihtyvällä vauhdilla ja toisella kierroksella pitikin pidätellä, jotta viimeiselle kierrokselle jäisi kiristettävää.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä annoin mennä hymy huulilla. Vauhti kiihtyi aina loppusuoralle asti. Kellot käsiajalla pysähtyivät aikaan 2.47,3, eli viimeinen kierros vei enää 64s. Kun missään muualla ei vielä ole tonnin kilpailua juostu, on minun nimissä nyt KKK, kauden kotimainen kärkitulos ;). Kisan jälkeen lehtihaastattelussa sain hyvin mielin sanoa ensimmäisen kilpailun olleen hyvä. Perinteisesti ensimmäinen kilpailu on ollut vaikea, tytötkin ovat juosseet kovempaa.

Parinkymmenen minuutin palautuksen jälkeen juoksin vielä 2x200m kovaa. Jalat olivat jo hyvin palautuneet. Todellakin pääsen 800m kisarytmiin, ei mitään ongelmaa. Marskin kisat 4.6. tulevat olemaan ensimmäinen mittari todellisesta kisakunnosta kasilla. Pyhänä juoksin jo lupaavan NK (1500m) harjoituksen.

Aamupäivällä kävimme moottoripyöräkaupoilla. Puuttuu enää polkupyörä. Saa tarjota n. 180cm lyhytjalkaiselle sopivaa maantiepyörää tai cyclocrossia, hyväkuntoiset huomioidaan. Nyt hyvät lukijat on mahdollisuus ostaa Suomen halvin uuden tekniikan 4T-kevari; Rieju Marathon Pro Supermotard.

Huomisen ohjelmassa on kansallinen erotuomarikerhojen 30min juoksutesti. Saipan edustusjoukkueen kärki kerkesi kiertää rataa reippaan 7km edestä. VK-harjoituksena, mutta reippaasti enemmän on erotuomarin juostava.

Kesä tullee!

Ehkä uskomatonta mutta totta. Olen onnistunut löytämään jotain positiivista treenikiellosta. Olen oppinut arvostamaan sitä vapautta, jonka tauko on tuonnut mukanaan. Kun elämä ei pyöri treenien ympärillä, on paljon vapaampi tekemään muutakin. Ei sillä, että kestävyysjuoksu olisi jotenkin erityisen aikaavievä laji, mutta kuitenkin kun lenkillä on oltava aamulla sekä illalla, on vaikea lähteä minnekkään pitemmällä. Kyllä varmaan vaihtaisin vapauden vaikka heti takaisin treenaamiseksi, mutta ihan kivaa taitaa olla näinkin.

Viime viikonloppuna pääsin hyödyntämään ei-urheilijan vapauksiani. Lähdin lauantaina yhden aikaan bussilla Kuopioon, käytännössä päämäärättömästi, ja selvisin takaisin kotiin seuraavana iltana. Oli hauskaa. On kiva vaan lähteä jonnekkin reissaamaan, ja katsoa mitä sitä keksii. Ja nyt kun nämä reissut kerran ovat mahdollisia, päätimme kaverin kanssa varata kesäloman alusta vähintään viisi päivää aikaa ja lähteä seikkailulle, jonnekkin, ihan vaan ilman suurempia etukäteissuunnitelmia.

Kyllä vuoden viimeisestikin koeviikosta on selvittävä, kun aurinko paistaa nätisti!

Kuten edellisestä voi päätellä, ovat kesälomasuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Ainakin alkukesä menee enempiä juoksentelematta, joten jotain muuta on keksittävä. Tähän mennessä mieleen on juolahtanut jo jos jonkinlaista reissua sekä autokoulun aloittaminen. Korkea aika näitä on miettiä, sillä kesä on jo käytännössä alkanut. Vai mistä muusta kuin kesästä kertoo tämänpäiväinen vuoden viimeinen virallinen koulupäivä höystettynä +30 asteella sekä kolmella tunnilla urheilukentällä shortseissa ja topissa?

Jep, kesä on tullut, Siilinjärveltäkin löytää dyynejä..

Voin melkein väittää auringon paistavan konkreettisen paisteen lisäksi myös urheilulleni. Mikään ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan. Eilen oli ylivoimaisesti paras olo moneen kuukauteen, ja jalat tuntuivat kevyiltä. En malttanut olla juoksentelematta ylläolevista farkuista ja kumppareista huolimatta. Vielä ei kuitenkaan kannata liikaa intoilla, ja huomena suuntaankin taas lääkäriin. En kyllä oikeastaan tiedä edes miksi. Tai tiedän, mutta en tiedä, mitä uutta voin enää saada lääkäreiltä, joita olen hämmentänyt jo toistuvasti.